Lautasellinen lohturuokaa: Tomaattipastaa ja paahdettua munakoisoa

Voisin kirjoittaa siitä, kuinka viime sunnuntaina Tirolista palattuamme jännitimme kahden päivän ajan, onko samalla pakettimatkalla sairastuneen reissaajan testitulos positiivinen. Kuinka mies määrättiin heti maanantaina kahdeksi viikoksi etätöihin, ja kuinka pitkän pohdinnan jälkeen pidin kiinni lupauksistani ja vietin kolme päivää messukeskuksessa yrittäen pitää välimatkaa muihin messuilijoihin.

tomaattipastaa ja paahdettua munakoisoa

Voisin myös kirjoittaa siitä, kuinka olen hakannut päätäni seinään tolkuttaessani totuutta niille, jotka eivät ota epidemiaa tosissaan ja joita ei kiinnosta mikään muu kuin oma napa. Ja siitä, kuinka huolestunut olen riskiryhmään kuuluvista läheisistä ja 93-vuotiaasta ystävämummosta, joka koettaa pärjäillä yksinään neljän seinän sisällä. Tai siitä, miten tulevien kuukausien toimeentulo huolettaa, kun moni kauan sitten sovittu työkeikka peruuntui parin päivän aikana.

Voisin kirjoittaa siitäkin, kuinka hamstraaminen on hölmöläisten hommaa ja siitä, että vessapaperi on loppujen lopuksi tässä bidee-suihkujen luvatussa maassa suhteellisen turha taloustarvike. Siitäkin voisin kirjoittaa, miten käsiä kannattaa pestä maassa torkkuvan jäniksen tahtiin ja siitä, kuinka paljon vääriä faktoja tulee päivittäin vastaan.

omaattipastaa ja paahdettua munakoisoa

Näinä aikoina kaipaan kuitenkin muuta ajateltavaa. Kirjoja, joiden maailmaan uppoutua ja tarinoita, joiden juonenkäänteet saavat sykkeen kiihtymään. Aurinkoisia kevätpäiviä, lintujen laulua ja pitkiä kävelylenkkejä pikkupakkasessa. Puikkoja, joilla lepäävät maailman kauneimmasta langasta luodut silmukat. Ja lohturuokaa, sitä minä kaipaan kaikista eniten.

Siksi meillä on leivottu leipää, paistettu pakastimeen unohtuneita joulutorttuja, sekoitettu salaatteja, syöty siskonmakkarasoppaa ja lusikoitu useita kulhollisia jäätelöä. Maanantaina kokkasin ensimmäistä kertaa Hanna G:n inspiroimaa taivaallista tomaattipastaa ja paahdettua munakoisoa. Ihastuin siihen niin, että seuraavana päivänä hellalla höyrysi toinen satsi samaa tavaraa.

tomaattipastaa ja paahdettua munakoisoa

Alkuperäisen resepti on kirjattu Valeäidin blogiin. Lisäilin omaan versiooni vähän potkua chilistä ja valkosipulista, käytin punaviinin sijasta lorauksen punaviinietikkaa ja puristin joukkoon myös vähän sitruunamehua. Tavallinen oliiviöljy oli poikkeusellisesti päässyt loppumaan, joten munakoisokuutiot kiepautettiin ennen paahtamista sitruunaoliiviöljyssä. Erinomainen lopputulos syntyi niinkin!

Jos vihaat varsiselleriä, ei huolta. Tässä reseptissä selleri siivutetaan niin ohueksi, että se solahtaa kastikkeen makumaailmaan niin sievästi, ettei sitä ainakaan tällainen tavallisella makuaistilla varustettu peruspirjo soosista erota. Sen sijaan jos jätät sellerin pois, maku muuttunee ratkaisevasti. Rohkeutta siis toverit ja silputtu selleri soosin sekaan!

tomaattipastaa ja paahdettua munakoisoa

Tomaattipasta ja paahdetut munakoisot sopivat myös koronakaranteenissa nautittavaksi, sillä kaikki sen ainesosat säilyvät hyvin. Kriittisin on munakoiso, mutta sekin jaksaa viileässä viikonkin. Tämä lohturuoka toimii kyllä tarvittaessa myös ilman paahdettua munakoisoakin, mutta niiden kanssa sapuska nousee gurmeetasolle. Kokeile vaikka!

