Pitkospuita, pihlajanmarjoja ja häähumua Nuuksiossa

*Juhlien onnittelumaljan tarjosi Viinilinna

Tartun isääni kädestä. Kävelemme pitkospuita pitkin kodan eteen. Taustalla soi Joona Toivosen Seconds Before Sleep. Sammalikossa seisoo nelikymmenpäinen vierasjoukko nenäliinat ojossa, valmiina pyyhkimään kyyneleitään. Minä hymyilen miehelleni ja astun hänen viereensä. Olemme valmiita avioliittomme siunaukseen.

häähumua nuuksiossa

Kun heinäkuussa astelimme vihille, halusimme tehdä tilanteesta helpon meille molemmille. Ei vieraslistoja, ei kirkon varaamista, ei juhlapaikkojen metsästystä eikä varsinkaan vaivaannuttavia hääleikkejä. Muutama lasi samppanjaa, astetta hienompi iltapäivätee ja ilta ihan vain kahdestaan olivat meille enemmän kuin tarpeeksi. Tärkeintä oli tahtoa ja rakastaa.

häähumua nuuksiossa

Syksyn värjätessä vaahteran lehdet punaisiksi huomasimme suunnittelevamme sivulauseissa pienimuotoisia kekkereitä. Kun mies mökkisaunan terassilla tokaisi, että pitäisikö buukata bändi, oli selvää, että jonkinlaiset juhlat olisivat tulossa. Pienen pähkimisen ja paikkatiedustelujen jälkeen päivämäärä asettui lokakuun puolenvälin tienoille. Tiedossa oli  häähumua Nuuksiossa.

Pukeudun merinovillakerrastoon, käytettynä ostettuun harmaaseen vintagevillamekkoon ja pitkiin, viininpunaisiin villasukkiin. Miehellä on päällään vaalea villapaita, tummat housut ja varsikengät. Ystäväni taiteilee päähäni puolukanvarpuseppeleen, joka koristellaan pihapuusta kerätyillä pihlajanmarjoilla. Oikea käteni on edelleen käyttökelvoton, joten siskoni sutii silmiini ripsiväriä ja pyörittelee poskiini punaa.

häähumua nuuksiossa

häähumua nuuksiossa

häähumua nuuksiossa

Pakkaamme reppuihin kuusi kuohuviinipulloa, kynttilöitä, lautasliinoja ja kymmenittäin kotoa kannettuja pitkäjalkaisia laseja. Edellisenä iltana valmistetut lohipastrami ja avokadotahna ladotaan rasiaan yhdessä ruisleivästä leikattujen kiekkojen kanssa. Siskon mies kantaa olallaan langatonta kaiutinta ja sisko kulkee edellämme merkiten polkua silkkinauharusetein.

häähumua nuuksiossa

häähumua nuuksiossa

Kauniin puheen jälkeen metsässä soi sello. Pidättelen kyyneleitä, ja puristan mieheni kättä lujempaa. Olen läheisteni keskellä, rakastamani miehen kainalossa, enkä ole uskoa onneani. Yritän painaa mieleeni jokaisen sekunnin, sävelen ja sanan, jonka päivän aikana kuulen. Tahtomisemme vahvistaa edellisenä iltana ystävältä tilattu toitotus – fanfaari, joka kaikuu käyrätorvesta ja kimpoaa kallioiden kautta korviimme. On siunattu olo.

häähumua nuuksiossa

häähumua nuuksiossa

häähumua nuuksiossa

Halauskierroksella hanat aukeavat ja nenäliinoille tulee käyttöä. Kotaan katetut suolapalat ja kupliva kannetaankin ulkoilmaan, sillä pilvet ovat väistyneet. Näyttää siltä, että säiden herrakin haluaa toivottaa meille onnellista elämää.

häähumua nuuksiossa

Ystävät kiirehtivät juhlapaikalle ennen meitä ja kun astumme ovesta sisään, kaikki alkaa olla valmista. Nelli Bakes Cakes on leiponut meille käsittämättömän kauniit kakut, jotka on koristeltu lehtikullalla ja pihlajanmarjoilla. Sisko toi mukanaan pellillisen rockyroadia, äiti ja anoppi ovat yhteistuumin pulikoineet piirakoita ja ilmestyypä pöytään myös muutama kalaisa lautanen, pyytämättä ja yllättäen.

