Talvilomalle etelän lämpöön vai pohjoisen pakkasiin?

Kotona kököttäminen saa nyt riittää! Valtakunnan suurin sanomalehti maalailee eteemme huojuvia palmuja, mainoskatkoilla ihastellaan bungalowin patiolle viritettyjä riippumattoja ja kadunvarsimainoksissa adunvarsimainoksissa vilahtelee valkohiekkaisia paratiisirantoja. Turkoosinvärinen meri kimaltelee kännykän ruudulla ja pastellinsävyissä säihkyvät auringonlaskut ujuttautuvat uniinkin. Kahden vuoden kurjuuden jälkeen sinäkin olet ansainnut hiekkaa varpaittesi väliin, ihanaa!

Vai onko sittenkään?

Kaipaan kyllä matkustamista, mutta varsinaista matkakuumetta kahden vuoden kotoilu ei ole onnistunut nostattamaan. On ollut aikaa ajatella. Matkakuumeilun sijaan olen hiukan huolissani. Pelkään, ettei kohta meillä ei ole neljää vuodenaikaa. Ei hitaasti herävää keväistä luontoa, ei lempeän leutoja kesäpäiviä, ei syksyn lehtien väriloistoa eikä edes hohtavia hankia. Puihin pakkautuva tykkylumi jää tätä menoa historiaan, ja samoille historian lehdille unohtuvat myös ladut, joilla saamme tänäkin talvena lykkiä muina niskasina menemään.

talvilomalle pohjoiseen

Ilmaston lämpenemisen myötä tukalien helteiden ja arvaamattomien lumimyrskyjen kaltaiset äärisäät yleistyvät, ja samalla leudot kesät ja tasaisen varmat ja pitkät talvet katoavat vähitellen. Muutos vaikuttaa myös sinun elämääsi. Luonnon monimuotoisuus kärsii, kasvit ja eläimet katoavat ja ekosysteemit natisevat liitoksistaan. Tämä ei ole mielipidekysymys, vaan kylmää faktaa, jonka pitkän aikavälin tilastot ja ensi viikolla julkaistava IPCC:n raportti todistavat. Siksi kieltäydyn kaukomaista ja matkustan mieluummin pohjoiseen.

talvilomalle pohjoiseen

talvilomalle pohjoiseen

Olen kirjoittanut aiheesta ennenkin. Kesän lapsena, juhannuksen tietämillä syntyneenä olen hurahtanut mökkielämään ja rakastan valoisia kesäkuukausia yli kaiken. Mutta minua miellyttävät myös pimenevät illat, sininet hetket ja kaamoksen hämärä, joka sallii kotiin käpertymisen ja ison pahan maailman sulkemisen neljän seinän ulkopuolelle.

Talvilomalle pohjoiseen – etätöitä, hohtavia hankia ja mutkamäkiä Sallatunturissa

Talvisin en suinkaan kaipaa kaukomaille tai etelän lempeään lämpöön. Kuuman kosteat kohteet, auringon palvominen tai huojuvien palmujen alla pötköttely eivät ole minua varten. Kun lämpömittarin lukemat ylittävät 25 asteen, hiki pisaroi iholle, päässä humisee ja muutenkin tuntuu tukalalta. Niinpä valintani on varsin helppo: hikoiluttavien helteiden sijaan matkustan pohjoiseen ja valitsen lumen ja jään. Kääriydyn kalsarikerroksiin, vuoraudun villapaitoihin, vedän jalkaani punaiset huopikkaat ja painelen ulos pakkaseen.

talvilomalle pohjoiseen

talvilomalle pohjoiseen

Pohjoisen maiseman muistot on merkitty minuun, olenhan isän puolelta perimältäni sallalainen. Metsän hiljaisuus, pakkasen narina jokaisella askeleella, eläinten polut tuoreella lumella, uteliaan kuukkelin pulputus kuusikossa ja reposet, jotka leiskuvat pohjoisella taivaalla. Tuttu puheen nuotti, paikallinen ruoka, kursulaisen rieska, sympaattiset latukahvilat, maailman parhaat munkit, ruuhkattomat rinteet sekä hyvin hoidetut ladut, joilla vastaantulijoita tervehditään joka kerta. Siinä on elämystä kerrakseen.

