Espanjalaisia tapaksia kotimaisesta kalasta – Silakat boquerones

Heti ensimmäisillä treffeillä oli hämmentävää huomata, että meillä oli samanlainen maku. Ei, nyt en puhu vaatetuksesta tai muustakaan ulkonäköön liittyvästä, vaan siitä, mitä lusikoimme suihimme, kaadamme laseihimme ja valitsemme lautasillemme. Jos meiltä kysyttäisiin yhdessä tai erikseen, mistä erityisesti pidämme, vastaukset todennäköisesti olisivat samoja tai ainakin liippaisivat hyvin läheltä.

Lempinaposteltavat? Kaikki pikkelöidyt asiat. Lempihedelmä? Sitrushedelmät. Lempikasvis? Fenkoli ja kyssäkaali. Lempimauste? Suola, pippuri, chili ja tuore inkivääri. Lempiproteiini? Kotimainen kala. Lempijuoma? Happamet oluet, skumppa ja gin & tonic. Ja niin edelleen. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Poikkeukset vahvistavat säännön: hän rakastaa suolakurkkuja, minä syön niitä vain blinien kanssa. Minä rakastan sieniä, hän ei voi sietää niiden hajua. Selleriäkin olen jo tottunut syömään, sillä herra on piilotellut sellerihakkelusta pikkuhiljaa muun muassa amupalarahkani sekaan.

silakat boquerones

Miehen mukana yhteiseen kotiin saapui myös kymmenien etikkapullojen kokoelma. Minullekin se on mieluinen raaka-aine, mutta valikoimani kattoi yhteenmuuttoa ennen väkiviinaetikan lisäksi vain valkoviini- ja balsamicoversiot. Nykyään etikkaa kuluu keittiössä enemmän kuin öljyjä. Tätä kirjoittaessani nenään leijailee voin ja etikan omalaatuinen tuoksu, sillä hellalla valmistuu kevään ensimmäinen hollandaisekastike espanjalaisten parsojen kaveriksi. Jääkaapissa on jatkuvasti jos jonkinmoista pikkeliä tai etikkapohjaista marinadia, tällä hetkellä etikassa maustuu ainakin punasipulia, silakoita, kanttarelleja, inkivääriä ja punakaalia. Normirepertuaariin kuuluvat myös öljyssä ja etikkaisessa vinegretissä marinoitu kyssäkaali, mummonkurkut ja pikkelöity piparjuuri.

silakat boquerones

Etikkarakkaus määrittelee monesti myös sen, mitä tilaamme ravintolassa alkupalaksi. Jos jotain annoksen yhteydessä mainitaan pikkelöinti, vinegretti tai raakakypsytys, sitä tilataan. Näin eteemme pääty pari vuotta sitten espanjalainen tapasklassikko, boquerones en vinaigre, viinietikassa ja mausteöljyssä marinoidut tuoreet anjovikset. Ne olivat elämys suomalaisiin purkkianjoviksiin tottuneelle ja siksi niitä onkin ikävöity urakalla Espanjaan suuuntautuneiden reissujen jälkimainingeissa.

silakat boquerones

Olen kauan sitten haudannut haaveen siitä, että noita espanjalaisia ihanuuksia voisi kokeilla kotioloissa, onhan tuoreen anjoviksen saatavuus pohjoisilla leveysasteilla sula mahdollisuus. Pari päivää sitten sain kuitenkin herätyksen. Selailin työasioissa Pro Kala ry:n ja silmiini osui ohje, joka oli nimetty lupaavasti Silakat boquerones. Siltä seisomalta heitin takin niskaani ja marssin Tukkutorin kalan tiskille. Kahta päivää myöhemmin katoimme Espanjan lautasillemme. Meni täydestä. Kuka tässä enää anjoviksia kaipaa, kun meillä on omien vesien superterveellinen, älyttömän edullinen ja ilmastoystävällinen silakka!

