Oma kesämökki – tiukka työleiri vai kepeä kesäparatiisi?

Ensimmäisestä yöstä omalla mökillä on kulunut kaksi ja puoli kuukautta. Nurkat alkavat viimeinkin tuntua omilta. Kesäkuussa kuskasimme kaupan yhteydessä siirtynyttä irtaimistoa kierrätykseen. Lähteä saivat metalliromun, avattujen maalitörppöjen ja toimimattojen pihavalojen lisäksi muun muassa saunatuvassa töröttänyt kuntopyörä, rispaantuneet koiran pelastusliivit, viisi muovimattoa, muutama rikkinäinen uimapatja, viisi muuta käyttökelvotonta uimalelua ja kaksi laatikollista lasten hajonneita leikkikaloja. Vain yksi dinosaurus, sininen leikkilaiva ja ehjät kellukkeet säästettiin tulevien kesien lapsivieraita varten. Ympäri mökkiä ja pihaa asetellut muovikukat säästettiin toistaiseksi, vaikka arvostammekin enemmän eläviä.

kesämökki työleiri

Etätyöt sujuvat pirtinpöydän ääressä paremmin kuin kaupungissa, vaikka verkkoyhteys onkin luokattoman huono. Neljän jälkeen, kun keskittyminen alkaa jo herpaantua, läppärit lukitaan lipaston ylimpään laatikkoon ja käydään toisen työmaan kimppuun. Tekeminen ei lopu, ja hyvä niin. Vaikka mitään akuuttia ei olisikaan kesken, aina voi ryhtyä risusavottaan. Kasvimaa kaipaa kastelijaa pari kertaa päivässä, ja sauna kantamalla kulkevaa pesuvettä. Pieni tiskiallas täyttyy tiskeistä nopeasti ja verannan kokolattiamatolle takertuu jokainen kengän kuljettama havunneulanen. Ikkunat on pesemättä, katiska on kokematta ja räystäätkin on muistettava puhdistaa näillä keleillä monta kertaa viikossa. Huussi kaipaa tyhjentämistä ja komposti kääntämistä. Puita tehdään aina, kun ehditään.

Kesämökki vai työleiri?

Voi jestas, mikä työleiri, saattaisi joku taivastella. Meille kesämökki, jossa saa puuhastella, remontoida ja nikkaroida on haaveiden täyttymys. Läppärien tuijottamisen ja ajatustyön vastapainoksi tarvitsemme fyysistä tekemistä. Sellaista, missä oikeat työt unohtuvat, missä hiki virtaa, missä lihakset saavat tekemistä ja mieli saa levätä.

Mökkiläisiä on moneen junaan. On niitä, joille kesämökki on viimeisen päälle varusteltu toinen koti tiskikoneineen ja designhuonekaluineen, ja niitä, jotka eivät kaipaa mitään mukavuuksia – ja kaikkea siltä väliltä. Me olemme välimallin kavereita. Kiitämme sähköstä, mutta käytämme kantovettä. Sisustamme vähitellen, mieluiten käytetyllä tavaralla, ja nautimme siitä, että järvi ja luonto ovat lähellä. Ja siitä, että on tekemistä. Ei meistä olisi vain riippumatossa köllimään tai uimapatjalla aurinkoa palvomaan. Kesämökki ei silti ole työleiri, vaan pieni paratiisi.

kesämökki työleiri

Niinpä olemme touhunneet hiki noroina selkää pitkin valuen ja nauttineet jokaisesta pisarasta. Nukkuma-aitan mäntypaneeliseinät ovat saaneet valkoisen värin, samoin saunatupa. Rantaa raivattiin pienemmistä puista ja pöheiköistä, kunnes moottorisahasta katkesi kaasuvaijeri. Iso pino räsymattoja on pesty. Risusavotta on vielä kesken ja oksasaksien kanssa on tarkoitus riehua tontilla enemmänkin. Mies nakutteli valmiiksi viljelylaatikot, minä kärräsin niihin mullat ja istutin siemenet. Kasvihuoneen taakse istutettiin kaksi karviaista ja yksi herukkapensas. Anoppi sanoi kaivavansa omalta pihalta muutaman lisää, mutta se kannattaa tehdä vasta syksyllä. Postilaatikko on viety paikalleen ja hesari käännetty kesäosoitteeseen.

