Suurennuslasin alla: Vuosi 2017

Vuoden vaihtuessa sosiaalinen media ja blogit täyttyvät saavutuksista, toteutuneista unelmista ja konkretisoituneista haaveista, joiden takana on tuhottomasti raakaa työtä. Somepäivitykset ovat pullollaan uusia uria, mielenkiintoisia mahdollisuuksia, täydellisiä työprojekteja, mullistavia elämänmuutoksia, kihloja, vauvoja ja maailmanympärimatkoja.

Tiedän, että kaikki ei ole sitä, miltä se näyttää. Että hehkutuksen takana saattaa olla suuriakin suruja, murheita tai muita kulisseihin piilotettuja salaisuuksia. Tästä tietoisuudesta huolimatta mieli painui maata pitkin. Mitä enemmän ystävieni ja blogikollegoiden päivityksiä luin, sitä syvemmälle vajosin. Olenko saavuttanut mitään lähellekään vastaavaa?

ravintola NOA auringonlasku

Kun mieli on alamaissa, kirjoittaminen auttaa. Ensimmäiseksi digitaaliselle paperiarkille piirtyivät alla olevat, lainausmerkkien sisään sullotut sanat. Saatoinpa siinä näppäimistöä naputellessani tirauttaa myös muutaman suolaisen kyyneleen.

”Mies huomautti, etten näe metsää puilta. Viisaita sanoja, joissa piilee totuuden siemen. Mutta mitä jos se metsä on niin tiheä ja synkkä, ettei sinne pääse valo. Tiedän, että puut ovat siellä, mutta en näe niitä. Pitäisi päästä koskettamaan, tuntea konkreettisesti sormenpäissä, mitä on tullut tehtyä. Painaa poski puuta vasten ja todeta, että kelpoinen tästäkin kasvoi, ei ehkä lajinsa valio, mutta riittävän kaunis kuitenkin. Onko saavutuksista iloa, jos kukaan ei niitä tunnusta? Sillä kukapa pimeään metsään astuisi, kun vieressä on auringossa paistattelevia yksilöitä, joita ei voi olla huomaamatta. Pitäisi jaksaa olla se kaikkivoipa kissa, joka nostaa häntänsä itse ja astelee itsevarmana valokeilojen valaisemalle näyttämölle.

Maailman mittakaavassa murheeni ovat pieniä, mutta ne ovat silti minun murheitani. Urakehitys, joka junnaa paikallaan. Työprojekti, joka ei tunnu valmistuvan koskaan. Ulkopuolisuuden tunne, jota muiden on vaikea ymmärtää. Taloustilanne, joka pakottaa pihistelemään.”

Tässä vaiheessa mies asteli selkäni taakse ja kysyi saako lukea, mitä kirjoitin. Annoin luvan. Hän tavasi rivejä ja pyöritteli päätään. Kysyi, enkö todellakaan osaa katsoa elämääni muiden silmin?

ulappa sielunmaisema

rusty auringolasku

Niinpä vaihdoin näkökulmaa ja tarkkailin sieltä käsin, mitä viime vuonna tulikaan tehtyä. Ja kuulkaahan, se kannatti. Lyötyäni faktat pöytään alkoi mielikin piristyä. Ehkä tässä ei kuitenkaan ole heitetty hyvää vuotta hukkaan.

Matkustusrintamalla oli varsin vilkasta. Ehdin kaksi kertaa sekä Pyhätunturille että Sallaan. Hiihdin Kolin kansallispuistossa, korkkasin Ilosaarirock-neitsyyden ja seilasin Saimaan aalloilla savolaisessa seurassa. Mökkeilin Luopioisissa, Juvalla, Soinissa ja Multialla. Pakahduin Piemonten viiniköynnösten katveessa ja vaikutuin Cinque Terren jylhistä maisemista. Purjehdin Montenegron uskomattomilla vesillä, paahduin Madridin armottomassa auringossa ja kahlasin Fuengirolan rantavedessä. Lontoossa pyörähdin työmatkalla ja Göteborgissa elämäni vaikuttavimmalla stadionkeikalla. Ehdinpä tutkailemaan myös etelänaapurin ravintolamaailmaa, kun yhteistyö Taste of Helsingin kanssa vei minut Tallinnaan.

