Turku, sinä salarakkaani!

*Majoituksen tarjosi Solo Sokos Hotel Turun Seurahuone

Tapailemme, Turku ja minä. Se alkoi varovaisella vilkuilulla jo muutama vuosi sitten. Olin ohikulkumatkalla, ehdin yhteen kahvilaan ja näin linja-autoaseman. Syksyllä 2018 suhteemme tiivistyi ja kaupunki onnistui houkuttelemaan minut seuraansa peräti neljä kertaa. Se tutustutti ihaniin ravintoloihinsa ja kutsui asumaan hotelleissaan. Taisin ehtiä vähän ihastua, sillä vaikka oli pimeää, märkää ja lehdetöntä, kaupunki näytti silmissäni kauniilta.

turun seurahuone

turun seurahuone

Turku osaa vetää oikeista naruista. Se kutsui minut puutaloalueelle, ja esitteli idyllistä puoltaan. Se oli vieraanvarainen, petasi sohvalle pedin, tarjoili aamiaista ja vielä ruokailuseuraakin. Ja röyhisteli rintaansa toimivalla joukkoliikenteellä, sillä Syyskuinen työmatka Turun kirjamessuille ei olisi voinut vaivattomampi olla.

Ravintoloillaankin se ylpeilee, eikä todellakaan aiheetta. Jos ette usko, käykää lounaalla kasvisruokiin erikoistuneessa Kuorissa tai pitkällä illallisella ravintola Kaskiksessa. Kuljeskelkaa jokirannassa ja puikahtakaa olutkuppiloihin tai pieniin viinibaareihin, istukaa terassilla ja nauttikaa lasillinen punaista tai valkoista.

smör turku

smör turku

Viimeisimmillä deiteillä kesän korvilla kaupunki tarjosi tähän mennessä parastaan. Se tarjoili kuohuviiniä kaupungin komeimmassa hotellissa Turun Seurahuoneella, joka täysin uusittunakin huokui hienolla tavalla menneen ajan eleganssia. Se upotti minut tuoksuviin valkoisiin lakanoihin ja antoi tuntien työrauhan reissussa rähjääntyneelle matkalaiselle.

Pikaisen puuteroinnin ja reissuvaatteiden vaihtamisen jälkeen kaupunki johdatti minut illalliselle ravintola Smöriin ja tarjosi mitä miellyttävintä pöytäseuraa. Sitä samaa, jonka läsnäolosta olin saanut nauttia myös syksyn aikana. Kuulumisia vaihdettiin puolin ja toisin, oli ihanaa nähdä puolen vuoden tauon jälkeen.

smör turku

smör turku

smör turku

Kun näkee harvoin, yhteinen aika on käytettävä hyödyksi parhaalla mahdollisella tavalla. Siksi valitsimme kuuden ruokalajin yllätysmenun – mitä enemmän ruokaa, sitä pitempi illallinen ja sitä enemmän yhteistä aikaa. Hetken kuluttua teemme kannettiin muun muassa poronsydäntä ja naapurikunnassa kasvatettua vihreää parsaa, silakoita, katajaa ja piimää sekä paahdetusta hiivasta tehtyä jäätetöä. Erikoista, mutta sangen hyvää. Viinien parituksesta annoimme extrapisteet, erinomaista kerrassaan.

turun seurahuone

turun seurahuone

Pienesti pyörryksissä palasin hotelliini ja heittäydyin juuri sopivan pehmeän sängyn uumeniin. Aamiaisella käytin hetken katsastaakseni späivän lounastarjontaa. Tässä kohtaa kaupunki aiheutti ensimmäisen pienen pettymyksen ja torppasi haaveeni lounaasta ravintola Ludussa. Niinpä alkuperäisistä suunnitelmista poiketen ostinkin junalipun jo kahdentoista junaan ja palasin kotiin Helsinkiin. Ensin kuitenkin vietin kuplivan aamupäivän töitä tehden, pehmeällä sängyllä, Turun koristeellisten kattojen yllä, hemmotellen itseäni yhdellä lasillisella kuohuviiniä.

turun seurahuone

Vieläkö tapaamme? Todennäköisesti. Tähän asti olen ollut tapailusuhteessamme se aktiivisempi osapuoli. Turku on vastannut deittikutsuihini myöntävästi, mutta aloitetta se ei vielä kertaakaan ole tehnyt. Voi olla, että jään odottamaan sen seuraavaa peliliikettä. Joku kaupungissa edelleen kiehtoo, enkä ole valmis katkaisemaan yhteyttä kokonaan. Useamman ravintolan menu on vielä maistamatta ja kuuluisa funikulaarikin kokematta. Ehkä voisin vinkata kaupungille vaivihkaa, että syksyn deittikalenterissa on vielä tilaa?

