Ensimmäinen vuosi yrittäjänä – miltä nyt tuntuu?

Kahdentoista kuukauden aikana olen ehtinyt pureskella kynsiäni ja raapia hermostuneena päätäni. Epäuskon hetkinä olen rypenyt syvällä suossa, hakannut päätäni kiviseinään ja miettinyt onko missään mitään järkeä. Olen ollut kateellinen menestyville kollegoilleni varmana siitä, ettei minusta kuitenkaan ole mihinkään. Välillä olen vilkuillut avoinna olevia työpaikkoja ja uhannut laittaa pillit pussiin, mutta ynnättyäni hyvät ja huonot puolet olen aina päätynyt samaan ajatukseen. Ratkaisu oli oikea, sillä juuri näin on hyvä.

Kaikki tunteet ovat tulleet tutuiksi. Ensimmäisten toimeksiantojen aiheuttama jännitys ja sen jälkeen helpotuksen huokaukset, kun asiakas antaakin positiivista palautetta. Pettymyksen suolaiset kyyneleet ja onnistumisen pohjaton ilo. Häpeästä punehtuneet posket epäonnistumisen hetkillä ja hemmetinmoinen hämmennys silloin, kun kotiovelle kipataankin kottikärryllinen kehuja.

Kaduttaako eli miten meni noin niinku omasta mielestä?

Vaikka ensimmäinen vuosi yrittäjänä onkin välillä ollut vaeltamista sankassa sumussa, vakituisen työn jättämistä en ole katunut kertaakaan. En edes silloin kun mursin oikean kyynärpääni melkein kotipihallani, ja tajusin ettei minulla ole tapaturmavakuutusta. Vasen käsi ja aivot joutuivat koville, kun en pystynyt käyttämään kantositeessä roikkuvaa oikeaa ollenkaan. Kirjoittaminen viidellä sormella oli hidasta, mutta onneksi asiakkaat ymmärsivät. Kolme viikkoa tein töitä puoliteholla, koska oli pakko.

ensimmäinen vuosi yrittäjänä

Vakituisen pestin tarjoamiin työterveysetuihin tottuneena julkisen terveydenhuollon toiminta yllätti, hyvässä ja pahassa. Murtumaa ei huomattu ensin ollenkaan, vaan käsi aseteltiin kantositeeseen ja käskettiin kotiin. Kyynärpäähän sattui, käden liikkuvuus oli olematon, tiedonkulku katkeili, lääkäri lähti lomille, eikä kukaan osannut kertoa, mitä seuraaaksi tapahtuu. Viimein, viiden viikon kuluttua tapahtuneesta sain lähetteen tapaturma-asemalle. Silloin oli jo myähäistä, sillä käsi oli jäykistynyt 90 asteen kulmaan, kun kukaan ei ollut kertonut, että sitä voi ja pitää käyttää normaalisti. Vieläkään kättä ei ole saatu jumpattua täysin ennalleen, mutta fysioterapiaa sentään on tarjottu avokätisesti.

Ensimmäinen vuosi yrittäjänä – mitä jäi viivan alle?

Joulun alla listasin paperille plussia ja miinuksia. Molempia on paljon, mutta ensimmäisiä silti enemmän. Onnistuin yhyttämään viisi uutta ja tyytyväistä asiakasta, tekemään kelvollista tulosta ja keräämään kilokaupalla kiitoksia. Työpäivät ovat olleet ihanan erilaisia. Somesisältöjen ja -mainonnan lisäksi olen tuottanut yrityksille bränditarinoita, suoltanut sisältömarkkinointia, auttanut markkinoinnin automaation sisällöissä, kirjoittanut reseptiikkaa, uutiskirjeitä ja palvelukuvauksia sekä huoltanut kieltä ja oikolukenut artikkeleita. Blogipuolella vuoteen mahtui melkein 120 postausta, joista kymmenkunta oli toteutettu kaupallisessa yhteistyössä minulle tärkeiden brändien, yritysten tai organisaatioiden kanssa.

ensimmäinen vuosi yrittäjänä

ensimmäinen vuosi yrittäjänä

Vaikka epävarmuuden mustanpuhuva mörkö kummittelee työpöydän alla, iloitsen vapaudesta ja lisääntyneestä vapaa-ajasta enemmän kuin osasin etukäteen kuvitellakaan. Läppärityöläisenä voin tehdä töitä missä tahansa ja juuri silloin, kun haluan. Määräysvalta on minulla, eikä kenelläkään muulla ole tekemisiini nokan koputtamista. Päätän itse aikauluistani ja se on ihanaa, vaikka oikea käsi voisikin välillä heilutella piiskaa pikkuisen useammin. Ehkä se tuosta, kunhan vikaantumisestaan vetreytyy.

