Pitkä viikonloppu Rukatunturissa – tykkylunta, takkatulta ja kuumaa kaakaota

Jo lentokoneessa tutkailen Rukatunturin rinnekarttaa. Lasken nopeasti yli 30 mutkamäkeä, Pyhän ja Sallatunturin jälkeen luku on ruhtinaallisen suuri. Hekumoin etukäteen mustaa FIS-rinnettä, seitsemän vuotta takaperin se oli ehdoton suosikkini, vauhdikas, muttei liian jyrkkä. Toivottavasti aika ei ole sutinut muistoja kultamaalillaan.

lumiset puut

Majoitumme yksityisen vuokraamaan Karhunvartijan pirttiin, lähelle Rukan kävelykylän palveluita. Huoneistossa on iso tupakeittiö, vuolukivitakka, sähkösauna ja oma parveke. Keittiö on hyvin varusteltu, täällä voisi hyvin asua ympäri vuoden. Kaappitilaa on isommallekin garderoobille. Ikkunoista avautuu metsämaisema, luntakin on melkein metri. Jotain kuitenkin puuttuu.

karhunvartijan pirtti

lumiset puut

Huoneisto on aivan liian uusi. Se on kalustettu skandinaavisen persoonattomasti. Seinät ovat valkoiset ja tekstiilit harmaita. Kaipaan harmaantuneen kelomökin tunnelmaa, kellastuneita panelointeja, eriparikuppeja ja aterimia, kulahtanutta lautapelikokoelmaa ja vuosikausia vanhoja naistenlehtiä. Vieraskirjaakaan ei näy missään. Tämä ei ole mökki, tämä on kakkosasunto. Jotain kertoo sekin, etten muista ottaa kämpästä yhtään kuvaa, sen sijaan kameraan kertyy otoksia lumen peittämistä ja metsään sulautuneista kelohonkamökeistä.

lumiset puut

lumiset puut

Ensimmäisenä laskupäivänä tuuli tuivertaa 10 metriä sekunnissa ja pakkasta on rapiat 13 astetta. Tunturin huippu verhoutuu ohueen alapilveen, näkyvyys heittelehtii täysin kirkkaasta utuiseen ja pinnanmuotojen erottaminen on ajoittain mahdotonta. Rinteissä on varsin väljää, eikä hissijonoja ole. Tällä kelillä ihmetyttää, että alueella on vain yksi kuomulla varustettu tuolihissi. Avoimet tuolit keräävät itseensä jäätä ja lunta, kyyti on kylmää ja hidasta.

rukatunturissa

tykkylumi

Koluamme kaikki rinteet läpi ja huomaamme pian, että punaisiksi luokitellut mäet ovat Rukalla korkeintaan punertavia ja mustatkin vain tummanpunaisia. Olisi mielenkiintoista tietää, millä standardeilla rinteitä värikoodataan, sillä vaihtelu on melkoista myös alppikohteissa. Tykästymme Pessarin ja Saaruan punaisiin ja laskemme niitä yhä uudelleen. Rinteiden äärilaidat ovat vielä iltapäivälläkin jälkiä vailla. Kisaamme keskenämme, mies puikkaa välillä metsän puolelle. Kylään laskeva musta FIS-rinne on edelleen nautinnollinen, vaikkakin liian lyhyt. Lasken vahingossa hyppyrimäen monttuun ja joudun lykkimään tasatyöntöä lähimmän hissin ala-asemalle.

harmaan sävyt

selfie

Puolentoista tunnin ulkoilun jälkeen varpaat alkavat olla kohmeessa, kahdet päällekkäin puetut merinovillasukatkaan eivät auta. Taukopaikan valinta tuottaisi vaikeuksia, ellei minulla olisi suoraa WhatsApp-yhteyttä Rukan kuin omat taskunsa tuntevaan pikkusiskooni. ”Jos Pessari on auki, menkää Monomestaan.” Sinne siis, monojen soljet auki, repusta untuvainen taukotakki ja sisään tunnelmalliseen kuppilaan, jossa raikaa saksalainen alppihumppa. Tilaamme tiskiltä jalojuomalla terästetyt kaakaot, gulassikeiton ja ranskalaiset – oikeaa tunturien gurmeeruokaa!