Tomaattipastaa ja paahdettua munakoisoa

Oliiviöljyä
1 sellerin varsi
1 valkosipulinkynsi
1 sipuli
1–2 porkkanaa
sopivasti chiliä
Loraus punaviinietikkaa (tai punaviiniä)
1 prk tomaattimurskaa
2 rkl tomaattipyrettä
1 rkl hunajaa
1 munakoiso
Sitruunamehua
Suolaa ja pippuria
Pastaa
(Parmesaania, tuoreita yrttejä)

Pese ensin kädet. Pilko ensin munakoiso kuutioiksi, ripottele päälle runsaasti suolaa ja jätä itkemään. Silppua sitten valkosipuli, sipuli ja chili ja raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi. Siivuta varsiselleri paperinohuiksi siivuiksi varsinkin silloin, jos et sen mausta kovasti välitä. Mandoliini on tässä touhussa kätevä kapine.

Kuullota sipuli, porkkanaraaste ja varsiselleri pannulla oliiviöljyssä. Holauta sekaan purkillinen tomaattimurskaa, töräytä samalla mukaan myös tomaattipyree. Lorauta soosiin punaviinietikka tai punaviini, purista joukkoon vähän sitruunamehua ja lisää ruokalusikallinen hunajaa. Sokerikin käy. Kiehauta ja jätä tomaattikastike tekeytymään hiljaiselle tulelle ainakin puoleksi tunniksi.

Puristele tässä välissä itkeneet munakoisot kuivaksi talouspaperin avulla. Jos et ole tottunut käyttämään kokkauksessa paljon suolaa, kannattaa kuutiot huuhdella ennen kuivaamista. Jos suolaisuus ei haittaa, älä turhaan käytä vettä. Lämmitä uuni 180 asteeseen (kiertoilmalla riittää 160), levitä kuutiot pellille tai laakeaan uunivuokaan, pirskottele päälle (sitruuna)oliiviöljyä ja paahda keskitasolla n. 25 minuuttia tai kunnes ne ovat saaneet kunnolla kuivuneet ja saaneet väriä. Pyöräyttele paistinlastalla muutaman kerran paiston aikana.

Keitä pasta runsaasti suolatussa vedessä. Jos soosi on tässä vaiheessa kiehunut turhankin paljon kasaan, voit kauhoa sen sekaan sopivan määrän pastan keitinvettä. Lastaa lautaselle pastaa, tomaattkastiketta ja paahdettua munakoisoa. Raasta päälle parmesaania, jos haluat ja silppua tuoreita yrttejä annosta koristamaan.

tomaattipastaa ja paahdettua munakoisoa

Kata pöytä kauniisti, unohda hetkeksi uutiset ja keskity ruokaan ja hyvään seuraan. Jos olet yksin kotona, soita videopuhelu kaverille, siskolle, äidille tai vaikka mummolle. Niin minäkin teen tänään, sillä olen sopinut seitsemäksi virtuaalisen illallisen yhdessä neljän ystäväni kanssa. Sosiaalinen etäisyys ei tarkoita henkistä etäisyyttä, sanoi Saulikin. Pidetään toisistamme huolta ja syödään hyvin!

Grilli päälle ja salaatti tulille – lämmin kasvissalaatti fetalla ja kurkkukastikkeella

Mökkiruokia miettiessä on tullut selailtua kaikenlaisia julkaisuja. Pidän silmällä somehittejä, etsin houkuttelevia reseptejä instagramista, plärään kirjaston keittokirjoja ja tsekkaan lehtien tarjonnan. Hesarin torstaisin ilmestyvää ruokaliitettä odotan eniten, mutta usein petyn sen mielikuvituksettomiin ehdotuksiin. Kesäkuussa kuitenkin tärppäsi. Grillatuista kasviksista, murustetusta fetasta ja kirpeästä kurkkukastikkeesta sekoitettu lämmin kasvissalaatti kiinnosti niin paljon, että otin siitä kuvan ja tallensin sen puhelimeeni tulevia mökkiviikkoja ajatellen.

grillattu kasvissalaatti

Heinäkuun puoleenväliin mennessä reseptiä on ehditty testata jo kolme kertaa. Lämmin kasvissalaatti koristi juhlapöytää juhannuksena, tyydytti nälän tyttöjen iltana ja hurmasi tavallisena torstaina, kun istuimme Hannan ja kaksosten kanssa mökin verannalla.

