Åland grönskar – saariseikkailu keväisellä Ahvenanmaalla

Kaupallinen yhteistyö: laivamatkan, ruokailut ja vuokra-auton tarjosi Visit Åland.

Pötköttelen hytissä matkalla Turusta Maarianhaminaan ja ihailen auringossa paistattelevia kalliosaaria. Yöunet jäivät normaalia lyhyemmiksi, sillä laiva lipui satamasta ennen yhdeksää. Jotta ehdin ajoissa Turkuun, oli hypättävä aamun ensimmäiseen junaan, joka lähti laiturilta vähän viiden jälkeen. Joskus kiroan vimmaani pelastaa tämä maailma. Kuinka paljon helpompaa olisikaan ollut astella Katajanokan terminaaliin ja matkustaa suoraan Helsingistä Turkuun. Mutta ei, hiilijalanjälkeni minimoimiseksi valitsin Valtion Rautatiet. Turusta matka Maarianhaminaan kestää 11 tunnin sijaan kuusi. Päästöt ovat siis melkein puolta pienemmät. Vähät yöunista, kunhan ilmastonmuutos saadaan kuriin!

Åland grönskar

Matka Åland grönskar -tapahtumaan alkaa takellellen. Korotin hyttiluokkaani kymmenellä eurolla, sillä tarkoitus oli tehdä töitä laivamatkan ajan. Yleisissä tiloissa on liikaa hälinää ja sisähyttien keinovalossa keskittyminen on vaikeaa, siksi panostin ikkunalliseen ulkohyttiin. Sähläsin terminaalissa käsilaukkuni kanssa ja laskin lompakkoni odotustilan istuimelle. Laivan porttien avautuessa nousin ja kävelin pois katsomatta taakseni. Huomasin rahapussini kadonneen vasta, kun laiva oli purjehtinut saaristomerellä reilun tunnin ajan. Ensin ajattelin, että laukullani on lähtöruuhkassa käyty, mutta hyvin pian päättelin olevani itse syypää onnettomaan sattumukseen. Kännykkä nimittäin killui käsilaukussani edelleen. Jos pikkulaukkua olisi kopeloitu vieraalla kädellä, olisi puhelin lähtenyt livohkaan ensimmäisenä.

Soitto terminaaliin vahvistaa epäilykseni: kortit kavereineen odottaisivat minua paluumatkalla. Onneksi olin napannut passin hetken mieljohteesta mukaan, sillä henkilötodistuksella voi ainakin toistaiseksi nostaa pankista käteistä. Suuret kiitokset myös Amorellan á la carte -ravintolan henkilökunnalle. Sain syödä aamiaista poikkeuksellisesti laskua vastaan. Evelina, pelastit päiväni, kirjaimellisesti.

Maarianhaminassa minua odottaa saariseikkailun seuraava haaste. Siinä se nököttää terminaalin parkkipaikalla mustana ja kiiltävänä. Olin harjoitellut viikkoa aiemmin mökkimatkalla, sillä sitä edellisestä kerrasta oli kokonaista kaksi vuotta. En varsinaisesti ole koskaan nauttinut autolla ajamisesta, mutta Ahvenanmaalla se on toistaiseksi ainoa tapa liikkua. Pyörälläkin pääsee, mutta se vaatii aikaa, jota minulla tällä kertaa ei ole.

Ahvenanmaalla ei käytännössä ole joukkoliikennettä ja autojen kappalemäärä väkilukuun verrattuna on Suomen suurin: 800 autoa per 1000 asukasta. Asia on vaikea, eikä sillä todellakaan leuhkita, mutta niin kauan kuin parkkeeraaminen on kaikkialla maksutonta ja välimatkat pitkiä, tilanne tuskin on muuttumassa. Ilmastoahdistus mielessäni pyysin käyttööni mahdollisimman vähäpäästöistä autoa, esimerkiksi hybridiä, mutta sellaista ei Maarianhaminassa ollut saatavilla. Kysymys sai kuitenkin autovuokraamon miettimään, ehkä edes muutama vähäpäästöisempi vaihtoehto olisikin hyvä hankkia.

Åland grönskar

Minulla käy vuokra-auton kanssa tuuri. Se on saman valmistajan kuin siskoltani edellisenä viikonloppuna lainassa ollut harjoittelukappale. Kaikki säädöt ovat samassa kohtaa, kytkin ja kaasu ovat jo vanhoja tuttuja ja vaihdekeppikin toimii samalla logiikalla. Stressitaso laski saman tien muutaman pykälän. Onneksi ajoreitti on yksinkertainen. Vain noin viidestä liikenneympyrästä ja yhdestä siltatyömaasta piti selvitä, muuten seuraan päätietä ajavaa autojonoa. Kvarnbo Gästhemiä lähestyessäni saan jo ajaa yksikseni ja saatan jopa vähän hyräillä. Silti pensionaatin pihalla hengästyttää ja sydän hakkaa kahtasataa. Selvisin!

