Roadtrip Etelä-Savossa – Kirpparilöytöjä, sorateitä ja ITE-taidetta

Yllättävä viesti rikkoo hiljaisen ja kolean mökkiviikon. “Jos olet mökillä yksin susien syötävänä, innostutko päiväretkestä roadtrip-hengessä vaikka Valamoon tai jonnekin?”, kysyy Savonlinnassa asuva ystäväni. Hetken mietin tekemättömiä töitäni, siirrän ajatuksen yhtä nopeasti syrjään ja kirjoitan isoilla kirjaimilla vastauksen. JOO! Mennäänkö heti huomenna?

Herään malttamattomana aamukahdeksalta , ja avaan pimennysverhot. Ilma on täydellinen autoretkelle: viisitoista astetta ja puolipilvistä, ehkä muutama sadekuuro taivaanrannassa. Haron hiuksiani peilin edessä, ne ovat vähän likaiset, mutta tuskinpa ketään rasvoittuva tukkani täällä maalla kiinnostaa.

roadtrip varkaus

Suunnitelma on sopivan löyhä. Kiertäisimme Varkauden kautta Heinävedelle ja sieltä pikkuteitä pitkin Kerimäen kautta takaisin Savonlinnaan. Pysähdyksiä, kulttuuria ja luontokohteita, ajamista hissukseen hannunvaakunalta hannunvaakunalle. Torikahviloita, kirppislöytöjä ja sen sellaista. Kuulostaa jokseenkin houkuttelevammalta kuin päivä läppärin ääressä.

Minut on luvattu tulla hakemaan kymmeneltä, joten ehdin hyvin hoitaa alta pois muutaman työtehtävän. Sitten pakkaan reppuun kameran, juomapullon, lomakon ja aurinkolasit. Vielä kännykkä taskuun ja farkkutakki niskaan, ja olen valmis ajelulle.

Varkaus – maisemia ja kolmen kirppiksen kierros

Emme ole nähneet juhannuksen jälkeen ja minulla on suuria uutisia kerrottavana. Matka Varkauteen hujahtaa hetkessä niitä päivitellessä. En tiedä kaupungista oikein mitään, mutta google kertoo, että sieltä löytyy ainakin kolme kirpputoria, mahtavaa! Kaupungin historiaan ja sen tunnuslukuihin perehdymme joku toinen kerta, tänään on tarkoitus kuljeksia ja katsella, mitä nenän edestä löytyy.

Seurasin muutama viikko sitten Liemessä-Jennin turneeta Savossa ja mieleeni jäi eriskummallinen näkötorni keskellä asuinaluetta. Sinne kipusimme ensimmäiseksi. Näkötorni on oikeastaan vain korkea asuintalo, jonka ylimmissä kerroksissa on pieni kahvila ja talon ympäri kiertävä aurinkoterassi. Kahvilan erikoisuus on ilmeisesti Varkaudessa kasvatetulla, savustetulla sammella täytetty vohveli. Nyt listalla on kuitenkin vain lohta, joten päädymme tilaamaan makeat vohvelit, toisen mansikkahillolla ja toisen vadelmalla.

roadtrip varkaus

roadtrip varkaus

Syömme sisätiloissa, sillä sopivasti kohdalle osunut sadepilvi roiskii vettä terassin rottinkikalusteille. Maisemat ovat siitä huolimatta vertaansa vailla. Vohvelit paistetaan tilauksen mukaan, mikron kilahdusta ei tässä kahvilassa kuulla. Niiden päälle on levitetty on kaupan hilloa ja pursotettu purkkikermavaahtoa, mutta myös tuoreita marjojaja talon marjapyreetä. Ilahduttavaa ja hyvää, oikein hyvää!

