Tuliaisia Ranskasta: Sinappinen sieni-sipulipiirakka

Kaikki viinit eivät matkusta hyvin. Näin minua neuvottiin, kun muutama vuosi sitten vietin lomaa viiniköynnösten keskellä viinitalolta toiselle vaeltaen. Tottahan tuo taitaa olla. Vihreiden kukkuloiden kupeessa, Välimeren auringon viimeisissä säteissä, lasin hikoillessa helteisessä illassa viini maistuu taatusti erilaiselta kuin kotisohvalla television ääressä. Vaikka viinipullo kulkeekin matkalaukussa kätevästi kotiin saakka, tunnelmaa ei pysty pakkaamaan kookkaimpaankaan kapsäkkiin.

sinappinen sieni-sipulipiirakka

Asettuminen arkeen ja palaaminen perustekemiseen ranskalaisten maalaismaisemien ja riemukkaan ruokakuvausretriitin jälkeen on ollut ymmärrettävästi vähän vaikeaa. Onneksi muistoja voi elvyttää myös kylmänkolean kivikaupungin keittiössä, vaikka eihän se tietenkään sama ole, ei lähellekään.

Pohjolan kylmässä valossa kasvaneista ja kaukaa maailmalta roudatuista raaka-aineista puuttuu se jokin. Tomaatit ovat vetisiä, persikat mauttomia ja vaisut viikunat kalpenevat suoraan puusta poimittujen rinnalla. Jotkut makumuistot kuitenkin kantavat kielelle saakka.

sinappinen sieni-sipulipiirakka

sinappinen sieni-sipulipiirakka

Siksi pari päivää sitten, kun isä toi kotiinkuljetuksena puoli ämpärillistä itse poimimiaan kantarelleja, päätin leipoa lautaselleni ranskalaisen maalaismaiseman. Sinappinen sieni-sipulipiirakka valmistui versiona, joka tuskin veti vertoja alkuperäiselle, Happy Hamletin vierastalon terassilla, kaislakaton alla nautitulle taideteokselle, mutta herkullista se silti oli. Ranskassa kokatun piirakan resepti oli Teresa Välimäen käsialaa, alla olevan ohjeen olen muokannut sen pohjalta.

Koska salvia rönsyilee mökin keittiöpuutarhassa niin, että timjamiraasu meinaa peittyä sen alle, ja koska isäni sieniämpärin kyljessä keittiööni kulkeutui myös säkillinen omenoita, päätin lisätä molempia piirakan pohjataikinaan. Niin olen tehnyt ennenkin, joten taikinasta tuli loppujen lopuksi toisinto vanhan suosikkini salottisipulipiirakan pohjasta.

sinappinen sieni-sipulipiirakka

Kaikkea ei todellakaan tehdä itse alusta asti, leivontaan voi hyvin käyttää vaikka kaupan valmista lehtitaikinaa. Tässä kohtaa voit siis hyvin oikoa. Sienet voit valita mielesi mukaan, myös herkkusienet maistuvat piirakassa mainioilta. Sipuliksi sopii se, mitä kaapista löytyy, mutta sinapin olisi hyvä olla dijonia. Ja sitten kokkaushommiin!

Sinappinen sieni-sipulipiirakka

Pohja:
150 g voita kuutioituna
1,5 dl grahamjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
2–3 rkl silputtua salviaa
1 omena raastettuna
1 rkl (sherry)viinietikkaa

Täyte:
2 sipulia
2–3 valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä paistamiseen
Reilu litra tuoreita sieniä
Purkillinen maustamatonta tuorejuustoa tai mascarponea
1 dl turkkilaista jugurttia
2 rkl dijonsinappia
(loraus valkoviiniä tai sherryä)
Suolaa ja pippuria
Päälle juustoraastetta, jos siltä tuntuu

Raasta omena ja silppua salvia. Kaikki taikinan ainekset kulhoon ja nypi voi niiden joukkoon. Lisää tilkka viinietikkaa ja sekoita tasaiseksi. Kääri taikina sitten elmukelmuun ja siirrä jääkaappiin lepäämään täytteen valmistuksen ajaksi.

Leikkaa sipulit ohuiksi viipaleiksi, silppua valkosipulinkynnet ja pieni sienet sopiviksi suupaloiksi. Hauduta sipuleita öljyssä 10-15 minuuttia. Lisää pannulle sitten sienet ja paista kunnes suurin osa nesteestä ehtii haihtua. Mausta suolalla ja pippurilla.

Pane viimeistään tässä vaiheessa uuni lämpenemään 225 asteeseen. Sekoita tuorejuusto ja turkkilainen jugurtti ja lisää seokseen pari ruokalusikallista dijon-sinappia sekä loraus valkoviiniä tai sherryä. Mausta suolalla.