Vuoden aikana löysin Ranskan maaseudulta paratiisin, paikan jonne palasin takaisin vain reilut kaksi kuukautta elokuisen valokuvauskurssin jälkeen, ja jonne olen matkustamassa myös tänä keväänä uudelleen. Happy Hamletissa tutustuin ihmisiin, joista tuli minulle lyhyessä ajassa hyvin tärkeitä. Maailman kauneimmassa majatalossa mieli rauhoittui ja ajatukset lakkasivat pyörimästä ympyrää. Siellä solmittiin elämäni ensimmäinen alustava kustannussopimus. Sitä kautta taivaasta tipahti syliini myös työhuone ja yhteisö, jota olin jo pitkään etsinyt.

Ensimmäinen vuosi yrittäjänä on ollut taloudellisesti – mieheni sanoja lainatakseni – ihan ok. Tilillä on mukavasti massia, vaikka liikevaihto jäikin tavoitteeesta reilusti. Kuluni ovat pienet ja siitä vähästäkin olen yrittänyt nipistää, sillä ihan vielä en osaa heittäytyä kellumaan siinä uskossa, että raha tulee rahan luo. Varaudun pahimpaan, ja pelkään sitä hetkeä, kun kaikki asiakkaani yhtäkkiä ilmoittavatkin, etteivät tarvitse palveluitani enää.

ensimmäinen vuosi yrittäjänä

Miinuslista liittyy epävarmuustekijöiden lisäksi itsensä johtamisen vaikeuteen, oman osaamisen alihinnoitteluun, hankaliin asiakkaisiin, riittämättömyyden tunteisiin ja yksinäisyyteen. Kaikki nämä ovat kuitenkin taklattavissa tai ohimeneviä tuntemuksia. Eniten stressiä tuottaneet asiakkuudet ovat jo valuneet menneen talven räntärämmäleiden mukana viemäriin, yksinäisyys on hellittänyt työhuoneen myötä ja hinnoitteluunkin olen saanut rohkaisua. Riittämättömyyden kanssa painin edelleen liian usein, mutta ehkä sekin voi muuttua, ajan kanssa.

Vaikka kaiken maailman möröt mustaavat välillä mielen, uskon siihen, että hyvin tehty työ puhuu puolestaan. Jos käy niin, että onnistuu ylittämään odotukset, saattaa päästä tilanteeseen, jossa tieto hyvästä tekijästä kulkee suusta suuhun ja lopulta myös omiin korviisi. Tammikuun aikana lähetin vastauksen useampaan tällä tapaa tulleeseen tarjouspyyntöön, enkä meinaa pysyä housuissani, kun kuuntelen miten intuitio pitää pääni sisällä bileitä ja odotan mitä tuleman pitää.

Uusi vuosi, uudet kujeet?

Toiselta yrittäjävuodeltani odotan erityisesti enemmän yhteistyötä kollegoiden kanssa. Joitain juonia on jo punottu työhuonekavereiden kanssa, ja lisää juonitaan heti, kun ehdimme kaikki yhteisen pöydän ääreen heittelemään ideoita tulevasta. Jos sinulla on mielessäsi jokin projekti, jossa minusta saattaisi olla apua, heitä ihmeessä viestillä. Lyödään viisaat päämme yhteen ja valloitetaan maailma!

Kevät näyttää jo nyt varsin valoisalta, siksi korotan liikevaihtotavoitteen ihan pokkana puolitoistakertaiseksi ensimmäiseen vuoteen verrattuna. Pienemmälläkin pärjään, mutta rakennan motivaatiota rimalla, joka keikkuu pilvien korkeudella. Kaksi uutta kuukausilaskutettavaa asiakasta olisi kiva juttu, mutta yksikin on edistystä. Enempää kalenteriin tuskin mahtuukaan, sillä aion tehdä laskutettavaa työtä korkeintaan neljä päivää viikossa, pitää pitkän kesäloman ja irrottautua jouluna työn ikeestä ainakin kahdeksi viikoksi. Loput arkipäivistä täytän luovalla haahuilulla ja omilla projekteilla.

ensimmäinen vuosi yrittäjänä

Kirja julkaistaan keväällä. Se jännittää tavoitteista eniten. Saanko tekstit kasaan ajoissa, kiinnostaako ketään, pölyttyykö kirja kustantajan varastoissa vai viedäänkö se peräti käsistä? Mustalla valkoiselle olen kirjannut myös seuraavan kirjan hahmottelun, aihe on valmiina, mutta käsikirjoituksen luonnostelu on vielä ajatuksen tasolla. Myös verkkokurssit ja sähköiset julkaisut ovat mielen päällä, katsotaan miten aika riittää ja kuinka kehitys kehittyy.

Suurin salainen haaveeni on saada jalansijaa ruokakirjojen kustantamisen maailmassa. En välttämättä halua itse kirjoittaa keittokirjaa, mutta mielelläni olisin mukana kehittämässä alaa. Kokeneelle kustannustoimittajalle ja pilkunviilaajalle, joka ymmärtää reseptiikkaa ja elää syödäkseen, olisi mielestäni käyttöä useammallakin keittokirjojen kustantajalla. Kustantajan kukkaronnyörien löystymisestä tässä kohtaa hyötyisivät kaikki, niin lukijat kuin tekijätkin.

