Ferreiran portviinitalo – Porton rubiininpunainen jalokivi

Portossa sataa vettä. Kuuro ryöpsähtää niskaan saavista kaataen, hädin tuskin ehdimme kaivaa sateenvarjot esiin. Onneksi Ferreiran portviinitalo on vain muutaman korttelin päässä.

Portviinitalot seisovat Douro-joen rannalla siistissä rivissä. Prameiden edustustilojen takana on piilossa tuhansia neliöitä tuotanto- ja kellaritilaa. Olemme ihailleet kellareiden ja varastojen terrakotan värisiä kattotiiliä airbnb-asumuksemme terassilta koko viikon ajan, ja nyt viimein pääsemme kurkistamaan niiden sisäpuolelle.

ferreiran portviinitalo

ferreira portviini dona

Dona Antónia – Ferreiran rautarouva vailla vertaa

Meidät ottaa vastaan Ligia Marques, titteliltään Wine Educator. Poskisuudelmien jälkeen on pakollisen historiakatsauksen aika. Etukäteen olen lukenut, että Ferreiran maailmanmenestyksestä on kiittäminen 1800-luvulla elänyttä leskirouvaa, Antónia Ferreiraa. Dona Antónia oli aikansa supernainen – rautainen bosslady, viininviljelijä ja hyväntekijä, joka jaksoi taistella paremman yhteiskunnan hyväksi.

ferreiran portviinitalo

ferreiran portviinitalo

ferreiran portviinitalo

Jäätyään leskeksi 33-vuotiaana, hän ei jäänyt surkuttelemaan kohtaloaan, vaan otti haltuun isoisänsä perustaman viinitalon ja johti sen ennennäkemättömään kukoistukseen, jonka hedelmistä koko maailma saa nauttia tänä päivänä. Kun Douron laakson viiniköynnökset, Ferreiran viinitila mukaan lukien, tuhoutuivat 1860-luvulla viinikirvan levitessä Eurooppaan, Dona Antónia rahtasi Amerikasta ötökälle immuuneja köynnöksiä ja pelasti käytännössä koko Portugalin viinituotannon. Eivätkä Antónian ansiot pelkkään viinitalon pyörittämiseen jääneet, hän nimittäin rakennutti myös auto- ja rautateitä ja siinä sivussa perusti muutaman sairaalan. Nainen, joka ottaa ohjat omiin käsiinsä – on siinä ollut 150 vuotta sitten ihmettelemistä!

ferreira portviini

ferreira portviini

ferreira portviini

Ferreiran portviinitalo oli suvun omistuksessa 1980-luvun loppuun saakka, jolloin maailmankuulu brändi siirtyi Sograpen, Portugalin johtavan viininvientiyrityksen omistukseen. Perheyritys on kasvaessaankin pitäytynyt vanhoissa traditioissa ja säilyttänyt Dona Antónian hengen ja arvot aina tähän päivään asti. Perinteitä ja vuosikymmenten varrella kerättyä kokemusta ja osaamista on haluttu vaalia, jatkuvuus ja portugalilaisissa käsissä säilyminen on myös Sograpen kunnia-asia.

Douron laaksosta Porton kellareihin

Kellareissa on viileää ja hämärää. Kävelemme jättimäisten portviinitynnyrien lomassa, ilmassa tuoksuu tammi ja makea viini. Yritämme kuunnella ja sisäistää oppaamme jakaman informaation. Tietoa on kuitenkin niin paljon, että infoähky uhkaa jo kierroksen puolivälissä. Katselemme kuvia paljasjalkaisista viininkorjaajista, jotka kantavat olkapäillään kymmenen kilojen rypäletaakkaa lähes 50 asteen helteessä. Rypäleet viljellään Douro-joen laaksossa, ilmastossa, jossa talvi on yhdeksän kuukauden pituinen ja kesän kuumuus kestää kolme helvetillistä kuukautta.

