Hossan kansallispuiston Julma-Ölkky on nimensä veroinen

Parkkipaikka on täynnä autoja, joten poluilla on todennäköisesti ruuhkaa. Sadattelen ääneen. Olisi pitänyt suoriutua aamutoimista ja kauppareissusta ripeämmin. Olemme körötelleet Hossaan Sotkamosta saakka ja aikaoptimistisina laskeskelleet ehtivämme Hossan kansallispuiston porteille jo ennen puolta päivää. Hiljaisen kansan parissa vierähti kuitenkin tovi jos toinenkin, eikä matkavauhtiakaan voinut kovin kasvattaa, poronhoitoalueella kun ajellaan.

Julma-Ölkky

Hiekkatie takanamme pölisee, joku muukin maija myöhäinen on liikkeellä. Mennään jo, hoputan miestäni, en halua kulkea pitkospuilla ja poluilla niin, että joku hengittää niskaan. Piipahdamme pikaisesti infopisteellä ja suuntaamme sitten nuolen osoittamaan suuntaan. Ölökyn ähkäsy 10 km, lukee kyltissä. Reitti on luokiteltu vaativaksi ja sitä suositellaan vain hyväkuntoisille. Kuvittelemme kuuluvamme siihen sakkiin ja selviävämme kympin kierroksesta reilussa kolmessa tunnissa, mutta kuten arvata saattaa, kuvitelmista jäädään kauaksi.

On hämmentävää, miten metsässä kilometrin venyvät pituuttaan. Tunnissa ehtii taivaltaa hädin tuskin kaksi. Juurakkoiset polut, korkeuserot ja keskelle kulkuväylää kierähtäneet kivenlohkareet hidastavat etenemistä huomattavasti. Kun päälle laskee evästauot, ja ajan, joka kuluu mielettömien maisemien ihailuun, voi matkavauhdin tuplata. Huomaan ikävöiväni korkeammilla vuorilla käytössä olevaa kylttikäytäntöä. Siellä matka ilmoitetaan tunneissa ja minuuteissa, kilometrit ovat toisarvoisia ja ne vain hämäävät luonnossa liikkujaa.

Julma-Ölkky

Julma-Ölkky

Julma-Ölkky on Suomen suurin kanjonijärvi. Rotkolaaksoon muodostuneen järven ylittävälle riippusillalle on matkaa vain reilut kaksi kilometriä. Vaikka tarkoitus on kävellä koko kierros, eikä oikaista alhaalla keinuvaa riippusiltaa pitkin, tahdomme kokeilla, miltä massivinen luonnonmuodostelma näyttää sillalta käsin. Alas laskeutuvalta jyrkältä polulta kuuluu isomman seurueen hengästynyttä puheensorinaa. Odottelemme kärsivällisesti vuoroamme ja lähdemme varovoisesti alaspäin.

Sillan päädyssä epäröin. Olen melko kokematon vaeltaja, enkä ole ennen astunut jalallanikaan vastaavalle viritelmälle. Se heiluu, huojuu ja keinuu mieheni painosta epämiellyttävällä tavalla. Matkaa vedenpintaan tuntuu olevan ainakin kymmenen metriä, ja jylhät kallioseinämät kohoavat korkeimmillaan 50 metrin korkeuteen. Julma-Ölkky saa käteni tärisemään, ja kännykkä on lipsahtaa sormistani, kun kaivan sen esiin. Näpsin nopeasti muutaman kuvan ja suljen puhelimeni visusti vetoketjulliseen taskuun. Tärisyttää niin, että unohdan kokonaan kaivaa esiin isomman kameran.

Julma-Ölkky

Julma-Ölkky

Takaisin ylös kivutessamme vastaan tulee neljän miehen porukka. Heitä ei kiinnosta väistää, vaikka polku on kapea ja vaikeakulkuinen. Anteeksipyyntöä ei kuulu, vaikka he heiluvat reppujensa kanssa ohi niin, että meinaan kellahtaa kumoon. Tervehtiminenkin kuuluisi hyviin tapoihin. Pyörittelen silmiäni, ja kun pääsemme takaisin isommalle polulle miehenikin kritisoi miesten käytöstä kovin sanoin.