*****

Lisättäköön loppuun vielä pieni anekdootti. Tapaamisemme tuoksinnassa unohdin Smörin ikkunalaudalle kamerani linssinsuojuksen. Seuraavana päivänä soitin se perään, ja ihanat smöriläiset lupasivat postittaa kapineen kotiosoitteeseeni. Kirjekuori saapui perille pari päivää myöhemmin. Sen kylkeen oli repeytynyt reikä, joten kuori ammotti tyhjyyttään. Juoksin kiiinni postinkantajan ja kysyin miten minun pitäisi toimia. Hän kehotti tekemään reklamaation. Runoilin sellaisen, mutta odotukset eivät olleet kovin suuret. Kolmea viikkoa myöhemmin Postin asiakaspalvelusta soittettiin ja sanottiin, että vaikka repeytyminen oli johtunut väärästä pakkaustavasta, päätimme nyt tapauskohtaisesti korvata kapistuksen arvon. Kiittelin hämmentyneenä, ehkä maalaisjärkeä on sittenkin tässä maailmassa jäljellä.

Roadtrip Etelä-Savossa – Kirpparilöytöjä, sorateitä ja ITE-taidetta

Yllättävä viesti rikkoo hiljaisen ja kolean mökkiviikon. “Jos olet mökillä yksin susien syötävänä, innostutko päiväretkestä roadtrip-hengessä vaikka Valamoon tai jonnekin?”, kysyy Savonlinnassa asuva ystäväni. Hetken mietin tekemättömiä töitäni, siirrän ajatuksen yhtä nopeasti syrjään ja kirjoitan isoilla kirjaimilla vastauksen. JOO! Mennäänkö heti huomenna?

Herään malttamattomana aamukahdeksalta , ja avaan pimennysverhot. Ilma on täydellinen autoretkelle: viisitoista astetta ja puolipilvistä, ehkä muutama sadekuuro taivaanrannassa. Haron hiuksiani peilin edessä, ne ovat vähän likaiset, mutta tuskinpa ketään rasvoittuva tukkani täällä maalla kiinnostaa.

roadtrip varkaus

Suunnitelma on sopivan löyhä. Kiertäisimme Varkauden kautta Heinävedelle ja sieltä pikkuteitä pitkin Kerimäen kautta takaisin Savonlinnaan. Pysähdyksiä, kulttuuria ja luontokohteita, ajamista hissukseen hannunvaakunalta hannunvaakunalle. Torikahviloita, kirppislöytöjä ja sen sellaista. Kuulostaa jokseenkin houkuttelevammalta kuin päivä läppärin ääressä.

Minut on luvattu tulla hakemaan kymmeneltä, joten ehdin hyvin hoitaa alta pois muutaman työtehtävän. Sitten pakkaan reppuun kameran, juomapullon, lomakon ja aurinkolasit. Vielä kännykkä taskuun ja farkkutakki niskaan, ja olen valmis ajelulle.

Varkaus – maisemia ja kolmen kirppiksen kierros

Emme ole nähneet juhannuksen jälkeen ja minulla on suuria uutisia kerrottavana. Matka Varkauteen hujahtaa hetkessä niitä päivitellessä. En tiedä kaupungista oikein mitään, mutta google kertoo, että sieltä löytyy ainakin kolme kirpputoria, mahtavaa! Kaupungin historiaan ja sen tunnuslukuihin perehdymme joku toinen kerta, tänään on tarkoitus kuljeksia ja katsella, mitä nenän edestä löytyy.

Seurasin muutama viikko sitten Liemessä-Jennin turneeta Savossa ja mieleeni jäi eriskummallinen näkötorni keskellä asuinaluetta. Sinne kipusimme ensimmäiseksi. Näkötorni on oikeastaan vain korkea asuintalo, jonka ylimmissä kerroksissa on pieni kahvila ja talon ympäri kiertävä aurinkoterassi. Kahvilan erikoisuus on ilmeisesti Varkaudessa kasvatetulla, savustetulla sammella täytetty vohveli. Nyt listalla on kuitenkin vain lohta, joten päädymme tilaamaan makeat vohvelit, toisen mansikkahillolla ja toisen vadelmalla.

roadtrip varkaus

roadtrip varkaus

Syömme sisätiloissa, sillä sopivasti kohdalle osunut sadepilvi roiskii vettä terassin rottinkikalusteille. Maisemat ovat siitä huolimatta vertaansa vailla. Vohvelit paistetaan tilauksen mukaan, mikron kilahdusta ei tässä kahvilassa kuulla. Niiden päälle on levitetty on kaupan hilloa ja pursotettu purkkikermavaahtoa, mutta myös tuoreita marjojaja talon marjapyreetä. Ilahduttavaa ja hyvää, oikein hyvää!

