Viisi ravintolavinkkiä Gran Canarialle

Gran Canaria on kaikkea muuta kuin ruokamatkailijan mekka. Näin minulle kerrottiin, kun kyselin marraskuussa vinkkejä kivoista kuppiloista ja viihtyisistä kalaravintoloista. Samaan tulokseen olin päätynyt netin pohjatonta tietolaaria selailemalla, siksi niitä suosituksia utelinkin. Paikan päällä totesimme, että totta oli vain toinen puoli. Gourmet-elämyksiä saarelta ei kannata lähteä etsimään, mutta kyllä Kanarialta varsin mukiinmeneviä mereneläviä ja maistuvaa ruokaa saa. Viiniäkin tekevät itse, suosittelen maistamaan edes lasillisen. Useampaakin ruokapaikkaa uskallan suositella, tässäpä siis muutamia ravintolavinkkejä Gran Canarialle, olkaapa hyvät!

ravintolavinkkejä gran canarialle

ravintolavinkkejä gran canarialle

La Cueva – maistuvaa mustekalaa ja punaisia auringolaskuja

Ensimmäisenä iltana taisimme viihdyttää itseämme airbnb-asunnon piskuisessa keittiössä, mutta jo toisena talsimme puolentoista kilometrin matkan Sardinan kalastajakylän keskustaan, juuri sopivasti auringonlaskun aikaan. Yksi terassin pöydistä oli kuin tilauksesta vapaana, joten siihenhän me sitten istahdimme ihailemaan, kun päivätyönsä tehnyt aurinko värjäsi taivaanrannan oranssin kautta vaaleanpunaiseksi. Kylän ainoalla hiekkarannalla kävi kuhina pimeän tuloon saakka, sillä märkäpukuihin sonnustautuneet surffarit sinnittelivät aallon harjalla vielä viimeisissä valonrippeissäkin.

sardina la cueva

sardina la cueva

Tarjoilijan englanti oli ruosteessa, eikä meidän espanjassammekaan ollut kehumista, mutta onneksi elekieltä ymmärtävät kaikki. Sardiinileivät ja Teneriffalta tuotu valkoviini maistuivat mainioille, eikä mitään vikaa ollut friteeratuissa pikkumustekaloissakaan (joita en muistanut digitaaliselle filmille tallentaa). Ainoa virhe oli ajatella, että ilta-aikaan tarkenisi ohuella farkkutakilla, joten jälkiruoka jouduttiin jättämään tällä kertaa väliin tämän viluissaan hytisevän hölmön vuoksi. Niinpä jätimme perheravintolan jälkikasvun kikattelemaan youtube-videoille ja lähdimme kiipeämään kohti kotia.

sardina la cueva

sardina

Taskulampun valossa ja kaskaitten sirittäessä ympärillämme etsiydyimme takaisin valkoisena hohtavaan majoitukseemme. Valtameri pauhasi pimeydessä ja me nautimme vielä yömyssyt terassin turvassa. Rannan tuntumassa olisi ollut toinenkin airbnb-emännän suosittelema, kalaruuistaan tunnettu ravintola El Ancla, mutta sinne emme koskaan ehtineet. Ehkäpä ensi kerralla?

Kun seuraavana päivänä kipusimme lomakylän muurien ulkopuolelle, törmäsimme hylättyyn rakennukseen, jossa näkyi vielä merkkejä ravintolatoiminnasta. Puolet salista oli romahtanut, pöytiä ja tuoleja oli paiskottu sinne ja tänne. Terassilla oli ollut joskus baari, jonka näköala on auringon laskiessa on ollut varmasti vertaansa vailla. Kylän kultaisimmat vuodet olivat ilmeisesti jo takanapäin, sillä myös rantabulevardin päässä aikanaan komeillut hotelli-ravintola oli muutettu rähjäisiksi asunnoiksi, joiden ikkunoista puolet oli peitetty laudoituksin.

sardina

Sardinan kylä sijaitsee aivan Gran Canarian luoteiskulmalla. Jos autoilee moottoritietä GC-2 pitkin, kannattaa puikahtaa katsomaan, miltä entisaikojen kalastajakylässä tapahtuu. La Cueva palvelee myös lounasaikaan, ja kylmää juomaa saa pitkin päivää, kuten Espanjassa kuuluukin.