Painele levännyt taikina käsin pyöreän taikinavuoan pohjalle ja reunoille. Levitä tuorejuusto-jugurtti alimmaiseksi ja lisää sienet ja sipulit sen päälle. Lisää päällimmäiseksi juustoraastetta, jos haluat. Paista uunissa 25–40 minuuttia, paistoaika riippuu uunista ja pohjataikinan koostumuksesta. Ylläolevalla kombolla taikina kypsyi meidän normiuunissa reilussa 30 minuutissa.

sinappinen sieni-sipulipiirakka

Nauti sinappinen sieni-sipulipiirakka vähän jäähtyneenä sellaisenaan tai vihreän salaatin kanssa!

Klara Vappen!

Tänä vuonna vappu todella on selvä. Sokeri ja alkoholi ovat periaatteessa pannassa kesäkuun alkuun saakka, mutta juhlan kunniaksi aion silti nostaa kuplivan maljan neiti keväälle. Yhden aattona ja ehkä toisen vapunpäivänä Ullanlinnanmäellä. Sokerin kanssa onkin sitten vaikeampaa, ainakaan minä en voi vastustaa noita itse tehtyjä, sokerilla vuorattuja ja rasvassa keitettyjä muhkeita munkkirinkilöitä.

Joskus vappu on hytisemistä villapaidoissa, pipo päässä ja tumput käsissä raekuurojen ropistessa niskaan. Joskus se taas on hikoilemista paahtavassa auringonpaisteessa farkunlahkeet käärittyinä polvitaipeisiin saakka, kasvot ravunpunaisina, koska kukaan ei tajunnut pakata mukaan aurinkovoidetta. Vapun sää on kuin Suomen kesä, aina yhtä arvaamaton.

IMG_1934

Parinkymmenen vuoden ajan minun vappuni on toistanut rutinoitunutta kaavaa. Mökki tai ystävien punainen tupa ja grillikauden avaus, satoi tai paistoi. Keittiöbileitä, grillausvuoron odottelua ja iltakuudelta emannan lakitus. Kuohuviinin ja samppanjan vertailua, laulua ja soittoa. Yhteistä ilonpitoa ja laatuaikaa.

image

Vapunpäivänä lojumme Ulliksella keltamustan lipun alla. Osakunnan emännistö tarjoaa silliaamiaista ja isännät kuohujuomaa. Jättimäisellä viltillä opiskelijahaalarit ja lastenvaunut ovat sopuisasti sekaisin. Torvisoitto soi ja sitsilaulu raikaa. Päivä kääntyy iltaan, seura vaihtuu, mutta vappufiilis ei ota ehtyäkseen.

IMG_0953

Poikkeuksellisiakin vuosia on ollut. Silloin on pyörähdelty vapputansseissa Vallilassa tai Korjaamolla, vietetty kaupunkivappua lähipuiston nurmikolla, syöty hyvin ravintolassa tai notkuttu lempiartistin keikalla Nosturissa.

Huomenna vappua vietetään Töölössä. Luvassa on gourmethodareita, ystäviä, sokerimunkkeja, tippaleipiä ja simaa. Serpentiiniä, ilmapalloja, kukkamekkoja ja kuplivia ihmisiä. Yhden perinteen tuon mukanani näihinkin valpurin juhlallisuuksiin. En itse asiassa muista, kuka tämän aikoinaan oivalsi, mutta laitetaan mainio idea kiertämään. Kun kello lyö kuusi, poksautetaan kuohujuoma ja lakitetaan illan emanta. Jos hyvin käy, paikalle osuu muutama merileijona suihkuttamaan vettä kiveen veistettyjen esikuviensa lailla.

image

Vapunpäivän piknikkiä varten sulatan pakkasesta tupareihin leivottua wasabilohi-avokadopiirasta. Pakkaan mukaan myös makeaa, mikäli anoppiehdokkaan vierailusta jäljelle jotain jää. Perunasalaatin tekee tällä kertaa joku muu, mutta jos se olisi minun kontollani, väsäisin sen ehdottomasti entisen kuorokaverini reseptillä. Ohje on säilössä ircistä printatulla paperilla, joten lienee aika kirjata keskustelu vähän modernimpaan mediaan. Kiitokset Iidalle Ruotsinmaalle! Ja erinomaisen hauskaa vappua kaikille, nauttikaahan kohtuudella!

