Kevään viimeinen huiputus – lumikenkäillen Ison Pyhätunturin laelle

Iso keltainen on suorittanut päivätyönsä ja painuu kohti horisonttia. On siis aika vetää jalkaan lumikengät, sillä auringonlasku ja Ison Pyhätunturin huippu odottavat.

lumikenkäily

Olen ihaillut Sallatunturin vierellä kohoavaa korkeampaa huippua koko pienen elämäni ajan. Satoja kertoja olen seisonut hissin yläasemalla ja katsellut nousevan auringon säteiden värjäämiä tykkylumipuita, punaisena hehkuvaa taivaanrantaa ja hankea, joka heijastaa pastellit sävyt kimaltavin kertoimin takaisin taivaalle. Täysin tietämättömänä siitä, että koskemattomana pitämäni kuusimetsän siimeksessä kulkee merkitty polku. Ympärivuotinen reitti, joka johdattaa Ison Pyhätunturin näköalatasanteelle.

Huhtikuussa 2018 on minun vuoroni nousta kukkulan kuningattareksi – viimeinkin.

lumikenkäily

lumikenkäily

Lumikengät ovat jalassani kolmatta kertaa koskaan. Vuokraamossa kehoitetaan välttämään varsinaista reittiä ja kulkemaan hankia pitkin kohti huippua. Kengät kyllä kantavat, luvataan. Taivaita tavoittelevan taipaleeksikin kutsutun Ison Pyhän reitin lähtöpiste on pohjoisrinteiden parkkipaikalla: opaste kertoo matkan pituudeksi 1,8 kilometriä. Tämähän on helppo nakki, olemme puolessa tunnissa perillä, ajattelen.

iso pyhätunturi salla

iso pyhätunturi salla

Lampsimme pitkin valmiiksi tallattua tietä. Lumikengät pitävät yllättävän kovaa meteliä, ja keskustelu kävellessä on miltei mahdotonta. Parinkymmen metrin jälkeen poikkean polulta ja testaan hangen kantavuutta. Jalka humpsahtaa reittä myöten höttöiseen suojalumeen heti ensimmäisellä askeleella. Sauvoista ei ole mitään apua, ne uppovat koko pituudeltaan plusasteiden pehmentämään hankeen. Lunta on arviolta reilu metri. Se siitä oman polun etsimisestä.

iso pyhätunturi salla

iso pyhätunturi salla

Olen huono hitaasti etenemisessä. En osaa kävellä rauhalliseen tahtiin, vaan paahdan puuskuttaen eteenpäin kuin vanha kunnon dieselveturi. Välillä pysähdyn valokuvaamaan ja odottamaan viisihenkisen kenkäilijäjoukkiomme viimeisiä jäseniä. Pipo hiostaa ja takin alle puettu merinovillainen poolopaitakin tuntuu kostealta. Puoli tuntia on mennyt ja olemme hädin tuskin puolivälissä.

iso pyhätunturi salla

Puurajan tuolla puolen polku katoaa. Vanhat jäljet jakautuvat oikealle ja vasemmalle. Valitsemme aavistuksen verran vahvemmat, ja tarvomme ylämäkeen. Näky on pysäyttävä, kuin maailma loppuisi edessä siintävään lumihuippuun. Lumivyöryvaara kolkuttelee takaraivossa. Porukan kokeneimmat kuitenkin vakuuttavat, että alueella ei ole ollut suojakelejä aiemmin, joten riski lumen kerrostumisesta ja liikkeelle lähtemisestä on pieni. Haluan uskoa tähän.

iso pyhätunturi salla

Selviämme kunnialla näköalatornille. Pilvet ovat peittäneet laskevan auringon jo puolisen tuntia sitten. Horisontti on siitä huolimatta laveerattu oranssein ja vaaleanpunaisin sävyin.Repusta kaivetaan esiin pieni rommipullo ja munakupit, jotka saavat kunnian toimia snapsilaseina. Iso Pyhätunturi on huiputettu, eikä aikaakaan kulunut kuin reilu tunti!