La Cueva
80 Avenida Alcalde Antonio Rosas, Sardina

Cafetería Sofía – lounaalla paikallisten parissa

Matkalla Sardinasta Las Palmasiin halusimme pysähtyä Gáldarissa, tulivuoren kraaterin kylkeen rakentuneessa kaupungissa. Mies seurasi reippaasti apukuskin paikalta tulevia ohjeita ja puikkelehti vanhan kaupungin kapeilla kujilla kuin vanha tekijä. Punaisessa Alfa Romeossa oli riittävästi vääntöä, vaikka kujat tuntuivat välillä nousevan ylöspäin 45 asteen kulmassa. Kun auto vihdoin saatiin sujautettua ahtaaseen taskuparkkiin, kävikin ilmi, että ravintola, jonne olimme saaneet suosituksen oli suljettu.

galdar cafeteria Sofia

galdar cafeteria Sofia

Palloiltuamme hetken päädyimme isommalle aukiolle, jonka laidalla istuskeli espanjalaisia rouvia ja harmaapäisiä herroja kahvikupposten äärellä. Onneksi ruokasanastosta saa heikommallakin espanjantaidolla selvää, sillä liitutaulun mukaan vaatimattomasta kahvilasta sai myös ruokaa. Tilasimme mustekalaa, ryppyperunoita ja friteerattua juustoa. Vaikka tupakka tuprusi ja väittely viereisissä pöydissä kävi välillä kiivaaksi, tai ehkä juuri siksi, tykästyimme paikkaan kovasti. Palvelu oli tehokasta ja ruoka oikein hyvää. Ahmaisimme aterian kitusiimme, ja pian jo kiemurtelimme navigaattorin ohjeiden mukaan kohti moottoritietä.

Cafetería Sofía
Plaza de Santiago, 6, 35460 Gáldar

Grill Costa Mar – Puerto Ricon paras paella!

Yhdeksän päivän aikana ehdimme kiertää autolla käytännössä koko saaren. Välimatkat eivät linnuntietä ole pitkiä, mutta länsirannikolla kulkeva tie kiemurtelee vuorten ja kukkuloiden rinteillä niin, että matkavauhti ei juurikaan 60 km/h ylitä. Vaikka mikäs siinä, aikaahan meillä oli. Aikaa oli piipahtaa myös Puerto Ricossa, jossa majaili sattumalta Saksassa asuva ystäväpariskunta perheineen.

Puerto Rico

Pakettimatkakohteena tunnettu kaupunki oli pienen kalastajakylän ja vehreyden keskellä kiemurrelleiden serpentiiniteiden jälkeen hämmentävä kokemus. Valkokylkiset kukkulan rinteillä vieri vieressä kohoavat hotellikompleksit tuntuivat jatkuvan taivaaseen saakka. Ravintoloita oli pilvin pimein, mutta onneksi ystävämme olivat tehneet taustatyön hyvin. Teimme treffit eteläisemmälle satama-altaalle, sille samalle aallonmurtajalle, jossa sijaitsee myös Ulvova Mylläri – baari josta saa siideriä ja suomalaista lonkeroa ja varmasti myös lihapullia. Astelimme määrätietoisesti maanmiehiemme ohitse ja asetuimme mukavasti Grill Costa Marin muovituoleihin. Vähän mietitytti, mikä mahtaa olla ruoan taso, mutta Foursquare-sovellus vakuutti tähtiä olevan enemmän kuin tarpeeksi.

Puerto Rico grill costa mar

Meitä oli pöydässä kuusi aikuista ja yksi taapero, ja tilasimme paellaa koko porukalle. Ystäväni valisti, että paella on espanjalaisten hernekeitto. Sitä syödään aina torstaisin ja nimenomaan lounasaikaan. Ja kuinka ollakaan, sattui olemaan torstai ja kellokin täsmäsi tilauksen laatuun. Odottelimme juomiemme kanssa ruokaa melkein tunnin ja ajatukset ehtivät siinä ajassa lainehtia laidasta laitaan. ”No ainakin ne tekee sen alusta asti!” ”Mikä hitto tässä nyt kestää, ihan hirvee nälkä.””Hei nyt ne toi tuohon sivupöydälle lautaset, ihanku jo tuoksuisi paella!”

