Testissä sähköläskipyörä eli e-fatbike – vauhdin hurmaa ja hohtavia hankia Sallatunturissa

Kaupallinen yhteistyö: Salla Ski Resort

Herätyskello soi puoli kahdeksalta. Kolistelen alas kelohonkamökin parvelta jyrkkiä portaita pitkin. Pesen kasvot, kaadan kupillisen teetä ja otan läppärin syliini. On tunti aikaa hoitaa työt sellaiseen kuntoon, että voin viettää loppupäivän sähköavustetun läskipyörän satulassa pöllyävän lumen keskellä. Pilvinen taivas rakoilee lupaavasti, olisikohan viimeinkin tulossa aurinkoinen päivä?

Olin alunperin menossa fatbike-retkelle yksin. Suunnittelin polkevani uutta talvipyöräilyreittiä Ruuhitunturiin ja takaisin. Puolimatkan krouvissa Ruuhitunturin huipulla odottaisivat mahtavat maisemat, kuuma kaakao ja vastapaistetut munkit. Mehustelin matkaa monta viikkoa etukäteen ja mainostin sitä myös samassa mökissä asustaneille vanhemmilleni. Samaan syssyyn kuitenkin tokaisin itsevarmana, että ei teidän tarvitse sinne suksinenne lähteä, pärjään varmasti itseksenikin, olenhan istunut sähköpyörän satulassa ennenkin. Vähänpä tiesin ja liikoja luulin.

fatbike sallatunturi

Pikkusisko innostui ideasta ja ilmoittautui pyöräilyseuraksi. Sovin Sallatunturin väen kanssa retken ajankohdan muutaman päivän päähän. Sitten sain ikäviä uutisia: Ruuhitunturin reitti on suljettu, sillä talvipyöräilyura ylittää järven, jonka pinnalle on noussut keväisten kelien myötä kymmeniä senttejä vettä. Pettymys oli suuri, sillä sieluni silmin olin kuvitellut meidän seikkailemaan kahdestaan keskelle erämaata. Hiihtokeskuksen pyörävuokraamosta ehdotettiin, että ottaisimme mukaan oppaan, jonka kanssa turvallisen reitin voisi suunnitella. Puhisin hetken itsekseni, että me, juuriltamme sallalaiset, emme todellakaan mitään oppaita tarvitse, mutta myönnyin lopulta kuitenkin. Ehkä paremmasta paikallistuntemuksesta saattaisi sittenkin olla jotain apua.

fatbike sallatunturi

Tapaamme oppaamme Jonnen vuokraamolla tasan kello kymmenen. Saamme allemme täysjousitetut ja sähköistetyt fatbike-pyörät, joiden ovh kuulemma liikkuu 4.000 euron paremmalla puolella. Aikuisten pyörässä ajajan vähimmäispituus on 150 cm, ja pian  huomaan miksi. Pyörä painaa noin 25 kiloa ja sen tanko on yllättävän ylhäällä. Jalan saaminen pyörän rungon toiselle puolelle osoittautuu nimittäin jonkinmoiseksi haasteeksi. Tällaiselle 158-senttiselle ja vähän yli 50-kiloiselle pätkälle myös pelkkä taluttaminen lumihangessa nostaa hien pintaan. Tämä taitaa olla pitempien ihmisten hommaa.

fatbike sallatunturi

Pienen alkuopastuksen ja satuloiden säädön jälkeen lähdemme liikkeelle. Olemme lentää nurin heti reitin alkumetreillä, ja itseluottamus omaan osaamiseen alkaa karista hankeen hengästyttävää vauhtia. Neljätuumaiset maastorenkaat purevat hyvin, mutta ajajan tasapaino heittää pahasti.  Vastaan tulee kävelijöitä, sillä vajaan metrin levyinen ura on tarkoitettu sekä talvipyöräilyyn että kävelyyn. Vuorotellen suustamme pääsee kiljahduksia, tuntuu siltä kuin tasapainottelisimme ohuella nuoralla. Nyt ajatus itsenäisestä Ruuhitunturin-reissusta naurattaa – miten ihmeessä kuvittelin selviäväni 16 kilometristä yksin, kun hädin tuskin pysyn pystyssä ensimmäiset 500 metriä?