ferreira portviini

ferreira portviini

Ennen rautateiden rakentamista, Douron laaksossa tuotettu portviini kuljetettiin Porton kaupunkiin tynnyreissä, jotka lastattiin jokea pitkin kulkeviin, puisiin rabelo-laivoihin. Jokaisella portviinitalolla oli oma laituri, jonne johtivat kiskot, ja viinitynnyrit pyöritettiin kiskoja pitkin sisälle kellareihin myyntiä varten. Näitä portviinitalojen edelleen omistamia perinteisiä laivoja on nähtävissä joen rannoilla, ja joka vuosi juhannuksena 24.6. ne järjestäytyvät värikkääseen regattaan, jossa kisaillaan leikkimielisestä mestaruudesta.

ferreira portviini

ferreira portviini

ferreira portviini

Vaikka nippelitieto valuukin välillä saman tien toisesta korvasta ulos, onnistun kirjaamaan itselleni ylös ehkä oleellisimman. (Ja nyt jos puhun puuta heinää, viisaammat saavat mieluusti korjata!) Portviineille tyypillinen makeus on keskeytetyn käymisen ansiota. Käyminen pysäytetään lisäämällä viiniin 77 % alkoholia, joka nostaa viinin alkoholipitoisuuden n. 20 prosenttiin. Kun käyminen keskeytetään keinotekoisesti, sokerit eivät hajoa alkoholeiksi, vaan jäävät makeuttamaan viiniä. Nerokasta!

Valkoista, rubiininpunaista ja konjakinruskeaa

Ferreiran portviinitalon valikoimaan kuuluvat valkoiset ja punaiset portviinit. Jälkimmäiset jakaantuvat ruby- ja tawny-portviineihin valmistumenetelmänsä ja kypsytysaikansa mukaan. Ruby on nimensäkin mukaisesti syvänpunaista, jättimäisissä tammitynnyreissä kypsynyttä portviiniä. Tawny taas kypsytetään pienissä tammitynnyreissä, jolloin viini hapettuu voimakkaammin. Sitä myös kypsytetään pitempään ja siksi se imee itseensä enemmän tammen aromeja. Pitkän kypsytyksen aikana viinistä haihtuu myös vettä, joten maku on intensiivisempi ja sokereitakin on suhteessa enemmän. Tawny-portviinit ovat väriltään punaruskeita ja niissä on usein rusinainen, jopa konjakkinen aromi.

ferreira portviini

ferreira portviini

Kierroksen lopuksi meidät ohjataan syvän sinisillä kaakeleilla vuorattuun yksityiseen maisteluhuoneeseen. Oven ulkopuolelle, suureen maistelusaliin jäivät kiinalaiset turistiryhmät oppaineen. Olemme niin vaikuttuneita, ettemme oikein tiedä mitä sanoa. Emme todellakaan odottaneet viinikouluttajan vetämää tastingiä, jossa saamme huljutella suussamme kuutta erilaista portviiniä, kahta valkoista ja neljää punaista.

ferreira portviini

Tarkastelemme laseihin kaadettuja viinejä, niiden väriä ja tuoksua ja niiden lasin pintaan jättämiä kyyneleitä. Ligia kertoo tarinoita ja kuvailee millaisia makuvivahteita mistäkin lasista löytyy. Meistä kukaan ei ole viiniasiantuntija, mutta olemme ainakin löytävinämme suutuntumasta tunnistettavia aromeja. Minun suosikeiksini nousevat Dona Antónian kuvaa ja nimeä kantava Reserva Tawny sekä Ferreira LBV 2013, joka taas on Ruby Port (ja jota muuten saa myös suomalaisista alkoholiliikkeistä puolikkaina pulloina). Ferreiran portviinitalo, kellarikierros, tasting ja siniset kaakelit tekevät meihin arvattavasti toivotun vaikutuksen, sillä jokainen meistä kiertää paluumatkalla lentokentän tax free -myymälän kautta ja kantaa Suomeen tuliaisina pullon tai pari.