Puerto Rico grill costa mar

Lopulta pöydän viereen kannettiin jättimäinen valurautapannu, josta tarjoilija annosteli meille reilut lautaselliset ja asetteli vielä äyriäiset nätisti lautasen laidoille. Paella oli todella herkullista! Harmitti ainoastaan se, että emme jaksaneet syödä puoliakaan jumalattoman suuresta pannullisesta, vaikka parhaamme teimmekin. Loppujen lopuksi nopeaksi lounaaksi suunniteltu tapaaminen kesti kokonaiset kolme tuntia, olipahan kerrankin aikaa vaihtaa kuulumiset kunnolla!

Grill Costa Mar
C.C.Puerto Base, Calle Juan Rodríguez, Puerto Rico

Las Palmasissa vietimme neljä päivää. Kaikki etukäteen arvotut ravintolat pitivät ovensa tiukasti säpissä, joten annoimmme sattuman päättää syömäpaikoista myös saaren pääkaupungissa. Mukana matkasi myös siskoni, joka on keliaakikko, joten kuppilan valinnassa piti olla hieman tavanomaista tarkempi.

las palmas Te lo Dije Pérez

las palmas Te lo Dije Pérez

Heti ensimmäisenä iltana vedimme vesiperän, vaikka Te lo Dije Pérez -olutravintolan ovenpieleen kiinnitetyssä ruokalistassa olikin lupaavasti merkitty gluteenittomat annokset erikseen. Kesken pääruuan tarjoilija nimittäin säntäsi keittiöstä siskoni luo ja pyysi hädissään lopettamaan syömisen. Kastikkeessa oli sittenkin vehnäjauhoja, vaikka asia oli erikseen vielä espanjaksi käännetyn ”minulla on keliakia, enkä voi syödä gluteenia” -lappusen kanssa kokilta varmistettu. Maku meni myös omasta annoksesta, vaikka olin juuri ehtinyt sitä seuralaisilleni kehua. Seuraavina päivinä meillä onneksi kävi parempi tuuri.

200 gramos – gluteenittomia burgereita ja komeita cocktaileja!

Pussioluiden ja uskomattoman auringolaskun jälkeen pudistelimme Las Canterasin rannan hiekat takapuolistamme ja liityimme rantabulevardia pitkin paseeraavaan turistijoukkoon. Kasvatimme nälkää useamman kilometrin verran, kunnes suuntasimme kulkumme kohti keskikaupunkia. Ensin tuntui, että ravintolat on piilotettu katseilta kauas pois, mutta sitten askeleemme osuivat Ruiz de Alda -kadulle, jossa sunnuntaista huolimatta oli useampia rafloja auki. Kutsuvimmalta vaikutti trendikkään oloinen 200 gramos burger & beverage, jonka listalta sai kaiken myös gluteenittomana. Valikoimassa oli myös pitkä lista erilaisia smoothieita ja mehuja, jos kevyempää suuhunpantavaa etsii.

las palmas

200 gramos

Minä en osannut valita, joten tilasin kolme miniburgeria. Tyytyväisinä mussutimme hampurilaisia, ja siemailimme varsin instagram-ystävällisiä juomia. Ranskalaiset olivat rapeita ja burgerit laadukkaita. Minihamppareiden makuyhdistelmät olisivat voineet toimia paremminkin, seuralaiset sen sijaan olivat osanneet valita illallisensa osuvammin. Vatsat täynnä tallustimme lähimmälle bussipysäkille ja nuokuimme 10 minuutin matkan vanhaan kaupunkiin.

200 gramos

200 gramos

200 gramos

Ravintolan testasi myöhemmin samalla viikolla myös Hannan soppa perheineen, ja ainakin pienimpiin matkalaisiin sapuskat upposivat paremmin kuin hyvin.

