Taste of Helsinki 2018 – mielettömiä makupareja ja yllättäviä yhdistelmiä!

Kaupallinen yhteistyö: Taste of Helsinki

Suunnittelen olevani tehokas ja ehtiväni aamupäivällä syventyä sekä uuteen sometuotantoprojektiin että kodin raivaamiseen niin, että ehdin yhdeksi Taste of Helsingin tämän kesän ensimmäiseen lounaskattaukseen. Puolilta päivin huomaan sammuttelevani tulipaloja epäergonomisessa asennossa, jalat kippurassa ja pää jomottaen. Aktiivisuusrannekekin käskee liikkumaan, joten päätän sulkea läppärin, juosta suihkuun ja fillaroida Töölönlahdelle niin nopeasti kuin kintuistani pääsen.

taste of Helsinki prosecco

Yhtä tukankuivausta, ripsien ja huulien maalausta, kenkäkriisiä ja kahta työpuhelua myöhemmin saavun vihdoin pääportille ja kuittaan itseni sisään. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja lounatuuli puhaltaa lämmintä ilmaa festarialueelle. Olen etuoikeutetussa asemassa, sillä saan hengata ruokatelttojen tuntumassa kokonaiset kaksi ja puoli päivää Taste of Helsingin vieraana, ambassadorin roolissa!

Lunastan lasipisteeltä 2 euron viinilasin ja marssin Taste of Helsinki -kortti ojossa suoraan rovaniemeläisen Skyn tarjoilutiskille. Ounasvaaralla majaileva Lapland Hotelsin ravintola on Esperanton lisäksi ainoa, jonka yhteenkään annokseen en ole päässyt tutustumaan etukäteen. Tilaan saman tien kaksi lautasta: Kaskinaurista Sodankylästä, kuusenkerkkäpestoa ja sieniä sekä Sallan villiä poroa, mäntyistä punajuurilientä, ruskeavoi-puikulamysliä ja selleriä. Jälkimmäinen on Skyn nimikkoannos, eikä sitä voi ohittaa, ovathan sukujuureni puoliksi Sallan tuntureiden kupeesta.

sallan poroa sky

vin direkt taste of Helsinki

Viiniksi valikoituu Vin Direktin maahantuoma Le Secateur, muheva ja täyteläisehkö australialainen Shiraz. Kombo toimii kyllä, vaikka viini ei välttämättä ole paras mahdollinen match porolle. Villinä juoksennellut poro häviää suuhuni nopeasti, myöhäisestä luonaasta tuli paljon myöhäisempi kuin alun perin suunnittelin. Punajuuriliemi on ihanaa, enkä irvistä enää sellerinkään kohdalla. Mutta kaskinauris, se peittoaa poron mennen tullen! Kehotan maistamaan, sillä annoksessa on kaikki kohdallaan. Viimeisen silauksen antavat paahdettu tattari ja mukavan etikkaiset sienet. Ihanaa!

kaskinauris taste of Helsinki

 taste of Helsinki

Mutta lounaskattauksen paras annos odottaa vielä syöjäänsä. Vaikka välillä vähättelenkin makeanhimoani, en voi ikinä vastustaa ravintoloiden jälkiruokalistoja. Ja torstain kokemuksella jälkkäreitä ei todellakaan kannata jättää väliin myöskään Taste of Helsingissä. Kannattaa muuten kysäistä mitä mystisten annosnimien takana piilee, sillä kukapa arvaisi, että Garden by Olon kryptisesti nimeämä Ryppylimettiä ja kuusta kätkee taakseen maailman kauneimman valkosuklaaeskimon kaikilla mahdollisilla herkuilla. Täsmävinkki numero yksi: Maista ainakin Garden of Olon jälkiruokaa! (Ja jos annos ei vastaa alla olevaa otosta, aina voi kaivaa kännykän esiin ja vilauttaa keittiöön kuvaa malliksi. Näin teki siskoni eilisellä illallisella ja kappas, kokki pyöräytti annokseen ylimääräisen kierroksen kuusta ja kukkia.)

