Yhden keskiviikkoillan anatomia

En tiedä muista ruokafanaatikoista tai kokkausbloggareista, mutta ainakin tämän kotikokin ruuanlaitto on usein aikamoista sähläämistä ja säätöä. Pelkästään reseptien valinta tuottaa välillä tuskaa. Kirjahylly notkuu ruokaraamattuja ja reseptikansio pursuilee hesarista saksittuja, osin jo kellastuneita lehtileikkeitä. Kuola valuu ruokablogeja selaillessa. Sama kaava toistuu: intoilen kokkaamista monta päivää etukäteen, mutta en osaa päättää mitä teen. Tie suunnitelmista valmiiseen pöytään on aina mutkikas. Tällä kertaa homma eteni näin:

Alkuruoka oli jäänyt mieleen edellisellä viikolla. Välipäivinä, jolloin vietin tuntikausia palapelin äärellä. Mies loikoili sohvalla, selaili huvikseen Jamie Oliverin keittokirjaa ja löysi sieltä ranskankermassa marinoidun mozzarellan. Idea oli niin outo, että sitä päätettiin kokeilla pian.

Pari päivää myöhemmin etsin rönsyilevästä reseptipinosta lämpimän kuskussalaatin ohjetta. Samalla päätin jaotella lehtileikkeet eri kategorioihin: hyväksi havaitut rasvatahraiset ja repaleiset (joiden on määrä päätyä blogin sivuille), kokeilemisen arvoiset (jotka vaativat erikoisempia aineksia), pikkusyötävät (tupareita ja muita illanistujaisia varten) ja pois heitettävät (ehkä se tuorepastan koostumus selviää netistäkin). Siirsin kansion takaisin hyllyyn, mutta kokeilupinon jätin hollille, jospa siitä löytyisi jotain loppiaiseksi kelpaavaa syöminkiä. Syvennyin jälleen palapeliin ja annoin pinkan miehelle, olisko tuossa jotain? Paperipinkkaa plärättiin, mutta mikään ei houkutellut yli muiden.

Seuraavana päivänä sain viestin mieheltä töistä: Mulla on tämmönen vanha lampaanpaistiresepti tallessa, tehtäiskö tätä loppiaisena? Sehän sopii. Jonkin ajan kuluttua mies linkkasi 52 weeks of deliciousnessin passionhedelmällä maustetun crème brûléen ohjeen. Kuulosti täydelliseltä yhdistelmältä. Varsinkin kun Joulupukki oli tuonut meille tohottimen (eli pienpolttimen), jota mieli paloi testaamaan.

Kolme ruokalajia oli kasassa. Tiistaina kävelin 22 asteen pakkasessa michelin-akkana Hakaniemen halliin, suoraan Reinin lihan tiskille. Lihavalikoimaa tsuumaillessa kävi mielessä, että luullinen lampaanpaisti ei taidakaan olla mikään ihan pieni lihakimpale. Kokonaiset paistit ja monet kokoliharuuat ovat olleet tähän asti lähinnä äidin heiniä. Niinhän siinä sitten kävi, että kävelin hallista ulos 2,5 kilon karitsanpaistin kanssa (pienimmän tiskistä löytyneen), 62 euroa köyhempänä. Vain pari päivää sen jälkeen, kun olin päättänyt elää alkuvuoden säästöliekillä, jotta lomareissuilla olisi mitä kuluttaa. En osannut sanoa innokkaalle lihakauppiaalle ei, enkä ottaa lennosta käyttöön vaihtoehtoa b (esim. häränhäntäpataa, kilohinta 6,90 euroa). Pienessä morkkiksessa harpoin huopatossuissani ympyrätalon markettiin ostamaan muita aineksia (yhteensä 13 euroa). Luomukaritsanpaistin oli tämän jälkeen parasta maistua mielettömän hyvältä.