lumikengät

huiputusjuoma

iso pyhätunturi salla

Osoittelemme kilvan eri ilmansuuntiin. Tuolla näkyy Pyhä, tuolla Luosto ja Suomullekin on näköyhteys! Rajan toisella puolen kohoaa muutama pari sataa metriä korkeampi tunturi. Siellä siintävät Venäjälle jäänyt Rohmoiva sekä alkuperäiset Sallatunturit – ne joiden rinteillä 81 vuotta sitten laskettiin Suomen ensimmäiset pujottelun ja syöksylaskun suurkisat. Vaativissa olosuhteissa, ilman hissejä ja tamppauskoneita. Korkeutta ja jyrkempää profiilia piisaisi edelleen, harmi vaan, että rajanaapuri on jättänyt tilaisuuden hyödyntämättä.

iso pyhätunturi salla

iso pyhätunturi salla

Laskeutuminen alas tunturista on nopeaa, jo puolessa tunnissa olemme takaisin parkkipaikalla. Vaikka kello lähentelee iltakymmentä, mökille unohtuneita otsalamppuja ei tullut ikävä. Kesä ja Lapin yötön yö ovat jo lähellä.

Kuvankaunis Cinque Terre – Monterosso al Mare ja Vernazza vaeltaen

Kaupallinen yhteistyö: You Travel

Kolmen päivän vaeltelu Piemonten viinialueilla pani pääni pyörälle ja sulatti sydämeni. Vaikka edessä on vielä neljä vuorokautta Cinque Terren pittoreskeissä pikkukylissä, nousen bussin rappusia raskain askelin. Olisin tahtonut jäädä sinisen usvan värjäämiin laaksoihin, maleksia mukulakivikujilla ja maistella vielä muutamaa kymmentä paikallista huippuviiniä. Linja-auton etupenkillä suljen silmäni ja näen unta viiniä varten pengerretyistä Langhen laakson vihertävistä rinteistä.

monterosso al mare cinque terre

Kahden tunnin kuluttua saavutamme Ligurian rannikon. Kun syvän sinisenä välkehtivä vesi ensimmäisen kerran kurkistaa kukkuloiden takaa, tajuan yhtäkkiä, kuinka olinkaan ikävöinyt aavaa merta. Rannatonta, taivaan ja maan rajalle jatkuvaa, valtavaa vesimassaa. Aaltojen pauhua ja tyynen meren peilikirkasta pintaa. Pelottavan voimakasta, mutta samalla niin rauhoittavaa.

cinque terre

Majoitumme Sestri Levanteen, joka sijaitsee puolen tunnin junamatkan päässä Cinque Terren viidestä pikkukaupungista. Hotelli on kapealla niemellä kahden rannan välissä. Meri tuoksuu suolalle ja tuoreelle kalalle. Lokit kaartelevat taivaalla, niiden huuto kaikuu kiviseinistä.

viinilasit sestri levante

Hotel Due Marin ullakkohuone on matala, mutta kotoisa soppi, jossa ehdottomasti parasta on käsittämättömän suuri kattoterassi. Jo ensimmäisenä iltana istumme eteläisen taivaan alla pitkään. Tähdet tuikkivat tummentuneella iltataivaalla, vastapäisen talon ylimmässä kerroksessa ripustetaan pyykkejä kuivumaan. Me olemme kaukana arkisista askareista.

Levanto – Monterosso al Mare

Ensimmäinen Liguria-päivä alkaa junamatkalla Sestri Levantesta Levantoon. Kaupungin läpi kävellessämme poikkeamme pieneen markettiin ja pakkaamme reppuun viiniä, juustoa, salamia, hedelmiä ja focaccia-leipää. Edessä on parin tunnin nousu kohti Monterosso al Maren kyljessä kohoavaa kukkulaa. Polku on selvästi vaikeakulkuisempi kuin mihin Barolon viinialueella olemme tottuneet. Juurakoita, irtokiviä, jyrkkiä pudotuksia ja päätä huimaavia näköaloja. Metsästä huokuu viileä kosteus, mutta aurinko polttaa. Lisään aurinkovoidetta jo puolen tunnin kipuamisen jälkeen.

cinque terre

Vaeltajia tulee vastaan tasaisin väliajoin, joku muukin on keksinyt käyttää apostolinkyytiä. Toisilla on jalassaan järeät vaelluskengät, toisilla varvassandaalit. Olen tyytyväinen omaan valintaani, maastojuoksuun tarkoitetut kengät ovat kevyet, mutta riittävän jämäkät ja pitävät hyvin epätasaisilla poluilla.