Näkötornista olemme bonganneet jo torin ja selvittäneet kirppisten osoitteet. Laskeudumme alas tornista ja käppäilemme lähimmälle, torin vieressä olevalle itsepalvelukirppikselle. Etsinnässä on isompi posliinivati, vohvelirauta (edelleen!) ja palapeli. Pidän silmät auki myös kristallisten skumppalasien varalta, sillä kotikeittiön lasikaappi kaipaisi täydennystä. Muutama Arabian tarjoiluvati olisikin tarjolla, mutta hinta on niiden kuntoon nähden liian kallis. Niinpä siirrymme seuraavaan kohteeseen.

roadtrip varkaus

roadtrip varkaus

Kuljemme pitkin Kauppakatua ja ihmettelemme auringossa haalistuneita ikkunateippauksia ja ikivanhoja leffajulisteita. Oranssi Kirppiksellä olisi ihana ruusuvati, mutta sille lätkäisty 32 euron hintalappu on mökkiastiasta liikaa. Osto- ja myyntiliike Varkauden Säästöcenter näyttää olevan remontissa, mutta astumme silti sisään. Remontin keskellä on kuin onkin portaat, josta laskeudutaan tavaroiden valtakuntaan. Osa pöydistä toimii itsepalveluperiaatteella, mutta kamppeiden laatu on selvästi edellisiä kirppareita parempi.

Tarjoiluvadeista on ylitarjontaa, mutta vohvelirautaa ei täältäkään löydy. On varmaan nöyrryttävä ja ostettava sellainen uutena, kun kerran käytetyn metsästäminen on kestänyt jo vuoden verran. Ihastun Arabian vatisarjaan, mutta käyttöä olisi vain sille suurimmalle. Astiat on kuitenkin hinnoiteltu köntässä, eikä vain yhtä vatia ole mahdollisuus ostaa. En halua hyllyilleni ylimääräisiä kippoja, joten tyydyn 5 euroa maksavaan valkoiseen Saksassa valmisttettuun soikeaan tarjoiluvatiin. Se kelpaa hyvin mökkikeittiöön.

Heinävesi – Varistaipaleen kanava, Ronttopuisto ja luostarielämää

Ostokset on tältä erää tehty, joten roadtrip saa jatkua. Seuraava etappi on Heinävesi. Päätämme piipahtaa sekä Valamossa että Lintulassa, vaikka kumpikaan meistä ei erityisemmin ole hengenmiehiä tai -naisia. Ensin kuitenkin pysähdymme Varistaipaleen kanavalla.

roadtrip varistaipale

roadtrip varistaipale

Luettuani viime syksynä Anni Kytömäen loistavan Kivitasku-romaanin, katselen kanavien kivisiä seinämiä ja puusta rakennettuja portteja aivan toisella silmällä kuin ennen. Kanavien kaivaminen ja rakentaminen ennen nykyaikaista infraa ja kalustoa on ollut työn ja tuskan takana. Esimerkiksi Saimaan kanavan rakennustyömaalla on aikoinen kuollut noin tuhat työmiestä huonojen työolojen ja tartuntatautien vuoksi.

Seuraamme kun pieni moottorivene laskeutuu porras kerrallaan laskevan vedenpinnan mukana. Astelemme pitkin kiviportaita sulkujen viertä ja ihailemme kanavan kuohuja. Korkeanpaikankammoisena on pakko sulkea välillä silmät, sillä kanava on pudotuskorkeudeltaan Suomen suurin, neljän sulun yhteenlaskettu pudotuskorkeus on 14,5 metriä. Kierrämme myös Varistaipaleen museorakennukset, sisäänpääsy on ilmainen. Kanavan vieressä palvelee myös pieni kioski, mutta me jätämme jätskitötteröt tällä kertaa nauttimatta.

roadtrip varistaipale

roadtrip varistaipale

Lintulan luostariin suunnatessamme silmiimme osuu Ronttopuiston mainos. Mikähän se tuo mahtaa olla, pohdin ääneen ja annan googlen hoitaa tehtävänsä. Facebook-sivut on päivitetty edellisellä viikolla, ruisleipää siellä ainakin leivotaan ja ilmeisesti tarjolla on myös päivän keittolounas. Johan tässä jo hiukookin, joten päätämme pysähtyä ihmettelemään Ronttopuistoa ja Cafe Saurusta.

