Ferreiran portviinitalo – Porton rubiininpunainen jalokivi

Portossa sataa vettä. Kuuro ryöpsähtää niskaan saavista kaataen, hädin tuskin ehdimme kaivaa sateenvarjot esiin. Onneksi Ferreiran portviinitalo on vain muutaman korttelin päässä.

Portviinitalot seisovat Douro-joen rannalla siistissä rivissä. Prameiden edustustilojen takana on piilossa tuhansia neliöitä tuotanto- ja kellaritilaa. Olemme ihailleet kellareiden ja varastojen terrakotan värisiä kattotiiliä airbnb-asumuksemme terassilta koko viikon ajan, ja nyt viimein pääsemme kurkistamaan niiden sisäpuolelle.

ferreiran portviinitalo

ferreira portviini dona

Dona Antónia – Ferreiran rautarouva vailla vertaa

Meidät ottaa vastaan Ligia Marques, titteliltään Wine Educator. Poskisuudelmien jälkeen on pakollisen historiakatsauksen aika. Etukäteen olen lukenut, että Ferreiran maailmanmenestyksestä on kiittäminen 1800-luvulla elänyttä leskirouvaa, Antónia Ferreiraa. Dona Antónia oli aikansa supernainen – rautainen bosslady, viininviljelijä ja hyväntekijä, joka jaksoi taistella paremman yhteiskunnan hyväksi.

ferreiran portviinitalo

ferreiran portviinitalo

ferreiran portviinitalo

Jäätyään leskeksi 33-vuotiaana, hän ei jäänyt surkuttelemaan kohtaloaan, vaan otti haltuun isoisänsä perustaman viinitalon ja johti sen ennennäkemättömään kukoistukseen, jonka hedelmistä koko maailma saa nauttia tänä päivänä. Kun Douron laakson viiniköynnökset, Ferreiran viinitila mukaan lukien, tuhoutuivat 1860-luvulla viinikirvan levitessä Eurooppaan, Dona Antónia rahtasi Amerikasta ötökälle immuuneja köynnöksiä ja pelasti käytännössä koko Portugalin viinituotannon. Eivätkä Antónian ansiot pelkkään viinitalon pyörittämiseen jääneet, hän nimittäin rakennutti myös auto- ja rautateitä ja siinä sivussa perusti muutaman sairaalan. Nainen, joka ottaa ohjat omiin käsiinsä – on siinä ollut 150 vuotta sitten ihmettelemistä!

ferreira portviini

ferreira portviini

ferreira portviini

Ferreiran portviinitalo oli suvun omistuksessa 1980-luvun loppuun saakka, jolloin maailmankuulu brändi siirtyi Sograpen, Portugalin johtavan viininvientiyrityksen omistukseen. Perheyritys on kasvaessaankin pitäytynyt vanhoissa traditioissa ja säilyttänyt Dona Antónian hengen ja arvot aina tähän päivään asti. Perinteitä ja vuosikymmenten varrella kerättyä kokemusta ja osaamista on haluttu vaalia, jatkuvuus ja portugalilaisissa käsissä säilyminen on myös Sograpen kunnia-asia.

Douron laaksosta Porton kellareihin

Kellareissa on viileää ja hämärää. Kävelemme jättimäisten portviinitynnyrien lomassa, ilmassa tuoksuu tammi ja makea viini. Yritämme kuunnella ja sisäistää oppaamme jakaman informaation. Tietoa on kuitenkin niin paljon, että infoähky uhkaa jo kierroksen puolivälissä. Katselemme kuvia paljasjalkaisista viininkorjaajista, jotka kantavat olkapäillään kymmenen kilojen rypäletaakkaa lähes 50 asteen helteessä. Rypäleet viljellään Douro-joen laaksossa, ilmastossa, jossa talvi on yhdeksän kuukauden pituinen ja kesän kuumuus kestää kolme helvetillistä kuukautta.

ferreira portviini

ferreira portviini

Ennen rautateiden rakentamista, Douron laaksossa tuotettu portviini kuljetettiin Porton kaupunkiin tynnyreissä, jotka lastattiin jokea pitkin kulkeviin, puisiin rabelo-laivoihin. Jokaisella portviinitalolla oli oma laituri, jonne johtivat kiskot, ja viinitynnyrit pyöritettiin kiskoja pitkin sisälle kellareihin myyntiä varten. Näitä portviinitalojen edelleen omistamia perinteisiä laivoja on nähtävissä joen rannoilla, ja joka vuosi juhannuksena 24.6. ne järjestäytyvät värikkääseen regattaan, jossa kisaillaan leikkimielisestä mestaruudesta.

