Ilman autoa Ylläkselle – vinkit vastuulliseen hiihtolomaan!

Haaveiletko lomasta Lapissa? Hohtavista hangista, auringossa kimaltelevista kinoksista, pakkasen narinasta huopatossujen alla, liukkaista laduista ja tunturien tykkylumesta? Ymmärrän. Niin minäkin teen, joka vuosi. Joskus haaveilen myös siitä, että meillä olisi auto. Että voisimme heittää laskukamppeet takakonttiin, pakata sukset suksiboksiin ja lähteä tunturiin, tuosta noin vain, vaikka hetken mielijohteesta. Onneksi ilman autoakin pärjää – ja ilmasto kiittää!

ilman autoa ylläkselle

ilman autoa ylläkselle

Asumme muutaman kilometrin päässä Helsingin keskustasta. Metrolle on muutama sata metriä, lähin bussipysäkki on viereisessä korttelissa ja ratikkakin kulkee kohta kerrostaloasuntomme kupeesta. Sulan maan aikaan liikumme polkupyörillä kaikkialle. Emme siis tarvitse autoa mihinkään, vaikka se kieltämättä olisikin kotimaata kolutessa kätevä.

Ilman autoa hiihtolomalle – uhka vai mahdollisuus?

Kun suunnittelimme ensimmäistä yhteistä laskureissua Lappiin, mies pyöritteli päätänsä. Ilman autoa Ylläkselle? Miten muka saamme kaiken sen kaman raahattua omin käsin pelipaikoille pelkkää julkista liikennettä käyttäen? Jo suksipussi, jossa on kahdet laskettelusukset ja yhdet murtsikat sauvoineen painaa kymmenen kiloa. Sen lisäksi kannettavana on monokassi, kaksi reppua, yksi vedettävä matkapakaasi ja yksi iso duffelilaukku. Minä olin kuitenkin matkannut pohjoiseen useita kertoja ennenkin ja vakuuttelin, että onnistumme kyllä. Autottomuus ei ole mikään ongelma.

ilman autoa ylläkselle

ilman autoa ylläkselle

Sen verran teimme ensimmäisellä kerralla myönnytyksiä, ettemme ottaneet omia suksia mukaan. Sinivalkoiset siivet lennättivät meidät Rovaniemelle, josta hyppäsimme bussiin, jonka päätepysäkki oli tunturissa. Mökiltä hissin ala-asemalle oli lyhyt kävelymatka ja kauppakin oli sopivasti pulkkamäen alapäässä. Kotona mies totesi, että eihän tämä niin vaikeaa ollutkaan. Niinpä tunturissa on käyty sen jälkeen joka vuosi.

Lentokonetta kätevämpi ja vastuullisempi valinta on yöjuna. Ei odottelua kentällä kummassakaan päässä, ei lisämaksuja suksista tai laudasta, eikä hirvittäviä hiilidioksidipäästöjä ilmakehään. Autonkin saa tarvittaessa mukaan, jos niin haluaa.

Junassa suksipussi ja matkalaukut mahtuvat alemman sängyn alle ja matka taittuu kuin huomaamatta pöllölakanoissa pötkötellessä. Pääteasemalla on vastassa jatkoyhteysbussi, jonka matkatavaratilassa pakaasit jatkavat matkaansa meidän ihaillessa linja-auton ikkunoista valkeaa maisemaa. Tämän yhdistelmän olemme valinneet viimeiset kolme vuotta. Lentäminen Lappiin on jäänyt pysyvästi historiaan.

ilman autoa ylläkselle

ilman autoa ylläkselle

ilman autoa ylläkselle

Olen tietoinen siitä, että näkökulmani on helsinkiläisen. Ei Joensuusta tai Vaasasta lähdetä niin vain yöjunalla pohjoiseen. Yöjunareitinkin varrelta kyytiin nouseminen voi olla hankalaa, jos lähtö on myöhään illalla tai keskellä yötä. Olisi varmaan pitänyt otsikoida juttu toisin: Ilman autoa Helsingistä Ylläkselle? Joka tapauksessa, tässä ovat hyväksi havaitsemamme vinkit kaikille autottomille, jotka haaveilevat Lapin lumista.