valaistut rinteet

Iltapäivä päättyy Hanki Baariin. Ehdottomasti kylän paras tunnelma, taidokkaat drinkit, monipuolinen olutvalikoima ja rakkaudella rustattu ruokalista. Polar Night Light Festivalin ginipohjainen nimikkodrinksu sisältää mm. kokonaisia hilloja! Talon lonkero on legendaarisessa maineessa, ei esanssista pullosta kaadettua makulonkeroa, vaan aitoon giniin nenämme edessä sekoitettua juomaa. Myös glühwein on paras Suomessa koskaan maistamani. Ruokatarjonnasta testasimme puoliksi piparjuurella höystetyn poropastan, suositusten arvoinen sekin!

after ski

poropasta hankibaari

Kävelykylän ainoan ruokakaupan valikoima tuottaa pettymyksen. Leipähylly on täynnä valmiiksi siivutettua vehnähöttöä ja ruotsalaistyyppistä ohutta perunarieskaa. Paikallisia tuotteita ei löydy liha- tai kalaosastoltakaan, mutta kylmäkaapeista löytyy kyllä espanjalaisia mansikoita ja pensasmustikoita. Hammastahnarivistössä komeilevat jättimäiset valkaisevat, superraikkaat, mikrokiteiset ja suuvettä sisältävät putkilot. Minä kun olisin halunnut ostaa ihan tavallista fluorihammastahnaa. Tuli ikävä Pyhätunturin K-marketia, joka kannattaa paikallisia tuottajia ja palvelee tavallisia ihmisiä.

kirkas taivas

Kylä on kasvanut huimasti sitten viime näkemän. Eturinteiden hissien ala-aseman tuntumassa mitellään pipolätkän palkintosijoista. Liveselostus raikaa ja grillimakkara tuoksuu. Iltaohjelmaakin on: lauantaina Kallessa keikkailee ysärihittikone Movetron, Zonessa kuulemma tanssitaan pöydillä. Neljä tuntia reisitreeniä, talon lonkeron mittainen afterski, sauna ja uunissa hautunut appelsiinilohi pottumuusilla ovat kuitenkin selättäneet meidät sohvalle eikä aamuneljään kestävä karaokekaan saa takapuoliamme siirtymään baarin puolelle. Raittiin ilman myrkytyksellä ja räiskyvällä takkatulella saattaa olla osuutta asiaan.

polar light festival

polar light festival

polar light festival

Sunnuntaina patistamme toisemme iltakävelylle heti vaalitulosten julkaisemisen jälkeen, ennen Silta-dekkarisarjan uusinta osaa. Toista kertaa järjestettävä Polar Night Light Festival valaisee eturinteet ja muutamia valikoituja rakennuksia kävelykeskustassa ja vaikka tuuli käy luihin ja ytimiin, on kamera kaivettava esiin. Jälleen kerran käy niin, ettei lopputulos tee oikeutta taianomaiselle tunnelmalle, mutta pienen maistiaisen maisemasta silti saanee.

polar light festival

polar light festival

polar light festival

Viidentenä matkapäivänä kello soi kahdeksalta. Pakkaaminen on hoidettu edellisenä iltana, mutta loppusiivouksesta täytyy vielä suoriutua. Matot ulos, peitot tuulettumaan, imuri käyntiin ja tiskit koneeseen. Lentokenttäbussi starttaa kylästä, vedämme pakaasejamme parisataa metriä ylämäkeen. Huopatossut lipsuvat ja hiki kostuttaa kainalot. Matkaevääksi haen kävelykylän punaisesta kahvilasta juuri paistetun jättimunkkirinkilän, jonka läpimitta on yli 20 senttiä.

polar light festival

polar light festival

Paluukoneessa viereisellä rivillä istuva mies pitelee toisessa kädessään tablettia ja toisessa kännykkää. Päässä on langattomat kuulokkeet. Silmät seilaavat näyttöjen välillä, toisessa pyörii elokuva, toisessa vilisee peli, jossa hahmo hypähtelee kallionkielekkeeltä toiselle. Hengästyttää, vaikka vilkuilen vain vierestä. Pyyhin sokerin suupielistä ja suljen silmäni. Palaan oravanpyörään vasta huomenna.

Pakkaajan muistilista – mitä laskureissulle mukaan?

Reissuun lähteminen on aina yhtä kutkuttavaa. Viikkokausien suunnittelun jälkeen lähtöpäivä lähestyy. Vatsassa lentelee kymmeniä perhoslajeja ja kärsimätön odottaminen tekee levottomaksi. Mieli on jo matkalla, vaikka matkalaukku ja suksikassi seisovat edellään tyhjinä vaatehuoneen nurkassa.

