Hostel Café Koti – räsymattoja, rottinkia ja ruokaelämyksiä

Kaupallinen yhteistyö: Hostel Café Koti

Ovi on painava, sen metalliseen ripaan on kaiverrettu maapallo ja avain. Hostel Café Koti on asettunut entisen SYPin konttorin tiloihin, Valtakadun ja Pekankadun kulmaukseen, pikkukaupungin turistikeskustan ytimeen. Historia havisee melkoisella metelillä, sillä pankkisalissa, joka nyt palvelee hostellin vastaanottona, kahvilana ja ravintolana, on istuttu 1980-luvulla tunti jos toinenkin. Rakennuksen massiivinen ulkonäkö pettää pahan kerran. Pankkineitien tunkkainen työtila on muokattu avaraksi, valoisaksi ja varsin kutsuvaksi kokonaisuudeksi. Jos en tietäisi paremmin, voisin kuvitella istuvani keskellä Kalliota tai Punavuoren ytimessä.

Hostel Café Koti

En kuitenkaan ole Helsingissä, vaan Rovaniemellä, Joulupukin naapurissa, Kemijoen ja Ounasjoen risteyksessä. Nostalgiatrippi entiseen kotikaupunkiini on alkanut. Osuvampaa majoituspaikkaa ei tälle matkalle olisi voinut löytyä, sillä olen kirjaimellisesti palannut Kotiin. Saan respasta avaimet hymyn kera ja kiipeän laukkuni kanssa rakennuksen kolmanteen kerrokseen.

Minulle ja siskolleni osoitetun huoneen ovella tiedän tulleeni oikeaan paikkaan. Nimikyltissä lukee Mikkola, isäni mummin sukunimi. Samalla käytävällä ”asuu” myös Voutilainen, joka on äitini tyttönimi. Tämä ei voi enää olla sattumaa. Myöhemmin kuulen, että huoneiden oviin valitut nimet ovat hostellin rakentajien, sisustajien ym. ammattialaisten sukunimiä, dormien sängyt ja kaapit taas on nimetty samojen tyyppien etunimillä. Mukavaa, että tekijöitä muistetaan!

varpaat räsymatolla

Tässä kohtaa minun on vähän häpeäksenikin myönnettävä, että olen ollut aina epäluuloinen hostelleja kohtaan. Hostelli on ollut mielikuvissani yhtä kuin meluiset dormit, kuorsaavat kanssamatkaajat, yölliset bileet, halpa sisustus, epäsiistit käytävät ja sotkuiset yhteiskeittiöt. Oli siis jo aikakin päivittää hostellikäsitykseni tälle vuosituhannelle. Aulatilan ja ravintolan perusteella Hostel Café Koti on juuri oikea paikka tälle takinkääntöyritykselle.

Olen luvannut kirjoittaa kokemuksestani blogiin. Hulppean hienosta ensivaikutelmasta huolimatta hirvittää vähän, mihin olen lupautunut, sillä mitä jos joudunkin raportoimaan epäkohdista ja unettomista öistä, aamiaisen laadusta tai illallisen tarjoiluista. Siksi avaan huoneen oven jännityksestä jäykkänä, ja meinaan saman tien lentää pyllylleni. Siis tämäkö muka hostelli?

Hostel Café Koti

Hostel Café Koti

Hostel Café Koti

Hostel Café Koti

Hostel Café Koti Koti keittiö

Lattioita koristavat kodikkaat räsymatot, sängyille on levitetty neulottu päiväpeite, puinen päätyseinä on maalattu mustaksi, ja sille on ripustettu tyylikkäät taulut. Katosta roikkuu kahvilan puolelta tuttu rottinkinen keinutuoli. Pohjoisen viileä valo tirkistelee sisään sälekaihdinten väleistä, ikkunat avautuvat kahteen ilmansuuntaan. Kulmahuoneessa on täytynyt olla jonkun johtavassa asemassa olevan pankkipohatan toimisto. Odotukset pongahtavat vieterin lailla pahnojen pohjalta pilvien päälle. Yhteistilatkin näyttivät varsin viihtyisiltä: keittiö oli siisti ja valoisassa olohuoneessa olisi ilo istua vaikka läppärin ääressä etätöissä. Jos hostellit nykyään ovat tällaisia, miksi edes hakeutuisin hotelliin?