ferreira portviini

ferreira portviini

ferreira portviini

Vaikka nippelitieto valuukin välillä saman tien toisesta korvasta ulos, onnistun kirjaamaan itselleni ylös ehkä oleellisimman. (Ja nyt jos puhun puuta heinää, viisaammat saavat mieluusti korjata!) Portviineille tyypillinen makeus on keskeytetyn käymisen ansiota. Käyminen pysäytetään lisäämällä viiniin 77 % alkoholia, joka nostaa viinin alkoholipitoisuuden n. 20 prosenttiin. Kun käyminen keskeytetään keinotekoisesti, sokerit eivät hajoa alkoholeiksi, vaan jäävät makeuttamaan viiniä. Nerokasta!

Valkoista, rubiininpunaista ja konjakinruskeaa

Ferreiran portviinitalon valikoimaan kuuluvat valkoiset ja punaiset portviinit. Jälkimmäiset jakaantuvat ruby- ja tawny-portviineihin valmistumenetelmänsä ja kypsytysaikansa mukaan. Ruby on nimensäkin mukaisesti syvänpunaista, jättimäisissä tammitynnyreissä kypsynyttä portviiniä. Tawny taas kypsytetään pienissä tammitynnyreissä, jolloin viini hapettuu voimakkaammin. Sitä myös kypsytetään pitempään ja siksi se imee itseensä enemmän tammen aromeja. Pitkän kypsytyksen aikana viinistä haihtuu myös vettä, joten maku on intensiivisempi ja sokereitakin on suhteessa enemmän. Tawny-portviinit ovat väriltään punaruskeita ja niissä on usein rusinainen, jopa konjakkinen aromi.

ferreira portviini

ferreira portviini

Kierroksen lopuksi meidät ohjataan syvän sinisillä kaakeleilla vuorattuun yksityiseen maisteluhuoneeseen. Oven ulkopuolelle, suureen maistelusaliin jäivät kiinalaiset turistiryhmät oppaineen. Olemme niin vaikuttuneita, ettemme oikein tiedä mitä sanoa. Emme todellakaan odottaneet viinikouluttajan vetämää tastingiä, jossa saamme huljutella suussamme kuutta erilaista portviiniä, kahta valkoista ja neljää punaista.

ferreira portviini

Tarkastelemme laseihin kaadettuja viinejä, niiden väriä ja tuoksua ja niiden lasin pintaan jättämiä kyyneleitä. Ligia kertoo tarinoita ja kuvailee millaisia makuvivahteita mistäkin lasista löytyy. Meistä kukaan ei ole viiniasiantuntija, mutta olemme ainakin löytävinämme suutuntumasta tunnistettavia aromeja. Minun suosikeiksini nousevat Dona Antónian kuvaa ja nimeä kantava Reserva Tawny sekä Ferreira LBV 2013, joka taas on Ruby Port (ja jota muuten saa myös suomalaisista alkoholiliikkeistä puolikkaina pulloina). Ferreiran portviinitalo, kellarikierros, tasting ja siniset kaakelit tekevät meihin arvattavasti toivotun vaikutuksen, sillä jokainen meistä kiertää paluumatkalla lentokentän tax free -myymälän kautta ja kantaa Suomeen tuliaisina pullon tai pari.

ferreira portviini

ferreira portviini

Unohdan sateenvarjoni maisteluhuoneeseen. En kuitenkaan osaa murehtia kadonnutta omaisuuttani, sillä pää on pyörällä taianomaisista tarinoista (myös portviinillä saattaa olla osuutta asiaan). Ferreiran portviinitalolla on huikea historia ja se näkyy myös tuotantotiloissa. Ferreiralaiset ovat syystäkin ylpeitä tuotteistaan. Taloa arvostetaan Portugalissa niin paljon, että sinne tuodaan tutustumaan myös kaikkein tärkeimmät valtiovieraat.

ferreira portviini

Onneksi myös meidät tavalliset talliaisetkin toivotetaan tervetulleiksi Ferreiran kellareihin. Kierrokset kustantavat 10 eurosta ylöspäin, joten jos suunnittelet matkaa Portoon, ei elämystä kannata missään nimessä jättää välistä. Varaa aikaa reilu tunti ja anna oppaan tarinoida pääsi pyörälle. Ferreiran portviinitalo on Porton rubiininpunainen kruununjalokivi!