Inhoan pakkaamista. Enkä oikeastaan tiedä yhtäkään ihmistä, joka pitäisi siitä. Niinpä välttelen toimeen ryhtymistä viimeiseen saakka, etenkin silloin kun tiedän, että edellisen reissun kamppeet ovat vielä likaisina laukussa. Samaan syssyyn on hyvä huomata, että suurin osa lempivaatteista on pyykkivuoren uumenissa ja puhtaat alusvaatteetkin vähissä.

mitä laskureissulle mukaan

Kaikkein eniten päänvaivaa aiheuttaa laskulomalle lähteminen. Miten ja mitä pakata laskulomalle mukaan? Suksien, monojen ja kypärän lisäksi pitää varautua kylmään viimaan, tuuleen, pakkaseen ja tuiskuun. Toisaalta etenkin keväällä aurinko saattaa lämmittää jo niin kuumasti, että vähemmälläkin pärjää. Iltaohjelma vaatii omat vaatteensa ja mökkielämä jokailtaisine saunomisineen rennommat kuteet.

Kerrospukeutuminen on talvikeleissä ja varsinkin tulipalopakkasilla kaiken a ja o. Alimmaksi kosteutta imevää ja hengittävää luonnonmateriaalia, väliin fleeceä tai villaa ja päälle kuori, joka hengittää, mutta pitää tuulta ja sietää myös märkiä olosuhteita. Kerrosten paksuutta voi säädellä lämpömittarin lukeman mukaan. Kerrospukeutumisen yhteydessä on muutama valistuksen sana paikallaan.

sukset sallatunturissa

Suosittelen ihoa vasten merinovillaa. Se pitää lämpimänä ja puhdistuu tuulettamalla. Keinokuituinen tekninen vaate alkaa helposti haista jo yhden käyttökerran jälkeen, mutta merinovillaista paitaa voi käyttää jopa viikon putkeen ilman hikisiä hajuhaittoja. Myös välikerrokseksi kannattaa valita merino, sillä esim. fleecetakin valmistusmateriaalien mikromuovit kuormittavat ympäristöä raskaasti. Konepesussa polyesteristä valmistettu fleecetakki tai polyesterivuorillinen vaate päästää pesuveteen pahimmillaan jopa 250 000 pikkuruista kuidunpätkää, jotka kertyvät vesistöihin ja lopulta elimistöömme.

Suomessa jätevedenpuhdistamot suodattavat jopa 95 prosenttia viemäriveden keinokuiduista, mutta kuidunpätkiä pääsee silti läpi merkittävä määrä. Eikä kyse ole pelkästään muovista, sillä pienet muovihituset sitovat itseensä tehokkaasti muita aineita, kuten järvien pohjiin varastoituneita raskasmetalleja. Dominoefekti on tehokas: vesikirppu ahmaisee muovihitusen, pikkukala armeijan vesikirppuja ja isompi saman verran pieniä fisuja. Ketjun päässä istuu ihminen, ruokapöydässä, lautasellaan kala-ateria. En aio paasata asiasta enempää, mutta jos aihe jäi mietityttämään, voi lisää lukea Suomen Kuvalehdestä, Susan Heikkisen kirjoittamasta ansiokkaasta artikkelista.

auringonlasku ja husky

Jokunen vuosi sitten, kun olin lähdössä tyttöjen laskureissulle Pyhätunturiin, siskoni lähetti minulle muistilistan, jonka mukaan hän on jo pitkään pakannut lähtiessään Lappiin tai Alpeille. Se helpotti tällaisen antipakkaajan elämää kummasti. Vuosien varrella luettelo on muokkautunut omiin tarpeisiini sopivaksi, välttämättömäksi check-listaksi, jonka kaivan esiin taas maaliskuun lopussa, kun lennähdän Sallatunturin keväisille hangille. Jos sinäkin harrastat mutkamäkiä, tuunaa lista toimivaksi ja talleta se varmaan paikkaan. Saatat oppia pitämään pakkaamisesta. Ehkä.

Mitä laskureissulle mukaan?