Näkötornista olemme bonganneet jo torin ja selvittäneet kirppisten osoitteet. Laskeudumme alas tornista ja käppäilemme lähimmälle, torin vieressä olevalle itsepalvelukirppikselle. Etsinnässä on isompi posliinivati, vohvelirauta (edelleen!) ja palapeli. Pidän silmät auki myös kristallisten skumppalasien varalta, sillä kotikeittiön lasikaappi kaipaisi täydennystä. Muutama Arabian tarjoiluvati olisikin tarjolla, mutta hinta on niiden kuntoon nähden liian kallis. Niinpä siirrymme seuraavaan kohteeseen.

roadtrip varkaus

roadtrip varkaus

Kuljemme pitkin Kauppakatua ja ihmettelemme auringossa haalistuneita ikkunateippauksia ja ikivanhoja leffajulisteita. Oranssi Kirppiksellä olisi ihana ruusuvati, mutta sille lätkäisty 32 euron hintalappu on mökkiastiasta liikaa. Osto- ja myyntiliike Varkauden Säästöcenter näyttää olevan remontissa, mutta astumme silti sisään. Remontin keskellä on kuin onkin portaat, josta laskeudutaan tavaroiden valtakuntaan. Osa pöydistä toimii itsepalveluperiaatteella, mutta kamppeiden laatu on selvästi edellisiä kirppareita parempi.

Tarjoiluvadeista on ylitarjontaa, mutta vohvelirautaa ei täältäkään löydy. On varmaan nöyrryttävä ja ostettava sellainen uutena, kun kerran käytetyn metsästäminen on kestänyt jo vuoden verran. Ihastun Arabian vatisarjaan, mutta käyttöä olisi vain sille suurimmalle. Astiat on kuitenkin hinnoiteltu köntässä, eikä vain yhtä vatia ole mahdollisuus ostaa. En halua hyllyilleni ylimääräisiä kippoja, joten tyydyn 5 euroa maksavaan valkoiseen Saksassa valmisttettuun soikeaan tarjoiluvatiin. Se kelpaa hyvin mökkikeittiöön.

Heinävesi – Varistaipaleen kanava, Ronttopuisto ja luostarielämää

Ostokset on tältä erää tehty, joten roadtrip saa jatkua. Seuraava etappi on Heinävesi. Päätämme piipahtaa sekä Valamossa että Lintulassa, vaikka kumpikaan meistä ei erityisemmin ole hengenmiehiä tai -naisia. Ensin kuitenkin pysähdymme Varistaipaleen kanavalla.

roadtrip varistaipale

roadtrip varistaipale

Luettuani viime syksynä Anni Kytömäen loistavan Kivitasku-romaanin, katselen kanavien kivisiä seinämiä ja puusta rakennettuja portteja aivan toisella silmällä kuin ennen. Kanavien kaivaminen ja rakentaminen ennen nykyaikaista infraa ja kalustoa on ollut työn ja tuskan takana. Esimerkiksi Saimaan kanavan rakennustyömaalla on aikoinen kuollut noin tuhat työmiestä huonojen työolojen ja tartuntatautien vuoksi.

Seuraamme kun pieni moottorivene laskeutuu porras kerrallaan laskevan vedenpinnan mukana. Astelemme pitkin kiviportaita sulkujen viertä ja ihailemme kanavan kuohuja. Korkeanpaikankammoisena on pakko sulkea välillä silmät, sillä kanava on pudotuskorkeudeltaan Suomen suurin, neljän sulun yhteenlaskettu pudotuskorkeus on 14,5 metriä. Kierrämme myös Varistaipaleen museorakennukset, sisäänpääsy on ilmainen. Kanavan vieressä palvelee myös pieni kioski, mutta me jätämme jätskitötteröt tällä kertaa nauttimatta.

roadtrip varistaipale

roadtrip varistaipale

Lintulan luostariin suunnatessamme silmiimme osuu Ronttopuiston mainos. Mikähän se tuo mahtaa olla, pohdin ääneen ja annan googlen hoitaa tehtävänsä. Facebook-sivut on päivitetty edellisellä viikolla, ruisleipää siellä ainakin leivotaan ja ilmeisesti tarjolla on myös päivän keittolounas. Johan tässä jo hiukookin, joten päätämme pysähtyä ihmettelemään Ronttopuistoa ja Cafe Saurusta.