talvilomalle pohjoiseen

talvilomalle pohjoiseen

Oikeastaan tärkeintä on maisemanvaihdos – se naksauttaa aivot uuteen asentoon, nostaa mielialaa ja parantaa unen laatua. Kuka kaipaa palmuja, kun ikkunoista näkyy sokerihuurrutettuja puita ja talven huikaiseva valo? Suurin osa päivistä kuluu läppärin ääressä, mutta aurinkoisina tunteina keskeytämme etätyöt, sujautamme sivakat jalkaan ja lähdemme ladulle, laskettelemaan tai vaikka pulkkamäkeen. Reppuun pakataan väsleivät sekä termospullollinen kuumaa kaakaota. Tulet tehdään laavulla tai Sallatunturin huipulle rakennetun tunnelmallisen tuvan suojissa.

talvilomalle pohjoiseen

talvilomalle pohjoiseen

Kaiken tämän pääsee kokemaan ilman autoa, pöllölakanoissa lähes perille saakka puksutellen. Yöjunan päätepisteeltä matka jatkuu pikkubussilla, joka kuljettaa suoraan ekosertifioidulla sähköllä pyörivän hiihtokeskuksen kainaloon. Vielä 1990-luvulla juna kuljetti matkaajia Sallan kirkonkylälle asti. Salaa toivon, että uutta kansallispuistoa kehitettäessä harkittaisiin myös raiteiden avaamista uudelleen. Ostaisin sarjalipun saman tien.

ps. YLE Lappi haastatteli minua pari päivää sitten kysyäkseen, miten pohjoiseen voisi matkustaa halvemmalla. Minä vastasin, ja toimittaja keräsi pitkäksi venähtäneen puheeni joukosta 10 vinkkiä edullisempaan talvilomaan. Tänään julkaistuun juttuun on putkahtanut pieni painovirhepaholainen, josta voi saada käsityksen, että junan alakerrasta ostetut istumapaikkojen liput olisivat yläkertaa halvempia. Se ei pidä paikkaansa, mutta makuuhyttien kohdalla hintaeroa kyllä on, sillä yläkerran vessalliset hytit ovat alakerran vessattomia kalliimpia.

Ensikertalainen Kiilopäällä – matkalla maailman katolle

Puuskutan. En uskalla pysähtyä hetkeksikään, sillä epäilen, etten pääsisi enää liikkeelle. Kivet muljuvat kenkieni alla. Matkaa on jäljellä vain reilu kilometri, mutta se kulkee suoraan korkeuskäyrältä toiselle. Jyrkimpään kohtaan on rakennettu rappuset. Yritän keskittyä niiden laskemiseen, mutta sekoan luvuissa jo parinkymmenen askelman jälkeen. Jatkan puuskuttamista ja nousen muutaman rappusen selkä menosuuntaan päin. Saan maisemasta virtaa ja jatkan eteenpäin. Olen ensimmäistä kertaa Kiilopäällä.

Pyhä-Nattanen

Pyhä-Nattanen

Pyhä-Nattanen

Kaksikymmentä minuuttia sitten makoilimme vielä hotellihuoneen mukavalla sängyllä. Olimme aiemmin päivällä huiputtaneet Pyhä-Nattasen ja sivulauseessa sopineet, että illalla olisi kiva kiivetä Kiilopään puuttomalle laelle. Suunnitelma oli kuitenkin haudattu, sillä ehdimme takaisin hotellille myöhemmin kuin kuvittelimme. Illalliskattaus oli jo alkamassa Suomen Ladun päämajan suuressa ruokasalissa. Oli valittava rehdin ruoan ja Kiilopäälle kapuamisen välillä.

Rumakuru

Pyhä-Nattanen

Kiilopäällä

Sitten siskoni alkaa laskeskella ääneen. Kilometrejä on suuntaansa kaksi. Jos nyt lähtisimme, ehtisimme kyllä illallisellekin. Ei huipulle mene kuin puoli tuntia, kun reippaasti kävellään. On kevyempi kulkea, sillä reppua eikä eväitä tarvita. Eikö olisikin hienoa olla auringonlaskun aikaan Kiilopäällä ja katsella pastellinsävyistä taivasta tunturin laelta? Eihän se huippu tietenkään mihinkään täältä katoa, yritän ensin toppuutella. Pitäisikö kuitenkin jättää reippailu seuraavalle kerralle? Samaan hengenvetoon jatkan, että en tiedä tuleeko toista kertaa ja jos tulee, niin milloin. Näin pohjoisessa en ole koskaan ennen ollut. Päätös on lopulta helppo. Vetäisemme hotellikäytävän kuivauskaapissa puoli tuntia pöhisseet vaelluskengät takaisin jalkaan, heitämme kuoritakit niskaan ja lähdemme matkaan.

