Kiitos Andorra!

Jos eteläistä ja läntistä naapurimaata ei lasketa, ensimmäiset varsinaiset ulkomaanlomat olen viettänyt Välimerellä, Kreikan ja Turkin vesillä purjehtien. Turkoosi meri, vaihtuvat maisemat, luonnonlahtien tähtitaivas, linnunmaidon lämpöinen uimavesi, veneen vierellä surffaavat delfiinit, joka ilta uusi saari ja uudet tavernat. Ehkä siksi perinteiset rantalomakohteet ja pakettimatkat eivät koskaan ole viehättäneet millään tavalla. Jaksaisin altaalla ehkä päivän, rannalla toisen, mutta sitten pitäisi järjestää jotain aktiivisempaa toimintaa. Kun lähden reissuun, ostan lennot ja hotellit erikseen, mikään muu vaihtoehto ei edes käy mielessä. Paitsi silloin kun kyse on laskulomasta Alpeille.

Vuorilla hiihtokeskukset ovat pieniä kylissä, korkealla, kymmeniä kilometrejä ylöspäin mutkittelevien teiden päässä. Laaksojen mikroilmastot muuttuvat hetkessä täydestä auringonpaisteesta tuntien lumipyryyn, jossa ei ilman ketjutettuja renkaita pärjää. Hotellit ovat pieniä, kadut kapeita ja jyrkkiä, ja niillä harvoin on parkkipaikkoja. Laskettavaa riittää, usein samalla hissilipulla pääsee useille eri alueille, jotka joskus ovat yllättävänkin kaukana toisistaan. Silloin maksan ilomielin paketista, jonka joku muu on koonnut. Istun tyytyväisenä lennolla tietäen, että kentällä odottaa opas ja bussi, joka vie suoraan kohteeseen. Auton vuokraaminen ja sillä suunnistaminen arvaamattomissa keleissä vieraassa maassa tai reittibussin odottelu ei 3,5 h lennon jälkeen houkuttele pätkääkään. Hissiliput saa yleensä matkatoimiston kautta halvemmalla ja ne jaetaan käteen jo bussimatkalla. Rinteeseen pääsee siis ilman jonottamista ja säätämistä lippuluukuilla.

WP_20160312_13_57_02_Pro

Meille on tullut tavaksi osallistua päivänä tai parina myös muuhun järjestettyyn ohjelmaan. Ensimmäisenä laskupäivänä ei ollenkaan ole haitaksi laskea muutama tunti oppaan seurassa, siten sisäistää siirtymäreitit ja pääsee rinnekartalle helpommin kuin yksin uudella alueella harhaillen. Oppaan kontakteilla täpötäydestä rinneravintolasta tai after ski -paikasta irtoaa pöytä ja tarjoilukin pelaa nopeammin. Bonuksena tutustuu toisiin reissulaisiin ja parhaassa tapauksessa solmii elinikäisiä ystävyyksiä.

Ilman opasta olisi jäänyt kokematta myös viimeisen laskupäivän rinnepiknik. Tuskin olisin itse lähtenyt 40 minuutin bussimatkan päähän ostamaan tuoreita mansikoita, vasta paistettua leipää, viittä erilaista makkaraa, juustovalikoimaa ja useampaa viinipulloa ja varsinkaan roudaamaan niitä rinteeseen kattaakseni ne pöytäliinalla vuoratulle piknikpöydälle.

WP_20160312_13_05_49_Pro
WP_20160312_13_12_03_Pro

Tämä oli muistini mukaan viides retkeni You Travelin seurassa. Suosittelen lämpimästi. Ja jos nyt joku ajattelee, että jaahas, koko juttusarjako olikin maksettu mainos, niin ehei. Matka on ihan itse maksettu, enkä nettoa tästä pennin tai sentin hyrrää. Kerron matkatoimiston nimen vilpittömästi vain siksi, että joku muukin mahdollisesti haluaa kokea saman. En voi tietenkään mennä takuuseen, että sinun matkakokemuksesi on yhtä mahtava ja onnistunut kuin minun, olemmehan kaikki erilaisia. Joku arvostaa viiden tähden hotellia, toinen vapaalaskumahdollisuuksia, kolmas kulinaristisia elämyksiä tai vilkasta yöelämää ja neljäs nopeaa nettiä. Mikä nyt kenellekin tärkeää on. Minulle alppireissuilla tärkeintä on, että matka sujuu, aurinkoa paistaa, lunta riittää, homma toimii ja joku muu säätää ja organisoi. Silloin minä voin keskittyä olennaiseen ja kaatua laskupäivän jälkeen väsyneenä, mutta onnellisena hotellihuoneen mankeloiduille lakanoille. Siispä kiitos Tuuli!

image

ps. Omatoimimatkailukin Andorran Granvaliraan toki onnistuu. Lähimmät suorat lennot ovat Barcelonaan, josta on vajaan 3 tunnin bussiyhteys Grandvaliraan useamman kerran päivässä. Kohde on siinäkin mielessä hyvä valinta, että samaan reissuun on helppo yhdistää hengailu Barcelonan palmujen alla ja laskettelu 2500 metrissä lumivarmoilla vuorilla.