1. Ajattele ilmastoa ja matkusta maata pitkin

Juna on vastuullisen matkaajan valinta. Noin 90 % matkustajaliikenteestä kulkee kiskoilla sähköenergialla. VR:n nettisivujen mukaan vesivoimalla tuotetun uusiutuvan energian osuus junaliikenteen energiankäytöstä on jo yli 70 prosenttia. Kaiken muun hyvän lisäksi uusimmissa veturimalleissa voidaan hyödyntää jarrutuksen liike-energia ja syöttää se takaisin junan sähköverkkoon matkustajien iloksi. Rehellisyyden nimissä mainittakoon, että kaikilla reiteillä sähkövetoisia vetureita ei kuitenkaan voi käyttää, ja siksi Ylläkselle eli Kolarin suuntaan matkustaessa viimeiset 300 km Oulusta eteenpäin likaisen työn tekee diesel-veturi.

ilman autoa ylläkselle

ilman autoa ylläkselle

ilman autoa ylläkselle

Yöjunassa matkustaminen on leppoisaa. Kaikista makuuvaunun hyteistä löytyy vesipiste, mukeja, vesipullot ja pienet pyyhkeet. Pöllölakanoin pedattujen sänkyjen päädyssä on lukulamput ja pistorasiat. Kiskojen kolke tuudittaa uneen ja ravintolavaunu tarjoilee aamiaista ennen perille saapumista. Kuulutuksia ei yön aikana tule, joten unta häiritsevät huonolla tuurilla vain seinän takana meteliä pitävät kanssamatkustajat.

Vain yksi asia makuupaikoissa ottaa päähän, mutta sekin ratkeaa, kun mukaan muistaa ottaa teippirullan. Kun valot sammuttaa, sängyn päädyssä olevan digitaalisen kellon numerot loistavat pimeässä kuin majakka merellä. Siksi tarvitaan teippiä ja pala paksumpaa paperia tai kartonkia. Tarkoitukseen sopii hyvin myös jokaisesta hytistä löytyvä yöjunan esite!

2. Tarkista jatkoyhteyksien aikataulut kohteesta, jonne olet matkalla.

Kolarin rautatieasemalta lähtee busseja sekä Ylläkselle että Leville. Bussien aikataulu on sovitettu junien saapumisaikojen mukaan, joten siirtyminen tunturiin on varsin näppärää. Aina bussikuljetuksen järjestyminen ei ole itsestään selvää, esimerkiksi Rovaniemen lentokentällä ei jokaisen saapuvan lennon jälkeen odota linja-autokyyti.

ilman autoa ylläkselle

ilman autoa ylläkselle

ilman autoa ylläkselle

Jossain kohteissa saatetaan odottaa bussikyytiin ilmoittautumista etukäteen, ja sesongin ulkopuolella bussikyyditys saattaa puuttua kokonaan. Hiihtokeskusten nettisivuilla on yleensä yksityiskohtaiset ja ajankohtaiset tiedot siitä, miten tunturiin pääsee. Varmista siis jatkoyhteytesi ennen junalippujen ostamista.

3. Varaa yöjunapaikat ajoissa

Hiihtokauden yöjunaliput tulevat myyntiin jo alkusyksystä. Tänä vuonna talven yöjunapaikkoja pääsi ostamaan elokuun 20. päivä. Mitä aiemmin ostat liput, sitä enemmän on valinnanvaraa ja sitä varmemmin onnistut nappaamaan tarjoushintaiset tiketit. Tätä kirjoittaessa tarjoushinta yhteen suuntaan on 49 euroa per nuppi makuuhytissä, jossa ei ole omaa vessaa. Maksamalla vähän enemmän saat yläkerran kylpyhuoneellisen hytin. Makuupaikan hinta on sama lähtö- ja saapumispaikasta riippumatta. Kannattaa tilata VR:n uutiskirje tai tsekkailla nettisivujen uutisia, jos tarjousliput kiinnostavat. Jos suunnittelet ottavasi auton mukaan, ole ekstravikkelä, sillä autovaunuja on vain muutama yöjunaa kohden.

4. Valitse majoitus hyvällä sijainnilla

Tunturihotelli on varma valinta, sillä rautatieasemalta lähtevät jatkoyhteysbussit kiertävät yleensä suurimpien hotellien kautta. Hotelleilta on usein myös lyhyt matka palveluihin tai hotellissa itsessään saattaa olla palveluita riittämiin. Hiihtoladutkin ovat luultavasti lähellä, ja tunturiin vievä skibussikin saattaa koukata hotellin kautta.

