Viisaan viininystävän vastuulliset valinnat

Kaupallinen yhteistyö: S-ryhmän ravintolat / Raflaamo

Kauas on tultu niistä ajoista, kun kyykättiin alimmalta hyllyltä se edullisin chileläinen. Tuijotettiin hintaa ja mahdollisesti väriä, lihalle perinteisesti punainen ja kalalle viileä valkoinen. Kuohuvaa nautiskeltiin muuten vaan ja rose kuului ainoastaan valoisiin kesäiltoihin. 2010-luvulla kaikki on toisin. Ravintoloissa istuu tiedostavia asiakkaita, ja alkoholiliikkeiden henkilökunnan osaamista testatataan joka päivä. Ilmastonmuutoksen aikakaudella etsitään vegaanista tai vähähiilistä vaihtoehtoa, suositaan luomua tai biodynaamista ja vaaditaan reilua kauppaa.

vastuulliset viinit

Niin teen minäkin, enkä pelkästään viinien kanssa. Vastuullisuudesta on punottu valintojeni punainen lanka, sitä seuraan ruokaostoksilla, vaatekaupassa, viinihyllyillä ja etenkin ravintoloissa. Haluan tietää, mitä lasiini kaadetaan ja lautaselleni päätyy. Mietin, missä oloissa viini ja ruoka on tuotettu, onko viljelyn vaikutukset ilmastoon otettu huomioon, mistä kaukaa raaka-aineet on kuljetettu ja mikä niiden hiilijalanjälki mahtaa olla. Viini ei ole koskaan vähäpäästöisin valinta, mutta kuluttamalla luomua ja kestävän kehityksen periaatteilla valmistettuja juomia, voi vaikuttaa siihen, miten maailma tulevaisuudessa makaa ja mihin suuntaan tuotanto kehittyy.

Viinien vastuullisuus on nostettu valokeilaan myös S-ryhmän ravintoloissa, sillä seuraavan vuoden ajan kolme neljästä asiakasomistajaviinistä on vastuullisesti tuotettu. Vastuullisemmat vaatimukset viineille asetettiin jo valintaprosessin alussa, eli tällä kertaa kisaan hyväksyttiin vain juomat, joiden tuotannossa vastuullisuusnäkökulma oli huomioitu. Luomusta, biodynaamisuudesta, reilusta kaupasta ja kestävän kehityksen mukaisista tuotantotavoista sai lisäpisteitä. Päätökselle on syytä nostaa hattua kerran jos toisenkin, sillä vastuullisuusteko on Suomen mittakaavassa kunnioitettavan suuri. Asiakasomistajaviinejä nimittäin myydään puoli miljoona pulloa vuodessa.

vastuulliset viinit

Näillä kriteereillä voittajiksi valikoituivat pohjois-italialaisen Cielo e Terran Ekuò-luomuviinit Veneton viinialueelta. Asiakasomistajahintaisena samppanjana jatkaa tuttuun tapaan Nicolas Feuillatte. Roseviiniä ei valikoimassa tänä vuonna nähdä siitä yksinkertaisesta syystä, että vastuullisesti tuotetut ja hyvällä hinta-laatusuhteella varustetut vaaleanpunaiset luomuviinit ovat valintaraadin mukaan kiven alla. Samppanjalla yhtälö on vieläkin vaikeampi.

Kiertotalouden ja paremman maailman puolesta, ilmastonmuutosta vastaan

Istun kuuntelemassa Ekuò-viinien maahantuojan puheenvuoroa kaupungin kattojen yllä, Sokos Hotel Vaakunan saunakabinetin terassilla. Teeman mukaisesti pöytiin on kerätty luonnonkukkia ja maljakkoina toimivat käytetyt viinipullot. Ruokatarjoilu on kasvispainotteinen ja osittain vegaaninen. Aurinko paistaa ja puitteet ovat muutenkin viimeisen päälle kunnossa.

vastuulliset viinit

vastuulliset viinit

Neljännessä polvessa toimivan perheyrityksen viinit valmistetaan luomuviljellyistä rypäleistä niin, että luonto kuormittuu mahdollisimman vähän. Kemialliset torjunta-aineet ja lannoitteet ovat pannassa, ja viinin luontaisten sulfiittien määrää on tavanomaisiin viineihin verrattuna rajoitettu. Hienoa ja eritoten vastuullista on sekin, että Ekuò-viinien taustalla on hyväntekeväisyysjärjestö, joka jakaa osan jokaisen myydyn viinipullon hinnasta mm. syrjäytymisuhassa olevien nuorien opiskelun tukemiseen ja työllistymiseen. Jälleen yksi syy lisää valita viinilistalta vastuullisempi vaihtoehto.