roadtrip ronttopuisto

roadtrip ronttopuisto

roadtrip ronttopuisto

Selviää, että keittolounas on lopetettu, sillä keittiössä ei ole enää ketään soppaa keittämässä. Otamme myyjätytön suosituksesta sämpylän ja pullan, ehkäpä niillä saisi nälkää vähän siirrettyä. Pihapiirissä on lukuisia kettingistä taivuteltuja ITE-taideteoksia. Mainioin niistä on suurikokoinen vaaleanpunainen hevonen, Begasos (kyllä, kirjoitettuna beellä), joka lähtee lentoon nappia painamalla. Se heiluu edestakaisin vaaleanpunaisia siipiään leyhytellen. Käkätämme yhteen ääneen ja toteamme, että on tämä Suomi vaan mieletön maa.

Sitten jatkamme luostariin. Pidämme peukkuja, että Lintulassa olisi tarjolla suolaisia piirakoita tai jotakin, jolla matkaajien nälkä saataisiin taltutettua. Joudumme jälleen kerran pettymään. Vanhan kartanon pihapiiri on tosi kaunis ja siellä istuisi mielellään vaikka lounaalla, mutta ehkä Lintula puhuttelee enemmän henkistä ravintoa kaipaavia turisteja.

Matkamuistomyymälässä on pieni kirpputori, jossa olisi 10 eurolla tyrkyllä kuuden kauniin kahvikuppiparin setti. Haluaisin kovasti ostaa kokoelman kotiini, mutta tiedän, etteivät ne mahdu mihinkään, eikä niitä oikeasti tulisi käytettyä kuin kuvauksissa. Niitä varten en kuutta kahvikuppia oikeasti tarvitse. Vastustan kiusausta ja kävelen ystäväni perässä takaisin autolle.

roadtrip valamon luostari

Valamossa on kaunista, mutta ihmisiä on paljon ja ruoka kuulemma kovin keskinkertaista. Kuljeksimme hetken katsellen pyhiä rakennuksia ja puhumme siitä mitä kirkko, johon molemmat kuulumme, meille merkitsee. Toteamme olevamme hyvin pitkälle tapakristittyjä, emmekä oikein usko saavamme luostarista irti sitä, mitä monet varmasti täältä tulevat hakemaan. Ortodoksisuus linkittyy omassa mielessäni vahvasti vieraaseen kulttuuriin. Voi olla, etten tiedä siitä tarpeeksi, eikä tällainen pikainen visiitti taida olla omiaan syventämään ymmärrystäni aiheesta. Nälkäkin alkaa olla tässä kohtaa aikamoinen, joten etsiydymme takaisin parkkipaikalle. Roadtrip jatkukoon.

Rääkkylä – burgerilla Paksuniemen satamaravintolassa

Käännymme kohti Savonrantaa, mutta muutaman kilometrin jälkeen kuskin paikalla istuva ystäväni ehdottaakin, pitäisikö koukata Pohjois-Karjalan kautta. Tutkimme karttaa ja päätämme ajaa Savonrannan sijaan Liperin ja Kiteen kautta Kerimäelle. Juttua riittää, joten mitäs tässä ajellessa. Tässä välissä tosin yritän vimmaisesti löytää meille ruokapaikkaa, sillä nälkä alkaa käydä jo sietämättömäksi seuralaiseksi.

roadtrip arvinvirta

Liperi tarjoaa vain pizzaa, joten jatkamme eteenpäin. Olemme haukanneet vähän liian suuren palan yhden päivän ajoreissulle, sillä vaikka matkan varrella näkyy vaikka mitä kiinnostavaa, nyt ei ole aikaa pysähtyä tutkimaan kohteita tarkemmin. Vihdoin tärppää, Rääkkylässä sijaitsee Paksuniemen satamaravintola, joka tarjoilee muutakin kuin italialaista perinneruokaa. Luen ruokalistaa autossa ääneen ja vesi herahtaa kielelleni. Ajamme kohteeseen kulkematta yhdenkään kiertotien kautta.