Hostel Café Koti aamiainen

Hostel Café Koti aamiainen

Hostel Café Koti aamiainen

Hostel Café Koti aamiainen

Hostel Café Koti aamiainen

Hostel Café Koti aamiainen

Maittavien unien ja täyttävän aamiaisen jälkeen hyppäämme hostellista vuokrattavien mummopyörien satulaan ja huristelemme pitkin entisiä asuinseutuja, koulujen pihoja ja leikkipaikkoja. Rovaniemi osoittautuu oikein miellyttäväksi pyöräilykaupungiksi, pyöräteitä on paljon ja ne ovat hyvässä kunnossa.

Ounasjoen ylittävän sillan pielessä pysähdymme ihmettelemään paikallista uimarantakulttuuria. Moottoriliikennetien pientareella, satasen alueella, on parkissa kymmenkunta autoa. Sillan kulmalta lähtee kapea polku, jota pitkin pääsee jokeen muodostuneelle hiekkasärkälle. Siellä pulikoi perheitä ja kaveriporukoita. Tämä ei kävisi laatuun kotikulmilla Helsingissä, mutta pohjoisilla leveysasteilla kansalaistottelemattomuuskin on ilmeisesti aivan eri tasolla. Päitämme pyöritellen jatkamme matkaa takaisin kohti hostellia.

nostalgiatripillä

polkupyörät

Aamiainen, lounas ja etenkin illansuussa saunan jälkeen nautittu kolmen ruokalajin bistroateria ovat suositusten arvoisia. Hehkutamme toisillemme paahdettujen perunoiden lisukkeena tarjottua jumalaista, ruskealla voilla maustettua hollandaise-soosia ja omaperäistä paahdetuista tomaatesta valmistettua mozzarellasalaattia. Puhumme toistemme päälle, kun kehumme rautucheviceä ja sen alle piilotettua, itse leivottua briossia ja pääruoaksi tilattua nieriää kirpeän raikkaalla kastikkeella.

Bistron ruoka on odottamattoman ihanaa, ja se kelpaisi sellaisenaan minkä tahansa fine dining -ravintolan listoille. Seuraavana päivänä kuulemme, että Hostel Café Kodin nuorilla kokeilla on jo rutkasti kokemusta valkoistenkin liinojenn ääreltä, Ounasvaaran Sky Kitchen & View’n keittiöstä. Eipä siis ihme, että makuelämys oli melkoinen. Erityiskiitos keittiöön myös aamiaisen gluteenittomasta puurosta ja tuoreesta kauraleivästä.

Hostel Café Kotii illallinen

Hostel Café Koti illallinen

Hostel Café Koti illallinen

Hostel Café Koti illallinen

Hostel Café Koti illallinen

Hostel Café Koti illallinen

Jälkiruokadrinksut sekoitettiin Mökki-terassilla, sisäpihalla lymyilevällä salaisella keitaalla. Negroni laskettiin lasiin Kyrön tammitynnyristä, jossa se oli kypsynyt koko kevään ja alkukesän. Tätä herkkua saa Helsingistäkin vain harvoista ja valituista anniskeluliikkeistä. Drinkit nautittuamme kapusimme yhdet portaat ylöspäin ja pian pötkötimme jo tyytyväisinä lakanoiden välissä.

Hostel Café Koti mökkiterassi

Kun kyseessä on kaupallinen yhteistyö, yritän aina löytää edes jotain kehitettävää, vaikka kokemus kuinka olisi täydellinen. Tällä kertaa kritisoitavaa ei yksinkertaisesti löytynyt. Huoneessa oli kyllä kuuma, mutta ulkona oli yli 30 asteen helle, joten olosuhteille ei kukaan mitään voinut. Terassilla musiikki soi vielä klo 22 jälkeenkin, mutta meitä iltakukkujia se ei häirinnyt, päinvastoin. Tässä todistustenjaossa Hostel Café Koti saa kiitettävän, sillä se todella on virkistävä poikkeus lähes kokonaan lappiteemoitetun kaupungin keskellä.