Käytettyä ja kierrätettyä tupaan ja keittiöön

Kirpparikierrokselta löytyi mökkikeittiöön kaikki tarvittava. Kotoa tuotiin vain sitruspuristin, vedenkeitin, keittiöpyyhkeitä, pannunalusia, pari kattilaa, pannua ja valurautapata. Vielä tarvittaisiin enemmän laskutilaa ja toinen jääkaappi sekä induktiolevy, sillä kapean lieden uuni ja levyt eivät jaksa yhtäaikaa pöhistä. Saareke ratkaisee molemmat ongelmat ja onkin jo rakentamista vaille valmis. Nätti, hanallinen vesisäiliö olisi kiva löytää, vaikka kyllähän nuo plastexin sinivalkoiset vesikanisteritkin menettelevät. Kattoon ripustettavien “sipulikorien” etsiminen on osoittaunut hankalaksi tehtäväksi. Onneksi sisko löysi netistä karavaanarikaupan, jossa kyseisiä metallikoreja on valikoimissa.

kesämökki työleiri

Nukkuma-aitta kaipaa vielä vanhaa liinavaatekaappia ja tupa emännänkaappia tai tilavaa senkkiä. Niin ja pitkää pöytää, joka rakennetaan 1800-luvun torpasta puretuista lattialankuista. Pinnatuolit sen ympärille on jo ehditty haalia kirppisryhmistä. Nykyinen pirtinpöytä penkkeineen siirtyy nimittäin lasiverannalle, jahka se ehditään ensin maalata ja järjestellä. Kesäkeittiö sen sijaan on vaiheessa. Mies haaveilee itse muuratusta pizzauunista ja minä kunnon hiiligrillistä ja käytännöllisestä tiskauspaikasta. Toistaiseksi yritämme kuitenkin pärjätä irtaimiston mukana tulleella kaasugrillillä ja luonnonkivistä muuratulla nuotiopaikalla, joka sortuu jokaisella käyttökerralla hieman enemmän kasaan.

Kasvimaa ja vanhoista ikkunoista rakennettu kasvihuone

Kasvimaa sai siipeensä juhannusta seuranneella helleviikolla. Retiisit alkoivat kasvattaa pitkää vartta, samoin retikka. Niin näyttää tehneen myös suuri osa punajuurista. Varsinaiset juurikkaat taitavat siis jäädä haaveeksi, jos porkkanat ja palsternakat eivät yllätä. Kesäkurpitsat kukkivat, mutta muuten siemenestä idätetyt taimet ovat jääneet kovin pieniksi. Taimena ostetut kurkut sen sijaan rehottavat ja työntävät kukkaa kuin viimeistä päivää. Borlotti- ja härkäpavut näyttävät menestyvän myös. Viime vuonna tähän aikaan Rantasalmella papuraukat päätyivät joidenkin ahneiden ötököiden ateriaksi. Koko kasvi meni, tuosta noin vain muutamassa päivässä, humps.

kesämökki työleiri

Kasvihuoneessa on kaikki hyvin. Tomaatit alkavat olla miehen mitassa ja ensimmäset raakileet punastelevat jo pikkuisen. Chilit ja paprikat kukkivat, samoin tomatillo. Satoa saadaan kuitenkin hetki vielä odotella. Huoneesta tuli paljon hienompi kuin etukäteen osasin kuvitella. Onni on mies, jolla pysyy vasara kädessä ja akkuporakone toisessa. Kirvestä ja appiukon hankkimaa sirkkeliäkin se osaa käyttää!

Kuten sanoin, tekemistä ja hankintoja riittää. Tämän kesän ranskalaiset viivat jatkuvat seuraavalle sivulle asti. Rantaa raivataan lisää heti, kun moottorisahan varaosa saapuu, keittiön ikkunaan pitäisi naputella hyttysverkko, verannan matto irrottaa ja sen alla oleva lattia maalata. Osa vieraspeitoista ja tyynyistäkin on vielä ostoslistalla, pihakeinun kauhtuneet ja vääränkokoiset pehmusteet menevät vaihtoon.