Maailmanpelastajaluonteeni ilahtuu, kun kuulen, että myös pakkausten hiilijalanjäljen minimointia on ajateltu. Ekuòn puna- ja valkoviinit on pullotettu kevyimpiin mahdollisiin lasipulloihin, joiden paino on maksimissaan 420 grammaa. Mitä kevyempi pullo, sitä pienempi kuljetusaikainen polttoaineen kulutus. Myös viinit maahantuova Winestate on törkännyt lusikkansa soppaan ja kuljetuttaa viinit Italiasta Suomeen meriteitse. Vaikka rahtialusten päästöt ovat samaa luokkaa kuin lentämisen, viinit saadaan kuljetettua todennäköisesti suuremmissa erissä, ja kasvihuonekaasut pulloa kohden ovat näin ollen pienemmät.

vastuulliset viinit

Kuplajuomiin mieltynyt suuni tykästyy erityisesti kuohuvaan, Garganega ja Chardonnay -rypäleistä valmistettuun Ekuó-kuohuviiniin. Se sopii moneen menoon: skoolattavaksi, aperitiiviksi tai salaattien ja kasvisruokien kaveriksi. Vähän kursaillen käyn pyytämässä pienen lisäkaadon ja ihailen korkeuksista avautuvaa kesäistä Helsinkiä.

Luomua, biodynaamista vai reilua kauppaa?

Lopuksi saamme tiiviin tietopaketin vastuullisista vaihtoehdoista. Biodynaamiset viinit ovat aina luomua, mutta ne käyvät tiukemman seulan läpi. Viinitilalle asetetaan vaatimuksia, jotka harva tuottaja täyttää. Tilan tulee olla itsenäinen tuotantoyksikkö. Sen alueella tulee pitää eläimiä ja viljellä kasveja niin, että ne ovat symbioosissa toistensa ja maaperän kanssa. Minkäänlaiset kemialliset lannoitteet, torjuntamenetelmät tai lisäaineet eivät ole sallittuja.

vastuulliset viinit

Reilun kaupan tunnuksella merkityn viinin tuotannossa on kiinnitetty huomiota etenkin viljelijän ja työntekijöiden olosuhteisiin. Kaikille osapuolille maksetaan oikeudenmukainen korvaus tehdystä työstä ja noudatetaan työolosuhteita valvovia kansainvälisiä sopimuksia ja kansallisia lakeja. Euroopassa viinitilat ovat tarkan valvonnan alla, eikä laiminlyöntejä juurikaan ole, mutta maailmalla tilanne saattaa olla toinen.

Viinin vegaanisuuteen kiinnitetään toistaiseksi erityistä huomiota vain täällä Euroopan pohjoisimmassa kolkassa. Viini itsessään on tuotteena tietysti kasviperäinen, mutta sen kirkastamisessa saatetaan käyttää liivatetta, maitoproteiinia tai munanvalkuaista. Valmistusprosessi voidaan kuitenkin hoitaa myös ilman eläinperäisiä aineita. Moni viinintuottaja näin tekeekin, mutta ei ymmärrä tai näe tärkeäksi ilmoittaa asiasta etiketissä tai erillisellä tunnuksella. Varmasti vegaanisen viinin tunnistaa myymälässä veg- tai vegan-tunnuksesta, ravintolassa vegaanisia vaihtoehtoja kannattaa tiedustella sommelierilta.

vastuulliset viinit

Jaloillaan äänestäminen on yksi tehokkaimmista keinoista vaikuttaa markkinoihin ja siihen, millaisia tuotteita meille tulevaisuudessa tarjotaan. Kysyntä kasvattaa painetta siirtyä kestävämpiin tuotantotapoihin myös viinitarhoissa ja maatiloilla. Valitse siis viisaasti ja suosi vihreämpiä viinejä!

Lue lisää vastuullisista viineistä ja kestävästä viinintuotannosta Raflaamon sivuilta.

Ps. Muistathan, että alkoholin mainitseminen kommenteissa kaupallisen yhteistyön yhteydessä on Suomen lainsäädännön mukaan kiellettyä, joten keskitytään siis keskustelemaan vastuullisista valinnoista yleisemmällä tasolla!

