Suomussalmen maaginen Soiva metsä

Jos matkustaisit Suomussalmelle, minne menisit ja mitä siellä tekisit? Myönnän avoimesti, että pää löi tyhjää, eikä mieleen tullut mitään. Äkkiseltään ajateltuna paikkakunnan tarjonta ei juuri houkutellut. Jos ollaan rehellisiä, ennen asiaan paneutumista luulin Hossan kansallispuistonkin sijaitsevan Kuusamon korpimailla.

Suunnitellessamme Kainuun kierrosta muistin Rimman, jonka olin tavannut aikoinaan blogikuvioissa ja muistelin, että hän oli kotoisin Kainuusta, tarkemmin Suomussalmelta. Paikallisopas on aina paikallisopas, joten internetin sijaan päätin kysyä vinkkejä ihan oikealta ihmiseltä. Selvisi, että uusimman kansallispuiston lisäksi Suomussalmella on muutakin nähtävää. Rimma nimittäin suositteli Puolangan Hepoköngästä ja Paljakkaa, Suomussalmen Soiva metsää ja Säynäjäsuota sekä Hossan Muikkupuroa ja Julma Ölkksyö. Kaikki täysin uusia kohteita minulle!

hiljainen kansa

Halusimme ehdottomasti Hossaan, mutta myös Soiva metsä ja Säynäjäsuo alkoivat kiinnostaa. Hepoköngäs on yksi Suomen suurimmista putouksista, joten sitä ei voinut jättää näkemättä. Myös Hiljaisen kansan kohdalla aioimme kerrankin pysähtyä. Matkasuunnitelma alkoi muotoutua. Sotkamon jälkeen suuntaisimme Suomussalmelle ja Hossaan. Ja jos aikataulu antaisi periksi koukkaisimme kotikulmille vielä Puolangan ja Kajaanin Ärjänsaaren kautta.

Sotkamossa, Vuokatin vaaroilla vierähti kaksi vuorokautta, ja matkapäiviä oli suunnitelmassa yhteensä viisi. Kiirettä piti, mutta ehdimme kuin ehdimmekin kurkkaamaan kaikkiin kiinnostaviin kohteisiin. Kansallispuistokokemuksista kirjoitan toisella kertaa, sillä nyt keskitytään vähemmän tunnettuun, mutta ehdottomasti käymisen arvoiseen kohteeseen. Hyvät nojatuolimatkaajat jq kotimaanmatkailusta kiinnostuneet, tervetuloa Suomussalmen Soivaan metsään!

Ainutlaatuinen Soiva metsä

Soiva metsä kuulostaa sellaiselta konseptilta, jonka vain suomalainen voi keksiä ja kehittää. Keskelle kainuulaista luontoa on pystytetty kymmeniä jättimäisiä soittimia, jotka kilisevät, kumisevat, helisevät, pauhaavat, paukkuvat, värisevät ja jymisevät. Jättimäiset soittimet on valmistettu pääosin puusta ja metallista, asialla ovat olleet Pekka Westerholm ja Olli Penttilä, soitinrakentamisen ammattilaisia molemmat.

suomussalmen soiva metsä

suomussalmen soiva metsä

Me marssimme metsään heti aamukymmeneltä, sillä tarkoitus on jatkaa vielä samana päivänä kohti Puolankaa. Soittimille on Suomussalmen keskustasta vain reilun 10 minuutin ajomatka, muten kuten Kainuussa usein, tie tuntuu loputtomalta, eikä muita kulkijoita ole näköpiirissä. Sora rahisee renkaitten alla ja johdattaa meidän lopulta kesäteatterin pihaan. Tämän kesän esitys on kuulemma ollut erittäin suosittu, katsojia on tullut bussilasteittain Oulusta asti.