200 gramos
Calle Ruiz de Alda, 26, Las Palmas

Los 5 sentidos – viihtyisä viinibaari vanhassa kaupungissa

Eräänä iltana, kun haahuilimme vanhan kaupungin kaduilla hitaasti kohti Santa Anan katedraalin kulmilla sijanneesta kattohuoneistosta, löysimme itsemme Los 5 sentidos -viinibaarista, vain kahden korttelin päästä kotoa. Jälkiruoka oli jäänyt edellisessä ravintolassa syömättä, joten mielemme teki pientä makeaa. Täpötäyden, kuormalavoista tehdyillä kalusteilla sisustetun kuppilan listalta löysimme caipirinja-sorbetit. Mikä ihana mintun ja limen liitto makean jäisessä muodossa!

las palmas los 5 sentidos

las palmas los 5 sentidos

las palmas los 5 sentidos

Ihastuimme paikkaan niin, että palasimme sinne seuraavana päivänä lounaalle. Viinibaarin omistaja hääri touhukkaana ympärillämme ja osasi suoralta kädeltä kertoa keliaakikolle sopivat annokset. Gluteenitonta leipääkin oli tarjolla, tuoreena vieläpä. Lisää pisteitä ropisi Los 5 sentidosin laariin. Tilaamani turska oli tuoretta ja seuralaisteni liha mehevää. Viinilistaa ei ole, mutta viinipullot ovat esillä ravintolan seinillä. Valikoima on todella laaja ja mielenkiintoinen. Muistiinpanoni tuolta lounaalta ovat paikassa hukka, mutta mielikuvat kolmen kuukaudenkin jälkeen niin positiiviset, että uskallan vahvasti suositella mestaa muillekin!

las palmas los 5 sentidos

las palmas los 5 sentidos

las palmas los 5 sentidos

Samassa kulmauksessa on kaksi muutakin mukavanoloista pientä ravintolaa ja muutaman korttelin takaa alkaa kuuluisa tapas-katu, jossa etenkin torstaisin käy kova kuhina. Myös kauppahalli tuoretiskeineen on samoilla huudeilla.

Los 5 sentidos
Calle armas n°13, Las Palmas

Ruoan perässä en edelleenkään Gran Canarialle lähtisi. Ainutlaatuinen luonto, vuorien vehreys, pauhaava valtameri ja huimaavat maisemat sen sijaan tekivät suuren vaikutuksen. Kannattaa kuitenkin antaa Kanariansaarille mahdollisuus myös ruokamielessä ja maistaa merenelävien ja viinien lisäksi ainakin paikallisia banaaneja, tomaatteja ja kahvia. Rommitömpsyäkin suosittelen, sillä onhan saarella myös oma rommitehdas!

Ravintola Jura – lämminhenkinen kortteliravintola

Kaupallinen yhteistyö: Eat Finland & Ravintola Jura

Historia havisee taas niin, että korvissa soi. Jään raitiovaunusta pois Neitsytpolun pysäkillä, sillä samalla, joka oli kotipysäkkini lähes kahdeksan vuoden ajan. Vanha kotikortteli muistuttelee ympärilleni kietoutuneista juurista. Niistä, jotka juurruttivat minut Helsinkiin silloin, kun kotiutuminen tuntui kovin kaukaiselta ajatukselta.

ravintola jura

ravintola jura

Jokin aika sitten kävi ilmi, että illallisseuralaiseni Hanna on hänkin asunut samalla kadulla. Olemme toisiltamme tietämättä kulkeneet kulmilla, istuskelleet meren rannalla, ihailleet valkoisia purjeita ja todennäköisesti pitäneet piknikiä viereisillä vilteillä. On ihme, ettemme ole törmänneet aiemmin.

ravintola jura

ravintola jura

Ravintola Jura on kutsunut meidät illalliselle. Kerta on minulle ensimmäinen, niin myös pöytäseuralleni. Silloin kun asuin kulman takana, tässä toimi kiinalainen ravintola. Sen kyltit olivat täynnä kirjoitusvirheitä, mutta se ei estänyt meitä astumasta sisään ja tilaamasta päivän erikoista. Palvelu oli aina hyvää ja ruokakin varsin kelvollista.