fuengirola beach

Minulla oli etuoikeus tehdä blogitöitä useampien yhteistyökumppanien kanssa, ja suurin osa diileistä syntyi omasta aloitteestani. Tästä nostan itselleni hattua, sillä myyntireiskan hommat eivät varsinaisesti ole koskaan houkutelleet. Motivaatio oli ilmeisesti kohdallaan, sillä koko vuoden pakersin kustannustoimittajan pallilla vain 50-prosenttisesti – toinen puolikas tai edes osa siitä oli raavittava kokoon vaikka väkisin. Etenkin, kun opiskelua varten myönnetyn aikuisopintotuen määrä notkahtikin kolmasosaan siitä, mihin olin etukäteen varautunut.

Verojen ja muiden pakollisten maksujen jälkeen tilille kilahti noin 4 500 euroa, josta reilu kuudennes tuli blogiyhteistöistä ja loput suoraan asiakkaalle tehdyistä sisällöntuotantoprojekteista, jotka eivät suoraan liity blogiin, mutta joita tuskin olisin saanut ilman työnäytteenä toimivaa sivustoa. Oravannahkojakin vaihdettiin, mutta vain silloin, kun vaihtokaupan ehdot olivat reilut molempien osapuolien mielestä. Vuoden saldo jäi tukevasti miinukselle, jos vertaa vuosiin kokoaikaisessa päivätyössä, mutta pärjää sitä näköjään vähemmälläkin. Tarkalla tilinpidolla, kotona kokkaamisella, lounaseväillä ja turhan shoppaamisen välttelemisellä saattaa olla osuutta asiaan.

vuosi 2017

Olen tutustunut vuoden aikana erityisiin ihmisiin, joiden seurassa ei tarvitse esittää ollakseen hyväksytty. Olen astunut mukavuusalueeni ulkopuolelle kymmeniä kertoja, heitellyt verkkoja tuntemattomille vesille ja onkinut esiin isojakin vonkaleita.

Ensimmäisiä kertoja mahtui vuoteen monta. Yksi niistä liittyy syksyllä 2016 aloittamiini opintoihin. Pari kuukautta sitten päätin, että en tarvitse neljättä tutkintoa mihinkään. Kesken jäänyttä koulutusta on kuitenkin kiittäminen siitä, että ymmärsin osaamiseni ytimen. Se ei ole verkkosivujen rakentaminen, ketterä koodaaminen tai tekninen tietämys, vaan sielukas sisältö. Kirjoittamisen kauneus, sanojen sielunelämä, kirjaimien kesyttäminen, tunnelmien tuottaminen ja lauseilla leikkiminen. Kun keimailevaan kieleen liitetään vielä ruoka, ravintolat, reissut ja rakkaus, on yhdistelmä vertaansa vailla. Siinä se on, minun juttuni.

sooloile sallassa

Jos viime vuonna nostin aikuisopintorahaa muutaman satasen kuukaudessa, vuonna 2018 turvana ei ole enää sitäkään vähää. Saavutetuista vapaa-ajan eduista on vaikea tinkiä, siksi päätin jatkaa kuluvankin vuoden osa-aikaisena kustannustoimittajana. Kaksi ja puoli päivää vietän siis edelleen kirjojen parissa, toisen puolikkaan käytän matkustamiseen, ystävien tapaamiseen, luovaan laiskotteluun ja ruokarakkauteen. Ja siinä sivussa yritän tienata sen verran, että tulen toimeen.

Haaveilen edelleen päiväleffoista, pitkistä lounaista, hitaista aamuista ja riittävistä yöunista. Toivotan tervetulleiksi myös vapaat työajat ja paremman ajankäytön hallinnan, sekä älypuhelimesta vieroittumisen. Etätyöviikoistakin Lapin hohtavilla hangilla on jo alustavasti toimistolla sovittu. Ehkäpä vihdoin aloitan perjantailounasperinteen, josta jo pari vuotta sitten päätin tehdä itselleni projektin. Saattaa olla, että juuri sinut on kutsuttu.