*Portviinikierroksen tarjosivat Sogrape ja Ferreiran portviinitalo, obricada!

Lue myös:
Turskaa, mustekalaa ja vinho verdeä – ravintolasuosituksia Portoon
Etätyöviikko Douro-joen rannalla
Mykistävien maisemien Porto

Turskaa, mustekalaa ja vinho verdeä – ravintolasuosituksia Portoon

Kävelemme Douro-joen rantaa pitkin. Vastarannalla näkyvät portviinitalojen valot, ja vähän ylempänä rinteessä komeilee townhouse-rivistö, joista yhdessä majailemme neljä yötä. Pitkällisen taustatutkimuksen jälkeen olen varannut kuusihenkiselle seurueellemme ensimmäiseksi illaksi pöydän rantabulevardin ylätasanteelta, ravintola Bacalhausta. Bacalhau on portugalia ja tarkoittaa turskaa. Astuessamme ovesta sisään, huomaamme paikan olevan nimensä veroinen. Onneksi hajuun tottuu nopeasti.

bacalhau starter

Bacalhau Porto starter

Tarjoilija puhuu vain muutaman sanan englantia ja viittoo meidät ainoaan vapaaseen pöytään. Ravintola on pieni ja seurueemme täyttää käytännössä sen koko etuosan. Tavaamme ruokalistoja, turskaa tarjoillaan kymmenissä eri muodoissa. Alkupalaksi tilaan paistettua juustoa ja paprikaa. Muille kannetaan pieni salaatti, jonka päälle on raastettu levoton kasa juustoa. Pääruuaksi valitsen omalle lautaselleni turskankieltä ja paneroitua turskaa. Viinipullot kannetaan pöytään. Yksi punaista douron laaksosta ja toinen vinho verdeä, sekin paikallista.

Bacalhau Porto starter

Bacalhau Porto starter

Bacalhau Porto vinho verde

Paprikan ja sulaneen juuston liitto on outo, mutta mainiolta maistuva. Kesken alkupalojen sisään astuu charmikkaasti harmaantunut herrasmies. Hänellä on yllään tumma puku ja jalassa hyvin hoidetut kengät. Sylissään herra kantaa kahta viinilaatikkoa. Spekulointi käy pöydässämme kuumana. Onko tässä paikan omistaja? Jos on, miksi hän kantaa viinilaatikoita?

Mies kiertää tiskin taakse ja alkaa latoa pulloja hyllyyn. Laatikot tyhjennettyään hän jää nojailemaan pöytämme taakse, ilmeisesti jokin kuuden naisen seurueessamme kiinnittää hänen huomionsa. How are you doing, ladies? Where are you from? Yleensä en lämpiä moiselle makeilulle, mutta tämä herra tyylikkyydessään niin hurmaava, että lähden leikkiin muiden mukana. Käy ilmi, että hänen tyttärensä on opiskellut Jyväskylässä. What are the odds?

Bacalhau Porto tongue of codfish

Bacalhau Porto main dish

Bacalhau Porto

Bacalhau Porto tongue of codfish

Herra tiedustelee, mitä pidämme portugalilaisista viineistä. Nyökyttelemme hyväksyvästi ja osoitamme pöytään valikoituneita pulloja. Hän pyörittelee hetken päätään ja palaa tiskin taakse. Keskustelu tarjoilijan kanssa on lyhyt ja selkeä. Herra on viinintuottaja ja haluaa tarjota meille ilmaiseksi yhden pullon juuri tuomaansa Quinta de Carapecosin vinho verdeä. Tarjoilija tuo pullon pöytäämme ja esittelee viinin. Haluatteko maistaa vielä tätä? Oliko tämä kompakysymys, naureksimme ja vastaamme kyllä.