Kesäteatterin kulissit kumisevat tyhjyyttään keskellä korkeaa mäntymetsää. Lähelle parkkipaikkaa, polun päähän on pystytetty suuri opastaulu, joka mainostaa Soivaa metsää. Olemme siis oikeassa paikassa. Polku kulkee leveänä, mutta varsinaisia reittiopasteita tai karttaa ei maastossa ole. Täytyy siis luottaa siihen, että mutkan takana odottaa se mitä varten tänne on tultu.

suomussalmen soiva metsä

suomussalmen soiva metsä

Ensimmäisenä vastaan tulee Metsäkirkon kello, joka toivottaa vieraan tervetulleeksi. Harjun korkeimmalla kohdalla roikkuu ruosteinen, halkaisijaltaan melkein metrin oleva metallinen kupu. Maassa makaa suuri puunuija, jolla Metsäkirkon kelloa on tarkoitus soittaa. Nuija kumahtaa voimalla metalliin, joka resonoi niin, että heikompaa hirvittää. Jostain olen lukenut, että Metsän kellon ääni kuuluu vettä pitkin kilometrien päähän, enkä ihmettele sitä yhtään.

suomussalmen soiva metsä

suomussalmen soiva metsä

Kuljemme soittimelta toiselle satunnaisessa järjestyksessä. Soitamme Helinäpuuta, Pentelettä, Ukkospeltejä, Paalutribulaa ja Tynnyrihärkää. Mies innostuu improvisoimaan ja soittamaan Oksetilla Smoke on the Waterin kuuluisaa riffiä, minä rämpyttelen ja paukutan menemään muuten vain. Humatoteemi väreilee ja Fietarklopit valittavat iskujeni alla. En millään mahtaisi lopettaa keinumista puiden oksiin ripusteituissa, kymmenissä Kilinäkeinuissa, joista jokaisesta kuuluu erilainen ääni. Sisäiset lapset ottavan vallan ja nauttivat ympäröivästä luonnosta täysin rinnoin.

suomussalmen soiva metsä

suomussalmen soiva metsä

Keskellä Soivaa puistoa on syvä notkelma. Osa soittimista on sijoitettu sen laidoille; osa matalimpaan kohtaan pohjalle. Ideana on, että kaikkia soittimia voi suuremmalla porukalla soittaa yhtäaikaa. Meitä on vain kaksi, ja käsiäkin vain neljä. Olisinpa osunut paikalle, kun metsässä on konsertoitu – soittimien yhteissointi on ammattilaisten käsissä taatusti ollut vaikuttava.

Ihmettelen kuinka hyvässä kunnossa vuonna 1996 pystytetyt rakennelmat ovat. Kuluneita ne tietysti ovat, kaikki osat eivät ole tallella ja osa soittimista on kärsinyt käytössä ja luonnonvoimien armoilla. Ilkivallan jäljet kuitenkin puuttuvat kokonaan. Vain kyltit kaipaavat akuuttia kunnostamista, sillä nyt soittimien nimiä joutuu välillä arvailemaan.

suomussalmen soiva metsä

suomussalmen soiva metsä

Neljä metriä korkea sadeputki on sijoitettu Soivan metsän parhaalle paikalle. Näköala salpaa hengen täälläkin. Suojärvi kimmeltää auringossa ja maisema häikäisee kauneudellaan. Vaikka ei olisi kiinnostunut metsään kasatuista soittimista, kannattaa paikalle tulla pelkästään nähdäkseen tämän maiseman.

Soiva metsä on maaginen paikka. Etenkin elokuun alussa, kun kesälomalaiset ovat jo kadonneet ja ulkomaalaiset turistit eivät vielä ole löytäneet metsää, siellä saa kulkea rauhassa ja antaa metsän kuiskailla soitannon sekaan omia laulujaan. Tuulen suhinaa, lehtien havinaa, lintujen mielettömiä melodioita ja korkeiden mäntypuiden natinaa toisiaan vasten. On helppo olla ja hengittää metsän tahtiin.

hiljainen kansa

Jos liikut Suomussalmella, pysähdy Soivan puiston lisäksi ihailemaan hetkeksi Hiljaista kansaa, hiljenny historian edessä Raatteen tiellä tai saapastele Säynäjäsuolle, jossa saatat hyvällä tuurilla nähdä poroperheiden ja suolla pesivien vesilintujen lisäksi karhujakin. Tai ukrainalaisia marjanpoimijoita 10 litran saaveineen, varsinkin jo liikut paikalla parhaimpaan mustikka-aikaan. Äläkä unohda Hossaa!