Muistikirja ja bullet journal ovat täynnä toinen toistaan parempia ideoita, jotka odottavat toteuttajansa ryhtiliikettä. Ryhdistäytymisestä en tiedä, mutta parhaani lupaan yrittää. Ja olla itselleni armollinen. Yksi pienistä suurista askelista on liiketoimintasuunnitelma, joka on täyttämistä vaille valmis. Parin kuukauden kuluttua saatte toivottavasti onnitella uutta yrittäjää.

Tivat Montenegro sunset

Mies oli oikeassa (kuten yleensä on), vuosi 2017 oli sittenkin ihan ok. Antoi enemmän kuin otti ja kartutti kokemuskassaa, vaikka jättikin jälkeensä hämmennystä ja epävarmaa olotilaa. Vuodesta 2018 tulee silti parempi. Sellainen, jonka päättyessä ei tarvitse itkeä tihrustaa tai arpoa miten meni noin niinkuin omasta mielestä. Jonka viime metreillä voi todeta, että siivet kantoivat sittenkin. Jos eivät pidemmälle, niin ainakin seuraavaan päivään.

Millaisia haaveita ja unelmia sinä kannat sisälläsi? Toivotan sinulle menestystä kaikessa, mihin ryhdyt, ja aurinkoa ja iloa päiviisi, myös niihin synkimpiin. Pohjalta on matka vain ylöspäin. Siispä hyvää uutta vuotta ja voimia tuleviin koitoksiin!

ps. Näitä pikapalavereja on pidetty aiemminkin. Lopputulema on aina sama: suomalainen sisu nostaa päätään ja toivo alkaa kipinöidä. Tällä kertaa kipinät saavat luvan yltyä rohkeaksi roihuksi, lupaan heittää pökköä pesään ja puhaltaa happea hiillokselle, jos intohimo uhkaa sammua!

Tapahtui vuonna 2016

Vuosi on vaihtunut paukkeella ja rytinällä. Vaikka vuoteen on mahtunut paljon muutakin kuin pelkkiä hyviä hetkiä, keskitytään nyt kohokohtiin, joista haluan vuoden 2016 muistaa. On palkintojen jaon aika.

Vuoden matkakohde: Pyhätunturi

Reissupäiviä kertyi 35. Jos mökkiviikot lasketaan, päivien määrä tuplaantuu. Kerkesin kahdesti Pyhälle, vietin viikon valkoisilla hangilla Andorrassa, nautin keväisestä Berliinistä, pussailin Pariisissa ja matkustin kuorokisoihin Jurmalaan. Mökkeilin Porvoossa, Pieksämäellä, Asikkalassa, Sulkavalla, Kustavissa ja Soinissa. Vaikka muu maailma näytti pelkkiä hyviä puoliaan, vuoden parhaan matkakohteen pystin nappaa hissikapulan mitalla Lapin helmi – Pyhätunturi. Valkoiset hanget, pakkanen, kaamos, aurinko, takkatuli ja hiljaisuus, enempää ei tarvita.

pyhätunturi

Vuoden päähänpisto: Kesäkuntoon-verkkovalmennus

Ennakkoluuloni romuttuivat kevään korvilla, kun ostin hetken mielijohteesta 8 viikon nettitreeni-jakson Motivireeltä. Ohjelma osoittautui erittäin toimivaksi, senttejä lähti ja kunto koheni, juuri niinkuin luvattiin. Myös ruokavalio muuttui pysyvästi ja eikä parisuhdekiloja ole todellakaan ollut ikävä.

WP_20160409_13_36_03_Pro

Vuoden heittäytyminen: Sapattivapaa

Sinnikkään säästämisen jälkeen uskalsin hypätä huhtikuussa reiluksi neljäksi kuukaudeksi hektisen oravanpyörän ulkopuolelle. Uudesta näkökulmasta katsottuna asenne elämään ja työn tekemiseen muuttui merkittävästi. Päivärytmi hidastui. Agendalla oli vain mielekästä tekemistä – kirjoittamista, kokkailua, lukemista ja aikaa ajatella. Oman tekemisen tapa kirkastui, eikä paluuta vanhaan enää ollut. Elämä on lyhyt ja todistetusti muutakin kuin työtä. Sapattivapaan seurauksena hain myös webmaster-koulutukseen, jonka vuoksi vietän tulevan vuoden osittaisella opintovapaalla.

