Metsäterapiaa ja patikkapolkuja: ruskaretki Sallatunturiin

Paahtaessamme pitkin huhtikuisia hankia sähköavusteisilla maastopyörillä mieleeni juolahti, etten koskaan ole nähnyt Sallatunturin vaaramaisemia syksyisessä väriloistossaan. Tai ehkä olen, mutta lapsena ja vielä teininäkään en ole osannut arvostaa luonnon maalaamia maisemia ja metsän mieletöntä hiljaisuutta. Olen minä aikuisiälläkin isäni lapsuuden maisemissa samoillut, mutta vain kerran, ja silloinkin surullisissa tunnelmissa.

ruskaretki sallatunturiin

ruskaretki sallatunturiin

Kun pyörät oli saatu parkkiin, heitin ajatuksen ilmoille ja ehdotin siskolleni seuraavaa. Mitäpä jos seuraavan kerran saapuisimmekin tunturiin syksyllä? Vaeltaisimme pitkospuita pitkin, tutustuisimme taukotupiin, kokkaisimme retkiruokaa ja kiipeäisimme tunturien laelle ihailemaan laskevan auringon valossa kylpevää karua maisemaa. Voin kertoa, että kauaa ei tarvinnut vaellusseuraa houkutella, ruskaretki Sallatunturiin oli hänenkin mielestä loistava idea. Halvat yöjunaliput ostettiin heti, kun ne tulivat myyntiin.

ruskaretki sallatunturiin

ruskaretki sallatunturiin

ruskaretki sallatunturiin

Syyskuun viimeisellä viikolla ruskaretki Sallatunturiin oli viimein totta. kuljeskelimme pitkin ja poikin patikkareittejä. Muita reippailijoita oli varsin vähän, vain Ruuhitunturin laella käännyimme kannoillamme taukotuvan ovella, kun sisälle oli yhtä aikaa ehtinyt melkein parikymmentä ihmistä. Muuten saimme vaeltaa ylhäisessä yksinäisyydessä, vain kuukkelit ja muutamat metsälinnut seuranamme.

Onneksi kuulimme mökkinaapurin ja kummitädin miehen karhuhavainnoista vasta, kun olimme jo kiertäneet 18 kilometrin kierroksen Kylmäheteen ja Pahakurun kautta Kaippahanojalle. Eläimiä metsässä on, mutta onneksi ne väistävät ihmistä. Vain yhdestä jäniksestä saatiin näköhavainto ja sitäkin erehdyin luulemaan ensin sorsaksi.

ruskaretki sallatunturiin

ruskaretki sallatunturiin

ruskaretki sallatunturiin

Puiden riemukkain ruska oli jo takanapäin, mutta maaruska räiskyi vielä punaisen sadoissa sävyissä keltaisia koivunlehtiä ja ikivihreitä sammalia vasten. Yökaste helmeili juolukan lehdillä, suoaukeat hohtivat kullankeltaisina ja vihertävä naavakasvusto koristeli kuusipuut. Metsä oli käsittämättömän kaunis.

Sallatunturin liepeillä kulkee satoja kilometreja kaiken tasoisia polkuja. UKK-vaellusreittiä myöten olisimme päässeet vaikka karhunkierrokselle asti, mutta sen sijaan teimme pieniä päiväpatikoita. Aamupäivällä polulle ja illaksi lihaksia lempeällä lämmöllään hoitavaan saunaan. Ensimmäisenä päivänä Kaunisharjulle, toisella tunturien ympäri, sitten Ruuhitunturiin ja viimein Salmijoen kuruun.

ruskaretki sallatunturiin

ruskaretki sallatunturiin

ruskaretki sallatunturiin

Matkavauhti oli vikkelä, mutta se ei estänyt meitä välillä pysähtymään poimimaan puolukoita, ihmettelemään sammaleen seasta nousevia, ikiaikaisia kivenlohkareita, ihailemaan maisemia tai kuuntelemaan tikan huutelua. Karpalot eivät olleet ehtineet kypsyä ennen pakkasia, mutta napsimme niitä silti suihimme soiden laitamilta.