garden by olo ryppylimettiä ja kuusta taste of Helsinki

solera jälkiruokaviini taste of Helsinki

Nyt seuraa ihan rehellinen mainospuhe, vaikka virkkeistä ei minulle olekaan maksettu mitään (tai no, tilkan jumalaista jälkiruokaviiniä sain lasiini ilmaiseksi). Vaikka kulutan viinejä kohtuullisia määriä, en oikeasti tiedä niistä juuri mitään. Olen välillä yrittänyt opetella rypäleiden eroja ja eri viinimaiden ominaispiirteitä, mutta tieto on valunut tiehensä kuin vesi hanhen selätä. Sen takia on äärimmäisen ihanaa, että viiniteltassa on ainakin yksi matalan kynnyksen maahantuoja. Soleran siirtolapuutarha on somistukseltaankin ihanan rento ja kukkea, mutta parasta ovat tiskin takana olevat ihmiset, jotka eivät tee asiantuntijuudestaan numeroa. Puutarhan edessä on kyltti, jossa lukee: “Meidän sommelierit ovat lomalla – me olemme täällä!” Tällä ständillä ei todellakaan tarvitse jännittää, ja kaiken hyvän lisäksi viinejä saa maistaa ennen kortin vinguttamista.

taste of Helsinki solera punaviinit

Marssin ryppylimettieskimoni kanssa Soleran tiskille. Pieni kaato Mouton Cadettin sauternes-viiniä saa sukat pyörimään jaloissani, vaikka olen paljain jaloin. Huh, mikä yhdistelmä! Tässä siis täsmävinkki numero kaksi: siniveristen sukuhaaran Bordoux’ssa tuottama sauternes toimii erityisesti niiden jälkiruokien kanssa, joissa ei ole (tummaa) suklaata. Raparperin kylkiäisenä se on erinomainen ja valkosuklaisen ryppylimettieskimon kanssa taivaallinen.

Taste of Helsinki suljetaan pariksi tunniksi klo 15, jotta ravintolahenkilökunta saa ansaitsemansa tauon ja ehtii valmistautua viideltä alkavaan illalliskattaukseen. Minä vetäydyn pariksi tunniksi viileään musiikkitaloon tekemään töitä. 16:55 seison jo portilla muiden innokkaiden ruokavieraiden kanssa. Aurinko porottaa edelleen, ja nälkäkin jo kurnahtelee suoliston sopukoissa. Saan illallisseurakseni siskon, joka pyyhältää portille kesämekossaan tietämättä yhtään mitä tuleman pitää.

ginuine taste of Helsinki

taste of Helsinki

Illallinen on täynnä makujen ilotulitusta. Kunhan ambassadorien skoolaushetkestä ja Ginuinen tarjoamasta drinkistä on selvitty, käymme ruuan kimppuun. Ensimmäiseksi kannamme pöytään uuden kierroksen kaskinaurista, joka jatkaa voittokulkuaan tässäkin kattauksessa. Sitten on välijälkiruoan aika. Skyn listalla komeilee suklaata, herkkutattikinuskia ja Napapiirin puolukkaa sisältävä annos, eikä sitä voi mitenkään jättää maistamatta. Siis herkkutattikinuskia, se lienee yllättävin yhdistelmä koko festareille. Ja voi luoja mikä yhdistelmä se onkaan! Puolukkapuuroa muistuttavan vaahdon alle on piilotettu aimo annos sileää ja suussa sulavaa herkkutattikinuskia. Jo nyt alkaa tuntua siltä, että tämän vuoden Taste of Helsinki on tasoltaan huippukorkea. Lautanen kaavitaan viimeiseen kinuskipisaraan. Hyvin, hyvin vahva suositus!

taste of Helsinki puolukkaa ja herkkutattikinuskia

Silläkin uhalla, että tästä tekstistä tulee superpitkä, jatketaan hetki vielä. Ragun edessä on kaikista pisin jono. Tekisi mieleni viisastella, sillä saatoin taannoin eräässä instagram-postauksessani ennustaa näin tapahtuvan. Hapanjuurivohveli on saavuttanut hittistatuksen. Me jonotamme kuitenkin viiriäistä ja karitsamakkaraa, jotka molemmat saa myös gluteenittomina, kuten kaikki muutkin Ragun annokset. Keliaakikot ja vilja-allergiset on tänä vuonna otettu huomioon erityisen hyvin, sillä kaikilla ravintoloilla on vähintään yksi gluteeniton annos, useimmilla koko menu on erikoisruokavalioille sopiva.