Siinäpä ne, haaveet ja toiveet tulevalle. Yhden asian haluan kuitenkin vielä luvata, vaikka lupauksia en yleensä harrasta. Huusin sen ääneen jo vuoden vaihtuessa, mutta kertaaminen tekee lupauksesta ehkä vieläkin vahvemman. Vuonna 2020 ja jokaisena vuonna sen jälkeen teen töitä vain vastuullisten yritysten kanssa. Sellaisten, jotka huomioivat ympäristön ja tekevät kestäviä valintoja. Sellaisten, joiden arvomaailman allekirjoitan ja joiden ulevaisuuden suunnitelmien edessä voin seistä ryhdikkäänä ja yhtä ylpeänä itsekin.

ensimmäinen vuosi yrittäjänä

Ensimmäinen vuosi yrittäjänä on siis ollut varsin vauhdikas. Olkoonkin klisee, mutta hyppääminen yrittäjän saappaisiin oli paras ratkaisu ikinä. Olen varmempi, vahvempi ja roppakaupalla rohkeampi kuin ennen. Että tiedoksi vaan kaikille teille, jotka pyörittelette päässänne liikeideaa: jos minä pystyn tähän, pystytte tekin. Unelmoikaa haaveenne todeksi!

ps. Osallistu arvontaan ja aloita Tänään!

Kesällä sain käsiini kirjan, josta tuli saman tien tärkeä työkalu ja välttämätön apuri aloittelevan yrittäjän arjessa. Tänään on Maaretta Tukiaisen ja Sonja Eidin luoma konsepti, joka auttaa hahmottamaan elämän tärkeimpiä tavoitteita, jotka sitten tarkennetaan viikon ja päivän tasolle, ja täytetään päivä kerrallaan kirjan sivuille. Jokaiselle sivulle merkitään YKSI tavoite päivää kohden, lisäksi listataan muita tehtäviä, kirjataan muistiinpanoja ja puretaan fiiliksiä.

Minun päivieni to do -listat ovat tyypillisesti olleet vähintään puolen paperiarkin mittaisia. Oli yllättävän palkitsevaa ja jossain määrin terapeuttista valita vain se tärkein tehtävä ja olla tyytyväinen itseensä, kun sen saa pois päiväjärjestyksestä. Suosittelen kokeilemaan!

ensimmäinen vuosi yrittäjänä

Jos sinäkin kaipaat yksinkertaisempaa elämää, jätä puumerkkisi kommenttilaatikkoon ja kerro miten sinä taklaat työelämän haasteet, ainaisen kiireen ja riittämättömyyden tunteet. Arvon kaikkien kommentoijien kesken yhden kirjan torstaina 6.2. klo 12. Jos haluat tuplata voittomahdollisuutesi, käy osallistumassa arvontaan myös instagramissa @piapas-tilillä!

Vuosikymmenen mittainen tarina

Ajattelin summaavani nopeasti menneen vuosikymmenen. Tähän menee puoli tuntia, huikkasin sohvalta miehelleni. Hän pyöritteli päätään arvaten, miten tässä tulee käymään. Kymmenen vuotta, 120 kuukautta ja 3650 päivää muodostavat niin pitkän aikajänteen, ettei sitä mitenkään voi muutamalla löysällä lauseella kuitata. Saatte luettavaksenne 1429 sanaa, ja silti matkan varrelta uupuu tärkeitä ihmisiä, paikkoja ja tapahtumia, mutta jos oikein tarkkaan siristätte silmiänne, saatatte löytää ne rivien välistä, tekstin tyhjästä tilasta. Joka tapauksessa, nyt mennään!

2010

Hain ja pääsin edellisenä vuonna hetken mielijohteesta Helsinkin yliopistoon opiskelemaan suomen kieltä. Vuonna 2010 jatkoin kurssien suorittamista päivätyön ohessa parhaani mukaan. Matkustin ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran New Yorkiin viiden päivän työmatkalle ja seilasin Näsijärvellä ilman käynnistyskaapeleita.

Joulukuussa onnistuin katkaisemaan kaksi ja puoli vuotta kestäneen määräaikaisuuksien putken ja allekirjoitin vakituisen työsopimuksen. Täytin 34 vuotta ja asuin avopuolisoni kanssa vuokralla Ullanlinnassa jo kuudetta vuotta. Illat (ja välillä yötkin) täyttyivät opiskelun lisäksi kuoroharrastuksesta ja osakuntaelämästä. Spontaanit baarivisiitit ja aamuyölle venyneet illanvietot olivat arkipäivää, sillä juuri kenelläkään kaveripiiristämme ei vielä ollut lapsia.

2011

Tätiydyin ensimmäistä kertaa, kun siskoni sai tyttären. Laskettelimme Ranskan Alpeilla ja purjehdimme Kroatiassa, minä piipahdin myös Saksassa Euroviisujen vanavedessä.