ruskaretki sallatunturiin

ruskaretki sallatunturiin

Jalat väsyivät ja jalkapohjia särki, mutta mieli lepäsi. Se pureskeli paloiksi ja sysäsi lopulta syrjään kaiken turhan, joka pitkään oli pyörinyt päässä ympyrää. Vaatteisiin tarttui nuotion tuoksu, ja kengät upposivat sateen muhjaamaan mutaan. Vanhat pitkospuut olivat kiikkeriä ja liukkaita, jokainen askel oli aseteltava tarkasti edellisen eteen. Oli keskityttävä kivien yli kipuamiseen ja polun poikki kiemurtelevien juurakoiden ylittämiseen. Ajatuksilla oli vihdoin aikaa vaeltaa.

ruskaretki sallatunturiin

ruskaretki sallatunturiin

Metsäterapia teki tehtävänsä. Uni tuli odottelematta, ja ahdistus joka oli päivätolkulla painanut rintalastaa meni menojaan. Parasta lääkettä pitkään aikaan. Ison pyhätunturin huippu jäi vielä odottamaan valloittajiaan, joten ensi vuonna palaamme patikoimaan. Ajankohta on jo kirjattu kalenteriin – ruskaretki Sallatunturiin odottaa!

ps. Tunturilampi–Kylmähete–Pahakuru–Kaippahanoja-reitistä kirjoittelen vielä kattavan kuvauksen, toivottavasti siellä ruudun toisella puolella on patikoijia paikalla!

Juuan Porttilouhi – samettisen satumetsän tunnelmissa

Kun idea kiertomatkasta Kainuuseen syntyi, tiesin välittömästi missä yöpyisimme. Olin kuullut Vuokatin kupeeseen kasvaneesta majatalosta pelkkää hyvää, ja halusin käydä paikan päällä tutkimassa, miksi majapaikkaa hehkutetaan superlatiivein ja lempein laatusanoin. Niinpä ennen kuin varsinaista ajoreittiä oli edes päätetty ilmoitin miehelle, että ensimmäinen yöpymiskohteemme olisi Haapala BnB.

Juuan porttilouhi

Matka miehen kotipaikkakunnalta Pohjois-Karjalasta Vuokattiin on lyhyt, joten teimme pari koukkausta taipaleen varrella. Juuan idyllinen myllymuseo haaveiden siltoineen oli nähty vesisateisessa vartissa. Koukkasimme vielä pikkuruinen kodinkoneliikkeeseen laturiostoksille ja tsekkasimme kirpparin, josta löysin pellavapyyhkeitä, aterimia, lautasia sekä maailman kauneimmat lasipikarit. Lasit mies tosin pari päivää reissun jälkeen onnistui huitaisemaan lattialle, mutta hei – sirpaleet tuovat onnea! Shoppailun jälkeen käännyimme isoa tietä pohjoiseen ja suunnistimme kohti Juuan porttilouhea.

Juuan porttilouhi

Juuan porttilouhi

Tie oli kuoppainen ja karkea sora pakotti ajamaan mateluvauhtia. Kunnan nettisivuilta napatut lähestymisohjeet olivat epämääräiset ja verkko keskellä metsäautotietä olematon, mutta karkean kartan perusteella löysimme kuin löysimmekin itsemme autiotuvan edestä. Vedimme sadevaatteet niskaan ja lähdimme taivaltamaan kyltin osoittamaan suuntaan. Kävi ilmi, että reitti oli osa UKK-verkostoa, mutta muita samoilijoita emme siitä huolimatta sateisessa metsässä tavanneet.

Minä vilkuilen varovaisena ympärilleen kuin saaliseläin, joka odottaa pedon hyökkäävän minä hetkenä hyvänsä. Säikyn jokaista rasahdusta ja olen varma, että mutkan takaa tömistelee vastaan metsän kuningas ja näyttää kuka täällä määrää kaapin paikan. Vilkas mielikuvitus laukkaa liiankin kovaa, olemmehan lähestymässä pyhää paikkaa.

Suurpetojen sijaan törmäämme reilun kilometrin käveltyämme uskomattomaan näkymään. Jyrkkäreunaisen rotkon pohjalla virtaa puro, jota ympäröi samettinen satumetsä. Juuan Porttilouhi on uskomaton ilmestys. Kaduttaa, että jätin kameran autoon, sillä olisin ehdottomasti halunnut tallentaa nämä näkymät muuallekin kuin aivojeni muistilokeroihin. Kännykkä saa tällä kertaa kelvata, vaikka tiedänkin, että kuvat eivät anna paikalle minkäänlaista oikeutta. Juuan Porttilouhi on koettava itse.