5 + 1 lahjavinkkiä vastuulliseen jouluun

Tänä(kin) jouluna olemme päättäneet, että kuusen alle kerääntyvää lahjavuorta karsitaan ja kunnolla. Lapsetkin saavat vain muutaman lahjan ja aikuiset eivät sitäkään vähää. Tarpeettomien tavaroiden sijaan keskitymme yhdessä olemiseen, rauhoittumiseen, syömiseen ja lukemiseen. Kuka kaipaa kaiken maailman kampetta ja kamaa, kun meillä on toisemme, kynttilöiden valo ja kuusen tuoksu?

joulukuusi

Kysymys on retorinen, mutta vastaan siihen silti: minä! Olen huono muistamaan syntymäpäiviä ja lahjomaan sankareita silloin, kun he täyttävät vuosia. Mutta joulu on eri juttu. Silloin tahdon kehitellä yllätyksiä, raapustella omatekoisia lahjakortteja, purkittaa, askarrella, väkertää ja väsätä. Ja panostaa paketteihin. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että upottaisin lahjoihin omaisuuden. Hankin käytettyä, virkkaan ja neulon, kokkaan ruokalahjoja, pulikoin piirakoita, paahdan manteleita ja piperrän pikkiriikkisiä koristeita.

Hyviä lahjaideoita olen listannut aiemminkin. Tässä niitä tulee lisää. Aineettomia, vastuullisia, eettisiä, ympäristöystävällisiä ja jopa ilmaisia. Tutustu ja poimi omasi, sillä vielä ehtii. Jouluaattoon on kuitenkin kuusi pitkää päivää aikaa.

1. Anna aineetonta

Lahjoita läheisillesi yhteistä aikaa. Kirjoita omin käsin lahjakortti ja sulje se kirjekuoreen. Lupaa auttaa siivoamisessa tai ikkunoiden pesussa. Tarjoudu lapsenvahdiksi tai ota hoitaaksesi vaikka viikottainen kauppareissu. Suunnittele yhteinen kävelyretki ja piirrä korttiin aarrekartta, jonka päätepisteessä odotat termospullon ja eväiden kanssa. Pidä ystäville puistojoogatunti tai varaa saunavuoro yleisestä saunasta. Lupaudu lenkkiseuraksi tai salikaveriksi. Kun tsemppaa toista, tulee itsekin tehtyä.

viinit lasissa

Kummilapsi ilahtuu varmasti yhteisestä ajasta siinä missä aikuinenkin. Itse asiassa tuoreen THL:n tutkimuksen mukaan lapset toivovat yhä enemmän yhteistä aikaa vanhempiensa kanssa. Anna koululaisen päättää mitä tehdään, missä syödään ja minne mennään. Lahjoita teinille illan mittainen kokkauskurssi omassa keittiössäsi tai opeta korttipeli, josta hän todennäköisesti ei ole koskaan kuullutkaan. Kutsu ystävät syömään tai järjestä vaikka leffailta popcorneineen. Ei leffateatterissa, vaan kotisohvalla.

Kaupan lahjakorteissa on eräpäivät, itsetehdyissä niin ei tarvitse olla. Suunnitelma toteutuu sitten kun sen aika on. Tai jos ei toteudu, sekin on ihan ok.

2. Tee hyvää ja pelasta maailma

Joululahja voi olla myös sijoitus yhteiseen ympäristöön ja parempaan maailmaan. Osta Luonnonperintösäätiöltä pala ikimetsää, suojele Itämerta, sijoita muutama euro WWF:n kampanjaan, lahjoita vuohi tai kanalauma kehitysmaahan, rahoita lapsen koulunkäyntiä tai naisten koulutusta tai tue SPR:n kampanjaa. Kaiken tämän voit tehdä myös ystäväsi tai läheisesi nimiin. Useimpien järjestöjen sivuilta voi halutessaan tulostaa lahjakortin tai todistuksen, jonka voi kääriä lahjapakettiin. Jos olet todellinen maailmanparantaja, unohdat tulostamisen ja kirjoitat tai piirrät kortin itse kotoa löytyvälle jämäkartongille.

Myös Hope ry, seurakunnat, Pelastusarmeija, Pelastakaa lapset ry ja monet muut hyväntekeväisyysjärjestöt ovat keksineet keinoja, miten jouluna voi auttaa vähävaraisia ja yksinäisiä ympärillämme.

3. Askartele ja näperrä omin käsin

Olen saanut joulun alla mahtavia pikkujoululahjoja ystäviltäni. Ne ovat ilahduttaneet niin paljon, että haluan jakaa muutaman idean teille uskolliset lukijani.