Ahvenanmaa vihannoi – Åland grönskar: satokauden vehreä alkusoitto

Åland grönskar on kevään ensimmäistä satoa juhlistava festivaali, jonka Skördefestens Vänner -yhdistys järjestää Ahvenanmaan elinvoimaisen ja vehreän maaseudun kunniaksi. Väki vaeltaa ihastelemassa, kun omenapuut puhkeavat kukkaan ja parsasatoa noukitaan mullasta lautasille. Eläimiäkin pääsee paijaamaan, kun maatilat, meijerit ja puutarhat avaavat ovensa toukokuun viimeisen viikonlopun ajaksi vierailijoille. Visit Åland on kutsunut minut kulkemaan elämyksestä toiseen ja raportoimaan siitä teille, mikä mainio tehtävä!

Kun ensimmäinen yö Kvarnbo Gästhemin sinisessä huoneessa vaihtuu valoisaksi aamuksi, on aika istua rattiin uudestaan. Annan itselleni armoa ja ajan aluksi vain parin kilometrin matkan Ahvenanmaan suurimmalle muinaislinnalle johtavan polun päähän. Retki linnoitukselle ansaitsee oman postauksensa, joten palataan siihen myöhemmin. On aika jatkaa ensimmäiseen varsinaiseen Åland grönskar -kohteeseen.

Korsvikens Lamm -tilalle johtaa kapea hiekkatie. Toivon, että kukaan ei tule minua vastaan, sillä en todellakaan pysty peruuttamaan reilun kilometrin matkaa. Pääsen perille ongelmitta, tien varteen ripustettu, tapahtumaa symboloiva värikäs viiririvistö varmistaa, että olen oikeassa paikassa. Kurvaan parkkiin ja yritän selvitä ostoksista toisella kotimaisella. Pala tuoretta lampaanjauhelihapizzaa ja lasi kotitekoista mehua maksaa 5 euroa. Odotin suurempaa maatilaa, mutta kokemus onkin hyvällä tavalla kotikutoinen.

Åland grönskar

Åland grönskar

Åland grönskar

Otan sapuskani ja kävelen katsomaan aitauksessa hengaavia lampaita ja muutaman kuukauden ikäisiä karitsoja. Ne temmeltävät aitauksen ulkopuolella, tulevat nuuhkimaan uteliaina ja juovat lasten tarjoamista tuttipulloista maitoa. Katson pizzapalaani ja pyörittelen päätäni. Tuntuu väärältä natustaa lampaanlihaa samaan aikaan kun yksi karitsoista maistelee maahan laskemani repun kangasnyörejä. Tiedän kuitenkin, että lampaiden kasvatus on Ahvenanmaalla tärkeä elinkeino, saarella on oltu omavaraisia jo kauan, sillä kaikkea ei ole mantereelta voitu tuoda. Kun eläin kohtaa loppunsa, se hyödynnetään kokonaan. Tehotuotannosta ei ole tietoakaan.

Åland grönskar

Teen pikaisen pitstopin majapaikassani ja jatkan sitten kohti Lemlandia. Vuonna 2016 perustetussa paikallisessa panimossa on meneillään mestaruuskisat, joissa mitellään siitä, kuka paistaa parhaan hampurilaisen. Open Water Brewery panee olutta, mutta valmistaa myös siideriä. Ehdin paikalle vasta, kun kisat on jo pidetty ja hampurilaiset syöty. Tutustun sen sijaan tilapuodin tarjontaan. Harmillisesti valikoimissa ei ole yhtään hapanolutta, mutta mukaan lähtee yksi pullollinen siideriä maistiaisiksi.

Åland grönskar

Åland grönskar

Tarkoitus oli piipahtaa samoilla nurkilla sijaitsevalla Amalian limonaditehtaalla ja maistella limpparin lisäksi palkintoja kahminutta Mercedes Chocolaterien artisaanisuklaata, mutta kello tikittää jo ja illallisseuraksi lupautuneet Hanna ja Jenni odottavat. Mormors Gröna Hus -ravintolassa pääsen onneksi maistamaan myös Amalian raparperilimpparia. Olipa muuten outoa tilata alkoholiton vaihtoehto, siksi että TULIN AUTOLLA!

Åland grönskar

åland grönskar

Åland grönskar

Ennen autoon hyppäämistä intoudumme kuvaamaan toisiamme voikukkaniityllä, joka oli valjastettu kaarojen käyttöön. Kohti Kvarnbota körötellessäni vastaan ajaa spoilerein ja ledivaloin tuunattuja menopelejä. Lauantai-ilta on vielä nuori, mutta minä haaveilen jo pehkuihin painumisesta.

