Puuroa, glögiä ja puolukkapusuja – pirteän puolukkaiset suklaasuukot

Tykkään juhlien järjestämisestä. Jos vuorokaudessa olisi muutama ylimääräinen tunti, meillä vietettäisiin illalliskutsuja harva se päivä. Suunnittelen syötäviä ja juotavia, laadin vieraslistoja, mietin musiikkivalintoja ja lopulta lyön päivän lukkoon. Mutta kutsujen lähettämistä, sitä siirrän aina vähän tuonnemaksi. Jännittää, kiinnostaako ketään ja tuleeko kukaan. Onko kalenterissa tilaa, tai vetääkö joku toinen tilaisuus pidemmän korren?

Siinä vaiheessa, kun kutsuun on vastattu myöntävästi, alan pelätä, että juhlissa on tylsää. Että vaivaantunut hiljaisuus laskeutuu sohvatyynyjen seuraksi ja latistaa tunnelman. Että vieraat vain odottavat hetkeä, jolloin kehtaavat lähteä. Että ruoka on pahaa ja juoma loppuu kesken. Että olen huono emäntä. Että ihmiset ilmaantuvat paikalle vain velvollisuudesta.

puolukkaiset suklaasuukot

Samoja tunteita kävin läpi myös tällä viikolla. Olimme kutsuneet kavereita kylään itsenäisyyspäivänä. Ovet olivat avoinna aina kello kahdestatoista iltayhdeksään. Jokainen sai tulla ja mennä, miten lystäsi. Pyörähtää pikaisesti tai pysähtyä pöydän ääreen koko pitkäksi päiväksi. Riisipuuro hautui hellalla jo tuntia ennen hoohetkeä, mutta emäntä ryntäsi suihkuun vasta varttia yli puolen päivän. Kun ovikello lopulta ensimmäisen kerran soi, glögikattila höyrysi kilpaa puuron kanssa, puolukkaiset suklaasuukot oli ladottu hopeatarjottimille ja emäntäkin ehtinyt sujahtaa juhlamekkoonsa. Itsenäisyyspäivän vastaanotto sai alkaa.

Kahta tuntia myöhemmin siskojen lapset juoksivat ympyrää eteisen ja keittiön välillä, isän tuoma kuusi oli koristeltu, ensimmäinen kattilallinen kaavittu viimeistä riisinjyvää myöten puhtaaksi, muutama mukillinen glögiä maisteltu ja emäntä tyytyväinen. Kukkia aseteltiin maljakoihin, sytettiin lisää kynttilöitä ja välillä vilkaistiin mikä on ampumahiihdon tilanne. Ystävien lapset kehuivat, kuinka puuro on parempaa kuin päiväkodissa. Skumppapullojen korkit poksuivat ja kaiuttimista kaikasi Finlandia. Toisilleen tuntemattomat esittäytyivät ja solahtivat sulavasti osaksi yhteistä ystäväpiiriä.

puolukkaiset suklaasuukot

Tätä kirjoittaessa en voi kuin ihmetellä mieleni liikkeitä. Nuo kaikki rakkaat ihmiset halusivat juhlistaa 101-vuotiasta Suomea juuri meidän kanssamme. Tuskin yksikään heistä aavisti, millaisia mietteitä olin ehtinyt päässäni pyöritellä. Jos en ehtinyt heille kaikille tätä kasvokkain kertoa, teen sen tiettäväksi tässä ja nyt: olette tärkeitä joka ikinen. Minun elämäni valopilkkuja ja syvälle sydämeeni juurtuneita, halusitte tai ette.

Taas tässä kävi näin. Kevyistä lauseista ja juhlavasta tunnelmasta kasvoi ja kirposi pateettisia pohdintoja, mutta kerrankos sitä. Antaa sanojen tulla, sillä sisällänikään en voi niitä pitää. Siirrytään nyt kuitenkin aiheeseen, jonka oli tarkoitus olla postauksen päätähti. Siispä ylpeänä esitän: puolukkaiset suklaasuukot –jotka katosivat hopeatarjottimilta niin nopeasti, etten itse ehtinyt niitä edes maistaa, saatikka ottaa edustuskelpoisia kuvia. Mutta hyviä ne kuulemma olivat ja riittävän makeita.

puolukkaiset suklaasuukot

Reseptiä varten tarvitset lämpömittarin, sillä sokerisiirappi vaatii 120 asteen lämpötilan. Ei yhtään enempää, eikä yhtään vähempää. Pieni mittari on edullinen, ja jatkossa voit hyödyntää sitä esimerkiksi lakritsitoffeen valmistamisessa tai vaikka friteerausöljyn lämmittämisessä. Ei siis turhake ollenkaan!