ferreira portviini

ferreira portviini

Unohdan sateenvarjoni maisteluhuoneeseen. En kuitenkaan osaa murehtia kadonnutta omaisuuttani, sillä pää on pyörällä taianomaisista tarinoista (myös portviinillä saattaa olla osuutta asiaan). Ferreiran portviinitalolla on huikea historia ja se näkyy myös tuotantotiloissa. Ferreiralaiset ovat syystäkin ylpeitä tuotteistaan. Taloa arvostetaan Portugalissa niin paljon, että sinne tuodaan tutustumaan myös kaikkein tärkeimmät valtiovieraat.

ferreira portviini

Onneksi myös meidät tavalliset talliaisetkin toivotetaan tervetulleiksi Ferreiran kellareihin. Kierrokset kustantavat 10 eurosta ylöspäin, joten jos suunnittelet matkaa Portoon, ei elämystä kannata missään nimessä jättää välistä. Varaa aikaa reilu tunti ja anna oppaan tarinoida pääsi pyörälle. Ferreiran portviinitalo on Porton rubiininpunainen kruununjalokivi!

*Portviinikierroksen tarjosivat Sogrape ja Ferreiran portviinitalo, obricada!

Lue myös:
Turskaa, mustekalaa ja vinho verdeä – ravintolasuosituksia Portoon
Etätyöviikko Douro-joen rannalla
Mykistävien maisemien Porto

Legendaarisia leivoksia ja portugalilaisia viinejä Sintrassa – Piriquita ja Incomum

Yhteistyössä: Piriquita, Incomum & Câmara Municipal de Sintra

Yksi kiinnostavimmista nähtävyyksistä kohteessa kuin kohteessa on paikallinen ruokakauppa. Hyllyjen välissä vierähtää vartti jos toinenkin, etenkin kun ostoskoria kantaa insinööri. Tuntemattomia tuotteita ja umpioutoja raaka-aineita hiplaillaan hartaasti ja tutkaillaan sillä silmällä varsinkin silloin, kun majoituspaikkana on huoneisto omalla keittiöllä.

Vähintään yhtä kiinnostavaa on istahtaa kulmakuppilaan, lähimpään kahvilaan tai kortteliravintolaan. Pienelläkin kyläpahasella on usein oma erikoisuus, jota ei saa mistään muualta tai jos saa, siellä muualla se ei maistu yhtä hyvältä. Niin on myös Sintrassa.

Pastelaria Casa Piriquita – Sintran kuuluisin konditoria

Casa Piriquita sijaitsee Sintran vanhassa keskustassa. Oikeastaan tässä pitäisi käyttää monikkoa, sillä samaa nimeä kantavia pastelarioita on kaksi: Piriquita I ja II. Sintran vanhimmassa, palkituimmassa ja syystäkin kuuluisassa pastelariassa on pöllytetty jauhoja 156 vuoden ajan. Tiskin takansa seisoo jo viides sukupolvi.

1800-luvun lopulla Portugalin hallitsijahuoneen valtaistuinta kulutti Kaarle I. Hän, kuten muutkin valtakunnan silmäätekevät, vietti kesänsä vehreässä ja vilvoittavien vesien Sintrassa. Voin hyvin kuvitella kuninkaan kuljeskelemassa kuumuudelta piilossa, vihreiden kukkuloiden varjoisilla poluilla ja istumassa kesähuvilansa puutarhassa herkuttelemassa paikallisilla erikoisuuksilla, Queijadas de Sintra -leivoksilla.

pastelaria piriquita sintra

Kuninkaan kannustamana otti Piriquitan omistajapariskunta haltuun hallitsijan lempileivosten reseptin. Tuorejuustosta, sokerista, munista, jauhoista ja kanelista leivottuja pieniä piiraita on käytetty keskiajalla myös maksuvälineinä, kertoo legenda.