roadtrip ronttopuisto

roadtrip ronttopuisto

roadtrip ronttopuisto

Selviää, että keittolounas on lopetettu, sillä keittiössä ei ole enää ketään soppaa keittämässä. Otamme myyjätytön suosituksesta sämpylän ja pullan, ehkäpä niillä saisi nälkää vähän siirrettyä. Pihapiirissä on lukuisia kettingistä taivuteltuja ITE-taideteoksia. Mainioin niistä on suurikokoinen vaaleanpunainen hevonen, Begasos (kyllä, kirjoitettuna beellä), joka lähtee lentoon nappia painamalla. Se heiluu edestakaisin vaaleanpunaisia siipiään leyhytellen. Käkätämme yhteen ääneen ja toteamme, että on tämä Suomi vaan mieletön maa.

Sitten jatkamme luostariin. Pidämme peukkuja, että Lintulassa olisi tarjolla suolaisia piirakoita tai jotakin, jolla matkaajien nälkä saataisiin taltutettua. Joudumme jälleen kerran pettymään. Vanhan kartanon pihapiiri on tosi kaunis ja siellä istuisi mielellään vaikka lounaalla, mutta ehkä Lintula puhuttelee enemmän henkistä ravintoa kaipaavia turisteja.

Matkamuistomyymälässä on pieni kirpputori, jossa olisi 10 eurolla tyrkyllä kuuden kauniin kahvikuppiparin setti. Haluaisin kovasti ostaa kokoelman kotiini, mutta tiedän, etteivät ne mahdu mihinkään, eikä niitä oikeasti tulisi käytettyä kuin kuvauksissa. Niitä varten en kuutta kahvikuppia oikeasti tarvitse. Vastustan kiusausta ja kävelen ystäväni perässä takaisin autolle.

roadtrip valamon luostari

Valamossa on kaunista, mutta ihmisiä on paljon ja ruoka kuulemma kovin keskinkertaista. Kuljeksimme hetken katsellen pyhiä rakennuksia ja puhumme siitä mitä kirkko, johon molemmat kuulumme, meille merkitsee. Toteamme olevamme hyvin pitkälle tapakristittyjä, emmekä oikein usko saavamme luostarista irti sitä, mitä monet varmasti täältä tulevat hakemaan. Ortodoksisuus linkittyy omassa mielessäni vahvasti vieraaseen kulttuuriin. Voi olla, etten tiedä siitä tarpeeksi, eikä tällainen pikainen visiitti taida olla omiaan syventämään ymmärrystäni aiheesta. Nälkäkin alkaa olla tässä kohtaa aikamoinen, joten etsiydymme takaisin parkkipaikalle. Roadtrip jatkukoon.

Rääkkylä – burgerilla Paksuniemen satamaravintolassa

Käännymme kohti Savonrantaa, mutta muutaman kilometrin jälkeen kuskin paikalla istuva ystäväni ehdottaakin, pitäisikö koukata Pohjois-Karjalan kautta. Tutkimme karttaa ja päätämme ajaa Savonrannan sijaan Liperin ja Kiteen kautta Kerimäelle. Juttua riittää, joten mitäs tässä ajellessa. Tässä välissä tosin yritän vimmaisesti löytää meille ruokapaikkaa, sillä nälkä alkaa käydä jo sietämättömäksi seuralaiseksi.

roadtrip arvinvirta

Liperi tarjoaa vain pizzaa, joten jatkamme eteenpäin. Olemme haukanneet vähän liian suuren palan yhden päivän ajoreissulle, sillä vaikka matkan varrella näkyy vaikka mitä kiinnostavaa, nyt ei ole aikaa pysähtyä tutkimaan kohteita tarkemmin. Vihdoin tärppää, Rääkkylässä sijaitsee Paksuniemen satamaravintola, joka tarjoilee muutakin kuin italialaista perinneruokaa. Luen ruokalistaa autossa ääneen ja vesi herahtaa kielelleni. Ajamme kohteeseen kulkematta yhdenkään kiertotien kautta.