Mattas Gårdsmejerin keväisiä makuja PUR pop up -ravintolassa

Sunnuntai valkenee sateisena. Siispä kuoritakkia niskaan ja kohti uusia seikkailuja. Mattas Gårdsmejeri on sympaattinen luomumaitotila, joka valmistaa tuottamastaan maidosta juustoja, jogurttia ja jäätelöä. Lehmiä on vain muutama, niiden seurana pihalla laiduntaa myös muutama islanninhevonen ja vastasynynut vasikka. Pihan perällä on pieni puoti ja kahvila, jossa on mahdollisuus maistella halloumiburgereita ja vohveleita tilalla tuotetun jäätelön kera. Minä olen kuitenkin varannut paikan PUR pop up -ravintolasta, joka on pantu pystyyn vanhaan heinälatoon vain Åland Grönskar -tapahtumaa varten.

PUR on ahvenanmaalaista, Mattan meijerin tuotteiden ympärille rakennettua maisteluruokaa, johon liittyy vahvasti paikallinen käsityö, design ja musiikki. Lounas nautitaan seisten. Ruoka on pinottu juuri tätä konseptia varten suunnitelluille tilan keskellä oleville hyllyrakennelmille. Ahvenanmaalaiset tuotteet on nostettu kirjaimellisesti jalustalle. Myös astiat on valmistettu varta vasten PUR-konseptia varten, ne ovat saaneet muotokielensä kyssäkaalilta ja palsternakalta. Lautaset ovat kierrätettyä ikkunalasia, ja tukevat konseptin kestävän kehityksen periaatteita noudattavaa linjaa. Brändin ilmeen mukaiset asusteet on nekin valmistettu käytetyistä tekstiileistä.

Åland grönskar

Åland grönskar

Åland grönskar

Åland grönskar

Ensin saamme eteemme paahdettua spelttiä ja ahvenanmaalaisesta perunasta valmistettuja sipsejä herättelemään ruokahalua. Samalla käteen isketään lasi, josta voi maistella eri lajikkeista puristettuja omenamehuja. Alkupalana on jogurtista, kurkusta ja basilikasta sekoitettua kylmää kurkkukeittoa, joka tarkoillaan tilan salaattijuuston kanssa. Tilaisuutta emännöivää Harriet Strandvikiä naurattaa, sillä säiden herra on tehnyt heille tepposet ja korvannut viikonlopulle kaavaillut kuumat kesäkelit kylmällä ja kolealla ilmalla. Syömme kohmeisin sormin jääpaloilla viilennettyä keittoa ja vakuutamme pärjäävämme tamineissamme.

Åland grönskar

Åland grönskar

Samalla maistelemme tilan juustoja. Kova juusto, Ålandsost, on yksi saaren vanhimmista tuotteista. Ahvenanmaa on itse asiassa ollut yksi harvoista (ellei ainoa) juustontuottajista, jotka ovat toimittaneet juustoa Ruotsiin. Valkohomejuusto maistuu taivaalliselta raperperichutneyn kanssa.

Åland grönskar

Åland grönskar

Seuraavaksi tartumme Smakbyn keittiössä valmistettuun näkkileipään, jolla on tuorejuustosta ja villipurjosta eli käärmeenlaukasta sekoitettua levitettä. Latoon leviää ruokahalua herättävä tuoksu, halloumityyppinen juusto on päässyt paistinpannulle. Se saa seurakseen punasipulia, tomaattia, appelsiinivinegretteä, oreganoa, suolaa ja pippuria. Jälkiruoka yllättää, sillä paksun jugurtin päälle on ripoteltu öljyssä ja fariinisokerissa rapeaksi paistettuja saaristolaisleivän kuutioita. Elämyksen kruunaa paikallinen hunaja. Nuolisin lautasen, jos kehtaisin.

Jään hetkeksi juttelemaan PUR-konseptin äidin Harriet Strandvikin kanssa. Allekirjoitan kaiken mitä hän pitää tärkeänä: vastuullista elämäntapaa, kestävän kehityksen mukaista maanviljelyä, luomutuotteita ja lähiruokaa. Juttutuokion jälkeen Harriet yllättää ja kutsuu minut syyskuussa järjestettävään artisaaniruoalle pyhitettyyn tapahtumaan. Siitä kuulette taatusti myöhemmin lisää.

