Häikäisevä Hepoköngäs ja pessimistien Puolanka

Hengästyttävän Hossan vaelluspäivän, hyvin nukutun yön ja matkustajakodin mainion itsepalveluaamiaisen jälkeen kurvaamme kaupan pihaan. Seuraava yö vietettäisiin peti ja puuro -majoituksessa Puolangalla ja hieman epäilimme, ettei siltä suunnalta Kainuuta välttämättä kovin kummoista illallista löydy. Koriin päätyi niin possumunkkeja, hedelmiä, pähkinöitä, suklaata kuin grillimakkaraakin. Tarkoitus oli koukata Hepokönkään kautta, sijaitsihan siellä yksi Suomen näyttävimmistä vesiputouksista.

Hepoköngäs – vesiputous keskellä korpea

Ajomatkalla kohti Hepoköngästä Puolanka yllättää. Internet nimittäin osaa kertoa, että keskustasta löytyy Puolangan pessimistien grillikahvila, jota ylistetään sosiaalisessa mediassa kätketyksi kainuulaiseksi aarteeksi. Vesi herahtaa kielelle jo ennen luonnossa reippailua. Paikalliset grilliherkut on ehdottomasti testattava. Mutta sitä ennen on ohjelmassa Puolangan kuuluisin nähtävyys, Hepoköngäs.

hepoköngäs

Kuohuva hepoköngäs loksauttaa leukamme ammolleen. Hepoköngäs sijaitsee Heinijoessa kohdassa, jossa joki ylittää melkein pystysuoran kallion. Puolangan keskustasta putoukselle on matkaa noin 16 kilometriä 891-tietä pitkin. Vaikka Hepoköngäs maailman mittakaavassa onkin varmasti vain loriseva puropahanen, minun silmissäni se on taas yksi ainutlaatuinen esimerkki kotomaan ihmeellisestä luonnosta, jonka takia todellakin kannattaa matkustaa pidemmällekin.

hepoköngäs

hepoköngäs

Melkein 20 metriä korkean putouksen kautta on 1900-luvun alussa kulkenut tukkilaistenkin uittoreitti. Puupöllit ovat lentäneet vauhdilla putoksen alla olevaan lampeen ja siitä eteenpäin pitkin jokiuomaa, jota nyt asuttavat majavat ja kehystävät talttahampaiden joen päälle kaatamat vanhat puut. Upea Hepoköngäs ja sen alapuolelle laskeutuva reitti on esteetön, polulle on rakennettu tukevat rampit ja näköalatasanne. Puuvajaan ja puuceehenkin pääsee pyörätuolilla.

hepoköngäs

hepoköngäs

Istuessamme putouksen niskan päälle rakennetulla laavulla makkaranpaistossa pölähtää Hepoköngästä ihailemaan iso porukka teekkareita. Tupsulakit keikkuen he katselevat putouksen kohisevia kuohuja. Mies katselee heitä pitkään ja tunnistaa pian teekkareiden edustaman killan. Kun käy ilmi, että mieheni on opiskellut samaa alaa yli 20 vuotta sitten, lähtee pojilta hattu päästä. Vanha käpy pääsi pätemään nuorempien kesäretkellä.

Hepoköngäs on muutakin kuin pelkkä putous. Ennen kuin nälkä ajaa meidät nuotiopaikalle, kierrämme geologisen luontopolun, joka kulkee jokikanjonin reunoja pitkin. Majavaan emme harmiksemme törmää, mutta sen talttahampaiden uria näkyy joka toisessa rannan puussa ja pesärakennelmiakin on useita. Maisemat, polku ja sen infokyltit ovat mielenkiintoisia, kannattaa siis varata ylimääräinen puoli tuntia reitin kiertämiseen. Polku alkaa putoukselta ja päättyy parkkipaikalle ja sen voi kiertää molempiin suuntiin.

hepoköngäs

Kuvaamisen, kohisevien kuohujen ja välipalaksi nautitun makkarapaketillisen jälkeen olemme valmiit jatkamaan matkaa. Pessimistien Puolangan grillihampurilaiset odottavat jo!