Istumme Piriquitan terassilla, lämpömittari näyttää 12 astetta. Quiejadas de Sintran maku on muffinimainen, ulkokuori on rapea, sisus ihanan pehmeä. Kaneli erottuu selvästi, ja tulee jouluinen olo, vaikka ollaan jo yli maaliskuun puolivälin. Hörppään kuumaa teetä ja kiedon huivia tiukemmalle.

pastelaria piriquita sintra

pastelaria piriquita sintra

Tarina kertoo, että 80 vuotta myöhemmin, maailmansotien myllätessä Eurooppaa, Piriquitan perustajan lapsenlapsi selasi vanhoja keittokirjoja ja löysi Travesseiro-leivoksen reseptin. Uudesta tuotteesta tuli nopeasti hitti. Pitkänmallinen leivos kätkee taikinakuoren alle kermaisen munista, sokerista ja manteleista kokoon keitetyn silkkisen sisuksen. Täytteen resepti kulkee suvussa ja on edelleen erittäin salainen. Syntisen hyvää ja selvä suosikkini tähän mennessä. Nuoleskelen suupieliäni tyytyväisenä, samoin tekee seuralaiseni.

Eikä tässä vielä kaikki. Kolmannet leivokset saapuvat paperiin käärittyinä. Pastéis da Cruz Alta on saanut nimensä Sintran korkeimman huipun mukaan. Tämä ei olekaan ihan tavallinen torttu, sillä sen sisuksiin on leivottu tahna, joka sisältää munan ja sokerin lisäksi valkoisia papuja. Siis terveysruokaa!

pastelaria piriquita sintra

Pastéis da Cruz Altan kohtaloksi koituu kiire. Kello käy ja meidän on aika lähteä kohti seuraavaa nähtävyyttä. Sujautan leivoksen käsilaukkuun ja unohdan sen sinne. Löydän litistyneen paperikäärön vasta pari päivää myöhemmin, mutta syön sen silti. Maku on ihan kelpo, mutta ei tietenkään tuoreen veroinen. On siis pakko matkustaa Sintraan toisenkin kerran.

Incomum by Luís Santos – rento valkoisten liinojen ravintola

Vaikka matkoilla mielelläni otan kantaakseni ravintolavastaavan viitan, olen iloinen, että tällä kertaa joku muu on tehnyt valinnan puolestani. Istumme keskellä vanhaa keskustaa sijaitsevan Incomumin pöytään yhdessä Sintran matkailutoimiston edustajan Susana Bulasin kanssa. Olen mukavuusalueeni ulkopuolella, illastamassa  seurassa, jota en entuudestaan tunne.

incomum sintra

incomum sintra

Kiemurtelemme tuoleissamme ja näpelöimme puhelimiamme ensimmäiset minuutit. Minä piiloudun kameran taakse ja kierrän kuvaamassa ympäri toistaiseksi tyhjää ravintolaa. Harmittelen valaistusta, joka vaihtelee tilasta toiseen. En saa millään säädettyä valkotasapainoa oikeaksi, joten osa ruokakuvista jää todennäköisesti ottamatta.

incomum Sintra

incomum sintra

Aperitiivin alkoholi alkaa lämmittää ja verryttää kielenkantoja vähitellen. Yhteinen sävel löytyy yllättävän nopeasti. Sintran ihailu, säätilan toteaminen ja muu small talk muuttuukin mielenkiintoiseksi keskusteluksi, enkä enää muista mikä tilanteessa etukäteen edes jännitti.

incomum sintra

Pyydän keittiötä päättämään, mitä eteeni kannetaan. Kun kerron olevani kaikkiruokainen, tarjoilija melkein kapsahtaa kaulaani. Kun mainitsen viinin kelpaavan kaikissa väreissä, hän iskee hymyillen silmää ja huokaisee toivovansa, että kaikki asiakkaat olisivat yhtä helppoja. Palvelu on mainiota. Vähän flirttiä ja sopivasti silmäniskuja, ei lipevästi, vaan hyvällä huumorilla.

alkupalat incomum

kampasimpukat incomum

Alkupalaksi saapuu lohta ja vähän myöhemmin kampasimpukoita sienirisotolla. Jälkimmäinen annos on ihana, mutta niin täyttävä, ettei pääruuaksi tarjoiltu, tammenterhoilla ruokittu ibericopossu polentan ja simpukoiden kera meinaa upota vatsaan millään.

