Lautasellinen lohturuokaa: Tomaattipastaa ja paahdettua munakoisoa

Voisin kirjoittaa siitä, kuinka viime sunnuntaina Tirolista palattuamme jännitimme kahden päivän ajan, onko samalla pakettimatkalla sairastuneen reissaajan testitulos positiivinen. Kuinka mies määrättiin heti maanantaina kahdeksi viikoksi etätöihin, ja kuinka pitkän pohdinnan jälkeen pidin kiinni lupauksistani ja vietin kolme päivää messukeskuksessa yrittäen pitää välimatkaa muihin messuilijoihin.

tomaattipastaa ja paahdettua munakoisoa

Voisin myös kirjoittaa siitä, kuinka olen hakannut päätäni seinään tolkuttaessani totuutta niille, jotka eivät ota epidemiaa tosissaan ja joita ei kiinnosta mikään muu kuin oma napa. Ja siitä, kuinka huolestunut olen riskiryhmään kuuluvista läheisistä ja 93-vuotiaasta ystävämummosta, joka koettaa pärjäillä yksinään neljän seinän sisällä. Tai siitä, miten tulevien kuukausien toimeentulo huolettaa, kun moni kauan sitten sovittu työkeikka peruuntui parin päivän aikana.

Voisin kirjoittaa siitäkin, kuinka hamstraaminen on hölmöläisten hommaa ja siitä, että vessapaperi on loppujen lopuksi tässä bidee-suihkujen luvatussa maassa suhteellisen turha taloustarvike. Siitäkin voisin kirjoittaa, miten käsiä kannattaa pestä maassa torkkuvan jäniksen tahtiin ja siitä, kuinka paljon vääriä faktoja tulee päivittäin vastaan.

omaattipastaa ja paahdettua munakoisoa

Näinä aikoina kaipaan kuitenkin muuta ajateltavaa. Kirjoja, joiden maailmaan uppoutua ja tarinoita, joiden juonenkäänteet saavat sykkeen kiihtymään. Aurinkoisia kevätpäiviä, lintujen laulua ja pitkiä kävelylenkkejä pikkupakkasessa. Puikkoja, joilla lepäävät maailman kauneimmasta langasta luodut silmukat. Ja lohturuokaa, sitä minä kaipaan kaikista eniten.

Siksi meillä on leivottu leipää, paistettu pakastimeen unohtuneita joulutorttuja, sekoitettu salaatteja, syöty siskonmakkarasoppaa ja lusikoitu useita kulhollisia jäätelöä. Maanantaina kokkasin ensimmäistä kertaa Hanna G:n inspiroimaa taivaallista tomaattipastaa ja paahdettua munakoisoa. Ihastuin siihen niin, että seuraavana päivänä hellalla höyrysi toinen satsi samaa tavaraa.

tomaattipastaa ja paahdettua munakoisoa

Alkuperäisen resepti on kirjattu Valeäidin blogiin. Lisäilin omaan versiooni vähän potkua chilistä ja valkosipulista, käytin punaviinin sijasta lorauksen punaviinietikkaa ja puristin joukkoon myös vähän sitruunamehua. Tavallinen oliiviöljy oli poikkeusellisesti päässyt loppumaan, joten munakoisokuutiot kiepautettiin ennen paahtamista sitruunaoliiviöljyssä. Erinomainen lopputulos syntyi niinkin!

Jos vihaat varsiselleriä, ei huolta. Tässä reseptissä selleri siivutetaan niin ohueksi, että se solahtaa kastikkeen makumaailmaan niin sievästi, ettei sitä ainakaan tällainen tavallisella makuaistilla varustettu peruspirjo soosista erota. Sen sijaan jos jätät sellerin pois, maku muuttunee ratkaisevasti. Rohkeutta siis toverit ja silputtu selleri soosin sekaan!

tomaattipastaa ja paahdettua munakoisoa

Tomaattipasta ja paahdetut munakoisot sopivat myös koronakaranteenissa nautittavaksi, sillä kaikki sen ainesosat säilyvät hyvin. Kriittisin on munakoiso, mutta sekin jaksaa viileässä viikonkin. Tämä lohturuoka toimii kyllä tarvittaessa myös ilman paahdettua munakoisoakin, mutta niiden kanssa sapuska nousee gurmeetasolle. Kokeile vaikka!