– Monot, sukset ja sauvat
– Kypärä ja laskulasit
– Kuoritakki- ja housut
– Ohuet untuvahousut tai toppahousut
– Lasku- ja (merino)villaiset alushanskat
– Pitkät merinokerraston housut
– Tuulenpitävät merinoshortsit
– Merinoaluspaita
– Merinopoolopaita
– Merinohuppari
– Pieneen tilaan pakkautuva untuvatakki
– Laskusukat x 3
– Merinokauluri ja -buffi
– Urheilurintaliivit x 2
– Pipo ja lapaset
– Lämpimät kengät
– Villasukat
****
– Reppu
– Juomasäiliö tai -pullo
– Istuinalusta
– Spork-lusikka-haarukka
– Termospullo/termosmuki
– Tulitikut
– Puukko
– Otsalamppu
– Piilolinssit
– Aurinkolasit
– Aurinkorasva

Jos olet vapaalaskun ystävä ja tykkäät randoilusta, muista myös lumivyöryvarusteet sekä nousukarvat. Valokuvaukseen hurahtaneet muistanevat kameran, jalustan, kädenlämmittimet, vara-akut ja muut vermeet ilman muistuttamistakin.

Laskukamojen lisäksi pitää tietysti pakata alusvaatteet, normisukat, henkilökohtaiset hygieniatarvikkeet, mukavat mökkivaatteet sekä jotain vähän parempaa mahdollisia iltarientoja varten. Tunturimökille pakkaan mukaan myös käsi- ja keittiöpyyhkeen, pienen määrän perusmausteita, kotona sekoitetun myslin sekä muutaman teepussin.

pyhätunturi

Pieneen tilaan pakkautuva untuvatakki on ehdoton. Se mahtuu paukkupakkasilla laskutakin alle ja kevyemmillä keleillä reppuun, josta se on mukava vetäistä tauolla päälle. Panosta myös kunnollisiin pitkävartisiin merinovillaisiin laskusukkiin. Ne pitävät varpaat sulana, eivätkä paina ikävästi monon sisällä. Naisia kehotan pakkaamaan mukaan sporttirintsikat, laskeminen kun on välillä melkoista rytyytystä.

Reppu on hyvä olla rinteessä mukana. Siinä kulkevat kätevästi mukana taukotakin lisäksi myös kamera, eväspatukat, juomapullo, after ski -pipo sekä aurinkolasit. Tulilla viihtyvä pakkaa reppuun myös istuinalustan, tulitikut, termospullon, makkarapaketin ja puukon. Otsalampustakin saattaa olla hyötyä, etenkin jos innostut haikkaamaan pimeän laskeudutta tunturin laelle metsästämään revontulia.

Jos tilaa on vähän ja olet liikkeellä lentäen, pue päälle isoimmat vaatekappaleet, kuten kuorihousut ja takki. Kiinnitä kypärä reppuun, se vie laukussa turhaa tilaa. Mikäli kaiken tämän jälkeen laukkuun jää tilaa, voit mahduttaa mukaan alppitiikerin turkin tai tunturiseepran outfitin. Niitäkin on nimittäin tunturissa nähty. (Kuva: Milja Fromholtz / Pipo Silmillä)

Pyhätunturi, kuva: Milja Fromholtz

ps. Jos tykkäät nautiskella after skistä omassa porukassa mökin terassilla, varmista, että hiihtokeskuksessa tai sen lähimaastossa on Alko. Jos ei ole, sujauta laukun sivutaskuun minttukaakaotarpeet tai tilaa tarvittavat juhlajuomat etukäteen Alkon tilauspalvelusta, jolla yleensä on noutopiste tunturissa.

Tapastelua ja taukopaikkoja

Keski-Euroopan hiihtokeskuksien safkavalikoima on hieman toista luokkaa kuin Lapin tuntureilla. Turvallisia burgereita ja ranskalaisia toki löytyy vuoriltakin, mutta niiden lisäksi rinneravintoloiden listoilla on keittoja, täytettyjä leipiä, pastaa ja pihviä, oikeastaan mitä tahansa gourmet-hodareista kolmen ruokalajin a la carte -lounaisiin. Nautimme näistä herkuista kahtena ensimmäisenä päivänä vain todetaksemme, että jalat olivat loppupäivän spagettia ja lounaskooma vei laskemisesta parhaimman terän. Vatsa oli sitä mieltä, että liika on liikaa. Huomasimme, että hotellin ruhtinaallisen aamiaisen jälkeen meille riittää rinteessä vain pieni huikopala.