Paikalliset viinit on valittu taidolla, pääsen maistamaan punaista, valkoista ja vihreää, Douron laaksosta ja sen ulkopuolelta. Koska en edelleenkään osaa eritellä niiden vivahteita, jätän tähän vain viinipullojen kuvan. Asiantuntijat kommentoikoot halutessaan niiden ominaisuuksia.

Iberian pork incomum

viinit incomum

Käymme läpi suomalaista ja portugalilaista ruokakulttuuria. Vertailemme työhistoriaamme, puhumme poikaystävistämme ja huomaamme haaveilevamme samanlaisista asioista. Keskustelemme naisten asemasta ja siitä, miten machokulttuuri jyllää edelleen eteläisessä Euroopassa. Suunta on kuulemma oikea, mutta tasa-arvo on silti lapsenkengissä.

incomum sintra

incomum sintra

Naisten odotetaan hoitavan koti kokonaan, sillä vain harva mies osallistuu kotitöihin. Äidit kasvattavat pojistaan edelleen perinteisiä miehiä. Palkkatasossa sukupuolien välillä on huima ero, mutta nuoret naiset osaavat onneksi jo vaatia yhtäläisiä oikeuksia. Toteamme yhteen ääneen, kuinka miehillä on pokkaa mainostaa osaamistaan, vaikka sitä ei olisikaan, ja kuinka naiset vähättelevät itseään, vaikka ovat pätevämpiä kuin miehet. Olemme yhtä mieltä siitä, että tulevaisuus on naisten.

tiramisu incomum

jälkiruokaviini incomum

Jälkiruuaksi pöytään tuodaan talon oma tiramisu, jonka ulkomuoto ei ehkä ole kaikista houkuttelevin. Maku on kuitenkin hyvä ja viiniksi suositeltu moscatel erinomaista. Illan päätteeksi Susana esittää kutsun. Olen tervetullut uudelleen Sintraan yhdessä poikaystäväni kanssa. Seuraavalla kerralla kokataan yhdessä, katsotaan jalkapalloa, vieraillaan viinitiloilla ja ihaillaan meren pauhua Euroopan läntisimmällä rantakalliolla. En tiedä kuinka tosissaan hän on, mutta päätän silti uskoa kysymyksen vilpittömyyteen. Palaan Sintraan taatusti toisenkin kerran. Kiitos Susana ja Incomumin ihana henkilökunta!

incomum sintra

ps. Kuulin huhua, että kolmen ruokalajin lounas Incomumissa laihduttaa lompakkoa vain 11 euron verran. Siinä on kuulkaa hinta-laatusuhde jotakuinkin kohdallaan!

Leivokset ja illallisen tarjosivat Piriquita ja Incomum by Luís Santos, iso kiitos!

Lue myös: Satumainen Sintra, hurmaava Casa do Valle ja mystinen Quinta do Regaleira

Satumainen Sintra, hurmaava Casa do Valle ja mystinen Quinta do Regaleira

Yhteistyössä Casa do Valle & Câmara Municipal de Sintra

Viikkoa ennen matkaa vääntelen hermostuneena käsiäni. Olen sopinut Lissaboniin treffit ihmisen kanssa, jota en ole koskaan ennen tavannut. Olemme sopineet menevämme perjantai-iltana lasilliselle tai kahdelle. Sitten saan viestin Sintran matkailuviranomaisilta ja perjantai-illan suunnitelmat heittävät häränpyllyä. Päätän kysyä, uskaltaisiko tuleva tuttavuus lähteä kanssani viinilasillisille Sintraan, 40 minuutin junamatkan päähän Lissabonista.