Joskus muinoin, kun minä olin ala-asteella, joulutodistukset jaettiin luokissa niin, että jokainen vuorollaan kävi pokkaamassa paperin ja kätteli opettajaa. Todistuksen kylkeen saimme ruskean paperipussin, jonne oli piilotettu pipari, omena ja muutama makeinen. Se oli pienen ihmisen elämässä suuri hetki.

Todistuksia jaettiin myös pari viikkoa sitten. Keskiarvoni oli täysi kymppi. Ystäväni laatiman todistuksen mukaan olen vuonna 2018 menestynyt kiitettävästi kaupallisissa aineissa ja yrittäjyydessä, kotitaloudessa, kirjallisuudessa, musiikissa, valokuvauksessa ja äidinkielessä – vain muutamia mainitakseni. Vapaaseen kenttään oli vielä kirjattu erityisiä vahvuuksia, joihin kuuluivat keskustelutaidot, suvaitsevaisuus, sosiaalinen silmä ja sinnikkyys. Loppukaneettina kerrottiin, että minut siirretään ilolla vuodelle 2019. Myös tämän todistuksen mukana tuli paperipussi, jonka sisältö oli vastaanottajansa mukainen. Se oli ison ihmisen elämässä suuri hetki.

paperitähti

Illan aikana jaetuista paketeista löytyi myös itse leikattu, ikkunaan ripustettava paperitähti, kuvia kummitytöstä ja mehiläisvahasta omin käsin pyöritelty kynttilä. Ilahduttaakseen toista ei siis tarvitse olla askartelun armoitettu mestari tai supertaitava suunnittelija. Ajatus on oikeasti se, joka sydämessä lämmittää ja läikkyy.

Jos tykkäät käsitöistä, neulo kaulahuivi, ranteenlämmittimet, lapaset tai villasukat. Hanki heijastinkangasta ja muotoile siitä persoonallisia heijastimia. Tee ylijäämänapeista korvakoruja, viinipullonkorkeista avaimenperiä (erinomainen lahja veneilijälle!), vanhoista valokuvista jääkaappimagneetteja tai kutistemuovista rintarosseja.

paperitähti

Tee itse trendikästä pyykkietikkaa ja pullota sitä vaikka vanhoihin mehupulloihin. Pyykkietikkana toimii muuten ihan tavallinen laimennettu väkiviinaetikkakin, mutta jos haluat siihen tuoksua, voit lisätä lahjapulloon muutaman tipan eteeristä öljyä. Etikkaa saa esimerkiksi Lidlistä isommissa kanistereissa, joista riittää useampaan pienempään pulloon lahjaksi.

4. Kokkaa ruokalahjoja

Ruokalahja on aina yhtä hyvä idea. Jos et itse osaa tai jaksa keitellä herkkuja, vieraile joulumarkkinoilla tai -myyjäisissä ja tue pientuottajia. Ruokalahjojen valmistaminen on helppoa, aloita vaikka lakritsimanteleista tai suklaasalamista. Myöhemmin voit laajentaa repertuaariasi tomaattihillokkeella ja pikkelöidyllä piparjuurella. Seuraava steppi ovatkin sitten lakritsitoffee ja piparicantuccinit, joiden kanssa voi lahjoittaa ystävälle pienen pullollisen vin santo -jälkiruokaviiniä.

suklaasalami

Jos edellä mainitut tuntuvat liian monimutkaisilta, leivo pipareita tai pikkuleipiä ja pakkaa ne kauniiseen rasiaan. Mallasleipäkin maistuu joulukalojen kanssa ja säilyy pitkään. Tai sitten voit ottaa hillopurkin ja koota siihen kotitekoisen granolan ainekset, jotka lahjan vastaanottaja voi paahtaa omassa uunissaan. Mahdollisuuksia on monia, kun vain ryhtyy toimeen.

mustaherukkasuola

Minä aion tänä vuonna kokeilla mustaherukanlehdillä maustettua suolaa ja sokeria, jota purkitan myös lahjoiksi, jos vaan ehdin. Reseptin voit kurkata instagramin puolelta, ja kunhan ehdin kirjaamaan sen myös blogiin, linkkaan sen tähän.