Satama on rauhallinen. Samassa pihapiirissä on vanhaan myllyyn kunnostettu pieni majatalo ja vierasvenesataman palveluita. Meidän lisäksemme ravintolan terassilla istuu yksi pariskunta. Tilaamme tiskiltä kasvisburgerin ja lehtipihvin, ja valitsemme ruokajuomaksi Hesarin siiderivertailun voittajan Pohjois-Karjalan perukoilta sekä pullollisen vichyä.

roadtrip rääkkylä

roadtrip rääkkylä

Mustapapupihvihampurilainen maistuu hyvällä tavalla nuoruuden grilliruualle. Se johtuu ehkä sämpylän väliin ujutetuista suolakurkuista ja paneroiduista sipulirenkaista, vaikka mustapapuja ja kastikkeena olevaa guacamolea tuskin vielä 90-luvulla hampparien täytteenä oli. Seuralaiseni pettyy nostalgiasyistä tilaamaansa lehtipihviin. Se maistuu kuulemma jauhelihalta, mutta häviää lohkoperunoineen lautaselta silti alta aikayksikön. Taisi olla nälkä.

Niin käy, että vilkaistuamme kelloa tajuamme, ettemme ehdi enää pysähtyä Kerimäellä, jos mielimme ehtiä vielä markettiin ja alkoholiliikkeeseen. Tarkoitus on istua iltaa, kokata ja saunoa mökkimaisemissa, joten roadtrip kaasuttaa Kiteen ja Puhoksen kautta Kerimäen ohi, suoraan Savonlinnan Prismaan. Ahneella on kakkamainen loppu. Mökille päästyämme emme jaksa enää lämmittää saunaa, vaan keitämme nopeasti uudet potut ja heitämme matkan varrelta ostetut kanttarellit pannulle. Juomme pari lasia viiniä ja olemme valmiin nukkumaan.

Ensi kerralla ahmimme tietä pienemmän palan kerrallaan.

Åland grönskar – saariseikkailu keväisellä Ahvenanmaalla

Kaupallinen yhteistyö: laivamatkan, ruokailut ja vuokra-auton tarjosi Visit Åland.

Pötköttelen hytissä matkalla Turusta Maarianhaminaan ja ihailen auringossa paistattelevia kalliosaaria. Yöunet jäivät normaalia lyhyemmiksi, sillä laiva lipui satamasta ennen yhdeksää. Jotta ehdin ajoissa Turkuun, oli hypättävä aamun ensimmäiseen junaan, joka lähti laiturilta vähän viiden jälkeen. Joskus kiroan vimmaani pelastaa tämä maailma. Kuinka paljon helpompaa olisikaan ollut astella Katajanokan terminaaliin ja matkustaa suoraan Helsingistä Turkuun. Mutta ei, hiilijalanjälkeni minimoimiseksi valitsin Valtion Rautatiet. Turusta matka Maarianhaminaan kestää 11 tunnin sijaan kuusi. Päästöt ovat siis melkein puolta pienemmät. Vähät yöunista, kunhan ilmastonmuutos saadaan kuriin!

Åland grönskar

Matka Åland grönskar -tapahtumaan alkaa takellellen. Korotin hyttiluokkaani kymmenellä eurolla, sillä tarkoitus oli tehdä töitä laivamatkan ajan. Yleisissä tiloissa on liikaa hälinää ja sisähyttien keinovalossa keskittyminen on vaikeaa, siksi panostin ikkunalliseen ulkohyttiin. Sähläsin terminaalissa käsilaukkuni kanssa ja laskin lompakkoni odotustilan istuimelle. Laivan porttien avautuessa nousin ja kävelin pois katsomatta taakseni. Huomasin rahapussini kadonneen vasta, kun laiva oli purjehtinut saaristomerellä reilun tunnin ajan. Ensin ajattelin, että laukullani on lähtöruuhkassa käyty, mutta hyvin pian päättelin olevani itse syypää onnettomaan sattumukseen. Kännykkä nimittäin killui käsilaukussani edelleen. Jos pikkulaukkua olisi kopeloitu vieraalla kädellä, olisi puhelin lähtenyt livohkaan ensimmäisenä.

Soitto terminaaliin vahvistaa epäilykseni: kortit kavereineen odottaisivat minua paluumatkalla. Onneksi olin napannut passin hetken mieljohteesta mukaan, sillä henkilötodistuksella voi ainakin toistaiseksi nostaa pankista käteistä. Suuret kiitokset myös Amorellan á la carte -ravintolan henkilökunnalle. Sain syödä aamiaista poikkeuksellisesti laskua vastaan. Evelina, pelastit päiväni, kirjaimellisesti.