Omenamehua, oopperaa ja vanhassa mielisairaalassa paistettua leipää

Seuraava Åland grönskar -etappi on yksi Ahvenanmaan suurimmista omentatarhoista, Öfvergårds. (Ahvenanmaalla muuten kasvatetaan jopa 80 % kaikista kotimaisista omenoista!) Ohjelmassa on oopperamusiikkia ja omenamehujen maistelua. Musiikista on tarkoitus nautiskella kukkivien omenapuiden lomassa kaikkien aistien voimin. Luontoäiti on kuitenkin eri mieltä ja Sara Alm, Erica Danielsson ja Christoffer Isaksson joutuvat musisoimaan pihamaalla katoksen alla. Rankkasade pyyhkii omenapuita ja peittää aika ajoin alleen pianonkin. Kokemus on silti, tai ehkä juuri siksi ikimuistoinen. Aarioissa vilisee kevään kukkia ja lääkeyrttejä, vehreyttä ja huumaavia tuoksuja. Maistelen kuunnellessani kuutta eri omenamehua ja ostan kotiinviemisiksi purkillisen inkiväärillä terävöitettyä hunajaa.

Åland grönskar

Åland grönskar

Åland grönskar

Dueton laulu kuuluu parkkipaikalle saakka. Minun aika jatkaa matkaa, sillä aikomus on ehtiä vielä kahteen värikkäillä viirellä merkittyyn Åland grönskar -kohteeseen. Johannas Hembakta on pieni kiviuunileipomo Godbyn pohjoisella kupeella. Vanhan mielisairaalan ulkokuori hämää, sillä sen sisäpuolella on mitä viehättävin kahvila. Leipomo käyttää pääosin paikallisia raaka-aineita ja leipoo suussa sulavia makeita ja suolaisia paloja. Herkuttelemme juuri uunista tulleilla kierrepullilla ja vielä lämpimällä, ihanan rasvaisella focaccialla, jota on pakko ostaa myös mukaan.

Åland grönskar

Åland grönskar

Åland grönskar

Päätän sateisen sunnuntain päivälliseen Stallhagen-panimon pubissa. Voissa paistettujen ahventen uitua vatsaan olen valmis siirtymään unten maille. Lähestyyhän kellokin jo iltaseitsemää. Tämän onnellisempi ihminen ei oikeastaan voisi olla. Ajelen hissukseen takaisin majapaikkaani, kaivaudun vällyjen väliin ja koetan tallentaa muistiin kaiken viikonlopun aikana kokemani. Kiitos ja pitkää ikää Åland grönskar, toivottavasti tapaamme toistamiseenkin!

Keittokirjahaasteen paluu – rahkan valmistaminen kotikonstein

Heitin keittokirjahaasteen itselleni lokakuussa. Ehdin kokata kolmesta kirjasta, kunnes kävi kalpaten. Hyllyn seuraava kirja käsitteli lähiruokaa, minulle tärkeää aihetta. Lueskelin kirjaa ja selasin sivuja, enkä osannut päättää. Lopulta pysähdyin maidosta kertovan kappaleen ääreen. Se esitteli erilaisten juustojen, viilin, jogurtin, piimän ja rahkan valmistusta kotikonstein. Rahka on tämän talouden aamiaispöydän vakiovieras ja roskiin joutuvien muovipurkkien määrä on melkoinen. Siksi päätin kokeilla rahkan valmistamista omin käsin.

lähellä keittokirja

Tavasin reseptiä ja ymmärsin tarvitsevani juustonjuoksutinta. Siihen tyssäsi keittokirjahaaste. Jääkaappiin oli juuri ostettu purkkitolkulla kaupan rahkaa, joten tuntui hölmöltä valmistaa sitä samaan aikaan itse. Kun kaupan rahka oli lopussa, en kerta kaikkiaan muistanut hankkia tuota olennaista ainesosaa silloin, kuin satuin isomman ruokakaupan käytäville, joten ostin rahkaa lähikaupasta. Kierre oli valmis. Joulukin tulla jollotti ja blogijoulukalenteriurakka odotti tekijäänsä. Niin hautautui keittokirjahaaste.

Tänään se kaivetaan pöytälaatikosta entistä ehompana, sillä tadaa – jääkaappiin on ilmestynyt reilu litra itse valmistettua rahkaa! Kaikki ei tietenkään mennyt ensimmäisellä kerralla nappiin ja lopputulos muistuttaa ennemminkin venyvää viiliä kuin lohkeavaa rahkaa, mutta onneksi maku on hyvä ja tuoksu raikas.

Resepti on Heikki Ahopellon kirjasta Lähellä – hyvän maun ruokia. Olen ostanut kirjan aikoinaan Otavan kirjakaupan ale-laarista, sen kummempaa tarinaa opukseen ei liity. Ruuan tuottaminen lähellä mahdollisimman luonnonmukaisesti on asia, jota haluan ehdottomasti tukea ja edistää, jos vain mitenkään voin. Kirja on täynnä mielenkiintoisia anekdootteja, herkullisia tarinoita ja hyödyllisiä faktoja mm. kyytönmaidon ominaisuuksista, leivän leipomisesta, Teno-joella kalastamisesta ja suomalaisesta ruokakulttuurista. Ääneen pääsee myös siitä suomenruotsalaisesta lifestyle-ohjelmasta tuttu kokki Micke Björklund.