5. Jos ostat, osta kestävää ja eettisesti valmistettua

Ihan kaikkeen ei aika eivätkä taidot riitä, silloin turvaudun kauppojen valikoimiin. Silmäilen kuitenkin tarkkaan materiaalimerkinnät, pesuohjeet, tuotteen alkuperän ja valmistusmaan tarkkaan läpi ja ostan mielummin käytettyä kuin upouutta. Itselleni hankin joululahjaksi puuvillasta ja pellavasta käsin kudottuja keittiöpyyhkeitä. Hamam-pyyhkeestäkin haaveilin, mutta jätin sen toistaiseksi vielä ostamatta. Katsotaan, ovatko joulupukin ajatuksenlukutaidot kehittyneet viime vuodesta.

pellavapyyhkeet

Jos haluat muistaa esimerkiksi kumppaniasi tai rakasta ystävääsi arvokkaammalla lahjalla, suosittelen ajatonta korua, lahjakorttia vintagevaateliikkeeseen tai puolen vuoden jäsenyyttä Vaatelainaamo Vaatepuuhun, joka toimii tällä hetkellä Helsingin lisäksi Turussa, Tampereella ja Järvenpäässä. Helsingissä vintagevaatteita myy mm. Ansa, Mekkomania, Frida Marina ja Hoochie Mama Jane, kaikki muutaman sadan metrin säteellä Kalliossa. Tätä olen toitottanut ennenkin, mutta jos vaate on kestänyt vuosikymmeniä, se kestää varmasti vielä toisetkin. Samaa ei voi sanoa halpatuotantovaateketjujen rytkyistä.

satokausi keittiöpyyhkeet

Kirjalahja on sekin oiva valinta. Itse ilahdun myös kaikesta keittiöön liittyvästä, sen lisäksi servetit, kynttilät tai esimerkiksi lahjakortti lähimpään kukkakauppaan ovat mieluisia.

Bonusvinkki: Paketoi ympäristöä ajatellen!

Paketoinnissakin on helppo huomioida vastuullisuus ja ympäristöystävällisyys. Värikäs lahjapaperi ei sovi paperinkeräykseen, joten valitse mielummin värjäämätön voimapaperi tai joku muu materiaali. Yllättävän kauniin kääreen saa esimerkiksi luetusta sanomalehdestä, kun koristelee sen värillisellä paperinarulla ja silkkipaperista leikatuilla lumihiutaleilla. Erilaisia käytettyjä kartonkirasioita ja lahjakasseja kannattaa hyödyntää myös lahjojen paketoinnissa, etenkin, jos niitä on kertynyt kotiin kassikaupalla, kuten minulla.

pellavapyyhkeet

Pakkaa pullolle tarkoitettuun kimaltelevaan lahjapussiin villasukat, sujauta tyhjään suklaarasiaan valokuvia vuoden varrelta ja kääräise kirjalahja kivasti kuvioituun kangaskassiin. Rusetin voit sitoa silkkinauhasta, juuttinarusta tai vaikka ylimääräisestä villallangasta. Somisteeksi sopii kiinnittää ikivihreitä varpuja, pieniä havunoksia, kakkupaperin pitsiä tai vaikka kanelitankoja. Vain mielikuvitus on rajana. Pelastetaan maailma paketti kerrallaan!

Palmusunnuntain suuri pääsiäismunavertailu

Tänä aamuna, kansalaisvelvollisuuden täytettyäni, kipaisin lähikauppaan. Kävelin suoraan karkkihyllylle, josta oli tarkoitus kerätä ostoskärryyn yksi kutakin myynnissä olevaa pääsiäismunaa. Haistaa, maistaa ja laittaa paremmuusjärjestykseen. Palmusunnuntai kuitenkin yllätti bloggaajan ja jäljellä oli vain lähes tyhjiä muovisia munakennoja. Hyllyn perukoilta löytyi ainoastaan kolmea munalaatua. Se siitä suuresta pääsiäismunavertailusta.

pääsiäismunavertailu

Onneksi henkilökohtainen munalähetti sattui juuri olemaan kaupungilla ja kävi poimimassa koriinsa muutaman suklaamunan lisää. Testiin päätyivät perinteinen Kinder, isokokoinen Rähinä, ennalta tuttu Rölli, halpisyllätysmuna Mister Magic Surprise sekä luksussuklaa Guylian.

suklaamunat

Tuoteselosteita tutkimalla Rölli (0,78 €) ja Rähinä (1 €) osoittautuvat samaksi Italiassa tuotetuksi 30-prosenttiseksi maitosuklaaksi. Ainesosaluettelossa oli kaakaovoin ja kaakaomassan lisäksi herajauhetta, täysmaitojauhetta, vanilliiniaromia ja emulgointiainetta. Suklaa oli testin vaalein ja sen maku oli laimean pehmeä ja halvan oloinen.