Bacalhau Porto wine

Bacalhau Porto pears

Bacalhau Porto suklaa

Turskankielirisotto saapuu suloisen pienessä padassa. Ruoka on ihanaa. Kielet ovat pehmeitä, eikä paneroitu kalakaan ole liian suolaista. Jälkiruokatilaukset aiheuttavat annoskateutta. Mehustetut päärynät kalpenevat suklaajälkkärin rinnalla. Onneksi kylkeen tarjoiltu portviini antaa uutta potkua myös päärynöille. Bacalhaun palvelu on erinomaista ja tarjoilijamme Vanessa yhtä hymyä. Kehumme kilvan ravintolaa ja vaihdamme lopuksi käyntikortteja. Tätä ravintolaa suosittelen mielelläni kenelle tahansa. Aitoa portugalilaista ruokaa, hyvällä hinta-laatusuhteella. Kolmen ruokalajin illallinen viineineen kustansi kuudelta hengeltä parisataa euroa. Pöytävaraus kannattaa, sillä myös maanantai-iltana useampi seurue joutui kääntymään ovelta takaisin tihkusateeseen.

Bacalhau
Muro dos Bacalhoeiros 153–155, Porto

**************************

Toisena iltana seikkailemme metrolla (linha A) Matosinhosin meren rannalla seisovaan 170 000 asukkaan pikkukaupunkiin. Yksi meistä on saanut ystävältään luotettavan vinkin paikallisesta kalaravintolasta, jonka haluamme päästä testaamaan. Olemme liikkeellä auringonlaskun aikaan, joten ennen pöytään istumista etsiydymme aavan Atlantin ääreen. Ranta tuntuu jatkuvan loputtomiin. Rantaviiva on paennut laskuveden mukana satojen metrien päähän ja jättänyt jälkeensä paitsi simpukoita ja muita mereneläviä, myös suuren määrän roskia.

Matosinhos seaside

Matosinhos seaside

Matosinhos seaside

Kävelemme vedenrajaan ja annamme atlantilta puhaltavan tuulen sekoittaa hiukset. Suuri sininen on sadoissa sävyissään käsittämättömän kaunis. Rannalla on meidän lisäksemme vain lokkeja sekä yksi koira ja hänen isäntänsä. Biitsille rakennetut hotellikolossit seisovat tyhjillään, sillä kuumin sesonki on vielä kuukausien päässä. On kuin aavekaupungissa astelisi.

Matosinhos casa serrão

casa serrão pimientos

Casa Serrão on vielä tyhjillään. Olemme portugalilaisittain etuajassa. Kyllästyneen oloinen miestarjoilija viittoilee meidät pöytään. Täälläkään ei puhuta englantia, tai sitten ei vain haluta puhua. Kommunikointi tapahtuu elekielellä, loput selvitetään espanjaksi. Osoittelemme ruokalistaa ja miekkonen pudistelee päätään. Jotain sentään löytyy, minä tilaan grillattua mustekalaa ja muut hiillostettuja sardiineja. Alkupaloiksi valitaan pimientos de padron paprikoita ja iso lautasellinen anjoviksia. Olen taivaassa.

casa serrão makrilli

casa serrão kalaa ja perunaa

Vettä tilatessaan vieruskaveri saa osakseen pitkän katseen. Tarjoilija tokaisee vakavalla naamalla: Não agua, só vinho – ei meillä vettä ole, täällä juodaan viiniä! Tajuamme, että kyypparilla on samanlainen lakoninen huumorintaju kuin meillä suomalaisilla. Ilmankos tuli niin kotoinen olo.

casa serrão squids

casa serrão potatoes

casa serrão squids

Hiiligrilli sijaitsee ravintolan etupihalla. Nuori kokki juoksuttaa annokset pöytään. Paistetun kalan tuoksu hulmahtaa tarjottimien mukana ympärillemme. Juuri kun kollega saa viestin mieheltään viestin, että tilatkaa perunoita valkosipuli-persiljaöljyllä, tarjoilija kantaa kastikekannun pöytään. Vaikka lautasella on vain kalaa ja perunaa, on siinä silti kaikki mitä tarvitaan. Ateria on paras matkalla nauttimamme.

casa serrão suklaakakku

casa serrão appelsiinirulla

Jälkiruoka valitaan vitriinistä. Kakkujen sijaan minun huomioni kiinnittyy kääretorttua muistuttaviin kirkkaan keltaisiin leivoksiin. Mehevän appelsiinirullan suutuntuma muistuttaa ihanan pehmeitä mannaryynejä. Seuralaisten kakkupalat ovat elämää suuremmat, silmät syövät senkin jälkeen kun jälkiruokavatsa on täytetty. Yritämme tilata jälkiruoan kylkeen juomalistalta italilaista likööriä. Tarjoilija kieltäytyy jyrkästi, hakee baaritiskin takaa pullon paikallista Beirão-likööriä ja tarjoaa meille kierroksen.

casa serrão waiter

casa serrão likööri

Ateria oli paitsi reissun herkullisin, myös halvin. Viiden hengen sapuskat ja viinit laihduttivat lompakkoa alle 80 euron verran. Takaisin Douro-joen tuolle puolen kiidämme taksikyydillä, ketään ei kiinnosta puolen tunnin metromatka läpi pimeän kaupungin.

