Pääsiäispupuja ja pajunkissoja

Tiedän, että odotatte hikoilevin kämmenin miten jatkokertomus etenee, mutta jottei tämä nyt menisi täysin matkabloggaamiseksi, postataan tähän väliin jotain ajankohtaisempaa.

Pääsiäinen. Neljä päivää vapaata ja koko perhe saman ison pöydän ääressä, pöydän ympärillä 12 tuolia, yhdeksän aikuista ja kolme pientä. Pienet ovat nähneet ikkunasta vilauksen pääsiäispupusta ja yhtäkkiä nälkä on poissa. Suklaamunajahti odottaa.

WP_20160326_15_39_10_Pro

WP_20160327_11_31_51_Pro

Paitsi suklaata, meidän perhe rakastaa mämmiä. Jokainen nauttii sen tavallaan: pelkällä sokerilla, maidolla, kermalla tai vaniljajäätelöllä. Ihan Juha Miedon ahmimiin määriin ei päästä, mutta kyllä vähintään pari rovetta päivässä kuluu. Merkillä on väliä, Kymppi-mämmi on maukkainta. Muitakin on toki kokeiltu, mutta aina palattu samaan vanhaan suosikkiin, joka muuten valmistetaan parinkymmenen kilometrin päässä vanhempien asuinpaikasta. Oikeaa lähiruokaa!

WP_20160326_15_37_38_Pro

WP_20160326_15_38_24_Pro

Yhtenä iltana syömme aina vähän hienommin. Silloin lautasella on lammasta ja lasissa kuohuvaa. Pääruoka noudattaa joka vuosi samaa kaavaa, mutta herkut vaihtelevat. Ainakin mämmijäätelöä, juustokakkua, inkivääripannacottaa ja sitruunavanukasta on mahdutettu jälkkärivatsaan. Tällä kertaa jälkiruokanakki osui tähän talouteen ja hetken pähkäilyn jälkeen pääosaan valittiin sopivasti sesongissa oleva ja nimensäkin perusteella pääsiäiseen assosioituva passionhedelmä. Nappasin Satokausikalenterin nettisivuilta talteen Haarukkavatkaimen kehittelemän passionhedelmäpossetin reseptin ja marssin kauppaan. Lopputulos hävisi tarjoiluastioista salamannopeasti, joten lienee syytä jakaa hieman tuunattu ohje teillekin.

WP_20160326_18_22_32_Pro

Pääsiäisposset (10 hlölle)

Passionhedelmäcurd:
80 ml passionhedelmän siemeniä ja mehua (3-4 keskikokoista, kypsää hedelmää)
0,5 rkl sitruunamehua
80 g (suolatonta) voita
100 g ruokosokeria
3 keltuaista

Posset:
8 dl kuohukermaa
1,5 dl (ruoko)sokeria
1 vaniljatanko
1 dl sitruunamehua
(sitruunan kuorta)

Koristeluun:
3 passionhedelmää
rouhittuja pistaasipähkinöitä

Keittele ensin curd, jotta se ehtii vähän jäähtyä ennen annosten kokoamista. Mittaile pieneen kattilaan passionhedelmän siemenet ja hedelmästä irtoava mehu, voi ja sokeri. Itse käytin vähäsuolaista voita, sillä suolatonta ei kaupassa osunut silmiin. Ruokosokerin käyttäminen tekee curdista rusehtavaa, jos haluat kirkkaamman keltaisen värin, käytä normisokeria. Kuumenna, kunnes voi ja sokeri ovat sulaneet. Erottele sen jälkeen keltuaiset kulhoon ja vatkaa niiden rakenne rikki. Kaada sen jälkeen koko ajan vatkaten lämmin passionhedelmäseos hissukseen keltuaisten joukkoon. Holauta seos sitten takaisin takaisin kattilaan ja sekoittele sitä miedolla lämmöllä, kunnes seos paksuuntuu (5-7 min). Jos curd ei tahdo paksuuntua, nosta varovasti lämpötilaa. Nosta sen jälkeen kattila liedeltä ja jäähdytä curd.