Me haluamme kuitenkin majoittua mökissä. Terassi, takkatuli, sauna, oma rauha ja keittiö, jossa voi kokata, ovat meille tärkeämpiä kuin valmis aamupala tai hienot hotellihuoneet. Ennen mökin varaamista kannattaa tehdä hieman salapoliisityötä. Selvitä, miten lähelle pääset jatkoyhteysbussilla. Paina mieleesi lähin tienhaara ja kysy kuskilta, voisiko siinä pysähtyä, vaikka pysäkkiä ei ihan vieressä olisikaan. Hyvin usein se onnistuu, sillä Lapissa kenelläkään ei tunnu olevan kiire mihinkään.

ilman autoa ylläkselle

ilman autoa ylläkselle

ilman autoa ylläkselle

Tarkista mökin etäisyys hiihtohisseistä, lähimmistä laduista, ruokakaupasta ja muista tarvittavista palveluista. Jos mökki ei ole tunturin välittömässä läheisyydessä ja laskettelu kiinnostaa, tsekkaa kulkeeko alueella hiihtobussi ja selvitä sen pysäkit.

Ylläksellä hyvä sijainti on Tunturitieltä kääntyvien teiden varrella. Tunturitietä pitkin ajavat sekä jatkoyhteysbussi että skibussi. Me majoituimme Niestatien kelorivarissa, josta matkaa lähimpään Tunturitien tienhaaraan oli vain reilu 100 metriä. Bussipysäkki oli 200 metrin päässä ja lähimmälle ladulle oli 300 metriä, ruokakauppaan ja ravintoloihin vartin kävelymatka.

ilman autoa ylläkselle

Toinen Ylläksen suuri fani, Islannissa asuva Satu Rämö kehuu tuoreessa postauksessaan Peltotievan aluetta, jonka sijainti on vieläkin keskeisempi. Monen mökin vakiovarustukseen kuuluu potkukelkka ja/tai pulkka. Ne ovat iso apu kauppareissulla, etenkin jos ostettavaa on kassikaupalla.

5. Suksilla suoraan mökille vaikka metsien halki!

Jos mökki ei ole hiihtohissien välittömässä läheisyydessä, on autoton helposti riippuvainen harvakseltaan kulkevien skibussien aikatauluista. Vaihtoehtoja kuitenkin on. Sukset ovat yllättävän kätevä liikkumismuoto, vaikka mökki sijaitsisikin hieman kauempana tunturista.

Sallassa laskemme tunturin sivussa sijaitsevalle kummisedän mökille metsiä pitkin. Se vaatii hieman seikkailumieltä, mutta laskutaitojen ei tarvitse olla offaritasoa. Hissukseen ja riittävän loivasti laskien hiljaisessa metsässä suksilla liikkuminen on ihanaa.

ilman autoa ylläkselle

ilman autoa ylläkselle

Ylläksellä missasimme ensimmäisenä päivänä skibussin ja jouduimme odottamaan seuraavaa pari tuntia kuppilassa tunturin kupeessa. Kun viimein kapusimme bussiin, näimme matkalla ikkunasta, kuinka kaksi lautailijaa viiletti kevyen liikenteen väylää pitkin kohti Äkäslompolon kylää. Seuraavana päivänä mekin teimme niin. Kun ottaa rinteestä riittävän vauhdin, joutuu lykkimään vain parikymmentä metriä, kunnes mäki alkaa viettää alaspäin. Lunta oli paljon, eikä jalkakäytäviä ollut hiekoitettu. Iloitsimme oivalluksesta, sillä enää emme olleet riippuvaisia skibussin paluuaikatauluista.

Ja hei, aina voit hypätä taksin takapenkille, ja ajaa tunturista mökille pirssin kyydissä! Pari kilometriä ei lompakkoa juurikaan laihduta. Näin olemme toimineet ainakin kerran Pyhällä ja toisen kerran Rukalla, kun lentokenttäbussin lähtöpaikalle oli armoton ylämäki ja raahattavana laukku jos toinenkin.

ilman autoa ylläkselle

Pohjoisessa siis pärjää hyvin ilman autoakin. Hommaa helpottaa, jos vuokraat kaikki tykötarpeet paikan päältä, mutta kyllä suksipussinkin kanssa toimeen tulee, etenkin yöjunassa. Sitten vain matkaa suunnittelemaan! Pian sinäkin ihailet hohtavia hankia, kuuntelet lumen narinaa huopatossujen alla ja istut latukahvilassa höyryävä kaakaomuki käsissäsi hiihtotakin ja käsineiden kuivuessa keskellä tupaa räiskyvän takkatulen lämmössä. Ilman autoa!

