Helppo ja juhlava jälkiruoka: puolukkaposset ja paahdettu valkosuklaa

Sosiaalisen median kuplani on viime päivät tulvinut kysymysmerkkejä. Helsingissä, itsenäisen Suomen pääkaupungissa ei järjestetä minkäänmoisia synttäripippaloita, vaikka sankari on saavuttaa kunnioitettavan 100 vuoden iän. Enkä tarkoita nyt kutsuvierastilaisuuksia, vaan sellaisia, mihin kuka tahansa olisi tervetullut. Missä kansanjuhla? Missä musiikki, tanssi, iloittelu ja karnevaalitunnelma? Onko juhlavuonnakin siis tarkoitus istua kotisohvilla seuraamassa linnan hitaasti etenevää, puuduttavaa kättelyseremoniaa, tanssisalin hikistä tunnelmaa, pukuloiston lipumista punaisella matolla ja kuunnella, mitä itsenäisyys julkimoille ja urheilusankareille merkitsee?

pääkokki

Me suunnittelimme pitävämme pre-itsenäisyyspäiväillalliset tänään tiistaina. Menu oli jo valittuna ja sitä testattiin viikonloppuna. Vähitellen kävi kuitenkin ilmi, että kutsut kuivuvat kasaan. Ystävien kalenterit olivat jo täyttyneet pikkujouluista, wejazz-keikoista, kuorokonserteista ja kaikenkarvaisista kekkereistä. Noh, testikokkaukset menivät penkin alle, joten tuskinpa meillä olisi ollut mitään tarjottavaakaan.

lakritsikeksi

Maa-artisokkakeitosta tuli puuroa, sen kylkeen tarkoitettu lakritsikeksi oli tahmeaa taikinamössöä, ruskistettu voi paistui turhan tummaksi, lanttupyree maistui kitkerältä, tuntikausia luista keitetty liemi leikkasi redusointivaiheessa ja tuloksena oli rasvassa lilluva epämääräinen töhnä, jota ei voinut laittaa lautaselle. Naudan välikyljys sentään onnistui ja jälkiruoka, mutta niitä olikin kokeiltu aiemmin.

Aina ei ruokaharrastajankaan keittiössä kokkaaminen siis suju kuin ruusunlehdillä tanssahtelu ruotsinsuomalaisessa lifestyle-ohjelmassa. Neljän tunnin kokkaamisen jälkeen istuimme voipuneina pöydän ääreen. Närpin haarukallani ruokaa, jota ei tehnyt mieli syödä. Mahalasku oli täydellinen. Punaviinipullon korkkikin näytti kummalliselta, mutta maku oli onneksi kohdallaan.

ruusukaalit

pääruoka ilman kastiketta

Vakaa aikomukseni oli esitellä teille tänään valmis kolmen ruokalajin juhla-ateria resepteineen, mutta toisin kävi. Tällä kertaa joudutte tyytymään pelkkään jälkiruokaan, joka helppoudessaan ja herkullisuudessaan on ehdoton juhlapyhien hitti: puolukkaposset ja paahdettu valkosuklaa. Aineksia reseptissä on vain neljä ja annokset voi tehdä jo edellisenä päivänä tekeytymään. Puolukkaposset ja paahdettu valkosuklaa sopivat juhlistamaan itsenäisyyspäivän iltaa, jouluaterian viimeiseksi makupalaksi tai vaikka sunnuntai-illalliselle perheen kesken.

puolukkaposset

Puolukkapossetin pehmeys perustuu puolukoiden omiin happoihin, jotka hyydyttävät kerma-sokeriseoksen. Rakenteesta ei tule yhtä tiivistä ja jämäkkää kuin liivatteella vaan uskomattoman silkkistä ja suuhun sulavaa. Paahdettu valkosuklaa maistuu kinuskille ja on naurettavan helppo valmistaa. Reseptistä riittää neljälle. Suosittelen syvästi!

Puolukkaposset ja paahdettu valkosuklaa

3 dl (pakaste)puolukoita
2,5 rkl vettä
3 dl kermaa
reilu 1/2 dl sokeria
50 g tavallista valkosuklaata

Laita marjat ja vesi pieneen kattilaan, kiehauta ja keittele vielä n. 5 min, jotta marjat pehmenevät. Survo marjat ja holauta koko hoito siivilän läpi. Purista marjoja siivilää vasten niin, että mehua on yhteensä 1 1/3 dl.

Pese kattila ja kuumenna siinä seuraavaksi kerma ja sokeri. Keittele 3 minuuttia hissukseen, koko ajan sekoittaen. Lisää viimeiseksi puolukkamehu ja keitä vielä 2 min. Kaada pieniin annoskulhoihin ja anna jähmettyä vähintään 8 tuntia.