Satama on rauhallinen. Samassa pihapiirissä on vanhaan myllyyn kunnostettu pieni majatalo ja vierasvenesataman palveluita. Meidän lisäksemme ravintolan terassilla istuu yksi pariskunta. Tilaamme tiskiltä kasvisburgerin ja lehtipihvin, ja valitsemme ruokajuomaksi Hesarin siiderivertailun voittajan Pohjois-Karjalan perukoilta sekä pullollisen vichyä.

roadtrip rääkkylä

roadtrip rääkkylä

Mustapapupihvihampurilainen maistuu hyvällä tavalla nuoruuden grilliruualle. Se johtuu ehkä sämpylän väliin ujutetuista suolakurkuista ja paneroiduista sipulirenkaista, vaikka mustapapuja ja kastikkeena olevaa guacamolea tuskin vielä 90-luvulla hampparien täytteenä oli. Seuralaiseni pettyy nostalgiasyistä tilaamaansa lehtipihviin. Se maistuu kuulemma jauhelihalta, mutta häviää lohkoperunoineen lautaselta silti alta aikayksikön. Taisi olla nälkä.

Niin käy, että vilkaistuamme kelloa tajuamme, ettemme ehdi enää pysähtyä Kerimäellä, jos mielimme ehtiä vielä markettiin ja alkoholiliikkeeseen. Tarkoitus on istua iltaa, kokata ja saunoa mökkimaisemissa, joten roadtrip kaasuttaa Kiteen ja Puhoksen kautta Kerimäen ohi, suoraan Savonlinnan Prismaan. Ahneella on kakkamainen loppu. Mökille päästyämme emme jaksa enää lämmittää saunaa, vaan keitämme nopeasti uudet potut ja heitämme matkan varrelta ostetut kanttarellit pannulle. Juomme pari lasia viiniä ja olemme valmiin nukkumaan.

Ensi kerralla ahmimme tietä pienemmän palan kerrallaan.

Mökkikausi on avattu – hurraa!

Lämpö alkoi nousta jo helmikuussa. Aurinko kohosi korkeammalle ja mieli karkasi mökkimaisemiin. Vatsanpohjassa kutitteli jo kesä, lempeät löylyt ja kirkasvetisen järven levollinen liplatus. Maaliskuussa lähetin viestin vuokraemännälle, josko lääkettä mökkikuumeeseen löytyisi jo pääsiäisenä. Vastaus oli väriltään vihreä, ja siltä seisomalta ilmoitimme siskoille ja vanhemmille, että vietämme pääsiäisen kahdestaan, mökillä. Ennenkuulumatonta!

mökkikausi

Niin todella tapahtui, vaikka keli olikin varsin vilpoisa ja mökki talven jäljiltä kostean kolea. Mies pörähti paikalle moottoripyörällä, minä hyppäsin bussiin ja hyödynsin ajan töitä tehden. Mökkitien kunto tiedustelimme etukäteen naapureilta. Metsän siimeksessä kiemurteleva tie oli paikoin jäässä ja viimeiset 100 metriä vielä lumen peitossa.

mökkikesä

Onneksi kylmä ei meitä pelota. Paksumpaa villapaitaa päälle, pitkät kalsarit jalkaan, sauna lämpiämään ja tulet takkaan. Mökillä mellastaneiden hiirten pökäleitä metsästäessä ja jääkaappia jynssätessä ehti tulla hiki. Ennen saunaa hikipisaroita vuodatettiin vielä klapihommissa, myös syksyllä maahan pudonneet lehdet saivat haravilta kyytiä. Kurjet ja joutsenet toitottivat kevään tervetulleeksi, sammakkojakin nähtiin ja pörriäisiä, jotka hädissään etsivät varpujen seasta syötävää. Onneksi toimme kukkia mukanamme, terassipöydällä keltaisena loistavat narsissit kiinnostivat kimalaisiakin.