(Suomalaiset muuten syövät silakkaa nykyään VAIN muutaman sata grammaa vuodessa, miksi ihmeessä??)

silakat boquerones

Resepti ei ole yksi yhteen alkuperäisen kanssa, sillä siinä käytetään viinietikan sijasta sitruunamehua. Minä taas halusin pysytellä perinteisellä espanjalaisella linjalla ja käyttää viinietikkaa. Kuiva-ainekaappiin oli joltain miehen kauppareissulta ilmaantunut samppanjaviinietikkaa, joten sillä mentiin. Originaaliohjeessa kehotettiin koristelemaan annos viipaloiduilla vihreillä oliiveilla. Niitä ei tällä kertaa kaapista löytynyt, mutta hyvin toimi ilmankin.

silakat boquerones

Jos havittelet näitä viettelevän valkosipulisia ja suussa sulavan pehmeitä tapaksia lautasellesi, ota huomioon, että silakat boquerones vaatii muutaman päivän muhiakseen herkulliseksi. Viinietikkana voi käyttää mitä tahansa paitsi sitä perinteistä Rajamäen tiukkaa tavaraa, ja tapakset onnistuvat hyvin myös punaisella versiolla. Silakat boquerones soveltuvat suuhun sellaisenaan, mutta maistuvat erinomaiselta myös vaalean leivän päällä tai osana isompaa tapas-tarjoilusettiä. Palanpainikkeena toimi parhaiten valkoviini, olut tai kuten meillä, blanc-de-blancs-kuohuviini. Reseptistä riittää ainoaksi alkupalaksi neljälle, jos muutakin on tarjolla tai pöydässä istuu vain kaksi ruokailijaa, ohje kannattanee puolittaa.

silakat boquerones

Silakat boquerones

250 g silakkafileitä
vähintään 1,5 dl viinietikkaa
saman verran oliiviöljyä
1–2 valkosipulin kynttä
iso kourallinen sileälehtistä persiljaa
suolaa ja pippuria
(sitruuna- tai limemehua)

Huuhtele silakkafileet hanan alla ja irrota sitten nahat. Olen tähän asti elänyt siinä luulossa, että nahka lähtee sormin vetämällä vasta kun silakat on raakakypsytetty, mutta ei, nahka lähtee näköjään irti varsin näppärästi vetämällä raa’astakin silakkafileestä. Etsi käsiisi laakea astia, jossa on tiivis kansi. Asettele sitten fisut astiaan limittäin ja lomittain, ja pyöräytä jokaisen kerroksen väliin vähän suolaa myllystä. Kaada sen jälkeen astiaan niin paljon etikkaa, että silakkafileet juuri ja juuri peittyvät. Sulje kansi ja siirrä jääkaappiin tekeytymään yön yli tai vähintään 12 tunnin ajaksi, jos ryhdyit kokkauspuuhiin aamupuhteiksi.

Seuraavana päivänä (tai aikaisintaan 12 tunnin päästä) valuta etikka pois astiasta. Silppua valkosipulin kynnet ja reilu kourallinen lehtipersiljaa. Nosta kalat kannen päälle ja lado ne uudestaan kerroksittain astiaan. Lisää kerrosten väliin suolaa, pippuria, valkosipulia ja persiljaa. Kaada lopuksi astiaan niin paljon oliiviöljyä, että silakkafileet peittyvät. Sulje kansi ja siirrä taas jääkaappiin tekeytymään. Anna muhia ainakin seuraavaan päivään, lisäpäivistä ei ole haittaa, päinvastoin. Purista halutessasi lautaselle silakoiden seuraksi sitruuna- tai limemehua ja nauti jokaisesta suupalasta.

silakat boquerones

Makumatka Espanjaan alkakoon!

Ruokamatkailijan vinkit Madridiin – tapaksia, sardiineja ja kylmiä keittoja

Palasimme Espanjasta kaksi viikkoa sitten. On aika paljastaa, missä söimme ja mitä suosittelemme. Ensin on vuorossa ruokamatkailijan Madrid, ensi viikolla paneudutaan Fuengirolan ja Malagan ravintoloiden antimiin. Siispä asiaan: ravintolavinkit Madridiin, olkaa niin hyvät.