WP_20160420_15_01_43_Pro

Vuoden motivoija: PING Helsinki

Keväällä pääsin bloggaajana peruutuspaikalta mukaan järjestyksessään toiseen sisällöntuottajille ja bisneksentekijöille suunnattuun PING Helsinki -tapahtumaan. Vaikuttajamarkkinoinnin ytimessä olin jokseenkin mukavuusalueeni ulkopuolella, sillä en tuntenut ennalta ketään ja blogini oli hädin tuskin vuoden ikäinen. Osallistuin workshopeihin ja uskaltauduin istumaan vieraisiin pöytiin. Usko omiin ideoihin vahvistui, motivaatio kasvoi ja aloittelevan bloggaajan itsetunto otti isoja askeleita ylöspäin. Kesän ja syksyn aikana lukijamäärät tuplaantuivat ja blogin päivitystahti vakiintui lähes ammattimaiselle tasolle. Loppusyksystä hain ja pääsin PING Helsinki Ambassadors -jengiin julistamaan vaikuttajamarkkinoinnin ilosanomaa yhdessä palkittujen blogien, kuten Hannan Soppa ja Kaukokaipuu, tekijöiden kanssa. Aikamoista.

WP_20160515_19_52_56_Pro

Vuoden hurahdus: Mökkeily ja mökkiruoka

Sapattivapaa mahdollisti pitkän mökkikesän. Sen aikana sain vahvistuksen tunteilleni: olen ihka aito mökkeilijä. Nautin yksinkertaisuudesta, kokkaamisesta alkeellisissa olosuhteissa, aamiaisesta auringossa, luonnonrauhasta, saunomisesta, järvistä ja merestä, laiturilla loikoilusta ja hiljaisesta olemisesta. Hyttysistä en edelleenkään välitä, ampiaisetkin voisivat keskittyä ydinosaamiseensa ja lopettaa ihmisten kiusaamisen. Öttiäisistä huolimatta mökkielämä on ihmisen parasta aikaa.

laiturikattaus

Vuoden parisuhdeteko: Yhteinen asunto

Mies muutti luokseni joulukuussa 2015. Keittokirjojen määrä tuplaantui ja levyille piti hankkia uusi hylly. Arjen törmäyskurssilla olemme oppineet sietämään toistemme tapoja ja joustamaan omista rutiineistamme. Kynnyskysymyksistä on keskusteltu avoimesti ja mahdollisista kompastuskivistä hiottu vähemmän teräviä. Tunteet ovat syventyneet ja tahto rakastaa on vahva. Siksi päätös oli helppo, halusimme oikeasti yhteisen kodin. Niinpä mies osti puolet asunnostani marraskuussa 2016.

hammasharjat lasissa

Vuoden ruokakokemus: Aan Tafel with Maannos

Jos ei oman keittiön tuotoksia lasketa, vuoden kohokohta ruokapuolella oli ehdottomasti Kalasatamassa loppuvuodesta majaillut pop up -ravintola Aan Tafel with Maannos. 14 käsittämättömällä pieteetillä tehtyä, supermaukasta ja visuaalisesti kunnianhimoista annosta ja niitä täydentävät juomat olivat sellainen nappisuoritus, että tarpeeksi suuria ylisanoja on vaikea löytää. Palvelu oli rentoa, mutta asiantuntevaa, interiööri persoonallinen ja maisemat vaikuttavat. Vain valaistusolosuhteet olivat hieman haasteelliset, mutta se tuskin häiritsi muita kuin yhtä ruokabloggaajaa. Täydet viisi loistavaa tähteä, toivottavasti nuoret ruokataiteilijat tuovat osaamistaan esille lähitulevaisuudessakin muodossa tai toisessa!

ravintolasali

menu

punajuuriannos

Kunniakirjat jaetaan seuraaville teoille:

Kamarikuoro Auditen riveihin liittyminen. Korkeatasoiseen konservatorion kuoroon pyrkiminen vaati uskallusta, sillä harjoitussalin viereisillä tuoleilla istuu musiikin ammattilaisia, säveltäjiä, kanttoreita ja musiikinopettajia. Onnekseni olen pysynyt vauhdissa mukana ja sopeutunut porukkaan hyvin. Odotan innolla kevään levytyssessioita ja syksyn kuoromatkaa Maltalle.