Kolmikymppisellä pariskunnalla on selässään kantoreppu, jossa heiluttelee jalkojaan parivuotias taapero. Tyylikkäästi harmaantunut herrasmies astelee eteenpäin puisen kävelykepin tukemana ja pysähtyy tämän tästä pyyhkimään hikeä ohimoiltaan.

cinque terre

Meidät kiinni kirinyt keski-ikäinen nainen kysyy, tiedämmekö millaisena reitti jatkuu. Hänen miehellään oli paha korkeanpaikan kammo, eikä mies tunnin nousun jälkeen enää tiennyt uskaltaako jatkaa eteenpäin. Pian keskustelun jälkeen ohitamme suuren kiven, johon on kiinnitetty muistolaatta. Muuan professori on astunut polulta harhaan vain muutama vuosi sitten – onnettomuus, kertoo saksankielinen kyltti. Kaukana allamme pauhaa meri. Helteestä huolimatta kylmät väreet nostavat ihokarvat pystyyn.

you travel Liguria cinque Terre ryhmämatka

Kukkulan huipulla otetaan yhteiskuvia. Sitten syödään! Focaccia ei ehkä ikinä ole maistunut niin hyvältä. Mansikat häviävät suonenjokisille, mutta katoavat rasiasta silti alta aikayksikön. Makuelämystä eivät häiritse edes raunioituneet rakennukset, joita on käytetty sittemmin käymälänä, eivätkä kymmenet paikalla patsastelevat saksalaiset turistit, jotka kauhovat lounasta kymmenen litran kattilasta. Jossain lähellä on varmasti tie, sellaista ruokamäärää ei kukaan selässään kanna.

cinque terre

Aikomuksenani oli kuvata lyhyitä videoita ja päivittää somekanavia myös vaellusten varrelta. Taltioida huimaavia maisemia tuoreeltaan ja kertoa fiiliksistä samalla matkaa tehden. Pian kuitenkin huomasin, etten halua tuijottaa kännykkääni, kun ympärillä levittäytyy välimerellinen luonto kauneimmillaan. Päättelin, että someseuraajani jaksavat ehkä odottaa, vaikka instagram-tilini ei olekaan täynnä livepäivityksiä ja liikkuvaa kuvaa. Otan muutaman kuvan retkieväistämme ja sullon kameran takaisin repun sivutaskuun.

paremmat piknik-eväät

Eväshetken jälkeen edessä on tunnin laskeutuminen Monterosso al Maren kaupunkiin. Polvet alkavat oireilla jo parinkymmenen minuutin jälkeen. Jo teini-iässä huomasin, että polveni kipeytyvät kaltevilla pinnoilla. Polvet ottavat paineen vastaan, kun jalat jarruttelevat jyrkällä kalliolla. Ei vaiva ole koskaan ollut ongelma, mutta toisaalta, aiemmin en ole laskeutunut reilusta 500 metristä jalkavoimin alas. Rappuset loiventavat laskua, mutta tasaisen kalteva pinta, se tuntuu tappavan.

Polvet protestoivat vielä paluulennollakin. Ehdin jo pohtia pitäisikö niitä käydä näyttämässä lääkärille, vai onko tämä ihan normaalia, tällaistako täällä neljänkympin toisella puolella onkin? Sitten vaelluksia vetänyt äitini valisti minua, että ennen rykäisyä olisi pitänyt verrytellä ja käyttää juomatauot venyttelyyn. Muuten limapussit saattavat tulehtua. Harmillista, ettei kukaan vinkannut tästä etukäteen, kenties olisin välttynyt kipuilulta kokonaan!

monterosso cinque terre

Päästyämme Monterosso al Maren ihmisvilinään, etsimme lähimmän jäätelökioskin ja kävelemme syrjäiselle hiekkarannalle uittamaan kengissä hautuneita varpaita ja turvonneita polvia viilentävässä vedessä. Aallot lyövät vahvoina rantaan ja pohjan pikkukivet hierovat helliä jalkapohjia. En suostu vetämään pölyisiä ja hiestä kosteita kenkiä takaisin jalkaan, siksi päätämme kävellä junalle paljain jaloin. Kadut ovat käsittämättömän puhtaita, ei lasia, eikä roskaa missään. Seuraavana päivänä pakkaamme silti reppuun viinipullon ja eväiden lisäksi varvastossut.