Tomaattipastaa ja paahdettua munakoisoa

Oliiviöljyä
1 sellerin varsi
1 valkosipulinkynsi
1 sipuli
1–2 porkkanaa
sopivasti chiliä
Loraus punaviinietikkaa (tai punaviiniä)
1 prk tomaattimurskaa
2 rkl tomaattipyrettä
1 rkl hunajaa
1 munakoiso
Sitruunamehua
Suolaa ja pippuria
Pastaa
(Parmesaania, tuoreita yrttejä)

Pese ensin kädet. Pilko ensin munakoiso kuutioiksi, ripottele päälle runsaasti suolaa ja jätä itkemään. Silppua sitten valkosipuli, sipuli ja chili ja raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi. Siivuta varsiselleri paperinohuiksi siivuiksi varsinkin silloin, jos et sen mausta kovasti välitä. Mandoliini on tässä touhussa kätevä kapine.

Kuullota sipuli, porkkanaraaste ja varsiselleri pannulla oliiviöljyssä. Holauta sekaan purkillinen tomaattimurskaa, töräytä samalla mukaan myös tomaattipyree. Lorauta soosiin punaviinietikka tai punaviini, purista joukkoon vähän sitruunamehua ja lisää ruokalusikallinen hunajaa. Sokerikin käy. Kiehauta ja jätä tomaattikastike tekeytymään hiljaiselle tulelle ainakin puoleksi tunniksi.

Puristele tässä välissä itkeneet munakoisot kuivaksi talouspaperin avulla. Jos et ole tottunut käyttämään kokkauksessa paljon suolaa, kannattaa kuutiot huuhdella ennen kuivaamista. Jos suolaisuus ei haittaa, älä turhaan käytä vettä. Lämmitä uuni 180 asteeseen (kiertoilmalla riittää 160), levitä kuutiot pellille tai laakeaan uunivuokaan, pirskottele päälle (sitruuna)oliiviöljyä ja paahda keskitasolla n. 25 minuuttia tai kunnes ne ovat saaneet kunnolla kuivuneet ja saaneet väriä. Pyöräyttele paistinlastalla muutaman kerran paiston aikana.

Keitä pasta runsaasti suolatussa vedessä. Jos soosi on tässä vaiheessa kiehunut turhankin paljon kasaan, voit kauhoa sen sekaan sopivan määrän pastan keitinvettä. Lastaa lautaselle pastaa, tomaattkastiketta ja paahdettua munakoisoa. Raasta päälle parmesaania, jos haluat ja silppua tuoreita yrttejä annosta koristamaan.

tomaattipastaa ja paahdettua munakoisoa

Kata pöytä kauniisti, unohda hetkeksi uutiset ja keskity ruokaan ja hyvään seuraan. Jos olet yksin kotona, soita videopuhelu kaverille, siskolle, äidille tai vaikka mummolle. Niin minäkin teen tänään, sillä olen sopinut seitsemäksi virtuaalisen illallisen yhdessä neljän ystäväni kanssa. Sosiaalinen etäisyys ei tarkoita henkistä etäisyyttä, sanoi Saulikin. Pidetään toisistamme huolta ja syödään hyvin!

Perusasioiden äärellä – vanha kunnon makkarakastike

Minut on kasvatettu kotiruualla. Kyljyksillä, kaali- ja makaronilaatikolla, jauhelihakastikkeella, maksapihveillä, lihasopalla, pottumuussilla ja makkaralla. Kalaa syötiin harvoin, sillä pikkusisko oli mereneläville vakavasti allerginen. Kasvisruuasta taas ei 1970-luvulla kai oltu kuultukaan. Makkarakastike sen sijaan kuului vakiovalikoimaan.

makkarakastike

Lapsuuden makumuistot ovat syvällä. Kun maailma potkii päähän ja näyttää vain nurjaa puoltaan, käännyn näiden perusasioiden puoleen. Kääriydyn turvallisuuden tunteeseen ja pistelen poskeeni kukkuralautasellisen makkarakastiketta. Tavallistakin tavallisempi HK:n sininen ruskeassa kastikkeessa kuorineen keitettyjen perunoiden kanssa. Hillitön hiilihydraattivuori, jonka kyljessä on kasa puolukkasurvosta. Se parantaa jopa krapulan.