Casa Serrão
Rua Heróis França 499, Matosinhos

**************************

Ensimmäisenä iltana kolkuttelimme hyvät arvostelut saaneen lähiravintolamme ovea. Se oli lukittu. Sisällä juoksenteli kuitenkin nappisilmäinen pikkupoika, ja leviteltyämme ikkunassa käsiämme, kävi tarjoilijattaren eleistä selväksi, että Meet & Taste on suljettu siltä illalta. Parin päivän kuluttua kuljemme ravintolan ohi lounasaikaan. Kello n jo kaksi, mutta meidät huolitaan vielä lounaspöytään.

meet&taste

meet&taste

Päidemme yläpuolelle on kiinnitetty iso tv-ruutu, jossa pyörii paikallinen Big Brother. Tilaamme yhteiseksi alkupalaksi pari salaattia sekä matkan ensimmäisen ja ainoan mustekalacarpaccion. Valinta osuu nappiin, jopa imukupeilla varustettuja mereneläviä kammoava pöytäseurakin kehuu kirpeää ja raikasta mustekalaa.

meet&taste mustekalacarpaccio

meet&taste

Olemme Portugalissa jo neljättä päivää, joten menun tavallisimpia tarjoomuksia olemme jo maistaneet. Niinpä päädymme paikalliseen makkaraan, josta on tarjolla liha- ja turskaversiot. Annos on hillittämän suuri, eikä kukaan meistä jaksa syödä omaansa loppuun. Mainion makuiset makkarat huuhdellaan alas kahdella pullolla Lello-punaviiniä, sekin lähialueella tuotettua – tietenkin.

meet&taste makkara

meet&taste suklaamousse

Jälkiruokavatsa ammottaa vielä tyhjyyttään ja kun yksi tilaa suklaamoussen, muut seuraavat perässä. Se kuulkaa kannatti. En tiedä johtuiko makuelämys ympäristöstä tai hyvästä seurasta, mutta mousse on tähänastisen elämäni paras. Silkkinen, ilmava, erittäin suklainen ja juuri sopivan tuhti. Jälkiruoka on niin hyvä, että viemme maistiaiset myös majoituksessa punkan pohjalla loikoilevalle flunssapotilaalle. Tarjoilija tuo lasipurkkiin pakatun moussen pöytään ja vannottaa, että tuomme purkin takaisin huomenna. Kolmen ruokalajin lounas ja kaksi pulloa viiniä maksaa viideltä hengeltä 110 euroa. Varsin kohtuullista, sanoisin.

Meet & Taste
Rua Candido dos Reis 27, Vila Nova de Gaia

**************************

Käsitys paikallisesta ruokakulttuurista oli ennakkoon kehnonlainen: perushyvää, muttei mitään maata mullistavaa. Jälkikäteen uskallan olla eri mieltä, sillä Porto ylitti odotukset myös lounas- ja illallispöydässä. Suuret kehut sai myös yhden tähden Michelin-ravintola Antiqvvm, jonne päivää aiemmin kaupunkiin saapuneet kollegat eksyivät pitämään sadetta. Yhdeksän ruokalajin ajaksi.

Lue myös:
Mykistävien maisemien Porto
Etätyöviikko Douro-joen rannalla

Etätyöviikko Douro-joen rannalla

En oikein tiedä mistä aloittaa. Saavuin toissayönä kotiin, matka Portugalin Sintrasta jäiseen Helsinkiin kesti lähes yksitoista tuntia. Kymmeneen päivään ja neljään kaupunkiin mahtui käsittämätön määrä kokemuksia, kahden päivän workshop, nähtävyyksien suorittamista, henkeviä keskusteluja, useampi lautasellinen grillattua mustekalaa, lukematon määrä mykistäviä maisemia ja liian monta lasillista punaviiniä. Korvien välissä on pientä ruuhkaa.

sateenkaari porto

Tykkään kirjoittaa kronologiseti ja käsitellä asiat sitä mukaa, kun ne tapahtuvat. Lyhyellä matkalla se on jokseenkin mahdotonta. Pysähtyminen pidemmäksi aikaa näppiksen äärelle on äärimmäisen vaikeaa ja keskittyminen herpaantuu viimeistään, kun avonaisen ikkunan ohi kolistelee raitiovaunu. Se muistuttelee tutkimattomasta maailmasta, jonne pääsee vain astumalla hotellihuoneen kynnyksen yli.