piknik hotellilla sestri levante

Hotellille kävelemme panetterian kautta. Ostamme tomaatti-oliivileipää ja pullon punaviiniä. Lainaamme hotellin baarista cavatappia eli korkkiruuvia ja kiipeämme ullakkohuoneeseemme. Pesen hikisen vaelluksen jäljet ihostani ja nostan jalat kattoon. Kaivan muistikirjan esiin ja kirjaan pikaisesti ylös päivän kokemukset ja mielenliikkeet. Mies kattaa aperitivot kattoterassille, viinilasiin jää rasvaiset sormenjäljet – oikeaoppinen focaccia ei ole terveysruokaa. Ensinälän taltuttua onkin lähdettävä liikkeelle. Auringonlasku ei odota.

sestri levante

auringonlasku sestri levante

Monterosso al Mare – Vernazza

Seuraavan päivänä palaamme Monterossoon junalla ja lähdemme kapuamaan kohti Vernazzan ja Monterosson erottavaa korkeaa kukkulaa. Satojen rappusten jälkeen alkaa juurakkoinen taival. Aurinko porottaa ja selkää pitkin valuu päivän ensimmäinen hikinoro.

monte rosso al mare cinque terre

Ensimmäisenä etappina on Monterosso al Maren yläpuolella 500 metrissä kohoava luostari. Pienessä kioskissa myydään jäätelöä ja näköalatasanne tarjoilee mielettömän maiseman alas Monterossoon. Luostarin pihassa on pieni parkkipaikka, tänne olisi siis päässyt myös autolla.

monterosso al mare cinque terre

Kello lyö kaksitoista, kellot kumajavat korviemme juuressa keskipäivän merkiksi. On siis aika jatkaa matkaa. Reitti on merkitty punavalkoisin opastein, joita on helppo seurata. Tarkkana saa kuitenkin olla, sillä välillä patikointireitti nousee asfalttitielle, josta on osattava poiketa oikeassa kohtaa takaisin kapealle kinttupolulle. Paikoin kulkuväylä on niin ahdas, että kaksi kulkijaa ei mitenkään mahdu ohittamaan toisiaan. Vieressä vipeltää tuhatjalkainen ja ympärillä liihottelevat perhoset. Mansikkapuu on pudottanut karvapintaisia hedelmiään polulle, jossain kiekuu kukko.

cinque terre

Vernazzan kylä avautuu allemme yllättäin. Kuusitoistahenkinen ryhmämme huokaa yhteen ääneen ja sitten kamerat alkavat laulaa. Syvän sininen vesi kimmeltää keskipäivän auringossa ja miniatyyripurjeveneet jättävät jälkeensä valkoisia vanoja. Talojen pastellisävyjä ei vielä erota ja satamassa keinuvat pienet kalastajaveneetkin ovat nuppineulanpään kokoa. Sydän osoittaa silti pakahtumisen merkkejä. Miten jossain voikin olla näin kaunista?

vernazza

Laskeudumme alaspäin rinteeseen rakennetun pienen kirkon pihaan. Kellotornin alla on ovi, jossa roikkuu kyltti: self service. Astumme sisään pikkuruiseen huoneeseen. Jääkaappi on täynnä kylmiä juomia: vettä, olutta, limonadia. Pöydillä on täytettyjä leipiä, keitettyjä kananmunia, hedelmiä ja huoneen nurkassa kunnon kahvikone. Missään ei lue hintoja, on vain vartioimaton rahalipas, johon kaikesta maksetaan omantunnon mukaan. Täällä vaeltajista pidetään hyvää huolta, melkein harmittaa, että meillä on omat eväät mukana.

self service vernazza

paremmat piknik-eväät

Viereisissä piknik-pöydissä istuu kymmenkunta teini-ikäistä. Joku soittaa kännykästään musiikkia. Joukkio on todennäköisesti tullut paikalle bussilla, sillä iholla ei näy hien häivettäkään. Tai sitten poppoo on jumalattoman kovakuntoinen. Jos nousu Monterosso-Vernazza-reitin huippukohtaan oli hengästyttävä, on laskeutuminen Vernazzaan sitäkin jyrkempi. Polvet eivät tykkää, eivät ollenkaan. Toivotan mielessäni onnea vastaantulijoille, heillä on edessään haastava taival.