häähumua nuuksiossa

häähumua nuuksiossa

häähumua nuuksiossa

häähumua nuuksiossa

Bändiä emme buukanneet, mutta se ilmestyy siitä huolimatta paikalle. Vieraat ovat yllätykseksemme tuoneet mukanaan soittimia. Niinpä illan pimetessä Nuuksiossa raikaa kahdesta ukulelesta, haitarista, cajonista, erinäisistä rytmisoittimista ja lukuisista laulajista kootun Tanssiorkesteri Myötähäpeän musiikki. Sen tahtiin tanssahtelemme spontaanin häävalssin yhdeksän aikaan illalla.

häähumua nuuksiossa

häähumua nuuksiossa

häähumua nuuksiossa

Iltapalaksi syömme ystävän isän pyydystämiä rapuja. Sitten lämmitetään sauna, jonka lauteilla on aikanaan löylytellyt myös Kekkonen. Jaksamme jutella aina aamuneljään saakka, kunnes silmät alkavat painua väkisin kiinni ja kömmimme köllöttelemään peiton alle. Aamiaisella olo on epäuskoisen onnellinen. Juhlat olivat ihanammat, mitä olimme ikinä osanneet kuvitella. Rakastan.

häähumua nuuksiossa

Erityiskiitos Karille kauniista puheesta, Tepolle sellon sävelistä ja Kallelle käyrätorven toitotuksesta. Kiitos perheelle ja ystäville korvaamattomasta keittiö-, koristelu- ja kampausavusta sekä mielettömästä seppeleestä. Ja vielä iso kiitos Hannalle ja Hannalle tunnelmallisista kuvista. ❤️

*Juhlien onnittelumaljan tarjosi Viinilinna, kumarrus myös siihen suuntaan!

Puuroa, glögiä ja puolukkapusuja – pirteän puolukkaiset suklaasuukot

Tykkään juhlien järjestämisestä. Jos vuorokaudessa olisi muutama ylimääräinen tunti, meillä vietettäisiin illalliskutsuja harva se päivä. Suunnittelen syötäviä ja juotavia, laadin vieraslistoja, mietin musiikkivalintoja ja lopulta lyön päivän lukkoon. Mutta kutsujen lähettämistä, sitä siirrän aina vähän tuonnemaksi. Jännittää, kiinnostaako ketään ja tuleeko kukaan. Onko kalenterissa tilaa, tai vetääkö joku toinen tilaisuus pidemmän korren?

Siinä vaiheessa, kun kutsuun on vastattu myöntävästi, alan pelätä, että juhlissa on tylsää. Että vaivaantunut hiljaisuus laskeutuu sohvatyynyjen seuraksi ja latistaa tunnelman. Että vieraat vain odottavat hetkeä, jolloin kehtaavat lähteä. Että ruoka on pahaa ja juoma loppuu kesken. Että olen huono emäntä. Että ihmiset ilmaantuvat paikalle vain velvollisuudesta.

puolukkaiset suklaasuukot

Samoja tunteita kävin läpi myös tällä viikolla. Olimme kutsuneet kavereita kylään itsenäisyyspäivänä. Ovet olivat avoinna aina kello kahdestatoista iltayhdeksään. Jokainen sai tulla ja mennä, miten lystäsi. Pyörähtää pikaisesti tai pysähtyä pöydän ääreen koko pitkäksi päiväksi. Riisipuuro hautui hellalla jo tuntia ennen hoohetkeä, mutta emäntä ryntäsi suihkuun vasta varttia yli puolen päivän. Kun ovikello lopulta ensimmäisen kerran soi, glögikattila höyrysi kilpaa puuron kanssa, puolukkaiset suklaasuukot oli ladottu hopeatarjottimille ja emäntäkin ehtinyt sujahtaa juhlamekkoonsa. Itsenäisyyspäivän vastaanotto sai alkaa.