9-vuotias parisuhde horjui ja hapuili, mutta pitkien keskustelujen jälkeen päätimme jatkaa matkaa sittenkin samaan suuntaan. Etsimme omaa asuntoa ja lopulta päädyimme osallistumaan Hitas-arvontaan. Onni oli myötä ja ostimme joulukuussa 1,5 vuoden kuluttua valmistuvan kaksion Kalasatamasta.

2012

Sain kandin paperit, tutkielman otsikkona oli Mauri Kunnas lastenkirjojensa henkilöhahmojen nimeäjänä. Opiskelut eivät suinkaan päättyneet siihen, sillä tähtäimessä oli ylempi korkeakoulututkinto edellisten amk-tutkintojen rinnalle. Kandin suorittamisen myötä työnkuvani muuttui ja siirryin julkaisusihteeristä kokoaikaiseksi kustannustoimittajaksi.

Työn merkeissä reissasin Berliiniin ja rakkauslomalle Roomaan, tosin jälkimmäiseltä palasin pettyneenä, sillä suurista odotuksistani huolimatta minua ei kosittukaan. Rakkaus osoitti rakoilemisen merkkejä, mutta minä sivuutin ne sujuvasti, enkä uskaltanut katsoa totuutta silmiin.

colosseum

2013

Matkustimme maaliskuussa Ylläkselle. Avomieheni totesi, että katsotaan nyt vielä tämä matka ja päätetään sitten. Reissun jälkeen minä puhkuin uutta intoa, mutta hän kertoi olevansa edelleen onneton ja halusi erota. Minä makasin hervottomana vuokrakaksiomme lattialla, huutoitkin ensimmäistä kertaa elämässäni tuntikausia ja olin varma, etten selviä erosta hengissä. Kävimme terapiassa kerran, mutta miehen päätä se ei enää kääntänyt.

Gradua varten anottu kahden kuukauden opintovapaa valui hukkaan. Kirjoittamisen sijaan itkin elämääni, muutin yksin yhdessä ostamaamme kaksioon ja opettelin elämään 11 vuoden jälkeen yksin. Vuosi oli elämäni raskain, vaikka valo pilkahtelikin tunnelin päässä aika ajoin. Vuosia myöhemmin ymmärsin, että näin oli tarkoitettu, sillä minua odotti kulman takana jotain paljon parempaa.

Lähdin parantelemaan sydänsurujani Libanoniin ja pillahdin tämän tästä lohduttomaan itkuun, vaikka ympärillä avautuivat maailman kauneimmat näkymät. Yksinäisyys otti koville ja yritin keksiä keinoja tavata uusia ihmisiä. Liityin Let’s eat together Helsinki -yhteisöön ja kutsuin tuntemattomia luokseni syömään. Tutustuin mahtaviin tyyppeihin, joiden tukeen voin turvautua vielä tänäkin päivänä. Osallistuin ensimmäistä kertaa Ravintolapäivään tarjoilemalla kotonani istuvan illallisen kahdessa kattauksessa. Mukana hyörivät myös Helsingin Sanomien toimittajat.

Tapasin juhannustansseissa niin ikään vasta eronneen, minua reilusti nuoremman miehen, ja haimme läheisyyttä toisistamme kesän ja syksyn ajan, vaikka tiesimme ettei suhteesta voisi tulla mitään vakavampaa. Useasti olen kiitellyt kohtaloa tuosta aamuöisestä kohtaamisesta, sillä miehestä tuli lopulta tärkeä tukipilari, joka kulkee rinnallani edelleen – ystävänä.

2014

Valmistuin maisteriksi ja tanssahtelin laakerinlehtiseppele päässä auringonnousuun Humanistisen tiedekunnan promootiossa. Kehitin omaksi ja ystävieni iloksi leffakeskiviikon, konseptin, jossa käydään elokuvissa joka keskiviikko klo 18 ja katsotaan elokuva, joka sillä kellonlyömällä valkokankaalle heijastetaan. Löysin instagramin ja perustin @piapas-tilin.

Surffasin internetin deittipalstoilla ja tapasin ihmisiä, mutta suhdeviritelmät kaatuivat yleensä viimeistään kolmansien treffien jälkeen. Ystävien kehotuksesta tsekkasin hakuilmoituksen, jossa etsittiin sopivia kandidaatteja “Ihana sinkku”-työnimellä kulkevaan tv-ohjelmaan. Sokeriövereissäni löin kättä päälle kaverini kanssa, kun sovimme, että molemmat haemme viime metreillä mukaan. Hän jänisti, minä menin naimisiin tuntemattoman kanssa kaiken kansan edessä.

Tunnustelimme tilannetta viikkojen ajan vielä kameroiden sammuttua. Eropaperit allekirjoitettiin sulassa sovussa syyskuun alkupuolella. Ohjelma tuli onneksemme ulos eetteristä vasta seuraavan vuoden tammikuussa, joten meillä oli aikaa sopeutua tilanteeseen. Käsittelin kokemustani terapiassa vajaan vuoden verran, ja sain purettua turhautumisen, haaveiden kaatumisen, pettymyksen ja surun ammattilaisen avulla.

