Ensimmäinen vuosi yrittäjänä – miltä nyt tuntuu?

Kahdentoista kuukauden aikana olen ehtinyt pureskella kynsiäni ja raapia hermostuneena päätäni. Epäuskon hetkinä olen rypenyt syvällä suossa, hakannut päätäni kiviseinään ja miettinyt onko missään mitään järkeä. Olen ollut kateellinen menestyville kollegoilleni varmana siitä, ettei minusta kuitenkaan ole mihinkään. Välillä olen vilkuillut avoinna olevia työpaikkoja ja uhannut laittaa pillit pussiin, mutta ynnättyäni hyvät ja huonot puolet olen aina päätynyt samaan ajatukseen. Ratkaisu oli oikea, sillä juuri näin on hyvä.

Kaikki tunteet ovat tulleet tutuiksi. Ensimmäisten toimeksiantojen aiheuttama jännitys ja sen jälkeen helpotuksen huokaukset, kun asiakas antaakin positiivista palautetta. Pettymyksen suolaiset kyyneleet ja onnistumisen pohjaton ilo. Häpeästä punehtuneet posket epäonnistumisen hetkillä ja hemmetinmoinen hämmennys silloin, kun kotiovelle kipataankin kottikärryllinen kehuja.

Kaduttaako eli miten meni noin niinku omasta mielestä?

Vaikka ensimmäinen vuosi yrittäjänä onkin välillä ollut vaeltamista sankassa sumussa, vakituisen työn jättämistä en ole katunut kertaakaan. En edes silloin kun mursin oikean kyynärpääni melkein kotipihallani, ja tajusin ettei minulla ole tapaturmavakuutusta. Vasen käsi ja aivot joutuivat koville, kun en pystynyt käyttämään kantositeessä roikkuvaa oikeaa ollenkaan. Kirjoittaminen viidellä sormella oli hidasta, mutta onneksi asiakkaat ymmärsivät. Kolme viikkoa tein töitä puoliteholla, koska oli pakko.

ensimmäinen vuosi yrittäjänä

Vakituisen pestin tarjoamiin työterveysetuihin tottuneena julkisen terveydenhuollon toiminta yllätti, hyvässä ja pahassa. Murtumaa ei huomattu ensin ollenkaan, vaan käsi aseteltiin kantositeeseen ja käskettiin kotiin. Kyynärpäähän sattui, käden liikkuvuus oli olematon, tiedonkulku katkeili, lääkäri lähti lomille, eikä kukaan osannut kertoa, mitä seuraaaksi tapahtuu. Viimein, viiden viikon kuluttua tapahtuneesta sain lähetteen tapaturma-asemalle. Silloin oli jo myähäistä, sillä käsi oli jäykistynyt 90 asteen kulmaan, kun kukaan ei ollut kertonut, että sitä voi ja pitää käyttää normaalisti. Vieläkään kättä ei ole saatu jumpattua täysin ennalleen, mutta fysioterapiaa sentään on tarjottu avokätisesti.

Ensimmäinen vuosi yrittäjänä – mitä jäi viivan alle?

Joulun alla listasin paperille plussia ja miinuksia. Molempia on paljon, mutta ensimmäisiä silti enemmän. Onnistuin yhyttämään viisi uutta ja tyytyväistä asiakasta, tekemään kelvollista tulosta ja keräämään kilokaupalla kiitoksia. Työpäivät ovat olleet ihanan erilaisia. Somesisältöjen ja -mainonnan lisäksi olen tuottanut yrityksille bränditarinoita, suoltanut sisältömarkkinointia, auttanut markkinoinnin automaation sisällöissä, kirjoittanut reseptiikkaa, uutiskirjeitä ja palvelukuvauksia sekä huoltanut kieltä ja oikolukenut artikkeleita. Blogipuolella vuoteen mahtui melkein 120 postausta, joista kymmenkunta oli toteutettu kaupallisessa yhteistyössä minulle tärkeiden brändien, yritysten tai organisaatioiden kanssa.

ensimmäinen vuosi yrittäjänä

ensimmäinen vuosi yrittäjänä

Vaikka epävarmuuden mustanpuhuva mörkö kummittelee työpöydän alla, iloitsen vapaudesta ja lisääntyneestä vapaa-ajasta enemmän kuin osasin etukäteen kuvitellakaan. Läppärityöläisenä voin tehdä töitä missä tahansa ja juuri silloin, kun haluan. Määräysvalta on minulla, eikä kenelläkään muulla ole tekemisiini nokan koputtamista. Päätän itse aikauluistani ja se on ihanaa, vaikka oikea käsi voisikin välillä heilutella piiskaa pikkuisen useammin. Ehkä se tuosta, kunhan vikaantumisestaan vetreytyy.

