FoodiEX – ajatuksia ruoasta ja tulevaisuudesta

Joskus sitä sattuu olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kuten viime toukokuussa Food & Talk -seminaarissa, jossa haahuilin yksinäni. En tuntenut ketään, joten ujoudenpuuskassani istuin lounasviinilasilliseni kanssa keskelle tyhjää penkkiriviä ja selasin kännykkääni. Pian viereeni istui Laura, joka epäsuomalaiseen tapaan ryhtyi heti juttusille.

Selvisi, että uusi tuttavuuteni on mukana Turun yliopiston FoodiEX-hankkeessa, joka tutkii sitä, miten oudoista ja hankaliksi koetuista raaka-aineista tehdään tavallisille kuluttajille maistuvaa ruokaa. Projekti pohtii myös ruoan tulevaisuutta, etsii uusia vaihtoehtoja ja pyrkii kehittämään kekseliäitä tuotesuunnittelun tapoja, jotta jatkossa ruokaa voitaisiin tuottaa entistä kestävämmin ja kiertotalouden periaatteita noudattaen.

foodiex

Pitkän alustuksen päätteeksi Laura kertoi, että he etsivät syksyllä 2018 järjestettäviin työpajoihin vielä yhtä ennakkoluulotonta vaikuttajaa, ja kysyi kiinnostaisiko minua osallistua. Minä tietysti syöksyin suin päin kohti tuntematonta, vaikka en vielä täysin hahmottanutkaan mistä on kyse. FoodiEX-hankkeen alaotsikko – aktiivinen kuluttaja moniaistisen ruokaelämyksen kehittäjänä – sai kuitenkin mielikuvitukseni laukkaamaan sellaista kyytiä, että vastasin alustavasti kyllä.

Niinpä syyskuussa parikymmenpäinen tutkijoiden, ruokabloggaajien, elintarviketeollisuuden edustajien ja keittiömestareiden joukkio kokoontui naantalilaiseen opetuskeittiöön, kääri hihat ja ryhtyi hommiin. Tavoitteenamme oli vaatimattomasti kehittää kestävän kehityksen innovaatioita ja tulevaisuuden ruokaa. Syksyn aikana tapasimme kolme kertaa, joten tutuksi tulivat paitsi Rasekon opetuskeittiö, myös turkulaiset ravintolat.

Foodiex

Foodiex

Ensimmäinen työpaja keskittyi moniaistilliseen kokemiseen ja sen hyödyntämiseen tutkimusprosessissa. Kirjasimme vihkoihimme huomioita, ja yritimme luonnehtia miltä eteemme kannetut raaka-aineet maistuivat, tuoksuivat, tuntuivat ja kuulostivat. Oli hauskaa lähestyä tuttuja aineksia täysin eri näkökulmasta. Koskaan ennen en ole ajatellut, miltä nokkosten syöminen suussa tuntuu ja miltä rouskuva parsakaalinvarsi pureskellessa kuulostaa.

Testasimme kolmea eri raaka-aineryhmää: biojätteiksi miellettäviä kasvisten kuoria ja lehtiä, vähemmän hyödynnettyjä villivihanneksia ja viime aikoina kovasti tapetilla olleita hyönteisiä. Parsakaalinvartta ja kukkakaalin lehtiä olin järsinyt ennenkin, mutta porkkanan ja sipulin kuoria en ennen ollut suuhuni sellaisenaan laittanut. Villivihanneksista tuntemattomin suuruus allekirjoittaneelle oli maahumala, nokkosia ja mustaherukanlehtiä on tullut kokkailtua omassakin keittiössä. Jauhomatoja, kotisirkkoja ja kuhnurintoukkiakin olin maistanut useita kertoja aiemmin. Ei tässä ihan eilisen teeren tyttäriä olla.