Pyhä-Nattanen

Pyhä-Nattanen

Pyhä-Nattanen

Reitti Kiilopään huipulle alkaa Urho Kekkosen Kansallispuiston lähtöportilta. Se seuraa Kiirunan poluksi nimettyä rengasreittiä, nousee ensin loivasti ja tasaisesti tunturin kylkeä pitkin, jyrkkenee sitten ja päätyy karun kiviselle laelle 546 metrin korkeuteen. Kiilopään palvelut sijaitsevat jo valmiiksi yllättävän korkealla merenpinnasta, joten nousua tulee yhteensä “vain” reilut 200 metriä.

Pyhä-Nattanen

Pyhä-Nattanen

Rumakuru

Laella polku loivenee ja hengitys alkaa tasaantua. Huipulla vastaan kävelee perhe, jonka isä on pukeutunut t-paitaan. Pyörittelemme päitämme, sillä ihan noin lämmin maailman katolla ei ole. Oikeastaan päinvastoin: Kiilopäällä tuivertaa niin, että korvissa humisee ja kameraa näpräävät näpit alkavat tuntua kohmeisilta. Pieni poika keräilee kiviä ja asettelee niitä päällekkäin. Emme henno huomauttaa, että niin ei oikeastaan saisi tehdä.

Pyhä-Nattanen

Pyhä-Nattanen

Kiilopäällä, kansallispuistoissa ja kaikkialla muuallakin luonnon keskellä maastoon tai sen muodostelmiin kajoaminen on lailla kielletty. Se mikä saattaa näyttäytyä vierailijalle epämääräisenä kivikasana, kuoppana tai kallionmuotona saattaa alkuperäiskansojen pyhä paikka, säilytyskuoppana käytetty purnu tai historiasta kertova muinaisjäänne. Piirrä siis puumerkkisi ainoastaan autiotuvan, lintutornin tai laavun vieraskirjaan ja jätä koskematon luonto edelleen koskemattomaksi.

Pyhä-Nattanen

Pyhä-Nattanen

Pyhä-Nattanen

Aurinko piilottelee taivaalla kiitävien pilvien takana, mutta valkoisen väleistä näkyy sentään silloin tällöin sinistä. Suoraan etelässä siintävät Sompion luonnonpuiston terävähuippuisten Nattastunturien ääriviivat. Urho Kekkosen kansallispuisto avautuu idässä ja pohjoisessa. Pieni ihminen on ihmeiden äärellä kuin maailman katolla, huomaamattomana hiekanjyvänä ikiaikaisen luonnon keskellä.

Kiilopäällä

Kiilopäällä

Lähdemme laskeutumaan lumoutuneina karun maiseman kauneudesta. Hämärä hiipii tunturin juurelle, kengät rahisevat soralla ja sormiin palailee pikkuhiljaa lämpö. Ehdimme hyvin illalliselle, ja seuraavana yönä näemme unta horisontissa hiljaisina seisovista jättiläisistä, sinisenä siintävistä tuntureista ja niiden liikuttavasta luonnosta. Aamun valjetessa pakkaamme tavarat ja lähdemme liikkeelle. Kiilopää on peittynyt pilviverhon taa. Rumakuru odottaa.

Kuvat on otettu Kiilopäällä, Pyhä-Nattasella sekä UKK-puiston Ahopään rengasreitillä. Osa otoksista on siskoni Miian kaunista käsialaa.

Ilman autoa Ylläkselle – vinkit vastuulliseen hiihtolomaan!