Maarianhaminassa minua odottaa saariseikkailun seuraava haaste. Siinä se nököttää terminaalin parkkipaikalla mustana ja kiiltävänä. Olin harjoitellut viikkoa aiemmin mökkimatkalla, sillä sitä edellisestä kerrasta oli kokonaista kaksi vuotta. En varsinaisesti ole koskaan nauttinut autolla ajamisesta, mutta Ahvenanmaalla se on toistaiseksi ainoa tapa liikkua. Pyörälläkin pääsee, mutta se vaatii aikaa, jota minulla tällä kertaa ei ole.

Ahvenanmaalla ei käytännössä ole joukkoliikennettä ja autojen kappalemäärä väkilukuun verrattuna on Suomen suurin: 800 autoa per 1000 asukasta. Asia on vaikea, eikä sillä todellakaan leuhkita, mutta niin kauan kuin parkkeeraaminen on kaikkialla maksutonta ja välimatkat pitkiä, tilanne tuskin on muuttumassa. Ilmastoahdistus mielessäni pyysin käyttööni mahdollisimman vähäpäästöistä autoa, esimerkiksi hybridiä, mutta sellaista ei Maarianhaminassa ollut saatavilla. Kysymys sai kuitenkin autovuokraamon miettimään, ehkä edes muutama vähäpäästöisempi vaihtoehto olisikin hyvä hankkia.

Åland grönskar

Minulla käy vuokra-auton kanssa tuuri. Se on saman valmistajan kuin siskoltani edellisenä viikonloppuna lainassa ollut harjoittelukappale. Kaikki säädöt ovat samassa kohtaa, kytkin ja kaasu ovat jo vanhoja tuttuja ja vaihdekeppikin toimii samalla logiikalla. Stressitaso laski saman tien muutaman pykälän. Onneksi ajoreitti on yksinkertainen. Vain noin viidestä liikenneympyrästä ja yhdestä siltatyömaasta piti selvitä, muuten seuraan päätietä ajavaa autojonoa. Kvarnbo Gästhemiä lähestyessäni saan jo ajaa yksikseni ja saatan jopa vähän hyräillä. Silti pensionaatin pihalla hengästyttää ja sydän hakkaa kahtasataa. Selvisin!

Ahvenanmaa vihannoi – Åland grönskar: satokauden vehreä alkusoitto

Åland grönskar on kevään ensimmäistä satoa juhlistava festivaali, jonka Skördefestens Vänner -yhdistys järjestää Ahvenanmaan elinvoimaisen ja vehreän maaseudun kunniaksi. Väki vaeltaa ihastelemassa, kun omenapuut puhkeavat kukkaan ja parsasatoa noukitaan mullasta lautasille. Eläimiäkin pääsee paijaamaan, kun maatilat, meijerit ja puutarhat avaavat ovensa toukokuun viimeisen viikonlopun ajaksi vierailijoille. Visit Åland on kutsunut minut kulkemaan elämyksestä toiseen ja raportoimaan siitä teille, mikä mainio tehtävä!

Kun ensimmäinen yö Kvarnbo Gästhemin sinisessä huoneessa vaihtuu valoisaksi aamuksi, on aika istua rattiin uudestaan. Annan itselleni armoa ja ajan aluksi vain parin kilometrin matkan Ahvenanmaan suurimmalle muinaislinnalle johtavan polun päähän. Retki linnoitukselle ansaitsee oman postauksensa, joten palataan siihen myöhemmin. On aika jatkaa ensimmäiseen varsinaiseen Åland grönskar -kohteeseen.

Korsvikens Lamm -tilalle johtaa kapea hiekkatie. Toivon, että kukaan ei tule minua vastaan, sillä en todellakaan pysty peruuttamaan reilun kilometrin matkaa. Pääsen perille ongelmitta, tien varteen ripustettu, tapahtumaa symboloiva värikäs viiririvistö varmistaa, että olen oikeassa paikassa. Kurvaan parkkiin ja yritän selvitä ostoksista toisella kotimaisella. Pala tuoretta lampaanjauhelihapizzaa ja lasi kotitekoista mehua maksaa 5 euroa. Odotin suurempaa maatilaa, mutta kokemus onkin hyvällä tavalla kotikutoinen.

Åland grönskar

Åland grönskar

Åland grönskar

Otan sapuskani ja kävelen katsomaan aitauksessa hengaavia lampaita ja muutaman kuukauden ikäisiä karitsoja. Ne temmeltävät aitauksen ulkopuolella, tulevat nuuhkimaan uteliaina ja juovat lasten tarjoamista tuttipulloista maitoa. Katson pizzapalaani ja pyörittelen päätäni. Tuntuu väärältä natustaa lampaanlihaa samaan aikaan kun yksi karitsoista maistelee maahan laskemani repun kangasnyörejä. Tiedän kuitenkin, että lampaiden kasvatus on Ahvenanmaalla tärkeä elinkeino, saarella on oltu omavaraisia jo kauan, sillä kaikkea ei ole mantereelta voitu tuoda. Kun eläin kohtaa loppunsa, se hyödynnetään kokonaan. Tehotuotannosta ei ole tietoakaan.