Moottori avustaa vain silloin, kun polkimet rullaavat ajajan alla. Lepäämään ei siis ehdi, vaikka sähköpyörän satulassa istuukin. Ylämäessä tunne on hyvin hämmentävä. Vastus ei kasva juuri nimeksikään, vaan pyörä paahtaa eteenpäin yhtä kevyesti kuin tasamaalla.

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

Jonne pysähtelee tasaisin väliajoin odottamaan meitä. Hän varoittaa tulevista ylämäistä, kertoo mitä vaihdetta kannattaa käyttää ja mikä sähköavustuksen teho valita. Hän on pakannut meille mukaan suolaista piirakkaa, suklaapatukoita ja pannun, jolla kiehautamme Kaunisharjun laavulla kahvit ja teet. Repusta löytyy myös järeä järjestelmäkamera, joka kaulassaan oppaamme hyppää hankeen ja ikuistaa ekakertalaiset ammattlaisen ottein kuusen siimeksestä. Juttujen taso on juuri sopivanlainen ja kärsivällisyyttäkin riittää, vaikka kaadumme kumoon joka toisessa mutkassa. Ja minä hölmö olin ensin kieltäytymässä koko opastouhusta.

Tasaisin väliajoin menetämme pyörän hallinnan, pyllähdämme puuterihankeen ja kikatamme katketaksemme. Lunta on tullut edellisinä päivinä melkein puoli metriä, ja reitit ovat edelleen pöpperöisiä, sillä niitä ei ole tallattu vielä tarpeeksi. Pehmeä lumivaippa ottaa meidät hellästi vastaan, mutta yli 20-kiloinen pyörä tekee ilkeää jälkeä. Sisäreidet ovat hätää kärsimässä, sillä ne osuvat pyörän runkoon joka kerta myös silloin, kun pysähdymme tai nousemme pyörän selkään uudelleen.

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

Ajaminen alkaa pikkuhiljaa sujua, mutta puhelinta tai kameraa en vielä uskalla vauhdissa kaivaa esiin. Ajoura kulkee hiihtolatujen vierellä, ja jokainen sivakoija jää tuijottamaan peräämme. Moni pysähtyy ja alkaa kysellä, miltä ajaminen tuntuu, onko se helppoa ja selättääkö läskipyörällä jyrkemmätkin ylämäet. Vastaamme parhaamme mukaan. Parin tunnin lenkin aikana juttelen ainakin kymmenen minulle tuntemattoman reippailijan kanssa. Se on enemmän kuin Helsingissä kokonaisen kuukauden aikana. Sosiaalista porukkaa nämä lappilaiset ja hiihtoturistit.

Käännymme Kaunisharjun ladulle, jolla talvipyöräily on sallittu. Meno on tasaista, nyt uskaltaa jo katsella maisemiakin. Jonne ohjeistaa, että paras paikka ajaa on noin puoli metriä ladusta. Keskiosa on pehmämpi, sillä latukoneen tamppaa latu-urat tiukemmin. Kannattaa kuulemma myös seurailla, miten edellä ajavalla menee ja tehdä omat peliliikkeet sen mukaan. Ladun laidassa on vaativan laskun varoituskyltti. Jonne painelee jo hyvää vauhtia alamäessä, joten minäkin uskallan ottaa enemmän vauhtia. Nopeusmittari näyttää 35 km/h, kun huomaan, että edellä ajavan takarengas alkaa upota pehmeään pohjaan. Teen liian nopean korjausliikkeen ja olen sekunnissa selälläni keskellä latua. Olkapää tömähtää lumeen, ja sisäreisiin alkaa syntyä mojova mustelma, mutta muuten selviän säikähdyksellä. Onneksi kohta ollaan laavulla.

fatbike sallatunturi

fatbike sallatunturi

Kuukkeleita ei tällä kertaa näy, vaikka ne usein juuri tässä kohtaa lennähtävät kädelle herkkupalojen toivossa. Laavulla on ruuhkaa ja meiltä udellaan kokemuksia ja teknisiä yksityiskohtia. Eväspiirakat ovat jäässä, mutta sulavat nuotion lämmössä nopeasti. Takaisin suunnittelemme ajavamme Poropuiston kautta, mutta muhjuinen, vähemmän kävelty reitti osoittautuu mahdottomaksi ajaa. Käännymme kannoillamme ja ajamme tuttua reittiä takaisin hiihtokeskukselle. Joko ajouraa on tallattu nyt tarpeeksi tai sitten olemme oppineet tasapainottelemaan, mutta emme kaadu paluumatkalla kertaakaan.