Pessimistien Puolanka

On kuin mummolaan tulisi, sellaiseen mummolaan, jossa tuoksahtaa paistinrasva. Puolangan pessimistien Grillikahvilan palvelua mainostetaan piittaamattomaksi, mutta mukavaa ja mutkatontahan se on. Kalahampurilainen sisältää pari kalapuikkoa, vähän salaattia ja kastiketta. Muut listalla olevat burgerit on nimetty näppärästi, valotaululle on sommiteltu sulaan sopuun änkyrä ukko, hankala akka, meleko mahoton, perustylsä hampurilaisen ja sörsseli.

pessimistien puolanka

pessimistien puolanka

Grillikahvilan sisustus naurattaa, ihan kuin olisimme aikamatkalla 70-luvun suomalaisessa kodissa. Lueskelen Puolangan esitteitä, joista selviää että pessimismi on puolivirallinen, mutta hyvin nerokas, kieli poskessa tehty, yksityisen tahon masinoima mainoskampanja. Vanhassa kuvaputkitelevisiossa pyörii paikkakunnan mainosfilmi, joka sekin on toteutettu hurtilla huumorilla, kuinkas muutenkaan.

pessimistien puolanka

Kuolevastä pitäjästä ja pessimismistä on tehty kunnan voimamara. Grillikioskin kulmauksessa myydään pinssejä, kangaskasseja ja postikortteja, joihin on painettu pessimistisiä toteamuksia. “Valmistun työttömäksi.” “Mitäpä se hyvejää” “Unelmat peruttu.” “Miksi aina minä?” “Isona minusta tulee pessimisti.” Ympäri kioskia on julisteita, joissa kerrotaan Puolangalla vietettävän pessimismipäiviä joka vuosi 1.1.–31.12. Hihittelen itsekseni, kuiva huumori uppoaa minuun täysillä.

pessimistien puolanka

pessimistien puolanka

pessimistien puolanka

Kuikan tila – maatilamajoitusta ja lapiohommia

Paras on vielä edessä. Paljakan lähellä sijaitsevalla Kuikan tilalla saamme oman huoneen yläkerrasta. Saunomaan pääsemme isäntäparin omaan saunaan, joka on lämmitetty meitä varten. Pellavaiset laudeliinat ja kattoon kiinnitetty hämyinen tähtitaivas tekevät terää pitkän ja kylmänkolean päivän jälkeen, eikä enää yhtään harmita se, että rantasaunaa ei viileän kelin vuoksi lämmitetty. Siemailemme muutaman lasillisen Suomussalmelta ostettua punaviiniä ja luemme kirjaa, kunnes uni voittaa.

Suurin yllätys eteemme tupsahtaa vasta aamulla. Istumme isäntäparin aamiaispöydässä ja maistelemme pitkään haudutettua puuroa, pihan marjapensaiden sadosta keitettyä mehua ja muita paikallisia tuotteita. Kun isäntä on hävinnyt hirviporukan kuukausittaiseen kokoontumiseen, kakaisee emäntä kurkkuaan ja pohtii, uskaltaisiko hän kysyä meiltä vielä jotakin, kun vaikutamme kuulemma sellaisilta tekijäihmisiltä.