Metsäterapiaa ja patikkapolkuja: ruskaretki Sallatunturiin

Paahtaessamme pitkin huhtikuisia hankia sähköavusteisilla maastopyörillä mieleeni juolahti, etten koskaan ole nähnyt Sallatunturin vaaramaisemia syksyisessä väriloistossaan. Tai ehkä olen, mutta lapsena ja vielä teininäkään en ole osannut arvostaa luonnon maalaamia maisemia ja metsän mieletöntä hiljaisuutta. Olen minä aikuisiälläkin isäni lapsuuden maisemissa samoillut, mutta vain kerran, ja silloinkin surullisissa tunnelmissa.

ruskaretki sallatunturiin

ruskaretki sallatunturiin

Kun pyörät oli saatu parkkiin, heitin ajatuksen ilmoille ja ehdotin siskolleni seuraavaa. Mitäpä jos seuraavan kerran saapuisimmekin tunturiin syksyllä? Vaeltaisimme pitkospuita pitkin, tutustuisimme taukotupiin, kokkaisimme retkiruokaa ja kiipeäisimme tunturien laelle ihailemaan laskevan auringon valossa kylpevää karua maisemaa. Voin kertoa, että kauaa ei tarvinnut vaellusseuraa houkutella, ruskaretki Sallatunturiin oli hänenkin mielestä loistava idea. Halvat yöjunaliput ostettiin heti, kun ne tulivat myyntiin.

ruskaretki sallatunturiin

ruskaretki sallatunturiin

ruskaretki sallatunturiin

Syyskuun viimeisellä viikolla ruskaretki Sallatunturiin oli viimein totta. kuljeskelimme pitkin ja poikin patikkareittejä. Muita reippailijoita oli varsin vähän, vain Ruuhitunturin laella käännyimme kannoillamme taukotuvan ovella, kun sisälle oli yhtä aikaa ehtinyt melkein parikymmentä ihmistä. Muuten saimme vaeltaa ylhäisessä yksinäisyydessä, vain kuukkelit ja muutamat metsälinnut seuranamme.

Onneksi kuulimme mökkinaapurin ja kummitädin miehen karhuhavainnoista vasta, kun olimme jo kiertäneet 18 kilometrin kierroksen Kylmäheteen ja Pahakurun kautta Kaippahanojalle. Eläimiä metsässä on, mutta onneksi ne väistävät ihmistä. Vain yhdestä jäniksestä saatiin näköhavainto ja sitäkin erehdyin luulemaan ensin sorsaksi.

ruskaretki sallatunturiin

ruskaretki sallatunturiin

ruskaretki sallatunturiin

Puiden riemukkain ruska oli jo takanapäin, mutta maaruska räiskyi vielä punaisen sadoissa sävyissä keltaisia koivunlehtiä ja ikivihreitä sammalia vasten. Yökaste helmeili juolukan lehdillä, suoaukeat hohtivat kullankeltaisina ja vihertävä naavakasvusto koristeli kuusipuut. Metsä oli käsittämättömän kaunis.