Foodiex

Foodiex

foodiex

Syksyn mittaan työstimme yhdessä valittuja raaka-aineita. Kukkakaalista ja sen lehdistä kehiteltiin jäätelöä, sirkkajauhoja ujutettiin tattirisotolla täytettyihin ”karjalanpiirakoihin” ja jauhomadot pääsivät rapeuttamaan dukkahia. Mustaherukanlehdet jalostuivat uutteen ja herukanlehtipeston kautta marmeladiksi sekä mustaherukanlehtisokeriksi ja -suolaksi.

Foodiex

Foodiex

Foodiex

Foodiex

Pääsimmepä työn tuoksinnassa kokeilemaan myös ruuan 3D-tulostamista. Tuhansien eurojen arvoinen laite tulosti neniemme edessä kuvioita massasta, joka oli valmistettu keitetystä parsakaalinvarresta, suolasta, öljystä, agarista ja kudzusta. Ruuan tulostaminen tuntuu tänä päivänä lähinnä kuriositeelta, mutta voi hyvinkin olla arkea jo muutaman vuoden kuluttua.

Meitä vaikuttajia tituleerattiin projektin kuluessa edelläkävijöiksi ja suunnannäyttäjiksi. Esitimme valistuneen arviomme siitä, mitä kuluttaja tulevaisuudessa lautasilleen ja suuhunsa haluaa laittaa, ja ideoimme sitä, miten vaikeasti lähestyttävistä raaka-aineista onnistuttaisiin jalostamaan houkuttelevia ja herkullisia elintarvikkeita. Aika vastuullinen viitta kannettavaksi, mutta hyvin me taisimme tonttimme hoitaa yhdessä Hannan sopan Hannan, Kaikki äitini reseptit -blogin Nannan, Terveelliset herkut -blogin Tiinan ja Kulinaari-blogin Kimmon kanssa.

Foodiex

Foodiex

Viimeisessä työpajassa tuotettiin myös lyhyt video siitä, mitä syksyn aikana oli aikaansaatu. Jos aihe kiinnostaa enemmänkin, tsekkaa myös Kulinaari-blogin syvemmälle sukeltava seikkaperäinen selvitys siitä, mistä hankkeessa on kysymys. Kunhan Foodiex-hanke saadaan päätökseen ja tulokset julkisiksi, kuulette siitä varmasti.

Foodiex

Foodiex

Foodiex

Olivatpa hankkeen tutkimustulokset mitä tahansa, on selvää, että tulevaisuudessa elintarviketeollisuus tarvitsee uusia ideoita ja me kuluttajan helppokäyttöisiä raaka-aineita, jotka korvaavat nykyiset eläinperäiset proteiininlähteet. Myös syömistottumuksissamme ja käyttäytymisessämme on parantamisen varaa. Noloa kyllä, mutta minäkin olen jättänyt hyvin usein hyödyntämättä vihannesten täysin syömäkelpoiset kuoret tai lähiluonnosta löytyvän ravinnon. Sekaanista on onneksi kasvamassa kovaa vauhtia kasvispainotteinen syöjä, sillä lihaa tähän talouteen ostetaan enää vain muutaman kerran kuussa, jos silloinkaan. Eilen kokkasin tofua ensimmäistä kertaa koskaan. Kehitys kehittyy.

foodiex

Suuressa mittakaavassa minun askeleeni ovat kuitenkin mikroskooppisen pieniä. Tänään uutisoitiin, että jos tehomaatalous jatkaa kasvuaan, hyönteiset katoavat maapallolta muutamassa kymmenessä vuodessa. Maatalouden hyönteismyrkyt, synteettiset lannoitteet ja luonnonvaraisen kasvuston raivaaminen peltojen tieltä eivät jätä hyönteisille mitään mahdollisuuksia selviytyä. Niiden elintila supistuu jatkuvasti. Myös ilmastonmuutoksella ja maapallon lämpenemisellä on näppinsä pelissä. Jos ruokaketjun ytimessä tärkeää työtä tekevät hyönteiset häviävät, häviää lopulta myös ihminen.

Sillä, mitä (ja miten) me tulevaisuudessa syömme, on merkitystä.