Kahta tuntia myöhemmin siskojen lapset juoksivat ympyrää eteisen ja keittiön välillä, isän tuoma kuusi oli koristeltu, ensimmäinen kattilallinen kaavittu viimeistä riisinjyvää myöten puhtaaksi, muutama mukillinen glögiä maisteltu ja emäntä tyytyväinen. Kukkia aseteltiin maljakoihin, sytettiin lisää kynttilöitä ja välillä vilkaistiin mikä on ampumahiihdon tilanne. Ystävien lapset kehuivat, kuinka puuro on parempaa kuin päiväkodissa. Skumppapullojen korkit poksuivat ja kaiuttimista kaikasi Finlandia. Toisilleen tuntemattomat esittäytyivät ja solahtivat sulavasti osaksi yhteistä ystäväpiiriä.

puolukkaiset suklaasuukot

Tätä kirjoittaessa en voi kuin ihmetellä mieleni liikkeitä. Nuo kaikki rakkaat ihmiset halusivat juhlistaa 101-vuotiasta Suomea juuri meidän kanssamme. Tuskin yksikään heistä aavisti, millaisia mietteitä olin ehtinyt päässäni pyöritellä. Jos en ehtinyt heille kaikille tätä kasvokkain kertoa, teen sen tiettäväksi tässä ja nyt: olette tärkeitä joka ikinen. Minun elämäni valopilkkuja ja syvälle sydämeeni juurtuneita, halusitte tai ette.

Taas tässä kävi näin. Kevyistä lauseista ja juhlavasta tunnelmasta kasvoi ja kirposi pateettisia pohdintoja, mutta kerrankos sitä. Antaa sanojen tulla, sillä sisällänikään en voi niitä pitää. Siirrytään nyt kuitenkin aiheeseen, jonka oli tarkoitus olla postauksen päätähti. Siispä ylpeänä esitän: puolukkaiset suklaasuukot –jotka katosivat hopeatarjottimilta niin nopeasti, etten itse ehtinyt niitä edes maistaa, saatikka ottaa edustuskelpoisia kuvia. Mutta hyviä ne kuulemma olivat ja riittävän makeita.

puolukkaiset suklaasuukot

Reseptiä varten tarvitset lämpömittarin, sillä sokerisiirappi vaatii 120 asteen lämpötilan. Ei yhtään enempää, eikä yhtään vähempää. Pieni mittari on edullinen, ja jatkossa voit hyödyntää sitä esimerkiksi lakritsitoffeen valmistamisessa tai vaikka friteerausöljyn lämmittämisessä. Ei siis turhake ollenkaan!

Niin ja glukoosisiirappia löytyy isompien kauppojen valikoimista, minä hankin purnukkani Redin K-Supermarketista. Reseptistä riittää 15–30 pusuun riippuen keksien koosta ja vaahtohuippujen korkeudesta.

Puolukkaiset suklaasuukot

1/2 dl glukoosisiirappia
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 rkl puolukkamehutiivistettä
2 valkuaista
ripaus suolaa
300 g tummahkoa suklaata
3 rkl rypsiöljyä
n. 20 kpl ohuita pieniä keksejä

Mittaa siirappi, sokerit ja mehutiiviste pieneen kattilaan ja lämmitä seos 120 asteeseen. Pyydä apukokkia vatkaamaan sillä aikaa kaksi valkuaista kovaksi vaahdoksi. Jos toista käsiparia ei ole lähettyvillä, vähennä lieden lämpöä ja vatkaa valkuaiset itse. Pääasia, että sokeriseos pysyy notkeana. Kaada kuuma seos ohuena nauhana valkuaisten joukkoon vatkaten samalla niin vimmatusti. (Joku keemikko saisi muuten selittää tämänkin, miksi vatkattu valkuainen ei kypsy kuuman sokerisiirapin valuessa joukkoon?)

Jatka vatkaamista vielä hetki, jotta vaahto vähän jäähtyy. Ropsauta sitten sekaan aavistus suolaa. Lusikoi valmis vaahto pursotinpussiin. Lado tässä vaiheessa keksit tarjottimelle tai parille ja tsekkaa, että pakastimessa on niille tilaa.

Ennen kuin leikkaat pursotinpussin kulman auki, pyöräytä täytettyä pussia ilmassa muutaman kerran, jotta kaikki vaahto pakkautuu pussin perälle. Leikkaa sitten pussin kulma auki, niin että reiästä tulee n. puoli senttiä halkaisijaltaan. Jos käytät kankaista pursotinpussia, valitse tyllaksi sellainen, missä ei ole mitään kuviota. Pursota sopivaksi katsomasi määrä vaahtoa kekseille, ja laita ne sitten pakkaseen siksi aikaa kun sulatat suklaan.

puolukkaiset suklaasuukot

Sulata suklaa vesihauteessa. Ota siis kattila, johon laitat vettä ja aseta sen päälle metallikulho, johon suklaa pilkotaan. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sörki suklaapaloja välillä, jotta ne sulavat tasaisesti. Lisää sulaneen suklaan sekaan 3 rkl rypsiöljyä. Ota sitten ritilä (uunin ritilä käy hyvin) ja laakeahko lautanen. Aseta lautanen tai vati ritilän alle ja nostele sellainen määrä vaahtohuippuisia keksejä ritilälle, että ne mahtuvat kaikki alla olevan astian kohdalle. Sitten alkaa jännittävin vaihe!