Sallatunturin liepeillä kulkee satoja kilometreja kaiken tasoisia polkuja. UKK-vaellusreittiä myöten olisimme päässeet vaikka karhunkierrokselle asti, mutta sen sijaan teimme pieniä päiväpatikoita. Aamupäivällä polulle ja illaksi lihaksia lempeällä lämmöllään hoitavaan saunaan. Ensimmäisenä päivänä Kaunisharjulle, toisella tunturien ympäri, sitten Ruuhitunturiin ja viimein Salmijoen kuruun.

ruskaretki sallatunturiin

ruskaretki sallatunturiin

ruskaretki sallatunturiin

Matkavauhti oli vikkelä, mutta se ei estänyt meitä välillä pysähtymään poimimaan puolukoita, ihmettelemään sammaleen seasta nousevia, ikiaikaisia kivenlohkareita, ihailemaan maisemia tai kuuntelemaan tikan huutelua. Karpalot eivät olleet ehtineet kypsyä ennen pakkasia, mutta napsimme niitä silti suihimme soiden laitamilta.

ruskaretki sallatunturiin

ruskaretki sallatunturiin

Jalat väsyivät ja jalkapohjia särki, mutta mieli lepäsi. Se pureskeli paloiksi ja sysäsi lopulta syrjään kaiken turhan, joka pitkään oli pyörinyt päässä ympyrää. Vaatteisiin tarttui nuotion tuoksu, ja kengät upposivat sateen muhjaamaan mutaan. Vanhat pitkospuut olivat kiikkeriä ja liukkaita, jokainen askel oli aseteltava tarkasti edellisen eteen. Oli keskityttävä kivien yli kipuamiseen ja polun poikki kiemurtelevien juurakoiden ylittämiseen. Ajatuksilla oli vihdoin aikaa vaeltaa.

ruskaretki sallatunturiin

ruskaretki sallatunturiin

Metsäterapia teki tehtävänsä. Uni tuli odottelematta, ja ahdistus joka oli päivätolkulla painanut rintalastaa meni menojaan. Parasta lääkettä pitkään aikaan. Ison pyhätunturin huippu jäi vielä odottamaan valloittajiaan, joten ensi vuonna palaamme patikoimaan. Ajankohta on jo kirjattu kalenteriin – ruskaretki Sallatunturiin odottaa!

ps. Tunturilampi–Kylmähete–Pahakuru–Kaippahanoja-reitistä kirjoittelen vielä kattavan kuvauksen, toivottavasti siellä ruudun toisella puolella on patikoijia paikalla!

Juuan Porttilouhi – samettisen satumetsän tunnelmissa

Kun idea kiertomatkasta Kainuuseen syntyi, tiesin välittömästi missä yöpyisimme. Olin kuullut Vuokatin kupeeseen kasvaneesta majatalosta pelkkää hyvää, ja halusin käydä paikan päällä tutkimassa, miksi majapaikkaa hehkutetaan superlatiivein ja lempein laatusanoin. Niinpä ennen kuin varsinaista ajoreittiä oli edes päätetty ilmoitin miehelle, että ensimmäinen yöpymiskohteemme olisi Haapala BnB.

Juuan porttilouhi

Matka miehen kotipaikkakunnalta Pohjois-Karjalasta Vuokattiin on lyhyt, joten teimme pari koukkausta taipaleen varrella. Juuan idyllinen myllymuseo haaveiden siltoineen oli nähty vesisateisessa vartissa. Koukkasimme vielä pikkuruinen kodinkoneliikkeeseen laturiostoksille ja tsekkasimme kirpparin, josta löysin pellavapyyhkeitä, aterimia, lautasia sekä maailman kauneimmat lasipikarit. Lasit mies tosin pari päivää reissun jälkeen onnistui huitaisemaan lattialle, mutta hei – sirpaleet tuovat onnea! Shoppailun jälkeen käännyimme isoa tietä pohjoiseen ja suunnistimme kohti Juuan porttilouhea.