Tuli keskiviikko ja loppiainen. Piti olla aikaa koko päivä, nukkua pitkään ja tehdä ruokaa kaikessa rauhassa. Pakkasta oli aamulla edelleen yli 20, joten petari, peitot ja tyynyt heitettiin parvekkeelle suoraan sängystä. Syötiin aamupala. Laitettiin paisti uuniin. Mies lähti sulkapallovuorolleen. Minä jäin sulattamaan pakastimia (kyllä, niitä on kaksi). Siinä sivussa selailin somea ja huomasin, että nuorten leijonien lätkäkultaa juhlitaan parin tunnin päästä stadionin kupeessa. Lähetin viestin siskolle: ootko menossa? Oli se. Lupasin lähteä seuraksi, jos pakastimien sulatus on hyvässä vaiheessa tunnin kuluttua. Ei se ollut, mutta lähdin silti. Vuorasin lattian pyyhkeillä siltä varalta, että sulatusastiat vuotavat yli. Alensin uunin lämpötilaa, valelin paistia ja jätin keittiön oman onnensa nojaan. Ihan nopeasti vain käyn kannustamassa leijonanalkuja kultajuhlissa. 1 h 45 min myöhemmin palaan kotiin posket pakkasen puremina. Mies on tullut kotiin vähän aiemmin ja joutunut luuttuamispuuhiin. Jääkaappipakastimen sulatuskouru ei ollut toiminut ja kaikki vesi oli valunut pyyhkeelle, joka on litimärkä. Kaapin alla oleva vuotosuoja oli pahasti kuprulla (tätäkään en ollut tullut tsekanneeksi vuositarkastusten yhteydessä), joten kosteutta oli todennäköisesti myös jääkaapin alla. Eikun jääkaapista painavimmat kamat pois ja kaappi kallistaen irti kolostaan. Vuotosuoja oli asennettu huonosti, mutta onneksi vesi ei ollut ehtinyt juurikaan sen alle asti. Onneksi toinen kaappi oli ok. Tässä vaiheessa paistomittari lähentelee jo oikeita lukemia. Keittiön lattia on täynnä vesiastioita, jäätä, märkiä pyyhkeitä ja pesua odottavia pakastinlaatikoita. Matot odottavat rullalla pakkastamppausta. Keskellä keittiötä seisoo jääkaappi, alkuruoka on tekemättä, eikä jälkiruuan reseptiä ole edes luettu ainesosaluetteloa pidemmälle.

Kaaos talttuu vähitellen. Kun kello käy kahdeksaa, pöytään kannetaan kynttilät, marinoitu mozzarella (joka oli jäätävän hyvää) sekä viikonloppuna avatun valkoviinipullon jämät. Paisti on foliossa vetäytymässä, sitruunaperunat hellan lämmössä ja  crème brûléen uunissa. Pullollinen punaviiniä on avattu hengittämään. Keittiökin näyttää kynttilöiden valossa suhteellisen siistiltä. Uupuneet kokit istuvat aterian äärellä maireasti hymyillen, päällään verkkarit ja villakerrasto. Matot tampattiin lopulta paistin ja jälkiruuan välissä ja petivaatteetkin haettiin parvekkeelta vasta nukkumaan mennessä. Silti puolenyön aikaan puhtaissa lakanoissa uinuu kaksi onnellista säätäjää. Tietäen olevansa kaukana Strömsöstä, mutta lähellä oikeaa elämää.

2016-01-06_22-04-13

———

Ranskankermassa marinoitua mozzarellaa by Jamie Oliver (kahdelle)

2 mozzarellapalloa
purkki ranskankermaa
puolikkaan sitruunan mehu ja kuori
kourallinen tuoretta (tai 1 tl kuivattua) meiramia
tuore chilipaprika
2 rkl hyvää oliiviöljyä
suolaa
pippuria

2016-01-06_19-36-39

Jamie ohjeistaa näin: Leikkaa mozzarellapallot sentin viipaleiksi ja levitä ne laakealle vadille tai isolle lautaselle. Levitä ranskankerma viipaleiden päälle ja mausta koko hoito suolalla ja pippurilla. Raasta tai suikaloi pestyn sitruunan kuori ja silppua se ranskankerman ja juustopalojen päälle. Purista pinnalle sitruunan mehu ja ripottele siihen vielä meiramia. Halkaise chili, suikaloi ohueksi ja lisää päällimmäiseksi.

Minä kuitenkin suosittelen, että sekoitat yllä olevat ainekset ranskankermaan ja vasta sitten levität sen juustopalojen päälle. Säästä sitruunankuorta, chiliä ja yrttejä koristeeksi, jotka voit ripotella koko komeuden päälle ennen tarjoilua. Meiramia meillä oli vain kuivattuna, mutta parvekkeelta löytyi läpijäätynyttä minttua, sekin toimi hyvin!

Lorauta vielä kaiken kukkuraksi pari ruokalusikallista oliiviöljyä. Anna maustua pari tuntia ja syö alkupalana tai vaikka lisukkeena tomaattibruschettojen tai paistetun kalan kanssa. Outoa, mutta hyvää. Ja toimii seuraavanakin päivänä.

Aikuiset ystäväni eli kokkaisitko mulle jotain hyvää?

Minä en ole mistään kotoisin. Olen käynyt neljää eri ala-astetta ja asunut kahdeksalla eri paikkakunnalla ympäri Suomen. Ei siis ihme, että välillä on vähän juureton olo, vaikka samaistunkin vahvasti vanhempien kotiseutujen ihmisiin, savolaiseen mielenlaatuun ja lapinmiesten hiljaiseen jurouteen. Siksi olen aina ollut vähän kateellinen kavereille, jotka ovat kasvaneet yhdessä ja samassa naapurustossa, jossa leikkiseura on yhden ovikellonsoiton päässä. Minulta nämä lapsuudenystävät uupuvat, mutta onneksi tätä tyhjiötä paikkaavat kolme sitäkin rakkaampaa pikkusiskoa.