Minun versiotani ei oikeastaan voi enää kutsua alkuperäisen reseptin tavoin fattoush-salaatiksi, sillä jätin pois yhden olennaisimmista ainesosista: pitaleivän. Lähipiirissäni on keliaakikkoja ja vaaleille viljoille yliherkkiä, joten pitaleivän palaset on tieten tahtoen unohdettu. Gluteenitontakin pitaleipää on kyllä olemassa, mutta mökkipaikkakunnan kyläkaupan valikoimista sitä on turha etsiskellä. Salaatti toimii erittäin hyvin ilmankin.

grillattu kasvissalaatti

Ohjetta voi muutenkin varioida sen mukaan, mitä vihanneksia sattuu jääkaapin alalokeroista löytymään. Viimeisimmällä kokkauskerralla lähimarketin munakoisolaari ammotti tyhjyyttään, joten ostimme tilalle kesäkurpitsaa. Sekin sopi salaattiin erinomaisesti, vaikka onkin makumaailmaltaan munakoisoa miedompi.

grillattu kasvissalaatti

Tämä kesäsalaatti on varsin mainio mökkieväs, sillä ainekset säilyvät hyvin, eikä mitään kovin erikoisia mausteita tarvita. Sumakkia saa jo suomalaisistakin ruokakaupoista ja granaattiomena on ollut jo vuosia vakiovalikoimaa. Huomasin muuten, että mitä kauemmin tuo etelän hetelmä on hedelmäkorissa maannut, sitä helpommin siemenet irtoavat hedelmänpuolikasta mätkimällä, eikä monimutkaisempia metkuja tarvita. Lämmin kasvissalaatti ruokkii 3–4 aikuista.

grillattu kasvissalaatti

Lämmin kasvissalaatti eli grillattuja kasviksia, fetaa ja kurkkukastiketta

1 isompi munakoiso (tai kesäkurpitsa)
4 isohkoa paprikaa, mieluiten eri värisiä
1 rasia kirsikkatomaatteja
(2–3 pitaleipää)
1 pkt fetajuustoa
1/2 granaattiomena
rypsiöljyä, suolaa, mustapippuria, sumakkia

Kastikkeeseen tarvitset:
1 valkosipulinkynsi
1 dl oliiviöljyä
2 tl sitruunamehua
2 tl sumakkia
½ tl sokeria
¾ tl suolaa
2–3 rkl tuoretta minttua hienonnettuna
15 sentin pala kurkkua

Leikkaa munakoisot noin sentin siivuiksi ja ripottele niiden päälle pikkuisen suolaa. Annan siivujen itkeä sen aikaa, kun teet kastikkeet, katat pöydän ja pilkot paprikat. Pilko kurkunpala pieniksi kuutioiksi, hienonna minttu ja sekoita kaikki ainekset sekaisin pienessä kulhossa. Kanna lautaset ja muut syömävälineet tässä vaiheessa pöytään, jottei lämmin salaatti jäähdy kattausta odotellessa.

Lämmitä tässä vaiheessa myös grilli valmiiksi. Pilko sitten paprikat isoiksi lohkoiksi. Pyyhi munakoisot talouspaperilla ja heitä ne samaan kulhoon paprikoiden ja kirsikkatomaattien kanssa. Lorauta joukkoon rypsiöljyä ja rouhaise päälle suolaa ja pippuria. Sekoita hyvin.

Grillaa kasviksia, kunnes ne pehmenevät ja saavat väriä. Lado kuumat kasvikset tarjoiluvadille ja murustele niiden päälle feta (ja halutessasi pitaleipä). Kaada kastike salaatin sekaan ja koristele koko komeus granaattiomenan siemenillä ja minttutupsuilla.

grillattu kasvissalaatti

Haarukoi kohti ääntä ja nauti!

Hävikistä herkuksi: Kiireisen päivän kasvispata

Kalenteri on tänäänkin täynnä. Valittamaan en silti sorru, sillä kaikki mustakantiseen muistivihkoon kirjattu on kivaa tekemistä. Seitsemästä yhdeksään sisällöntuottajan hommia, sitten normipäivä kustantamossa, siihen päälle aivojumppaa koreografisella tanssituntilla ja illan päätteeksi vielä työliitännäinen tapaaminen sekä asiakkaan seuraavan päivän somepäivitysten kirjoittaminen ja ajastaminen.