vernazza cinque terre

Vernazzassa ihmisvilinä lyö meidät ällikällä. Kadut ovat ahtaita ja turisteja on PALJON, vaikka hektisimmät lomakuukaudet ovat jo ohitse. En yhtään ihmettele, että Cinque Terren alueella turistimäärää saatetaan tulevaisuudessa alkaa rajoittaa. Olen todella tyytyväinen, että liikumme kylien välillä jalan. Vaeltaen näkee ja kokee hurjasti enemmän kuin junalla kylästä toiseen siirryttäessä. Eikä poluilla ole ruuhkaa.

cinque terre

vernazza cinque terre

Lounasaika on päättymäisillään ja kaikki ravintolat ovat ääriään myöten täynnä. Väkijoukot vyöryvät juna-asemalta alas kylän keskustaan. Laiturilla sadat ihmiset odottavat yhteyslauttaa, joka tuo tullessaan lisää populaa. Julkisia vessoja ei ole, joten on yritettävä löytää kuppila, jossa on tilaa. Rantalaiturin vierestä vapautuu pystypöytä ja majoitumme kaksin sen juurelle. Mies hakee itselleen oluen, minä otan lasillisen proseccoa. Baarin ainoa wc on piilotettu tiskin taakse ja ennen kuin saamme luvan käyttää toilettia, baarimikko varmistaa, että tiedämme säännöt. Ei paperia pönttöön, muuten putket menevät tukkoon. Vakuuttelemme, ettemme ole eilisen teeren turisteja ja pääsemme helpottamaan oloamme.

vernazza cinque terre

varpaat

Pakollisen baarivisiitin jälkeen etsiydymme jälleen rannalle – kenkien riisuminen ei ehkä koskaan ole tuntunut niin hyvältä. Kahlaan kivilaiturien reunustamassa satama-altaassa, istahdan kivenlohkareelle ja heiluttelen jalkojani suolavedessä. Jään tarkkailemaan ympäristöä ja unohdan hetkeksi ajankulun. Juna viheltää läheisellä penkereellä tunneliin, kauempana katamaraani lipuu laituriin. Pastellinväriset talot kohoavat ympärillä kohti taivasta ja iltapäivän aurinko lämmittää väsynyttä vaeltajaa.

vernazza cinque terre

Ajatukset hiipivät vaivihkaa seuraavaan päivään, jolloin jätämme Italian taaksemme ja kieppaamme kotimaan kautta Montenegron jylhiin maisemiin. Aamulla pyrähdämme pikaisesti Cornigliassa, mutta kaksi viimeistä kylää, Manarola ja Riomaggiore, ne jäävät näkemättä. Jotain on jätettävä seuraavaan kertaan.

Lue myös:
Viiniköynnöksiä ja tryffelinmetsästystä – patikointia Piemontessa
Patikoijan paremmat piknik-eväät
Baroloa ja parsarisottoa – visiitillä Sukulan viinitilalla

Baroloa ja purjorisottoa – visiitillä Sukulan viinitilalla

Olen joskus koettanut opiskella itsekseni rypäleitä, niiden ominaisuuksia, viinin valmistusmenetelmiä, makueroja ja vivahteita. Aika pian oli myönnettävä, ettei minusta todennäköisesti koskaan tule aktiivista viiniharrastajaa, kärsivällisyyteni ei riitä viinin salojen opetteluun. Tiedän perusasiat ja se saa riittää. Siksi en ryhdy selostamaan teille Nebbiolo-rypäleen viljelyn erityispiirteitä kovin yksityiskohtaisesti, mutta yritän kuitenkin kertoa jotain.

sukulan viinitilalla

Barolon viininviljelysalue on osa Langhen aluetta, joka on yksi UNESCOn maailmanperintökohteista. Seudulla on viljelty viiniä aina 500-luvulta ennen ajanlaskumme alkua. Viinitiloilla on yhteensä 1800 hehtaaria viljelysmaata, määrä edustaa vain 4 prosenttia koko Italian viinituotannosta ja yhtä promillea koko maailman viiniviljelmistä. Barolo totta vie ansaitsee erityisen asemansa.