2015

Avioero astui voimaan maaliskuussa 2015. 

Kevät oli keltaisen lehdistön juhlaa. Media räimi ja riepotteli suomatta ajatustakaan sille, millaisen upottavan suon läpi me jouduimme rämpimään. Yhtenä päivänä minulla oli vääränlaisia tapoja, toisena kulmakarvani kaipasivat ruokkoamista ja kolmantena minut leimattiin alkoholistiksi. Sisko luki vauva.fi:n repiviä ruotimisia ja iltalehtien kommenttipalstoja ja poimi minulle vain positiivisia kommentteja, kunnes ei enää pystynyt lukemaan ainuttakaan lannistavaa lausetta. Viimeisen jakson jälkeen järjestimme erojuhlat, sillä halusimme kertoa ystävillemme, että kaikki on ryöpytyksen ja kamalan kevään jälkeen yllättävän hyvin.

Ohjelman jälkimainingeissa perustin tämän blogin, sillä aavistelin, että elämäni saattaisi kiinnostaa sarjaa seuranneita. Tavattuani kesäkuussa Tinderissä nykyisen mieheni, ruokatarinat saivat nopeasti rinnalleen parisuhdepohdintaa ja yhteisten matkakokemusten pohjalta runoiltuja puolikuivia reissuriimejä.

Osallistuminen ohjelmaan on ollut varjopuolista huolimatta aikuisen elämäni suurin käännekohta. Ilman ohjelmaa ei olisi blogia, ilman blogia ei olisi yritystä, ilman yritystä ei olisi tätä vapautta ja tekemisen iloa. Hakuprosessin ja ajatuksia herättäneen kokemuksen myötä opin, mitä parisuhteelta haluan, joten ilman ohjelmaa ei todennäköisesti olisi myöskään nykyistä avioliittoa.

Kesä 2015 oli täynnä rakkautta. Syksyllä matkustimme Pariisiin ja pian sen jälkeen löimme hynttyyt yhteen.

2016

Täytin 40 ja odotin kriisiä, jota ei koskaan tullut. Ostin elämäni ensimmäisen kunnon kameran. Käytettynä, mutta kuitenkin. Osallistuin ruokakuvauskurssille ja harjoittelin kuvaamisen kiemuroita. Ängin itseni puoliväkisin Ping Helsingin vaikuttajafestareille. Tutustuin uusiin ihmisiin ja ymmärsin, että tallaamaton polku, jota pitkin kuljen, saattaa hyvinkin johdattaa oikeaan suuntaan.

violetti taivas

saunan jälkeen

Jäin säästöjeni turvin 4,5 kuukauden palkattomalle vapaalle, sillä tarvitsin tauon oravanpyörästä. Matkustin Berliiniin, Latviaan, Andorraan, Pariisin ja Pyhätunturille. Kesällä hurahdin mökkeilyyn ja päätimme yhdessä, että vielä joskus meillä on ikioma kesäparatiisi. Syksyllä mies marssi pankkiin ja lunasti puolet asunnostani.

Laulaminen jatkui, mutta kuorokoti vaihtui Savolaiselta Osakunnalta Helsingin Konservatoriolle. Minusta tuli osa Kamarikuoro Auditea.

2017

Jäin osittaiselle opintovapaalle ja tein vain 50-prosenttista päivää kustannustoimittajana. Suoritin webmasterin ammattitutkintoa, mutta opintojen loppusuoralla päätin, etten tarvitse neljättä paperia, enkä itse asiassa halua tulevaisuudessa keskittyä verkkosivujen rakentamiseen tai ketterään koodaamiseen, sillä kirjoittaminen ja sielukkaat sisällöt ovat leipälajini.

sallatunturi

Talvella hiihdimme Pyhällä, Sallassa ja Kolilla, kesällä mökkeilimme Luopioisissa, Juvalla, Soinissa ja Multialla. Ehdimme myös Piemonten viiniköynnösten katveeseen, Cinque Terren patikkapoluille ja Montenegron turkoosinsinisille vesille. Anoppiehdokkaan pyöreät vuodet veivät meidät Madridiin, Malagaan ja Fuengirolaan, työkuviot Lontooseen ja Coldplay Göteborgiin.

coldplay Ullevi balloons

Blogi ja siihen liittyvät yhteistyöt veivät entistä suuremman osan työpäivistäni. Onnistuin haalimaan itselleni ensimmäiset sisällöntuotantoasiakkuudet ja ymmärsin hyvin nopeasti, että osaamiseni kantaa silläkin saralla.

2018

Minusta tuli kolmatta kertaa kummi ja neljättä kertaa täti.

