Hyvää Suomesta – aikamatka 1990-luvulle

Kirjoitin ylioppilaaksi keväällä 1995. Samana syksynä muutin pois kotoa, HOASin soluasuntoon Espoon Lintuvaaraan. Olin arponut kahden minulle myönnetyn opiskelupaikan välillä ja lopulta valitsin Espoon-Vantaan teknillisen ammattikorkeakoulun mediatekniikan linjan. Elintarviketeknologian opintojen aloittamista Helsingin yliopistossa siirsin vuodella. Uumoilin, että voisin vaihtaa koulua, jos ensisijainen valinta osoittautuisi vääräksi.

1990-luvun puolivälissä internet kirjoitettiin vielä isolla ja pääsimme tulevina alan insinööreinä seuraamaan sen kehitystä eturintamassa. Nettiä selattiin Netscapella ja sähköpostiohjelmat olivat merkkipohjaisia. Käyttäjätunnukseni oli piapa ja siitä muodostui verkkoidentiteettini vuosikymmeniksi. Myöhemmin se jalostui genetiiviin, kun tunnus sellaisenaan oli varattu.

keittokirjan kansi

Jälkiviisaus on vaikea taiteenlaji, mutta joskus olen miettinyt missä olisin, jos olisin valinnut toisin. Olisinko yhtä innostunut ruuanlaitosta, jos ammattini liittyisi läheisesti siihen? Millaista olisi ollut elintarvikealan opetus 20 vuotta sitten? Tuohon aikaan opiskelupaikka säilyi, ellei siitä erikseen luopunut. Ymmärtääkseni voin siis halutessani kutsua itseäni maa- ja metsätaloustieteen ylioppilaaksi ja aloittaa vieläkin opinnot erillisestä anomuksesta, jos niin päätän.

Soluasunnon yhteiskeittiössä söin lähinnä aamiaista ja iltapalaa. Koulussa syöty opiskelijahintainen lounas riitti lämpimäksi ruuaksi. Viikonloppuateriat nautin yleensä kotikotona tai poikaystävän perheen luona valmiissa pöydässä. Oli minulla silti paistinpannu ja yksi kattila. Saatoin joskus paistaa välipalaksi lettuja tai tehdä iltaruuaksi jauhelihakastiketta ja makaronia. Silloin kaivoin esiin vanhan köksän oppikirjan tai Hyvää Suomesta -keittokirjan.

keittokirjan tittelisivu

Kirjan esipuheen mukaan opusta on jaettu aikanaan yli 200 000 kpl. Se on julkaistu 1995 Hyvää Suomesta -elintarvikeprojektin nimissä arvatenkin kannustamaan suomalaisia valitsemaan ja syömään kotimaista. En muista, mutta oletan kirjaa olleen jaossa ruokakaupoissa. Sen sivut ovat kellastuneet, niissä on tahroja ja kulmissa hiirenkorvia. Joidenkin reseptien nimet on alleviivattu tai ympyröity ja kirjan viimeisille sivuille olen merkinnyt muistiin omia ohjeitani.

”Viime vuosina ruuanlaittoon ja ruokailuun on tullut kovasti lisää iloa ja värejä. Ruokatoimittajat niin lehdissä kuin televisiossakin ovat tehneet aivan erinomaista työtä. Samaan aikaan monien suomalaisten henkilökohtainen talous on kiristynyt. Siksi on ollut tarpeellista oppia laittamaan ruokaa itse.”

porkkanat

Ruokakulttuuri on ollut 20 vuotta sitten hyvin erilainen. Kirjassa on 140 reseptiä, joista vain neljä voi laskea kasvisruuaksi. Niihinkin tulee maitoa tai kermaa, joten vegaanius lienee ollut vielä vieras käsite. Makkarakastike, lindströminpihvit, kesäkeitto ja täytetty kirjolohi kuvaavat hyvin kirjan antia. Tehotuotannosta ei juurikaan puhuta ja esimerkiksi broilereita kutsutaan muheviksi kananpojiksi, joiden liha on maukasta ja nopeasti kypsyvää. Tekstiä lukiessa hymähtelee tuon tuostakin, mediakriittisyys ei ehkä ollut 19-vuotiaan minäni vahvimpia puolia.