ravintola jura

ravintola jura

Sittemmin parisuhde on vaihtunut toiseen, ja kiinalainen ravintola korttelibistroon. Ensin Markus Aremon Reginaan ja reilu vuosi sitten Juraan. Sisustus on jätetty ennalleen, se on identtinen vessan kaakeleita myöten. Toisaalta, mitäs sitä hyvää vaihtamaan. Ravintolassa on kotoisa tunnelma. Sali on pieni ja intiimi, mutta pöydät on sijoiteltu niin, että jokaisella seurueella on oma rauha. Arvostan sitä suuresti.

Sattumalta sisään astelee tuttava opiskeluajoilta. Hän viettää tipatonta, me emme. Toinen kaato on jo puolessa välissä. Nostamme maljan kohti ikkunapöytää ja toivotamme ihanaa iltaa. Sillä sellainen tästä on hyvää vauhtia muodostumassa.

ravintola jura

Ensin saapuu keittiöntervehdys pienen pienessä valurautapadassa. Mustajuurikeittoa ja tilliöljyä, jos oikein muistan. Sitten eteemme kannetaan maa-artisokkaa ja sipulia. Herkkuja kaikki tyynni. Toisena alkuruokana tarjoiltavat haukikvenellit herättävät epäuskon tunteita. Annos nimittäin näyttää erehdyttävästi jälkiruoalta. Tahallista tai tahatonta, mutta hauska käänne joka tapauksessa.

ravintola jura

Punakaalista ja palsternakasta koostuva pääruoka on varsin värikäs. Annoksen ulkonäön esteettisyydestä voi olla montaa mieltä, mutta maku on kohdallaan. Suklaa ja tyrni on jälkiruokana jämäkkä. Suklaakakku on tiukkaa tekoa, eikä ganachekaan ole kevyimmästä päästä. Tyrni raikastaa, mutta jotain keventävää olisin silti kaivannut kylkeen.

Viinit toimivat kauttaaltaan hyvin. Nimensä mukaisesti Jurassa tarjoillaan itseoikeutetusti Juran alueen viinejä. Ne maistuvat, ja ovat kaukana peruskaurasta. Paritus on onnistunut – annan täydet kymmenen pistettä!

ravintola jura

Illallinen on syöty jo aikaa sitten, mutta me unohdumme kahvikupit käsissämme parantamaan maailmaa vielä toviksi ja toiseksikin. Jälleen kerran ajattelen, että tätä pitäisi tehdä useammin. Laiskuutta kai, sohvan uumeniin on niin helppo jäädä. Parempi olisi nousta ja lähteä, istua yhteisen pöydän ääreen, nauttia, keskustella, syödä ja vähän juodakin. Ja samalla äänestää jaloillaan helsinkiläisen ravintolaelämän puolesta.

ravintola jura

Voi olla, että olen unohtanut annosten finessit ja huippuunsa viritetyt yksityiskohdat, mutta yhdessä syöminen, yhteenkuuluvuuden tunne ja pöydän ääressä jaetut tunteet, salaisuudet ja luottamuksella kerrotut tarinat, ne säilyvät mielessä loppuelämän. Kiitos ravintola Jura!

ps. Ravintola Jura on yksi EatHelsinki 2019 -kirjan ravintoloista. Nyt voit voittaa loppuunmyydyn kirjan itsellesi osallistumalla arvontaan Instagramin puolella!

Hei Oulu, olet ihana paikka ja kaupunki!

Juuri nyt istun lentokoneessa matkalla kohti Kanariaa. Keihäsmatkalainen on myöhässä vaatimattomat 30 vuotta, mutta ennen reissuun ei ole ollut näin painavaa syytä. Yli 70-vuotias äitini starttaa viikon kuluttua Atlantic Rally for Cruisers -kilpailussa kipparina ja purjehtii muina naisina yli Atlantin. Siitä lisää vähän myöhemmin, sillä ensin nojatuolimatkaillaan Ouluun, tuohon läntisen Suomen tervakaupunkiin.