Itse asiassa innostumme niin, että haemme hiihtokeskukselta pyöriin lukot ja lähdemme polkemaan kohti kirkonkylää, sillä vuokra-aikaa on vielä jäljellä. Vähennämme moottorin tehoja, sillä pyörätiellä fatbike rullaa mukavammin kuin hankien keskellä. Reisiä alkaa hapottaa nopeasti ja takaisin ajamme turbovaihteella. Matkaa kertyy yhteensä yli 30 kilometriä, mutta akkuvirrasta on kulunut vain 51 prosenttia. Jotain on siis tehty jaloillakin.

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

Aloittelijan vinkit sähköavusteiseen fatbike-talvipyöräilyyn:

1. Pukeudu lämpimästi kunnon varusteisiin. Älä kuvittelekaan lähteväsi liikenteeseen ohuilla lenkkitossuilla ja vuorettomilla hanskoilla, jos mittari on pakkasen puolella. Moottori avustaa sinua eteenpäin sen verran tehokkaasti, että lihasvoima ei lämmitä. Viimeistään viima jäädyttää varpaat ja näpit. Jos omistat laskettelukypärän, käytä sitä, myös laskettelulasit saattavat tulla ajoviimassa tarpeeseen. Kypärä kuuluu toki vuokraan, mutta oma kypärä on aina oma.

2. Varaa mukaan lämmintä vaatetta, kuumaa juomaa ja evästä tauolle. Kun pysähdyt, tulee vieläkin viileämpi. Silloin on ihanaa vetää niskaan kevytuntuvatakki tai pukea takin alle kunnon villapaita.

3. Polje mielummin pienellä vaihteella ja käännä rohkeasti moottorin tehot kaakkoon. Vuokraamon akuista pidetään sen verran hyvää huolta, että parin tunnin retki kuluttaa virrasta korkeintaan puolet.

4. Pidä pylly satulassa, etenkin ylämäessä. Kun takarenkaan päältä lähtee paino, se alkaa sutia paikallaan ja kohta oletkin jo nurinniskoin syvässä hangessa.

5. Pysyttele ajouran keskellä, sillä laidat ovat aina pehmeämpiä kuin kovaksi tallautunut keskikaista. Jos joudut pysähtymään ja laskemaan jalan maahan, varaudu siihen, että humpsahdat päistikkaa pehmeään hankeen. Jos pysähdyt ylämäessä, joudut käytännössä palaamaan takaisin tasamaalle tai taluttamaan pyörän mäen päälle (ks. kohta 4.). Fatbike ei ole kevyimmästä päästä, eli umpihangessa sitä on turha yrittää edes taluttaa.

6. Ainakin aluksi katso eteesi, keskity ajamiseen,  äläkä ihaile maisemia. Kun lumi ja fatbike löytävät yhteisen rytmin, ja opit luottamaan leveiden renkaiden pitoon, voit pikkuhiljaa alkaa katselemaan myös ympärillesi.

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

Pyörien palauttamisen jälkeen joimme kaakaot Sallatunturiin rakennetussa lumilinnassa, Snowloungessa. Munkit jäivät tällä kertaa syömättä, mutta ehkäpä ensi vuonna Ruuhitunturinkin reitti on ajokunnossa. Joka tapauksessa päätämme palata satulan selkään syksyllä uudelleen. Ruskan värjäämät lehtipuut, kirpeä ja hapekas syyskuinen ilma ja satojen kilometrien retkeilyreitistö houkuttelevat palaamaan pian. Siihen mennessä myös sisäreisien mojovat mustelmat ovat menneen talven lumia. Kaivamme kalenterit esiin heti, kun arki taas koittaa.