viiriäinen ragu taste of Helsinki

karitsamakkara ragu taste of Helsinki

Viiriäinen on tuttu lintu jo Taste of Helsinki -safarilta, mutta karitsamakkaraa en ole vielä päässyt maistamaan. Pyydämme tomaattifregolan erilliseen kuppiin, jotta siskoni, jolla on keliakia, voi hyvillä mielin ahmia annoksen ja minä saan maistaa myös fregolaa. Avernasinappi on mukavan tujua ja makkarakin erittäin hyvä. Ei yhtään tunkkainen, jollaisia raakamakkarat joskus tuppaavat olla. Varhaiskaali on mielettömän rapeaa ja hapokasta. Kirjoitan annoksen kohdalle muistiinpanoihini: tosi jees.

Sitten on vuorossa illallisen kolmas kierros: lautasilta löytyy Chapterin Puikulaperunaa, naudan sydäntä ja keltuaista ja Winon tartar, joka on siskoni ensimmäinen tartar ikinä. Istahdamme Chapterin tiskin viereen katettuun pöytään. Ihastelemme jälleen kerran kauniita annoksia, silmänruokaa on tarjolla paitsi tiskien takana, myös lautasilla. Peruna-annos on mieletön. Samaa mieltä on nähtävästi Chapterin kulmilla hengaava Hans Välimäki, joka kuuluu suosittelevan ruokaa kaikille ohikulkijoille. Maistelemme ruokia ristiin ja molemmat olemme löytävinämme puikulan makumaailmasta tattaria.

chapter puikulaperunaa taste of Helsinki

chapter puikulaperunaa taste of Helsinki

Romany, yksi Chapterin perustajista, rientää halaamaan. Kehun ruokaa ja sen tattarivivahdetta. Romany on ihmeissään, ei siinä kyllä tattaria ole. Hän harppaa keittiön puolelle ja tuo meille lautaselle ripoteltuja ainesosia. Annoksessa on puikulaperunan ja perunapyreen lisäksi rouheena sekä ruskistettua voita, keltuaista että naudan sydäntä. Kaikki maistuvat erikseen vallan mainioilta ja tunnistettavilta, mutta kun kolmea rouhetta lusikoi suuhunsa samanaikaisesti, kielen päällä maistuu tattari. Käsittämätöntä taikuutta!

Wino raparperia ja suklaata taste of Helsinki

On viimeisen jälkiruokakierroksen aika. Valinta on vaikea, mutta lopulta päädymme Winon Raparperia ja suklaata -annokseen sekä jo aiemmin mainittuun Garden by Olon ryppylimettieskimoon. Oih ja voih. Taas on edessämme ruokataidetta parhaimmillaan. Winon jälkkärin mousse on rakenteeltaan hieman jauhoista, mutta maku ja ihana raparperisorbet kompensoivat pientä pintavikaa. Siskoni rakastuu eskimoon, joten pysyn suosituksessani, astelkaa Garden by Olon tiskille ja nauttikaa. Niin, ja muistakaa se jälkkäriviini, se taikoo annoksesta vieläkin paremman!

garden by olo ryppylimettiä ja kuusta taste of Helsinki

Jossain välissä ehdin maistamaan myös Vanhan Porvoon Jäätelötehtaan gelatoja. Ruskistettu voi pinjansiemenillä yhdistettynä basilikajäätelöön on mahtava makuelämys. Jäätelöpojat muuten kärräilevät tänä kesänä Porvoon lisäksi myös Espalla, joten jos jäätelö jää Taste of Helsingissä väliin, on sitä mahdollisuus maistaa myöhemminkin. Makuvalikoima vaihtelee pitkin päivää, joten kannattaa käydä tsekkailemassa kärryä tasaisin väliajoin!