WP_20160309_11_50_34_Pro
WP_20160312_15_50_58_Pro

Raskaat laskupäivät vaativat kuitenkin raskaat iltahuvit. Nyt en tarkoita pöydillä tanssimista ja oluttuoppien kumoamista brittituristien kansoittamissa after ski -baareissa, vaan syömistä. Pitkään ja hartaasti, mitä rasvaisempaa ja hiilaripitoisempaa, sen parempi, sillä reidet tarvitsevat polttoaineensa. Ähkyssä ja tiedottomana nukahtaminen ja sikeät yöunet olivat taattu.

WP_20160307_20_33_47_Pro
WP_20160310_20_27_47_Pro
WP_20160308_12_29_12_Pro
WP_20160306_17_01_56_Pro
WP_20160310_21_47_04_Pro

Kun kolmantena laskupäivänä lunta tuli taivaalta vaakasuorassa ja kasvot tuntuivat kattamattomissa tuolihisseissä istuessa neulatyynyltä, neljä tuntia kyykkäämistä riitti. Päätimme lähteä käymään Andorra la Vellassa, minivaltion pääkaupungissa, jota myös ostosparatiisiksi tituleerataan. Edelliseen kertaan verrattuna hinnat olivat nousseet, sillä tuotteille oli sittemmin asetettu 4 prosentin arvonlisävero. Suomeen verrattuna esimerkiksi kosmetiikan hinnat olivat noin puolet siitä, mihin itse olen tottunut. Minulla oli täsmäostoslistalla vain Diorin päivävoide, mutta mies innostui minunkin edestä. Ostoskassiin sujahti partavesi, eau de toilette, deodorantti, kahdet aurinkolasit ja viskipullo. Paluubussi odotutti itseään reilun tunnin. Märkänä, kylmissään ja ilman istumapaikkaa nälkäkiukku teki tuloaan. Onneksi kotikadun Pizzeria L’avet möi salaatteja myös mukaan. Kuuman suihkun jälkeen peiton alla syöminen oli luksusta.

WP_20160309_20_31_00_Pro

Seuraavana päivänä aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja puuteria riitti. Parin tunnin jälkeen reidet huusivat jo armoa ja oli pakko pysähtyä. Yhdeksän vuoden takaisesta laskuviikosta mieleen oli painunut vain yksi paikka: aurinkoterassi pienen lammen rannalla, vähän syrjässä suurilta massoilta, metsässä mutkittelevan punaisen rinteen kainalossa. Muisti ei ollut ihme kyllä tallentanut aurinkolavereita, shamppanjabaaria ja ihania voileipiä. Refugi del Llac de Pessons, täydellinen taukopaikka!

WP_20160311_14_33_57_Pro

Perjantaina halusimme syödä vähän paremmin, olihan yhteistä taivalta takana jo huimat yhdeksän kuukautta. Kynttilänvaloa, silmiin tuijottelua ja henkeviä keskusteluja viinilasin äärellä. Cort del Popaire sopi tarkoitukseen paremmin kuin hyvin. Varasimme pöydän ison hiiligrillin läheltä, minun possuannokseni ja miehen lampaakare valmistuivat silmiemme edessä. Alkuruuan verivanukas oli herkkua, mutta crema catalana oli kärähtänyt pahan kerran. Parempaa olen yllättäen syönyt Helsingissä, Soil Wine Roomissa.

WP_20160311_20_17_09_Pro
WP_20160311_20_00_08_Pro
WP_20160311_20_33_30_Pro
WP_20160311_21_24_36_Pro

Tapaksiakin syötiin tottakai, oltiinhan lähellä Espanjan ja Katalonian rajaa. Kylän paras tapas-baari La Caleta oli sopivasti hotellin vieressä, asiakaspaikkoja baarissa oli ruhtinaalliset 16 ja ruoka erinomaista. Annoskoko oli ehkä vähän haastava kahdelle, luulen, että pimientos de padron -kiintiö on pienen hetken täynnä.

WP_20160308_19_43_12_Pro
WP_20160308_20_18_43_Pro
WP_20160308_19_52_15_Pro
WP_20160308_19_52_25_Pro

Taisimme koluta käytännössä läpi kaikki Soldeun kelvolliset ravintolat. Mikään gourmet-paratiisi kylä ei ole, mutta maut ja hinnat olivat kohdillaan. Espanjan ja Ranskan läheisyys näkyi, mutta mihinkään kovin omintakeiseen emme törmänneet. Vatsat kuitenkin täyttyivät ääriään myöten ja se lienee tärkeintä!