Vuoden aikana löysin Ranskan maaseudulta paratiisin, paikan jonne palasin takaisin vain reilut kaksi kuukautta elokuisen valokuvauskurssin jälkeen, ja jonne olen matkustamassa myös tänä keväänä uudelleen. Happy Hamletissa tutustuin ihmisiin, joista tuli minulle lyhyessä ajassa hyvin tärkeitä. Maailman kauneimmassa majatalossa mieli rauhoittui ja ajatukset lakkasivat pyörimästä ympyrää. Siellä solmittiin elämäni ensimmäinen alustava kustannussopimus. Sitä kautta taivaasta tipahti syliini myös työhuone ja yhteisö, jota olin jo pitkään etsinyt.

Ensimmäinen vuosi yrittäjänä on ollut taloudellisesti – mieheni sanoja lainatakseni – ihan ok. Tilillä on mukavasti massia, vaikka liikevaihto jäikin tavoitteeesta reilusti. Kuluni ovat pienet ja siitä vähästäkin olen yrittänyt nipistää, sillä ihan vielä en osaa heittäytyä kellumaan siinä uskossa, että raha tulee rahan luo. Varaudun pahimpaan, ja pelkään sitä hetkeä, kun kaikki asiakkaani yhtäkkiä ilmoittavatkin, etteivät tarvitse palveluitani enää.

ensimmäinen vuosi yrittäjänä

Miinuslista liittyy epävarmuustekijöiden lisäksi itsensä johtamisen vaikeuteen, oman osaamisen alihinnoitteluun, hankaliin asiakkaisiin, riittämättömyyden tunteisiin ja yksinäisyyteen. Kaikki nämä ovat kuitenkin taklattavissa tai ohimeneviä tuntemuksia. Eniten stressiä tuottaneet asiakkuudet ovat jo valuneet menneen talven räntärämmäleiden mukana viemäriin, yksinäisyys on hellittänyt työhuoneen myötä ja hinnoitteluunkin olen saanut rohkaisua. Riittämättömyyden kanssa painin edelleen liian usein, mutta ehkä sekin voi muuttua, ajan kanssa.

Vaikka kaiken maailman möröt mustaavat välillä mielen, uskon siihen, että hyvin tehty työ puhuu puolestaan. Jos käy niin, että onnistuu ylittämään odotukset, saattaa päästä tilanteeseen, jossa tieto hyvästä tekijästä kulkee suusta suuhun ja lopulta myös omiin korviisi. Tammikuun aikana lähetin vastauksen useampaan tällä tapaa tulleeseen tarjouspyyntöön, enkä meinaa pysyä housuissani, kun kuuntelen miten intuitio pitää pääni sisällä bileitä ja odotan mitä tuleman pitää.

Uusi vuosi, uudet kujeet?

Toiselta yrittäjävuodeltani odotan erityisesti enemmän yhteistyötä kollegoiden kanssa. Joitain juonia on jo punottu työhuonekavereiden kanssa, ja lisää juonitaan heti, kun ehdimme kaikki yhteisen pöydän ääreen heittelemään ideoita tulevasta. Jos sinulla on mielessäsi jokin projekti, jossa minusta saattaisi olla apua, heitä ihmeessä viestillä. Lyödään viisaat päämme yhteen ja valloitetaan maailma!

Kevät näyttää jo nyt varsin valoisalta, siksi korotan liikevaihtotavoitteen ihan pokkana puolitoistakertaiseksi ensimmäiseen vuoteen verrattuna. Pienemmälläkin pärjään, mutta rakennan motivaatiota rimalla, joka keikkuu pilvien korkeudella. Kaksi uutta kuukausilaskutettavaa asiakasta olisi kiva juttu, mutta yksikin on edistystä. Enempää kalenteriin tuskin mahtuukaan, sillä aion tehdä laskutettavaa työtä korkeintaan neljä päivää viikossa, pitää pitkän kesäloman ja irrottautua jouluna työn ikeestä ainakin kahdeksi viikoksi. Loput arkipäivistä täytän luovalla haahuilulla ja omilla projekteilla.

ensimmäinen vuosi yrittäjänä

Kirja julkaistaan keväällä. Se jännittää tavoitteista eniten. Saanko tekstit kasaan ajoissa, kiinnostaako ketään, pölyttyykö kirja kustantajan varastoissa vai viedäänkö se peräti käsistä? Mustalla valkoiselle olen kirjannut myös seuraavan kirjan hahmottelun, aihe on valmiina, mutta käsikirjoituksen luonnostelu on vielä ajatuksen tasolla. Myös verkkokurssit ja sähköiset julkaisut ovat mielen päällä, katsotaan miten aika riittää ja kuinka kehitys kehittyy.