Ennen matkaa teen yleensä vähintään muutaman ravintolavarauksen. Tai ainakin suunnittelen tekeväni. Tai siis.. jos totta puhutaan, viime vuosina olen valmistautunut reissuihin luvattoman huonosti. Hyvä, että kentällä tiedän, mihin olen lentämässä. Ravintolavaraukset teen viime tingassa, jos ylipäätään muistan niitä tehdä lainkaan. Ja silti kutsun itseäni ruokamatkailijaksi. Pitäisiköhän vähän tsempata?

decoraccion 2017

Könytessämme kolmenkymmenen asteen helteessä ylimmässä kerroksessa olleeseen airbnb-lukaaliin helmeilee hiki otsalla. Asunto on pätsi. Ikkunoiden eteen rullattavat kaihtimet ovat olleet auki ja aurinko on päässyt paistamaan täydellä teholla. Isäntämme ei ole moksiskaan, vaan esittelee asuntoaan vuolain sanoin. Kun vihdoin saan suunvuoron, kysyn voisiko hän suositella lähistöltä muutamaa hyvää ravintolaa. Vietämme kartan parissa hyvän tovin. Paperille ilmestyy ympyröitä, nuolia ja poikakäsialalla raapustettuja ravintoloiden nimiä. En halua keskeyttää isännän innostunutta esitelmää, kestän vielä hetken, sitten on kylmän suihkun vuoro.

Bodega de la Ardosa – Madridin paras tortilla de patata

Ensimmäisen illan nälkä vaikeutti valinnan tekemistä. Isäntämme oli osoittanut kartalta paikan, jossa valmistetaan hänen mukaansa Madridin paras tortilla de patata. Sinne siis! Malasañan sydämessä sijaitseva Bodega de la Ardosa oli yhdeksän aikaan tungokseen asti täynnä. Ajatus väkijoukon sekaan ahtautumisesta ei tuntunut hyvältä ajatukselta, joten päätimme kiertää pari korttelia siinä toivossa, että osa asiakkaista katoaisi sillä aikaa koteihinsa. Kurkkasimme Mercado de San Ildefonson katuruokataivaaseen. Runsaudenpula iski kasvoille välittömästi, eikä levoton mieli osannut pysähtyä minkään myyntitiskin kohdalle. Väenpaljoudesta päätellen halli olisi todella ollut kokeilemisen arvoinen. Me kuitenkin käännyimme kannoillamme ja palasimme toiveikkaina takaisin Calle de Colónille.

bodega de la arbosa madrid

Odottelu kannatti, sillä pystypöytä vapautui juuri kun ujutimme itsemme sisään ravintolaan. Saman tien viereisen pöydän herraseurue tarjosi minulle oma-aloitteisesti baarijakkaraa. Tottumaton suomalainen hämmentyi ensin, mutta otti lopulta tarjouksen vastaan. Seurasimme hengästyttävää tapasteatteria ja yritimme saada jutun juonesta kiinni. Tarjoilijat sukkuloivat ihmisten seassa ja sujahtivat välillä tiskin alta keittiön puolelle. Baaritiskin puolelle pääsi tosiaan vain, jos oli riittävän vetreä. Mitään avattavaa porttia ei näkynyt, vaikka takahuoneen puolella näkyi myös asiakaspaikkoja ja hilpeitä seurueita.

bodega de la arbosa madrid

Vajaan kolmen euron perunamunakas oli kaiken hehkutuksen arvoinen. Ilmava ja mielettömän maukas. Kotona emme ole koskaan päässeet lähellekään vaikka ainekset ovat samat. Tilasimme pöytään myös mustekalaa ja muutaman kinkulla ja Cabrales-sinihomejuustolla täytetyn kroketin. Seuraksi pari lasia punaista ja täyttävä iltapala oli valmis. Kuitti jäi ravintolaan, mutta muistelen loppulaskun olleen kahdelta reilun 20 euron luokkaa. Varsin kohtuullista siis. Seuraavalla kerralla on ehkä yritettävä tiskin taakse, sillä utelias mieli ei lepää, ennen kuin mysteeri on selvitetty.