taste of Helsinki vanhan porvoon jäätelötehdas

Yhdeksän jälkeen hyppään fillarin selkään ja pyöräilen pienessä sievässä kotiin. Olen viettänyt Taste of Helsingissä lähes kuusi tuntia, enkä todellakaan ole vielä saanut tarpeekseni. Jos lasketaan mukaan safarikierroksella maistetut ruokalajit, enää 14 annosta on maistamatta. Myös kaikki Esperanton annokset ovat kokematta, sillä on tarkoitus urakoida perjantaina, yhdessä siippani kanssa. Törmätäänhän Taste of Helsingissä!

Legendaarisia leivoksia ja portugalilaisia viinejä Sintrassa – Piriquita ja Incomum

Yhteistyössä: Piriquita, Incomum & Câmara Municipal de Sintra

Yksi kiinnostavimmista nähtävyyksistä kohteessa kuin kohteessa on paikallinen ruokakauppa. Hyllyjen välissä vierähtää vartti jos toinenkin, etenkin kun ostoskoria kantaa insinööri. Tuntemattomia tuotteita ja umpioutoja raaka-aineita hiplaillaan hartaasti ja tutkaillaan sillä silmällä varsinkin silloin, kun majoituspaikkana on huoneisto omalla keittiöllä.

Vähintään yhtä kiinnostavaa on istahtaa kulmakuppilaan, lähimpään kahvilaan tai kortteliravintolaan. Pienelläkin kyläpahasella on usein oma erikoisuus, jota ei saa mistään muualta tai jos saa, siellä muualla se ei maistu yhtä hyvältä. Niin on myös Sintrassa.

Pastelaria Casa Piriquita – Sintran kuuluisin konditoria

Casa Piriquita sijaitsee Sintran vanhassa keskustassa. Oikeastaan tässä pitäisi käyttää monikkoa, sillä samaa nimeä kantavia pastelarioita on kaksi: Piriquita I ja II. Sintran vanhimmassa, palkituimmassa ja syystäkin kuuluisassa pastelariassa on pöllytetty jauhoja 156 vuoden ajan. Tiskin takansa seisoo jo viides sukupolvi.

1800-luvun lopulla Portugalin hallitsijahuoneen valtaistuinta kulutti Kaarle I. Hän, kuten muutkin valtakunnan silmäätekevät, vietti kesänsä vehreässä ja vilvoittavien vesien Sintrassa. Voin hyvin kuvitella kuninkaan kuljeskelemassa kuumuudelta piilossa, vihreiden kukkuloiden varjoisilla poluilla ja istumassa kesähuvilansa puutarhassa herkuttelemassa paikallisilla erikoisuuksilla, Queijadas de Sintra -leivoksilla.

pastelaria piriquita sintra

Kuninkaan kannustamana otti Piriquitan omistajapariskunta haltuun hallitsijan lempileivosten reseptin. Tuorejuustosta, sokerista, munista, jauhoista ja kanelista leivottuja pieniä piiraita on käytetty keskiajalla myös maksuvälineinä, kertoo legenda.

Istumme Piriquitan terassilla, lämpömittari näyttää 12 astetta. Quiejadas de Sintran maku on muffinimainen, ulkokuori on rapea, sisus ihanan pehmeä. Kaneli erottuu selvästi, ja tulee jouluinen olo, vaikka ollaan jo yli maaliskuun puolivälin. Hörppään kuumaa teetä ja kiedon huivia tiukemmalle.

pastelaria piriquita sintra

pastelaria piriquita sintra

Tarina kertoo, että 80 vuotta myöhemmin, maailmansotien myllätessä Eurooppaa, Piriquitan perustajan lapsenlapsi selasi vanhoja keittokirjoja ja löysi Travesseiro-leivoksen reseptin. Uudesta tuotteesta tuli nopeasti hitti. Pitkänmallinen leivos kätkee taikinakuoren alle kermaisen munista, sokerista ja manteleista kokoon keitetyn silkkisen sisuksen. Täytteen resepti kulkee suvussa ja on edelleen erittäin salainen. Syntisen hyvää ja selvä suosikkini tähän mennessä. Nuoleskelen suupieliäni tyytyväisenä, samoin tekee seuralaiseni.

