Helsingin helmiä – tarinoiden ja kohtaamisten Kappeli

Kaupallisessa yhteistyössä: Kappeli

Astuessasi ravintola Kappelin ovista sisään, saat seuraksesi suomalaiset suurmiehet, Helsingin huvielämän historian ja Esplanadin puistossa flaneeraavan herrasväen. Puuseinät ovat imeneet itseensä Sibeliuksen sikarien tuoksun, häivähdyksen rouvien hajuvesistä ja vappurientojen riehakkaan tunnelman.

ravintola kappeli

Tänä vuonna 150 vuotta täyttävän Kappelin puiset rakenteet, ikkunoiden metallikoristeet ja interiöörin pulleat muodot tekevät ravintolasta ainutlaatuisen ilmestyksen. Talvisin se on tunnelmallinen, kuin lämmin ja turvallinen pesä, joka suojaa mereltä puhaltavalta kostealta pakkaspuhurilta. Kesäisin Kappeli levittäytyy terasseille, joilta aukeaa näkymä kaupunkilaisten vihreään olohuoneeseen ja kauppatorin hektiseen vilinään. Ravintoloitsija Josef Wolontisin vuonna 1887 rakennuttama Esplanadin lava seisoo tukevasti paikallaan ilahduttamassa musiikillaan ohikulkijoita ja aurinkoterassin asiakkaita.

ravintola kappeli

Runsaslumisena talvena jokunen vuosi sitten, kun vielä asustelin Ullanlinnan tietämillä, hytisin illansuussa kauppatorin pysäkillä ja odotin raitiovaunua – turhaan. Joku ajattelematon citymaasturin omistaja oli jossain päin kantakaupunkia pysäköinyt sotavaununsa liian lähelle ratikkakiskoja ja kaikki ratikat seisoivat jonossa odottamassa hinausauton ilmestymistä paikalle. Ulkona oli pimeää ja jäätävä tuuli tuiskutti lunta kärsimättömäksi käyneen ihmisjoukon niskaan. Minunkin olisi jo pitänyt olla kotona lukemassa tenttiin, aika valui hiekkana sormien välistä suoraan jalkojeni alle tallautuneeseen hankeen.

ravintola kappeli

Katselin kaihoten Kappelia, joka hohti lämpöä ja valoa tien toisella puolen, melkein kuulin puheensorinan, taustamusiikin ja ikkunapöydässä istuvan pariskunnan naurunpyrskähdyksen. Jos piirtäisin sarjakuvaa, loistaisi pääni vieressä tässä kohtaa hehkulamppu. Vartin viluisen värjöttelyn jälkeen nimittäin ymmärsin vihdoin, että voin siirtyä odottamaan sisätiloihin. Ottaa itselleni pöydän, tilata kuuman juoman ja jatkaa kassissa kulkevan tenttikirjan lukemista lämpimässä. Niinpä menin ja istahdin yhteen Kappelin pyöreistä pöydistä. Vietin teekupin ja teorian äärellä useamman tunnin. Kirjan sivut hupenivat ja jäseniin palasi lämpö. Raitiovaunutkin alkoivat kulkea normaalisti. Miksi ihmeessä en keksinyt tätä aiemmin?

kappeli kahvila

Pari vuotta myöhemmin istun viereisessä pöydässä, edessäni kupillinen kermavaahdolla kruunattua kaakaota ja kahvinväriseen duffelitakkiin ja kashmirkaulaliinaan pukeutunut kolmekymppinen mies – nettideittini. Kohdatessamme ravintolan ulko-ovella aavistelin, etten taida olla hänelle se oikea. Keskustelun edetessä tunne vahvistuu. Hän piikittelee ja testaa huumorintajuani omituisin jutuin ja kommentein. Hän kyseenalaistaa opintoni ja ammattini, mutta ei suostu kertomaan omistaan kuin kiertoilmaisuin. Ensimmäisen kupillisen jälkeen sanon suoraan, että en pidä hänen tavastaan keskustella, eikä hän ymmärrä mitä tarkoitan. Seuraavia treffejä ei tullut, enkä usko että kumpikaan niitä edes odotti.

kappeli siika

Huhtikuisena lauantaina vuonna 2017 olen jälleen Kappelissa, tällä kertaa avomieheni kanssa. Aperitiiviksi olemme siemailleet Hotelli- ja ravintolamuseon Nautinnon nälkä -näyttelyn. Elämyksellinen esillepano kertoi nautintojen historiasta, fine diningista, alkoholista, ravintoloiden solmio- ja sukkahousupakosta, sateenkaarikansan baarikokemuksista ja tanssista, joka on ihmisoikeus.