Järvi oli edelleen jäässä, vain rantavesi virtasi vapaana. Rikoimme jäätä sen verran, että saunasta pystyi pulahtamaan. Minä kastoin vain varpaani, mies urheasti kyykkäsi veteen kaulaa myöten. Odotan suosiolla sitä, kun järvi on jäistä vapaa ja vesi vähintään 20-asteista.

Kolmannen pesällisen jälkeen makuuhuoneen lämpö oli noussut 13 asteesta kahdeksaantoista. Merinovillaa ylle ja pikaisesti peiton alle, viileässä nukun muutenkin paremmin. Tuuli suhisi puissa ja kolisutteli ikkunanpieliä. Sunnuntaina aamupalapöydässä hytistessämme, päätimme pitää mökkeilystä pienen tauon ja odottaa ilmojen lämpiämistä.

peilityyni

Kuukautta myöhemmin suhasimme Savoon siskolta lainatulla autolla. Takakonttiin pakattiin esikasvatettuja tomaatin- ja chilintaimia, grillihiiliä, huussinkariketta, mökkivaatteita, pyyhkeitä ja lakanoita, sekä juomaa ja ruokaa. Matti Huutonen lupasi 21 astetta ja aurinkoa – mikä mainio mökkisää! Sen oli huomannut muutama muukin, sillä normaalin kolmen tunnin sijaan köröttelimme vitostien ruuhkassa melkein viiden tunnin ajan.

peilityyni

Lauantaiaamuna järven rasvatyynen pinnan rikkoi vain vesimittarien viipotus, ja ilma seisoi välillä vähän liiankin painostavana. Oli ihmeteltävä ääneen, miten oikein selvisimme viime kesän 35 asteen helteistä, kun nyt jo tuntuu näin tukalalta!

Hyppäsimme hellettä pakoon ilmastoituun autoon. Minä istuin kuskin paikalle ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen, mies otti tilanteesta kaiken irti ja sihautti auki kaljatölkin heti auton lipuessa mökkipihasta kohti kyläkauppaa. Kauppareissun aikana vilkku unohtui kolmesti, mutta ajopeli ei sammunut kertaakaan. Silti pohdin kauhuissani, kuinka selviän seuraavasta viikonlopusta, jolloin kurvailen keskenäni pitkin Ahvenanmaan pikkuteitä.

savulahna

Kylän kalakauppiaalta tarttui koukkuun savustuslaatikkoon sujautettava lahna sekä kourallinen pikkumuikkuja muurikalla paistettavaksi pikalounaaksi ja kirpputorilta matkaan lähti kuvauslautanen, muutama iskemätön tupperware-kippo sekä pari pellavaista keittiöpyyhettä. Tokmannin takapihalta keräsimme koriimme vielä avomaankurkun ja kesäkurpitsan taimia. Viime kesästä viisastuneina kesäkurpitsoja ostettiin kaksi, sillä yksinäinen taimi tekee huonoja hedelmiä. Se tarvitsee rinnallensa kumppanin, arveli anoppiehdokaskin.

kesäkurpitsapenkki

Ohjelmaa riitti. Urakoinnin tuloksena istutuslaatikoissa on nyt tuoreet mullat, yrttiruukut, taimet ja salaatinsiemenet ovat löytäneet paikkansa, puita on kaadettu ja klapeja tehty lisää, lupiinipuskat leikattu alas ja aurinkotuolitkin korjattu. Ampiaispesien rakennuspuuhat eivät vielä ole alkaneet tai sitten nuo ketaleet ovat vihdoin ymmärtäneet väistyä tontilta takavasemmalle.