Valkosuklaan voit paahtaa juuri ennen tarjoilua tai tehdä senkin etukäteen. Paloittele suklaa uuninkestävään astiaan tai paperoidulle pellille. Paista 175-asteisessa uunissa viitisen minuuttia, mutta älä päästä kärähtämään. Anna kullanruskeaksi paahtuneen suklaan jäähtyä hetki ja rouhi se sitten veitsellä muruksi. Ripottele possetin päälle kokonaisia puolukoita ja paahdettua valkosuklaata. Nautiskele!

puolukkaposset

Juhlat jäävät siis juhlavuonna järjestämättä, mutta itsenäisyyspäivän aamuna keitämme suuren kattilallisen riisipuuroa ja kutsumme ystävät yhteisen pöydän ääreen. Illalla poksautamme kahdestaan auki pullon samppanjaa ja toivotamme onnea ja menestystä satavuotiaalle. Sitten todennäköisesti avaamme television, kuten tuhannet muutkin kaltaisemme ja mietimme mitä itsenäisyys meille merkitsee.

Hiljaa hyvää tulee

Vielä en ole sisäistänyt vapauttani. Berliinissä viettämäni kuusi päivää tuntuivat tavalliselta lomalta ja nämä pari vuorokautta kotona normaalilta viikonlopulta. Mieleen juolahtaa välillä työasioita, enkä oikein tiedä miten päin olla.

Olen luonteeltani kärsimätön suorittaja ja aloillaan oleminen on aina ollut minulle vaikeaa. Nyt kun on aikaa ja voin oikeasti valita tekemiseni, sykkii takaraivossa silti syyllisyys ja huono omatunto. Tartu keskeneräiseen ja ole hyödyllinen! Järjestele vaatehuone, pese pyykkiä, vie talvitaatteet varastoon, kierrätä luetut kirjat ja käyttämättömät vaatteet, ompele verhot! Siivoa edes! Tehtävälista on loputon. Aika auttanee ja hiljaa hyvää tulee, mutta mielelläni otan vastaan hyväksi havaittuja keinoja mielen myllerryksen rauhoittamiseen ja laiskaan olemiseen.

WP_20160420_15_01_43_Pro

Kirjoittaminen ja listojen tekeminen ovat minulle välineitä ajatusten jäsentämiseen. Siksi otan esiin paperia ja kynän, listaan omatuntoa kolkuttavat keskeneräisyydet, suljen ne kuoreen ja sujautan sen lipaston laatikkoon. Siellä ne säilyvät, eivätkä karkaa mihinkään. Sitten otan tyhjän muistikirjan ja kirjaan sen puhtaille sivulle asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Juttuja, joiden tekeminen ilahduttaa minua ja muita. Niitä, joista tulee yksiselitteisen hyvä mieli. Näitä sivuja en piilota lukkojen taa, vaan kuljetan kirjaa mukanani minne menenkin.

WP_20160427_14_37_52_Pro

Aion muutenkin kirjoittaa enemmän ja useammin. Mielenkiinnolla odotan millaiseksi blogini rooli muotoutuu tässä yksinkertaisemmassa päivärytmissä. Luulen, että teksteihin hiipii helposti päiväkirjamaisempi ote, sillä haluan kirjata muistiin tuntojani ja tallentaa lyhyitä hetkiä omaksi ja muiden iloksi. Ruoka, reissut ja rakkaus kulkevat edelleen vahvasti mukana – kuvina, sanoina, tarinoina ja valokuviin ikuistettuina muistoina.

Haaveissa on muokata blogista kauniimpi katsoa. Ainakin luettavampi fontti, kevyempi fiilis, toimivammat elementit, parempi käytettävyys ja helpompi kommentointimahdollisuus ovat työlistalla. Nyt käytössä olevassa valmiissa sivupohjassa on rajalliset tuunausmahdollisuudet ja siksi muut vaihtoehdot houkuttelevat. Onneksi kotona asuu kaikkivoipa diplomi-insinööri ja kaveripiiristä löytyy useampi graafinen suunnittelija – uskon ja toivon, että näillä eväillä syntyy vain hyvää ja kaunista.

WP_20160425_18_29_52_Pro

Yhdestä asiasta olen varma: tämä blogi ei koskaan tule hurahtamaan treenaamiseen, intensiiviseen ituhippeilyyn tai kemikaalikohkaamiseen (huolimatta siitä, että näitä kaikkia jossain määrin harrastankin). Mutta koska en osaa tehdä mitään puolella liekillä, ulottuu hitaampi elämä silti syömisiini. Vaikka olen syönyt terveellisesti tähänkin asti, nyt on enemmän aikaa ajatella mitä suuhunsa laittaa. Yksi esimerkki tästä on iltapala. Ennen minulla oli tapana mussuttaa kolmekin viipaletta leipää kaikkine päällysteineen, nyt hiilariöverit ovat korvautuneet kuin itsestään smoothiella, ruisleipäpalalla ja kupillisella teetä. Enää en osaisi olla ilman. Resepti sisältää aina avokadoa, rahkaa ja inkivääriä. Muita aineita lisään sen mukaan, mitä kaapista löytyy. Tässä yksi versio:

Hitaamman elämän marjasmoothie (n. 8 dl):

1 Avokado
1 Banaani
2 dl pakastettuja puolukoita tai karpaloita
Peukalonpään kokoinen pala tuoretta inkivääriä
Tuoretta minttua
Tuoretta sitruunamehua
1 dl rahkaa tai maustamatonta jugurttia
n. 2 dl vettä tai mehua

Kokoa kaikki ainekset blenderiin ja surauta sileäksi. Korkea ja kapea kulho ja sauvasekoitin toimivat ihan yhtä hyvin. Lisää tarvittaessa nestettä. Kaikkea ei tarvitse juoda kerralla, smoothie säilyy jääkaapissa mainiosti parikin päivää.