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

Täysjousitetun sähköläskipyörän päivävuokra on 69 euroa, jousittamattoman saa kymppiä halvemmalla. Hintaan sisältyy kypärä ja lukko. Kahden tunnin opastettu retki pyörävuokrineen kustantaa 65 euroa per henki. Meille retken tarjosi Salla Ski Resort, ja ammattitaitoisesta opastuksesta vastasi Jonne vaahtera, joka on ottanut myös suurimman osan tämän jutun kuvista. Vain kolme ensimmäistä ja laavulla otetut kuvat ovat minun käsialaani. Kiitos ikimuistoisesta elämyksestä, ja pikaisiin jälleennäkemisiin!

Pyhätunturissa – paukkupakkasten pukukoodi

Pienellä ala-asteella Rovaniemen maalaiskunnassa oli pakkasraja. Kun mittari laski alle 27 miinusasteen, koulupäivä oli peruttu. Näitä päiviä oli vuodessa muutama. En muista olenko aikuisena moisia paukkupakkasia kokenut, jos olen, on siitä aikaa ainakin vuosikymmen.

huippuaurinko

Joulun jälkeen seurasin Pyhätunturin sääennustetta päivittäin. Näytti siltä, että kireimmät kelit osuvat juuri niille kolmelle päivälle, jotka olin suunnitellut rinteessä yhdessä siskoni kanssa viettäväni. Hirvitti hieman. Lennänkö pohjoiseen vain istuakseni takkatulen lämmössä paksujen kelohirsiseinien sisäpuolella?

hanki punaisessa valossa

Tunturissa vallitsee mikroilmasto. Lapin pakkaset ovat muutenkin eri laatua kuin etelän hyytävän kylmät kelit. Helsingissä meri tekee ilmasta kostean ja pohjoistuuli piiskaa kasvoja terävämmin kuin tuntureilla. Tunturin huipulla saattaa olla 15 astetta lauhempaa kuin sen juurella. Alas laskiessa kylmempi ilma lyö kasvoille sata metriä ennen hissin ala-asemaa.

hississä

saari lumimeressä

Eilen opimme, että 30 asteen pakkasella sormet ja varpaat kohmettuvat reilussa tunnissa, pohjoisrinteiden hidas ankkurihissi on murhaa ja vesipulloa on turha kantaa mukana, se nimittäin jäätyy. Jos haluaa kuvata, kannattaa se tehdä heti, eikä seuraavan hissinousun jälkeen, sillä valo muuttuu joka minuutti. Aurinko nousee horisontin yläpuolelle pariksi tunniksi, mutta järjestelmäkameran akku hyytyy jo vartin kuvaussession jälkeen. Kännykän akku tyhjenee hujauksessa. Laskiessa on kyykättävä syvään, että veri saavuttaa edes hetkellisesti sormenpäät ja varpaankärjet. Alhaalla hengästyttää ja paleltaa samaan aikaan.

kuvaushommia

kamera kädessä

tsokan ikkunasta

Viihdyimme silti rinteessä melkein reilut neljä tuntia. Varpaat sulatettiin hörppimällä Tsokan kuumaa kaarnikkamehua tai Callen jallutilkalla maustettua kaakaota. Punaposkisina palasimme mökille, napsautimme saunan päälle, sytytimme takkaan tulen ja panimme bologneset tulille. Raskas pakkaspäivä vaatii raskaan illallisen. Pastavuori oli korkea ja kastikkeen proteiinipitoisuus riittävä.

isokurun kodalla

isokurun kodalla

isokurun kodalla

Tänään pakkanen kiristyi entisestään ja hissitkin olivat kiinni. Mainio mahdollisuus retkeillä ympäröivässä kansallispuistossa! Vaatetta niskaan ja kävellen Isokurun kodalle, parahiksi auringonlaskun aikaan. Pakkasen huurruttamana, luonnon muovaamat meikit kasvoilla.

lunta silmäripsissä

Pakkanen on loppujen lopuksi pukeutumiskysymys, ihan niin kuin superhelle tai räntäsadekin. Avainsana on merinovilla. Jalkoihin vedetään kahdet paksut sukat, merinovillaiset pitkät kalsongit, siskon lainaamat tuulenpitävät merinoshortsit, välifleecet ja vedenpitävät kuorihousut. Yläkroppa verhotaan merinovillaisella poololla ja hupparilla, ohuella untuvakerroksella ja kuoritakilla. Päähän vedetään merinohuppu, suun eteen buffi ja päähän kypärä. Kädet vuorataan kaksilla päällekäisillä rukkasilla. Jo tarkenee.