Laituri jäi vielä laskematta veteen, sillä sen suhteen pitää kehitellä strateginen sotasuunnitelma. Sivutuuli oli nimittäin viime kesän aikana vääntänyt kiinnityskoukut vinksalleen, ja talvi runnonut rantaan rakennetun terassin pois perustuksiltaan. Se pysyy vielä hyvin paikallaan, mutta ennen pitkää se on tuettava tavalla tai toisella. Onneksi uimaan pääsee myös ilman laituria.

kesäkurpitsapenkki

Pelkkää työleiriä ei ensimmäinen kesäviikonppu tietenkään ollut. Kirjapino hupeni, samoin skumppapullon pinta. Riippumattoa ei vielä viritelty, mutta aurinkotuoleissa lötköteltiin senkin edestä. Stressaantunutta sielua hoidettiin saunan lauteilla pastellinpunaista taivaanrantaa tuijotellen. Mies pulahti 19-asteiseksi lämmenneeseen järviveteen, minä kahlailin ja päätin uskaltaa uimaan vasta, kun maaginen 20 asteen raja rikkoutuu.

klapipino

Joutsenten iltalento heijastui peilityynestä pinnasta, ja käki kukkui vielä iltakymmeneltäkin. Satapäiset hanhiparvet kaakattivat kuin viimeistä päivää ja pikkulintujen parinmuodostus oli sävelmistä päätelleen kiihkeimmillään. Räkättirastas oli ehtinyt jo munia, ja hautoi jälkikasvuaan puupinon päälle pystytetyssä pesässä. Ehkäpä se ensi kertaan mennessä on saatellut pesueensa maailmalle.

viljelylaatikko

Aion asettua mökille pysyvästi heti juhannuksen jälkeen. Mies seuraa perässä heinäkuussa, sitten kun työkuviot antavat myöten. Siihen asti aion selvitä yksin karhujen keskellä, kuikkien haikeita huutoja kuunnellen. Jos hyvin käy, saan houkuteltua seuralaisiksi palokärjen, lepakoiden, sudenkorentojen ja sisiliskojen lisäksi myös kourallisen ystäviä. Tästä se alkaa, kaikkien aikojen mökkikesä!

Kyyttökavereita ja tuoretta valkosipulia – vieraisilla Sappion luomutilalla

Nimismiehen kiharoille kulunut hiekkatie pöllyää niin, ettei eteensä tahdo nähdä. Edellisistä sateista on kolme viikkoa aikaa, ja helleputki on saanut pientareen niittykukatkin nuokkumaan. Matelemme traktorin perässä, ja pohdimme mitä sitä ajavan isännän päässä mahtaa liikkua. Toivoo taatusti sadetta yhtä paljon kuin luontokin.

Noin neljän kilometrin päässä Juva–Savonlinna-tieltä, kääntyy vasemmalle Pikkusappiontie. Pian nenään hiipii lapsuudesta tuttu maatilan tuoksu – tässä lähellä asuu kymmeniä kyyttölehmiä ja -sonneja, itäsuomalaista alkuperäiskarjaa. Sappion luomutila on aivan nurkan takana.

sappion luomutila kyyttö

Kuorolaulu on ihmeellinen harrastus. Sitä kautta tutustuu ihmisiin, joihin todennäköisesti ei missään muualla vahingossakaan törmäisi. Kuten nyt Frans Jaatiseen ja Alexandra Lindqvistiin, jotka ottivat muutama vuosi sitten haltuun Sappion sukutilan, ja mittailevat saappaillaan nyt pellon piennarta kuin vanhat tekijät konsanaan. Maalle muuttaminen ei kuulemma ole kaduttanut hetkeäkään, päinvastoin.

Sappion luomutila on sopivasti mökkimatkamme varrella, niinpä tuotevalikoima on tullut jo varsin tutuksi. Kyytönlihan lisäksi luomutilalta voi ostaa valkosipulia. Kesällä tuoreena, myöhemmin syksyllä ja talvella kuivattuna – kokonaisena, myllystä pyöräytettävänä rouheena, lastuina tai perinteisenä valkosipulisuolana. Valkosipulimyllystä on tullut meidän keittiössä jo legenda. Valkoista kultaa rouhaistaan niin leivän päälle kuin patoihin ja kattiloihinkin.