Nyt ulos ja aurinkoon!

Karkkipäivä

En muista koskaan olleeni karkkilakossa. Popsin hyvällä omallatunnolla silloin tällöin suklaapatukan tai pari palaa tummaa suklaata. Rakastan salmiakkia, lakritsaa ja kirpeitä hedelmänameja. Turkinpippureista en tykkää, enkä muistakaan imeskeltävistä karamelleista, ne rikkovat kitalaen. Täytelakuja en ymmärrä. Viinikumit on nekin aika ällöttäviä.

Kuopion mummolan naapurissa oli maailman isoin leikkipuisto ja sen vieressä kioski. Se oli sitä aikaa, kun irtarit olivat lasin väärällä puolella ja piti sormella osoitella, että 20 pennillä tuota ja markalla tuota toista. Silloin tutit maistuivat paljon paremmalle ja merkkaritkin olivat tuplasti isompia ja sitkeämpiä. Vasta vuosien jälkeen merirosvorahojen halkaisijaa pienennettiin, koska joku meinasi tukehtua niihin. Serkkujen kanssa tungettiin paketillinen Hubbabubbaa kokonaan suuhun ja jauhettiin sitä loppupäivä, kunnes nukkumaan mennessä asetettiin ne kirjahyllylle odottamaan aamua (yyh). Sallan mummolassa keittiön kulmakaapissa oli aina jemmassa suffelipatukoita ja Kuukkaselta ostettiin joka kerta rasiallinen suklaarusinoita. Joskus mummi osti Fazerin parhaita, lapsen suussa niiden maut olivat outoja. Tykkäsin vain ruskeassa käärepaperissa olleesta Toscasta ja niistä jääkarhukarkeista.

dragster

Kotona meidän siskokatraan karkkipäivää vietettiin lauantaisin. Ison tavaratalon alakerrassa oli kassan yhteydessä ihmeellinen irtokarkkipiste, josta sai kauhoa itse pussiin jos jonkinlaista toffeekuutiota ja vaahtokarkkia. Jos karkkipussit ostettiin ruokakaupasta, niiden sisältö jaettiin tarkasti tasan keittiön pöydän ääressä. Jokaiselle ihan yhtä monta ja jos jäi yli, pistettiin ne puoliksi tai neljään osaan. Minä säästin omiani ja kun pienemmät olivat ahmineet kaiken, saatoin syödä omani siinä nenien edessä. Julmana isosiskona piilottelin myös suklaapatukoita patjani alla, ja sieltä sitten niitä nakersin muiden nuoleskellessa huuliaan.

Isona en ole karkkipäiviä harrastanut. Syön suklaata ja salmiakkia, jos siltä tuntuu, mutta muuta karkkia en kovin usein kotiin edes osta. Leffaan toki varustaudun isohkolla irtaripussilla, mutta yleensä en ehdi syödä edes neljäsosaa, kun tulee paha olo. Makeanhimon (harvoin) yllättäessä kokkaankin mieluummin jotain oikeasta sokerista kuin napostelen jättipussillisen keinotekoisilla makeutus- ja väriaineilla pumpattuja karamelleja. Tällä viikolla se jotain oli kuuma kinuskikastike ja jäiset puolukat, maustettuna Ensitreffit alttarilla -kauden ensimmäisellä jaksolla. Pala taivasta maan päällä.

Suolainen kinuskikastike

1 dl ruokosokeria
0,5 dl muscovadosokeria
2 dl kuohukermaa
50 g voita
sormisuolaa

Sulata kuumalla pannulla sokerit, paahda vähän, jos haluat tummemman maun ja sekoittele joukkoon kerma. Normisokerikin käy, itse tykkään käyttää valkaisemattomia sokereita, niissä on enemmän makua. Älä säikähdä, jos sokeri kiteytyy uudestaan kylmän kerman vaikutuksesta, se sulaa kyllä kun vähän kapustalla heiluttelet. Keittele hetkinen, kunnes kinuski on ihanan kullanruskeaa, eikä enää niin litkua. Lisää voi. Ripottele lopuksi päälle vielä sormisuolaa. Ota puolukat (tai karpalot) pakkasesta ja kaada päälle kinuskia. Jos jotain jää (as if), kaavi ihanuus purnukkaan ja nosta jääkaappiin. Käy seuraavina päivinä lusikoimassa salaa suoraan suuhun. Ommmmmm.

Jokaisessa lusikallisessa maistuu elämä, sen suola ja kirpeät hetket.