Maistuva mustikkamuru, rapea mustikkapiirakka vai sittenkin molemmat? – terveiset mustikkametsältä!

Suosikkimarjani on ollut tähän päivään saakka puolukka. Sellaisenaan tai maltillisesti sokeroituna survoksena, mutta ei koskaan keitettynä äklömakeana hillona. Puolukka sopii kaiken kanssa, mutta parasta se on paitsi perinteisesti verilettujen, maksapihvien ja poronkäristyksen kanssa, myös makkara- ja kananmunakastikkeiden kylkiäisenä. Toimii erinomaisesti myös hampurilaisen välissä tai voileivän päällä. Vaniljajäätelön seuralaisena nautittuna yhdistelmä lähentelee maanpäällistä taivasta.

mustikkametsällä

Sitten seuraa se mustikan värjäämä mutta. Vaaka on nimittäin kallistumassa metsiemme sinisen supermarjan puoleen. Vuokramökin maastossa minuun iski mustikkahulluus. Marssin ämpärin kanssa metsään, en vain yhtenä, vaan jopa kahtena päivänä. Minä, jonka kärsivällisyys on kärpäsen luokkaa, kun puhutaan marjastamisesta. Minä, jonka suurin saalis marjametsästä on tähän mennessä ollut kahvikupillinen sinisiä aarteita aamiaisjugurttia varten.

Siellä minä kyykin ja kävin järjestelmällisesti läpi jokaisen marjoista notkuvan varvun. Kului tunti ja sitten toinen. Selkää kivisti, mutta jättimäisiksi paisuneet marjat pitivät otteessaan vielä kolmannenkin tunnin ajan. Tuulenpuuskat puhalsivat hyttyset loitolle ja paarmanperkeleetkin ymmärsivät pysyä kaukana.

mustikkametsällä

Sormet ja suu sinisinä lompsin lopulta lainasaappaissani mökin pihaan, enkä voinut uskoa mitä olin juuri saanut aikaan. Nauratti, sillä tajusin, että tämä jos mikä, on keski-ikäisyyden vuorenvarma tunnusmerkki. Nyt mökin pakastin pursuaa marjoja, jotka kuljetetaan aikanaan styroksisessa kylmälaukussa kaupunkikotiin. Elokuun mökkiaamiaisten marjat poimitaan tuoreina suoraan pihan puskista, sillä siellä niitä riittää, edelleen.

Kun anoppi- ja appiehdokas karauttivat autollaan mökkipihaan, mustikkapiirakka-ainekset oli mitattu jo valmiiksi pieniin kulhoihin. Tulikuuma piiras tarjoiltiin vaniljajäätelön kera. Ilmeistä päätellen miniäkokelaalle kirjattiin taas lisäpisteitä päänsisäiseen muistikirjaan.

mustikkapiirakka

Tämä mustikkapiirakka on Sikke Sumarin superhyvän mustikkapiirakan ja itse kehittelemäni murupaistoksen rakkauslapsi. Yksi taikina riittää n. 26 cm halkaisijaltaan olevaan piirakkavuokaan. Saat piirakasta täysin gluteenittoman, jos vaihdat pohjan jauhot esim. luontaisesti gluteenittomaan kaurajauhoon. Ohje toimii myös ilman pohjaa, silloin voit ripotella mustikat suoraan voideltuun vuokaan ja lisätä muruseoksen sen päälle. Piirakkaversioon kannattaa sotkea mustikoiden joukkoon hieman perunajauhoja sitomaan ylimääräistä nestettä. Mökillä ei moista ylellisyyttä kaapissa ollut, joten leivoimme ilman, jolloin piirakasta tuli tavallista löysempi.

Rapea mustikkamurupiirakka

Pohja:
175 g voita
2 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
Vajaa 1 dl ruokosokeria
1/2 tl leivinjauhetta
(1 tl kardemummaa)

Mustikkamuru:
n. 4 dl mustikoita
(perunajauhoja)
75 g huoneenlämpöistä voita (+ 2 rkl voiteluun)
1 dl ruokosokeria
loraus (vaahtera)siirappia
1,5 dl kookoshiutaleita
1/2 dl mantelijauhoja
1/2 dl kaurahiutaleita