Alkuperäisessä reseptissä itse posset hyydytetään osittain passiohedelmämehulla. Kolmen kaupan hedelmäosaston tsekkaamisen jälkeen oli kuitenkin selvää, että parhaat eli ruttuisimmat oli viety päältä ja jäljellä oli vain niitä sileitä, kypsymättömiä yksilöitä. Ostin niitä ison pussillisen, mutta koska en uskaltanut ottaa riskiä, etten saa puristettua hedelmistä tarpeeksi mehua, päätin hyydyttää posset-osan tutulla ja turvallisella sitruunamehulla. Halutessasi voit raastaa sekaan myös sitruunan kuorta, lisää se kuumaan kermaan yhtä aikaa mehun kanssa. Myös tässä käytän ruokosokeria, siksi possetin väri taittuu ruskeaan. Jälleen normisokerilla korvaamalla saat valkoisemman lopputuloksen.

Mittaa paksupohjaiseen kattilaan sokeri, halkaistu vaniljatanko ja kerma ja kiehauta ne. Siirrä kattila pois liedeltä, ongi pois vaniljatangon rangat ja vatkaa joukkoon sitruunamehu.

Lusikoi passionhedelmäcurd tarjoilukippojen pohjalle ja kaada kermaseos varovasti päällä. Anna jälkiruokien jäähtyä ensin huoneenlämpöisiksi ja sen jälkeen tekeytyä jääkaapissa vähintään 3 tuntia. Posset hyytyy siis sitruunahapon voimalla, liivatteita tai muita hyytymisaineita ei tarvita ja hyydyttämiseen voi käyttää myös muita sitrushedelmiä. Hyytymisaste vaihtelee ja on joka kerta yllätys. Rakenteen ei ole tarkoitus olla yhtä tiukka kuin esim. pannacotassa, vaan samettisen pehmeä ja ennemmin löysä kuin lohkeavan jähmeä. Koristele ennen tarjoamista tuoreeella passionhedelmällä sekä pistaasipähkinärouheella.

WP_20160326_15_37_22_Pro

Tänä vuonna pääsiäinen osui keskelle influenssa-aaltoa ja joka toinen kulki nenäliina taskussaan, köhi ja tuskaili tukkoista oloaan. Minäkin onnistuin nappaamaan flunssan sopivasti pyhiksi ja tätä kirjoittaessa makaan vällyjen välissä edelleen potilaana. Tänään kuume on onneksi pysytellyt maltillisissa lukemissa ja läppärin ruudunkaan tuijottaminen ei satu silmiin ihan niin paljon. Nyt kuitenkin suljen koneen, juon kupillisen kuumaa inkiväärijuomaa ja otan parantavat päiväunet.

Yhden keskiviikkoillan anatomia

En tiedä muista ruokafanaatikoista tai kokkausbloggareista, mutta ainakin tämän kotikokin ruuanlaitto on usein aikamoista sähläämistä ja säätöä. Pelkästään reseptien valinta tuottaa välillä tuskaa. Kirjahylly notkuu ruokaraamattuja ja reseptikansio pursuilee hesarista saksittuja, osin jo kellastuneita lehtileikkeitä. Kuola valuu ruokablogeja selaillessa. Sama kaava toistuu: intoilen kokkaamista monta päivää etukäteen, mutta en osaa päättää mitä teen. Tie suunnitelmista valmiiseen pöytään on aina mutkikas. Tällä kertaa homma eteni näin:

Alkuruoka oli jäänyt mieleen edellisellä viikolla. Välipäivinä, jolloin vietin tuntikausia palapelin äärellä. Mies loikoili sohvalla, selaili huvikseen Jamie Oliverin keittokirjaa ja löysi sieltä ranskankermassa marinoidun mozzarellan. Idea oli niin outo, että sitä päätettiin kokeilla pian.