Bodega de la Ardosa
Calle de Colón 13, 28004 Madrid

Sardiineja El Puerto de Cabreirassa

Seurasimme airbnb-isäntämme Celson neuvoja toisenkin kerran pari päivää myöhemmin. Pysyttelimme edelleen Malasañan kaupunginosassa, mutta tällä kertaa kartta ohjasi meidät lähelle Plaza del dos de Mayon aukiota. Plaza oli täynnä kaveriporukoita ja nuorisoa, tunnelma oli kuin Dallape-puistossa lämpimänä kesäiltana. Lämpöä tosin oli yli 30 ja väkimäärä varmasti ainakin kolminkertainen. Pussikalja maistui ja musiikki raikasi. Puiston laidoilla istuivat sulassa sovussa perheet ja harmaapäiset mammat ja papat. Joku möi itse tekemiään korvakoruja, toinen kauppasi naposteltavaa. Puheensorina kuului kortteleiden päähän.

pulpo el puerto de cabreira

Me olimme kuitenkin menossa syömään, emme etkoille. Ravintolan kotikatu Calle Velarde osoittautui vintage-kauppojen aarreaitaksi. Harmillista, että nälkä kurni vatsassa niin äänekkäästi, että shoppailut oli nekin jätettävä odottamaan seuraavaa kertaa. El Puerto de Cabreira oli tyhjillään, kun astelimme sisään. Normaalisti sivuuttaisin tyhjän ravintolan ja etsisin sellaisen, missä pöydät ovat täynnä paikallisia. Tällä kertaa nälkäkiukkuinen ruokaharrastaja työnnettiin päättäväisesti ovesta sisään, olihan meillä paikasta kuitenkin suositus. Sitäpaitsi ilta oli espanjalaisittain vielä hyvinkin nuori.

sardiinit El puerto de Cabreira madrid

pimientos de padron

Eteemme kannettiin toinen toistaan muhkeampia tapaslautasia ja kevyt illallinen jäi haaveeksi vain. Illan mittaan ravintola täyttyi asiakkaista ja pöytä mustekalasta, anjoviksista, perunoista, jättikatkaravuista, leivästä ja vihreistä paprikoista. Omaksi suosikiksini nousivat marinoidut anjovikset – boquerones vinagre. Kaikki tämä huuhdottiin alas Ribera del Dueron alueen Tempranillon avustuksella. Lasku kahdelta oli 63 euroa.

El puerto de Cabreira
Calle Velarde 13, 28004 Madrid

Algarabian kokkaavat siskokset

Reissun ainoa pöytävaraus oli tehty ystävien suosituksesta Algarabiaan, pieneen perheravintolaan, jota kaksi siskosta pyörittävät. Varausta tehdessä ajattelin noudattavani espanjalaista illallisaikataulua ja buukkasin pöydän yhdeksäksi. Saavuimme paikalle kuitenkin suomalaisittain täsmällisen ajoissa – kymmentä vaille. Ravintolan ovi oli lukossa. Ovessa oli tarra poikineen, mutta aukioloajat puuttuivat. Ovikello löytyi, joten reippaana tyttönä painoin sitä. Jospa tämä olikin paikka, johon ei noin vain kävellä sisään.

