Jäähyväiset kesäparatiisille

Siinä se nyt oli. Viesti, jonka olin aavistanut tulevan, vaikka kuinka koetin olla ajattelematta asiaa. Mökin vuokrasopimus päättyisi vuoden 2019 loppuun. Edessä olivat jäähyväiset kesäparatiisille.

Olisin halunnut viivytellä ja jättää kysymättä, ennen kuin on pakko. Mies kuitenkin halusi tietää. Ymmärrän sen kyllä, sillä kampetta oli kertynyt mökin kaappeihin sellaiset määrät, että niiden roudaamiseen tarvittiin enemmän kuin neljä kättä ja moottoripyörä. Oli katsottava kalenteriin, suunniteltava aikataulu ja lainattava auto.

jäähyväiset mökkiparatiisille

Pala nousi kurkkuun ja purskahdin itkuun. Tunteiden voimakkuus yllätti itsenikin ja vasta siinä hetkessä tajusin, kuinka tärkeä punaisesta tuvasta ja mielen rauhoittavasta mökkimaisemasta oli meille molemmille tullut. Ajatus siitä, että en ehkä enää koskaan pääsisi istumaan tällä lasiverannalla, uittamaan varpaitani tältä laiturilta, saunomaan näillä lauteilla ja uimaan kirkasvetisessä järvessä, oli lohduton.

Ikävä tulee paitsi mökkimaisemaa myös rauhaa ja levollisuutta, kurkien kailotusta, joutsenten laulua, kuikan kaihoisaa huutoa ja isokoskeloiden sukellusnäytöksiä. Ei enää uskomattomia auringonlaskuja, romanttisia souturetkiä, rasvatyyntä järvenpintaa, pihapiirin mustikkamättäitä, hiekkapohjassa vaeltavia simpukoita eikä rannassa nukkuvia haukia. Ei riippumatossa loikoilua, takkatuleen tuijottelua, saunan lämmittämistä ja kesäkeittiön tuoksuja. Ainakaan tässä eteläsavolaisessa osoitteessa.

jäähyväiset mökkiparatiisille

jäähyväiset mökkiparatiisille

Nyyhkytykselle ei meinannut millään tulla loppua. Kipusin kainaloon ja yritin hengittää syvään. Illalla saunan lauteilla mies käytti kovia kirosanoja, minä seisoin kylpytakissani laiturilla, seurasin kurkiauran lentoa ja annoin viileän tuulen riepotella tukkaa ja helmojani. Olo oli haikea.

Siksi mökkikesää jatkettiin tänä vuonna lokakuulle asti. Viimeisenä viikonloppuna jätimme jäähyväiset kesäparatiisille. Pakkasimme ja puunasimme, tyhjensimme kaappeja ja täytimme auton takakonttia. Kyytiin kannettiin kaiken muun mökkikamppeen lisäksi pulsaattoripesukone, iso laatikollinen kirpputorilta kerättyjä astioita, kolme kangaskassillista lukemattomia kirjoja, repullinen reseptejä, laukullinen lakanoita ja mieletön määrä mökkivaatteita. Kenkiäkin oli kertynyt nurkkiin vino pino.

jäähyväiset mökkiparatiisille

Monivuotiset yrtit kaivettiin ylös ja Jyväskylästä saatu perinneraparperi siirrettiin ämpäriin. Laituri nostettiin talviteloille ja tuhkatkin tyhjennettiin pesästä. Viimeisenä pimeänä yönä onnistuin kadottamaan toisen korvakoruni huussipolulle. Jääköön se muistoksi mökkimaisemaan, merkiksi minusta ja meidän täydellisistä mökkikesistämme.

Ovea lukitessa ei tuntunut oikeastaan miltään. Haikeus oli haudattu toiveikkuuden alle.

jäähyväiset mökkiparatiisille

Saattaa olla, että pääsemme vielä piipahtamaan tutuksi tulleissa maisemissa, mutta koko kesää meillä ei ole mahdollisuus siellä enää viettää. Omistaja haluaa ensi vuonna viettää enemmän aikaa omilla tiluksillaan. Ymmärrän hyvin, sillä jos minulla olisi täydellinen pakopaikka, olisin siellä aina. Siksi hakuvahdit on nyt asetettu, ja sormet selailevat myyntipalstoja harva se päivä.

jäähyväiset mökkiparatiisille

Rantasauna, etelään tai lounaaseen katsova lasiveranta, kirkas vesi ja alle kolmen tunnin ajomatka Helsingistä. Sähköjä emme välttämättä tarvitse, mutta oma kaivo olisi hyvä olla. Aitta vieraille tai ainakin mahdollisuus rakentaa sellainen. Bussipysäkki korkeintaan kymmenen kilometrin päässä. Siinä kai ne tärkeimmät. Ehkäpä ensi kesänä meillä onkin ikioma kesäparatiisi?