Testissä sähköläskipyörä eli e-fatbike – vauhdin hurmaa ja hohtavia hankia Sallatunturissa

Kaupallinen yhteistyö: Salla Ski Resort

Herätyskello soi puoli kahdeksalta. Kolistelen alas kelohonkamökin parvelta jyrkkiä portaita pitkin. Pesen kasvot, kaadan kupillisen teetä ja otan läppärin syliini. On tunti aikaa hoitaa työt sellaiseen kuntoon, että voin viettää loppupäivän sähköavustetun läskipyörän satulassa pöllyävän lumen keskellä. Pilvinen taivas rakoilee lupaavasti, olisikohan viimeinkin tulossa aurinkoinen päivä?

Olin alunperin menossa fatbike-retkelle yksin. Suunnittelin polkevani uutta talvipyöräilyreittiä Ruuhitunturiin ja takaisin. Puolimatkan krouvissa Ruuhitunturin huipulla odottaisivat mahtavat maisemat, kuuma kaakao ja vastapaistetut munkit. Mehustelin matkaa monta viikkoa etukäteen ja mainostin sitä myös samassa mökissä asustaneille vanhemmilleni. Samaan syssyyn kuitenkin tokaisin itsevarmana, että ei teidän tarvitse sinne suksinenne lähteä, pärjään varmasti itseksenikin, olenhan istunut sähköpyörän satulassa ennenkin. Vähänpä tiesin ja liikoja luulin.

fatbike sallatunturi

Pikkusisko innostui ideasta ja ilmoittautui pyöräilyseuraksi. Sovin Sallatunturin väen kanssa retken ajankohdan muutaman päivän päähän. Sitten sain ikäviä uutisia: Ruuhitunturin reitti on suljettu, sillä talvipyöräilyura ylittää järven, jonka pinnalle on noussut keväisten kelien myötä kymmeniä senttejä vettä. Pettymys oli suuri, sillä sieluni silmin olin kuvitellut meidän seikkailemaan kahdestaan keskelle erämaata. Hiihtokeskuksen pyörävuokraamosta ehdotettiin, että ottaisimme mukaan oppaan, jonka kanssa turvallisen reitin voisi suunnitella. Puhisin hetken itsekseni, että me, juuriltamme sallalaiset, emme todellakaan mitään oppaita tarvitse, mutta myönnyin lopulta kuitenkin. Ehkä paremmasta paikallistuntemuksesta saattaisi sittenkin olla jotain apua.

fatbike sallatunturi

Tapaamme oppaamme Jonnen vuokraamolla tasan kello kymmenen. Saamme allemme täysjousitetut ja sähköistetyt fatbike-pyörät, joiden ovh kuulemma liikkuu 4.000 euron paremmalla puolella. Aikuisten pyörässä ajajan vähimmäispituus on 150 cm, ja pian  huomaan miksi. Pyörä painaa noin 25 kiloa ja sen tanko on yllättävän ylhäällä. Jalan saaminen pyörän rungon toiselle puolelle osoittautuu nimittäin jonkinmoiseksi haasteeksi. Tällaiselle 158-senttiselle ja vähän yli 50-kiloiselle pätkälle myös pelkkä taluttaminen lumihangessa nostaa hien pintaan. Tämä taitaa olla pitempien ihmisten hommaa.

fatbike sallatunturi

Pienen alkuopastuksen ja satuloiden säädön jälkeen lähdemme liikkeelle. Olemme lentää nurin heti reitin alkumetreillä, ja itseluottamus omaan osaamiseen alkaa karista hankeen hengästyttävää vauhtia. Neljätuumaiset maastorenkaat purevat hyvin, mutta ajajan tasapaino heittää pahasti.  Vastaan tulee kävelijöitä, sillä vajaan metrin levyinen ura on tarkoitettu sekä talvipyöräilyyn että kävelyyn. Vuorotellen suustamme pääsee kiljahduksia, tuntuu siltä kuin tasapainottelisimme ohuella nuoralla. Nyt ajatus itsenäisestä Ruuhitunturin-reissusta naurattaa – miten ihmeessä kuvittelin selviäväni 16 kilometristä yksin, kun hädin tuskin pysyn pystyssä ensimmäiset 500 metriä?