Myös ensi kesän työleiri ja sen tehtävät alkavat jo muotoutua. Päämökin kellastuneet mäntyseinät maalataan vaaleammiksi ja laituri uusitaan. Myös terassia on tarkoitus laajentaa ja jonkinlainen vedensuodatuslaitteisto hankkia. Mutta ehtiihän sitä, ei tässä jäniksen selässä olla. Neljän vuokramökkikesän jälkeen vaikea käsittää, että voimme sisustaa ja puunata pihaa ja mökkiä tästä hamaan tulevaisuuteen. Nipistän itseäni joka päivä. Oi meitä onnellisia!

kesämökki työleiri

ps. Koska olen ihminen, jota keskeneräisyys kaikesta huolimatta jossain määrin ärsyttää, aion esitellä kaikkea edellä esitelmöimääni vasta, kun olen tyytyväinen lopputulokseen. Ennen-kuvat on otettu, jälkeen-kuvat otetaan sitten, kun on valmista. Tai edes sinnepäin. Siksi saatte ihailla tämän postauksen yhteydessä lähinnä auringonlaskuja ja järvenselkää. Työleiri kesäparatiisissa jatkukoon!

Miten meistä tuli mökkiläisiä?

Rantasauna, oikea ilmansuunta ja alle kolmen tunnin ajomatka. Sähkö helpottaisi elämää ja juokseva vesi kokkaushommia, mutta niistä ja kaikesta muusta olisimme valmiit joustamaan.

Katsoimme televisiosta sarjaa, jossa tehtiin asuntokaupat sokkona. Ostoprosessi alkoi kriteerien määrittelyllä, paperille piti kirjoittaa kolme asiaa, jotka tulevassa kodissa tulee ehdottomasti olla. Joillekin tärkein oli iso piha, aurinkoinen parveke tai isot ikkunat. Toiset painottivat neliöitä, tilavaa keittiötä tai tiettyä sijaintia. Muista asunnon ominaisuuksista päättäisi tuotantotiimi.

Me emme haaveilleet uudesta asunnosta, mutta mökkikuume oli kasvanut niin suuriin mittasuhteisiin, että myyntipalstoja selailtiin jokaikinen päivä. Syynäsimme Hesarin ilmoitukset, tutkimme virtuaalisten torien valikoimaa ja laitoimme sanan kaveripiirissämme kiertämään. Kaksi vuotta kesäkotinamme ollut punainen tupa oli siirtymässä omistajien käyttöön. Emme osanneet enää kuvitella elämäämme ilman mökkikesiä, pelkkä ajatuskin masensi.

saunamuistoja

Unelmointi ikiomasta mökistä oli alkanut jo ensitreffeillä. Vaikka ensisijaisesti etsimmekin omaa kesäparatiisia, katselimme sillä silmällä myös vuosivuokramökkejä. Tiesimme varsin hyvin, ettei meillä olisi varaa hankkia yhtä tilavaa ja tasokasta mökkiä tai niin isoa tonttia kuin mistä olimme kaksi kesää saaneet nauttia. Siksi vuokraaminenkin kiinnosti. Sokkokauppojen inspiroimana kolmen yhteisen kriteerin valitseminen oli hetken pohtimisen jälkeen yllättävänkin helppoa.

Haaveilimme saunasta, joka on rakennettu veden äärelle, lauteista, jotka ovat vain muutaman askeleen päässä laiturista. Varsinaisen mökinkin ikkunoista tulisi olla järvinäköala, jotta voimme kehnommallakin kelillä tarkkailla vesilintujen melskaamista ja lepuuttaa silmiämme avarissa maisemissa. Pisteitä ropisee myös kirkasvetisyydestä, siksi meren tai joen rantaan rakennettu kesäpaikka oli poissa laskuista. Saaristossa Itämeren vesi on vielä kirkasta, mutta rannikolla usein sameaa ja sinilevän riivaamaa.

Mökkiranta saisi mieluusti avautua etelään, länteen tai niiden väliin. Varjoisten tonttien vilpoisat nurkat eivät ole meitä varten. On ihanaa syödä myöhäistä aamupalaa auringon välkkyessä koivujen latvustojen takaa, vetäytyä riippumattoon iltapäiväauringon lämmittäessä laiskottelijaa ja kattaa illallinen laiturille ilta-aurinkoon. Puhumattakaan auringonlaskuista!