kappeli turska

Ravintolan menu on perinteisen suomalainen. Listalla on kalalautasta, lohta, turskaa ja siikaa, maksaa, poroa ja punajuuririsottoa. Juuri sitä, mitä Helsingissä vieraileva matkaaja odottaa laadukkaasta ravintolasta löytävänsä. Ruoka on hyvää ja hinta-laatusuhde kohtuulinen. Maut ovat kohdallaan ja annosten lisukkeina on käytetty kiitettävästi satokauden mukaisia juureksia. Uutta tuttavuutta, merikorallia, on molempien lautasilla. Grillattu turska on erityisen maukasta, turskakroketti, haudutettu kananmuna ja persiljanjuuri ovat lisukkeina miehen mielestä jopa rohkeita. Tyrnijälkiruoka on minun makuuni: kirpeää ja makeaa, kuin elämä itse.

kappeli tyrnijälkiruoka

kappeli juustokakku

Viereisessä pöydässä istuu vanhempi pariskunta. Kuohuviiniä on juotu läpi aterian, jälkiruokaa syödessään mies katsoo vaimoaan lämpimästi. Sivukorvalla kuulen, kuinka nainen kertoo tarjoilijalle heidän menneen kihloihin tuossa samassa pöydässä 41 vuotta aiemmin. Nyt he ovat tulleet juhlistamaan hääpäiväänsä, myös häitä oli juhlittu Kappelissa. Pian he nousevat lähteäkseen kotiin. Kylmät väreet kulkevat pitkin selkääni, miten mahtavia tarinoita tämä ravintola onkaan täynnä.

kappeli

Me istumme ravintolan puolella yhdessä ensimmäistä kertaa. Kesällä 2015 piipahdimme kahvilassa iltamyöhään. Oli torstai, treffipäivä. Keskellä viikkoa kahvilassa oli väljää ja suosikkipaikkani lasisessa erkkerikulmauksessa vapaa. Suljimme lasioven, skoolasimme ja vaihdoimme suudelman muiden katseilta piilossa. Ilta oli meidän ja öisen Helsingin, joka avautui Kappelin suurien ikkunoiden takana.

kappeli erkkeri

Minulla on siis erityinen suhde 150-vuotiaaseen Kappeliin. Vähintään yhtä erityinen on suhteeni 112-vuotiaaseen Savolaiseen Osakuntaan. Nämä suhteet ovat kulkeneet rinta rinnan aina vuodesta 2005 lähtien. Vuosijuhlien jälkeisen aamun silliaamiaiset alkavat perinteisesti kylmällä huurteisella tai kuohuviinilasillisella Kappelissa. Iltapuvut yllään yön yli valvoneet juhlavieraat vaeltavat uudelta ylioppilastalolta Esplanadin puiston halki ja järjestäytyvät jonoon Kappelin ovien eteen.

kappeli baari

Oikeastaan nämä suhteet ovat niin solmussa toistensa kanssa, ettei niitä voi enää erottaa toisistaan. Kun osakunta täytti 100 vuotta, sen kunniaksi sävellettiin ooppera Helsinkiin! Juhani Ahon pienoisromaanin pohjalta. Libretossa Antti, Helsingin yliopistoon opiskelemaan saapunut savolainen ylioppilas, vedetään mukaan ylioppilaselämän pyörteisiin, jonka näyttämönä toimii tietysti Kappeli. Samaisella näyttämöllä huojun kuorolaisena myös minä, juopunutta ylioppilasta esittäen. Lakki päässäni, vappupallo kädessäni ja viinipullo toisessa heiluen. Ennen ensi-iltaa teimme taustatutkimusta istuen muutamalla Kappelissa, sivistyneesti tietenkin, kuvitellen millaista ylioppilaselämä 1800-luvun lopun Helsingissä mahtoikaan olla.

– Nyt otammekin Antin maljan! – Ja kysy aina minulta, kun haluat tietää neuvoa. Minä tiedän paremmin kuin professorit! Kyllä täällä niitä riittää, jotka hautautuvat kirjoihinsa. Eivät tunne kuin luentosaliensa seinät. Ja niissä ei jumalaut’ ole paljon tutkimista. Antti tekee johtopäätöksensä ja huudahtaa: – Minä lähden Kappeliin! (Ote libretosta julkaistu säveltäjä Pasi Lyytikäisen luvalla)

ravintola kappeli

Kiitos sokerileipuri Jerngrenille, joka rakennutti Helsingin Esplanadille kirkkoa muistuttavan myyntikojun, jossa myytiin leivoksia ja limonaadia. Samalle paikalle rakennettiin 1867 ravintola Kappeli. Ilman tuota aikansa start-up yrittäjää kokematta olisi jäänyt moni ikimuistoinen hetki. Onnea Kappeli ja pitkää ikää!