Åland grönskar

Teen pikaisen pitstopin majapaikassani ja jatkan sitten kohti Lemlandia. Vuonna 2016 perustetussa paikallisessa panimossa on meneillään mestaruuskisat, joissa mitellään siitä, kuka paistaa parhaan hampurilaisen. Open Water Brewery panee olutta, mutta valmistaa myös siideriä. Ehdin paikalle vasta, kun kisat on jo pidetty ja hampurilaiset syöty. Tutustun sen sijaan tilapuodin tarjontaan. Harmillisesti valikoimissa ei ole yhtään hapanolutta, mutta mukaan lähtee yksi pullollinen siideriä maistiaisiksi.

Åland grönskar

Åland grönskar

Tarkoitus oli piipahtaa samoilla nurkilla sijaitsevalla Amalian limonaditehtaalla ja maistella limpparin lisäksi palkintoja kahminutta Mercedes Chocolaterien artisaanisuklaata, mutta kello tikittää jo ja illallisseuraksi lupautuneet Hanna ja Jenni odottavat. Mormors Gröna Hus -ravintolassa pääsen onneksi maistamaan myös Amalian raparperilimpparia. Olipa muuten outoa tilata alkoholiton vaihtoehto, siksi että TULIN AUTOLLA!

Åland grönskar

åland grönskar

Åland grönskar

Ennen autoon hyppäämistä intoudumme kuvaamaan toisiamme voikukkaniityllä, joka oli valjastettu kaarojen käyttöön. Kohti Kvarnbota körötellessäni vastaan ajaa spoilerein ja ledivaloin tuunattuja menopelejä. Lauantai-ilta on vielä nuori, mutta minä haaveilen jo pehkuihin painumisesta.

Mattas Gårdsmejerin keväisiä makuja PUR pop up -ravintolassa

Sunnuntai valkenee sateisena. Siispä kuoritakkia niskaan ja kohti uusia seikkailuja. Mattas Gårdsmejeri on sympaattinen luomumaitotila, joka valmistaa tuottamastaan maidosta juustoja, jogurttia ja jäätelöä. Lehmiä on vain muutama, niiden seurana pihalla laiduntaa myös muutama islanninhevonen ja vastasynynut vasikka. Pihan perällä on pieni puoti ja kahvila, jossa on mahdollisuus maistella halloumiburgereita ja vohveleita tilalla tuotetun jäätelön kera. Minä olen kuitenkin varannut paikan PUR pop up -ravintolasta, joka on pantu pystyyn vanhaan heinälatoon vain Åland Grönskar -tapahtumaa varten.

PUR on ahvenanmaalaista, Mattan meijerin tuotteiden ympärille rakennettua maisteluruokaa, johon liittyy vahvasti paikallinen käsityö, design ja musiikki. Lounas nautitaan seisten. Ruoka on pinottu juuri tätä konseptia varten suunnitelluille tilan keskellä oleville hyllyrakennelmille. Ahvenanmaalaiset tuotteet on nostettu kirjaimellisesti jalustalle. Myös astiat on valmistettu varta vasten PUR-konseptia varten, ne ovat saaneet muotokielensä kyssäkaalilta ja palsternakalta. Lautaset ovat kierrätettyä ikkunalasia, ja tukevat konseptin kestävän kehityksen periaatteita noudattavaa linjaa. Brändin ilmeen mukaiset asusteet on nekin valmistettu käytetyistä tekstiileistä.

Åland grönskar

Åland grönskar

Åland grönskar

Åland grönskar

Ensin saamme eteemme paahdettua spelttiä ja ahvenanmaalaisesta perunasta valmistettuja sipsejä herättelemään ruokahalua. Samalla käteen isketään lasi, josta voi maistella eri lajikkeista puristettuja omenamehuja. Alkupalana on jogurtista, kurkusta ja basilikasta sekoitettua kylmää kurkkukeittoa, joka tarkoillaan tilan salaattijuuston kanssa. Tilaisuutta emännöivää Harriet Strandvikiä naurattaa, sillä säiden herra on tehnyt heille tepposet ja korvannut viikonlopulle kaavaillut kuumat kesäkelit kylmällä ja kolealla ilmalla. Syömme kohmeisin sormin jääpaloilla viilennettyä keittoa ja vakuutamme pärjäävämme tamineissamme.