Ennen kuin alat rahkantekohommiin, varmista, että sinulla on sideharsokangasta tai vastaavaa, jonka läpi rahkan voi valuttaa. Jos sellaista ei ennestään ole, kangaskauppojen valikoimista löytyy tarkoituksenmukainen kangas varmasti, eikä hintakaan päätä huimaa. Ensiarvoisen tärkeitä ovat myös puhtaat välineet, mutta se lienee itsestäänselvää.

Kotitekoinen rahka

2 litraa punaista luomutäysmaitoa
1/2 dl rasvatonta piimää avaamattomasta purkista
1 tippa juustonjuoksutinta
1/2 dl kylmää vettä

Ota tarpeeksi suuri kattila ja kaada siihen maito ja piimä. Sekoita sitten tippa juustonjuoksutinta kylmään veteen ja sekoita maito-piimäseokseen. Sekoittele tämän jälkeen seosta 2–3 minuuttia.

Tässä kohtaa tuli meikäläiselle ensimmäinen tenkkapoo. Ostamani juustonjuoksutin oli pakattu pieneen puteliin, jossa oli iso suuaukko. Ihmettelin, mistä tiedän, että tippa on oikean kokoinen ja meinasin jo luovuttaa. Juoksutin oli kuitenkin koostumukseltaan viskoosista ja jonkinlainen tippa tipahti lusikalle varovasti putelia kallistettaessa. En uskaltanut laittaa tippaa kokonaan, sillä purkin kyljessä luki annostusohjeena 2 tl 10 litraan nestettä. Oletin, että tämä pätee juustoihin. Koska lusikassa lilluva tippa oli noin 1/4 tl, pelkäsin, että tuloksena olisi liiankin tiukka juustomainen rakenne. Käytin siis vain pienen osan tipasta, vaikka todennäköisesti koko tipan käyttäminen olisi ehkäissyt venyvän koostumuksen syntymisen. En myöskään muistanut sekoittaa 2–3 minuuttia, kuten ohjeessa luki.

Peitä kattila kannella ja anna seistä yön yli huoneenlämmössä. Minä laitoin rahkan tekeytymään noin klo 22 illalla ja aamulla ennen töihin lähtöä siinä ei ollut tapahtunut juuri mitään muutosta. Jätin kattilan edelleen pöydälle toivoen että työpäivän aikana tapahtuu ihme. Ja niin tapahtui, sillä töistä tultuani seos oli kiinteähköä ja hera oli lähtenyt erottumaan. Annoin seoksen seistä iltakuuteen asti ja siirryin vasta sitten seuraavaan vaiheeseen.

Leikkaa saostunut rahkapiimä pitkin poikin palasiksi ja kaada tai kauho erottunut hera pois. Liinoita pari siivilää tai lävikköä, nosta ne kattiloiden tai kulhojen päälle ja kaada rahkapiimä niihin valumaan, kunnes tilavuus on noin puolet alkuperäisestä. Nosta sitten valutettu rahka suljetussa astiassa jääkaappiin, jossa se säilyy hyvänä pari viikkoa.

rahkapiimän valutus

Minulla ei ollut tässä vaiheessa sideharsoa tai muutakaan juustoliinaa, joten otin keittiöpyyhkeen, joka oli kudottu suhteellisen harvaan ja toivoin, että hera valuu sen läpi. Valuihan se, mutta hyvin hitaasti. Olisi varmaan auttanut, jos rahkan olisi jakanut kahteen erään, sillä nukkuumaan mentäessä pinta oli laskenut vain vähän ja heraa oli kattilan pohjalla muutama sentti. En kuitenkaan uskaltanut jättää rahkaa lämpimään enää toiseksi yöksi, joten kauhoin sen kannelliseen muovikulhoon ja päätin, että nyt syödään sitten venyvää rahkaa.

Aamiaisen jälkeen otin kolmisen desiä seosta ja valutin sitä 4 tuntia kahvisuodattimessa jääkaapissa. Heraa irtosi edelleen ja koostumuksesta tuli paksumpi. Huomenna aion marssia kangaskauppaan ja valuttaa lopun rahkaseoksen vielä kertaalleen. Kiintoisaa nähdä, pääsenkö sittenkään lähelle kaupan rahkan rakennetta vai onko syypää liian pieni juustonjuoksutintippa.