Moottori avustaa vain silloin, kun polkimet rullaavat ajajan alla. Lepäämään ei siis ehdi, vaikka sähköpyörän satulassa istuukin. Ylämäessä tunne on hyvin hämmentävä. Vastus ei kasva juuri nimeksikään, vaan pyörä paahtaa eteenpäin yhtä kevyesti kuin tasamaalla.

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

Jonne pysähtelee tasaisin väliajoin odottamaan meitä. Hän varoittaa tulevista ylämäistä, kertoo mitä vaihdetta kannattaa käyttää ja mikä sähköavustuksen teho valita. Hän on pakannut meille mukaan suolaista piirakkaa, suklaapatukoita ja pannun, jolla kiehautamme Kaunisharjun laavulla kahvit ja teet. Repusta löytyy myös järeä järjestelmäkamera, joka kaulassaan oppaamme hyppää hankeen ja ikuistaa ekakertalaiset ammattlaisen ottein kuusen siimeksestä. Juttujen taso on juuri sopivanlainen ja kärsivällisyyttäkin riittää, vaikka kaadumme kumoon joka toisessa mutkassa. Ja minä hölmö olin ensin kieltäytymässä koko opastouhusta.

Tasaisin väliajoin menetämme pyörän hallinnan, pyllähdämme puuterihankeen ja kikatamme katketaksemme. Lunta on tullut edellisinä päivinä melkein puoli metriä, ja reitit ovat edelleen pöpperöisiä, sillä niitä ei ole tallattu vielä tarpeeksi. Pehmeä lumivaippa ottaa meidät hellästi vastaan, mutta yli 20-kiloinen pyörä tekee ilkeää jälkeä. Sisäreidet ovat hätää kärsimässä, sillä ne osuvat pyörän runkoon joka kerta myös silloin, kun pysähdymme tai nousemme pyörän selkään uudelleen.

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

Ajaminen alkaa pikkuhiljaa sujua, mutta puhelinta tai kameraa en vielä uskalla vauhdissa kaivaa esiin. Ajoura kulkee hiihtolatujen vierellä, ja jokainen sivakoija jää tuijottamaan peräämme. Moni pysähtyy ja alkaa kysellä, miltä ajaminen tuntuu, onko se helppoa ja selättääkö läskipyörällä jyrkemmätkin ylämäet. Vastaamme parhaamme mukaan. Parin tunnin lenkin aikana juttelen ainakin kymmenen minulle tuntemattoman reippailijan kanssa. Se on enemmän kuin Helsingissä kokonaisen kuukauden aikana. Sosiaalista porukkaa nämä lappilaiset ja hiihtoturistit.

Käännymme Kaunisharjun ladulle, jolla talvipyöräily on sallittu. Meno on tasaista, nyt uskaltaa jo katsella maisemiakin. Jonne ohjeistaa, että paras paikka ajaa on noin puoli metriä ladusta. Keskiosa on pehmämpi, sillä latukoneen tamppaa latu-urat tiukemmin. Kannattaa kuulemma myös seurailla, miten edellä ajavalla menee ja tehdä omat peliliikkeet sen mukaan. Ladun laidassa on vaativan laskun varoituskyltti. Jonne painelee jo hyvää vauhtia alamäessä, joten minäkin uskallan ottaa enemmän vauhtia. Nopeusmittari näyttää 35 km/h, kun huomaan, että edellä ajavan takarengas alkaa upota pehmeään pohjaan. Teen liian nopean korjausliikkeen ja olen sekunnissa selälläni keskellä latua. Olkapää tömähtää lumeen, ja sisäreisiin alkaa syntyä mojova mustelma, mutta muuten selviän säikähdyksellä. Onneksi kohta ollaan laavulla.

fatbike sallatunturi

fatbike sallatunturi

Kuukkeleita ei tällä kertaa näy, vaikka ne usein juuri tässä kohtaa lennähtävät kädelle herkkupalojen toivossa. Laavulla on ruuhkaa ja meiltä udellaan kokemuksia ja teknisiä yksityiskohtia. Eväspiirakat ovat jäässä, mutta sulavat nuotion lämmössä nopeasti. Takaisin suunnittelemme ajavamme Poropuiston kautta, mutta muhjuinen, vähemmän kävelty reitti osoittautuu mahdottomaksi ajaa. Käännymme kannoillamme ja ajamme tuttua reittiä takaisin hiihtokeskukselle. Joko ajouraa on tallattu nyt tarpeeksi tai sitten olemme oppineet tasapainottelemaan, mutta emme kaadu paluumatkalla kertaakaan.