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sulata pohjaan tarvittava voi ja sekoita se muihin aineksiin. Lusikoi löysähkö taikina voideltuun tai leivinpaperoituun vuokaan ja painele sormin ohueksi vuoan pohjalle ja reunoille. Taikina on hyvin rasvainen, mutta niin sen kuuluukin olla. Lisää päälle mustikat (ja perunajauho) ja paista uunissa 20 minuuttia.

mustikkapiirakka

Käännä sitten uunin lämpö 225 asteeseen, ota piirakka pois uunista ja ripottele sen pinnalle muruseos. Paista uunissa vielä n. 10 minuuttia tai kunnes muru on rapean ruskeaa. Anna piirakan vetäytyä ja jäähtyä n. 10 minuuttia ennen tarjoilua. Lusikoi päälle vaniljajäätelöä ja ole oikeutetusti ylpeä aikaansaannoksestasi, niin minäkin olin!

mustikkamurupiirakka

Kaikki hyvä päättyy aikanaan, niin on mökkielämänkin laita. Jäljellä on enää kolme ja puoli päivää, sitten kutsuu arki ja työ. Onneksi ovat pitkät syysviikonloput, niiden avulla tekohengitän vielä hetken mökkikesää 2018.

Kaupungista karannut, vahingossa vieraantunut

Heitän mökkivaatteet pesukoneeseen ja istun kotisohvalle. En tiedä mihin tarttua tai mitä oikein tehdä, joten jatkan olemista. Keksin käydä lähikaupassa ja tehdä ruokaa. Ensin on puettava vaatteet päälle ja tungettava kesävarpaat kenkien sisään.

Keittiö tuntuu vieraalta. En enää muista missä mitäkin kippoa säilytetään. Löydän etsimäni astian vasta viidennestä vetolaatikosta.

Kesäinen Helsinki hehkuu ikkunan ulkopuolella, aurinko lämmittää ja terassien humu on muutaman sadan askeleen päässä. Silti minä vietän iltani neljän seinän sisällä. Kertoisipa joku, mitä kaupungissa edes kuuluu tehdä?

Sisäpihalla kaikuvat lasten huudot. Lokki kirkuu, jotain luonnon ääniä sentään. Avaan parvekkeen oven, pöytä ja tuolit ovat katupölyn peitossa. Parvekelaseista hädin tuskin näkee läpi, ja tyynyjenkin pinnassa on pinttynyt hiekkakerros. Basilika on kuivunut pystyyn, ruohosipuli yrittää pinnistellä viimeisillä voimillaan hengissä. Kesähuone on heitteillä.

Pyörin hikisenä lakanoissa, on aivan liian kuuma. Ovia ja ikkunoita ei voi pitää auki, valosaaste tulvii sisään pienimmistäkin raoista. Hengitän syvään ja odotan. Miten ikinä enää sopeudun kerrostalokaksioon?

Lasken tunteja. Enää viisitoista ja sitten pääsen takaisin mökkimaisemaan. Järvelle joutsenten naapuriin, keskelle elävää luontoa, verannalle, josta näkee melkein kaikkiin ilmansuuntiin.

mökkirannassa

Pudotan laukut portaille, riisun kiristävät vaatteeni ja kävelen avojaloin rantaan. Peilityyni pinta väistyy edestäni, veden yllä saalistaa sudenkorento. Käännyn selälleni ja kellun meritähtenä, kuten siskontyttö minua eräänä hellepäivänä opetti. Poutapilvet purjehtivat täydellisen sinisellä taivaalla. Sydän heittää hiljaisen voltin ja hidastaa tahtia.

Syksy, viivyttele vielä hetki!

Halstrattua siikaa, uusia perunoita ja pieniä puhdetöitä

Istuessani jälleen kerran mökkimatkalla moottoripyörän tarakalla haaveilen muikuista. Rapeista, muurikassa paistetuista, pienistä muikuista. Kaarramme toiveikkaina Mikkelin Graanin kauppakeskuksen pihaan, riisumme kypärät, hanskat ja huput ja lompsottelemme ajokengissä markettiin. Kalatiski tuottaa kuitenkin pettymyksen. Vaikka omapa on vikamme, olemmehan auttamattomasti myöhässä. Muikut eivät kauaa tiskissä odottele, iltaseitsemältä ne ovat uineet vikkelämpien asiakkaiden ostoskärryihin.