Talkootyö Flow Festivaaleilla. Naapurissa järjestettävä Flow Festival ei rakentuisi ilman satoja vapaaehtoisia käsipareja. Hauikset kasvoivat aitoja kantaessa, asfaltti taipui ruohomattoja naulattessa ja tekemisen meininki oli kova. Festarista nauttiminen nousi kokonaan uudelle tasolle, kun tiesi millaista työtä ja vaivaa jokaisen yksityiskohdan suunnittelu ja rakentaminen oli vaatinut.

Tieto näkyväksi -kirjan valmistuminen. Joulukuussa viisivuotisen kirjaprojektin lopputuotos näki viimeinkin päivänvalon. Allekirjoittanut kustannustoimittaja oli julkkareissa yhtä hymyä ja aidosti ylpeä tekijätiimin puolesta. Jos tiedon visualisointi ja informaation muotoilu kiinnostaa, kannattaa kirja ehdottomasti tsekata. Samanlaista tietopakettia tiivistettynä yksien kansien väliin ette saa mistään muualta!

kattaus

Vuosi 2016 oli monessa mielessä ihan okei. Sen aikana ei itselleni tapahtunut mitään suurta ja mullistavaa, se oli siis tavallinen vuosi toisten tavallisten joukossa. Lähipiiriin se kuitenkin toi ilon hetkien lisäksi myös murhetta ja suuria pettymyksiä. Siksi en jää ikävöimään, vaan toivotan ilolla tervetulleeksi vuoden 2017. Olkoon se ystävien, yhdessä syömisen, yllätysten ja uusien kokemusten vuosi!

Myöhästyneet onnittelut!

Lyhyenä hetkenä on nyt yhden vuoden ja yhden päivän ikäinen. Juuri ja juuri kävelemään oppinut, vielä hieman haparoiva, mutta päättäväisesti eteenpäin asteleva. Innostuu helposti, jokeltelee suureen ääneen ja nauttii vuorovaikutuksesta kaikenikäisten kanssa. Luonteeltaan tämä taapero on utelias ja vähän uppiniskainen. Ulkoisessa olemuksessa on vielä pienen lapsen pyöreyttä, tukkakin harottaa joka suuntaan ja hymy on leveä. Ruokahalu on aikuisen naisen luokkaa.

WP_20150628_15_17_04_Pro

Vuosi on sisältänyt 72 artikkelia, yli 600 kuvaa, 100 700 uniikkia kävijää ja 242 200 sivulatausta. Olen siis postannut 1,38 kertaa viikossa. Vähemmän ja epäsäännöllisemmin kuin suunnittelin. Olen kuitenkin tyytyväinen, etten ole jättänyt leikkiä kesken, vaikka kirjoittamiselle onkin välillä pitänyt varastaa aikaa yön tunneilta. Uniikkeja lukijoita on ennätyskuukausina ollut jopa 20 000, kun luku keskimäärin on n. 8500 kuukaudessa. Hurjia lukuja kaikki tyynni – ainakin näin aloittelijan näkökulmasta. Kiitos kuuluu sinulle, lukijani.

Ennen aloittamista listasin yhteen tiedostoon kaikki postausideani. Noin sadasta silloin kirjatusta ideasta on toteutettu ehkä viidesosa. Olen saanut huomata, että ajankohtaisemmat juttuaiheet syrjäyttävät alkuperäiset suunnitelmat, ja hyvä niin. Alkuperäiset ideat, muistot ja tarinat eivät vanhene, vaan odottavat vuoroaan.

WP_20141108_16_38_02_Pro

Viime perjantain PING Helsinki pani miettimään. Kenelle kirjoitan ja miksi? Mitä lukijat haluavat ja tarjoanko heille sitä? Ymmärrän, että jos (ja kun) on aikeissa siirtyä vähitellen harrastelijabloggaajasta ammattilaiseksi, pitäisi sisältöjä miettiä ensisijaisesti kohderyhmää miellyttäen. Aion silti jatkossakin kirjoittaa itsepäisesti siitä, mikä minua kiinnostaa. Haluan tarinoiden kumpuavan omasta elämästäni, omiin kokemuksiini ja valintoihini pohjaten, enkä tahdo ahtaa sisältöä väkisin johonkin ruokablogien hyväksi havaittuun muottiin. Jos blogi rönsyilee, annan sen rönsyillä, sillä sellaista on elämä.