Algarabia

Ovi raottui ja äkäinen ääni kysyi, millä asialla olemme. Menimme sanattomaksi ja pian pää pilkisti oven takaa ja kysyi mitä haluamme. Sönkötimme, että meillä on pöytävaraus tähän ravintolaan, olemmeko hanoikeassa paikassa? Siihen oven raossa seisova tiukkailmeinen rouva töksäytti, että ravintola avautuu vasta 10 minuutin kuluttua. Onneksi paikalle oli ilmaantunut myös toinen pariskunta, joilla oli varaus samaan aikaan. Ovelta kuului vain syvä huokaus ja mutinaa, jonka tulkitsimme kutsuksi tulla sisään. Ilta alkoi todella lupaavasti.

Algarabia

Algarabia

Rappusten yläpäässä oli kodikkaasti sisustettu pieni ja sympaattinen ruokasali, johon mahtui parikymmentä vierasta kerrallaan. Meidät ohjattiin ikkunan viereen. Tuuli leyhytteli ohuita verhoja, joiden takana kasvoi viidakko. Ulos ei nähnyt, sillä kasvit peittivät ikkunan kokonaan. Valaistus oli hämärä. Yhteen pöytään oli sijoitettu toimisto lukulamppuineen, toisella oli korkea pino keittokirjoja. Salin puolella häärivän siskon äreys oli tiessään. Menua tuodessaan hän vitsaili, että me pohjoisen asukit syömme kummallisiin aikoihin. Keittiössä kolisi ja siskoista toinen vilahti välillä keittiön heilurioven ikkunan takana.

Algarabia

Algarabia sisters

Nälissämme tilasimme keittiömestarin menun, jonka hinta taisi olla 35 euron tietämillä per nassu. Ruoka oli konstailematonta ja ronskia, rouheaa espanjalaista kotiruokaa. Alkuun friteerattua vihreää parsaa ja pari krokettia, sitten turskaa, jota seurasi mediumiksi kypsennetty possu sipulin kera. Ilmeistämme näkyi ihmetys ja annokset tuonut sisko kiirehti lupailemaan, että voi kyllä paistaa possun kypsäksi, mutta että Madridissa se kuuluu syödä näin. Halusimme uskoa, että näin tosiaan on ja päätimme ottaa riskin. Ehkä meitä on kotikeittiöissä peloteltu trikiinikertomuksilla aivan turhaan. Google muuten osaa kertoa, että viimeisin sianlihasta saatu trikiinitartunta on todettu Suomessa 1970-luvulla ja että EU-määräykset velvoittavat valvomaan sianlihan laatua niin tarkkaan, ettei tartuntoja muuallakaan EU-alueella juurikaan enää esiinny. Saatan ehkä silti paistaa oman possuni kypsäksi asti.

Algarabia the cook

Jälkiruokaa oli kahta lajia, omenaa ja valkosuklaata sekä suklaakakkua ja vadelmaa. Vaikka keittiömestarin menu oli maistuva, suosittelen kuitenkin tilaamaan listalta. Jälkiviisaana olisi ollut mahtava testata siskojen versiota esimerkiksi pitkään haudutetusta häränhännästä. Illallinen oli silti kaikin tavoin elämys ja molemmat siskot lopulta hurmaavia. Kun pyysin heitä kuviin, meitä palvellut sisko hävisi selkämme taakse ja palasi kasvoillaan aurinkolasit poseeratakseen kuin filmitähti. Toivoimme kaikkea hyvää siskosten perinteiselle ravintolalle, samanlaista autenttista kokemusta tuskin olisimme mistään muualta saaneet. Kuuden ruokalajin illallinen ja viinipullo maksoi kahdelta 95 euroa.

algarabia sister

dessert algarabia

Jos menette syömään, kertokaa ihmeessä terveisiä! Varaus kannattaa, sillä keittiö ei ole pitkään auki. Jo puoli yhdeltätoista seurueita käännytettiin ovelta, vaikka tilaa olisi ollut. On aivan liian myöhäistä, perustelivat siskokset. Me laskeuduimme portaita alas kadulle ja vyöryimme takaisin asunnolle.