Viisaitakin sanoja kellastuneille sivuille on kirjattu, seuraavan otteen voin allekirjoittaa täysin: ”Meidän suomalaisten pitäisi enemmän nauttia arkielämän ateriayhteydestä ystäviemme seurassa. Oppisimmepa sen, että ruokakutsujen tarkoituksena ei ole seitsemän sortin pursuava pitopöytä ja ylirasituksesta puolikuollut emäntä tai isäntä vaan iloinen ateria yhdessä ystäviemme kanssa.”

aukeama

Asettaessani itselleni keittokirjahaasteen, päätin kokata kustakin kirjasta vain sellaista, mitä en ole aiemmin tehnyt. Heti ensimmäisen kirjan kohdalla meni vaikeaksi. Kun keittokirja koostuu perusruokaresepteistä, on vaikea löytää niiden joukosta sellaista, jota ei olisi kokeillut. Jotain sentään löytyi. Sunnuntaiksi tekisin ”Jälkiruokien kuningatarta – jäädytettyä jogurttia.”

Jäädytetty jogurtti (2 annosta)

3 dl maustamatonta jogurttia (HUOM! ei rasvatonta!)
1 dl rahkaa
1 rkl juoksevaa hunajaa
1/2 appelsiinin kuori

Kaikki appelsiinit oli syöty, enkä jaksanut niiden takia kauppaan lähteä, joten päätin käyttää sitruunan kuorta. Appelsiinin tai sitruunan puolikas kuori raastetaan ja kaikki ainekset sekoitetaan keskenään, kipataan sopiviin vuokiin ja laitetaan pakastimeen 4 tunniksi. Tarjoillaan marjojen kera.

Kuvassa jälkkäri näyttää nätiltä, mutta rakenne ei ollut onnistunut, se oli jäänyt kiteiseksi. Epäilen, että se johtuu ostamani luonnonjugurtin vähärasvaisuudesta. Maku oli kuitenkin hyvä, joten seuraavalla kerralla kokeilen tätä paksummalla turkkilaistyyppisellä jogurtilla. Hyvän jälkkärin tai vaikka aamiaisen tästä saa pakastamattakin!

frozen yogurt

Sitten pitäisi vielä päättää saako tämä yksilö pitää paikkansa kirjahyllyssäni. Se on konkreettinen muisto itsenäistymisestä ja ensimmäisistä haparoivista ruuanlaittohetkistä. Ohjeiden takia sitä ei kuitenkaan tarvitse säilyttää. Vastakkain ovat siis nostalgia ja käytännöllisyys ja tällä kertaa jälkimmäinen voittaa. 96 sivua suomalaista ruokakulttuuria päätyy paperinkeräykseen, sillä en usko sen kelpaavan enää kenellekään. Ehkäpä sen kellastuneet paperikuidut päätyvät takaisin kirjahyllyyni kirjassa, jonka materiaalina on käytetty kierrätyspaperia?

omenat ja omat reseptit

Sunnuntaiaamujen luksusta

Ekaluokasta lähtien sunnuntait ovat olleet tylsiä päiviä. Vaikka kuinka päättää, että tänään laiskottelen, enkä ajattele huomista koulu- tai työpäivää, ei mieli pysy aisoissa. Aikuisena yritän haudata arkiajatukset ruuanlaittoon ja kaikkeen muuhun hyvän mielen tekemiseen. Sunnuntaina on kerrankin aikaa haudutella lihapataa, leipoa sämpylöitä tai karjalanpiirakoita, käydä pitkällä kävelylenkillä, lukea kesken jäänyttä kirjaa tai vaikka vaan loikoilla peiton alla niin pitkään kuin huvittaa.

Sunnuntaisin Helsinki pursuaa luomubrunsseja ja runsaita aamiaispöytiä, mutta paras ja edullisin tarjoilu on silti omassa keittössä tai parvekkeella. Ei tarvitse lähteä mihinkään ja voi tassutella pöytään suoraan sängystä kiertämättä suihkun ja meikkipussin kautta. Jalassa kulahtaneet verkkarit ja tukka päässä seisten, kasvoilla vielä tyynyliinan painaumat. Aikaakin on, lukea ehtii vaikka jokaikisen Hesarin jutun.

Minun sunnuntaini alkaa letunpaistolla, niin myös tänään. Lettulautasen viereen katan kupin vihreää teetä ja lasillisen tuoremehua. Kun lettutaikinan tekee rahkaan, se on käytännössä terveysruokaa. Tekee hyvää sielulle ja ruumiille.