Pari päivää myöhemmin etsin rönsyilevästä reseptipinosta lämpimän kuskussalaatin ohjetta. Samalla päätin jaotella lehtileikkeet eri kategorioihin: hyväksi havaitut rasvatahraiset ja repaleiset (joiden on määrä päätyä blogin sivuille), kokeilemisen arvoiset (jotka vaativat erikoisempia aineksia), pikkusyötävät (tupareita ja muita illanistujaisia varten) ja pois heitettävät (ehkä se tuorepastan koostumus selviää netistäkin). Siirsin kansion takaisin hyllyyn, mutta kokeilupinon jätin hollille, jospa siitä löytyisi jotain loppiaiseksi kelpaavaa syöminkiä. Syvennyin jälleen palapeliin ja annoin pinkan miehelle, olisko tuossa jotain? Paperipinkkaa plärättiin, mutta mikään ei houkutellut yli muiden.

Seuraavana päivänä sain viestin mieheltä töistä: Mulla on tämmönen vanha lampaanpaistiresepti tallessa, tehtäiskö tätä loppiaisena? Sehän sopii. Jonkin ajan kuluttua mies linkkasi 52 weeks of deliciousnessin passionhedelmällä maustetun crème brûléen ohjeen. Kuulosti täydelliseltä yhdistelmältä. Varsinkin kun Joulupukki oli tuonut meille tohottimen (eli pienpolttimen), jota mieli paloi testaamaan.

Kolme ruokalajia oli kasassa. Tiistaina kävelin 22 asteen pakkasessa michelin-akkana Hakaniemen halliin, suoraan Reinin lihan tiskille. Lihavalikoimaa tsuumaillessa kävi mielessä, että luullinen lampaanpaisti ei taidakaan olla mikään ihan pieni lihakimpale. Kokonaiset paistit ja monet kokoliharuuat ovat olleet tähän asti lähinnä äidin heiniä. Niinhän siinä sitten kävi, että kävelin hallista ulos 2,5 kilon karitsanpaistin kanssa (pienimmän tiskistä löytyneen), 62 euroa köyhempänä. Vain pari päivää sen jälkeen, kun olin päättänyt elää alkuvuoden säästöliekillä, jotta lomareissuilla olisi mitä kuluttaa. En osannut sanoa innokkaalle lihakauppiaalle ei, enkä ottaa lennosta käyttöön vaihtoehtoa b (esim. häränhäntäpataa, kilohinta 6,90 euroa). Pienessä morkkiksessa harpoin huopatossuissani ympyrätalon markettiin ostamaan muita aineksia (yhteensä 13 euroa). Luomukaritsanpaistin oli tämän jälkeen parasta maistua mielettömän hyvältä.

Tuli keskiviikko ja loppiainen. Piti olla aikaa koko päivä, nukkua pitkään ja tehdä ruokaa kaikessa rauhassa. Pakkasta oli aamulla edelleen yli 20, joten petari, peitot ja tyynyt heitettiin parvekkeelle suoraan sängystä. Syötiin aamupala. Laitettiin paisti uuniin. Mies lähti sulkapallovuorolleen. Minä jäin sulattamaan pakastimia (kyllä, niitä on kaksi). Siinä sivussa selailin somea ja huomasin, että nuorten leijonien lätkäkultaa juhlitaan parin tunnin päästä stadionin kupeessa. Lähetin viestin siskolle: ootko menossa? Oli se. Lupasin lähteä seuraksi, jos pakastimien sulatus on hyvässä vaiheessa tunnin kuluttua. Ei se ollut, mutta lähdin silti. Vuorasin lattian pyyhkeillä siltä varalta, että sulatusastiat vuotavat yli. Alensin uunin lämpötilaa, valelin paistia ja jätin keittiön oman onnensa nojaan. Ihan nopeasti vain käyn kannustamassa leijonanalkuja kultajuhlissa. 1 h 45 min myöhemmin palaan kotiin posket pakkasen puremina. Mies on tullut kotiin vähän aiemmin ja joutunut luuttuamispuuhiin. Jääkaappipakastimen sulatuskouru ei ollut toiminut ja kaikki vesi oli valunut pyyhkeelle, joka on litimärkä. Kaapin alla oleva vuotosuoja oli pahasti kuprulla (tätäkään en ollut tullut tsekanneeksi vuositarkastusten yhteydessä), joten kosteutta oli todennäköisesti myös jääkaapin alla. Eikun jääkaapista painavimmat kamat pois ja kaappi kallistaen irti kolostaan. Vuotosuoja oli asennettu huonosti, mutta onneksi vesi ei ollut ehtinyt juurikaan sen alle asti. Onneksi toinen kaappi oli ok. Tässä vaiheessa paistomittari lähentelee jo oikeita lukemia. Keittiön lattia on täynnä vesiastioita, jäätä, märkiä pyyhkeitä ja pesua odottavia pakastinlaatikoita. Matot odottavat rullalla pakkastamppausta. Keskellä keittiötä seisoo jääkaappi, alkuruoka on tekemättä, eikä jälkiruuan reseptiä ole edes luettu ainesosaluetteloa pidemmälle.