Haaveiletko lomasta Lapissa? Hohtavista hangista, auringossa kimaltelevista kinoksista, pakkasen narinasta huopatossujen alla, liukkaista laduista ja tunturien tykkylumesta? Ymmärrän. Niin minäkin teen, joka vuosi. Joskus haaveilen myös siitä, että meillä olisi auto. Että voisimme heittää laskukamppeet takakonttiin, pakata sukset suksiboksiin ja lähteä tunturiin, tuosta noin vain, vaikka hetken mielijohteesta. Onneksi ilman autoakin pärjää – ja ilmasto kiittää!

ilman autoa ylläkselle

ilman autoa ylläkselle

Asumme muutaman kilometrin päässä Helsingin keskustasta. Metrolle on muutama sata metriä, lähin bussipysäkki on viereisessä korttelissa ja ratikkakin kulkee kohta kerrostaloasuntomme kupeesta. Sulan maan aikaan liikumme polkupyörillä kaikkialle. Emme siis tarvitse autoa mihinkään, vaikka se kieltämättä olisikin kotimaata kolutessa kätevä.

Ilman autoa hiihtolomalle – uhka vai mahdollisuus?

Kun suunnittelimme ensimmäistä yhteistä laskureissua Lappiin, mies pyöritteli päätänsä. Ilman autoa Ylläkselle? Miten muka saamme kaiken sen kaman raahattua omin käsin pelipaikoille pelkkää julkista liikennettä käyttäen? Jo suksipussi, jossa on kahdet laskettelusukset ja yhdet murtsikat sauvoineen painaa kymmenen kiloa. Sen lisäksi kannettavana on monokassi, kaksi reppua, yksi vedettävä matkapakaasi ja yksi iso duffelilaukku. Minä olin kuitenkin matkannut pohjoiseen useita kertoja ennenkin ja vakuuttelin, että onnistumme kyllä. Autottomuus ei ole mikään ongelma.

ilman autoa ylläkselle

ilman autoa ylläkselle

Sen verran teimme ensimmäisellä kerralla myönnytyksiä, ettemme ottaneet omia suksia mukaan. Sinivalkoiset siivet lennättivät meidät Rovaniemelle, josta hyppäsimme bussiin, jonka päätepysäkki oli tunturissa. Mökiltä hissin ala-asemalle oli lyhyt kävelymatka ja kauppakin oli sopivasti pulkkamäen alapäässä. Kotona mies totesi, että eihän tämä niin vaikeaa ollutkaan. Niinpä tunturissa on käyty sen jälkeen joka vuosi.

Lentokonetta kätevämpi ja vastuullisempi valinta on yöjuna. Ei odottelua kentällä kummassakaan päässä, ei lisämaksuja suksista tai laudasta, eikä hirvittäviä hiilidioksidipäästöjä ilmakehään. Autonkin saa tarvittaessa mukaan, jos niin haluaa.

Junassa suksipussi ja matkalaukut mahtuvat alemman sängyn alle ja matka taittuu kuin huomaamatta pöllölakanoissa pötkötellessä. Pääteasemalla on vastassa jatkoyhteysbussi, jonka matkatavaratilassa pakaasit jatkavat matkaansa meidän ihaillessa linja-auton ikkunoista valkeaa maisemaa. Tämän yhdistelmän olemme valinneet viimeiset kolme vuotta. Lentäminen Lappiin on jäänyt pysyvästi historiaan.

ilman autoa ylläkselle

ilman autoa ylläkselle

ilman autoa ylläkselle

Olen tietoinen siitä, että näkökulmani on helsinkiläisen. Ei Joensuusta tai Vaasasta lähdetä niin vain yöjunalla pohjoiseen. Yöjunareitinkin varrelta kyytiin nouseminen voi olla hankalaa, jos lähtö on myöhään illalla tai keskellä yötä. Olisi varmaan pitänyt otsikoida juttu toisin: Ilman autoa Helsingistä Ylläkselle? Joka tapauksessa, tässä ovat hyväksi havaitsemamme vinkit kaikille autottomille, jotka haaveilevat Lapin lumista.

