Ruokamatkalle Kehä kolmosen tuolle puolen?

Tällä viikolla julkistettiin 50 parasta suomalaista ravintolaa – listaus, joka perustuu noin 250 alan ammattilaisen mielipiteisiin. Kuohuviini kupli ja kunniakirjoja jaettiin tykätyimmälle tunnelmalle, onnistuneimmalle olut- ja viinilistalle, mainioimmille makuelämyksille ja taitavimmille tulokkaille. Kiiltävimmän pokaalin pokkasi Grön, toiseksi sijoittui Olo ja pronssi ripustettiin BasBasin kaulaan.

Jokainen äänestykseen kutsutuista pani viisi suosikkiravintolaansa parhausjärjestykseen, ykkönen sai viisi pistettä, viides yhden. Tuloksista koottu kärkikymmenikkö edustaa yhtä poikkeusta lukuunottamatta (varför Grön, vi har ju Kaskis!) helsinkiläistä ravintolakulttuuria, mutta viidenkymmenen parhaan joukkoon mahtuu muitakin kuin pääkaupunkiseudun valkoisten liinojen klassikoita.

ravintola grön tartar

Jos ravintoloitsijoita, keittiömestareita, ravintolakriitikkoja ja ruokatoimittajia on uskominen, näyttää kotimaamme ruokakaupunkien kärki kulinaristin silmin tältä:

1. Helsinki
2. Turku
3. Tampere
4. Porvoo
5. Oulu
6. Kirkkonummi
7. Lohja
8. Rovaniemi
9. Mustio (Raasepori)
10. Mikkeli

Palkintopallilla seisovat odotetusti isoimmat kaupungit, mutta jo neljännellä sijalla patsastelee piskuinen Porvoo Sinnen, Sicapellen ja Meat Districtin ansiosta. Oulusta listalle äänestettiin Ostroferia ja Hugo. Kirkkonummi, Lohja, Rovaniemi, Mustio ja Mikkeli nousivat kärkikahinoihin kukin yhden ravintolan voimin. Viivan alla TOP 10 -paikkaa kärkkyvät Lahti ja Joensuu.

ravintola grön

Kesken palkintojen jaon tajusin, että oma ravintolakuplani on todella Helsinki-keskeinen. Luuhaan pitkin Eurooppaa, etsin kulinaarisia kokemuksia, tavoittelen tähtiravintoloita ja matkustan ruuan perässä maailman ääriin. En siis näe tätäkään metsää puilta.

Helsingin ulkopuolella huomiota herättävistä ja ruokaihmisten hehkuttamista paikoista olen käynyt vain neljässä. Siis NELJÄSSÄ. Turkulaisessa Tintåssa nautin lounaspastan kylmänä toukokuisena perjantaina pari vuotta sitten, Sicapellessä vietin tyttöjen iltaa 2014 ja ravinteli Berthassa ja Gastropub Tuulensuussa piipahdin Tampereen Sävelen tienoilla ehkä vuonna 2012.

ravintola grön

Häpeän puna hiipii kaulaa pitkin kasvoille. Maksan satalappusia matkasta Madridiin, mutta en saa takapuoltani tyrkättyä Turkuun. Samoilen viiniköynnösten lomassa ja hörpin ökykallista baroloa, vaikka Tampereelle, ruokaihmisen paratiisiin pääsisi yhdeksällä eurolla. Ihailen Euroopan keskiaikaisia kaupunkeja, kun puolen tunnin bussimatkan päässä olisi idyllinen Porvoo. Pitäisikö kenties vähän skarpata?

ravintola grön

Jospa vuosi 2018 olisikin kotimaisen kulinarismin, suomalaisen ruuan ja lähellä tuotettujen raaka-aineiden vuosi? Jospa suuntaisin siippani kanssa romanttiselle ruokamatkalle parin tunnin päähän, Turkuun tai Tampereelle? Jospa lopettaisin taivaanrantaan tähyilyn ja hyppäisin bussiin, jonka päätepysäkkinä on Lohjan Mikko Utter tai Kirkkonummen Bistro o Mat? Jospa halpojen Pariisin-lentojen sijaan ostaisin junalipun Ouluun? Jospa keskittyisin hetkeksi rikkaisiin ruokaperinteisiin ja unohtaisin ulkomailla haahuilun? Luonto kiittäisi ja hiilijalanjälkeenkin saisi leikata ison loven.