Juuan porttilouhi

Juuan porttilouhi

Laskeudumme varovasti korkeilta kallioilta alas ja ihailemme luonnon muovaamaa taideteosta. Mykistymme molemmat, sillä puroa reunustavat sammalet ja saniaiset hehkuvat häikäisevän vihreinä. On hiljaista, kallion päällä tuivertanut tuuli ei yllä rotkon pohjalle ja vehreys pehmentää äänimaiseman. Joku on pysääyttänyt ajan, vain vesi jatkaa kulkuaan ikiaikaisessa uomassaan. Puronmutkassa uiskentelee suuri sammakko. 

Varsinainen portti, se jonka läpi sairaita ja vaivaisia kannettiin paranemisen toivossa, oli hankalasti saavutettavissa. Kipuamme kuitenkin kivien väliin ja löydämme vahingossa myös peittämättä jääneen geokätkön. Luonnonkivien muodostamien kaarien alittaminen on aina kuumottavaa, sillä vaikka ne olisivat seisseet paikallaan vuosituhansia, on eroosio voinut kuluttaa muodostelmia niin, että monumentti rojahtaa niskaan ja hautaa tutkimusmatkailijan alleen. Eihän se kovin todennäköistä taida olla, vaikka liian vilkas mielikuvitus maalaileekin uhkakuviaan.

Juuan porttilouhi

Vesisade päättyy. Nautimme vielä hetken hiljaisuudesta ja lähdemme kipuamaan takaisin kallion päälle rakennetulle nuotiopaikalle. Syömme suklaapatukan puoliksi ja palaamme polkua pitkin takaisin autolle. Varvut ovat kastelleet lahkeeni, ja niistä vesi on valunut matalavartisten kenkien sisään. Se ei haittaa, sillä Juuan Porttilouhi oli eittämättä märkien sukkien ja palelevien jalkojen arvoinen. Vaihdan jalkaani kuivat sukat ja kengät, ja olen valmis jatkamaan matkaa. Sotkamo ja Haapala BnB:n lämmin peti odottavat jo!

Tämä on kuusiosaisen Roadtripillä Kainuussa -sarjan ensimmäinen osa. Syksyn aikana seikkaillaan Pohjois-Karjalan puolelle jäävän Juuan lisäksi Sotkamossa, Suomussalmella, Hossan kansallispuistossa, Puolangalla ja Ärjänsaaressa.

Turku, sinä salarakkaani!

*Majoituksen tarjosi Solo Sokos Hotel Turun Seurahuone

Tapailemme, Turku ja minä. Se alkoi varovaisella vilkuilulla jo muutama vuosi sitten. Olin ohikulkumatkalla, ehdin yhteen kahvilaan ja näin linja-autoaseman. Syksyllä 2018 suhteemme tiivistyi ja kaupunki onnistui houkuttelemaan minut seuraansa peräti neljä kertaa. Se tutustutti ihaniin ravintoloihinsa ja kutsui asumaan hotelleissaan. Taisin ehtiä vähän ihastua, sillä vaikka oli pimeää, märkää ja lehdetöntä, kaupunki näytti silmissäni kauniilta.

turun seurahuone

turun seurahuone

Turku osaa vetää oikeista naruista. Se kutsui minut puutaloalueelle, ja esitteli idyllistä puoltaan. Se oli vieraanvarainen, petasi sohvalle pedin, tarjoili aamiaista ja vielä ruokailuseuraakin. Ja röyhisteli rintaansa toimivalla joukkoliikenteellä, sillä Syyskuinen työmatka Turun kirjamessuille ei olisi voinut vaivattomampi olla.