Vilkaisemme hämmentyneinä toisiamme ja toteamme vähän varuillamme, että kysyä aina saa. Kaksimieliset aivoni ehtivät sadasosasekunneissa kehitellä vaikka mitä skenaarioita, enkä todellakaan osaa arvata mitä tuleman pitää. “Tuota noin”, aloitti majatalon emäntä. “Kun me olemme isännän kanssa jo huonoja liikkumaan, voisinkohan pyytää teiltä vähän apua?“

Pidätämme hengistystämme, kun hän jatkaa: “Pihavalo kaatui viime talvena auratessa ja nyt sen tilalle pitäisi asentaa uusi. Sähkömies tulee paikalle, heti kun hänelle soitamme, mutta sitä ennen pitäisi kaivaa kuoppa, johon uuden pihavalon betonijalusta valetaan. Jos sovittaisiin vaikka niin, että maksaisittekin tämän yöpymisen työllänne? Minulla olisi tuolla pihalla lapio jo valmiina.”

Sinnehän me sitten marssimme, pihamaalle. Lapio odottaa vanhan valotolpan juurella, eikä aikaakaan kun mies käy kivisen maan kimppuun. Hiki ja hiekka lentää, kun hän riehuu lapion varressa ja kampeaa ladosta löytyneen rautakangen kanssa isoja kiviä kuopasta ylös. Kun kuoppa on kaivettu, käykin ilmi, että myös betoni pitäisi valaa. Hetken betonipussin ohjeita ihmeteltyämme tartumme tuumasta toimeen.

hepoköngäs

Kun taksvärkki on tehty, on emäntä niin kiitollinen, että hakee keittiöstä ison kylmäkassin ja täyttää sen pakastetulla hirvenlihalla ja kanttarelleillä. Me istumme anopin laina-autoon ja kaasutamme pois pihalta pyörällä päästämme. Näin voi käydä vain Kainuussa, Pessimistien Puolangalla.

Juuan Porttilouhi – samettisen satumetsän tunnelmissa

Kun idea kiertomatkasta Kainuuseen syntyi, tiesin välittömästi missä yöpyisimme. Olin kuullut Vuokatin kupeeseen kasvaneesta majatalosta pelkkää hyvää, ja halusin käydä paikan päällä tutkimassa, miksi majapaikkaa hehkutetaan superlatiivein ja lempein laatusanoin. Niinpä ennen kuin varsinaista ajoreittiä oli edes päätetty ilmoitin miehelle, että ensimmäinen yöpymiskohteemme olisi Haapala BnB.

Juuan porttilouhi

Matka miehen kotipaikkakunnalta Pohjois-Karjalasta Vuokattiin on lyhyt, joten teimme pari koukkausta taipaleen varrella. Juuan idyllinen myllymuseo haaveiden siltoineen oli nähty vesisateisessa vartissa. Koukkasimme vielä pikkuruinen kodinkoneliikkeeseen laturiostoksille ja tsekkasimme kirpparin, josta löysin pellavapyyhkeitä, aterimia, lautasia sekä maailman kauneimmat lasipikarit. Lasit mies tosin pari päivää reissun jälkeen onnistui huitaisemaan lattialle, mutta hei – sirpaleet tuovat onnea! Shoppailun jälkeen käännyimme isoa tietä pohjoiseen ja suunnistimme kohti Juuan porttilouhea.

Juuan porttilouhi

Juuan porttilouhi

Tie oli kuoppainen ja karkea sora pakotti ajamaan mateluvauhtia. Kunnan nettisivuilta napatut lähestymisohjeet olivat epämääräiset ja verkko keskellä metsäautotietä olematon, mutta karkean kartan perusteella löysimme kuin löysimmekin itsemme autiotuvan edestä. Vedimme sadevaatteet niskaan ja lähdimme taivaltamaan kyltin osoittamaan suuntaan. Kävi ilmi, että reitti oli osa UKK-verkostoa, mutta muita samoilijoita emme siitä huolimatta sateisessa metsässä tavanneet.

Minä vilkuilen varovaisena ympärilleen kuin saaliseläin, joka odottaa pedon hyökkäävän minä hetkenä hyvänsä. Säikyn jokaista rasahdusta ja olen varma, että mutkan takaa tömistelee vastaan metsän kuningas ja näyttää kuka täällä määrää kaapin paikan. Vilkas mielikuvitus laukkaa liiankin kovaa, olemmehan lähestymässä pyhää paikkaa.