Eikä tässä vielä kaikki. Kolmannet leivokset saapuvat paperiin käärittyinä. Pastéis da Cruz Alta on saanut nimensä Sintran korkeimman huipun mukaan. Tämä ei olekaan ihan tavallinen torttu, sillä sen sisuksiin on leivottu tahna, joka sisältää munan ja sokerin lisäksi valkoisia papuja. Siis terveysruokaa!

pastelaria piriquita sintra

Pastéis da Cruz Altan kohtaloksi koituu kiire. Kello käy ja meidän on aika lähteä kohti seuraavaa nähtävyyttä. Sujautan leivoksen käsilaukkuun ja unohdan sen sinne. Löydän litistyneen paperikäärön vasta pari päivää myöhemmin, mutta syön sen silti. Maku on ihan kelpo, mutta ei tietenkään tuoreen veroinen. On siis pakko matkustaa Sintraan toisenkin kerran.

Incomum by Luís Santos – rento valkoisten liinojen ravintola

Vaikka matkoilla mielelläni otan kantaakseni ravintolavastaavan viitan, olen iloinen, että tällä kertaa joku muu on tehnyt valinnan puolestani. Istumme keskellä vanhaa keskustaa sijaitsevan Incomumin pöytään yhdessä Sintran matkailutoimiston edustajan Susana Bulasin kanssa. Olen mukavuusalueeni ulkopuolella, illastamassa  seurassa, jota en entuudestaan tunne.

incomum sintra

incomum sintra

Kiemurtelemme tuoleissamme ja näpelöimme puhelimiamme ensimmäiset minuutit. Minä piiloudun kameran taakse ja kierrän kuvaamassa ympäri toistaiseksi tyhjää ravintolaa. Harmittelen valaistusta, joka vaihtelee tilasta toiseen. En saa millään säädettyä valkotasapainoa oikeaksi, joten osa ruokakuvista jää todennäköisesti ottamatta.

incomum Sintra

incomum sintra

Aperitiivin alkoholi alkaa lämmittää ja verryttää kielenkantoja vähitellen. Yhteinen sävel löytyy yllättävän nopeasti. Sintran ihailu, säätilan toteaminen ja muu small talk muuttuukin mielenkiintoiseksi keskusteluksi, enkä enää muista mikä tilanteessa etukäteen edes jännitti.

incomum sintra

Pyydän keittiötä päättämään, mitä eteeni kannetaan. Kun kerron olevani kaikkiruokainen, tarjoilija melkein kapsahtaa kaulaani. Kun mainitsen viinin kelpaavan kaikissa väreissä, hän iskee hymyillen silmää ja huokaisee toivovansa, että kaikki asiakkaat olisivat yhtä helppoja. Palvelu on mainiota. Vähän flirttiä ja sopivasti silmäniskuja, ei lipevästi, vaan hyvällä huumorilla.

alkupalat incomum

kampasimpukat incomum

Alkupalaksi saapuu lohta ja vähän myöhemmin kampasimpukoita sienirisotolla. Jälkimmäinen annos on ihana, mutta niin täyttävä, ettei pääruuaksi tarjoiltu, tammenterhoilla ruokittu ibericopossu polentan ja simpukoiden kera meinaa upota vatsaan millään.

Paikalliset viinit on valittu taidolla, pääsen maistamaan punaista, valkoista ja vihreää, Douron laaksosta ja sen ulkopuolelta. Koska en edelleenkään osaa eritellä niiden vivahteita, jätän tähän vain viinipullojen kuvan. Asiantuntijat kommentoikoot halutessaan niiden ominaisuuksia.