Kirjan tekijä, keittiömestari Heikki Ahopelto toteaa: ”Kukaan meistä ei ole huippukokki syntyessään, ja vain tekemällä sekä kokeilemalla voi ruoanlaitossa kehittyä. Ruoan kanssa puuhastelu ei saa olla liian ryppyotsaista, vaan sen on oltava hauskaa. Itse tehty maistuu aina paremmalta, virheitä ei kannata turhaan pelätä. Kun tekee itse, ruokaan muodostuu aivan erilainen side kuin valmiina ostettuun. Ja silloin ruoka myös maistuuu paremmalta.” Allekirjoitan, täysin. Älä siis lannistu, vaikka tuloksena olisi jotain muuta kuin piti, ei elämä ole niin vakavaa.

rahkaa ja marjoja

Tämä kirja jää ehdottomasti hyllyyni, vaikka osa ohjeista (kuten 10 litraa kyytönraakamaitoa, mesofiilistä hapatetta, Penicillium candidum -jauhetta, sekä pH-mittaria vaativan valkohomejuuston resepti) on kotioloissa melkeimpä mahdottomia toteuttaa. Haluan silti kokeilla ainakin leipäohjeita, kantarellilasagnea ja Ahvenanmaan pannukakkua. Keittokirjahaaste kuitenkin jatkuu ja ensi viikolla kokataan vähän haastavampaa jälkiruokaa Hans Välimäen oppien mukaan. Jaiks!

Nälkäinen Berliinissä

Berliini ei jätä nälkäiseksi. Kaupunki on todellinen kulttuurien sulatusuuni – se näkyy katukuvassa sekä etnisten ravintoloiden määrässä ja sijaintitiheydessä. Samalla kadunpätkällä voi törmätä korealaiseen, etiopialaiseen, vietnamilaiseen ja turkkilaiseen raflaan. Hyviä ruokapaikkoja on paljon ja niitä syntyy koko ajan lisää. Samaan aikaan suositut ravintolat sulkevat ovensa ja avaavat ne uudella nimellä ja konseptilla, kun paikkoja pyörittävät intohimoiset keittiömestarit haluavat kokeilla jotain uutta ja täysin erilaista.

WP_20160425_15_51_05_Pro
WP_20160425_15_52_53_Pro

Kolmen ensimmäisen illan aikana majoituksen tarjonnut ystäväpariskunta opasti keltanokkaa Berliinin ravintolamaailman saloihin. Söimme mm. turkkilaisia lämpimiä viininlehtikääryleitä ja korealaista bulgogia eli kulhoon aseteltuja kasviksia ja lihaa, joiden kanssa syödään tulista kimchiä, chilikastiketta ja soijaa. Sen jälkeen olin omillani.

WP_20160420_20_13_43_Pro
IMG_0707
WP_20160422_20_37_53_Pro
WP_20160422_17_22_26_Pro

Joka torstai Kreuzbergin uudessa kauppahallissa järjestetään Street Food Thursday, pakollinen käyntikohde katuruuan ystävälle. Kauppahalli on täynnä viikoittain vaihtuvia ruokakojuja, jotka tarjoilevat jokaiselta maailman kolkalta kotoisin olevia maisteluannoksia. Ruokalajien variaatio ja makuelämysten määrä oli huikea. Meidän lautasillemme ja laseihin valikoituivat intialaiset, italialaiset, saksalaiset ja thaimaalaiset lihapullat, täytetty tapiokaleipänen, possuempanada, vohvelin ja muffinin risteytys muffle, marinoitu tofutikkari, vegaaninen vihersmoothie, minttulemonade ja muutama muu erinomainen suupala ja palanpainike.

IMG_0665
IMG_0688
IMG_0671
IMG_0670
IMG_0669
IMG_0666
IMG_0659

Katuruoka on tällä hetkellä iso juttu myös Suomessa. Yksi asia erottaa kuitenkin nämä ruokamarkkinat kotimaan vastaavista, nimittäin alkoholi. OPM on sallittu ja paikan päällä tyhjät pullot kerätään valtaviin kärryihin. Alueella palvelee useita baareja, joissa myydään drinkkejä, olutta ja viiniä. Miten kätevää oli ostaa kokonainen viinipullollinen isommalle seurueelle ja vaeltaa sen kanssa lähimpään vapaaseen pöytään ilman kulkua rajoittavia anniskelualueita. Vapaasta alkoholinkäytöstä huolimatta en havainnut merkkiäkään häiriökäyttäytymisestä tai humaltuneesta toikkaroinnista. Oi Suomi, milloin sinusta vihdoin tulee eurooppalainen?!