Algarabia
Calle Unión 8, 28013 Madrid

Salmorejoa ja sisustussuunnittelua

Algarabian siskoksilta saimme vinkin, joka osoittautui kullanarvoiseksi. Barrio de las Letrasin alueella järjestettiin samalla viikolla Decoracción 2017, vuosittainen katufestari, jossa on esillä sisustussuunnittelijoiden teoksia.

decoraccion 2017

decoraccion 2017

decoraccion 2017

Antiikkikauppiaat ja sisustuspuodit olivat vallanneet kadut ja jokainen kadunvarren liikehuoneisto oli kuin pieni taideteos. Yli sata kauppaa oli saanut uuden ulkoasun ammattilaissuunnittelijan käsissä. Oli ihmemaan irvikissaa, hopeisia palmuja, lintuja ja rantapalloja. Lisäksi alueella oli meneillään parvekkeenkoristelukilpailu, johon kuka tahansa sai osallistua.

decoraccion 2017

decoraccion 2017

decoraccion 2017

decoraccion 2017

Me olimme liikenteessä päiväsaikaan, jolloin kaduilla oli vielä väljää, mutta voin kuvitella, että iltaisinkin meno olisi ollut näkemisen arvoinen. Tarjolla oli myös ilmaista olutta sekä erinäisiä tuotenäytteitä. Istahdimme Cafe Ganzin houkuttelevan varjoiselle terassille ja tilasimme kylmät salmorejo-tomaattikeitot. Ruoka oli niin kaunista ja hyvää, että olisi tehnyt mieli palata samaan paikkaan illalliselle.

Ganz cafe

Ganz Cafe

Ganz Cafe
Calle de Almadén 9, 28014 Madrid

Kylmää käsityöläisolutta!

Lopuksi vielä bonusvinkki oluen ystäville. Asuinkadullamme oli Madridin ensimmäinen käsityöläispienpanimo Fábrica Maravillas. Taloutemme olutasiantuntija suosittelee lämpimästi. Siiderinystävä piti kovasti panimon baarissa maistamastaan asturialaistyyppisestä hanajuomasta. Laajempi valikoima pienpanimo-oluita löytyy muutaman korttelin päästä Bee Beer -kuppilasta, joka järjestää myös tasting-iltoja. Me ostimme tällä kertaa muutaman pullon mukaan, mutta samalle illalle olisi ollut maistelupaikkoja vapaana. Ehkä ensi kerralla!

Fábrica Maravillas
Calle de Valverde, 29, 28004 Madrid

Bee Beer
Calle Augusto Figueroa 30, 28004 Madrid

Tapastelua ja taukopaikkoja

Keski-Euroopan hiihtokeskuksien safkavalikoima on hieman toista luokkaa kuin Lapin tuntureilla. Turvallisia burgereita ja ranskalaisia toki löytyy vuoriltakin, mutta niiden lisäksi rinneravintoloiden listoilla on keittoja, täytettyjä leipiä, pastaa ja pihviä, oikeastaan mitä tahansa gourmet-hodareista kolmen ruokalajin a la carte -lounaisiin. Nautimme näistä herkuista kahtena ensimmäisenä päivänä vain todetaksemme, että jalat olivat loppupäivän spagettia ja lounaskooma vei laskemisesta parhaimman terän. Vatsa oli sitä mieltä, että liika on liikaa. Huomasimme, että hotellin ruhtinaallisen aamiaisen jälkeen meille riittää rinteessä vain pieni huikopala.

WP_20160309_11_50_34_Pro
WP_20160312_15_50_58_Pro

Raskaat laskupäivät vaativat kuitenkin raskaat iltahuvit. Nyt en tarkoita pöydillä tanssimista ja oluttuoppien kumoamista brittituristien kansoittamissa after ski -baareissa, vaan syömistä. Pitkään ja hartaasti, mitä rasvaisempaa ja hiilaripitoisempaa, sen parempi, sillä reidet tarvitsevat polttoaineensa. Ähkyssä ja tiedottomana nukahtaminen ja sikeät yöunet olivat taattu.