Joulukalenteri – luukku 6: sinivalkoisia ajatuksia ja manteli-suklaakakkua

Kaivoin tänään kaapistani pahvilaatikon, johon olen säilönyt reilut kymmenen vuotta sitten poltetut cd-levyt. Niihin on tallennettu valokuvia vuosilta 2001–2006. Valitsin levyn, jonka kannessa luki itsenäisyyspäivä 2004 ja toiveikkaana työnsin cd:n mieheni läppärin cd-kelkkaan.

6. luukku

Levy ei toiminut enää. Ei, vaikka jynssäsimme sen puhdistusliinalla ja koetimme useampaan kertaan. Osa kuvista on onneksi teetetty oikeiksi valokuviksi, mutta suurin osa on haihtunut bittitaivaaseen ikuisiksi ajoiksi.

En pysty siis esittelemään teille kuvia ylioppilaiden soihtukulkueesta, jossa astelin ylpeänä kantaen soihtua pääni yläpuolella. Laulaen savolaisen laulua, ylioppilaslakki päässä, varpaat jäässä ja sormet kohmeessa, savolaisen osakunnan lipun alla. En voi todistaa Presidentti Halosen vilkuttaneen meille juuri silloin, kun tv-kamerat kuvasivat kulkuettamme. Minulla ei ole kuvia senaatintorilta, jossa pidettiin puheita ja jonka portailla osakuntien liput seisoivat kunniavartiossa lumen leijaillessa taivaalta ja takertuessa punaposkisten ylioppilaiden silmäripsiin.

kuurankukkia

Savolaisen Osakunnan itsenäisyyspäiväjuhlat ovat painuneet mieleni syviin sopukoihin. Muistan sotiemme sankarivainajille ja veteraaneille pidetyt puheet, orkesterin esittämät Finlandian ja Porilaisten marssin, osakuntanauhojen jaon uusille osakuntalaisille ja Maamme-laulun, joka kaikui uuden ylioppilastalon käytävillä. Muistan yhteishengen ja yhdessä tekemisen meiningin, glögin ja joulutortut sekä rennon arvokkaat iltajuhlat Helmilässä – osakunnan huoneistossa Temppeliaukion kirkon naapurissa.

kakku ylhäältä päin

Opiskelun päätyttyä keksimme uusia perinteitä. Parinkymmenen ruokalajin aterioita ystävien seurassa, linnanjuhlien pukujen arviointia ja linnan virallisen boolireseptin varioimista. Itsenäisyyspäivälle sopivaa arvokasta tunnelmaa, lisää puheita, sinivalkoisia lauluja, kuohuviiniä, hirvipastia, punajuuria ja muita suomalaisia raaka-aineita.

Minna Canth

Pari vuotta sitten askartelimme arvomerkkejä. Jokainen sai valita rintaansa omimmalta tuntuvan sankarin tai sankarittaren. Minä valitsin Minna Canthin: yhteiskunnallisen vaikuttajan, naisten aseman edistäjän ja ensimmäisen suomenkielisen sanomalehtinaisen.

rääppiäiset

Tänään järjestimme itsenäisyyspäivän vastaanoton kotonamme Kalasatamassa. Ovet kotiime olivat avoinna puolesta päivästä iltayhdeksään asti. Glögikattila porisi hellalla lempeän tulisen linssikeiton hautuessa viereisellä levyllä. Pakkasesta piipahteli sisään ystäviä ja naapureita. Ovikello soi tuon tuostakin ja suklaakakku hupeni samaan tahtiin. Illan pimentyessä kynttilät syttyivät ja kuohuviinipullo poksautettiin auki.

skumppaa ja kynttilät

Olen kiitollinen saadessani asua tässä lintukodossa, jota Suomeksi kutsutaan. Turvallisessa ja demokraattisessa valtiossa, jossa on neljä vuodenaikaa. Maassa, jonka luonto salpaa hengen ja jossa metsä on aina kivenheiton päässä siitä, missä milloinkin satun seisomaan. Pääkaupungissa, jossa on kaikki mitä tarvitsen.

*****

Kahvilla maustettu manteli-suklaakakku (10 annosta)

175 g tummaa suklaata
2 dl mantelirouhetta
175 g voita
3 munaa
1 dl tavallista sokeria
1 dl muscovadosokeria
1/2 dl jauhoja
3 tl murukahvia

suklaa vesihauteessa

Kuorrutus:
150 g tummaa suklaata
1 1/2 dl vispikermaa
1 rkl voita
sormisuolaa

mantelirouhe

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Rouhi mantelit karkeaksi ja paahda niitä uunissa n. 6 minuuttia, älä polta. Vähennä uunin lämpöä 175 asteeseen. Sulata suklaa vesihauteessa ja voi mikrossa. Sekoita sokerit voisulaan (älä hermostu, jos muscovado jää paakkuisaksi, se sulaa uunissa kyllä). Erottele keltuaiset ja valkuaiset ja sekoita yksi keltuainen kerrallaan voi-sokeriseokseen. Lisää sulatettu suklaa, jauhot, murukahvi ja mantelit. Vispaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja kääntele vaahto varovasti mukaan taikinaan.