Yksin mökillä, osa II – levottomia öitä, kutsumattomia vieraita ja pieniä pelkotiloja

Mies lähtee moottoripyörällään takaisin kaupunkiin. Minä lasken yksinäisiä öitä, omillaan olisi pärjättävä neljä kokonaista vuorokautta. Ajatuskin saa vatsan kipristelemään. Yritän keksiä mahdollisimman paljon tekemistä, jotta en jäisi kahden päätäni kiertävien kauhuskenaarioden kanssa. Kaikki on hyvin niin kauan, kun on valoisaa.

Edeltävänä yönä olemme molemmat havahtuneet aamukolmen jälkeen siihen, että patiolta kuuluu ihan selviä askelia. Vain kaksi, mutta kuitenkin. Ei kenkien alla rahisevaa hiekkaa, vain kaksi kevyttä askelta puisilla ralleilla. Sen jälkeen hiljaisuus. Kumpikaan ei halua nousta katsomaan, näkyykö pihalla ketään. Nukahdamme onneksi uudestaan, mutta aamulla pyydän miestä kävelemään välikössä ensin kengillä ja sitten paljain jaloin. Kuuntelen hänen liikkumistaan peiton alla, ja olen varma, että yövieras liikkui paljain tassuin tai sukkasillaan. Päädymme järkeilemään, että ehkä välikön läpi juoksi jänis, joka ennen nukkumaanmenoa kävi kuikuilemassa meitä metsän laidassa.

yksin mökillä

Ja nyt olen yksin mökillä, seuralaisena vain ylivilkas mielikuvitus. Illat venyvät pitkiksi, kun en uskalla mennä nukkumaan. Pinnistelen lasiverannalla viimeisessä valonkajossa, ja vedän jalkaani toiset villasukat. Välttelen alkoholia, sillä lasillinenkin tarkoittaa levotonta yötä. Aitassa on niin ohuet seinät, että haavan havinakin kuuluu sisään. Mökin perimmäisessä nurkassa on niin hiljaista, että pieninkin lautamökin rasahdus tuo epämiellyttävän tunteen. En tiedä, kumpi on pienempi paha.

Tikka tömähtää suoraan verannan ikkunaan ja saa minut haukkomaan henkeäni. Hämärissä huussipolulla säikähdän jokaista sammalikon rasahdusta. Sydän jättää väliin pari lyöntiä, kun lähipuussa kahahtaa ja lintu lehahtaa lentoon. Miksi linnut ovat hiljaa? Uhkaako lokkipesuetta jokin, kun ne kirkuvat kuin mielipuolet? Mielikuvitus muotoilee metsässä häämöttävästä risukasasta eläimen ääriviivat.

yksin mökillä

yksin mökillä

Pelko on irrationaalinen seuralainen. Vaikka alueella todistetusti on ainakin joskus liikkunut karhuja, tiedän, että metsien kuningas väistää ihmistä. Järki sanoo, että on todennäköisempää kompastua polulla juurakkoon ja murtaa käsi, kuin kohdata samalla polulla kontio. Silti pidän meteliä, kun poljen pyörällä pientä metsätietä kohti kyläkauppaa, patistan siskoani ottamaan karhukellon mukaan pitkälle lenkille, enkä uskalla yksin marjametsään.

Olen kuullut, että tällä mökillä vietti kaikki kesänsä myös nuorena leskeksi jäänyt sukulaistäti, aina 90-vuotiaaksi saakka. Kun olen yksin mökillä, pelko valtaa mielen ja mielikuvitus alkaa laukkaamaan, ajattelen tuota vanhaa rouvaa, sanoi vuokraemäntäni. Jos hän pärjäsi, pärjään minäkin. Minäkin tiedän pärjääväni, mutta helpompaa tietysti olisi, jos pystyisin selättämään pelkoni kokonaan.