Ylihuomenna lähden Italiaan. Ennen sitä on puristettava ulos koko liuta kokemuksia, muuten uusia ei mahdu tilalle. Koska jostain pitää aloittaa, on keskikohta ihan yhtä luonteva kuin mikä tahansa muu matkan vaihe. Siksipä toivotan teidät tervetulleiksi etätyöviikolle Portugalin Portoon, Douro-joen rannalle.

Saariselältä Tukholman kautta Portugaliin

Viime vuoden lopulla meille, kuuden naisen pyörittämälle yliopistokustantamolle, myönnettiin tunnustus korkeakoulun hyväksi tehdystä kansainvälistymistyöstä. Diplomin ja kukkien lisäksi dekaani osoitti yksiköllemme muutaman ylimääräisen tuhatlappusen, jotka saimme kuluttaa, miten halusimme. En enää muista kuka meistä ensimmäisenä mainitsi yhteisen etätyöviikon, mutta kannatusta idea sai välittömästi. Enää piti päättää minne matkustamme.

etätyöviikko

Alkuperäinen ehdotus lumilomasta Saariselällä hylättiin nopeasti. Minä olisin nauttinut tunturista, kevätauringosta, hankien hohteesta, takkatulesta ja lempeistä löylyistä, tiedätte kyllä. Joku taisi ehdottaa Kroatiaa, myös Malta kävi mielessä, samoin Kanaria. Lentämisen ilmastovaikutusten vuoksi tutkimme myös Tukholman mahdollisuuksia.

Sitten joku heitti pallon Portoon. Noin kahden minuutin kuluttua kollega oli googlannut airbnb-huoneiston, joka tuntui täydelliseltä. Sijainti hyvä, huoneiston koko riittävä ja ison terassin näköala komea. Viikon säätämisen jälkeen lennot oli ostettu ja huoneisto varattu. Aamukamman piikit hupenivat kovaa kyytiä.

Suuri sänkykeskustelu ja kaupungin hulppeimmat näkymät

Kolme innokkainta matkusti Portugaliin päivää ennen meitä muita. Yhteinen asunto oli määrä lunastaa sunnuntaina iltapäivällä, mutta kävikin niin, että kollegakolmikko ajautui epähuomiossa erinomaiselle yhdeksän ruokalajin lounaalle yhden Michelintähden ravintolaan. Tarkoitus oli syödä edullinen lounaspaketti, mutta pyhäpäivänä listalla oli vain pikkuisen hinnakkaampi menukokonaisuus. Mitäpä sitä 25 euron ateriaan tyytymään, kun voi syödä kuusinkertaisella hinnalla. Kun airbnb-isäntä vihdoin saapui luovuttamaan avaimia, vastassa oli viinipaketin voimalla hihittelevä joukkio.

Vila Nova de Gaia

Näkymät makuuhuoneista ja terassilta ovat uskomattomat. Vastarannalla kohoava vanha kaupunki ja sen tiilenpunaiset katot on irrotettu suoraan postikorttimaisemasta. Vaikka säiden herra vihmoo vettä ja tuivertaa tuulta, näkymä oli kauniimpi kuin osasimme etukäteen odottaa. Hämärä laskeutuu virtaavan joen ylle ja siltojen lamput kimaltavat sateen ropistessa ikkunaan.

yönäkymä porto

Sisätiloissa yritämme sopia siitä, miten makuuhuoneet jaetaan. Yksi ilmoittaa puhuvansa unissaan, toinen kuorsaa, kolmas on herkkäuninen. Huoneita on kolme ja petipaikkoja kahdeksan. Minä nukun missä vaan, kunhan  vieressä ei kuorsata. Kukaan ei tunne ansaitsevansa omaa huonetta leveällä parisängyllä. Perusteluja penätään puolin ja toisin. Tunnin veivaamisen jälkeen päätämme jakautua kahteen huoneeseen, kolmas jätetään keskiyöllä saapuville. Päädyn ketteräjalkaisimpana korkealle parvelle, jonne noustaan jyrkkiä portaita.