vajonnut kakkupohja

Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa vuoasta riippuen 35-60 minuuttia. Minulla oli korkea vuoka, joka vaati tunnin kypsymisajan. Anna kakun jäähtyä kunnolla ennen kuin kumoat sen, muuten käy kuten minulla, keskiosa valahtaa. Sulata kuorrutteen suklaa lämpimään vispikermaan (älä keitä!) ja lisää lopuksi voi. Anna jäähtyä hieman ja kaada sen jälkeen kumotun kakun päälle. Sirotteli viimeiseksi sormisuolaa. Tarjoile sellaisenaan tai vaikka vaniljajätskin kanssa.

kuorrutettu kakku

Kuorotyttöilyä

Joka viikko kiipeän kuusi kerrosta Savolaiseen Osakuntaan eli Vinnille. Siellä asustaa torstaisin toinen perheeni, 40 laulavaista siskoa ja veljeä sekä meitä kärsivällisesti ja määrätietoisesti musiikin maailmaan luotsaava, käsittämättömän lahjakas Dani. Vaikka väsyttää ja kavuttavia portaita on reilusti yli sata, joka kerta se kannattaa. Eikä pelkästään porrastreenin takia.

InstagramCapture_ea265344-d935-4e39-a20f-d3a29b5de8dd

Olen laulanut kuorossa esikoulusta asti. Kuulemma olen osannut laulaa, ennen kuin olen kunnolla oppinut puhumaan. Noussut sukulaisten edessä jakkaralle ja kailottanut kiitollisen yleisön edessä Mummolaan kun pyöräilemme, pilven hattaraa ei näy. Lauluharrastus on jatkunut lähes taukoamatta tähän päivään saakka. Kun taannoin olin laulamatta pari kuukautta, sain silloiselta avopuolisoltani välitöntä palautetta: mene takaisin sinne kuoroon, se tekee sulle selkeesti hyvää. Oikeassa oli – kuorolaulu parantaa elämänlaatua. Allekirjoitan täysin.

Savolaisten seurassa on ehtinyt vierähtää yli kymmenen vuotta. Suurin osa laulajista alkaa olla vähintään viitisentoista vuotta nuorempia ja siksipä tänä syksynä oli tarkoitus siirtyä opiskelijakuorosta aikuisten riveihin, mutta kuinkas kävikään. Kalenterissa on jo syyskuun lopun kuororeissu Tukholmaan ja joulukiertue Savoon. Ehkä parempi näin, kun elämässä muuten myllertää aika lailla.

WP_20141130_11_41_18_Pro

Nälkäinen laulaja on kiukkuinen ja levoton. Siksi työn ja opiskelun raskauttamat kuorotytöt ja -pojat ruokitaan ennen äänenavausta. Ala-asteella treenien alkua odotellessa lampsittiin lähikauppaan ja syötiin huipputerveellinen hillomunkkivälipala. Nyt 30 vuotta myöhemmin kahvitusvuorolaiset keittelevät sumpit ja laittavat voileipiä tai kuten tänään – pastasalaattia ja mustikkarahkaa.

Omalla vuorollani yleensä leivon jotain, usein mustikkamuffinsseja. Leipuri myhäilee tyytyväisenä, kun Vinnin ovesta tupsahtelee tasaista tahtia onnellisia kasvoja ihastellen porraskäytävään asti levinnyttä leivonnaisten tuoksua. Jälleen kerran: helppoa, nopeaa ja edullista, mutta niin hyvää ja herkullista.

Mustikkamuffinssit (n. pellillinen)

3,5 dl venhäjauhoja
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa tai kermaa
100 g voita
2 munaa
3 dl (jäisiä) mustikoita
(valkosuklaata)

Sekoita ensin jauhot, sokerit ja leivinjauhe keskenään ja sotke sitten joukkoon kaikki muut ainekset. Elä vaivaa taikinaa, riittää että aineet sekoittuvat. Lisää mustikat ihan viimeiseksi. Paloittele mukaan vielä valkosuklaata, jos haluat luksustella. Lusikoi paperisiin muffinssivuokiin ja paista 200 asteessa n. 15 min. Ihan piripintaan ei kannata vuokia täyttää, ettei mene pellinpesuhommiksi.

kuorolavat

Olen siis kuorotyttö ja ylpeä siitä. En osaisi kuvitella maailmaani ilman musiikkia. Siksi jälleen ensi torstaina souatan säveltä, lempeni lasta, kasvaos kaunoisaksi. Elä mulle iloksi, sieluni suloksi, onneksi ainoaksi. En taitaisi sitä paremmin sanoa, kiitos L. Onerva.