Juna saapuu rautatieaseman keskimmäiselle raiteelle. Matka Helsingistä Ouluun on yllättävän lyhyt, hyvin valitulla junavuorolla vain reilut 6 tuntia. Taivas Oulussa on yhtä harmaa kuin Helsingissäkin, vettä vihmoo vaakasuorassa ja mittari näyttää seitsemää lämpöastetta. Taivallan perässävedettävän laukkuni kanssa kohti Original Sokos Hotel Arinaa, joka on ystävällisesti lupautunut tarjoamaan minulle ensimmäisen yön talon piikkiin*. Minulla on tunti aikaa, sillä neljältä olen sopinut treffit saman korttelin alakertaan avatussa Herkussa.

Oulu original Sokos hotel arina

Olen saanut avaimen yhteen hotellin harvoista teemahuoneista. Luoto-huoneen ovessa lukee “Käärin sinut pumpuliin.” Purskahdan melkein itkuun, sillä koko tulomatkan olen kärsinyt kamalasta kolmoishermosärystä, jonka aikana jokainen hiuksenhipaisu ja kasvojen liike aiheuttaa viiltävän kipureaktion. Ajatus pumpulista tuntuu liian hyvältä ollakseen totta.

Oulu original Sokos hotel arina

Astun sisään huoneeseen ja olen lentää selälleni. En siksi, että kompastuisin mattoon, vaan siksi, että huone on niin kaunis. Saaristoteema on toteutettu kivasti – luonnonvaloa, rantakiviä, siniharmaata puuta, luonnonvalkoisia tekstiilejä, neutraaleja värejä, pieni lampaantalja – ja huoneen sävyihin sopiva oululaisen Balmuirin villaviltti, tottakai. Prinsessasänky ei ole pröystäilevä, vaan yksinkertaisuudessaan sopivan soma. Kaiken huippuna pöydälle on jätetty käsin neulotut villasukat ja kaksi Lapin Marian smuutipulloa. Laitan miehelleni viestin: tiedän, missä majoitumme, kun kesällä matkustamme kaupunkiin!

Oulu original Sokos hotel arina

Unohdan ajankulun ja melkein myöhästyn kokkaustreffeiltäni. Kun risotot on syöty parempiin suihin, livahdamme Vanhalle Paloasemalle, jossa soittaa tuona iltana Tuomo Prättälä yhtyeineen. On mahtavaa kuunnella keikkaa paikassa, joka ei ole tungettu täyteen ihmisiä, jossa voi istua takkatulen loimussa ja nauttia jazzmusiikista. Olen melko varma, että artistit ovat samaa mieltä. Yhtään ei haittaa sekään, että S-omistajaviinit ovat tarjouksessa 15 euroa pullo.

tuomo prättälä

Biisejä kuunnellaan yllättävällä hartaudella, ja kun erehdymme yhden kappaleen aikana porisemaan keskenämme, saamme heti huomautuksen edessämme istuvilta musiikinharrastajilta. Nolosta hetkestä huolimatta Oulu näyttää vakuuttavan ensikertalaisen paitsi hotellitarjonnallaan myös ravintola- ja kulttuurikattauksellaan.

Puistolan lounaalta kotiseutukierrokselle

Aamiaisella viereisessä pöydässä istuu tottakai Tuomo Prättälä seuranaan koko Club for Fiven jengi. Tuukka Haapaniemen supermatalaa bassoa ei voi olla tunnistamatta. Aamiaisen jälkeen nolojen tilanteiden nainen joutuu taas mukavuusalueensa ulkopuolelle, kun hän sattuu Tuomon kanssa samaan aikaan hisseille. Päätän, etten kehtaa mennä samaan hissiin, teen älyttömän peruutusliikkeen ja kipuan kolme kerrosta portaita omaan huoneeseen. En vieläkään tiedä miksi, ja tuskin tietää Tuomokaan. Sen verran oli ihmetystä ilmeessä, kun pakenin päätä pahkaa hissiaulasta portaikkoon.