En enää osannut tai halunnut palata kokoaikaiseen päivätyöhön, joten anoin ja sain jatkoa 50-prosenttiselle työsopimukselleni. Perustin toiminimen ja ryhdyin tosissani miettimään yrittäjyyttä uravaihtoehtona. Rantasalmella vietetyn mökkikesän jälkeen päätin irtisanoutua viimeistään vuoden vaihteessa. Minulla oli muutamia kuukausilaskutettavia asiakkaita ja yksittäisiä keikkoja putkahteli tasaiseen tahtiin sieltä täältä.

luontopäiväkirja

mökkirannassa

Turvallisuushakuinen puoleni halusi kuitenkin etsiä ensin uutta työpaikkaa. Saalis oli heikonlainen. Pääsin muutamaan haastatteluun ja kerran kakkoseksi, mutta osa-aikainenkin pesti tuntui piiloutuneen järkälemäisten kivenlohkareiden alle. Vuoden lähestyessä loppuaan päätin repäistä, ja jättää irtisanomisilmoituksen, vaikka mitään varmuutta toimeentulosta ei todellakaan ollut. Hullua, sanoivat toiset, rohkeaa, kannustivat jäljelle jääneet. Niinpä päivää ennen joululomaa kiikutin paperin suoraan Aalto-yliopiston HR-osastolle. Kustannustoimittajasta tuli päätoiminen yrittäjä.

mas palomas dyynit

Matkustin niin paljon, että jälkikäteen vähän hävettää. Tampereen, Turun, Rovaniemen, Kymenlaakson, Rukan ja Sallatunturin lisäksi valloitin Utrechtin, Porton, Lissabonin ja Piemonten. Kanariallekin kerkesimme, mutta vain siksi, että pääsimme vilkuttamaan äidilleni hänen kipparoimansa veneen startatessa kohti Karibiaa.

gran canaria

2019

Siirtyessäni sivutoimisesta yrittäjästä päätoimiseksi hain starttirahaa ja sain myönteisen päätöksen. Ensimmäiset puoli vuotta oli siis joten kuten turvattu. Oman osaamisen myyminen ahdisti, mutta onneksi sattuma puuttui tälläkin kertaa peliin. Ahkera viestintäammattilaisten Facebook-ryhmien selaaminen tuotti tulosta, opiskelukaverin työnantaja tarvitsi sisällöntuottajaa, tuttu viestintätoimisto otti yhteyttä ja sopivia blogiyhteistöitäkin tarjottiin. Alkoi näyttää siltä, että pärjään kyllä.

ruokakuvausretriitti

Liikevaihtoni ei ensimmäisenä vuonna ylittänyt tavoitetta, mutta taloudellisesti pärjäsin silti paremmin kuin hyvin. Blogini lukijamäärä on vuodessa kasvanut 30 %, samoin kanavieni seuraajamäärät viime vuoteen verrattuna. Kaiken kukkuraksi löysin työhuoneen, jossa saan päivittäin sparrailla työasioita muiden ruoka-alan vaikuttajien ja ammattilaisten kanssa.

puolukkabellini

Olen kehittynyt kuvaajana ja ymmärtänyt oman työni ja osaamiseni arvon. Tiedän mitä haluan ja olen oppinut sanomaan ei. Haluan työskennellä vain vastuullisten yritysten kanssa, joiden arvot ovat linjassa omieni kanssa. Olen opinut myös sen, että kollegoiden tuki on äärimmäisen tärkeää. Yhdessä olemme enemmän.

karolineburg kajaani

Alkuvuodesta matkustin maata pitkin Kainuuseen ja ihastuin niin, että palasin takaisin samoihin maisemiin elokuussa. Lensin kaksi kertaa Happy Hamletiin. Ensin valokuvausretriittiin ja sitten kirjoitusresidenssiin, jossa kohtalo saattoi minut yhteen Laine Magazinen perustajan kanssa, joka yllättäen innostui kirjaideastani ja halusi tehdä kanssani kustannussopimuksen. Työnimellä Ruokaystävät kulkeva kirja julkaistaan suomeksi ja englanniksi vielä ennen ensi kesää. En ole vakuuttunut, että kaikki haaveet toteutuisivat vain uskomalla niihin, sillä nähdäkseni jokaisen eteen täytyy tehdä töitä. Silti on vieläkin vaikea uskoa, että minusta on tulossa kirjailija!

On mahtavaa, että saan tehdä työkseni niitä asioita, joista nautin. Tärkein tämän vuoden teemoista on kuitenkin ollut rakkaus. Menimme kihloihin juhannuksena ja astuimme avioon heti heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Sain elämääni avioliiton myötä aivan uudenlaisen turvallisuuden tunteen. Tiedän, että hän hyväksyy minut tällaisena kuin olen, eikä ole lähdössä mihinkään. Minun peruskallioni, minun rakkaani.

häähumua nuuksiossa

häähumua nuuksiossa

Tervetuloa uusi vuosi, täällä seistään seistään jo innokkaana käsi oven kahvalla. Tuokoon tuore vuosikymmen mukanaan hillittömästi hyvää ja kaikkea kaunista, sinulle, minulle ja kaikille meille. Kiitos, että olet seuranani, toivottavasti tapaamme myös ensi vuoden puolella. Hurraa, hiphei ja hyvää uutta vuotta 2020!