sintran rautatieasema

Olen lukenut Visual Diary -blogia pitkään, mutta sen kirjoittajaan en ole blogikekkereissäkään koskaan törmännyt. Eikä ihme, Saara on asunut Lissabonissa jo kolme vuotta. Nyt suunnittelin lähteväni hänen kanssaan yhteiselle matkalle – vain yhdeksi vuorokaudeksi, mutta kuitenkin. Saara kirjoitti vastikään blogissaan siitä, kuinka pitäisi uskaltaa altistaa itsensä uusille asioille ja ihmisille useammin. Samaistuin vahvasti, siksi otin härkää sarvista ja heitin kysymyksen kierrepallona puun takaa. Kauan ei vastausta tarvitse odotella, sillä pallosta on otettu kunnon koppi. Hei mennään vaan!

Saara ja appelsiinit

sintra pia

Tapaamme Lissabonissa Rossion rautatieaseman pääovilla. Jännitän tilannetta jälleen kerran aivan turhaan, sillä tulemme juttuun mainiosti. Toisaalta, mitä muuta olisi edes voinut odottaa, sillä meillä on yhteinen ystävä, joka on huipputyyppi. Ostamme liput (yhteen suuntaan 2,25 euroa) ja istumme junaan. Miniloma Sintrassa alkakoon!

UNESCOn maailmanperintökohde Sintra

Satumainen Sintra sijaitsee vain 25 kilometrin päässä Lissabonista. Lyhyen välimatkan vuoksi moni Lissabonin-matkaaja piipahtaa siellä päiväseltään. Näkemistä ja kokemista on kuitenkin niin runsaasti, että yksi päivä ei riitä mihinkään. Sintran tutkimiseen kannattaa varata vähintään kaksi päivää, mutta mieluiten pitkä viikonloppu tai täysi viikko. Tekeminen ei UNESCOn maailmanperintökohteessa viikossakaan lopu, sillä Sintra on paljon muutakin kuin historiallinen keskusta, Penan pastellinvärinen palatsi ja kukkulan päälle rakennettu Maurien massiivinen linnoitus.

sintra

sintra

Sintra

Olemme saapuneet Sintraan paikallisen matkailuorganisaation ja Casa do Vallen vieraiksi. Pääsemme kurkistamaan kaupungin ruokakulttuuriin, mystiseen Quinta do Regaleiran palatsiin ja puutarhaan sekä lähimaastojen patikkareitteihin. Odotuksia ei ole ennakkoon asetettu, päätämme antaa kaupungin yllättää meidät.

Hurmaava Casa do Valle

Kaupungin kyljessä, noin puolen kilometrin päässä Sintran historiallisesta keskustasta, on rinteeseen rakennettu talorykelmä, Casa do Valle. Casa do Vallea emännöi Virpi Oliveira ja apulaisina huseeraavat Pandora ja Barão, jumalattoman kokoiset, mutta erityisen lauhkeat tanskandogit.

casa do valle

casa do valle

casa do valle

Puutarhassa kukkii kielopuu, jonka tuoksu huumaa myös päiväsaikaan, mutta on vahvimmillaan iltahämärällä. Hedelmäpuissa riippuu appelsiineja ja sitruunoita, ja lukuisat luumu-, päärynä- ja viikunapuut ovat nekin jo kukassa. Uima-altaalta on suora näkyvyys kukkuloille, joilta voi erottaa Penan palatsin ja Maurien linnoituksen ääriviivat. Keskellä rinnettä kohoaa Quinta do Regaleira. Maisemat ovat viiden tähden arvoiset.