Edit: Uutisointi hyönteisten katoamisesta osoittautui liioitteluksi ja väärin tulkituksi tutkimukseksi. Huh, sukupuutto ei siis uhkaakaan (vielä) kaikkia maailman hyönteisiä, ja ehkä ihmiskuntakin saa vielä elellä tällä pallolla hetken aikaa. Uutisen julkaiseminen Ylen kanavilla teki siitä minun silmissäni luotettavan, ja lähdekritiikki unohtui. Jatkossa täytyy petrata tälläkin saralla. Feikki uutinen ei silti poista tehomaatalouden vaikutuksia tai ilmastonmuutoksen mukanaan tuomia luonnonkatastrofeja ja eliöstön tasapainon vakavaa heilahtelua. Meidän teoillamme on edelleen väliä.

Ensimmäinen, kuudes ja viimeinen kuva: Esko Keski-Oja, Vizualis

Mitä toivon tulevalta?

Lunastamattomista lupauksista seuraa vain pettymyksiä. Vanhasta viisastuneena kirjaan mieluummin ylös aikomuksia, toiveita ja tavoitteita. Lupaus on mustavalkoinen, mutta aikomukset ovat täynnä harmaan sävyjä ja sateenkaaren värejä. Vaikka tavoitteet ja toiveet muokkautuisivat matkan varrella, kukaan ei kieriskele itsesäälissä itseään soimaten. Siksipä aion ja toivon.

mökkeilyä

Aion vähentää lentämistä. Maata pitkin matkustaminen on muutenkin mukavampaa, ja junavaunu on kuin liikkuva etätoimisto raiteilla. Yhden poikkeuksen teen, sillä elokuun lopulla minua odottaa ranskalainen retriitti – ruokaa, viiniä ja valokuvausta Ranskan maaseudulla. Hiilijalanjälkeäni himmennän yhdistämällä matkaan Pariisin ja mahdollisesti myös Bordeaux’n, jos vain löydän sopivan junayhteyden, jolla pääsen perille saakka. Lappia en unohda, enkä kotimaanmatkailua muutenkaan. Moottoripyörästä emme ole luopumassa, mutta junailemme aina, kun se aikataulullisesti on mitenkään mahdollista.

Minimoin sekajätteen määrän. Jätehuoneeseen ilmestyi vuoden viimeisinä päivinä muovinkeräysputki, joten kierrätyksen voi vihdoinkin hioa huippuunsa. Vielä pitää järjestellä tiskipöydän alle piilotettu jätevaunu uuteen uskoon. Jo nyt huomaan, että sekajätepussi ammottaa tyhjyyttään ties monetta päivää ja muovinkeräysastia pursuilee yli äyräidensä.

Vaihdan kuluttamieni tuotteet avainlipun alle, jos tarvittavaa tavaraa valmistetaan Suomessa. Vaatteisiin kulutan nykyään muutenkin vähemmän, sillä olen kotimaisia tuottajia suosivan vaatelainaamon jäsen. 150 euron sijoitus takaa minulle uuden lainavaatteen vaikka joka viikko puolen vuoden ajan. Keittiöön kannan sesonkiruokaa ja lähellä tuotettuja raaka-aineita, silloin kun niitä tarjolla on. Juuri nyt jääkaapin vihanneslokero on täynnä kaalia ja maa-artisokkaa, ja hedelmäkori loistaa kirkkaan oranssina, onhan veriappelsiinikausi kukkeimmillaan.

tulevaisuus

Aion järjestää enemmän yhteisiä ruokahetkiä, sillä yhdessä syöminen (ja juominen) on parasta mitä tiedän. Tammikuun kalenterissa komeilee jo muutama uutena vuotena ideoitu kasvisruokakokoontuminen, illalliskutsu ystävien luo ja kuun vaihteeseen sovitut läksiäissyömingit. Myös blini-illasta on puhuttu. Haasteena on pitää tavoitteesta kiinni myös vuoden kiivetessä kohti kesää.