Jos innostuit, lue lisää Andorra-viikon kokemuksistani aiemmista postauksista: Tapastelua ja taukopaikkoja, Reunalla, Kukkulan kuningattarena, Seuramatkalla.

Seuramatkalla

Voi hyvät ystävät. Pahoittelut blogihiljaisuudesta, jolle ei taaskaan ole elämää erityisempää syytä. Yritän korvata tauon moninkertaisena, sillä nyt alkaa jatkomatkakertomus. Tai matkajatkokertomus, kummin vaan, mutta ensimmäinen osa on nyt edessäsi. Tervetuloa kahdeksan päivän seuramatkalle Andorraan!

* * * * *

Oikeasti haluaisin matkustaa useammin sinivalkoisin siivin, mutta minkäs teet, kun punavalkoiset lennättävät perille huomattavasti edullisemmin. Joskus tosin voisin maksaa vähän enemmän siitä ilosta, ettei tarvitsisi aamuneljältä hoipertaa puolinukuksissa lentokenttätaksiin oma eväspussi kainalossa, mutta tällä kertaa ei ollut valinnanvaraa. Valmismatka on valmismatka.

Kuten jo tiedätte, ei lentokenttää ilman skumppaa. Baari aukesi aamuviideltä ja olemme kärppinä jonossa kuin kunnon suomalaiset konsanaan. Seuraksi perinteinen croissant ja kuppi teetä. Koneen noustua murustelemme evässämpylät ja keitetyt kananmunat (maailman kätevin välipala!) menemään ja torkumme seuraavat kolme tuntia Euroopan yllä. Aurinko herättää väsyneet alppimatkalaiset, Pyreneiden yllä kuitenkin roikkuu tummia pilviä. Siis lisää lunta luvassa, mahtavaa!

Bussissa meitä on 35 plus opas. Matkalaukut ja suksipussit on ängetty tavaratilaan tetriksen tarkkuudella. Parin asteen pakkasesta huolimatta paikallisen kuskin otsalla helmeilee tetristelyn jälkihiki, mutta lähtemään päästään ajallaan. Lentokoneessa iloitsin repuissaan laskukypäriä kantavista kolmi-nelikymppisistä, ehkä olemme matkalla samaan kohteeseen. Linja-autossa tunnelmaa luovat kuitenkin hieman vanhemman sukupolven edustajat. Eikä siinä mitään, bussillinen rautaista kokemusta on ehkä kuitenkin parempi vaihtoehto kuin täysi lasti hiprakoituneita hupeltajia, mikä yhteisellä taukopaikalla tulee todistettua. Pissatauolle purkaudutaan ensimmäisestä onnikasta sivistyneesti suunnistaen kohti posliinipyttyjä. Jälkimmäisen bussin nuoriso-osasto painelee pidäkkeettä pihan perälle ja kohta parkkipaikan laidalta kantautuu jo iloinen lorina miesrivistön huokaillessa helpotuksesta. Näin sitä suomikuvaa maailmalla rakennetaan.

Kolmen tunnin ja reilun kahden korkeuskilometrin kipuamisen jälkeen saavumme kohteeseen. Korvat lukossa ja silmät sirrillään. Neljännen kerroksen huoneesta on huikea näkymä Grandvaliran vuorille ja rinteisiin, todellinen room with a view!

WP_20160307_18_01_41_Pro

Puolen tunnin pikapäikkäreiden piristämänä kuljeskelemme käsi kädessä Soldeun kylänraittia. Kylä päättyy yhtä nopeasti kuin alkaakin. Hotellien, baarien, suksivuokraamojen ja ravintoloiden kainalossa määkivät lampaat ja vuohet, navetta tuoksuu ja lantakokkareet täplittävät mukulakivikatua. Punaisen Ferrarin moottori peittää hetkeksi alleen kotihotellin naapurissa asustavan paimenkoiran haukunnan. Edes brittituristien laumat eivät latista idyllistä kylätunnelmaa.

WP_20160306_20_09_50_Pro

Naapurihotellin puolihoitobuffet ruokkii meidät tänä iltana. Mihinkään muuhun tämä univelkainen seurue ei kykenisikään. Jälkiruokapöydän ja parin viinilasillisen jälkeen kaadumme sänkyyn ennen yhdeksää. Hyvin tankattu on puoliksi laskettu.

WP_20160306_20_10_06_Pro

WP_20160306_20_10_42_Pro