Åland grönskar

Åland grönskar

Samalla maistelemme tilan juustoja. Kova juusto, Ålandsost, on yksi saaren vanhimmista tuotteista. Ahvenanmaa on itse asiassa ollut yksi harvoista (ellei ainoa) juustontuottajista, jotka ovat toimittaneet juustoa Ruotsiin. Valkohomejuusto maistuu taivaalliselta raperperichutneyn kanssa.

Åland grönskar

Åland grönskar

Seuraavaksi tartumme Smakbyn keittiössä valmistettuun näkkileipään, jolla on tuorejuustosta ja villipurjosta eli käärmeenlaukasta sekoitettua levitettä. Latoon leviää ruokahalua herättävä tuoksu, halloumityyppinen juusto on päässyt paistinpannulle. Se saa seurakseen punasipulia, tomaattia, appelsiinivinegretteä, oreganoa, suolaa ja pippuria. Jälkiruoka yllättää, sillä paksun jugurtin päälle on ripoteltu öljyssä ja fariinisokerissa rapeaksi paistettuja saaristolaisleivän kuutioita. Elämyksen kruunaa paikallinen hunaja. Nuolisin lautasen, jos kehtaisin.

Jään hetkeksi juttelemaan PUR-konseptin äidin Harriet Strandvikin kanssa. Allekirjoitan kaiken mitä hän pitää tärkeänä: vastuullista elämäntapaa, kestävän kehityksen mukaista maanviljelyä, luomutuotteita ja lähiruokaa. Juttutuokion jälkeen Harriet yllättää ja kutsuu minut syyskuussa järjestettävään artisaaniruoalle pyhitettyyn tapahtumaan. Siitä kuulette taatusti myöhemmin lisää.

Omenamehua, oopperaa ja vanhassa mielisairaalassa paistettua leipää

Seuraava Åland grönskar -etappi on yksi Ahvenanmaan suurimmista omentatarhoista, Öfvergårds. (Ahvenanmaalla muuten kasvatetaan jopa 80 % kaikista kotimaisista omenoista!) Ohjelmassa on oopperamusiikkia ja omenamehujen maistelua. Musiikista on tarkoitus nautiskella kukkivien omenapuiden lomassa kaikkien aistien voimin. Luontoäiti on kuitenkin eri mieltä ja Sara Alm, Erica Danielsson ja Christoffer Isaksson joutuvat musisoimaan pihamaalla katoksen alla. Rankkasade pyyhkii omenapuita ja peittää aika ajoin alleen pianonkin. Kokemus on silti, tai ehkä juuri siksi ikimuistoinen. Aarioissa vilisee kevään kukkia ja lääkeyrttejä, vehreyttä ja huumaavia tuoksuja. Maistelen kuunnellessani kuutta eri omenamehua ja ostan kotiinviemisiksi purkillisen inkiväärillä terävöitettyä hunajaa.

Åland grönskar

Åland grönskar

Åland grönskar

Dueton laulu kuuluu parkkipaikalle saakka. Minun aika jatkaa matkaa, sillä aikomus on ehtiä vielä kahteen värikkäillä viirellä merkittyyn Åland grönskar -kohteeseen. Johannas Hembakta on pieni kiviuunileipomo Godbyn pohjoisella kupeella. Vanhan mielisairaalan ulkokuori hämää, sillä sen sisäpuolella on mitä viehättävin kahvila. Leipomo käyttää pääosin paikallisia raaka-aineita ja leipoo suussa sulavia makeita ja suolaisia paloja. Herkuttelemme juuri uunista tulleilla kierrepullilla ja vielä lämpimällä, ihanan rasvaisella focaccialla, jota on pakko ostaa myös mukaan.

Åland grönskar

Åland grönskar

Åland grönskar

Päätän sateisen sunnuntain päivälliseen Stallhagen-panimon pubissa. Voissa paistettujen ahventen uitua vatsaan olen valmis siirtymään unten maille. Lähestyyhän kellokin jo iltaseitsemää. Tämän onnellisempi ihminen ei oikeastaan voisi olla. Ajelen hissukseen takaisin majapaikkaani, kaivaudun vällyjen väliin ja koetan tallentaa muistiin kaiken viikonlopun aikana kokemani. Kiitos ja pitkää ikää Åland grönskar, toivottavasti tapaamme toistamiseenkin!