Suurin salainen haaveeni on saada jalansijaa ruokakirjojen kustantamisen maailmassa. En välttämättä halua itse kirjoittaa keittokirjaa, mutta mielelläni olisin mukana kehittämässä alaa. Kokeneelle kustannustoimittajalle ja pilkunviilaajalle, joka ymmärtää reseptiikkaa ja elää syödäkseen, olisi mielestäni käyttöä useammallakin keittokirjojen kustantajalla. Kustantajan kukkaronnyörien löystymisestä tässä kohtaa hyötyisivät kaikki, niin lukijat kuin tekijätkin.

Siinäpä ne, haaveet ja toiveet tulevalle. Yhden asian haluan kuitenkin vielä luvata, vaikka lupauksia en yleensä harrasta. Huusin sen ääneen jo vuoden vaihtuessa, mutta kertaaminen tekee lupauksesta ehkä vieläkin vahvemman. Vuonna 2020 ja jokaisena vuonna sen jälkeen teen töitä vain vastuullisten yritysten kanssa. Sellaisten, jotka huomioivat ympäristön ja tekevät kestäviä valintoja. Sellaisten, joiden arvomaailman allekirjoitan ja joiden ulevaisuuden suunnitelmien edessä voin seistä ryhdikkäänä ja yhtä ylpeänä itsekin.

ensimmäinen vuosi yrittäjänä

Ensimmäinen vuosi yrittäjänä on siis ollut varsin vauhdikas. Olkoonkin klisee, mutta hyppääminen yrittäjän saappaisiin oli paras ratkaisu ikinä. Olen varmempi, vahvempi ja roppakaupalla rohkeampi kuin ennen. Että tiedoksi vaan kaikille teille, jotka pyörittelette päässänne liikeideaa: jos minä pystyn tähän, pystytte tekin. Unelmoikaa haaveenne todeksi!

ps. Osallistu arvontaan ja aloita Tänään!

Kesällä sain käsiini kirjan, josta tuli saman tien tärkeä työkalu ja välttämätön apuri aloittelevan yrittäjän arjessa. Tänään on Maaretta Tukiaisen ja Sonja Eidin luoma konsepti, joka auttaa hahmottamaan elämän tärkeimpiä tavoitteita, jotka sitten tarkennetaan viikon ja päivän tasolle, ja täytetään päivä kerrallaan kirjan sivuille. Jokaiselle sivulle merkitään YKSI tavoite päivää kohden, lisäksi listataan muita tehtäviä, kirjataan muistiinpanoja ja puretaan fiiliksiä.

Minun päivieni to do -listat ovat tyypillisesti olleet vähintään puolen paperiarkin mittaisia. Oli yllättävän palkitsevaa ja jossain määrin terapeuttista valita vain se tärkein tehtävä ja olla tyytyväinen itseensä, kun sen saa pois päiväjärjestyksestä. Suosittelen kokeilemaan!

ensimmäinen vuosi yrittäjänä

Jos sinäkin kaipaat yksinkertaisempaa elämää, jätä puumerkkisi kommenttilaatikkoon ja kerro miten sinä taklaat työelämän haasteet, ainaisen kiireen ja riittämättömyyden tunteet. Arvon kaikkien kommentoijien kesken yhden kirjan torstaina 6.2. klo 12. Jos haluat tuplata voittomahdollisuutesi, käy osallistumassa arvontaan myös instagramissa @piapas-tilillä!

Jäähyväiset kesäparatiisille

Siinä se nyt oli. Viesti, jonka olin aavistanut tulevan, vaikka kuinka koetin olla ajattelematta asiaa. Mökin vuokrasopimus päättyisi vuoden 2019 loppuun. Edessä olivat jäähyväiset kesäparatiisille.