Suurennuslasin alla: Vuosi 2017

Vuoden vaihtuessa sosiaalinen media ja blogit täyttyvät saavutuksista, toteutuneista unelmista ja konkretisoituneista haaveista, joiden takana on tuhottomasti raakaa työtä. Somepäivitykset ovat pullollaan uusia uria, mielenkiintoisia mahdollisuuksia, täydellisiä työprojekteja, mullistavia elämänmuutoksia, kihloja, vauvoja ja maailmanympärimatkoja.

Tiedän, että kaikki ei ole sitä, miltä se näyttää. Että hehkutuksen takana saattaa olla suuriakin suruja, murheita tai muita kulisseihin piilotettuja salaisuuksia. Tästä tietoisuudesta huolimatta mieli painui maata pitkin. Mitä enemmän ystävieni ja blogikollegoiden päivityksiä luin, sitä syvemmälle vajosin. Olenko saavuttanut mitään lähellekään vastaavaa?

ravintola NOA auringonlasku

Kun mieli on alamaissa, kirjoittaminen auttaa. Ensimmäiseksi digitaaliselle paperiarkille piirtyivät alla olevat, lainausmerkkien sisään sullotut sanat. Saatoinpa siinä näppäimistöä naputellessani tirauttaa myös muutaman suolaisen kyyneleen.

”Mies huomautti, etten näe metsää puilta. Viisaita sanoja, joissa piilee totuuden siemen. Mutta mitä jos se metsä on niin tiheä ja synkkä, ettei sinne pääse valo. Tiedän, että puut ovat siellä, mutta en näe niitä. Pitäisi päästä koskettamaan, tuntea konkreettisesti sormenpäissä, mitä on tullut tehtyä. Painaa poski puuta vasten ja todeta, että kelpoinen tästäkin kasvoi, ei ehkä lajinsa valio, mutta riittävän kaunis kuitenkin. Onko saavutuksista iloa, jos kukaan ei niitä tunnusta? Sillä kukapa pimeään metsään astuisi, kun vieressä on auringossa paistattelevia yksilöitä, joita ei voi olla huomaamatta. Pitäisi jaksaa olla se kaikkivoipa kissa, joka nostaa häntänsä itse ja astelee itsevarmana valokeilojen valaisemalle näyttämölle.

Maailman mittakaavassa murheeni ovat pieniä, mutta ne ovat silti minun murheitani. Urakehitys, joka junnaa paikallaan. Työprojekti, joka ei tunnu valmistuvan koskaan. Ulkopuolisuuden tunne, jota muiden on vaikea ymmärtää. Taloustilanne, joka pakottaa pihistelemään.”

Tässä vaiheessa mies asteli selkäni taakse ja kysyi saako lukea, mitä kirjoitin. Annoin luvan. Hän tavasi rivejä ja pyöritteli päätään. Kysyi, enkö todellakaan osaa katsoa elämääni muiden silmin?

ulappa sielunmaisema

rusty auringolasku

Niinpä vaihdoin näkökulmaa ja tarkkailin sieltä käsin, mitä viime vuonna tulikaan tehtyä. Ja kuulkaahan, se kannatti. Lyötyäni faktat pöytään alkoi mielikin piristyä. Ehkä tässä ei kuitenkaan ole heitetty hyvää vuotta hukkaan.

Matkustusrintamalla oli varsin vilkasta. Ehdin kaksi kertaa sekä Pyhätunturille että Sallaan. Hiihdin Kolin kansallispuistossa, korkkasin Ilosaarirock-neitsyyden ja seilasin Saimaan aalloilla savolaisessa seurassa. Mökkeilin Luopioisissa, Juvalla, Soinissa ja Multialla. Pakahduin Piemonten viiniköynnösten katveessa ja vaikutuin Cinque Terren jylhistä maisemista. Purjehdin Montenegron uskomattomilla vesillä, paahduin Madridin armottomassa auringossa ja kahlasin Fuengirolan rantavedessä. Lontoossa pyörähdin työmatkalla ja Göteborgissa elämäni vaikuttavimmalla stadionkeikalla. Ehdinpä tutkailemaan myös etelänaapurin ravintolamaailmaa, kun yhteistyö Taste of Helsingin kanssa vei minut Tallinnaan.

fuengirola beach

Minulla oli etuoikeus tehdä blogitöitä useampien yhteistyökumppanien kanssa, ja suurin osa diileistä syntyi omasta aloitteestani. Tästä nostan itselleni hattua, sillä myyntireiskan hommat eivät varsinaisesti ole koskaan houkutelleet. Motivaatio oli ilmeisesti kohdallaan, sillä koko vuoden pakersin kustannustoimittajan pallilla vain 50-prosenttisesti – toinen puolikas tai edes osa siitä oli raavittava kokoon vaikka väkisin. Etenkin, kun opiskelua varten myönnetyn aikuisopintotuen määrä notkahtikin kolmasosaan siitä, mihin olin etukäteen varautunut.