IMG_0663
IMG_0660
IMG_0658
IMG_0655

Toinen erikoisuus, jota Berliinissä useita vuosia asuneet ystäväni hehkuttivat, oli Kochhaus-konsepti. Kochhaus on ehkä jollain tavalla verrattavissa Helsingissä toimivan Anton&Anton-ketjun ateriakassiin tai Henri Alenin kehittämään Komero-palveluun, mutta eroaa silti näistä merkittävästi. Kochhaus on käytännössä elävä keittokirja: kävelet sisään ja valitset pöydillä esitellyistä ateriakokonaisuuksista mieleisen ja poimit sen vaatimat raaka-aineet ja kuvitetun reseptin samalta pöydältä mukaan. Valmistusohjeet ovat selkeitä, reseptit on valittu yhdessä ammattikokkien kanssa ja uutta on tarjolla jatkuvasti. Sokerina pohjalla on viinihylly, josta voit valita mukaan jonkun reseptin suositusviineistä. Kukahan toisi konseptin Helsinkiin? Ai niin, ensin pitäisi vapauttaa se alkoholin myynti. (Kuva: kochhaus.de)

KochhausPrenzlauerBergGesamtsicht1 (1)

Luomua ja lähiruokaa on tarjolla Berliinissä joka puolella. Imagen päätoimittaja Heikki Valkama kirjoittaakin uusimmassa kolumnissaan, että Luomu on saksalaisille selviö ja että tilastojen mukaan jo kaksi vuotta sitten saksalaiset käyttivät luomuruokaan yhteensä kahdeksan miljardia euroa. Suomessa vastaava luku vuonna 2014 oli Pro Luomu ry:n arvion mukaan 224 miljoonaa. On tietysti hassua verrata 81,5 miljoonan asukkaan valtiota piskuiseen Suomeen, mutta kyllä ero silti per kapita on aika huima: kun saksalainen ostaa luomua 98 eurolla vuodessa, suomalainen käyttää rahaa vain reilut neljäkymppiä.

Ravintoloille luomu- ja lähiruoka ovat kunnia-asia. Niin myös Nudolle, josta olimme varanneet pöydän lauantai-illaksi. Lausitzer Platzin kupeessa luvassa oli neljän ruokalajin ateria kiinteällä 28 euron hinnalla. Pöytävaraus oli vasta yhdeksän aikaan ja nälissämme olimme käyneet kuuden jälkeen tapaksilla. Ei ihan viisasta, sillä varsinaisen pääruuan tullessa pöytään vatsa huusi jo armoa ja jälkkäri jäi kokonaan tilaamatta. Ruoka oli hyvää ja palvelu sympaattista, astiat olivat tyylikkäästi eri paria ja viinivalinnat toimivia. Ravintola oli täyteen ammuttu ja osa asiakkaista söi pöytävarauksen puuttuessa jopa seisaaltaan. Lausitzer Platzin laidoilla on muitakin kiinnostavia ravintoloita ja Street Food Thursday on sekin aivan kulman takana. Jos iltaa haluaa jatkaa baarin puolella, samoilta huudeilta löytyy Mano, ystävieni kantapaikka, jonne kannattaa astua sisään pelkän drinkkilistankin takia.

WP_20160423_19_33_21_Pro
WP_20160423_22_19_01_Pro
WP_20160423_22_39_53_Pro
IMG_0691
IMG_0692
IMG_0696

Ravintoloita on tosiaan tuhansia, mutta katvealueitakin löytyy. En tiedä oliko Checkpoint Charlien turistirysän välittömällä läheisyydellä merkitystä, mutta hotellimme lähikorttelien oikeat ravintolat pystyi laskemaan yhden käden sormilla. Ketjukahviloita ja -pikaruokapaikkoja kyllä riitti riesaksi asti. Onneksi kaksi näistä muutamasta paikasta sijaitsi vastapäisen kerrostalon kivijalassa. Skandinaavishenkinen Westberlin pelasti meidät ensimmäisenä Kreutzbergin aamuna, kun nukuimme ohi hotelliaamiaisen. Vatsoissa kurniva nälkä ja seuralaisen kolottava kahvihammas eivät toisaalta antaneet paljon vaihtoehtoja, aamiaista ei voinut kovin pitkältä etsiskellä. Luomuraaka-aineista kasatut täysjyvävoileivät olivat erinomaisia, kahvi hyvää ja tuoreesta piparmintusta haudutettu tee ihanan pirteää. Aamupalan kruunasi rouhea pala mantelikuorrutteista porkkanakakkua. Seuraavana aamuna suunnistimme Waldemarstrasselle, Mundvollin herkkuaamiaislautausten äärelle.

WP_20160423_14_09_45_Pro
WP_20160423_13_14_50_Pro
WP_20160423_13_39_11_Pro
WP_20160424_14_23_00_Pro
WP_20160424_13_31_57_Pro
WP_20160424_14_00_44_Pro
WP_20160424_14_22_48_Pro

Viimeisenä iltana googlettelimme avoinna olevia ravintoloita. Päädyimme lopulta parin metropysäkin päähän turkkilaiseen ravintolaan, paikkaan, jossa lihat paistettiin itse pöytiin upotetuissa grilleissä. Ravintola oli avattu heinäkuussa ja oli ensimmäinen lajiaan Berliinissä. Omistajat haaveilivat jo ensimmäisestä terassikesästä, saa nähdä asennetaanko grilliparilat myös ulkopöytiin.