Oulu original Sokos hotel arina

Olen ajatellut ihmetellä pohjoisen kaupungin menoa ja meininkiä kuljeskelle päämäärättömästi pitkin katuja ja kujia, mutta sen sijaan juutun hotellihuoneeseen tekemään töitä. Kun hommat on hoidettu, vaihdan hotellia. Tuomiokirkon kupeesta katsottuna kaupunki näyttää hyvin erilaiselta. Hautajaissaattue on juuri lähtemässä matkaan, ja kirkon kellon lyövät kumisevan apeita lyöntejään, kun mustiin pukeutuneet vieraat purkautuvat kirkon komeista ovista kadulle.

puistola lounas oulu

puistola lounas oulu

Moni saattueesta suuntaa askeleensa Puistolaan, ja niin teen minäkin. Kuinka ollakaan, lounaalla päivän annoksena on pirteän pinkki punajuuririsotto. Syön hyvällä ruokahalulla, vaikka edellisen päivän viinilasilliset vähän vihlovat ohimoita. Kolmoshermosärky sen sijaan tuntuu enää pienenä kihelmöintinä silmäkulmissa, nenänpielessä ja huulissa, kuin puudutuksen haihtuminen hammaslääkärin käsittelyn jälkeen. Jälkiruoka tarjoillaan kahvilan puolella. Mangomousse on ihanan makeaa, mutta pientä miinusta merkkaan muistikirjaani kertakäyttöisistä tarjoiluastioista.

puistola lounas oulu

puistola lounas oulu

Alhaalla roikkuvat pilvet ja kostea ilma eivät houkuttele kaupunkikävelylle iltapäivälläkään, joten kaivaudun takaisin Lapland Hotels Oulun** pehmeiden tyynyjen keskelle ja jatkan hommia. Olo on kuin ruotsinlaivalla. Huone on toki suurempi, mutta parvekkeelta avautuu näkymä katetulle sisäpihalle ja alakerrassa haaruikoita kilistelevään hotellin ravintolaan, jossa itsekin seuraavana aamuna nautin yhden parhaista hotelliaamiaisista ikinä. Vaikka toisaalta, nukkumaanhan tänne on tultu ja tekemään töitä. Mitäpä niillä maisemilla.

Myöhemmin iltapäivällä minut istutetaan bemarin takapenkille, sillä on kotiseutukierroksen aika. Ystäväni esittelee maat ja mannut, koulut ja nuorisotalot, pittoreskin Kalasataman ja tottakai tontin, jolle rakentuu seuraavan puolen vuoden aikana unelmien omakotitalo. Myöhäiset iltapäiväkaffet juodaan hänen kotikotonaan heti tupatarkastuksen jälkeen.

Ostroferia – Oulun ravintolakartan kirkkaimpana loistava tähti

Illan varsinainen agenda ja ehdottomasti tärkein ohjelmanumero on pitkän kaavan illallinen Ostroferiassa. Pöytä on varattu jo kuukautta ennen, sillä ravintolatilaan mahtuu kerrallaan vain reilut parikymmentä henkeä. Olen kuolannut ravintolan annoksia siitä lähtien kun se syksyllä 2017 avasi ovensa. Kiitos vaan Kokkipottilan Hannele, olet pitänyt meidän etelän ihmisetkin kartalla oululaisten tekemisistä.

ostroferia

Iltaa Ostroferiassa on vaikea kuvailla, se pitää kokea itse. Aion silti yrittää, sillä paikka on todella käymisen arvoinen. Pienessä ravintolasalissa on käsittämättömän kiireetön, ainutlaatuinen tunnelma. Nuoripari Kurkela on luonut jotain täysin omintakeista, jokaa osuu ja uppoaa minun ruokaorientoituneeseen sydämeeni. Ravintolan menu saattaa vaihtua päivittäin, eikä sitä ole nähtävillä netissä, eikä usein edes somekanavissa. On siis tultava paikan päälle. Liitutaululle on raapustettu seitsemän erilaista annosta, kaikki alkupalakokoa. Listalta voi valita muutaman tai testata vaikka kaikki.