Verojen ja muiden pakollisten maksujen jälkeen tilille kilahti noin 4 500 euroa, josta reilu kuudennes tuli blogiyhteistöistä ja loput suoraan asiakkaalle tehdyistä sisällöntuotantoprojekteista, jotka eivät suoraan liity blogiin, mutta joita tuskin olisin saanut ilman työnäytteenä toimivaa sivustoa. Oravannahkojakin vaihdettiin, mutta vain silloin, kun vaihtokaupan ehdot olivat reilut molempien osapuolien mielestä. Vuoden saldo jäi tukevasti miinukselle, jos vertaa vuosiin kokoaikaisessa päivätyössä, mutta pärjää sitä näköjään vähemmälläkin. Tarkalla tilinpidolla, kotona kokkaamisella, lounaseväillä ja turhan shoppaamisen välttelemisellä saattaa olla osuutta asiaan.

vuosi 2017

Olen tutustunut vuoden aikana erityisiin ihmisiin, joiden seurassa ei tarvitse esittää ollakseen hyväksytty. Olen astunut mukavuusalueeni ulkopuolelle kymmeniä kertoja, heitellyt verkkoja tuntemattomille vesille ja onkinut esiin isojakin vonkaleita.

Ensimmäisiä kertoja mahtui vuoteen monta. Yksi niistä liittyy syksyllä 2016 aloittamiini opintoihin. Pari kuukautta sitten päätin, että en tarvitse neljättä tutkintoa mihinkään. Kesken jäänyttä koulutusta on kuitenkin kiittäminen siitä, että ymmärsin osaamiseni ytimen. Se ei ole verkkosivujen rakentaminen, ketterä koodaaminen tai tekninen tietämys, vaan sielukas sisältö. Kirjoittamisen kauneus, sanojen sielunelämä, kirjaimien kesyttäminen, tunnelmien tuottaminen ja lauseilla leikkiminen. Kun keimailevaan kieleen liitetään vielä ruoka, ravintolat, reissut ja rakkaus, on yhdistelmä vertaansa vailla. Siinä se on, minun juttuni.

sooloile sallassa

Jos viime vuonna nostin aikuisopintorahaa muutaman satasen kuukaudessa, vuonna 2018 turvana ei ole enää sitäkään vähää. Saavutetuista vapaa-ajan eduista on vaikea tinkiä, siksi päätin jatkaa kuluvankin vuoden osa-aikaisena kustannustoimittajana. Kaksi ja puoli päivää vietän siis edelleen kirjojen parissa, toisen puolikkaan käytän matkustamiseen, ystävien tapaamiseen, luovaan laiskotteluun ja ruokarakkauteen. Ja siinä sivussa yritän tienata sen verran, että tulen toimeen.

Haaveilen edelleen päiväleffoista, pitkistä lounaista, hitaista aamuista ja riittävistä yöunista. Toivotan tervetulleiksi myös vapaat työajat ja paremman ajankäytön hallinnan, sekä älypuhelimesta vieroittumisen. Etätyöviikoistakin Lapin hohtavilla hangilla on jo alustavasti toimistolla sovittu. Ehkäpä vihdoin aloitan perjantailounasperinteen, josta jo pari vuotta sitten päätin tehdä itselleni projektin. Saattaa olla, että juuri sinut on kutsuttu.

Muistikirja ja bullet journal ovat täynnä toinen toistaan parempia ideoita, jotka odottavat toteuttajansa ryhtiliikettä. Ryhdistäytymisestä en tiedä, mutta parhaani lupaan yrittää. Ja olla itselleni armollinen. Yksi pienistä suurista askelista on liiketoimintasuunnitelma, joka on täyttämistä vaille valmis. Parin kuukauden kuluttua saatte toivottavasti onnitella uutta yrittäjää.

Tivat Montenegro sunset

Mies oli oikeassa (kuten yleensä on), vuosi 2017 oli sittenkin ihan ok. Antoi enemmän kuin otti ja kartutti kokemuskassaa, vaikka jättikin jälkeensä hämmennystä ja epävarmaa olotilaa. Vuodesta 2018 tulee silti parempi. Sellainen, jonka päättyessä ei tarvitse itkeä tihrustaa tai arpoa miten meni noin niinkuin omasta mielestä. Jonka viime metreillä voi todeta, että siivet kantoivat sittenkin. Jos eivät pidemmälle, niin ainakin seuraavaan päivään.

Millaisia haaveita ja unelmia sinä kannat sisälläsi? Toivotan sinulle menestystä kaikessa, mihin ryhdyt, ja aurinkoa ja iloa päiviisi, myös niihin synkimpiin. Pohjalta on matka vain ylöspäin. Siispä hyvää uutta vuotta ja voimia tuleviin koitoksiin!

ps. Näitä pikapalavereja on pidetty aiemminkin. Lopputulema on aina sama: suomalainen sisu nostaa päätään ja toivo alkaa kipinöidä. Tällä kertaa kipinät saavat luvan yltyä rohkeaksi roihuksi, lupaan heittää pökköä pesään ja puhaltaa happea hiillokselle, jos intohimo uhkaa sammua!