Matkamessut alkavat huomenna. Saattaa olla, että minut löytää varmimmin tutkimasta kotimaisia kaupunkilomia ja ruokamatkailuun erikoistuneita kohteita. Turku, Tampere ja Oulu, täältä tullaan!

ps. Kuvat eivät tee oikeutta Grönin annoksille. Varatkaa pöytä ja antakaa aistienne viedä!

Roomalaisessa keittiössä: Trattoria da Teon artisokkapasta

Käsi ylös, kuinka moni teistä luottaa ennemmin kavereiden suosituksiin kuin yritysten mainoksiin markkinointiteksteihin? Niin arvelinkin. Ette ole yksin, sillä tuoreiden tutkimusten mukaan jopa 83 prosenttia kuluttajista on kanssanne samaa mieltä.

Tuttuihin luottotyyppeihin turvaan minäkin etenkin matkasuunnitelmia ja ravintolavalintoja tehdessäni. Ennen reissua kahlaan matkablogeja, selaan Trip Advisoria ja pidän meteliä kaikissa some-kanavissa. Pyydän suosituksia ravintoloista ja kotoisista viinibaareista, kyselen mitä kannattaisi tehdä ja missä kaikkialla käydä. Mikä on kaupungin paras brunssipaikka ja miltä kujalta löytyvät paikallisten suunnittelijoiden vaateliikkeet. Kalastelen vinkkejä ystäviltä ja työkavereilta, sillä he tietävät kyllä, mistä pidän ja mitä reissuiltani haen.

colosseum

Syksyllä 2012 edessä oli elämäni ensimmäinen reissu Roomaan. Huone oli varattu Trip Advisorin arvioitten perusteella La finestra sul colosseosta, mutta ravintoloiden valinnassa turvauduin ystävieni apuun. Facebook-seinällä esitetty ensikertalaisen hätähuuto tuotti oivallisen tuloksen.

Minä kysyin: Edessä pitkä viikonloppu ikuisessa kaupungissa. Ekakertalainen kaipaa Rooma-vinkkejä konkareilta, ravintolasuosituksista plussaa!

Ja aina yhtä luotettava facebook-verkosto vastasi:

Tiina: Laukkaat kaikki mahdolliset paikat läpi. Raunioilla on käsittämätön ikiaikainen tunnelma, historia on käsinkosketeltavaa. Colosseumiin en mennyt sisälle asti, kun oli ryöstöhinnat ja kiire, mutta siellä riittää paljon kaunista katsottavaa ympäriinsä. Ihana katukahvila… mikähän sen nimi on… Mutta mene hieman syrjempään syömään, jossa paikallisetkin käyvät niin saat aitoa ruokaa! Hyvää matkaa! 🙂

Timo: Trattoria Da Teo. Kysy listan ulkopuolisia herkkuannoksia. Artisokkapasta aivan must. Viinit loistavia.

Laura: Mun vanhemmat on viime Rooman käyntinsä jälkeen hehkuttaneet Trattoria Scavolinoa, jostain Fontana di trevin kupeesta pikkukadulta pitäisi löytyä. Itse en ole käynyt mutta kuulemma todella hyvää ruokaa, varsinkin kaikkia kala/äyriäisannoksia 🙂 Vatikaanissa jos jaksaa kiivetä Pietarinkirkon kupoliin niin näkymät ovat kyllä huikeat! Mukavaa matkaa 🙂

Saija: Yritä olla tulematta ryöstetyksi.