oulu ostroferia

oulu ostroferia

Eilinen ilta painaa edelleen, mutta Jennyn suosituksesta tilaamme neuvoa-antavat Gin Tonicit Arctic Blue Ginistä ja Fentimansin Conossoir-tonicista sekoitettuna. Sillähän se lähtee, millä se on tullutkin. Silmäiltyämme liitutaulua tovin päätämme syödä listan läpi juustoja lukuunottamatta. Viinimenun puolitamme, ja toivomme, että päätös riittää säästämään meidät seuraavan päivän väsymykseltä.

oulu ostroferia

oulu ostroferia

Ensiksi eteemme kannetaan purjokeittoa ja kananmaksamoussea. Vaihdamme heti ensimmäisen lusikallisen jälkeen merkittäviä katseita. Jos kaikki ruuat ovat tätä tasoa, tästä tulee todella hyvä ilta! Toiseksi pöytään tuodaan kurpitsaa. Eikä mitä tahansa kurpitsaa, vaan öljykurpitsaa, jota kuulemma viljellään pelkästään meille kaikille tuttujen kurpitsansiemenien takia. Onpa hienoa, että nyt hedelmälihakin on otettu arvoiseensa käyttöön!

oulu ostroferia

oulu ostroferia

Kolmas herkku on fermentoitu. Porkkanaa, juuriselleriä, kotimaista tryffeliä ja suppilovahverolientä. Uulalaa, mikä makujen kombo! Lusikoin liemen suuhuni pikapikaa, sillä seuraavaksi tiedossa on Ostroferian keittiössä valmistetulla pekonilla, savucheddarilla, tulisella sinapilla ja mummonkurkuilla täytetty briossi. Olen odottanut tätä annosta siitä asti, kun näin sitä kannettavan viereiseen pöytään. Maku on tyrmäävän hyvä. Voi hyvän tähden, tästä ei kyllä paremmaksi enää voi panna.

oulu ostroferia

oulu ostroferia

Paitsi että voi. Viimeinen suolainen ruoka korjaa potin. Oulujärvestä pyydettyä madetta ja paahdettua palsternakkaa. Sopan kruunaa mateenmaksamousse, jota saa itse annostella keittoon haluamansa määrän. Luojan kiitos, että sovimme jo etukäteen skippaavamme juustot, sillä tämän kaiken makuiloittelun jälkeen aistit huutavat jo hallelujaa. Jälkkäri on onneksi kaikkea muuta kuin supermakea, sillä se koostuu omenasta, jugurttisorbetista ja hunajasta. Laseihin kaadetaan yllättäen sakea. (Muuten en tällä kertaa kirjoita viineistä, mutta sen verran sanon, että homma on jiirissä myös sillä saralla paremmin kuin hyvin. Kiitos.)

oulu ostroferia

Kaiken edellä kuvatun keskellä Jussi Kurkelalla, Ostroferian keittiömestarilla, on aikaa istahtaa pöytään ja kertoa syksyisistä sieniretkistä, paikallisista raaka-aineista, ja syistä, miksi he ovat asettuneet juuri Ouluun. Uskomaton pariskunta, ei muuta voi sanoa. Toivotan Ostroferialle pitkää ikää ja oululaisille rohkeutta astua kynnyksen sisäpuolelle, vaikka etukäteen ei voikaan tietää, mitä mielettömiä makuelämyksiä ilta sisällään pitää.

oulu jumpru negroni

Kun astumme ravintolasta ulos, on alkanut jälleen kerran vihmoa vettä. Oulu ei todellakaan näytä aurinkoisia puoliaan, mutta ei se mitään. Olen jo päättänyt tulla tänne joka tapauksessa uudelleen. Sitten kun päivät pitenevät ja toripoliisista erottaa muutakin kuin ääriviivat. Otamme vielä yhdet yömyssyt legendaarisessa Jumprussa, hairahdumme mäkkärin pippuriranskalaisiin ja sitten painamme päät tyynyyn.

oulu ostroferia

Olipahan reissu! Kiitos Helena, kiitos Ostroferia ja kiitos Oulu. Seuraavaan kertaan!

*Hotelliyön tarjosi Original Sokos Hotel Arina
**Huone saatu alennettuun mediahintaan