Ravintoloillaankin se ylpeilee, eikä todellakaan aiheetta. Jos ette usko, käykää lounaalla kasvisruokiin erikoistuneessa Kuorissa tai pitkällä illallisella ravintola Kaskiksessa. Kuljeskelkaa jokirannassa ja puikahtakaa olutkuppiloihin tai pieniin viinibaareihin, istukaa terassilla ja nauttikaa lasillinen punaista tai valkoista.

smör turku

smör turku

Viimeisimmillä deiteillä kesän korvilla kaupunki tarjosi tähän mennessä parastaan. Se tarjoili kuohuviiniä kaupungin komeimmassa hotellissa Turun Seurahuoneella, joka täysin uusittunakin huokui hienolla tavalla menneen ajan eleganssia. Se upotti minut tuoksuviin valkoisiin lakanoihin ja antoi tuntien työrauhan reissussa rähjääntyneelle matkalaiselle.

Pikaisen puuteroinnin ja reissuvaatteiden vaihtamisen jälkeen kaupunki johdatti minut illalliselle ravintola Smöriin ja tarjosi mitä miellyttävintä pöytäseuraa. Sitä samaa, jonka läsnäolosta olin saanut nauttia myös syksyn aikana. Kuulumisia vaihdettiin puolin ja toisin, oli ihanaa nähdä puolen vuoden tauon jälkeen.

smör turku

smör turku

smör turku

Kun näkee harvoin, yhteinen aika on käytettävä hyödyksi parhaalla mahdollisella tavalla. Siksi valitsimme kuuden ruokalajin yllätysmenun – mitä enemmän ruokaa, sitä pitempi illallinen ja sitä enemmän yhteistä aikaa. Hetken kuluttua teemme kannettiin muun muassa poronsydäntä ja naapurikunnassa kasvatettua vihreää parsaa, silakoita, katajaa ja piimää sekä paahdetusta hiivasta tehtyä jäätetöä. Erikoista, mutta sangen hyvää. Viinien parituksesta annoimme extrapisteet, erinomaista kerrassaan.

turun seurahuone

turun seurahuone

Pienesti pyörryksissä palasin hotelliini ja heittäydyin juuri sopivan pehmeän sängyn uumeniin. Aamiaisella käytin hetken katsastaakseni späivän lounastarjontaa. Tässä kohtaa kaupunki aiheutti ensimmäisen pienen pettymyksen ja torppasi haaveeni lounaasta ravintola Ludussa. Niinpä alkuperäisistä suunnitelmista poiketen ostinkin junalipun jo kahdentoista junaan ja palasin kotiin Helsinkiin. Ensin kuitenkin vietin kuplivan aamupäivän töitä tehden, pehmeällä sängyllä, Turun koristeellisten kattojen yllä, hemmotellen itseäni yhdellä lasillisella kuohuviiniä.

turun seurahuone

Vieläkö tapaamme? Todennäköisesti. Tähän asti olen ollut tapailusuhteessamme se aktiivisempi osapuoli. Turku on vastannut deittikutsuihini myöntävästi, mutta aloitetta se ei vielä kertaakaan ole tehnyt. Voi olla, että jään odottamaan sen seuraavaa peliliikettä. Joku kaupungissa edelleen kiehtoo, enkä ole valmis katkaisemaan yhteyttä kokonaan. Useamman ravintolan menu on vielä maistamatta ja kuuluisa funikulaarikin kokematta. Ehkä voisin vinkata kaupungille vaivihkaa, että syksyn deittikalenterissa on vielä tilaa?

*****

Lisättäköön loppuun vielä pieni anekdootti. Tapaamisemme tuoksinnassa unohdin Smörin ikkunalaudalle kamerani linssinsuojuksen. Seuraavana päivänä soitin se perään, ja ihanat smöriläiset lupasivat postittaa kapineen kotiosoitteeseeni. Kirjekuori saapui perille pari päivää myöhemmin. Sen kylkeen oli repeytynyt reikä, joten kuori ammotti tyhjyyttään. Juoksin kiiinni postinkantajan ja kysyin miten minun pitäisi toimia. Hän kehotti tekemään reklamaation. Runoilin sellaisen, mutta odotukset eivät olleet kovin suuret. Kolmea viikkoa myöhemmin Postin asiakaspalvelusta soittettiin ja sanottiin, että vaikka repeytyminen oli johtunut väärästä pakkaustavasta, päätimme nyt tapauskohtaisesti korvata kapistuksen arvon. Kiittelin hämmentyneenä, ehkä maalaisjärkeä on sittenkin tässä maailmassa jäljellä.