Suurpetojen sijaan törmäämme reilun kilometrin käveltyämme uskomattomaan näkymään. Jyrkkäreunaisen rotkon pohjalla virtaa puro, jota ympäröi samettinen satumetsä. Juuan Porttilouhi on uskomaton ilmestys. Kaduttaa, että jätin kameran autoon, sillä olisin ehdottomasti halunnut tallentaa nämä näkymät muuallekin kuin aivojeni muistilokeroihin. Kännykkä saa tällä kertaa kelvata, vaikka tiedänkin, että kuvat eivät anna paikalle minkäänlaista oikeutta. Juuan Porttilouhi on koettava itse.

Juuan porttilouhi

Juuan porttilouhi

Laskeudumme varovasti korkeilta kallioilta alas ja ihailemme luonnon muovaamaa taideteosta. Mykistymme molemmat, sillä puroa reunustavat sammalet ja saniaiset hehkuvat häikäisevän vihreinä. On hiljaista, kallion päällä tuivertanut tuuli ei yllä rotkon pohjalle ja vehreys pehmentää äänimaiseman. Joku on pysääyttänyt ajan, vain vesi jatkaa kulkuaan ikiaikaisessa uomassaan. Puronmutkassa uiskentelee suuri sammakko. 

Varsinainen portti, se jonka läpi sairaita ja vaivaisia kannettiin paranemisen toivossa, oli hankalasti saavutettavissa. Kipuamme kuitenkin kivien väliin ja löydämme vahingossa myös peittämättä jääneen geokätkön. Luonnonkivien muodostamien kaarien alittaminen on aina kuumottavaa, sillä vaikka ne olisivat seisseet paikallaan vuosituhansia, on eroosio voinut kuluttaa muodostelmia niin, että monumentti rojahtaa niskaan ja hautaa tutkimusmatkailijan alleen. Eihän se kovin todennäköistä taida olla, vaikka liian vilkas mielikuvitus maalaileekin uhkakuviaan.

Juuan porttilouhi

Vesisade päättyy. Nautimme vielä hetken hiljaisuudesta ja lähdemme kipuamaan takaisin kallion päälle rakennetulle nuotiopaikalle. Syömme suklaapatukan puoliksi ja palaamme polkua pitkin takaisin autolle. Varvut ovat kastelleet lahkeeni, ja niistä vesi on valunut matalavartisten kenkien sisään. Se ei haittaa, sillä Juuan Porttilouhi oli eittämättä märkien sukkien ja palelevien jalkojen arvoinen. Vaihdan jalkaani kuivat sukat ja kengät, ja olen valmis jatkamaan matkaa. Sotkamo ja Haapala BnB:n lämmin peti odottavat jo!

Tämä on kuusiosaisen Roadtripillä Kainuussa -sarjan ensimmäinen osa. Syksyn aikana seikkaillaan Pohjois-Karjalan puolelle jäävän Juuan lisäksi Sotkamossa, Suomussalmella, Hossan kansallispuistossa, Puolangalla ja Ärjänsaaressa.

Hiihtokilpailujen viimeinen – tasatyöntöä Tiaissärkän laavulle ja takaisin

Olen voittanut koulun hiihtokilpailuista kaksi hopealusikkaa. Niihin on kaiverrettu palkintosija – ensimmäisellä luokalla kolmas ja toisella viides. Pienen kyläkoulun luokkakoot olivat pieniä. Meidän luokalla oli viisi oppilasta. Ensimmäisissä kisoissa luokkakavereista kaksi oli sairaana. Vaikka olin viimeinen, sain silti hopeisen lusikan. Ihan kiva.