tyyni järvi

Kalamyyjä ehdottaa silakoita, mutta eiväthän ne ole ollenkaan sama asia. Sinnikäs mies alkaa kysellä, miten olimme ajatelleet muikut valmistaa. Kun kerromme mökin kesäkeittiöstä hän ehdottaa, että kokkaisimme halstrattua siikaa. Kauaa ei tarvitse miettiä, sillä halstraamista emme ole vielä tänä kesänä ehtineetkään kokeilla. Myyty!

kivipuutarha

keittiöpuutarha

keittiöpuutarha

Ennen kuin päästään halstraushommiin, on agendalla muutamia puhdetöitä. Naapurissa asusteleva multamoguli on tuonut meille viikon aikana pari kuutiota multaa. Miehen rakentamat viljelylaatikot saavat ensin muovivuorauksen ja sitten syliinsä multalastin. Tomaatit, chilit, kesäkurpitsa, avomaakurkku, korianteri, minttu, salvia, rosmariini ja salaattifenkoli saavat uuden kodin laatikoiden uumenista. Eniten käytetyt yrtit, kuten persilja, tilli, basilika ja ruohosipuli istutetaan lähemmäksi keittiötä, kivillä reunustettuun matalampaan penkkiin, joka on sopivasti seisomakorkeudella. Samaan syssyyn kylvetään pari riviä salaattia ja rucolaa, ja toivotaan, että ne itävät itsekseen parin seuraavan viikon aikana, kun emme mökille pääse.

viljelylaatikot

viljelylaatikot

Hikeä pukkaa jo, vaikka päivä on pilvinen ja asteita mittarissa vain vähän päälle kymmenen. Mies testailee raivaussahaa ja trimmeriä, joka mökin perusvarusteita. Hyvin näyttää toimivan – eiköhän noilla vehkeillä saada tontti uuteen uskoon vielä tämän kesän aikana. Vieläkään ei päästä siikaherkkujen ääreen, sillä ensin pitää pestä terassi. Tai oikeammin osa siitä. Laudat ovat vuosien saatossa pikeentyneet pinnaltaan niin paksusti, että yksi pesukerta ja viiden litran biopesuaine eivät riitä mihinkään. Seuraavalla kerralla on ostettava suosiolla vähintään kaksi kanisteria.

halstrattua siikaa

halstrattua siikaa

Saunan uuniin tehdään tulet. On pakko pestä hiki iholta pois, muuten itikoilta ei saa mitään rauhaa. Muutama halko vielä klapeiksi, myrskytuulen riuhtoma aurinkotuoli käyttökuntoon ja muutamien muiden ruuvien kiristelyä, sitten päästään saunaan. Ja sen jälkeen viimein halstraamaan. Onneksi pikalounaaksi syötyjen lihalörtsyjen energia pitää mökkiläiset pystyssä vielä hetkisen.

halstrattua siikaa

Halstrattua siikaa, uusia perunoita ja voi-sipulikastiketta

Sopiva määrä pieniä siikoja
Tuoretta tai kuivattua timjamia
Sitruunaa viipaleina
Merisuolaa
Pippuria myllystä
Voita

Laita grilliin tulet ja tarkista, että halsteri on käyttökuntoinen. Meillä siitä puuttui saranat, mutta eipä hätiä mitiä, insinööri keksii kyllä keinon. Työkaluvajasta löytyi rautalankaa, jolla halsterinpuolikkaat sidottiin löyhästi yhteen. Jos haluat nauttia halstrattua siikaa uusien perunoiden kera, etenkin vanhanmallisen hellan nupit kannattaa vääntää kaakkoon perunoiden keittämistä varten jo tässä vaiheessa. Voi-sipulikastikettakin on hyvä alkaa keitellä, ennen kuin siioille tulee liian kuumat oltavat.

Huuhtele ja kuivaa peratut siiat. Rouhi niiden sisään suolaa ja pippuria, lisää jokaiseen oksa timjamia, sitruunasiivu ja muutama nokare voita. Lado siiat halsteriin ja purista kalat tukevasti sen sisään. Jälkiviisaana suosittelen halsterin öljyämistä ja sitruunaviipaleiden asettamista kalan ja halsterin väliin, jotta siika ei tartu nahastaan kiinni metalliin. Halstraa molemmin puolin, kunnes kalat ovat saaneet pintaansa kullanruskeaa väriä. Irroita kalat halsterista ja nauti.

halstrattu siika

Me kupsahdamme aterian ja parin viinilasillisen jälkeen reporankoina petiin. Seuraava päivä valaisee jo peilityynen järvenpinnan.