Viinitiloja on yhteensä noin 800, joista suurimmilla viljelysalaa on useita kymmeniä hehtaareja. Tämä tarkoittaa sitä, että viljelijöiden joukossa on paljon todella pieniä, vain muutaman hehtaarin viinitiloja. Yksi näistä on Azienda Agricola Sukula, Riikka ja Jyrki Sukulan omistama tila, jonka viinitarhat sijaitsevat Meriamessa, Serralunga d’Alban kylän liepeillä.

sukula kädet

Barolo-viiniin käytettävän Nebbiolo-rypäleen viljelyä rajoittavat tarkat säädökset. Rypälettä saa viljellä vain idän ja lännen väliin sijoittuvissa kalkki- tai hiekkakivisissä rinteissä, jotka ovat 170–540 metrin korkeudessa merenpinnasta. Hehtaarin kokoiselle alueelle saa istuttaa vain rajallisen määrän taimia, joiden tuotantomäärä ei saa missään olosuhteissa ylittää 5600 litraa.

sukulan viinitilalla

Vuonna 2003 Sukuloille tarjottiin ostettavaksi vanhaa viinitilaa, jonka viljelysala oli vähän alle kaksi hehtaaria. Maapalalla seisoi ränsistynyt kivitalo ja 60-70-vuotiaat viiniköynnöksetkin olivat parhaat päivänsä nähneet. Sukulat kuitenkin ihastuivat ja halusivat oppia viininvalmistuksen salat. Niinpä he alkoivat hieroa kauppoja. Kahden vuoden kuluttua nimet saatiin paperiin ja tila oli heidän.

castiglione falletto

Pääsimme piipahtamaan Sukulan viinitilalla osana You Travelin vaellusmatkaa. Luvassa oli kolmen ruokalajin lounas, jonka ohessa maistellaan tilan rypäleistä valmistettuja viinejä. Päivän patikointi oli alkanut Barolon kylästä, josta kävelimme viiniköynnösten lomassa muutaman kilometrin matkan Castiglione Fallettoon ja sieltä edelleen Meriameen, jossa meitä jo odotettiin.

Barolon alueella oli satanut viimeksi heinäkuussa. Savipohjainen maa pölisi niin, että hiekka tunkeutui suuhun ja sieraimiin. Vaatteet olivat muutaman tunnin vaelluksen jälkeen kauttaaltaan vaalean pölyn peitossa ja kengät kaipasivat kunnon suihkua. Myös viini oli hätää kärsimässä, sillä köynnösten keinokastelu on kiellettyä Euroopassa. Sato korjattiin kuuman kesän vuoksi kolme viikkoa etuajassa ja sadonkorjuun aikaikkuna oli todella lyhyt, vain muutamia päiviä.

kuohuviini sukulan viinitila

sukula kuohuviini

Pölyisinä ja hikisinä astelimme Azienda Agricola Sukulan pihaan. Laseihin kaadettiin tervetuliaisiksi tilan omaa kuohuviiniä, kokeiluerää, joka oli valmistunut tänä kesänä. Sisätiloihin oli katettu pitkä pöytä, jonka ympärille istuuduimme vatsat kurnien. Alkupalat kannettiin eteemme saman tien, lautaselta löytyi toma-juustoa, kasvispiirasta, laatuleikkeleitä ja tomaattibruschettaa. Palan painikkeeksi avattiin pari pulloa tämän kesän valkoista Arneis-viiniä, jossa kuulemma on erinomainen dokabiliteetti ja joka sopii mainiosti myös jouluruokien rinnalle. Pääkokki osoittautui erinomaiseksi tarinankertojaksi, olipa hänessä vähän saarnamiehen vikaakin.

sukula lounas

alkupala meriame

Tiedonmurusia tippui sellaista kyytiä, että hengästytti. Saimme kuulla paikallisista erikoisuuksista, kuten rasvattomasta ja raikkaasta naudanlihasta (carne cruda), joka syödään raakana. Cerveran alueesta, joka tuottaa ylivertaisia purjoja ja keltuaispitoisesta keltaisesta pastataikinasta sekä tietysti viininviljelystä ja sen haasteista.