Ystävä ilmoittaa, ettei pääsekään kyläilemään. Huokaan, sillä vaikka syy suunnitelmien muutokselle on ylitsepääsemätön, minulle se tarkoittaa kahta yksinäistä yötä lisää. Onneksi äänikirjat pitävät minulle seuraa. Kun kyllästyn kuuntelemaan kaunokirjallisuutta, avaan radion. Yle Radio Suomen äänimaisema rauhoittaa ja tasaa sykettä.

yksin mökillä

yksin mökillä

Kolmantena päivänä, juuri kun tuntuu siltä, että ehkä tämä tästä, saan kutsumattoman vieraan. Tumma jyrsijä vilistää halki verannan lattian. Ulko-ovi on kiinni, joten minulla ei ole aavistustakaan, mistä otus on tulossa tai minne menossa. Soitan miehelle ja kysyn mitä hän tekisi. Pengon kaappeja ja laatikoita, koetan etsiä hiirenloukkuja. Tömistelen ja yritän saada elikkoa esille. Mistään ei kuulu rapinaa, eikä kaappien alle tähystely taskulampullakaan tuota tulosta. Tyyppi voi olla ihan missä vaan.

Lopulta luovutan ja järkeilen, että todennäköisesti olemme eläneet tähänkin asti rauhallisesti rinta rinnan. Eläin on varmasti etsinyt tiensä talon rakenteisiin ja pysyttelee siellä, kunnes meno mökissä rauhoittuu. Iltapuuhien yhteydessä tiskaan ja siivoan keittiön tarkemmin, en halua ehdoin tahdoin houkutella hiirtä hyppimään pöydille. Makuuhuoneessa varmistan, että sängystä ei roiku mitään, mitä pitkin pystyisi kiipeämään saman peiton alle. Nukun makeasti aamuun asti, eikä otuksesta näy aiemman havainnon jälkeen viiksikarvaakaan.

yksin mökillä

Alan päällä sinuiksi järjenjuoksuni ja mökkimaiseman äänien kanssa. Yhtäkkiä huomaan, että onkin jo tiistai ja siskoni saapuu viiden tunnin kuluttua. Huomenna saapuu moottoripyörällään myös mies. Loppukesän vietän hänen turvallisessa kainalossaan, enkä pelkää enää mitään.

Kilometritolppia, lämpiäviä saunoja ja leskenlehtiä – mietteitä moottoripyörän takapenkiltä

Lauantai oli tärkeä päivä. Pääsimme viimeinkin vilkaisemaan meille tarjottua savolaista mökkiä, josta saattaisi tulla kesäkoti seuraaviksi neljäksi kuukaudeksi. Hyppäsimme moottoripyörän satulaan, vaikka lämpömittari näytti 10 astetta. Tunne voitti jälleen kerran järjen.

mökkimaisema

Moottoripyörän takapenkillä ei voi lukea, ei somettaa eikä jutella kenenkään kanssa. On siis aikaa ajatella. Joskus järjestelen ideoitani kokonaisiksi teksteiksi asti, mutta yleensä keskittymiskyky herpaantuu ja mieli takertuu ohi vilahtaviin maisemiin, hylättyihin kyläkauppoihin, sillan alla kuohuviin jokiin ja muihin matkan varrella ohitettaviin vesistöihin. Katseen suunta on rajallinen, sillä kuikuilu ohi kuskinpenkin saa pään heilumaan holtittomasti ja metelin kypärän sisällä kasvamaan suhteettoman suureksi. Pientareiden tarkkailukin on puuduttavaa, siksi tuiki tavallisetkin asiat alkavat kahden tunnin rupeaman jälkeen herättää mielenkiintoisia kysymyksiä.

mökkimaisema

Miten nopeusrajoitusten sijoittaminen maanteille määräytyy? Mitkä ovat kriteerit kahdeksankympin alueelle ja mitkä satasen? Miksi jonkun kylän ympärillä madellaan neljääkymppiä, vaikka seuraava on yhtä lailla taajama ja nopeusrajoitus silti 60? Istuuko jossain virastossa ihminen, joka piirtää karttaan rastilla valtakunnallisen tieverkoston liikennemerkkien sijainnin? Onko jokin tapa, jolla alkavan tai päättyvän rajoituksen voisi ennakoida? Kysyy motoristin heila, joka säikähtää melkein aina, kun nopeusrajoitus vaihtuu pienemmästä isompaan. Moottoripyörässä on potkua ja se kiihtyy hetkessä kuudestakympistä sataseen.