Iberian pork incomum

viinit incomum

Käymme läpi suomalaista ja portugalilaista ruokakulttuuria. Vertailemme työhistoriaamme, puhumme poikaystävistämme ja huomaamme haaveilevamme samanlaisista asioista. Keskustelemme naisten asemasta ja siitä, miten machokulttuuri jyllää edelleen eteläisessä Euroopassa. Suunta on kuulemma oikea, mutta tasa-arvo on silti lapsenkengissä.

incomum sintra

incomum sintra

Naisten odotetaan hoitavan koti kokonaan, sillä vain harva mies osallistuu kotitöihin. Äidit kasvattavat pojistaan edelleen perinteisiä miehiä. Palkkatasossa sukupuolien välillä on huima ero, mutta nuoret naiset osaavat onneksi jo vaatia yhtäläisiä oikeuksia. Toteamme yhteen ääneen, kuinka miehillä on pokkaa mainostaa osaamistaan, vaikka sitä ei olisikaan, ja kuinka naiset vähättelevät itseään, vaikka ovat pätevämpiä kuin miehet. Olemme yhtä mieltä siitä, että tulevaisuus on naisten.

tiramisu incomum

jälkiruokaviini incomum

Jälkiruuaksi pöytään tuodaan talon oma tiramisu, jonka ulkomuoto ei ehkä ole kaikista houkuttelevin. Maku on kuitenkin hyvä ja viiniksi suositeltu moscatel erinomaista. Illan päätteeksi Susana esittää kutsun. Olen tervetullut uudelleen Sintraan yhdessä poikaystäväni kanssa. Seuraavalla kerralla kokataan yhdessä, katsotaan jalkapalloa, vieraillaan viinitiloilla ja ihaillaan meren pauhua Euroopan läntisimmällä rantakalliolla. En tiedä kuinka tosissaan hän on, mutta päätän silti uskoa kysymyksen vilpittömyyteen. Palaan Sintraan taatusti toisenkin kerran. Kiitos Susana ja Incomumin ihana henkilökunta!

incomum sintra

ps. Kuulin huhua, että kolmen ruokalajin lounas Incomumissa laihduttaa lompakkoa vain 11 euron verran. Siinä on kuulkaa hinta-laatusuhde jotakuinkin kohdallaan!

Leivokset ja illallisen tarjosivat Piriquita ja Incomum by Luís Santos, iso kiitos!

Lue myös: Satumainen Sintra, hurmaava Casa do Valle ja mystinen Quinta do Regaleira

Bistro Manu – illallisella konstailemattomassa kortteliravintolassa

Kaupallinen yhteistyö: Original Sokos Hotel Presidentti / Bistro Manu

Tammikuun alussa sain tilaisuuden kutsua illalliselle merkityksellisen vieraan. Ihmisen, jota ihailen ja jolla on ollut painava rooli pienessä elämässäni. Ehdokkaita oli useita, piirtelin paperille nimiä, mietin ja pohdin, annoin ajatuksen hautua. Kun mieleeni hauduttelun aikana pulpahti TV-Shopin ikiaikainen klassikko Aromipesä, tiesin kenen kanssa haluan jakaa illallishetken.

Pyrin ja pääsin Helsingin yliopiston Savolaisen Osakunnan Laulajien alttorivistöön vuonna 2003. Meitä uusia laulajia oli yli kymmenen, kaikki koelaulussa vapisseita ja prima vista -testin suorittaneita. Samana syksynä vaihtui myös kuoronjohtaja. Saara Aittakumpu, silloinen Perkola (tuttavallisemmin Pertsa) astui eteemme energisin ottein.

skumppaa kiitos

Upposin Savolaisen Osakunnan eli Vinnin vihreille sohville 12 vuodeksi. Vinnistä ja sen sydämellisistä ihmisistä tuli minulle toinen koti. Opin akateemisille juhlatavoille, sitsasin iltapuvussa, tanssin sukkasillani, lauloin ja musisoin välillä niin antaumuksella, että kotona tuli sanomista. Kuorokaljoilta lähdettiin kotiin aamuneljältä, joskus saatettiin simahtaa sohvan nurkkaan yöunille. Yhteisö oli tiivis. Aivan erilainen mihin olin työväenopistojen ja peruskoulun kuoroissa tottunut.