Valuta sulanutta suklaata ohuena norona vaahtohuippujen päälle niin, että suklaa peittää vaahdon kokonaan. Ylijäämä suklaa valuu astiaan ja vaahtohuiput peittyvät ihanasti kiiltävään suklaaseen. Mahtava MasterChef-moment! Nosta valmiit pusut takaisin tarjottimelle ja nosta viileään jähmettymään. Nuolaise suklaiset sormet ja nosta puolukkaiset suklaasuukot pöytään parahiksi, kun vieraat saapuvat. Muista kattaa servietit, muuten vieraatkin joutuvat nuolemaan näppejään. Muuta makeaa et kahvipöytään tarvitsekaan, yksi suukko vastaa taatusti noin neljää sokeripalaa. Vähintään.

puolukkaiset suklaasuukot

Ensi kerralla, kun suunnittelen juhlien järjestämistä, yritän muistaa kaivaa esille tämän tekstin. Ehkä en olekaan niin ulkopuolinen, kuin välillä kuvittelen.

Mitkä ihmeen erojuhlat?

Kulttuurissamme kytee käsitys, jonka mukaan avioliitosta eronnut on epäonnistunut. Avioero määritellään kielitoimiston sanakirjassa seuraavasti: avioliiton purkaminen tai purkautuminen tuomioistuimen päätöksellä. Kahden ihmisen rakkauden loppu. Pelkkänä sananakin hankala, vokaalien valtaama, seitsemän kirjaimen väljähtynyt liitto. Negatiivisella leimalla lyöty, täynnä synkkiä ajatuksia ja surkeaa oloa.

suomenlinna

Minäkin olen seissyt alttarilla. Tahtonut, ja todella tarkoittanut sitä. Heittäytynyt tuntemattomaan ja uskonut kohtaloni muiden käsiin. Luottanut asioiden lopulta järjestyvän, kunnes oli pakko luovuttaa. Tahtominenkaan ei aina riitä, joskus on myönnettävä tosiasiat ja asteltava eri teitä.

Avioliittoni kesti kokonaiset kymmenen viikkoa. Teknisesti ottaen liitto oli lainvoimainen aina maaliskuulle 2015 asti, mutta käytännössä se päättyi elokuussa 2014 yhdessä täytettyyn avioerohakemukseen. Vaikka itse olisinkin ollut valmis odottamaan suhteen kehittymistä pitemmälle, oli päätös viime kädessä yhteinen. Yksin parisuhdetta ei pidetä pystyssä, ei parhaimmalla tahdollakaan.

lehtileikkeet

ensitreffit alttarilla onnellisesti eronneet

En silloin osannut murehtia sitä, että jatkossa virallisiin papereihin kirjataan kohdalleni eronnut, eikä asialla ole minulle edelleenkään mitään merkitystä. Parisuhdestatus ei määrittele ketään, eikä eronnut ole yhtään sen huonompi ihminen kuin se, joka jatkaa onnellisena liitossaan. Päättyneen parisuhteen jälkeen ihminen on usein viisaampi, tuntee paremmin itsensä ja sen mitä elämältä haluaa.

Ulkopuolelta katsottuna vain viikkoja kestävää aviotaivalta on helppo pitää vitsinä. Epäilemättä moni niin tekikin ja ajatteli samalla, kuinka pyhä häväistiin. Rohkenen olla eri mieltä, sillä ilman tuota erikoista kesää ja sen myllertävää matkaa tuskin olisin tässä, mullistavaa kokemusta ja mahtavia ystäviä rikkaampana. Onnellisena ja tyytyväisenä, rinnallani vihdoinkin kaipaamani kallio, johon turvallisesti nojata – tyynessä ja myrskyssä.

ensitreffit alttarilla reunion

Ero ei aina ole huoltajuuskiistoja, katkeruudessa rypemistä, ex-kumppanin kampittamista, puolien valitsemista tai vuosien surutyötä. Se voi olla molempia kunnioittava päätös, joka tehdään hyvässä yhteisymmärryksessä, ilman riitoja tai draamaa, ilman kolmansia osapuolia tai mustia sukkia. Parhaassa tapauksessa ero on kahden aikuisen kypsyttelemä, oikea ratkaisu. Romanttisen rakkauden kadotessa ja parisuhteen päättyessä on hyvä muistaa, että toisesta on silti lupa välittää. Sillä kukaan muu ei tiedä, mitä kulissien takana oikeasti tapahtui. Kokemukset yhdistävät.