Samalla sapluunalla mennään nykyään melkein joka päivä, liian usein myös viikonloppuisin. Siksi on viikkoon on välillä mahdutettava hermoja helliviä huilipäiviä. Toissapäivänä sellainen sisälsi uuden leikkauksen ja värin lisäksi neljä tuntia hiusten hiplaamista Wellan kouluttajien osaavissa käsissä. Siinä sivussa piipahdin PR-toimistolla noutamassa testattavia tuotteita, valitsin uudet silmälasikehykset viisi vuotta vanhojen, jo kerran korjattujen tilalle ja hemmottelin itseäni Johan & Nyströmin teejoulukalenterilla.

kasvispata

Lounas kaupungilla houkutteli, mutta sen sijaan kävelin kotikeittiöön kokkaamaan. Sekä reseptin, että ruokakuvien inspiraationa toimi taannoisen pastareseptin tapaan Hanna Hurtan Kasvis-keittokirjan Munakoiso-papupata. Käytännössä avasin jääkaapin oven ja ladoin työtasolle kaiken, joka oli jo vähän nahistunut tai muuten vaarassa joutua pian biojäteastiaan. Keittiön pöydälle kertyi kasa kasviksia: We food -hävikkiruokakaupasta pari päivää aiemmin kotiin kannetut paprikat ja munakoisot, viime viikolla paahdettujen ruusukaalien jämät, vuoden kuivakaapin ylähyllyllä majailleet kidneypavut ja vajaa tahinipurkki, jonka parasta ennen merkintä on vuodelta 2015, mutta jossa ei aistinvaraisesti arvioituna ollut mitään vikaa.

kasvispata

Heitin pannun tulille ja ajatukset narikkaan. Syntyi simppeli ja varsin kelvollinen kasvispata, josta riittää syötävää tänäkin flunssaisena työpäivänä. Alla siitä hieman riisutumpi versio, minä heitin mukaan vielä pekonirasvassa käristetyt ruusukaalit, mutta ruoka rokkaa ilman niitäkin. Tähän sapuskaan voit hyödyntää juuri niitä aineksia, mitä vihanneslaatikosta kokkaushetkellä sattuu löytymään. Parsakaalia, kukkakaalia, kesäkurpitsaa, sipulia, tomaattia – vain jääkaapin sisältö on rajana. Myös porkkanaa ja muita juureksia voi käyttää, jos ne vain pilkkoo tai raastaa tarpeeksi hienoksi, että ehtivät kypsymään.

Kiireisen päivän kasvispata

1 keskikokoinen munakoiso
puolikas paprika
2 rkl oliivi- tai rypsiöljyä
(nokare voita)
1–2 valkosipulin kynttä
tuoretta tai kuivattua chiliä
1 prk tomaattimurskaa
1,5 dl vettä
1 prk säilöttyjä papuja
1 rkl tahinia
sitruunamehua
suolaa ja pippuria

Kuutioi munakoiso ja paprikan puolikas. Lorauta öljy (ja nokari voita) pannulle ja paista munakoisoa ja paprikaa pari minuuttia. Lisää sitten silputtu valkosipuli ja chili, ja jatka paistamista, kunnes kasvikset saavat kunnolla väriä. Huuhtele säilötyt pavut runsaalla vedellä ja holauta ne yhdessä tomaattimurskan kanssa pannulle. Huljuta tomaattimurskapurkki vedellä puhtaaksi, ja kaada vesi padan sekaan. Jos et halua käyttää papuja, voit korvata proteiinin esim. Härkiksellä. Anna pöhistä vähintään viisi minuuttia, mielummin vähän pitempään.

Jos kaipaat kasvispadan kaveriksi hiilihydraatteja, keitä tässä välissä riisi, pasta, kuskus, nuudelit tai polenta. Kun hiilarit ovat kypsyneet, mausta kasvispata tahinilla, sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla. Kokoa lautaselle ja heitä päälle jotain vihreää. Kuten vaikka herneenversoja, jotka marraskuun pimeyttä uhmaten edelleen kitkuttelevat hengissä parvekepuutarhan viljelylaatikossa.

kasvispata

Esteettisesti kaunis tämä ruoka ei ole, mutta maku onkin se, mikä ratkaisee. Tarpeeseen tulee myös sisäinen villapaita eli chili, joka potkii sopivasti ja avaa flunssaisen röörit ihan ilman keinotekoisia kemikaaleja ja lääkeaineita.