Yöpymiset, vuokrapyörät, lounaan ja illallisen tarjosi Hostel Café Koti. Siskokset kiittävät, kumartavat ja palaavat taatusti uudelleen!

ps. Kurkkaa lisää kuvia ja paikallisen mielipide hostellista Pää pilvissä -blogista!

Sky Kitchen & View – huippuruokaa ja huimaavia näköaloja Ounasvaaralla

Yhteistyössä: Sky Kitchen & View

Kaivan kännykästäni sähköpostin. Pitkähihaisia ei välttämättä tarvita, siinä lukee. Mitä vähemmän teillä on päällä, todennäköisesti sen parempi. Ei, emme ole menossa hikoilemaan jumppatunnille tai iltalenkille heinäkuiseen metsään, vaan seisomme kylpyhuoneen peilin edessä ja ehostamme itseämme illallista varten. Rovaniemellä, Ounasvaaran huipulla sijaitseva Sky Kitchen & View on mitä ilmeisimmin kuumaakin kuumempi ravintola. Noudatamme neuvoa, pukeudumme vilpoisiin kesämekkoihin ja tilaamme taksin.

sky kitchen & view ounasvaara

Odotukset ovat korkealla, sillä olen päässyt maistamaan ravintolan upeita annoksia ennenkin. Sky Kitchen & View hurmasi maisteluannoksillaan jo tämän kesän Taste of Helsingissä, jossa se nousi ylivoimaiseksi suosikiksi kaikkien 11 ravintolan joukosta. Sekä kaskinauris-annos että tattikinuski-jälkkäri oli pakko tilata useampan kertaan tapahtuman aikana. Ja siitähän se ajatuskin sitten lähti. Lentolippu Rovaniemelle oli jo hankittuna, enää puuttui vain pöytävaraus.

ounasvaara

Heti hurautettuamme taksilla tunturin laelle tajusimme tehneemme vakavan virheen. Taksi olisi ehdottomasti pitänyt ohjeistaa ajamaan Ounasvaaran juurelle. Ainoa oikea tapa nousta tunturiin on nimittäin hissi. Tuolihissi palvelee kesäisinkin, joten mikäpä sen ihanampaa kuin ihailla vaaramaisemia kesämekon helmojen hulmutessa lempeässä suvituulessa, kun tuolihissi natisee leppoisaa vauhtia ylöspäin.

sky kitchen view ounasvaara

Hotellin ja ravintolan ulkokuori hämää. Taksikuskin mukaan joka toinen ulkomaalainen turisti valahtaa valkoiseksi rakennuksen nähtyään. Tämäkö todella on hotelli? Huoneissa en ole käynyt, mutta ravintolasali on klassisen tyylikäs. Toki aikaa nähnyt, mutta valoisa ja kaikin puolin miellyttävä. Lämpötilasta ei voi sanoa samaa. Siskoni rannetietokone näyttää +33 astetta. Ravintolasalin ikkunat ovat suuret ja ne avautuvat ilta-aurinkoon. On niin kuuma, että voi sulaa.

Mutta me emme valita, sillä keittiössä on taatusti vieläkin kuumempaa. Ikkunoista avautuva näköala salpaa hengen. Ilta-aurinko värjää ravintolasalin keltaisellaan. Ikkunan ohi jolkottaa poro. Ympärillämme leviää pohjoinen vaaramaisema.

ounasvaara

Keittiön tervehdyksenä pöytään kannettu vegaaninen omenafenkolikeitto on ihanaa. Kelopuusta valmistetun leipälaudan päällä on tummaa leipää, joka on leivottu appelsiinimehuun. Ruskealla voilla aateloitu voi on täydellinen makupari makean leivän kanssa. Keliaakikkosiskoni on otettu hyvin huomioon: pehmeä gluteeniton leipä on aseteltu voipaperin päälle, jotta leipälautasena käytetystä kelokiekosta ei tarttuisi murustakaan mukaan.