WP_20160307_20_33_47_Pro
WP_20160310_20_27_47_Pro
WP_20160308_12_29_12_Pro
WP_20160306_17_01_56_Pro
WP_20160310_21_47_04_Pro

Kun kolmantena laskupäivänä lunta tuli taivaalta vaakasuorassa ja kasvot tuntuivat kattamattomissa tuolihisseissä istuessa neulatyynyltä, neljä tuntia kyykkäämistä riitti. Päätimme lähteä käymään Andorra la Vellassa, minivaltion pääkaupungissa, jota myös ostosparatiisiksi tituleerataan. Edelliseen kertaan verrattuna hinnat olivat nousseet, sillä tuotteille oli sittemmin asetettu 4 prosentin arvonlisävero. Suomeen verrattuna esimerkiksi kosmetiikan hinnat olivat noin puolet siitä, mihin itse olen tottunut. Minulla oli täsmäostoslistalla vain Diorin päivävoide, mutta mies innostui minunkin edestä. Ostoskassiin sujahti partavesi, eau de toilette, deodorantti, kahdet aurinkolasit ja viskipullo. Paluubussi odotutti itseään reilun tunnin. Märkänä, kylmissään ja ilman istumapaikkaa nälkäkiukku teki tuloaan. Onneksi kotikadun Pizzeria L’avet möi salaatteja myös mukaan. Kuuman suihkun jälkeen peiton alla syöminen oli luksusta.

WP_20160309_20_31_00_Pro

Seuraavana päivänä aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja puuteria riitti. Parin tunnin jälkeen reidet huusivat jo armoa ja oli pakko pysähtyä. Yhdeksän vuoden takaisesta laskuviikosta mieleen oli painunut vain yksi paikka: aurinkoterassi pienen lammen rannalla, vähän syrjässä suurilta massoilta, metsässä mutkittelevan punaisen rinteen kainalossa. Muisti ei ollut ihme kyllä tallentanut aurinkolavereita, shamppanjabaaria ja ihania voileipiä. Refugi del Llac de Pessons, täydellinen taukopaikka!

WP_20160311_14_33_57_Pro

Perjantaina halusimme syödä vähän paremmin, olihan yhteistä taivalta takana jo huimat yhdeksän kuukautta. Kynttilänvaloa, silmiin tuijottelua ja henkeviä keskusteluja viinilasin äärellä. Cort del Popaire sopi tarkoitukseen paremmin kuin hyvin. Varasimme pöydän ison hiiligrillin läheltä, minun possuannokseni ja miehen lampaakare valmistuivat silmiemme edessä. Alkuruuan verivanukas oli herkkua, mutta crema catalana oli kärähtänyt pahan kerran. Parempaa olen yllättäen syönyt Helsingissä, Soil Wine Roomissa.

WP_20160311_20_17_09_Pro
WP_20160311_20_00_08_Pro
WP_20160311_20_33_30_Pro
WP_20160311_21_24_36_Pro

Tapaksiakin syötiin tottakai, oltiinhan lähellä Espanjan ja Katalonian rajaa. Kylän paras tapas-baari La Caleta oli sopivasti hotellin vieressä, asiakaspaikkoja baarissa oli ruhtinaalliset 16 ja ruoka erinomaista. Annoskoko oli ehkä vähän haastava kahdelle, luulen, että pimientos de padron -kiintiö on pienen hetken täynnä.

WP_20160308_19_43_12_Pro
WP_20160308_20_18_43_Pro
WP_20160308_19_52_15_Pro
WP_20160308_19_52_25_Pro

Taisimme koluta käytännössä läpi kaikki Soldeun kelvolliset ravintolat. Mikään gourmet-paratiisi kylä ei ole, mutta maut ja hinnat olivat kohdillaan. Espanjan ja Ranskan läheisyys näkyi, mutta mihinkään kovin omintakeiseen emme törmänneet. Vatsat kuitenkin täyttyivät ääriään myöten ja se lienee tärkeintä!