Oikeita töitä ja pitkiä lounaita

Keittiö on varusteltu Ikean astioilla ja tylsäksi kuluneilla veitsillä. Keittiökoneet taas ovat viimestä huutoa, astianpesukoneen merkkikin on Miele. Aamiainen katetaan joka aamu kello kahdeksan, heti kun läheinen leipäkauppa avaa ovensa ja tuoreet leivät on kannettu pöytään. Kuljemme ympäri huoneistoa latureiden ja piuhojen kanssa. Osa pistorasioista on rikki. Digiloikkaa ei näillä kulmilla vielä ole nähty. Kello yhdeksältä alkaa työpäivä.

etätöissä

Lattiat ovat kylmät, joten villasukat ovat tarpeen. Maaliskuinen Porto ei lämpötiloilla hemmottele, mittari seilaa 10 asteen molemmin puolin. Terassin tuulensuojassa tarkenee silti hetken aikaa t-paidassa. Kääriydymme villatakkeihin ja valitsemme työpisteen. Pöytäpaikkoja on kaikille, mutta upottava sohvannurkka on houkuttelevampi. Etätyöviikko saa alkaa.

etätyöviikko

Nyt seuraa karkea yleistys, pahoittelen. Yksi meistä toteaa, että jos olisimme miehiä, työtunnit olisi todennäköisesti vähennetty reissun ajaksi minimiin. Pari sähköpostia, ehkä yksi puhelu. Sitten kaupungille ja kylmä olut käteen ensimmäisellä vastaan tulevalla terassilla.

workshop

Sen sijaan olemme tunnollisia naisia ja suunnittelemme matkaa varten kahden päivän tulevaisuusworkshopin, uhraamme aurinkoiset tunnit kirjataittojen tarkastamiseen ja puudutamme pyllymme tekstiä iltakaudet editoiden. Kun (miespuoleinen) yhteistyökumppani soittaa, hän nauraa suureen ääneen ja sanoo, että vakuutteluistani huolimatta ei aio uskoa, että Portugaliin on töitä tultu tekemään. Teoria on oikeaksi todistettu.

workshop

iltajumppa

Emme mekään lasiin sylje tai uppoudu täysin työntekoon. Tiivis etätyöviikko vaatii veroisensa huvit. Kun tulevaisuus on suunniteltu, taitot tarkistettu ja post it -laput poistettu valkoiselta seinältä, kaadetaan lasiin kuplivaa. Lounaalla pöytään tilataan kaksi pulloa punaviiniä ja illallisella kukaan ei jätä jälkiruokaviiniä väliin. Ja kun saavumme keskiyöllä takaisin, vedämme villasukat takaisin jalkaan ja nostamme jalat kattoon.

skumppaa kiitos

Katutaidetta

Katutaidetta

Vaellamme pitkin Porton pikkuruisia kujia, istahdamme kahvilaan, poikkeamme Livraria Lelloon, puksutamme pitkin Porton katuja vanhalla raitiovaunulla kuljeskelemme museoissa ja ihailemme katutaidetta ja juuri kukkaan puhjenneita magnoliapuita.

Livraria Lello

vanha raitiovaunu

raitiovaunussa

Kun torstaina vaihdamme vapaalle ja hyppäämme Lissabonin-junaan, olemme kaikki samaa mieltä: etätyöviikosta tehdään perinne. Seuraavalla kerralla makuuhuoneita vain on oltava kuusi.

ponte luis porto

Ps. Tärkein vinkki Portoon matkaa suunnitteleville tulee tässä: Varaa majoitus Vila Nova de Gaiasta eli sillan tuolta puolen. Saat ihailla Douro-jokea ja vanhaa kaupunkia aamuauringossa ja nauttia siitä iltahämärässä. Voit tähyillä alhaalla siintäviä portviinitaloja ja haaveilla viinikellareista. Kaiken kukkuraksi pääset ylittämään itsesi ja samalla Gustave Eiffelin oppilaan Théophile Seyrigin suunnitteleman Ponte Luís -sillan matkalla vanhaan kaupunkiin.

Lue myös: Mykistävien maisemien Porto