Kaaos talttuu vähitellen. Kun kello käy kahdeksaa, pöytään kannetaan kynttilät, marinoitu mozzarella (joka oli jäätävän hyvää) sekä viikonloppuna avatun valkoviinipullon jämät. Paisti on foliossa vetäytymässä, sitruunaperunat hellan lämmössä ja  crème brûléen uunissa. Pullollinen punaviiniä on avattu hengittämään. Keittiökin näyttää kynttilöiden valossa suhteellisen siistiltä. Uupuneet kokit istuvat aterian äärellä maireasti hymyillen, päällään verkkarit ja villakerrasto. Matot tampattiin lopulta paistin ja jälkiruuan välissä ja petivaatteetkin haettiin parvekkeelta vasta nukkumaan mennessä. Silti puolenyön aikaan puhtaissa lakanoissa uinuu kaksi onnellista säätäjää. Tietäen olevansa kaukana Strömsöstä, mutta lähellä oikeaa elämää.

2016-01-06_22-04-13

———

Ranskankermassa marinoitua mozzarellaa by Jamie Oliver (kahdelle)

2 mozzarellapalloa
purkki ranskankermaa
puolikkaan sitruunan mehu ja kuori
kourallinen tuoretta (tai 1 tl kuivattua) meiramia
tuore chilipaprika
2 rkl hyvää oliiviöljyä
suolaa
pippuria

2016-01-06_19-36-39

Jamie ohjeistaa näin: Leikkaa mozzarellapallot sentin viipaleiksi ja levitä ne laakealle vadille tai isolle lautaselle. Levitä ranskankerma viipaleiden päälle ja mausta koko hoito suolalla ja pippurilla. Raasta tai suikaloi pestyn sitruunan kuori ja silppua se ranskankerman ja juustopalojen päälle. Purista pinnalle sitruunan mehu ja ripottele siihen vielä meiramia. Halkaise chili, suikaloi ohueksi ja lisää päällimmäiseksi.

Minä kuitenkin suosittelen, että sekoitat yllä olevat ainekset ranskankermaan ja vasta sitten levität sen juustopalojen päälle. Säästä sitruunankuorta, chiliä ja yrttejä koristeeksi, jotka voit ripotella koko komeuden päälle ennen tarjoilua. Meiramia meillä oli vain kuivattuna, mutta parvekkeelta löytyi läpijäätynyttä minttua, sekin toimi hyvin!

Lorauta vielä kaiken kukkuraksi pari ruokalusikallista oliiviöljyä. Anna maustua pari tuntia ja syö alkupalana tai vaikka lisukkeena tomaattibruschettojen tai paistetun kalan kanssa. Outoa, mutta hyvää. Ja toimii seuraavanakin päivänä.