kielopuu

kukat

luumupuu

casa do valle uima-allas

Majoitustilat ovat ihanan kotoisat, mutta silti korkeatasoiset. Harvinaisen viileä maaliskuu tuntuu myös sisätiloissa, joten minikokoinen kakluuni ja ylimääräinen sähköpatteri ovat tarpeen. Majoituskapasiteettia on yli 20 hengelle ja kahden hengen huoneen saa yöksi alle satasella. Kuulostaa varsin kohtuulliselta.

casa do valle

casa do valle

Virpi kierrättää meitä tiluksillaan ja kertoo tulevan kesäkauden uudistuksista. Rakenteilla on uusia parkkipaikkoja, useampi sähköauton latauspiste, fillareiden pesupaikka sekä keittiöpuutarha vieraiden käyttöön. Uutta on myös sähköpyörien vuokrausmahdollisuus sekä lukollinen polkupyörien säilytystila. Aamun voi aloittaa paitsi uimalla, myös joogalla tai kahvakuulatreenillä, varusteet tarjoaa talo. Suomalainen sauna lämmitetään pyynnöstä. Alkaa vähitellen kuulostaa siltä, että Casa do Vallessa on kaikki, mitä ihminen lomallaan voi tarvita.

kukkia

appelsiinipuu

puutarhassa

Vieraille on rakennettu kätevä yhteiskeittiö, jonka yhteydessä on myös grillauspaikka ja iso patio ruokapöytineen. Jokaisessa huoneessa on oma jääkaappi, vedenkeitin, paahdin sekä kahvin ja teen valmistamiseen tarkoitetut tykötarpeet. Aamiainen tarjoillaan huoneeseen. Vaikuttaa erittäin toimivalta konseptilta. Mielikuvitukseni on lähtenyt lentoon jo aikaa sitten, ideoita sinkoilee suuntaan jos toiseen. Kun Virpi mainitsee tulossa olevan joogaretriitin, olen myyty nainen.

casa do valle

kukkaloistoa

casa do valle standard room

Kuljeskelemme kukkivassa puutarhassa ja räpsimme kameroillamme kuvia. Huoneessa ehdimme ihailla parvekkeelta avautuvaa näkymää ja oikaista jalat vain hetkeksi, sillä illan ohjelma on tiukka. Puolen tunnin kuluttua autokyyti kuljettaa meidät Quinta do Regaleiran ihmeelliseen maailmaan. Aikaa on varattu myös paikallisilla leivoksilla herkutteluun sekä illalliseen historiallisessa keskustassa.

Mystinen Quinta do Regaleira

Etukäteen olin nähnyt kuvia käänteisestä tornista – initiaatiokaivosta, joka taivaita hipomisen sijaan laskeutuu syvälle maan alle. Siinä oli kaikki, mitä tiesin yhdestä Sintran tärkeimmästä nähtävyydestä, Quinta do Regaleirasta. Astuttuamme massiivisen valurautaportin tuolle puolen, loksahtavat molempien suut ammolleen. Goottihenkinen palatsi kohoaa edessämme, ympärillään vähintään viisikymmentä vihreän sävyä. Tuntuu siltä, kuin olisimme siirtyneet ajassa pari sataa vuotta taaksepäin. Teemapuistoon, joka on ajan saatossa päässyt ränsistymään ja kasvattanut itselleen sammalista suojakuoren.

quinta do regaleira

quinta do regaleira

quinta do regaleira

Palatsin, sitä ympäröivän neljän hehtaarin puutarhan, kappelin, suihkulähteet ja muut rakennukset on suunnitellut 1800-luvun lopulla brasilialaissyntyinen varakas lakimies, António Augusto Carvalho Monteiro. Monteiro oli suuri visionääri, joka harrasti mystiikkaa, metsästystä ja perhosten keräilyä, ja joka todella tiesi mitä tahtoi. Arkkitehtina toiminut italialainen Luigi Manini pääsi valmiseen pöytään ja sai eteensä Monteiron viimeistellyt piirustukset julkisivuista ja puistoalueesta suihkulähteineen ja kaivoineen. Quinta do Regaleira näyttää gootti- ja renessanssivivahteisen arkkitehtuurinsa vuoksi paljon vanhemmalta kuin onkaan, sillä se on rakennettu vasta 1900-luvun alussa.