Olisin halunnut viivytellä ja jättää kysymättä, ennen kuin on pakko. Mies kuitenkin halusi tietää. Ymmärrän sen kyllä, sillä kampetta oli kertynyt mökin kaappeihin sellaiset määrät, että niiden roudaamiseen tarvittiin enemmän kuin neljä kättä ja moottoripyörä. Oli katsottava kalenteriin, suunniteltava aikataulu ja lainattava auto.

jäähyväiset mökkiparatiisille

Pala nousi kurkkuun ja purskahdin itkuun. Tunteiden voimakkuus yllätti itsenikin ja vasta siinä hetkessä tajusin, kuinka tärkeä punaisesta tuvasta ja mielen rauhoittavasta mökkimaisemasta oli meille molemmille tullut. Ajatus siitä, että en ehkä enää koskaan pääsisi istumaan tällä lasiverannalla, uittamaan varpaitani tältä laiturilta, saunomaan näillä lauteilla ja uimaan kirkasvetisessä järvessä, oli lohduton.

Ikävä tulee paitsi mökkimaisemaa myös rauhaa ja levollisuutta, kurkien kailotusta, joutsenten laulua, kuikan kaihoisaa huutoa ja isokoskeloiden sukellusnäytöksiä. Ei enää uskomattomia auringonlaskuja, romanttisia souturetkiä, rasvatyyntä järvenpintaa, pihapiirin mustikkamättäitä, hiekkapohjassa vaeltavia simpukoita eikä rannassa nukkuvia haukia. Ei riippumatossa loikoilua, takkatuleen tuijottelua, saunan lämmittämistä ja kesäkeittiön tuoksuja. Ainakaan tässä eteläsavolaisessa osoitteessa.

jäähyväiset mökkiparatiisille

jäähyväiset mökkiparatiisille

Nyyhkytykselle ei meinannut millään tulla loppua. Kipusin kainaloon ja yritin hengittää syvään. Illalla saunan lauteilla mies käytti kovia kirosanoja, minä seisoin kylpytakissani laiturilla, seurasin kurkiauran lentoa ja annoin viileän tuulen riepotella tukkaa ja helmojani. Olo oli haikea.

Siksi mökkikesää jatkettiin tänä vuonna lokakuulle asti. Viimeisenä viikonloppuna jätimme jäähyväiset kesäparatiisille. Pakkasimme ja puunasimme, tyhjensimme kaappeja ja täytimme auton takakonttia. Kyytiin kannettiin kaiken muun mökkikamppeen lisäksi pulsaattoripesukone, iso laatikollinen kirpputorilta kerättyjä astioita, kolme kangaskassillista lukemattomia kirjoja, repullinen reseptejä, laukullinen lakanoita ja mieletön määrä mökkivaatteita. Kenkiäkin oli kertynyt nurkkiin vino pino.

jäähyväiset mökkiparatiisille

Monivuotiset yrtit kaivettiin ylös ja Jyväskylästä saatu perinneraparperi siirrettiin ämpäriin. Laituri nostettiin talviteloille ja tuhkatkin tyhjennettiin pesästä. Viimeisenä pimeänä yönä onnistuin kadottamaan toisen korvakoruni huussipolulle. Jääköön se muistoksi mökkimaisemaan, merkiksi minusta ja meidän täydellisistä mökkikesistämme.

Ovea lukitessa ei tuntunut oikeastaan miltään. Haikeus oli haudattu toiveikkuuden alle.

jäähyväiset mökkiparatiisille

Saattaa olla, että pääsemme vielä piipahtamaan tutuksi tulleissa maisemissa, mutta koko kesää meillä ei ole mahdollisuus siellä enää viettää. Omistaja haluaa ensi vuonna viettää enemmän aikaa omilla tiluksillaan. Ymmärrän hyvin, sillä jos minulla olisi täydellinen pakopaikka, olisin siellä aina. Siksi hakuvahdit on nyt asetettu, ja sormet selailevat myyntipalstoja harva se päivä.

jäähyväiset mökkiparatiisille

Rantasauna, etelään tai lounaaseen katsova lasiveranta, kirkas vesi ja alle kolmen tunnin ajomatka Helsingistä. Sähköjä emme välttämättä tarvitse, mutta oma kaivo olisi hyvä olla. Aitta vieraille tai ainakin mahdollisuus rakentaa sellainen. Bussipysäkki korkeintaan kymmenen kilometrin päässä. Siinä kai ne tärkeimmät. Ehkäpä ensi kesänä meillä onkin ikioma kesäparatiisi?