Samalla on hyväksyttävä se, että elämä jatkuu ja jossain vaiheessa ex-puolisokin toivottavasti rakastuu uudelleen. Vaikka välit olisivat kunnossa, kumppanin roolista ystävän rooliin siirtyminen ei välttämättä ole pala kakkua. Se vaatii totuttelemista ja aikaa.

onnellisesti eronneet

Me teimme yhdessä päätöksen pysyä ystävinä. Yhdessä käytimme häävieraiden antamat häälahjat: kokkauskurssin, suomenlinnapiknikin ja lahjakortin jäätelöbaariin. Yhdessä istuimme ammattilaisen upottavalla sohvalla ja tyhjensimme kengät hiertävistä kivistä. Yhdessä päätimme järjestää myös erojuhlat.

Pyysimme Kari Kanalaa kirjoittamaan meille erotoimituksen. Halusimme tahtoa uudestaan, mutta tällä kertaa ystävinä, ei puolisoina. Todistajina rakkaimmat, ne samat, jotka todistivat myös avioliiton satamaan astumista. Niinpä lähetimme läheisillemme kutsun:

”Kaikki kiva päättyy aikanaan, niin myös meidän ensitreffit alttarilla. Koska erokin voi olla juhla, päätimme vielä kerran kutsua koolle hääväen ja muutaman muun matkalle osuneen hyvin tärkeän henkilön tämän erityisen projektin päätösbileisiin. Tarkoitus on vähän kilistellä maljoja (siis skumppaa!) ja samalla muistella viimeisen vuoden huikeita ja hieman erikoisiakin tapahtumia.

Jonkinlainen erorituaali suoritetaan n. klo 19, toivottavasti mahdollisimman moni on ehtinyt silloin paikalle. Eropari ei estele vieraita esittämästä verbaaliakrobatiaa tai muita viihdyttäviä suunvuoroja, mutta ketään ei pakoteta mihinkään. Musavehkeet viritellään myös, jotta tanssahtelu jalan vipattaessa onnistuu. Sormiruokaa, erokakkua ja kaffetta on suunnitelmissa, lauantaina nähdään mitä pöytään kannetaan. Tervetuloa!”

ensitreffit alttarilla erojuhlat

Ilta oli täynnä iloisia jälleennäkemisiä, tunteita, tanssia, musiikkia, lupauksia, halauksia, hyvää ruokaa, vielä parempaa juomaa ja liikutuksen kyyneleitä. Kari Kanala ja Maaret Kallio olivat elementissään, showmies ja shownainen. Uudelleen sovitettu Paratiisi kaikui juhlatilassa ja sai raikuvat aplodit. Viimeiset vieraat lähtivät aamuseitsemältä.

Juhlien tärkein osa oli ehdottomasti erotoimitus, jossa Kari Kanala kysyi meiltä tahdommeko jatkaa ystävinä. Toisin kuin ensitreffeillä, nyt sanoimme tahdon ihmiselle, josta oikeasti välitämme, valitsimme toisemme ystävinä. Siirtymäriitti tuli tarpeeseen, juhlien jälkeen pääsimme aloittamaan puhtaalta pöydältä.

ensitreffit alttarilla erojuhlat

Ele oli symbolinen, mutta meille erittäin tärkeä. Hääjuhlissa toisiinsa tutustuneilla kavereilla oli mahdollisuus tavata toisiaan ja samalla huomata, että voimme pitää hauskaa avioerosta huolimatta. Eikä kenenkään tarvinnut valita puoltaan.

Parisuhteen aloittaminen on aina riski, joka on otettava, jos haluaa rinnalleen toisen ihmisen. Yleensä riskin ottaminen kuitenkin kannattaa, sillä lyhyenkin yhdessä tallatun taipaleen jälkeen on taatusti parempi puoliso sille loppuelämän kumppanille, joka tulee vastaan ennemmin tai myöhemmin. On uskallettava heittäytyä ja ottaa riski aina uudelleen. Elämä kantaa kyllä.