Viimeiseksi kriteeriksi valikoitui välimatka. Ideaalitapauksessa istuisin moottoripyörän pakkarilla alle kaksi tuntia suuntaansa. Samalla tiesimme, että rajallisella budjetillamme se saattaisi olla sula mahdottomuus. Liikennöity bussipysäkki kävelymatkan päässä mökiltä helpottaisi hirmuisesti, mutta siitäkään ei loppujen lopuksi kynnyskysymykseksi ollut. Sukujuurien vuoksi mieluisin mökkipaikkakunta olisi Etelä-Savo tai Etelä-Karjala, mutta toki Päijät-Häme ja Kymeenlaaksokin kiinnostivat yhtä lailla. Selasimme varmuuden vuoksi vaihtoehtoja myös Uusimaalta, muualta Hämeestä sekä maamme lounaiskolkalta, mutta missään suunnassa ei tuntunut tärppäävän.

kirjallisuuden puolesta

Miten meidän kävi? Mistä mökki löytyi ja täyttyivätkö kriteerit? Vuoden 2019 lähestyessä loppuaan haaviin ei ollut jäänyt vielä yhtään potentiaalista ehdokasta. Kesällä seurasimme pitkään erään Juvalla olevan mökin hintakehitystä, mutta se joko hävisi myynnistä tai myytiin summalla, joka ylitti meidän kipurajamme. Katsomaan emme tuota paikkaa koskaan ehtineet.

Tammikuussa puhuimme, että voisimme laittaa ilmoituksen paikallislehtiin heti helmikuussa. Tsekkasimme ilmoitushinnat ja sorvasimme jo rajattuun merkkimäärään ahdettuja sanamuotojakin, mutta ilmoitus jäi tekemättä, kun kuoromatka Kanarialle lähestyi. Ilmoitusten selaaminen kuitenkin jatkui ja pari päivää ennen matkallelähtöä löysimme jotain kiinnostavaa.

Noin 30-neliöinen mökki Pieksämäellä, kohtuukokoisen järven rannalla. Erillinen rantasauna, pieni aitta, verstas ja halkoliiteri. Rinnetontti länteen, rantaviivaa 50 metriä, viereinen tontti tyhjänä eikä toisellekaan puolelle ole näköyhteyttä. Sähkötkin on, mutta kaivoa ei. Myyjänä oli mökin rakentajan tytär, joka auliisti antoi lisätietoja ja jonka kanssa yhteinen sävel löytyi välittömästi. Hinta oli siinä rajoilla, mutta uskoimme pystyvämme tinkimään siitä hiukan.

yksin mökillä

Heti reissun jälkeen sovimme näytön, lainasimme ystäviltä auton ja hurautimme katsastamaan tiluksia. Helmikuinen mökkimaisema ei ole parhaimmillaan, mutta sielumme silmin kuvittelimme kesäisen tunnelman, laulavat linnut ja liplattavan järven. Näytti ja tuntui hyvältä, päämökkikin osoittautui siistimmäksi kuin mitä kuvat antoivat ymmärtää. Kaksi asiaa kuitenkin huoletti: puuttuva kaivo ja välimatka.

Kotimatkalla mies sanoi, että matka on hänen mielestään siedettävän rajoissa, onhan se vain puoli tuntia pitempi kuin matka kahden kesän vuokramökin pihaan. Lähin bussipysäkki oli 9 km päässä tietä pitkin. Metsäpolkuja oikaisemalla pääsee viiden kilometrin päähän. Isompi kaupunki on 20 km päässä, 10 kilometrin sisään on kaksikin lähikauppaa ja muita palveluita.

Myyjä kertoi tuovansa vedet mukanaan tullessaan mökille. Se tuntui ajatuksena hankalalta, varsinkin kun liikumme pääasiassa moottoripyörällä ja fillarilla. Jonkin matkan päässä on kuulemma lähde, mutta sen varaan ei voinut jättää vesihuoltoa, sillä sen puhtaudesta ja toimivuudesta ei ollut takeita. Tiskaus, pottujen keittäminen ja peseytyminen onnistuu toki järvivedellä, mutta juomavesi täytyisi kantaa lähikaupalta.