Pertsan johdolla kasvoin oikeaksi kuorolaulajaksi. Vaikeakaan ohjelmisto ei tuntunut vaikealta, kun ohjat otti käteensä ammattilainen. Ääniala laajeni ja nuoteista laulamisen taito kehittyi, ystävyyssuhteet syvenivät ja keskiviikkoilloista tuli elintärkeä osa arkeani. En edelleenkään osaisi olla ilman, vaikka kuoropäivä sittemmin vaihtui torstaihin ja kuorokin aikuisemmaksi. Pertsasta tuli minulle se kuoronjohtaja, johon vertasin kaikkia muita. Joka kehotti hauduttelemaan stemmaa aromipesässä ja jonka neuvot (kuten: hyvin meikattu on puoliksi laulettu) resonoivat edelleen rintarekisterissäni.

bistro manu blinit

Päätös illallisseuralaisesta oli siis lopulta naurettavan helppo. Olisi mahtavaa istua alas vuosien jälkeen, päivittää kuulumiset, analysoida kuoromaailman kiemuroita, juoda pari lasia viiniä ja syödä hyvin. Varsin sopivat puitteet jälleennäkemiselle tarjosi Bistro Manun nerokas Kahden Manun illalliskonsepti.

Olen istunut Bistro Manun pöydässä muutaman kerran aikaisemminkin. Syntymäkaupungistaan ylpeä, keravalainen keittiömestari Janne Tihtonen on tullut tutuksi. Keittiömestareille tyypilliseen tapaan hänen käsivarsiaan koristaa muutama tatuointi: tuoreempi esittää kuusimetsäkuosiin pukeutunutta haukea ja se ensimmäinen, siihen on taltioitu leveäteräinen veitsi Keravan postinumeron kera. Huumori kukkii myös keittiössä ja misausmusiikkina soi Kikka. Melkoinen persoona.

bistro manu keittiömestari Janne Tihtonen

bistro manu keittiömestari Janne Tihtonen

Jannella on sormensa pelissä myös ruokalistan kehittämisessä, vaikka vihreän kortin ravintolassa ollaankin. Suklaakakku on mestarin omaa käsialaa, samoin satokauden keitto, joka valmistetaan aina sesongissa olevista raaka-aineista. Ruoka on konstailematonta, mutta maistuvaa – ei mitään sipistelyä. Uskallan kehua ruokalistaa piirun verran paremmaksi kuin S-ketjun ravintoloissa keskimäärin ja se on paljon tällaiselta ketjuravintoloiden karttajalta se. Salissa on kortteliravintolan kevyt tunnelma, hotelliravintolan raskaus on sieltä kaukana.

bistro manu blinit

Me tilaamme tällä kertaa blinejä. Kilistelemme kuohuvalla ja jännitämme millaiset lätyt pöytään kannetaan. Blini on helppo pilata – rasvaa tulee olla, mutta ei liikaa ja pinta, sen on oltava rouskuvan rapea. Pidän sormet ristissä, että keittiössä on onnistuttu, vaikka Tihtosen Janne ei näytäkään vuorossa olevan.

Bistro Manun blini on juuri oikeanlainen. Veitsi rapsahtaa kullanruskean pinnan läpi ja sisus on sopivan kuohkea ja tattarinen. Täytteeksi kasataan klassisesti siian mätiä, kylmäsavustettua hauen mätiä, smetanaa, punasipulia ja suolakurkkuja. Hunajaakin on, mutta se on valutettu suoraan suolakurkkujen päälle ja siksi sitä on hankala kaapia laudalta omalle lautaselle. Pieni vinkki siis keittiöön!

bistro Manu blinit

Minä valitsen pääruuaksi alkuruuan kokoisen madekeiton, sillä osasin ennustaa vatsani venyvän jo pelkistä blineistä. Seuralainen ottaa karitsaa, mutta vaihtaa pottumuusin salaattiin samasta syystä. On mahtavaa kun ravintolassa seurataan satokautta, sillä madekeitto, jos mikä, kuuluu alkutalveen. Viime vuonna tein sitä ensimmäisen kerran itse, joten tiedän, että saadakseen kauhallisen keittoa lautaselle, on nähtävä melkoisesti vaivaa.