Itse asiassa innostumme niin, että haemme hiihtokeskukselta pyöriin lukot ja lähdemme polkemaan kohti kirkonkylää, sillä vuokra-aikaa on vielä jäljellä. Vähennämme moottorin tehoja, sillä pyörätiellä fatbike rullaa mukavammin kuin hankien keskellä. Reisiä alkaa hapottaa nopeasti ja takaisin ajamme turbovaihteella. Matkaa kertyy yhteensä yli 30 kilometriä, mutta akkuvirrasta on kulunut vain 51 prosenttia. Jotain on siis tehty jaloillakin.

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

Aloittelijan vinkit sähköavusteiseen fatbike-talvipyöräilyyn:

1. Pukeudu lämpimästi kunnon varusteisiin. Älä kuvittelekaan lähteväsi liikenteeseen ohuilla lenkkitossuilla ja vuorettomilla hanskoilla, jos mittari on pakkasen puolella. Moottori avustaa sinua eteenpäin sen verran tehokkaasti, että lihasvoima ei lämmitä. Viimeistään viima jäädyttää varpaat ja näpit. Jos omistat laskettelukypärän, käytä sitä, myös laskettelulasit saattavat tulla ajoviimassa tarpeeseen. Kypärä kuuluu toki vuokraan, mutta oma kypärä on aina oma.

2. Varaa mukaan lämmintä vaatetta, kuumaa juomaa ja evästä tauolle. Kun pysähdyt, tulee vieläkin viileämpi. Silloin on ihanaa vetää niskaan kevytuntuvatakki tai pukea takin alle kunnon villapaita.

3. Polje mielummin pienellä vaihteella ja käännä rohkeasti moottorin tehot kaakkoon. Vuokraamon akuista pidetään sen verran hyvää huolta, että parin tunnin retki kuluttaa virrasta korkeintaan puolet.

4. Pidä pylly satulassa, etenkin ylämäessä. Kun takarenkaan päältä lähtee paino, se alkaa sutia paikallaan ja kohta oletkin jo nurinniskoin syvässä hangessa.

5. Pysyttele ajouran keskellä, sillä laidat ovat aina pehmeämpiä kuin kovaksi tallautunut keskikaista. Jos joudut pysähtymään ja laskemaan jalan maahan, varaudu siihen, että humpsahdat päistikkaa pehmeään hankeen. Jos pysähdyt ylämäessä, joudut käytännössä palaamaan takaisin tasamaalle tai taluttamaan pyörän mäen päälle (ks. kohta 4.). Fatbike ei ole kevyimmästä päästä, eli umpihangessa sitä on turha yrittää edes taluttaa.

6. Ainakin aluksi katso eteesi, keskity ajamiseen,  äläkä ihaile maisemia. Kun lumi ja fatbike löytävät yhteisen rytmin, ja opit luottamaan leveiden renkaiden pitoon, voit pikkuhiljaa alkaa katselemaan myös ympärillesi.

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

Pyörien palauttamisen jälkeen joimme kaakaot Sallatunturiin rakennetussa lumilinnassa, Snowloungessa. Munkit jäivät tällä kertaa syömättä, mutta ehkäpä ensi vuonna Ruuhitunturinkin reitti on ajokunnossa. Joka tapauksessa päätämme palata satulan selkään syksyllä uudelleen. Ruskan värjäämät lehtipuut, kirpeä ja hapekas syyskuinen ilma ja satojen kilometrien retkeilyreitistö houkuttelevat palaamaan pian. Siihen mennessä myös sisäreisien mojovat mustelmat ovat menneen talven lumia. Kaivamme kalenterit esiin heti, kun arki taas koittaa.