Pohdimme asiaa pari yötä, ynnäsimme euroja ja juttelimme tutun kiinteistövälittäjän kanssa. Järki sanoi, että on hullun hommaa ottaa lainaa ja ostaa mökki tällaisena aikana. Sydän kuitenkin jyräsi järjen, pelkkä ajatuskin omasta piilopirtistä antoi mielettömän määrän mielenrauhaa. Plussia ja miinuksia listatessamme päädyimme siihen, että välimatka ja vesihuolto eivät ole ylitsepääsemättömiä ongelmia, ja lainan määräkin on kohtuullinen. Niinpä päätimme lähettää tarjouksen. Hinnasta päästiin yhteisymmärrykseen muutaman sähköpostiviestin jälkeen. Myyjä ryhtyi laatimaan kauppakirjaluonnosta ja me setvimme pankkien lainatarjouksia Itävallan alppimaisemista käsin.

jäähyväiset mökkiparatiisille

Sitten iski korona. Myyjät asuivat Savossa ja me Helsingissä, eikä tapaaminen kaupanvahvistajankaan kanssa ollut mahdollista. Siksi kaupat tehtiin täysin sähköisesti. Maanmittauslaitoksen sähköinen kiinteistönvaihdannan palvelu on ollut käytässä jo muutaman vuoden ajan, mutta sekä meidän että myyjän pankki olivat ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Myöskään kiinteistönvälittäjällä ei ollut kokemusta saatika myyjällä tai meillä. Aikamoisen säätämöinnin jälkeen kaupat saatin viimein taputeltua huhtikuun puolen välin tienoilla. Näytöstä oli kulunut kaksi kuukautta.

Poikkeuskevät ja hallituksen suositukset pitivät meitä piinassa vielä pari viikkoa, ennen kuin uskalsimme lähteä katsomaan, mitä tulikaan ostettua ja onko kaikki kunnossa. Ostimme ruuat Helsingistä ja ajoimme pysähtymättä perille saakka. Ensimmäiset löylyt omassa rantasaunassa tuntuivat uskomattomilta. Mies pulahti järveenkin välittämättä ohi purjehtivista jäälautoista ja hyytävän kylmästä tuulesta. Illalla korkattiin kuohuva ja testattiin kuinka keittiö toimii. Hiljaisuus soi korvissa ja uni tuli nopeasti. Varaava takka lämmitti mökin vähän liiankin lämpöiseksi ja herättyämme huomasimme potkineemme peitot lattialle. Kylmä meillä ei mökillä ainakaan tule!

Ensimmäisenä viikonloppuna tuntuu vielä siltä, että notkumme toisten nurkissa. Ostimme mökin irtaimistoineen, joten kalusteet ovat entisten omistajen valitsemia, verhot värimaailmaltaan vieraita ja sisustusratkaisut sekalaisia. Tästä se kuitenkin lähtee. Ensimmäiseksi kunnostetaan kasvimaa, laajennetaan terassia, karsitaan rannan puista alimpia oksia ja rakennetaan lämmin huone tomaateille. Sitten sisustetaan lasiveranta, hommataan keittiöön lisää säilytystilaa ja pannaan pirtinpöytä penkkeineen vaihtoon. Parisänky siirretään aittaan ja aitan sivustavedettävä saunatupaan. Näköradion paikka vaihdetaan ja lukunurkkaukseen hankitaan mukavat tuolit. Kellastuneet mäntypaneeliseinätkin olisi mukava maalata. Kirpparikierrokselta löytyvät toivottavasti tarvittavat astiat niin syömiseen kuin kuvaamiseenkin.

Tekemistä riittää, mutta se ei haittaa. Istumatyöläinen odottaa jo innokkaana lapioon tarttumista, verstaalla nikkarointia, pensselillä sutimista, pizzauunin muuraamista ja kasvimaalla möyrimistä. Ihan pikkuisen saatan haaveilla myös urakan jälkeen lämmitetystä saunasta, järveen pulahtamisesta ja lasiverannalla nautitusta jääkaappikylmästä roseesta. Tervetuloa kaikkien aikojen mökkikesä!

onnellinen

ps. Kuvat ovat kahden kesän vuokramökiltä, sillä raekuurojen ropistessa ikkunaan ei kaksipyöräisellä mökkimatkan taittaminen ole tullut kuuloonkaan. Kuvat ikiomasta kesäparatiisista ovat laskettavissa kahden käden sormin. Malttakaa siis vielä hetki!

Jäähyväiset kesäparatiisille

Siinä se nyt oli. Viesti, jonka olin aavistanut tulevan, vaikka kuinka koetin olla ajattelematta asiaa. Mökin vuokrasopimus päättyisi vuoden 2019 loppuun. Edessä olivat jäähyväiset kesäparatiisille.