Halvin Mister Magic Surprise (0,48 €) oli yllättäen parempaa. Suklaa oli tummempaa, vaikka siinä foliokuoren mukaan oli saman verran suklaata kuin yllä mainituissa. Ravintosisältö näissä kaikissa kolmessa oli samaa luokkaa, ainoa selkeä ero oli suolan määrässä, sitä Mister Magicissa oli vähiten. Verrattuna Rölliin ja Rähinään maku oli suklaisempi.

Kinder-muna (0,79 €) on klassikko ja kestosuosikki myös meidän pääsiäispöydässä. Vanhemmiten sen suklaa on tosin alkanut maistua liian makealle. En pysty enää syömään edes puolikasta kerrallaan. Tavallisten maitosuklaamunien rinnalla Kinder tuntuu jostain syystä suussani extrasokeriselta, vaikka siinä on vähemmän sokeria kuin verrokkimunissa.

Guylian suklaamunat

Viides vaihtoehto on erilainen. Guylian minimunat (4,99 €) eivät sisällä yllätystä, vaan ne koostuvat kokonaan suklaasta. Makuja 185 gramman paketissa on kolme: maitosuklaatryffeli, praliini ja tumma praliini. Jätin ennakkosuosikin maistelujonossa viimeiseksi. Ainut ongelma on, että neljän pääsiäismunan jälkeen suklaakiintiö on ääriään myöten täynnä. Vaikka vatsa vastustaa, kuorin kiiltelevän käärepaperin ja puraisen tummaa praliinia.

Munien sisältä löytyneet yllätykset olivat pääosin perinteisiä muovisia, koottavia kapistuksia. Poikkeuksen tekee Rähinän muna, joka piilottaa sisäänsä kultaisen kaulaketjun. Kaikki muutkin yllätysvaihtoehdot edustavat räppäreiden estetiikka: isoja sormuksia, kiiltäviä avaimenperiä ja paksuja ranneketjuja. Hauska idea, joka tukee Rähinä Recordsin brändiä.

pääsiäismunavertailu

Ennen kuin julistan pääsiäismunavertailun lopputuloksen, muutama sana suklaamunien kaakaon alkuperästä. Rölli, Mister Magic ja Rähinä sekä tietysti Kinder ovat kaikki peräisin Italiasta. Guylianin minimunien koti taas on Belgiassa. Se mistä kunkin suklaan raaka-aine kaakao on ostettu, jää kuitenkin hämärän peittoon. Kolmen ensin mainitun suklaamunan kääreessä on UTZ-sertifikaatin tunnus. UTZ on puolueeton sertifikaatti, jonka myönnetään vain sellaisille valmistajille, jotka käyttävät tuotteissaan viljelijälle saakka jäljitettävissä olevia raaka-aineita.

Makeisvalmistajat ovat viime vuosina panostaneet vastuullisuuteen, sillä vielä 2015 Lidliä lukuunottamatta yhdelläkään kauppaketjulla ei ollut valikoimissa sertifioituja pääsiäismunia. Kuluttajan kannalta tilanne on kuitenkin edelleen kovin epäselvä. Kun yritin selvittää, kuinka luotettava Fazerinkin käyttämä UTZ-sertifikaatti on, kävi ilmi, että myös sertifikaatin alaisten tuotteiden raaka-aineita on viljelty lapsityövoimaa hyödyntävillä kahvi- ja kaakaoplantaaseilla.

pääsiäismunavertailu

Guylianin suklaa on maultaan ylivoimaisesti paras. Kartonkipakkauksessa ei kuitenkaan ole minkään valtakunnan vastuullisuussertifikaattia. Sen kyljestä löytyy kyllä merkintä kasviruokavaliosta ja halalista, mutta suklaan alkuperästä ei kerrota mitään. Kinderkään ei ole merkinnyt pakkaukseen toivottuja tietoja. Itse asiassa edes valmistusmaata ei ilmoiteta. Siksi tämän testin palkinto menee (rumpujen pärinää!) Mister Magic Surprise -pääsiäismunalle!

pääsiäismunavertailu

Seuraavan kerran, kun tartut suklaapatukkaan, pääsiäismunaan, kaakao- tai kahvipakettiin, tsekkaa onko vastuullisuutta otettu huomioon. Valitse vastuullisesti toimivan yrityksen tuote, mikäli se vaan on mahdollista!