quinta do regaleira palatsi

quinta do regaleira lähde

quinta do regaleira

Rajallisen ajan vuoksi kävelemme rivakkaa tahtia mutkittelevaa tietä ylöspäin, vaikka mieli tekisi pujahtaa puutarhan salaperäisille poluille tutkimusretkelle. Kunnioittavan hiljaisuuden ja ihmetyksen vallitessa suuntaamme suoraan suuremmalle initiaatiokaivolle samalla kun superoppaamme kertoo sen merkityksestä Monteirolle. Tarkkaan en tiedä, millaisia initiaatioriittejä kaivossa ja sen luolastoissa harrastettiin, mutta oppaan kertomuksessa vilisevät sanat uudelleensyntyminen, matka infernoon eli ihmisen sisimpään ja valo, joka loistaa pitkän pimeyden jälkeen.

quinta do regaleira kaivo

quinta do regaleira kaivo

quinta do regaleira kaivo

Kaivoon tulee kivuta ylhäältä alaspäin. Opas paheksuu syvästi turisteja, jotka tekevät matkan väärään suuntaan. Sisäänkäynti on sijoitettu puutarhan pohjoiseen osaan, mahdollisimman kauas etelän suunnasta tulvivasta valosta. Laskeutuessa 27 metrin syvyyteen maan uumeniin, matkataan vähitellen itseen. Pimeys symboloi kuolemaa, josta monimutkaisten labyrinttien kautta etsiydytään vaistojen varassa takaisin valoon valoon. Uudestisyntyneenä on uskallettava astua lähteen läpi kulkevien kivien kautta uuteen elämään, Eedenin puutarhaan, kuten Lordi Byron Sintraa kuvaili.

quinta do regaleira kaivossa

quinta do regaleira kaivossa

quinta do regaleira kaivossa

quinta do regaleira kaivossa

Meidän matkamme tyssää hetkeksi luolaston loppupäähän, kun merkkilaukuin varustautunut nuori nainen valtaa vihreänä hehkuvan lähteen astinkivet. Hänen poikaystävänsä ottaa valokuvia kauempaa ja erilaisia poseerausasentoja tuntuu riittävän loputtoman paljon. Pyörittelemme oppaan kanssa silmiämme. Kaikkea sitä näkeekin, ajattelemme yhteistuumin, rajansa täydellisen instagram-kuvan metsästyksessäkin.

quinta do regaleira

Jokaisessa puutarhan kasvissa, rakennuksen koukeroisessa koristelussa, torneissa, penkeissä ja puiden lomassa kulkevissa poluissa on aistittavissa Montairon filosofia. Palatsia ympäröi tuhansien yksityiskohtien ja muistojen puutarha, yhden miehen elämänmittainen projekti, jossa ihminen saattaa olla yhtä luonnon kanssa.

quinta do regaleira

iloinen joukko

Quinta do Regaleira on epätodellinen paikka. Ihan heti ei mieleeni tule mitään muuta ihmisen rakentamaa muistomerkkiä, joka olisi tehnyt minuun näin suuren vaikutuksen. Ajanpuutteen lisäksi harmittamaan jää ainoastaan se, että en ymmärtänyt kysyä ihanan oppaamme nimeä. Toivottavasti kiitokset välittyvät tämän tekstin myötä, jos ei muuten, niin google translatorin avulla.

Ps. Raporttia Sintran parhaasta pastelariasta, makumuistoja ikimuistoiselta illalliselta ja patikointivinkkejä Sintran ympäristöön on tulossa lähiviikkojen aikana!