1. Ajattele ilmastoa ja matkusta maata pitkin

Juna on vastuullisen matkaajan valinta. Noin 90 % matkustajaliikenteestä kulkee kiskoilla sähköenergialla. VR:n nettisivujen mukaan vesivoimalla tuotetun uusiutuvan energian osuus junaliikenteen energiankäytöstä on jo yli 70 prosenttia. Kaiken muun hyvän lisäksi uusimmissa veturimalleissa voidaan hyödyntää jarrutuksen liike-energia ja syöttää se takaisin junan sähköverkkoon matkustajien iloksi. Rehellisyyden nimissä mainittakoon, että kaikilla reiteillä sähkövetoisia vetureita ei kuitenkaan voi käyttää, ja siksi Ylläkselle eli Kolarin suuntaan matkustaessa viimeiset 300 km Oulusta eteenpäin likaisen työn tekee diesel-veturi.

ilman autoa ylläkselle

ilman autoa ylläkselle

ilman autoa ylläkselle

Yöjunassa matkustaminen on leppoisaa. Kaikista makuuvaunun hyteistä löytyy vesipiste, mukeja, vesipullot ja pienet pyyhkeet. Pöllölakanoin pedattujen sänkyjen päädyssä on lukulamput ja pistorasiat. Kiskojen kolke tuudittaa uneen ja ravintolavaunu tarjoilee aamiaista ennen perille saapumista. Kuulutuksia ei yön aikana tule, joten unta häiritsevät huonolla tuurilla vain seinän takana meteliä pitävät kanssamatkustajat.

Vain yksi asia makuupaikoissa ottaa päähän, mutta sekin ratkeaa, kun mukaan muistaa ottaa teippirullan. Kun valot sammuttaa, sängyn päädyssä olevan digitaalisen kellon numerot loistavat pimeässä kuin majakka merellä. Siksi tarvitaan teippiä ja pala paksumpaa paperia tai kartonkia. Tarkoitukseen sopii hyvin myös jokaisesta hytistä löytyvä yöjunan esite!

2. Tarkista jatkoyhteyksien aikataulut kohteesta, jonne olet matkalla.

Kolarin rautatieasemalta lähtee busseja sekä Ylläkselle että Leville. Bussien aikataulu on sovitettu junien saapumisaikojen mukaan, joten siirtyminen tunturiin on varsin näppärää. Aina bussikuljetuksen järjestyminen ei ole itsestään selvää, esimerkiksi Rovaniemen lentokentällä ei jokaisen saapuvan lennon jälkeen odota linja-autokyyti.

ilman autoa ylläkselle

ilman autoa ylläkselle

ilman autoa ylläkselle

Jossain kohteissa saatetaan odottaa bussikyytiin ilmoittautumista etukäteen, ja sesongin ulkopuolella bussikyyditys saattaa puuttua kokonaan. Hiihtokeskusten nettisivuilla on yleensä yksityiskohtaiset ja ajankohtaiset tiedot siitä, miten tunturiin pääsee. Varmista siis jatkoyhteytesi ennen junalippujen ostamista.

3. Varaa yöjunapaikat ajoissa

Hiihtokauden yöjunaliput tulevat myyntiin jo alkusyksystä. Tänä vuonna talven yöjunapaikkoja pääsi ostamaan elokuun 20. päivä. Mitä aiemmin ostat liput, sitä enemmän on valinnanvaraa ja sitä varmemmin onnistut nappaamaan tarjoushintaiset tiketit. Tätä kirjoittaessa tarjoushinta yhteen suuntaan on 49 euroa per nuppi makuuhytissä, jossa ei ole omaa vessaa. Maksamalla vähän enemmän saat yläkerran kylpyhuoneellisen hytin. Makuupaikan hinta on sama lähtö- ja saapumispaikasta riippumatta. Kannattaa tilata VR:n uutiskirje tai tsekkailla nettisivujen uutisia, jos tarjousliput kiinnostavat. Jos suunnittelet ottavasi auton mukaan, ole ekstravikkelä, sillä autovaunuja on vain muutama yöjunaa kohden.

4. Valitse majoitus hyvällä sijainnilla

Tunturihotelli on varma valinta, sillä rautatieasemalta lähtevät jatkoyhteysbussit kiertävät yleensä suurimpien hotellien kautta. Hotelleilta on usein myös lyhyt matka palveluihin tai hotellissa itsessään saattaa olla palveluita riittämiin. Hiihtoladutkin ovat luultavasti lähellä, ja tunturiin vievä skibussikin saattaa koukata hotellin kautta.