FoodiEX – ajatuksia ruoasta ja tulevaisuudesta

Joskus sitä sattuu olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kuten viime toukokuussa Food & Talk -seminaarissa, jossa haahuilin yksinäni. En tuntenut ketään, joten ujoudenpuuskassani istuin lounasviinilasilliseni kanssa keskelle tyhjää penkkiriviä ja selasin kännykkääni. Pian viereeni istui Laura, joka epäsuomalaiseen tapaan ryhtyi heti juttusille.

Selvisi, että uusi tuttavuuteni on mukana Turun yliopiston FoodiEX-hankkeessa, joka tutkii sitä, miten oudoista ja hankaliksi koetuista raaka-aineista tehdään tavallisille kuluttajille maistuvaa ruokaa. Projekti pohtii myös ruoan tulevaisuutta, etsii uusia vaihtoehtoja ja pyrkii kehittämään kekseliäitä tuotesuunnittelun tapoja, jotta jatkossa ruokaa voitaisiin tuottaa entistä kestävämmin ja kiertotalouden periaatteita noudattaen.

foodiex

Pitkän alustuksen päätteeksi Laura kertoi, että he etsivät syksyllä 2018 järjestettäviin työpajoihin vielä yhtä ennakkoluulotonta vaikuttajaa, ja kysyi kiinnostaisiko minua osallistua. Minä tietysti syöksyin suin päin kohti tuntematonta, vaikka en vielä täysin hahmottanutkaan mistä on kyse. FoodiEX-hankkeen alaotsikko – aktiivinen kuluttaja moniaistisen ruokaelämyksen kehittäjänä – sai kuitenkin mielikuvitukseni laukkaamaan sellaista kyytiä, että vastasin alustavasti kyllä.

Niinpä syyskuussa parikymmenpäinen tutkijoiden, ruokabloggaajien, elintarviketeollisuuden edustajien ja keittiömestareiden joukkio kokoontui naantalilaiseen opetuskeittiöön, kääri hihat ja ryhtyi hommiin. Tavoitteenamme oli vaatimattomasti kehittää kestävän kehityksen innovaatioita ja tulevaisuuden ruokaa. Syksyn aikana tapasimme kolme kertaa, joten tutuksi tulivat paitsi Rasekon opetuskeittiö, myös turkulaiset ravintolat.

Foodiex

Foodiex

Ensimmäinen työpaja keskittyi moniaistilliseen kokemiseen ja sen hyödyntämiseen tutkimusprosessissa. Kirjasimme vihkoihimme huomioita, ja yritimme luonnehtia miltä eteemme kannetut raaka-aineet maistuivat, tuoksuivat, tuntuivat ja kuulostivat. Oli hauskaa lähestyä tuttuja aineksia täysin eri näkökulmasta. Koskaan ennen en ole ajatellut, miltä nokkosten syöminen suussa tuntuu ja miltä rouskuva parsakaalinvarsi pureskellessa kuulostaa.

Testasimme kolmea eri raaka-aineryhmää: biojätteiksi miellettäviä kasvisten kuoria ja lehtiä, vähemmän hyödynnettyjä villivihanneksia ja viime aikoina kovasti tapetilla olleita hyönteisiä. Parsakaalinvartta ja kukkakaalin lehtiä olin järsinyt ennenkin, mutta porkkanan ja sipulin kuoria en ennen ollut suuhuni sellaisenaan laittanut. Villivihanneksista tuntemattomin suuruus allekirjoittaneelle oli maahumala, nokkosia ja mustaherukanlehtiä on tullut kokkailtua omassakin keittiössä. Jauhomatoja, kotisirkkoja ja kuhnurintoukkiakin olin maistanut useita kertoja aiemmin. Ei tässä ihan eilisen teeren tyttäriä olla.

Foodiex

Foodiex

foodiex

Syksyn mittaan työstimme yhdessä valittuja raaka-aineita. Kukkakaalista ja sen lehdistä kehiteltiin jäätelöä, sirkkajauhoja ujutettiin tattirisotolla täytettyihin ”karjalanpiirakoihin” ja jauhomadot pääsivät rapeuttamaan dukkahia. Mustaherukanlehdet jalostuivat uutteen ja herukanlehtipeston kautta marmeladiksi sekä mustaherukanlehtisokeriksi ja -suolaksi.