sky kitchen view ounasvaara

sky kitchen view ounasvaara

sky kitchen view ounasvaara

Ensimmäinen kaato viiniä on sekin paitsi biodynaaminen, myös vegaaninen. Kirkastamaton Weisburgunder on Weingut Beck -viinitalon rakkaudella tuottama. Isältään viinintuottajan tittelin perinyt Judith panostaa määrän sijaan laatuun ja onkin lausahtanut, että kuka tahansa voi tehdä maailmanluokan viiniä, vain minä voin tehdä tämän viinin tässä ja nyt. Siinä hän on harvinaisen oikeassa. Oikeammin ei voisi tätä illallista aloittaa.

sky kitchen view ounasvaara

sky kitchen view ounasvaara

Seuraavaksi pöytään saapuu lempiaineksiani, naurista ja kyssäkaalia. Yhteistyössä Anu Pentikin kanssa suunnitellulle lautaselle on aseteltu nauristartaria ja pikkelöityä kyssäkaalia, persiljamajoneesia, tattarikeksiä ja savustettua kananmunavalkuaista. Nättiä ja maistuvaa. Oikein asiallinen alkuruoka.

Toinen alkuruoka kutkuttelee makuhermojani erityisellä tavalla. Broilerinmaksamousse, omenahillo ja kuusenkerkällä maustettu briossi ovat taivaallinen yhdistelmä. Tekisi mieleni kopauttaa ruokailuvälineitäni pari kertaa pöytää vasten kuin Masterchef-tuomarit silloin, kun ruoka on erinomaisen onnistunutta. Kun kylkeen kaadetaan vielä lasillinen jälkkäriviinin aromeilla varustettua alsassilaista grand cruta, huutaa suuni silkkaa hallelujaa! Kirpeän omenan ja lempeän maksamoussen liitto on ehdottomasti painettava muistiin myös kotikokkailuja varten.

sky kitchen view ounasvaara

sky kitchen view ounasvaara

Kolmantena ruokalajina tarjoillaan sienirisottoa, grillattuja broccolinejä ja timjamilientä. Ensimmäisen haarukallisen syötyään siskoni toteaa, että tämän jälkeen mikään risotto ei tunnu miltään. Maku on todella intensiivinen. Nyökkään hyväksyvästi, mutta sen sijaan, että unohtaisin risoton valmistuksen omassa keittiössä, otan haasteen vastaan ja tähtään korkealle. Rima on nyt asetettu.

sky kitchen view ounasvaara

Pääruokana on itseoikeutetusti poroa. Annokset kiikuttaa eteemme kokki, joka on kotoisin mistäpä muualtakaan kuin Lapista. Poron sisäfileen seuralaisina köllöttelevät paahdettu juuriselleri, kesäkaali, sipulipyree ja puolukkakreemillä kruunattu, perunajauhoihin ja viiniin leivottu gluteeniton veripalttu. Kastikkeeksi on redusoitu poron luista keitetty liemi, johon on lisätty poron rasvaa hienoksi jauhettuna. Kastike on kermainen, mutta tippaakaan kermaa ei ole lisätty. Vatsa alkaa olla jo ääriään myöten täysi, mutta vastaväitteistä huolimatta kaavimme leivänpalalla viimeisetkin pisarat suihimme.

sky kitchen view ounasvaara

sky kitchen view ounasvaara

Suu raikastetaan vadelmalla ja lakritsilla, sen jälkeen jälkiruokavatsa vetää uhmakkaasti vielä mansikkaa, valkosuklaata ja vaniljaa. Palvelu on asiantuntevaa ja ensiluokkaista, mutta samalla riittävän rentoa. Hymy on herkässä, vaikka olosuhteet näillä helteillä ovat varmasti tavallista haastavammat. Arvostamme.

ounasvaaran näkötorni

ounasvaara

Ravintolan viimeiselle seurueelle jälkiruoka tarjoillaan kattoterassille. Meille riittävät maisemat, sillä aurinko häikäisee vielä yhdeksän jälkeenkin. Korkkarit vaihtuvat tennareihin, sillä paluumatka hotellille tehdään jalan. Aurinko laskee pilvien taakse juuri, kun kipuamme vaaran huipulla seisovan näkötornin ylimälle tasolle. Ilta ei olisi täydellisempi voinut olla.

sky ounasvaara

Tänne on tultava uudelleen. Tuolihissillä – suksien kanssa tai ilman. Kiitos Sky Kitchen & View, todistit, että lapsuuden kotikaupungistani on kehkeytynyt todellinen ravintolakaupunki!