sappion luomutila valkosipuli

Tällä kertaa olemme ostosvisiitillä niin ikään kuoroharrastuksesta elinikäisiksi ystäviksi tarttuneiden leidien kanssa. Halaamme, vaihdamme kuulumiset ja sitten ryhdymme kaupantekoon. Ostamme reilun kilon tuoretta ulkofilettä, pari kourallista juuri pellosta nostettua valkosipulia ja ison rasiallisen itsepoimintana myytäviä saskatoon-pensaan eli marjatuomipihlajan sinisinä hehkuvia marjoja. Fransin vanhempien vastalinkoamaa hunajaakin olisi tyrkyllä, mutta mökin hunajavarastot on harmillisesti juuri ehditty täyttää edellisenä päivänä.

sappion luomutila valkosipuli

Pihalla kasvaa myös viiniköynnöksiä ja kymmeniä korkeita tyrnipensaita. Makeanhimoisia lintuja suitsitaan kaiuttimista kantautuvilla petolintujen äänillä. Kissat loikoilevat laiskoina auringossa, lehmät mölisevät vähän kauempana metsälaitumella. Sonnit seisovat omassa aitauksessaan. Yksi niistä tulee tutustumaan kameraan. Häntä heilauttelee paarmanperkeleitä kauemmanksi ja kosteat silmät seuraavat tarkasti, mitä aitauksen toisella puolella tapahtuu. Emäntä huikkaa kauempaa, että sonnin nimi on Onni. Onni-sonni on uteliaalla tuulella, tai sitten se vain tykkää paistatella linssin tuolla puolen.

sappion luomutila kyyttö

sappion luomutila kyyttö

Tämän luomummaksi ei naudanliha muutu. Vaikka olen sekasyöjä, mietin tarkkaan, mitä suuhuni laitan. Tehotuotettuun broileriin en juurikaan enää koske, eikä possuakaan tule kaupasta kotiin kannettua. Naudanlihaa syön silloin tällöin, mutta silloinkin haluan tietää, millaiselta tilalta liha on peräisin. Ostan aina luomua, ja jos sitä ei ole tarjolla, käännyn usein kannoillani ja kävelen takaisin kasvislaarien ja vihannesröykkiöiden äärelle. On ilo ostaa suoraan tuottajalta ja tukea samalla tilallisia, sellaisia, jotka haluavat kasvattaa suomalaisten ruokapöytään kestävää syötävää ja tekevät sen eettisesti.

sappion luomutila kyyttö

Olemme unohtaneet kylmälaukun kotiin, mutta kätevä isäntä kaivaa kätköistään kylmäkallen, painaa se lihaa vasten ja käärii koko komeuden tiukasti sanomalehtipaperiin. Vilkutamme mennessämme sonninmullikoille ja köröttelemme mökin kesäkeittiöön sytyttelemään grilliin tulia.

Hiiligrillissä kovalla lämmöllä nopeasti kypsennetyt ulkofilepihvit (kaksi minuuttia per puoli) maistuvat mielettömän hyville, mehukkaampia pihvejä en muista nauttineeni vuosikymmeneen. Ja saskatoonit, ne häviävät rasiasta muutamassa minuutissa. Yhdessä muurinpohjalettujen ja vaniljajäätelön kanssa, tietenkin.

sappion luomutila valkosipuli

ps. Sappion luomutilan tuottamaa valkosipulia voi ostaa paitsi suoraan tilalta, myös verkkokaupan kautta. Lisäksi tuotteita on saatavilla ainakin Juvalta sekä valikoiduista pääkaupunkiseudun marketeista. Kyytönlihaakin on välillä tarjolla myös meille etelän asukeille. Kannattaa siis ottaa Sappion luomutilan Facebook-sivu seurantaan, sitä kautta tiedotetaan silloin tällöin tapahtuvasta pop up -myynnistä. Ja jos Sappion luomutila on sinunkin (mökki)matkasi varrella, käy ihmeessä kylässä, mutta muista pirauttaa ensin, jotta siellä tiedetään olla paikalla!