Niin ja glukoosisiirappia löytyy isompien kauppojen valikoimista, minä hankin purnukkani Redin K-Supermarketista. Reseptistä riittää 15–30 pusuun riippuen keksien koosta ja vaahtohuippujen korkeudesta.

Puolukkaiset suklaasuukot

1/2 dl glukoosisiirappia
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 rkl puolukkamehutiivistettä
2 valkuaista
ripaus suolaa
300 g tummahkoa suklaata
3 rkl rypsiöljyä
n. 20 kpl ohuita pieniä keksejä

Mittaa siirappi, sokerit ja mehutiiviste pieneen kattilaan ja lämmitä seos 120 asteeseen. Pyydä apukokkia vatkaamaan sillä aikaa kaksi valkuaista kovaksi vaahdoksi. Jos toista käsiparia ei ole lähettyvillä, vähennä lieden lämpöä ja vatkaa valkuaiset itse. Pääasia, että sokeriseos pysyy notkeana. Kaada kuuma seos ohuena nauhana valkuaisten joukkoon vatkaten samalla niin vimmatusti. (Joku keemikko saisi muuten selittää tämänkin, miksi vatkattu valkuainen ei kypsy kuuman sokerisiirapin valuessa joukkoon?)

Jatka vatkaamista vielä hetki, jotta vaahto vähän jäähtyy. Ropsauta sitten sekaan aavistus suolaa. Lusikoi valmis vaahto pursotinpussiin. Lado tässä vaiheessa keksit tarjottimelle tai parille ja tsekkaa, että pakastimessa on niille tilaa.

Ennen kuin leikkaat pursotinpussin kulman auki, pyöräytä täytettyä pussia ilmassa muutaman kerran, jotta kaikki vaahto pakkautuu pussin perälle. Leikkaa sitten pussin kulma auki, niin että reiästä tulee n. puoli senttiä halkaisijaltaan. Jos käytät kankaista pursotinpussia, valitse tyllaksi sellainen, missä ei ole mitään kuviota. Pursota sopivaksi katsomasi määrä vaahtoa kekseille, ja laita ne sitten pakkaseen siksi aikaa kun sulatat suklaan.

puolukkaiset suklaasuukot

Sulata suklaa vesihauteessa. Ota siis kattila, johon laitat vettä ja aseta sen päälle metallikulho, johon suklaa pilkotaan. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sörki suklaapaloja välillä, jotta ne sulavat tasaisesti. Lisää sulaneen suklaan sekaan 3 rkl rypsiöljyä. Ota sitten ritilä (uunin ritilä käy hyvin) ja laakeahko lautanen. Aseta lautanen tai vati ritilän alle ja nostele sellainen määrä vaahtohuippuisia keksejä ritilälle, että ne mahtuvat kaikki alla olevan astian kohdalle. Sitten alkaa jännittävin vaihe!

Valuta sulanutta suklaata ohuena norona vaahtohuippujen päälle niin, että suklaa peittää vaahdon kokonaan. Ylijäämä suklaa valuu astiaan ja vaahtohuiput peittyvät ihanasti kiiltävään suklaaseen. Mahtava MasterChef-moment! Nosta valmiit pusut takaisin tarjottimelle ja nosta viileään jähmettymään. Nuolaise suklaiset sormet ja nosta puolukkaiset suklaasuukot pöytään parahiksi, kun vieraat saapuvat. Muista kattaa servietit, muuten vieraatkin joutuvat nuolemaan näppejään. Muuta makeaa et kahvipöytään tarvitsekaan, yksi suukko vastaa taatusti noin neljää sokeripalaa. Vähintään.

puolukkaiset suklaasuukot

Ensi kerralla, kun suunnittelen juhlien järjestämistä, yritän muistaa kaivaa esille tämän tekstin. Ehkä en olekaan niin ulkopuolinen, kuin välillä kuvittelen.

Helppo ja juhlava jälkiruoka: puolukkaposset ja paahdettu valkosuklaa

Sosiaalisen median kuplani on viime päivät tulvinut kysymysmerkkejä. Helsingissä, itsenäisen Suomen pääkaupungissa ei järjestetä minkäänmoisia synttäripippaloita, vaikka sankari on saavuttaa kunnioitettavan 100 vuoden iän. Enkä tarkoita nyt kutsuvierastilaisuuksia, vaan sellaisia, mihin kuka tahansa olisi tervetullut. Missä kansanjuhla? Missä musiikki, tanssi, iloittelu ja karnevaalitunnelma? Onko juhlavuonnakin siis tarkoitus istua kotisohvilla seuraamassa linnan hitaasti etenevää, puuduttavaa kättelyseremoniaa, tanssisalin hikistä tunnelmaa, pukuloiston lipumista punaisella matolla ja kuunnella, mitä itsenäisyys julkimoille ja urheilusankareille merkitsee?