Ryöstäjiä emme kohdanneet ja Scavolinokin jäi testaamatta, mutta Timon vinkkiin tartuimme ja varasimme pöydän Trattoria da Teosta jo Suomesta käsin. Luotto oli kova, sillä suosittelija on kulinaristi itsekin.

pietarinkirkko roomassa

Vettä satoi kaatamalla, niinpä reippaan kävelyretken sijaan köröttelimme Trastevereen bussilla. Lähimmältä bussipysäkiltä oli vielä matkaa ravintolaan ja jalassa tottakai ne paremmat korkeakorkoiset kengät, olihan edessä romanttinen ravintolaillallinen. Yhden sateenvarjon taktiikalla kastuimme käytännössä molemmat. Pölähdimme täpötäyteen trattoriaan etuajassa, märkinä ja kylmissämme. Emäntä pahoitteli, sillä sisälle ei mahtunut odottelemaan, tulisimmeko vartin päästä uudelleen.

Emme olleet ainoita ravintolaan pyrkiviä, mutta meillä sentään oli varaus. Viereisissä kortteleissa ei kuppiloita näkynyt, joten hakeuduimme pimeään porttikongiin sateelta suojaan. Tunnelma saattoi lässähtää hieman – kylmissäni, märkänä ja nälkäisenä en ole parhaimmillani.

Kun ravintolan ovet viimein aukesivat meille, lämpö tulvahti luihin ja ytimiin. Aurinkoinen isäntapari singahteli pöytien välissä ja puheensorina oli taukoamaton. Ympärillämme puhuttiin italiaa, eikä muita turisteja juuri näkynyt. Päätin yrittää itsekin pärjätä illan italialla ja kaivaa syvämuistista sinne italiassa asuessani juurtuneen kielitaidon. Ruokasanaston omaksuminen kielessä kuin kielessä on onneksi helppoa, etenkin jos itsekin viihtyy keittiössä. Viinilasillisen jälkeen kielen kannat rentoutuvat, eikä vieraan kielen puhuminen jännitä ihan niin paljon.

artisokkapastaa

Ravintolan emännän kasvoille levisi tietäväinen hymy ja hän kaappasi minut halaukseen, kun kysyin sattuisiko heillä olemaan artisokkapastaa, vaikka sitä listalla ei luekaan. Taidat tosiaan tietää, mitä haluat, hän vastasi ja iski silmää. Sillä hetkellä meistä tuli tärkeitä asiakkaita.

Viini oli erinomaista ja pasta taivaallista, tunnelma lämmin ja leppoisa, tuntui siltä kuin olisi istunut italialaisen emännän keittiössä, pitkän pöydän ääressä. Kiire ja kinastelut oli ripustettu naulakkoon yhdessä sateessa kastuneiden ulkovaatteiden kanssa. Ei haitannut edes se, että pöytien järjestys pantiin uusiksi isompaa seuruetta varten kesken pääruuan. Ravintolavieraat ottivat lautasensa ja lasinsa, aterimien kilinä taukosi vain muutamaksi sekunniksi jatkuakseen viereisessä pöydässä ilman sen suurempaa kohtausta.

Poistuessamme kadulle viinihiprakassa ja vatsa jälkiruokaa pullollaan vettä satoi edelleen. Bussiaikataulut eivät pitäneet paikkansa ja loppujen lopuksi päädyimme kävelemään takaisin hotellille. Italialainen elämänasenne oli kuitenkin ehtinyt tarttua meihin ja sateinen Rooma näytti kosteanakin hurmaavalta.

artisokkapastaa

Visiitistämme on jo viisi vuotta, mutta internetin mukaan Trattoria da Teo on edelleen vanhalla paikallaan. Puolet nettigallerian kuvista on omistettu artisokalle, joten vaikka menua ei italiankielisillä sivuilla nähtävillä olekaan, uskon vakaasti, että pasta on edelleen tilattavissa. Jos ei listalta niin ainakin tiskin alta!