Vihdoinkin aion toteuttaa myös tämän: vähemmän kännykän tuijottamista, enemmän kirjojen lukemista. Se olkoon mantrani kuluvan vuoden ajan. Parhaillaan kesken on kaksi niin koukuttavaa kirjaa, että sormet liitävät näppäimistöllä päästäkseen tarttumaan jo hiirenkorville kuluneisiin järkäleisiin.

Juuri nyt, tällä kellonlyömällä istumme miehen kanssa television edessä. Minun sylissäni lepää tietokone, hänen käsissään tabletti. Välissämme metrin verran pehmeää sohvaa. Voisi olla toisinkin. Tauotta ei tarvitse kyljessä kyhnyttää, mutta silti aikomuksena on vähentää koneen kanssa seurustelua ja lisätä yhteistä aikaa. Ensimmäinen askel on jo otettu, sillä kuusen alle sujautettiin yhdessä ideoitu treffiboksi, joka sisältää 12 kirjekuorta. Tammikuun kuori on jo avattu, sen sisältö saattaa liittyä lentämiseen – omin siivin.

tulevaisuus

Siipiäni koettelen myös yrittäjän roolissa. Tänään oli viimeinen työpäiväni Aalto-yliopistossa. Päivän päätteeksi pakkasin laukkuuni kollegoiden lahjoittaman skumppapullon ja paketin, jota kiertää keltainen nauha. Samaa keltaisen sävyä on myös pääni yläpuolella killuvassa jättimäisessä ilmapallossa. Se esittää suunnattoman suurta peukkua. Pallo saa kellua katonrajassa ainakin tämän kuun loppuun saakka muistuttamassa siitä, mihin olen ryhtymässä. Otan kiitollisuudella vastaan jokaisen kannustavan eleen.

Pinon päällimmäiseksi asettelen toiveikkaan tavoitteen, jonka toteutumisesta haaveilen eniten. Sisältäköön vuosi 2019 monin verroin vähemmän silmitöntä suorittamista ja rutkasti enemmän ehtaa elämää. Helpommin sanottu kuin tehty, mutta toivo elää – aina.

Ilmastonmuutosta ei voi estää, mutta sinäkin voit hidastaa sitä!

On vuosi 2040. Olen lähtenyt pienestä asunnostani ulos, vaikka sitä ei suositella. Aurinko paahtaa, varjossakin lämpöasteita on 40. Helleaalto on jo kolmas tänä keväänä ja ollaan vasta toukokuussa. Onneksi olen perusterve, vain keuhkot vinkuvat vähän, mutta se on normaalia. Saastepilvet leijuvat kaupungin kaduilla ja pienhiukkaset tunkeutuvat elimistöön väkisin. Olen pukeutunut kokovartalopukuun, joka heijastaa UV-säteet takaisin taivaalle. Ihosyövästä on tullut kansantauti.

ilmastonmuutos

Kuivuus koettelee koko Eurooppaa. Ruuasta ja puhtaasta vedestä on pulaa ja se aiheuttaa jatkuvasti uusia konflikteja. Jonotan sisään kauppaan, joka kumisee tyhjyyttään. Kuivuus on pakottanut keskittymään proteiinipitoisen kasvis- ja hyönteisravinnon tuottamiseen, tuotantoeläimien rehua ei kasvata enää kukaan. Kahvista ja suklaasta on tullut luksustuotteita, joita riittää vain harvojen ja valittujen juhlapöytiin. Niissäkin pöydissä kadutaan menneisyyden tekoja ja tekemättä jättämisiä. Heräsimme maapallomme hälytystilaan liian myöhään.

Ensin iloitsimme kuumista kesistä ja linnunmaidon lämpöisistä uimavesistä. Sitten tulivat lumettomat talvet. Tuhansien järvien maasta tuli tuhansien levälätäkköjen valtakunta, jossa kalastus on nopeasti katoava elinkeino. Suuret jäätiköt ovat sulaneet, merivedet lämmenneet ja merivirrat niin sekaisin, että hirmumyrskyt ovat alkaneet yleistyä pohjoisillakin leveysasteilla. Suomen väkiluku on kääntynyt jyrkkään laskuun, sillä lisääntymisestä tuli luvanvaraista viisi vuotta sitten. Maapallon keskilämpötila oli noussut neljällä asteella, joten päättäjät turvautuivat epätoivoisiin ratkaisuihin.