pääkokki

Me suunnittelimme pitävämme pre-itsenäisyyspäiväillalliset tänään tiistaina. Menu oli jo valittuna ja sitä testattiin viikonloppuna. Vähitellen kävi kuitenkin ilmi, että kutsut kuivuvat kasaan. Ystävien kalenterit olivat jo täyttyneet pikkujouluista, wejazz-keikoista, kuorokonserteista ja kaikenkarvaisista kekkereistä. Noh, testikokkaukset menivät penkin alle, joten tuskinpa meillä olisi ollut mitään tarjottavaakaan.

lakritsikeksi

Maa-artisokkakeitosta tuli puuroa, sen kylkeen tarkoitettu lakritsikeksi oli tahmeaa taikinamössöä, ruskistettu voi paistui turhan tummaksi, lanttupyree maistui kitkerältä, tuntikausia luista keitetty liemi leikkasi redusointivaiheessa ja tuloksena oli rasvassa lilluva epämääräinen töhnä, jota ei voinut laittaa lautaselle. Naudan välikyljys sentään onnistui ja jälkiruoka, mutta niitä olikin kokeiltu aiemmin.

Aina ei ruokaharrastajankaan keittiössä kokkaaminen siis suju kuin ruusunlehdillä tanssahtelu ruotsinsuomalaisessa lifestyle-ohjelmassa. Neljän tunnin kokkaamisen jälkeen istuimme voipuneina pöydän ääreen. Närpin haarukallani ruokaa, jota ei tehnyt mieli syödä. Mahalasku oli täydellinen. Punaviinipullon korkkikin näytti kummalliselta, mutta maku oli onneksi kohdallaan.

ruusukaalit

pääruoka ilman kastiketta

Vakaa aikomukseni oli esitellä teille tänään valmis kolmen ruokalajin juhla-ateria resepteineen, mutta toisin kävi. Tällä kertaa joudutte tyytymään pelkkään jälkiruokaan, joka helppoudessaan ja herkullisuudessaan on ehdoton juhlapyhien hitti: puolukkaposset ja paahdettu valkosuklaa. Aineksia reseptissä on vain neljä ja annokset voi tehdä jo edellisenä päivänä tekeytymään. Puolukkaposset ja paahdettu valkosuklaa sopivat juhlistamaan itsenäisyyspäivän iltaa, jouluaterian viimeiseksi makupalaksi tai vaikka sunnuntai-illalliselle perheen kesken.

puolukkaposset

Puolukkapossetin pehmeys perustuu puolukoiden omiin happoihin, jotka hyydyttävät kerma-sokeriseoksen. Rakenteesta ei tule yhtä tiivistä ja jämäkkää kuin liivatteella vaan uskomattoman silkkistä ja suuhun sulavaa. Paahdettu valkosuklaa maistuu kinuskille ja on naurettavan helppo valmistaa. Reseptistä riittää neljälle. Suosittelen syvästi!

Puolukkaposset ja paahdettu valkosuklaa

3 dl (pakaste)puolukoita
2,5 rkl vettä
3 dl kermaa
reilu 1/2 dl sokeria
50 g tavallista valkosuklaata

Laita marjat ja vesi pieneen kattilaan, kiehauta ja keittele vielä n. 5 min, jotta marjat pehmenevät. Survo marjat ja holauta koko hoito siivilän läpi. Purista marjoja siivilää vasten niin, että mehua on yhteensä 1 1/3 dl.

Pese kattila ja kuumenna siinä seuraavaksi kerma ja sokeri. Keittele 3 minuuttia hissukseen, koko ajan sekoittaen. Lisää viimeiseksi puolukkamehu ja keitä vielä 2 min. Kaada pieniin annoskulhoihin ja anna jähmettyä vähintään 8 tuntia.

Valkosuklaan voit paahtaa juuri ennen tarjoilua tai tehdä senkin etukäteen. Paloittele suklaa uuninkestävään astiaan tai paperoidulle pellille. Paista 175-asteisessa uunissa viitisen minuuttia, mutta älä päästä kärähtämään. Anna kullanruskeaksi paahtuneen suklaan jäähtyä hetki ja rouhi se sitten veitsellä muruksi. Ripottele possetin päälle kokonaisia puolukoita ja paahdettua valkosuklaata. Nautiskele!

puolukkaposset

Juhlat jäävät siis juhlavuonna järjestämättä, mutta itsenäisyyspäivän aamuna keitämme suuren kattilallisen riisipuuroa ja kutsumme ystävät yhteisen pöydän ääreen. Illalla poksautamme kahdestaan auki pullon samppanjaa ja toivotamme onnea ja menestystä satavuotiaalle. Sitten todennäköisesti avaamme television, kuten tuhannet muutkin kaltaisemme ja mietimme mitä itsenäisyys meille merkitsee.