Illallisen tarjosi Sky Kitchen & View.

Nostalgiatripillä – miten minusta tuli minä?

Minä en ole mistään kotoisin. Tätä totuutta olen sohinut sivulauseissani aiemminkin, mutta mainintaa syvämmälle en ole lähtenyt menneisyyttä kaivelemaan. Nyt sitten kuokitaankin ja kunnolla.

nostalgiatripillä

Tämä matka on odottanut itseään jo pitkään. Puolitoista vuotta puskin pylly edellä puuhun odotellen jotain merkkiä, oikeaa ajankohtaa ja valmista sapluunaa, johon voisin itseni istuttaa. Venailisin varmasti vieläkin, jos en olisi päättänyt ostaa pelkän menolennon sijaan huomattavasti halvempaa meno-paluuta palatessani kotiin huhtikuiselta hiihtoreissulta.

Ennen kuin mökkikesästä oli tietoakaan, olimme kirjoittaneet kalenteriin elokuun ensimmäisen viikonlopun kohdalle sanaparin Pyhä Unplugged. Edellä mainitun paluulennon olin varannut varta vasten heinäkuun lopulle, joten matkalla tunturiin minä päätin pysähtyä pariksi yöksi Rovaniemelle. Kaupunkiin, josta olen muuttanut etelään 11-vuotiaana, 31 vuotta sitten.

Tutuista kaduista on ehtinyt kolmessakymmenessä vuodessa tulla uppo-outoja vieraita. Vain lentokenttä ja rautatieasema tervehtivät edelleen kuin vanhaa ystävää, sillä niiden ovien kautta on kuljettu kymmeniä kertoja kohti hiihtokeskusten hohtavia hankia.

Nyt oli tarkoitus kerrankin pysähtyä ja verestää vanhoja muistoja. Ihmetellä muuttuvaa kaupunkikuvaa, etsiä kortteleita, jotka herättelisivät henkiin kymmenien vuosien alle hautautunutta historiaa. Nostalgisoida häpeilemättä entisiä aikoja, kuten ylpeästi keski-ikäisen kai kuuluukin. Olin lähdössä matkaan yksin, mutta onnekseni sain ylipuhuttua mukaan pikkusiskoni, joka otti ja varasi matkat parin päivän varoitusajalla. Arvostan, sekä sekä seuraa että kuvausapua!

nostalgiatripillä

Nostalgiatripin ensimmäinen päivä kuluu fillarin selässä. Pysähdymme aina, kun maisemat muistuttavat menneestä. Tai minä pysähdyn ja sisko tekee paniikkijarrutuksen takanani. Hän on ollut nelivuotias muuttaessamme etelään, joten tällä reissulla minä vien ja hän vikisee.

Ensin tulee vastaan hammashoitola, jossa kävin oikomishoidoissa heti ensimmäisinä kouluvuosina. Kuljin taksilla 30 kilometrin matkan ala-asteelta hammaslääkärin tuoliin. Tunnen hampaissani välittömästi kuminauhojen kiristyksen ja hammasrautojen jomotuksen. Muistan jokaisen hampaanpoiston, paikkauksen ja tarrat, joita hoitolassa jaettiin. Pihan toisella puolella on edelleen kirjasto, jonne oli lupa mennä heti, kun lääkäristä oli reippaasti selvitty.

Pari kilometriä hammaslääkäristä pohjoiseen seisoo vanhalla paikallaan yksi lapsuuteni neljästä ala-asteesta. Maahan maalatut hyppyruudukot ja tervapata ovat haalistuneet, mutta kenttä jonka ympäri kulki hiihtolatu on vielä tallella. Pyörätelineet, joihin kolmasluokkalaisena parkkeerasin vaaleansinisen nopsani seisovat mutkille potkittuina lauta-aidan vieressä.