Aikuisena ystävystyminen on monimutkaista. Enää ei riitä, että ollaan samanikäisiä, samalla luokalla, törmätään yhteisellä kerrostalopihalla tai että äidit ovat keskenään kavereita. Yhdistävät tekijät ovat ihan eri tasolla: sama elämäntilanne, yhteiset kokemukset, mielenkiinnon kohteet ja harrastukset, samankaltaiset arvot. Sitten tarvitaan vielä sitä mannapuuroa ja mansikkaa. Minun maailmassani kestävän ystävyyden siemen kylvetään kohtaamisen ensiminuuteilla. Jotenkin tiedän saman tien, että tämä tyyppi tässä, se on mun ihminen. Ystävyyden alkumetrit ovat siis lähes täysin verrattavissa parisuhteen haparoiviin ensiaskeliin.

Olen onnekas, sillä olen törmännyt käsittämättömän mahtaviin tyyppeihin myös aikuisiällä. Opiskelijariennoissa, työpaikan kahvipöydässä ja osakuntakuoron riveissä, mutta myös sinkkuelämän pyörteissä, juhannustansseissa, kauhojen ja kattiloiden äärellä ja jopa tv-kameroiden edessä. Elämän koettelemusten lisäksi aikuisia ystäviä yhdistävät oikeanlainen kemia, huumori ja loputon luottamus siihen, että heikkoinakin hetkinä ystävyyden turvaverkko kantaa.

Aikuiset ystävät tietävät, että voivat kutsua itsensä kylään. Tai kuten eilen, ruokapöytään asti. Tuovat tullessaan viinipullon, istuvat sohvalle ja viihdyttävät jutuillaan, kun emäntä heiluu kauhan varressa. Eikä ketään haittaa, vaikka edellisestä imuroinnista on kolme viikkoa tai pyykkivuori vyöryy kylppärissä pitkin lattioita.

”Kokkaisitko mulle jotain hyvää?” – eli kuhaa ja sitruunaperunoita (HS Kuukausiliite 4/2014)

Sopiva määrä kuhafileitä tai muuta vaaleaa kalaa
nippu retiisejä
n. 100 g voita
kevätsipulia
(luomu)sitruuna
400 g pottuja
suolaa

Keitä perunat suolatussa vedessä. Ruskista voi (jätä vähän kalojen paistamiseen), raasta sitruunan kuori ja purista mehu. Silppua kevätsipulien varret. Kuori kypsät perunat ja pilko ne vähän pienemmiksi. Lisää perunoiden sekaan puolet ruskistetusta voista, puolet sitruunankuoriraasteesta ja ruokalusikallinen mehua. Heitä päälle vielä puolet sipulinvarsisilpusta. Paista sitten suolalla maustetut kuhafileet voissa kuumalla pannulla. Puolita huuhdotut retiisit ja heitä nekin hetkeksi pannulle. Yhdistä jäljelle jääneet ruskistettu voi, sitruunankuoriraaste, mehu ja kevätsipulinvarret kastikkeeksi ja lämmitä se pienessä kattiassa.

WP_20150606_18_56_50_Pro

Jälkkäriksi tehtiin avokadojäätelöä ja suklaamuffinsseja, kuten ruokapiiripostauksessa lupasin. Nykyään osaan tehdä jäätelön alusta alkaen itse, mutta tässä reseptissä kuitenkin kurvataan hieman suorempaa oikotietä.

Avokadojäätelö
1 litra vaniljajäätelöä
2 kypsää avokadoa
2 tl vaniljasokeria
2 rkl tomusokeria
sitruunamehua

Paloittele jätski isoon kulhoon pehmenemään. Kuori avokadot ja purista päälle sitruunamehua. Surauta avokadot sokerien kanssa soseeksi ja lisää se jätskin kanssa samaan kulhoon. Sekoita sähkövatkaimella tasaiseksi massaksi ja laita pakkaseen pariksi tunniksi. Tee sillä aikaa muffinssit.

Suklaamuffinssit (12 kpl)
200 g tummaa suklaata
150 g voita
2 dl (tummaa) sokeria
4 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

Sulata voi kattilassa, heitä sekaan paloiteltu suklaa ja anna sen sulaa. Jäähdyttele. Vatkaa sokeri ja munat pehmeäksi vaahdoksi. Kuivat aineet kannattaa lisätä siivilän läpi, jotta taikinaan ei jää jauhopaakkuja, kuten minulle kävi. Kääntele mukaan sulanut suklaa. Kaada taikina muffinssivuokiin ja paista 200 asteessa n. 12 minuuttia. Tein nämä kahdessa erässä ja oman uunin optimipaistoajaksi arvioin jälkikäteen 13 minuuttia. Silloin muffinssin reunat ovat rapsakan kypsät, mutta sisus ihanan valuvaa!

WP_20150606_21_47_48_Pro

ps. Ihan kaikkea ei jaksettu kaksistaan syödä, joten näitä herkkuja on nyt pakkanen pullollaan. Tervetuloa jälkkärille, aikuiset ystäväni!