Hiljaa hyvää tulee

Vielä en ole sisäistänyt vapauttani. Berliinissä viettämäni kuusi päivää tuntuivat tavalliselta lomalta ja nämä pari vuorokautta kotona normaalilta viikonlopulta. Mieleen juolahtaa välillä työasioita, enkä oikein tiedä miten päin olla.

Olen luonteeltani kärsimätön suorittaja ja aloillaan oleminen on aina ollut minulle vaikeaa. Nyt kun on aikaa ja voin oikeasti valita tekemiseni, sykkii takaraivossa silti syyllisyys ja huono omatunto. Tartu keskeneräiseen ja ole hyödyllinen! Järjestele vaatehuone, pese pyykkiä, vie talvitaatteet varastoon, kierrätä luetut kirjat ja käyttämättömät vaatteet, ompele verhot! Siivoa edes! Tehtävälista on loputon. Aika auttanee ja hiljaa hyvää tulee, mutta mielelläni otan vastaan hyväksi havaittuja keinoja mielen myllerryksen rauhoittamiseen ja laiskaan olemiseen.

WP_20160420_15_01_43_Pro

Kirjoittaminen ja listojen tekeminen ovat minulle välineitä ajatusten jäsentämiseen. Siksi otan esiin paperia ja kynän, listaan omatuntoa kolkuttavat keskeneräisyydet, suljen ne kuoreen ja sujautan sen lipaston laatikkoon. Siellä ne säilyvät, eivätkä karkaa mihinkään. Sitten otan tyhjän muistikirjan ja kirjaan sen puhtaille sivulle asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Juttuja, joiden tekeminen ilahduttaa minua ja muita. Niitä, joista tulee yksiselitteisen hyvä mieli. Näitä sivuja en piilota lukkojen taa, vaan kuljetan kirjaa mukanani minne menenkin.

WP_20160427_14_37_52_Pro

Aion muutenkin kirjoittaa enemmän ja useammin. Mielenkiinnolla odotan millaiseksi blogini rooli muotoutuu tässä yksinkertaisemmassa päivärytmissä. Luulen, että teksteihin hiipii helposti päiväkirjamaisempi ote, sillä haluan kirjata muistiin tuntojani ja tallentaa lyhyitä hetkiä omaksi ja muiden iloksi. Ruoka, reissut ja rakkaus kulkevat edelleen vahvasti mukana – kuvina, sanoina, tarinoina ja valokuviin ikuistettuina muistoina.

Haaveissa on muokata blogista kauniimpi katsoa. Ainakin luettavampi fontti, kevyempi fiilis, toimivammat elementit, parempi käytettävyys ja helpompi kommentointimahdollisuus ovat työlistalla. Nyt käytössä olevassa valmiissa sivupohjassa on rajalliset tuunausmahdollisuudet ja siksi muut vaihtoehdot houkuttelevat. Onneksi kotona asuu kaikkivoipa diplomi-insinööri ja kaveripiiristä löytyy useampi graafinen suunnittelija – uskon ja toivon, että näillä eväillä syntyy vain hyvää ja kaunista.

WP_20160425_18_29_52_Pro

Yhdestä asiasta olen varma: tämä blogi ei koskaan tule hurahtamaan treenaamiseen, intensiiviseen ituhippeilyyn tai kemikaalikohkaamiseen (huolimatta siitä, että näitä kaikkia jossain määrin harrastankin). Mutta koska en osaa tehdä mitään puolella liekillä, ulottuu hitaampi elämä silti syömisiini. Vaikka olen syönyt terveellisesti tähänkin asti, nyt on enemmän aikaa ajatella mitä suuhunsa laittaa. Yksi esimerkki tästä on iltapala. Ennen minulla oli tapana mussuttaa kolmekin viipaletta leipää kaikkine päällysteineen, nyt hiilariöverit ovat korvautuneet kuin itsestään smoothiella, ruisleipäpalalla ja kupillisella teetä. Enää en osaisi olla ilman. Resepti sisältää aina avokadoa, rahkaa ja inkivääriä. Muita aineita lisään sen mukaan, mitä kaapista löytyy. Tässä yksi versio:

Hitaamman elämän marjasmoothie (n. 8 dl):

1 Avokado
1 Banaani
2 dl pakastettuja puolukoita tai karpaloita
Peukalonpään kokoinen pala tuoretta inkivääriä
Tuoretta minttua
Tuoretta sitruunamehua
1 dl rahkaa tai maustamatonta jugurttia
n. 2 dl vettä tai mehua

Kokoa kaikki ainekset blenderiin ja surauta sileäksi. Korkea ja kapea kulho ja sauvasekoitin toimivat ihan yhtä hyvin. Lisää tarvittaessa nestettä. Kaikkea ei tarvitse juoda kerralla, smoothie säilyy jääkaapissa mainiosti parikin päivää.

Nyt ulos ja aurinkoon!