Juuan porttilouhi

Juuan porttilouhi

Tie oli kuoppainen ja karkea sora pakotti ajamaan mateluvauhtia. Kunnan nettisivuilta napatut lähestymisohjeet olivat epämääräiset ja verkko keskellä metsäautotietä olematon, mutta karkean kartan perusteella löysimme kuin löysimmekin itsemme autiotuvan edestä. Vedimme sadevaatteet niskaan ja lähdimme taivaltamaan kyltin osoittamaan suuntaan. Kävi ilmi, että reitti oli osa UKK-verkostoa, mutta muita samoilijoita emme siitä huolimatta sateisessa metsässä tavanneet.

Minä vilkuilen varovaisena ympärilleen kuin saaliseläin, joka odottaa pedon hyökkäävän minä hetkenä hyvänsä. Säikyn jokaista rasahdusta ja olen varma, että mutkan takaa tömistelee vastaan metsän kuningas ja näyttää kuka täällä määrää kaapin paikan. Vilkas mielikuvitus laukkaa liiankin kovaa, olemmehan lähestymässä pyhää paikkaa.

Suurpetojen sijaan törmäämme reilun kilometrin käveltyämme uskomattomaan näkymään. Jyrkkäreunaisen rotkon pohjalla virtaa puro, jota ympäröi samettinen satumetsä. Juuan Porttilouhi on uskomaton ilmestys. Kaduttaa, että jätin kameran autoon, sillä olisin ehdottomasti halunnut tallentaa nämä näkymät muuallekin kuin aivojeni muistilokeroihin. Kännykkä saa tällä kertaa kelvata, vaikka tiedänkin, että kuvat eivät anna paikalle minkäänlaista oikeutta. Juuan Porttilouhi on koettava itse.

Juuan porttilouhi

Juuan porttilouhi

Laskeudumme varovasti korkeilta kallioilta alas ja ihailemme luonnon muovaamaa taideteosta. Mykistymme molemmat, sillä puroa reunustavat sammalet ja saniaiset hehkuvat häikäisevän vihreinä. On hiljaista, kallion päällä tuivertanut tuuli ei yllä rotkon pohjalle ja vehreys pehmentää äänimaiseman. Joku on pysääyttänyt ajan, vain vesi jatkaa kulkuaan ikiaikaisessa uomassaan. Puronmutkassa uiskentelee suuri sammakko. 

Varsinainen portti, se jonka läpi sairaita ja vaivaisia kannettiin paranemisen toivossa, oli hankalasti saavutettavissa. Kipuamme kuitenkin kivien väliin ja löydämme vahingossa myös peittämättä jääneen geokätkön. Luonnonkivien muodostamien kaarien alittaminen on aina kuumottavaa, sillä vaikka ne olisivat seisseet paikallaan vuosituhansia, on eroosio voinut kuluttaa muodostelmia niin, että monumentti rojahtaa niskaan ja hautaa tutkimusmatkailijan alleen. Eihän se kovin todennäköistä taida olla, vaikka liian vilkas mielikuvitus maalaileekin uhkakuviaan.

Juuan porttilouhi

Vesisade päättyy. Nautimme vielä hetken hiljaisuudesta ja lähdemme kipuamaan takaisin kallion päälle rakennetulle nuotiopaikalle. Syömme suklaapatukan puoliksi ja palaamme polkua pitkin takaisin autolle. Varvut ovat kastelleet lahkeeni, ja niistä vesi on valunut matalavartisten kenkien sisään. Se ei haittaa, sillä Juuan Porttilouhi oli eittämättä märkien sukkien ja palelevien jalkojen arvoinen. Vaihdan jalkaani kuivat sukat ja kengät, ja olen valmis jatkamaan matkaa. Sotkamo ja Haapala BnB:n lämmin peti odottavat jo!

Tämä on kuusiosaisen Roadtripillä Kainuussa -sarjan ensimmäinen osa. Syksyn aikana seikkaillaan Pohjois-Karjalan puolelle jäävän Juuan lisäksi Sotkamossa, Suomussalmella, Hossan kansallispuistossa, Puolangalla ja Ärjänsaaressa.