Foodiex

Foodiex

Foodiex

Foodiex

Pääsimmepä työn tuoksinnassa kokeilemaan myös ruuan 3D-tulostamista. Tuhansien eurojen arvoinen laite tulosti neniemme edessä kuvioita massasta, joka oli valmistettu keitetystä parsakaalinvarresta, suolasta, öljystä, agarista ja kudzusta. Ruuan tulostaminen tuntuu tänä päivänä lähinnä kuriositeelta, mutta voi hyvinkin olla arkea jo muutaman vuoden kuluttua.

Meitä vaikuttajia tituleerattiin projektin kuluessa edelläkävijöiksi ja suunnannäyttäjiksi. Esitimme valistuneen arviomme siitä, mitä kuluttaja tulevaisuudessa lautasilleen ja suuhunsa haluaa laittaa, ja ideoimme sitä, miten vaikeasti lähestyttävistä raaka-aineista onnistuttaisiin jalostamaan houkuttelevia ja herkullisia elintarvikkeita. Aika vastuullinen viitta kannettavaksi, mutta hyvin me taisimme tonttimme hoitaa yhdessä Hannan sopan Hannan, Kaikki äitini reseptit -blogin Nannan, Terveelliset herkut -blogin Tiinan ja Kulinaari-blogin Kimmon kanssa.

Foodiex

Foodiex

Viimeisessä työpajassa tuotettiin myös lyhyt video siitä, mitä syksyn aikana oli aikaansaatu. Jos aihe kiinnostaa enemmänkin, tsekkaa myös Kulinaari-blogin syvemmälle sukeltava seikkaperäinen selvitys siitä, mistä hankkeessa on kysymys. Kunhan Foodiex-hanke saadaan päätökseen ja tulokset julkisiksi, kuulette siitä varmasti.

Foodiex

Foodiex

Foodiex

Olivatpa hankkeen tutkimustulokset mitä tahansa, on selvää, että tulevaisuudessa elintarviketeollisuus tarvitsee uusia ideoita ja me kuluttajan helppokäyttöisiä raaka-aineita, jotka korvaavat nykyiset eläinperäiset proteiininlähteet. Myös syömistottumuksissamme ja käyttäytymisessämme on parantamisen varaa. Noloa kyllä, mutta minäkin olen jättänyt hyvin usein hyödyntämättä vihannesten täysin syömäkelpoiset kuoret tai lähiluonnosta löytyvän ravinnon. Sekaanista on onneksi kasvamassa kovaa vauhtia kasvispainotteinen syöjä, sillä lihaa tähän talouteen ostetaan enää vain muutaman kerran kuussa, jos silloinkaan. Eilen kokkasin tofua ensimmäistä kertaa koskaan. Kehitys kehittyy.

foodiex

Suuressa mittakaavassa minun askeleeni ovat kuitenkin mikroskooppisen pieniä. Tänään uutisoitiin, että jos tehomaatalous jatkaa kasvuaan, hyönteiset katoavat maapallolta muutamassa kymmenessä vuodessa. Maatalouden hyönteismyrkyt, synteettiset lannoitteet ja luonnonvaraisen kasvuston raivaaminen peltojen tieltä eivät jätä hyönteisille mitään mahdollisuuksia selviytyä. Niiden elintila supistuu jatkuvasti. Myös ilmastonmuutoksella ja maapallon lämpenemisellä on näppinsä pelissä. Jos ruokaketjun ytimessä tärkeää työtä tekevät hyönteiset häviävät, häviää lopulta myös ihminen.

Sillä, mitä (ja miten) me tulevaisuudessa syömme, on merkitystä.

Edit: Uutisointi hyönteisten katoamisesta osoittautui liioitteluksi ja väärin tulkituksi tutkimukseksi. Huh, sukupuutto ei siis uhkaakaan (vielä) kaikkia maailman hyönteisiä, ja ehkä ihmiskuntakin saa vielä elellä tällä pallolla hetken aikaa. Uutisen julkaiseminen Ylen kanavilla teki siitä minun silmissäni luotettavan, ja lähdekritiikki unohtui. Jatkossa täytyy petrata tälläkin saralla. Feikki uutinen ei silti poista tehomaatalouden vaikutuksia tai ilmastonmuutoksen mukanaan tuomia luonnonkatastrofeja ja eliöstön tasapainon vakavaa heilahtelua. Meidän teoillamme on edelleen väliä.

Ensimmäinen, kuudes ja viimeinen kuva: Esko Keski-Oja, Vizualis