Kilometrin päässä koulusta on rivitaloasunto, jonka naapurissa asusti aikoinaan suomenpystykorva, ja jonka metalliseen mattotelineeseen kieli oli ihan pakko törkätä kiinni pakkasella. Otamme kuvia ja yritämme rekonstruoida menneisyyden mielikuvat ilman lunta ja paukkupakkasia.

kieli mattotelineessä

Ounasjoen vartta seuraamalla löytyy seuraava kohde – vanha koulurakennus toisessa kaupunginosassa, ja vuokratalot, joissa asuimme puolisen vuotta. Nyt taloille on annettu purkutuomio ja ovet on pönkätty sisäpuolelta kiinni. Pihalla kasvaa puoli metriä korkea heinä, ja autio hiekkalaatikko on lohduttoman näköinen.

Toisena päivänä kierrämme autolla Kemijoen vartta. Ensin Rautiosaareen, jossa meitä odottaa hylätty päiväkoti ja kaksivuotiaan minäni vanha koti 70-luvun rivitalossa. Sitten ajamme Petäjäskosken voimalaitoksen kautta Leipeelle. Rakkaimman lapsuuden paikan pihalla on sikin sokin tyhjiä kaljatölkkejä ja lasten saappaita. Aurinko paahtaa ja linnut ovat hipihiljaa. Elokuvissa ja kirjoissa tällainen hetki enteilee jotain tapahtuvaksi. Ovet ovat selällään, mutta en uskalla huhuilla, onko ketään kotona. Rappukäytävä on maalattu vaaleanpunaiseksi.

Paluumatkalla piipahdamme Jaatilan ala-asteelle, jossa kävin esikoulua ja aloitin koulutieni. Pienestä kyläkoulusta on tullut matkamuistotehdas, mutta ulkovessat ja kulhatanut kiipeilyteline on vielä paikallaan. Viimeinen etappi on Muurolassa. Vuokrakerrostalon pihalle kaartaa samaan aikaan auto, josta lastataan ulos epäilyttävää tavaraa. Ylhäältä parvekkeelta silminnähden juopunut mies opastaa kiroilevia kantajia. Entisen kotirapun ovi on auki, mutta me häivymme nopeasti ja vähin äänin.

Olo on hämmentynyt ja hiukan apea, mutta toisaalta myös tyytyväinen. Alan nimittäin ymmärtää aikuista itseäni paremmin. Vähitellen tajuan, miksi minulla on niin valtavan vahva tarve kuulua joukkoon, ja miksi astun aina vaan rohkeammin epämukavuusalueelle tutustuakseni uusiin ihmisiin, vaikka pelkäänkin tulevani torjutuksi. Miksi en loppupeleissä sittenkään tunne kuuluvani niin erilaisten etelänihmisten joukkoon ja miksi tuntuu siltä, etten ole koskaan ehtinyt juurtua minnekään. Olen kyllä tiedostanut nämä asiat ennenkin, mutta nyt ne tuntuvat paljon konkreettisemmilta syiltä ja seurauksilta.

nostalgiatripillä

Palaan nostalgiatripin tunnelmiin myöhemmin tänä vuonna. Sitä ennen on matkustettava vielä Inkooseen, Leppävirralle ja Nurmijärvelle sekä kierrettävä kaikki kuusi entistä osoitetta Espoossa ja Helsingissä. Sitten olen valmis jakamaan menneisyyteni teidän kanssanne. Makumuistojen kera.

Nostalgiatrippailun sivutuotteena me söimme ja joimme erinomaisen hyvin, yövyimme kaupungin parhaassa hostellissa, uimme lämpimässä Kemijoessa, istuimme kesäiltaa terassilla, ihailimme valloittavia vaaramaisemia ja ihmettelimme keskellä kesää tuikkivia jouluvaloja. Tästä kaikesta kuulette toivottavasti jo ensi viikolla!