sukula lounas

Kun Chef innostuu tarinoimaan, tarttuu Riikka Sukula toimeen. Hän hämmentää pääruuaksi tarjoiltavaa purjorisottoa rivakoin ottein. Riikka on vastuussa myös viininviljelystä, johon hänet on perehdyttänyt viinintuottaja ja enologi Giorgio Rivetti. Riikka Sukulan vakuuttavasta ansioluettelosta löytyy niin Gastronomisen yliopiston loppututkinto kuin useiden vuosien työskentely viinimaahantuonnin parissa.

sukula langhe nebbiolo

Vanhat viljelykset vaativat kunnostamista ja ympärivuotista huolenpitoa. Ensimmäinen barolo-vuosikerta saatiin kerättyä jo 2006 ja neljän vuoden tynnyrikypsytyksen jälkeen ensimmäinen viinierä valmistui vuonna 2010. Viimeisen 12 vuoden aikana on istutettu lukuisia uusia köynnöksiä, jotka ovat vasta viime vuosina alkaneet tuottaa baroloon sopivia rypäleitä. Tällä hetkellä Sukulan viinitila tuottaa 4500 pulloa vuodessa.

sukula ruokapöytä

Tässä vaiheessa laseihin kaadetaan oman talon Langhe Nebbioloa ja lautasille kauhotaan risottoa sekä paistettua raakamakkaraa. Hiljaisuus laskeutuu hetkeksi keittiöön. Nappaan suuhuni rypäleen pöytiin asetelluista tertuista. Se purskauttaa mehunsa paidalleni.

sukula parsarisotto

Miten tuottajat sitten tietävät, milloin rypäleet ovat valmiita kerättäviksi? Kokeneet viljelijät käyttävät varmasti näppituntumaa, mutta lopulta kypsyys kuitenkin arvioidaan teknisin keinoin. Rypäleiden sokeripitoisuus mitataan ensin refraktometrilla ja sen jälkeen niistä otetaan vielä laboratorionäytteet. Vasta sitten päästään korjuuhommiin.

Rypäleet kerätään käsin. Tertut napsaistaan irti leikkurilla ja nostetaan muovikoreihin odottamaan noutoa. Minitraktrori kärrää rypäleet mahdollisimman pian tuotantotiloihin, sillä muuten voi käydä niin, että käymisprosessi alkaa jo traktorin lavalla. Baroloa kypsytellään vähintään kolme vuotta, riservaa pari vuotta pitempään. Pullotuksen jälkeen laadukkaan barolo-viinin kannattaa antaa kypsyä kellarissa vielä useamman vuoden ajan ennen pullon korkkaamista.

sukula jälkiruoka

Jälkiruuaksi on mantelikakkua ja vaniljajäätelöä. Jyrki Sukula harmittelee, että kuivajään kuljettaminen lentokoneessa on kiellettyä. Hän joutuu tarjoamaan meille italialaista jäätelöä suomalaisen Jymy-jäätelön sijaan. Pystymme ehkä elämään asian kanssa. Tilan ensimmäistä grappaerää saamme vain haistaa, sillä sitä on jäljellä enää sentti pullon pohjalla. Talon grappa on tehty poikkeuksellisesti kokonaisista rypäleistä, ei pelkistä puristetuista kuorista, kuten perinteisesti tapana on.

sukula langhe nebbiolo

barolo landscape

Lopuksi saamme kuulla puheenvuoron suomalaisen perunan puolesta. Nebbioloa tuotetaan 12 miljoonaa pulloa vuodessa, alueella, joka on kooltaan noin 1800 hehtaaria. Puikulaperunaa viljellään vain Suomen pohjoisosissa ja viljelyalaa on vaivaiset 100 hehtaaria. Miksi ihmeessä siitä ei ole tehty vertaansa vailla olevaa vientituotetta? Siinäpä pieni pähkinä peruna purtavaksi.

Lounas kuului You Travelin tarjoamaan vaellusmatkaan, tuliaisviineiksi ostetut Arneis- ja Langhe Nebbiolo -pullot laihduttivat omaa lompakkoa.

Lue lisää:
Viiniköynnöksiä ja tryffelinmetsästystä – patikointia Piemontessa
Patikoijan paremmat piknik-eväät