Rahkaletut

Rahkaletut eli syrnikit (n. 20 pientä lettua)

3 munaa
1 prk (250 g) rahkaa
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa
(sitruunamehua)
voita paistamiseen

Sekoita kaikki aineet tasaiseksi taikinaksi ja anna turvota vartin verran. Paista voissa ja syö jäätelön/jugurtin/marjojen/hedelmien/sokerin/hunajan/tuoreen mintun kanssa. Mun suosikkikombo on vaniljajätski, mustikat ja mintunlehdet. Päällimmäiseksi vielä sokeria tai hunajaa. Luksusta.

Elämäni tapoja

Kun sinkkuuntuu, moni asia muuttuu. Sängyssä on tuplasti tilaa eikä kukaan vie peittoa. Jääkaapissa on vain niitä asioita, joista itse pitää. Kenenkään muun mielihaluja ei tarvitse täyttää, eikä ottaa huomioon. Voi elää ja olla miten tahtoo. Jättää likaiset sukat lattialle ja juoda appelsiinimehua purkin suusta. Syödä kaikki herkut itse. Imuroida vaikka joka päivä tai olla imuroimatta. Lopettaa turhan television tuijottamisen ja harrastaa liikuntaa niin paljon kuin kroppa ja sielu sietää.

Onhan niitä negatiivisiakin puolia, totta kai. Mutta keskitytään nyt kerrankin hyvään, yksinäisissä illoissa ja kalliiden asumiskustannusten suossa voidaan velloa joku toinen kerta.

Minulle ero pitkästä suhteesta oli monella tavalla kasvun paikka, henkisesti, mutta etenkin fyysisesti. Aloitin säännöllisen liikunnan ja pidin itsestäni muutenkin parempaa huolta. Työmatkapyöräilyn, joogan, salitreenin ja tanssituntien myötä kulutus kasvoi ja viimeistään, kun huomasin olevani töissä jatkuvasti väsynyt, tajusin, että syön liian vähän ja kevyesti. Olen perinyt isäni hyvän aineenvaihdunnan geenit, joten minun ei ole tarvinnut miettiä syömisiäni juuri koskaan. Olen aina syönyt mitä mieli tekee. Sipseistä tai limppareista en perusta, suklaassa ja karkeissakin tulee ällötysraja hyvin äkkiä vastaan. Jostain lisäkaloreita piti kuitenkin saada, etten kuihtuisi olemattomiin.

Järkeilin, että proteiini on avain kylläisempään oloon. En ole koskaan noudattanut mitään dieettiä, karpannut tai vegeillyt enkä myöskään ymmärtänyt teollisia ravintolisiä. Haluan syödä oikeaa ruokaa, en jotain outoa superjauhetta liuotettuna veteen. Niinpä liityin luomumunapiiriin, juuri siihen bodareitten mainostamaan, josta on ollut juttua medioissakin. Kerran kuussa täytän jääkaappini alahyllyn kahdella 30 luomumunan kennolla. Lyhyellä matikalla laskettuna syön siis kaksi munaa päivässä, yleensä keitettynä sellaisenaan tai leivän päällä. Kolesterolipeikko kummitteli kyllä mielessäni, mutta mitä vielä, vuoden päästä munapiiriin liittymisestä arvot olivat paremmin kohdillaan kuin koskaan ennen ja olo muutenkin mitä mainioin. Väsymyksestä ei ollut tietoakaan ja salilla puurtamisestakin oli tullut enemmän nautinto kuin pakko.

munia

Myös aamupalarutiinit muuttuivat. Arkiaamuisin parisuhdeminäni tapasi mikrottaa lautasellisen puuroa. Sinkkuminä tahtoi kuitenkin kunnon kehonrakentajan lailla rahkaa höystettynä marjoilla, manteleillä, pähkinöillä, pellavansiemenillä ja myslillä. Proteiinia sisältävä aamupala pitää muuten myös nälkää ihan eri tavalla kuin puuro! Sunnuntaisin aloin hemmotella itseäni rahkaletuilla ja jäätelöllä, varsinaista terveysruokaa – etenkin mielelle, sillä päivästä ei voi tulla huono, kun sen aloittaa letunpaistolla! Muutokset ruuan laadussa tai määrässä eivät siis olleet suuria, mutta sitäkin merkittävämpiä. Ravintotieteilijät olisivat varmaan toista mieltä, mutta heiltäpä ei kysytä!

Joskus voi käydä myös niin, että terveelliset elämäntavat tarttuvat. Tiedän eräänkin Jussin, joka syö nykyään aamuisin ruikkareiden sijaan rahkaa ja marjoja. Ja pitää aina jääkaapissaan keitettyjä kananmunia. Saas nähdä onko keittiössäni viihtyvä mystinen prätkämies yhtä oppivaista sorttia. 😉