Polku kiipeää yhä korkeammalle. Maisemat ovat sitä luokkaa, että alamme etsiä paikkaa ensimmäiselle evästauolle. Siksipä korkkaamme suklaapatukoidemme kyytipojaksi pienen kuohuviinipullon ja kopauttelemme halpakaupasta ostamiamme kovamuovilaseja toisiaan vasten. Kuksat ovat vieläkin hankkimatta, mutta kirkuvan siniset muovimukit ajavat tällä kertaa asiansa. Juuri kun tuijottelemme toisiamme romanttisesti silmiin, rymyää paikalle riippusillalta tuttu kovaääninen keski-ikäisten miesten joukko. Paheksumme hiljaisesti ja huokaamme helpotuksesta, kun he pienen lepotauon jälkeen päättävätkin jatkaa matkaa.

Julma-Ölkky

Julma-Ölkky

Seuraavat kilometrit tuntuvat jo jaloissa. Oikea kenkä hiertää akillesjännettä. Yritän olla ajattelematta asiaa, sillä kokemuksesta tiedän, että kipuun turtuu, kun vaan pysyy liikkeessä. Kipu korostuu alaspäin viettävässä maastossa, mutta onneksi reitti on edelleen nousupainotteinen. Puuskutan ja puhisen julman jyrkissä ylämäessä, ja siedätän samalla korkeanpaikankammoani. Vatsanpohjasta kouraisee joka ikinen kerta, kun kurkkaan kohti alhaalla virtaavaa vettä. Julma-Ölkky tekee lähtemättömän vaikutuksen, ja tiedän, että kanjonin tallentaminen kameralle kaikessa kauneudessaan on mahdotonta.

Laavua lähestyessämme arvaamme jo mikä siellä odottaa. Miehet ovat vallanneet tulipaikan, mutta siirtävät sentään pyydättessä kamppeitansa niin, että mekin mahdumme tulistelemaan. Makkaroiden sijaan kaivamme repusta voileipiä ja foliovuokaan asetellun grillattavan salaatin. Miehet paistavat makkaraa, juovat olutta ja kertovat miehekkäitä juttuja. Kaveri on kuulemma jo mökillä laittanut saunan lämpiämään, alkaa olla kiire kämpille. Toivotamme mukavaa loppumatkaa ja jatkamme eväitemme nauttimista. Kello on jo yli kolmen, on pakattava roskat reppuun ja palattava polulle. Laavulla matka on vasta puolessa.

Julma-Ölkky

Julma-Ölkky on nimensä veroinen. Onneksi vaihtuvat vaaramaisemat ja jyrkät pudotukset pitävät pään kirkkaana ja mielen kurissa. Ohitamme riippusillan ja katselemme kanjonin pohjalla hiljaa lipuvaa venettä. Viimeinen neljännes painaa jalkoja, ja vaikka akillesjänne on jo tunnoton, jalkapohjia särkee suhteettoman paljon. Vilkuilen puhelimen karttaa ja koetan hahmottaa jäljellä olevaa matkaa. Tekisi mieleni valittaa ja kiukutella, mutta kun katson ympärilleni, päätän pitää suuni supussa. Kainuun luonto on ihmeellinen, ja minä olen etuoikeutettu, kun saan näissä maisemissa vaeltaa.

Julma-Ölkky

Parkkipaikka tupsahtaa eteemme täysin yllättäen. Hurraan ääneen ja tuuletan itseni ylittämistä. Kumma kyllä, energiaa riittää vielä iloiseen hypähtelyynkin. Kymmenen kilometrin kierrokseen kului lopulta yli viisi tuntia. Julman ölkyn ähkäisy on nimensä veroinen. Hossan kansallispuisto tekee molempiin suuren vaikutuksen, ja harmittaa, ettemme tällä kertaa ehdi näkemään kuuluisaa Muikkupuroa tai Julmaa-Ölkkyä vesiltä käsin. Ainakin on syy palata.

Julma-Ölkky

Julma-Ölkky

Ajomatkalla yöpaikkaan lihakset eivät tunnu asettuvan olemiseen millään, onneksi en istu kuskin paikalla. Olen onnellinen myös päätöksestä, jonka teimme ennen roadtripille lähtemistä. Emme yövy teltassa, vaan majataloissa ja mukavassa matkustajakodissa, puhtaissa Marimekon lakanoissa. Oi onnea ja autuutta!

Lue myös Kainuun kierroksen aiemmat kokemukset:
Häämatka Kainuuseen – Suopursujen tuoksua, vaaramaisemia ja könkään kohinaa
Suomussalmen maaginen Soiva metsä
Haapala BnB – majatalomajoitusta ja mainiota lähiruokaa Sotkamossa
Juuan Porttilouhi – samettisen satumetsän tunnelmissa