tiaissärkän laavu sukset

Kivaa kilpaileminen ei silti ollut. Tuskanhiki helmeili otsalla, kun yritin lykkiä maaliin mahdollisimman nopeasti suksilla, jotka eivät luistaneet. Vääränlainen sukka oli hiertänyt rakon kantapäähän jo ensimmäisen vartin aikana. En muista kuinka monta kilometria latu oli pitkä, mutta sen muistan, että jouduin antamaan latua kaikille takaa tuleville ja tiesin varsin hyvin, ettei minusta todellakaan tule uutta Marja-Liisa Kirvesniemeä.

mäntymetsä

En inhonnut hiihtämistä, mutta inhosin sitä, että lajissa oli pakko kilpailla. Olin hidas ja teknisesti taitamaton. Luisteluhiihtoa en oppinut koskaan kunnolla, en vaikka opettaja antoi lisäopetusta omalla ajallaan.

tiaissärkän laavu

Ala-asteen jälkeen ei onneksi ole tarvinnut kilpailla. Olen oppinut nauttimaan hiihtämisestä omaan tahtiin, välillä vuorovedoin, toisinaan tasatyönnöin. Haluan hiihtää hiljaa, jotta ehdin katsella ympärilleni. Huomata jäniksen jäljet hangella, kuulla talitiaisen kevätlaulun, ihailla lumen kimallusta ja nähdä naavan puissa. Aikataulua rajoittavat korkeintaan latukahvilan aukioloajat.

rauasjoki

Mies on meistä se innokkaampi hiihtäjä. Hänen kanssaan lähden ladulle mielelläni. Minä pidän perää, hän sivakoi sukset suhisten edellä. Tänä viikonloppuna hiihtelimme lainavälineillä, minulla anoppiehdokkaan kaksi kokoa liian suuret monot, miehellä jalassa isänsä vastaavat. Hyvin sujui silti, rakoiltakin vältyttiin, kun jalkaan oli vedetty kolmet sukat päällekkäin.

tiaissärkän laavu

Pohjois-Karjalan sydämessä, Kolin kupeessa sijaitsee useita luontokohteita, joista lähinnä miehen kotipaikkaa sijaitsee Viklinrimmin Natura 2000 -alue. Kesäisin Viklinrimmillä kulkee helppo, edestakainen patikointireitti, jonka pituus on 4 kilometriä suuntaansa. Reitti alkaa Metsähallituksen ylläpitämältä Tiaissärkän laavulta, joka sijaitsee kapean Rauanjoen rantatörmällä. Talvisin laavulle pääsee hiihtämällä naapuruston yhdessä ylläpitämää latua pitkin.

tiaissärkän laavu

Hämmästelen metsiimme piiloutuneiden laavujen laatua ja hyvää kuntoa joka kerta. Viimeaikaiset uutisoinnit hätkähdyttivät, mutta Tiaissärkän laavu on säästynyt ilkivallalta. Puuvaja oli täynnä ja sivummalla seisoi siisti kuivakäymälä. Itse laavurakennus oli puhdas, jopa laavun ylälaitaan kiinnitetyt hyttysverkot olivat tallella.

laavun tulipaikka

Kätevä mies sytytti tulet alta aikayksikön ja pian tirisivät juustomakkarat ritilällä. Nuotiopaikan penkit ja retkipöytä olivat lumen ja jään peitossa, mutta onneksi tulet lämmittivät myös laavun laidalla istujaa. Joenmutka oli vielä umpijäässä, vaikka aurinkoisena kevätpäivänä mittarin elohopea nousi peräti viiteen asteeseen.

viklinrimpi

Paluumatkalla jalat alkavat jo anoa armoa, onneksi aurinko on painunut metsän taa, ilma pakastunut ja varjoon jäänyt latu liukas. Autoon noustessa askel on raskas. Talven ensimmäinen hiihtoreissu vaatii näköjään veronsa. Anoppilassa odottaa valmis pöytä ja puulämmitteinen sauna. Kaukana on hiihtokilpailujen viimeisen sijan häpeä.