WP_20160424_22_29_59_Pro
WP_20160424_22_38_10_Pro
WP_20160424_22_40_11_Pro

Ruokapaikkoja maailmalla etsiessäni turvaudun useimmiten vertaiskokemuksiin ja paikallisiin ruokablogeihin. Tätä reissua varten sain työkaveriltani kolmen aanelosen listan hyviksi havaituista ravintoloista ja muista kiinnostavista kohteista. Suurena apuna olivat myös I heart Berlin ja Stil in Berlin. Pari kertaa kokeilimme perinteisen painetun matkaoppaan listaamia kahviloita, mutta kummallakin kerralla vedimme vesiperän: kahvila oli joko hävinnyt kartalta tai se oli turistilaumoineen kaukana idyllisestä istuskelupaikasta. Onneksi kuitenkin yritimme, sillä muuten emme olisi koskaan löytäneet tietämme suloiseen AKO Berlin -kahvilaan, jonka oven takaa paljastui itse leivottujen herkkujen lisäksi pieni galleria ja kauppa. Maanantai-iltapäivänä paikalla oli meidän lisäksemme vain omistaja ja yksi etätyöläinen. Kaakao ja suklaakuppikakku eivät kai koskaan ole maistuneet niin makealle.

WP_20160425_18_22_50_Pro
WP_20160425_17_57_54_Pro
WP_20160425_18_04_02_Pro
WP_20160425_18_30_04_Pro

Tässä omat suositukseni, enjoy!

Meyan, turkkilainen ravintola. Aamupalaa, runsas mezetarjonta ja reilut annokset, kokeile lämpimiä viininlehtikääryleitä! Goltzstraße 36, Schöneberg
Mano, kahvila, baari ja istuskelupaikka, kynttilänvaloa ja persoonallista sisustusta. Mainio drinkkilista! Skalitzer Strasse 46a, Kreuzberg.
Mattea B, kielenvieviä kakkuja, myös suolapalaa. Illalla pizzaa ja pastaa. Frankenstrasse 13, Schöneberg
WaWa, korealainen, hyvää bibimbapia ja bulgogia. Pöytävaraus kannattaa. Grünewaldstrasse 10, Schöneberg.
Westberlin, kahvia, täytettyjä kokojyväleipiä, lounasta ja kakkuja. Paljon läppärityöläisiä ja runsas taidelehtivalikoima. Friedrichstrasse 215, Kreuzberg.
Barcelona, espanjalainen. Turistialueella, mutta tapakset ovat hyviä. Friedrichstrasse 211, Checkpoint Charlie.
Nudo, italialainen. Neljä 4 ruokalajin menuvaihtoehtoa á 28 euroa. Erinomainen hinta-laatusuhde, suussasulavaa ruokaa. Ravintolan omistajat ovat samat kuin Kochhaus-ketjun. Tee pöytävaraus. Lausitzer Platz 10, Kreuzberg.
Mundvoll, täydellistä luomuaamiaista. Useita erilaisia aamiaissettejä, lisäksi á la carte. Waldemarstrasse 48, Kreuzberg.
Fes – Turkish BBQ. Ruoka paistetaan itse pöytiin upotetuilla pariloilla, herkulliset mezet. Varaudu siihen, että vaatteisiin jää grillilihan haju. Bonuksena seinillä roikkuvat fetsit, joita saa lainata. Hasenheide 58, Kreuzberg.
Yam Yam, korealainen. Suosittu etenkin lounasaikaan, paljon vaihtoehtoja. Alte Schönhauser Strasse 6, Mitte.
AKO Berlin, ihastuttava kahvila ja galleria. Kollwitzstrasse 91, Prenzlauer Berg.

Street Food Thursday, katuruokaa maailman joka kolkalta, auki vain torstaisin 17-22. Myyjät vaihtuvat joka kerta ja ne ilmoitetaan viikoittain fb-eventissä. Kerran kuussa sunnuntaisin aamiaista samalla konseptilla. Markthalle Neue, Eisenbahnstrasse 42–43, Kreuzberg.

Bonusvinkki: Ylivoimaisesti suosituin illallisaika on paikallisten ystävien mukaan klo 20. Jos halajaa syömään ilman varausta, kannattaa siis tähdätä ravintolaan hyvissä ajoin tai sitten selvästi myöhemmin.

Tervemenoa Berliiniin, lupaan, ettet jää nälkäiseksi!