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

Täysjousitetun sähköläskipyörän päivävuokra on 69 euroa, jousittamattoman saa kymppiä halvemmalla. Hintaan sisältyy kypärä ja lukko. Kahden tunnin opastettu retki pyörävuokrineen kustantaa 65 euroa per henki. Meille retken tarjosi Salla Ski Resort, ja ammattitaitoisesta opastuksesta vastasi Jonne Vaahtera, joka on ottanut myös suurimman osan tämän jutun kuvista. Vain kolme ensimmäistä ja laavulla otetut kuvat ovat minun käsialaani. Kiitos ikimuistoisesta elämyksestä, ja pikaisiin jälleennäkemisiin!

Pyhätunturissa – paukkupakkasten pukukoodi

Pienellä ala-asteella Rovaniemen maalaiskunnassa oli pakkasraja. Kun mittari laski alle 27 miinusasteen, koulupäivä oli peruttu. Näitä päiviä oli vuodessa muutama. En muista olenko aikuisena moisia paukkupakkasia kokenut, jos olen, on siitä aikaa ainakin vuosikymmen.

huippuaurinko

Joulun jälkeen seurasin Pyhätunturin sääennustetta päivittäin. Näytti siltä, että kireimmät kelit osuvat juuri niille kolmelle päivälle, jotka olin suunnitellut rinteessä yhdessä siskoni kanssa viettäväni. Hirvitti hieman. Lennänkö pohjoiseen vain istuakseni takkatulen lämmössä paksujen kelohirsiseinien sisäpuolella?

hanki punaisessa valossa

Tunturissa vallitsee mikroilmasto. Lapin pakkaset ovat muutenkin eri laatua kuin etelän hyytävän kylmät kelit. Helsingissä meri tekee ilmasta kostean ja pohjoistuuli piiskaa kasvoja terävämmin kuin tuntureilla. Tunturin huipulla saattaa olla 15 astetta lauhempaa kuin sen juurella. Alas laskiessa kylmempi ilma lyö kasvoille sata metriä ennen hissin ala-asemaa.

hississä

saari lumimeressä

Eilen opimme, että 30 asteen pakkasella sormet ja varpaat kohmettuvat reilussa tunnissa, pohjoisrinteiden hidas ankkurihissi on murhaa ja vesipulloa on turha kantaa mukana, se nimittäin jäätyy. Jos haluaa kuvata, kannattaa se tehdä heti, eikä seuraavan hissinousun jälkeen, sillä valo muuttuu joka minuutti. Aurinko nousee horisontin yläpuolelle pariksi tunniksi, mutta järjestelmäkameran akku hyytyy jo vartin kuvaussession jälkeen. Kännykän akku tyhjenee hujauksessa. Laskiessa on kyykättävä syvään, että veri saavuttaa edes hetkellisesti sormenpäät ja varpaankärjet. Alhaalla hengästyttää ja paleltaa samaan aikaan.

kuvaushommia

kamera kädessä

tsokan ikkunasta

Viihdyimme silti rinteessä melkein reilut neljä tuntia. Varpaat sulatettiin hörppimällä Tsokan kuumaa kaarnikkamehua tai Callen jallutilkalla maustettua kaakaota. Punaposkisina palasimme mökille, napsautimme saunan päälle, sytytimme takkaan tulen ja panimme bologneset tulille. Raskas pakkaspäivä vaatii raskaan illallisen. Pastavuori oli korkea ja kastikkeen proteiinipitoisuus riittävä.

isokurun kodalla

isokurun kodalla

isokurun kodalla

Tänään pakkanen kiristyi entisestään ja hissitkin olivat kiinni. Mainio mahdollisuus retkeillä ympäröivässä kansallispuistossa! Vaatetta niskaan ja kävellen Isokurun kodalle, parahiksi auringonlaskun aikaan. Pakkasen huurruttamana, luonnon muovaamat meikit kasvoilla.

lunta silmäripsissä

Pakkanen on loppujen lopuksi pukeutumiskysymys, ihan niin kuin superhelle tai räntäsadekin. Avainsana on merinovilla. Jalkoihin vedetään kahdet paksut sukat, merinovillaiset pitkät kalsongit, siskon lainaamat tuulenpitävät merinoshortsit, välifleecet ja vedenpitävät kuorihousut. Yläkroppa verhotaan merinovillaisella poololla ja hupparilla, ohuella untuvakerroksella ja kuoritakilla. Päähän vedetään merinohuppu, suun eteen buffi ja päähän kypärä. Kädet vuorataan kaksilla päällekäisillä rukkasilla. Jo tarkenee.