Olisin halunnut viivytellä ja jättää kysymättä, ennen kuin on pakko. Mies kuitenkin halusi tietää. Ymmärrän sen kyllä, sillä kampetta oli kertynyt mökin kaappeihin sellaiset määrät, että niiden roudaamiseen tarvittiin enemmän kuin neljä kättä ja moottoripyörä. Oli katsottava kalenteriin, suunniteltava aikataulu ja lainattava auto.

jäähyväiset mökkiparatiisille

Pala nousi kurkkuun ja purskahdin itkuun. Tunteiden voimakkuus yllätti itsenikin ja vasta siinä hetkessä tajusin, kuinka tärkeä punaisesta tuvasta ja mielen rauhoittavasta mökkimaisemasta oli meille molemmille tullut. Ajatus siitä, että en ehkä enää koskaan pääsisi istumaan tällä lasiverannalla, uittamaan varpaitani tältä laiturilta, saunomaan näillä lauteilla ja uimaan kirkasvetisessä järvessä, oli lohduton.

Ikävä tulee paitsi mökkimaisemaa myös rauhaa ja levollisuutta, kurkien kailotusta, joutsenten laulua, kuikan kaihoisaa huutoa ja isokoskeloiden sukellusnäytöksiä. Ei enää uskomattomia auringonlaskuja, romanttisia souturetkiä, rasvatyyntä järvenpintaa, pihapiirin mustikkamättäitä, hiekkapohjassa vaeltavia simpukoita eikä rannassa nukkuvia haukia. Ei riippumatossa loikoilua, takkatuleen tuijottelua, saunan lämmittämistä ja kesäkeittiön tuoksuja. Ainakaan tässä eteläsavolaisessa osoitteessa.

jäähyväiset mökkiparatiisille

jäähyväiset mökkiparatiisille

Nyyhkytykselle ei meinannut millään tulla loppua. Kipusin kainaloon ja yritin hengittää syvään. Illalla saunan lauteilla mies käytti kovia kirosanoja, minä seisoin kylpytakissani laiturilla, seurasin kurkiauran lentoa ja annoin viileän tuulen riepotella tukkaa ja helmojani. Olo oli haikea.

Siksi mökkikesää jatkettiin tänä vuonna lokakuulle asti. Viimeisenä viikonloppuna jätimme jäähyväiset kesäparatiisille. Pakkasimme ja puunasimme, tyhjensimme kaappeja ja täytimme auton takakonttia. Kyytiin kannettiin kaiken muun mökkikamppeen lisäksi pulsaattoripesukone, iso laatikollinen kirpputorilta kerättyjä astioita, kolme kangaskassillista lukemattomia kirjoja, repullinen reseptejä, laukullinen lakanoita ja mieletön määrä mökkivaatteita. Kenkiäkin oli kertynyt nurkkiin vino pino.

jäähyväiset mökkiparatiisille

Monivuotiset yrtit kaivettiin ylös ja Jyväskylästä saatu perinneraparperi siirrettiin ämpäriin. Laituri nostettiin talviteloille ja tuhkatkin tyhjennettiin pesästä. Viimeisenä pimeänä yönä onnistuin kadottamaan toisen korvakoruni huussipolulle. Jääköön se muistoksi mökkimaisemaan, merkiksi minusta ja meidän täydellisistä mökkikesistämme.

Ovea lukitessa ei tuntunut oikeastaan miltään. Haikeus oli haudattu toiveikkuuden alle.

jäähyväiset mökkiparatiisille

Saattaa olla, että pääsemme vielä piipahtamaan tutuksi tulleissa maisemissa, mutta koko kesää meillä ei ole mahdollisuus siellä enää viettää. Omistaja haluaa ensi vuonna viettää enemmän aikaa omilla tiluksillaan. Ymmärrän hyvin, sillä jos minulla olisi täydellinen pakopaikka, olisin siellä aina. Siksi hakuvahdit on nyt asetettu, ja sormet selailevat myyntipalstoja harva se päivä.

jäähyväiset mökkiparatiisille

Rantasauna, etelään tai lounaaseen katsova lasiveranta, kirkas vesi ja alle kolmen tunnin ajomatka Helsingistä. Sähköjä emme välttämättä tarvitse, mutta oma kaivo olisi hyvä olla. Aitta vieraille tai ainakin mahdollisuus rakentaa sellainen. Bussipysäkki korkeintaan kymmenen kilometrin päässä. Siinä kai ne tärkeimmät. Ehkäpä ensi kesänä meillä onkin ikioma kesäparatiisi?