Onko samassa virastossa joku, joka päättää milloin keltainen ohituskieltoviiva alkaa ja milloin se päättyy? Milloin näkyvyys on riittävä ja milloin ei? Kuinka monta metriä ennen risteystä ohituskielto alkaa? Miten viivat piirretään tiehen? Onko viivan piirtävä pensseli ohjelmoitu valmiiksi, vai ohjaako koneen kuljettaja sitä. Pitäisikö kaikki tämä tietää, kun omistaa ajokortin?

Entä miten tienvarsilla edelleen näkyvät kilometritolpat toimivat? On lukuja ja nuolia, mutta ei tietoa siitä, mihin pisteeseen nuoli osoittaa. Mitä tolpan päähän merkitty luku tarkoittaa? Onko eri kokoisilla tolpilla eri tehtävä? Mihin tolpat joutuvat, jos ne jäävät uuden tielinjauksen alle? Tätä nyt ainakaan ei opeteta autokoulussa.

mökkimaisema

Kun piennar on täynnä keltaisia kukkia, pulpahtaa niistäkin mieleen erinäisiä kysymyksiä. Mistä leskenlehden nimi tulee? Miten niin leski ja miksi lehti? Puhutaanko tässä nyt ollenkaan kukasta, vai vain vihreistä lehdistä? Nimiasia jäi vaivaamaan niin, että google pantiin laulamaan heti perille päästyä. Kirjastot.fi:n ”Kysy kirjastonhoitajalta!”-palstalta löytyi kaksikin erilaista vastausta, joista molemmat ovat jotenkin kaukaa haettuja, mutta en silti uskalla lähteä kirjastonhoitajaa kyseenalaistamaan:

”Leskenlehden lehti on vanhemmiten yläpinnaltaan kalju ja viileän tuntuinen, toisin kuin alapinta, joka nukkaisena tuntuu lämpimämmältä. Tähän liittyy symboliikka lesken vuoteen kylmästä puolesta, jossa puoliso ennen makasi. Kenties uskottavamman selityksen mukaan nimitys johtuu siitä, että leskenlehti kukkii ennen kuin sen lehdet kasvavat. Sen isot 10-30 sentin levyiset lehdet kasvavat vasta kukkien lakastuttua. Niillä ei siis ole seuraa toisistaan.”

Tuoksut tunkeutuvat moottoripyörän takaistuimella nenään paljon vahvemmin kuin autossa matkatessa. Siksi matkan varrella, viitostien levennystyömaan kohdalla pohdin myös sitä, mikä tekee tuoreen, vasta kaadetun puun tuoksusta niin kertakaikkisen ihanan? Muutama kilometri myöhemmin, lämpiävän saunan lempeän tuoksun leijaillessa ilmassa, mietin, kuinkakohan monta saunaa Suomi päällään kantaa? Tilastokeskus antaa arvioksi 2 miljoonaa, Sauna-seura taas 3,2 miltsiä. Paljon niitä joka tapauksessa on, ja sen huomaa myös tien päällä. Maailmassa todella on monta ihmeellistä asiaa, ja se hämmästyttää, kummastuttaa isoakin kulkijaa.

mökkimaisema

Takapuoli puutuu ja selkää särkee. Janottaa, mutta kypärä päässä ei voi juoda. Kypärähupun sauma painaa ikävästi ja ilmavirta suhisee korvissa, joista tulpat ovat pullahtaneet ulos. Korvatulpat on korvattu korvamadoilla: pääni sisäinen tiskijukka soittaa Abbaa ja Lapinlahden Lintuja vuorotellen. Sekin taitaa olla mökkimoodissa. Kolmen tunnin ajomatka on pitkä, mutta päätämme sinnitellä sen jatkossakin, sillä perillä odottaa paratiisi. Kesämökin vuokrasopimus on enää allekirjoituksia vailla, ja niin meistä tulee kesäsavolaisia!