Me haluamme kuitenkin majoittua mökissä. Terassi, takkatuli, sauna, oma rauha ja keittiö, jossa voi kokata, ovat meille tärkeämpiä kuin valmis aamupala tai hienot hotellihuoneet. Ennen mökin varaamista kannattaa tehdä hieman salapoliisityötä. Selvitä, miten lähelle pääset jatkoyhteysbussilla. Paina mieleesi lähin tienhaara ja kysy kuskilta, voisiko siinä pysähtyä, vaikka pysäkkiä ei ihan vieressä olisikaan. Hyvin usein se onnistuu, sillä Lapissa kenelläkään ei tunnu olevan kiire mihinkään.

ilman autoa ylläkselle

ilman autoa ylläkselle

ilman autoa ylläkselle

Tarkista mökin etäisyys hiihtohisseistä, lähimmistä laduista, ruokakaupasta ja muista tarvittavista palveluista. Jos mökki ei ole tunturin välittömässä läheisyydessä ja laskettelu kiinnostaa, tsekkaa kulkeeko alueella hiihtobussi ja selvitä sen pysäkit.

Ylläksellä hyvä sijainti on Tunturitieltä kääntyvien teiden varrella. Tunturitietä pitkin ajavat sekä jatkoyhteysbussi että skibussi. Me majoituimme Niestatien kelorivarissa, josta matkaa lähimpään Tunturitien tienhaaraan oli vain reilu 100 metriä. Bussipysäkki oli 200 metrin päässä ja lähimmälle ladulle oli 300 metriä, ruokakauppaan ja ravintoloihin vartin kävelymatka.

ilman autoa ylläkselle

Toinen Ylläksen suuri fani, Islannissa asuva Satu Rämö kehuu tuoreessa postauksessaan Peltotievan aluetta, jonka sijainti on vieläkin keskeisempi. Monen mökin vakiovarustukseen kuuluu potkukelkka ja/tai pulkka. Ne ovat iso apu kauppareissulla, etenkin jos ostettavaa on kassikaupalla.

5. Suksilla suoraan mökille vaikka metsien halki!

Jos mökki ei ole hiihtohissien välittömässä läheisyydessä, on autoton helposti riippuvainen harvakseltaan kulkevien skibussien aikatauluista. Vaihtoehtoja kuitenkin on. Sukset ovat yllättävän kätevä liikkumismuoto, vaikka mökki sijaitsisikin hieman kauempana tunturista.

Sallassa laskemme tunturin sivussa sijaitsevalle kummisedän mökille metsiä pitkin. Se vaatii hieman seikkailumieltä, mutta laskutaitojen ei tarvitse olla offaritasoa. Hissukseen ja riittävän loivasti laskien hiljaisessa metsässä suksilla liikkuminen on ihanaa.

ilman autoa ylläkselle

ilman autoa ylläkselle

Ylläksellä missasimme ensimmäisenä päivänä skibussin ja jouduimme odottamaan seuraavaa pari tuntia kuppilassa tunturin kupeessa. Kun viimein kapusimme bussiin, näimme matkalla ikkunasta, kuinka kaksi lautailijaa viiletti kevyen liikenteen väylää pitkin kohti Äkäslompolon kylää. Seuraavana päivänä mekin teimme niin. Kun ottaa rinteestä riittävän vauhdin, joutuu lykkimään vain parikymmentä metriä, kunnes mäki alkaa viettää alaspäin. Lunta oli paljon, eikä jalkakäytäviä ollut hiekoitettu. Iloitsimme oivalluksesta, sillä enää emme olleet riippuvaisia skibussin paluuaikatauluista.

Ja hei, aina voit hypätä taksin takapenkille, ja ajaa tunturista mökille pirssin kyydissä! Pari kilometriä ei lompakkoa juurikaan laihduta. Näin olemme toimineet ainakin kerran Pyhällä ja toisen kerran Rukalla, kun lentokenttäbussin lähtöpaikalle oli armoton ylämäki ja raahattavana laukku jos toinenkin.

ilman autoa ylläkselle

Pohjoisessa siis pärjää hyvin ilman autoakin. Hommaa helpottaa, jos vuokraat kaikki tykötarpeet paikan päältä, mutta kyllä suksipussinkin kanssa toimeen tulee, etenkin yöjunassa. Sitten vain matkaa suunnittelemaan! Pian sinäkin ihailet hohtavia hankia, kuuntelet lumen narinaa huopatossujen alla ja istut latukahvilassa höyryävä kaakaomuki käsissäsi hiihtotakin ja käsineiden kuivuessa keskellä tupaa räiskyvän takkatulen lämmössä. Ilman autoa!