Makkara on näytellyt elämässäni useita rooleja. Olen osallistunut Marttojen makkarakurssille, syönyt Azoreilla tulista verimakkaraa ananaksella ryyditettynä, tehnyt vertailevaa tutkimusta Tampereen keskustan mustamakkaratarjonnasta, inhonnut nakkikeittoa ja lauantaimakkarapihvejä. Tuo kansallisvihannes on ollut sivuosassa metsäretkillä, juhannusnuotioilla ja häämatkalla tv-ohjelmassa. Sitä on syöty kylmänä sinapin kanssa ja kärventyneenä tunturin laella kodassa, talouspaperiin kietaistuna. Makkaraa on tarjottu tomaatin, juuston ja valkosipulin kanssa uunissa paistettuna myös väsyneelle muuttoporukalle, ikimuistoisen huokauksen saattelemana: ”She’s a keeper.”

makkara

Mutta parasta se silti on jauhoisena, kastikkeeseen pilkottuna kuoripottujen kera. Etenkin sellaisena sunnuntaina, kun väsynyt juhlija tahtoo vain maata sohvaperunana ja tuijottaa Frendit-maratonia noin kahdeksannen kerran. Makkarakastike pesee darrapitsat mennen tullen, kokeile vaikka!

Lapsuuden makkarakastike

1 HK:n sininen lenkki
1 sipuli
voita tai öljyä
2 rkl jauhoja
n. 3 dl vettä
sopivasti suolaa ja pippuria
puolukkaa

Laita perunat kiehumaan. Paista sipulit voissa tai öljyssä. Pilko makkara sopiviksi syömäpaloiksi ja heitä samalle pannulle, paistele hetki, että saavat aavistuksen väriä. Ripottele sekaan jauhot, anna kypsyä hetki. Kaada vesi pannulle vähän kerrallaan, jotta voit säädellä kastikkeen paksuutta. Anna kiehahtaa, jos ei kiehunut jo. Rouhaise kastikkeeseen suolaa ja pippuria – ja makkarakastike on valmis.

Kuori perunat, pilko niitä vähän ja kauho päälle makkarakastiketta. Ota haarukka ja survo mössöksi. Tee lautaselle tilaa kevyesti sokeroidulle puolukkasurvokselle. Haarukoi ääntä kohti. Heittäydy sohvalle ja varaa lähelle viltti ja kaukosäädin, sillä hiilarikooma on väijyy jo nurkan takana.

makkarao

ps. Arkisista makkarakastikkeista tulee harvoin napsittua kuvia, siksi tässä teille pari, krhm, hienompaa makkaraa.

Rakkautta ruiskuoressa

En unohtanut eilistä isänpäivää, vaikka postausta aiheesta en varsinaisena päivänä kirjoittanutkaan. Meidän perheessä isänpäivä on joka päivä, eikä marraskuun toista sunnuntaita siksi erityisemmin juhlisteta. Muistetaan toki, soitellaan puolin ja toisin, onnitellaan ja kysellään kuulumiset. Pieni lahjakin oli siskojen kanssa juonittu, mutta siinä kaikki.

Minulla on rakastava ja ihana isä. Kaikki eivät ole yhtä onnekkaita. Tulin tästä pykälän verran tietoisemmaksi, kun silmiini osui koskettava somepäivitys eilisestä. Siitä, kuinka raastavaa on lukea toisien hehkuttamaa isyyden onnea, kun omassa mielessä päivä saattaa herättää täysin päinvastaisia tunteita. Tahattomasti lapsettoman suunnatonta surua, poisnukkuneen isän kipeää kaipausta, kadonneen isäsuhteen ikävöintiä tai elämänmittaisen isättömyyden käsittämättömän suurta tyhjyyttä.

Luettuani muistin lyhyen hetken parin vuoden takaa. Tärkeän ihmisen, jolle isänpäivä ei todellakaan ollut se helpoin ja mukavin marraskuun päivistä. Mietin silloin, miten voisin ilahduttaa ja lohduttaakin. Oivalsin, avasin jauhopussin ja ryhdyin toimeen. En tiennyt hänen päivän ohjelmastaan, enkä siitä onko hän edes kotona. Siitä huolimatta kipusin kerrostalorappuun oikealle ovelle ja rimputin ovikelloa. Taisin kurkistaa postiluukustakin. Onneksi laukun pohjalla oli kynä ja paperia. Jätin rasian oven eteen, kirjoitin sen päälle pienen piristävän kirjelappusen ja toivoin, että naapurit eivät uteliaisuuksissaan pilaisi yllätystä. Illalla sain viestin: Kiitos. Eleesi oli erittäin koskettava ja piirakat hyviä. Made my day.

Rasiassa oli lempeydellä leipomiani karjalanpiirakoita, rakkautta käärittynä ruiskuoreen. Sittemmin olemme eksyneet elämän poluilla eri suuntiin, enkä tiedä, miten ja millä fiiliksillä hän vietti eilisen. Sydämestäni toivon, että kaikki on paremmin kuin hyvin.

Kun sanoja ei löydy, pienillä teoilla saa aikaan ihmeitä. Muulloinkin kuin isänpäivänä.

piirakat

ps. Kiitos inspiraatiosta Milla!