Iidan perunasalaatti (10-12 juhlijalle)

[10:22] <piapa> moikka iida
[10:22] <piapa> oon sollilaisia, en tiedä muistatko
[10:22] <piapa> mutta nyt tarvitsisin sun superhyvän perunasalaatin ohjeen
[10:23] <piapa> sen mihin tulee pottuja, punasipulia, kapriksia ym
[10:23] <piapa> oon joskus saanut ohjeen, mut hukannut sen sitten
[10:26] <iida> sori, en huomannut sun viestiä kun puuhailin muuta
[10:27] <iida> käyn etsimässä reseptin
[10:27] <piapa> kiitos 🙂
[10:27] <piapa> ei kiirettä
[10:28] <iida> tässäpä tämä: 2 kg perunoita, punasipulia
[10:29] <iida> kastike:
[10:30] <iida> 1 dl oliiviöljyä, 1-2 tl suolaa, 1-2 valkosipulinkynttä, 3 tl oreganoa, 3 rkl viinietikkaa, hunajaa, 1 rkl kaprista
[10:30] <iida> marinoi sipulia muutama tunti kastikkeessa, sekoita keitetyt ja pilkotut perunat ja kastike. Siinäpä se!
[10:30] <piapa> monelleko hengelle tuo määrä on?
[10:31] <iida> en osaa sanoa, kun en ole pitkään aikaan tehnyt, mutta kaksi kiloa perunoita on kuitenkin aika paljon
[10:31] <piapa> niin on
[10:32] <piapa> noh, pääasia että suhteet on oikein
[10:32] <piapa> kiitos paljon!
[10:32] <iida> aivan, perunoitahan voi ottaa niin paljon kuin arvelee tarvitsevansa
[10:33] <iida> eipä kestä! 🙂

Hirsiseinä vihreä ja punainen – Rappiotädin raparperipiirakka

Olen aina pitänyt kirpeistä ja happamista mauista. Rakastan sitruunaa ja sillä maustettuja ruokia, irtokarkkihyllyillä himoitsen kielen kipristäviä pääkalloja ja dragstereita, leivostiskillä valitsen rahkapullan ja baarissa geeteen. Mitä happamempaa, sen parempi.

Siksi raparperipiirakka ja raparperi, tuo äidin kasvimaan kuningatar, on vihannesten (se tosiaan on vihannes!) topkymppilistan palkintopallilla. Punavihreää herkkua syötiin lapsena paljon. Oli kiisseliä ja raparperisoppaa. Piirakkaa, mehua, hilloa ja ties mitä paistosta. Tai sitten sitä rouskutettiin raakana, mikä varmaan oli vastoin kaikkia suosituksia, eikä taatusti ollut hyväksi hampaille. Siitä huolimatta saatan edelleen katkaista ihanan punaisen varren ja rouskutella sitä sellaisenaan tai sokeriin dipattuna.

Parasta raparperi kuitenkin on piirakassa. Lämpimänä ja vaniljajäätelön kanssa. Seuraava ohje on bongattu  Pastanjauhantaa-blogista, yhdestä ruokahulluuteni inspiraatiopisteistä. Alkuperäisen ohjeen margariinin olen korvannut voilla, se vaan on niin paljon parempaa ja oivallinen makupari raparperin kanssa.

raparperipiirakka

Rappiotädin raparperipiirakka

4 munaa
2 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl sulatettua voita
1 dl maitoa

Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, hieman jäähtynyt voi ja maito vuorotellen taikinaan. Levitä taikina paperoidulle pellille ja ripottele päälle pienehköjä raparperinpaloja niin paljon, että taikina peittyy (n. 5–7 vartta). Paista piirakkaa 225 asteessa 10 minuuttia.

Tee paiston aikana toskakuorrutus:
100 g voita
1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl sokeria
1/2 dl maitoa

100 g mantelilastuja

Anna ainesten kiehahtaa, sekoita koko ajan. Lisää lopuksi mantelilastut. Levitä toska piirakan päälle ja paista vielä 10–12 minuuttia.

Tätä piirakkaa leivon usein, taitaa sitä olla nytkin pakkasessa. Samaa ikisuosikkia leivoin myös vuosi sitten, kun jo tiesin meneväni naimisiin tuntemattoman kanssa. Yritin ujuttaa palan piirakkaa (heh, heh) tuotannon tyyppien mukana myös mysteerimiehelle, mutta pelkäsivät varmaan, että olen piilottanut taikinaan jonkun piiloviestin, kun eivät suostuneet pyyntööni. Kun sitten hääjuhlassa kerroin tuoreelle aviomiehelleni tuosta suunnitelmasta, ei hän ollut uskoa korviaan ja kysyi, olenko tosissani. Heidänkin perheessään raparperipiirakka oli kesän merkki, ilman äidin leipomaa herkkua ei kesä kuulemma tullut. Hymyilyttää vieläkin. 🙂

Ps. Raparperi on sesongissa juuri nyt! Jos oma kasvimaa on vielä unelmien asteella eikä äidinkään takapihalla tätä herkkua kasva, käy jututtamassa torimummoja. Tunnelma on taattu ja tiskissä puhtaimmat ja tuoreimmat raaka-aineet. Suosittelen syvästi!