bistro manu karitsa

bistro manu madesoppa

Puhumme toistemme suuhun, vaihdamme kokemuksia kuorotreeneistä, -kulttuureista ja -konserteista, päivitämme yhteisten ystävien kuulumisia ja nauramme niin, että välillä kyyneleet valuvat poskille. Ruoka uhkaa jäähtyä lautaselle, sanottavaa on paljon. Muistelemme myös taannoista keittiömestarikohua, sitä kuinka naisista ei miesvaltaiselle alalle ole joidenkin mielestä tulemista. Kapellimestarien maailma on samankaltainen, joten minua kiinnostaa, näkyykö epätasa-arvo myös kuoronjohtajien keskuudessa, onhan kuorotoimintakin iltapainotteista. Kuka ne lapset oikein hoitaa?

Ainakaan Saara ei ole kokenut syrjintää eikä arvostelua. Kuorokulttuuri on minunkin näkemykseni mukaan salliva ja suvaitseva, intohimo laulamiseen yhdistää. Sukupuolella, ulkonäöllä, seksuaalisella suuntautumisella tai millään muullakaan epäolennaisella ei ole väliä, yhteispeli ja ääni ratkaisevat. Ja ne lapset, ne hoitaa päivätöissä käyvä mies – tietenkin.

bistro Manu kahden manun illallinen

bistro manu suklaakakku

Puhumme pitkään ohjelmistovalinnoista. Saara lainaa kapellimestari Susanna Mälkin sanoja: demokraattiset ratkaisut eivät ole taiteellisesti kiinnostavia. Valinnat tekee siis johtaja, äänestämään ei ryhdytä. Sama pätee ruokaan ja ravintoloihin, sillä jos yritetään miellyttää kaikkia, ei synny mitään mullistavaa eikä mieltä liikuttavia makuelämyksiä.

Keittiömestarilta vaaditaan rohkeutta seistä päätöstensä takana trendeistä ja vallitsevista mielipiteistä välittämättä. Keittiön henkilökunta lukee nuotteja ja seuraa johtajansa liikkeitä, mestari määrää tempon ja nyanssit. Onnistunutta serviisiä ei synny ilman samaa sävellajia, yhtenäistä fraseerausta ja sointia eikä ilman sitkeästi harjoitettuja stemmoja. Elämys syntyy, kun ihmiset soivat yhdessä, kun meistä muodostuu kokonaisuus, johon kukaan ei pystyisi yksin.

bistro manu suklaakakku

bistro manu suklaakakku

Kuoro, orkesteri ja ravintola on helppo rinnastaa toisiinsa. Tavoitteet ovat samat: elämyksellinen ilta, suurien tunteiden herättäminen ja tyytyväinen asiakaskunta. Kuorolaulu vahvistaa sielua ja ravitsee mieltä. Ääni saa kropan resonoimaan ja lihakset rentoutumaan. Hyvällä ruualla ja viinillä on varsin samanlainen vaikutus. Suosittelen kokeilemaan.

saara aittakumpu

bistro manu tyhjä lautanen

Ilta Bistro Manussa päättyy suklaakakkuun – sopivan sitkeään ja sokeriseen suupalaan. Syömme annoksen puoliksi ja tilaamme kyytipojaksi pienet naukut myrskyisää jalojuomaa kahvin kera. Kello on kymmenen, kolme ja puoli tuntia lennähti ohitse supernopeilla siivillä. Kävelemme yhtä matkaa metroon, otamme muistoksi meitsien ja sovimme tapaavamme pian uudestaan.

Selfie

Jos haluat nähdä Saaran tositoimissa, etsiydy Polyteknikkojen Kuoron, Kaari-ensemblen tai Mieskuoro Valkian konserttiin. Varaudu liikuttumaan, ota mukaan paketti nenäliinoja ja anna musiikin viedä. Bistro Manun mestarit taas löydät Kampista, Sokos Hotel Presidentin yhteydestä.

Ps. Blinejä tarjoillaan Bistro Manussa vielä muutaman viikon ajan!