Punainen lanka on kuitenkin tiiviisti kudottuna blogikankaaseen. Ruoka kulkee mukana ihan jokaisessa postauksessa, kuvissa, sivulauseissa ja rivien välissä. Reseptit, joita jaan, eivät ole blogin itsetarkoitus, tärkeintä ovat niiden ympärillä olevat tarinat, joihin sinä lukijana voit samaistua – tai olla samaistumatta. Konkarikriitikko Anna Paljakkakin toteaa uusimmassa Imagessa, että ikimuistoisimmissa ruokakokemuksissa tärkeintä ei ole ruoka vaan aterioinnin sosiaalinen konteksti ja se mitä yhteisen pöydän äärellä tapahtuu.

WP_20160505_16_13_55_Pro

Olen pyrkinyt elämään elämääni välittämättä ulkoisista paineista ja vaatimuksista, yhteiskunnan normeista ja muiden mielipiteistä. Aina se ei ole helppoa, ryhmäpaineen alla tai byrokratian sääntöviidakossa. Tai silloin kun nettipalstoilla huudellaan rumista rilleistä tai kun someraivo osuu omalle kohdalle.

Kuljen silti omaa polkuani, matkaseuranani sellaiset tyypit, jotka tuntevat samoin. Samaa filosofiaa noudattaa myös Lyhyenä hetkenä. Kirjoitan omalla tyylilläni, aiheista jotka kiinnostavat minua – ja toivottavasti myös sinua. Jos et tykkää, jätä lukematta. Jos tykkäät, olet lämpimästi tervetullut blogikotiini vaikka joka päivä. Kommentoi, purnaa, ihastele, kritisoi, argumentoi ja keskustele. Lupaan vastata, olla suora ja rehellinen.

WP_20160503_17_05_43_Pro

Yhteistyöpostauksia en ole vielä tehnyt. Tarkoituksella en ole vältellyt sisältömarkkinointia, mutta toisaalta en myöskään ole ollut itse aktiivinen. En vastusta kaupallisia yhteistöitä, mutta suoraan sanottuna näen välillä punaista, kun kaikki ruokablogit kirjoittavat samaan aikaan samoista maustesekoituksista tai kun samat rahkapurkit nostetaan ihan jokaiseen somekanavaan, enkä tahtoisi oman blogini seuraajien kokevan samaa. Haluan, että blogiani luetaan omien sisältöjeni vuoksi, ei tuotevertailujen tai uutuusesittelyjen takia. Jollain leipä on kuitenkin pöytään ansaittava.

Kuten mainittua, olen allekirjoittanut sisällöntuottajan eettisen koodiston, jonka johdattamana jatkan blogielämääni. Jos ja kun yhteistyökuvioista tulee jossain vaiheessa osa sisällöntuotantoani, lupaan pyhästi kirjoittaa vain niistä aiheista ja tuotteista, joista innostun aidosti ja joiden arvot vastaavat omiani. Luomusta, lähiruoasta, ruokayrittäjyydestä, laadukkaista raaka-aineista, tarkoituksenmukaisesta muotoilusta keittiössä, yhteisöllisyydestä, yhdessä syömisestä, kaupunkiviljelystä, ruokareissuista Suomessa ja ulkomailla, Helsingin ruokakulttuurista ja vaikutuksen tehneistä ravintoloista, kahviloista ja kuppiloista. Ruoasta, viinistä ja rakkaudesta. Ja siitä mitä kahden insinöörin keittiössä tapahtuu.

WP_20160518_18_07_25_Pro

Siispä hyvää syntymäpäivää rakas yksivuotias, ja monia vuosia! Synttäreittesi kunniaksi nautin kipollisen raakapuuroa, puhalletaan ne kynttilät sitten ensi vuonna.

Loppukevennykseksi vielä valikoima mieleenpainuvimpia hakusanoja, joilla blogini on löydetty: miksi sämpylät jää litteiksi, 6 metrisellä purjeveneellä, ihana ihminen kemia puuttuu, ystävyyden siemen, makkara sininen lenkki kuvia. Jään jännityksellä odottamaan seuraavaa vuosikatsausta!