Kuvittelimme, ettei yksilön valinnoilla ole merkitystä. Intia ja Kiina, siinä todelliset syypäät. Mehän elimme sivistysvaltiossa, joka kyllä huolehtii kansalaisistaan. Keskityimme tuijottamaan napojamme ja keksimään ontuvia selityksiä sille, miksi juuri minun ei tarvitse luopua kaukomatkoista, lihasta, autosta, shoppailusta ja 200 neliön omakotitalosta. Eihän saavutetuista eduista voi tinkiä. Lähtölaskenta alkoi vuonna 2018, kun IPCC julkaisi hiuksianostattavan raporttinsa, joka nousi ykkösuutiseksi kaikissa maailman medioissa. Sen sanoma oli selvä: me emme voi jatkaa enää näin. Kohu hiipui kuitenkin muutamassa kuukaudessa, ja varoituksista huolimatta me jatkoimme kuten ennenkin. Ja tässä on tulos, maapallo on vuonna 2040 lähes elinkelvoton.

ilmastonmuutos

Toistaiseksi kaikki edellä kirjoitettu on mielikuvitukseni tuotetta ja kärjistettyä kauhuskenaariota. Dystopiaa, joka on kaukana, mutta kuitenkin niin lähellä. Tänään lokakuun 14. päivänä vuonna 2018, on mitattu uusi lämpöennätys. Elohopea nousi Kokkola-Pietarsaaren lentokentällä 20,9 asteeseen. Edellinen ennätys on 33 vuoden takaa, silloin lokakuun ylin lämpötila nousi 19,4 asteeseen. Kuulostaako normaalilta?

Syyllistäminen ei auta, se tiedetään. Valtiot, päättäjät ja valtaapitävät ovat avainasemassa, mutta yksilöilläkin on merkitystä. Yksittäiset ihmiset, heidän tekonsa ja elintapansa ovat osa yhteisöä ja muuttuvaa kulttuuria. Sillä kuka kulttuurin muuttaa, jos ei kansakunta itse. Sinä, minä, jokainen meistä. Nyt on aika toimia.

ilmastonmuutos

Viime keväänä tein Sitran elämäntapatestin. Hiilijalanjälkeni suuruus ei ollut yllätys. Vaikka kierrätän, asun tiiviisti kaupungissa, kulutan harvoin ja harkiten, kuljen jalan, fillarilla ja julkisilla, syön kasvispainotteisesti, säästän energiaa ja olen lapseton, vuoden sisään olen lentänyt ihan liikaa. Jokunen lennoista on ollut työhön liittyviä, mutta suurin osa puhtaasti turistina töllistelyä.

Puolta vuotta myöhemmin olen petrannut huomattavasti. Kesällä en ole lentänyt kertaakaan ja nyt syksyllä edessä on vain yhdet suorat lennot Kanarialle ja takaisin. Tein elämäntapatestin uudestaan ja tulokseni alitti niukasti suomalaisen keskiverron. Testi on tehty yli 350 000 kertaa ja keskimääräinen suomalaisten hiilijalanjälki on 7 300 kg CO₂e. Minulla mittari nousi 6 800 yksikköön. Tavoitteena on pudottaa lukema puoleen viime kevään lukemista vuoden 2019 loppuun mennessä. Uskaltaisinkohan haastaa teidät kaikki mukaan?

ilmastonmuutos

Vähintä mitä ilmastonmuutoksen hidastamisen eteen voi tehdä, on äänestää. Ensi kevään eduskuntavaaleissa aion syynätä ehdokkaat läpi tarkemmin kuin koskaan aiemmin. Tarvitsemme isoja päätöksiä, ja niiden päätöksen tekijöihin me kaikki voimme vaikuttaa.