Kahviliköörillä maustettu taivaallinen tiramisu – kuten italialainen sen tekisi

Muistatteko sen mainoksen, jossa pariskunta puhuu ystäviensä luona syömästään illallisesta ja mies kehuu tiramisun muhkeaa makua sekä emännän upeaa mekkoa? Misut ja misut, kivahtaa puoliso ja ryhtyy mykkäkouluun. Mainos pyörähtää uusintana päässäni joka ikinen kerta, kun näen ruokalistalla tuon italialaisen jälkiruokaklassikon.

tiramisu

Italialainen tiramisu on yksi harvoista jälkkäreistä, jonka pariin palaan aina uudelleen. Olen tehnyt tuosta samettisesta superherkusta useita versioita. Keventänyt sitä tavallisella tuorejuustolla, maustanut mustaherukalla ja mustikalla, latonut väleihin mansikoita ja raparperia tai lisännyt tilkan mitä likööriä milloinkin. Vähän aikaa sitten ruokapöydässä (missäs muuallakaan) syntyi jopa väittely siitä, mitä alkoholia tiramisuun perinteisesti lisätään. Minä väitin, että amarettoa, vastapuolen väittämää en enää edes muista. Saattoi olla, että olimme molemmat väärässä.

tiramisu

Jos italialaiselta kysytään, miten aito ja oikea tiramisu valmistetaan, vastauksia on yhtä monta kuin vastaajiakin. Jokaisessa suvussa on kikka kolmosensa, joita ei noin vain ulkopuolisille paljasteta. Vuosi sitten minulla kävi kuitenkin tuuri. Pääsin nimittäin kurkkaamaan aidon italialaisen keittiön saloihin paikallisen kokin opastuksella. Eikä ihan minkä tahansa kokin, sillä hellan edessä hääri Italian olympiajoukkueen entinen chef Alessandro Sampo. Illan ruokalistalla oli muiden herkkujen muassa tartaria, jänistä ja tuorepastaa, mutta minun ja kokkauskurssiparini Annan vastuulle annettiin tiramisu.

Alessandro sampo

Selasimme reseptin läpi ja olimme varmoja, että siitä puuttuu jotakin. Utelimme asiaa keittiömestarilta, mutta hän vakuutti, että tiramisuun, sellaisena, kun hän jälkiruoan tuntee, ei tule alkoholia. Selvä pyy, totesimme, ja ryhdyimme toimeen. Vaahdotimme munia ja sokeria niin vimmatusti, kermalle ja mascarponelle riitti onneksi vähempikin. Reseptissä oli monta vaihetta, mutta lopputulos palkitsi. Koko kymmenpäinen kokkikurssilaisten joukko kaapi lautasensa niin tyhjiksi kuin se nuolematta mahdollista on.

tiramisu

Olen käyttänyt Alessandron reseptiä pohjana myös tässä versiossa, mutta koska pidän kahviliköörin antamasta vivahteesta lisäsin sitä ja muutin pikkuisen muiden raaka-aineiden määriä ja suhteita suomalaiseen keittiöön sopivammaksi. Lopullinen vaahto jää löysähköksi, joten tiramisu kannattaa rakentaa suoraan korkealaitaiseen vuokaan tai annosastioihin – esimerkiksi tavallinen juomalasi toimii oikein mainiosti. Asettuessaan vaahto jämäköityy ja seuraavana päivänä tiramisu on riittävän kiinteää myös annospalojen leikkaamiseen.

tiramisu

Minä käytin maustamiseen Kahlúaa, mutta mikä tahansa kahvilikööri kelpaa. Gluteenittoman version saat, kun käytät gluteenittomia lady fingers -keksejä. Niitä saa Helsingissä ainakin Kampin K-supermarketista, mutta uskoisin, että muutkin isommat marketit kyseisiä keksejä myyvät. Savoiardi-keksien salaisuus piilee huokoisessa rakenteessa, joka imaisee itseensä ihanasti kahvin ja kostean tiramisun makuja. Resepti on alun perin kehitelty Pernod Ricard Finlandin järjestämää ruokabloggaajien pikkujoulubrunssia varten ja se on julkaistu myös Juomavinkin nettisivuilla.

tiramisu

Kahviliköörillä maustettu tiramisu

 5 munankeltuaista
120 g (n. 1,4 dl) sokeria
2 dl kuohukermaa
1 prk mascarponejuustoa
1,5 dl vahvaa kahvia
0,8 dl Kahlúaa tai muuta kahvilikööriä
1 pkt lady fingers savoiardi -keksejä
vahvaa kaakaojauhetta

Ensin vispataan niin maan perusteellisesti kolme erilaista vaahtoa. Apukokista on hyötyä, mutta urakasta selviää kyllä tarvittaessa yksinkin. Tiskin määrä on joka tapauksessa vakio. Vaahdota keltuaiset ja sokeri ilmavaksi ja kuohkeaksi vaahdoksi, ja jätä odottamaan (tai pyydä apukokkia vatkaamaan kaksi muuta vaahtoa, jolloin voit yhdistää vaahdot samaan kulhoon saman tien, yksi kerrallaan). Vatkaa sitten mascarponejuusto ja desi kuohukermaa pikaisesti sekaisin. Lisää 2 rkl kahvilikööriä, ja yhdistä sen jälkeen keltuaisvaahto seokseen varovasti nostellen. Vaahdota vielä 1 dl kermaa ja yhdistä vaahto samaan seokseen.

tiramisu

tiramisu

tiramisu

Keitä 1,5 dl vahvaa (espresso)kahvia ja sekoita siihen loput kahvilikööristä. Kasta savoiardi-keksit liköörillä maustettuun kahviin sokeripuoli alaspäin ja lado vuokaan, pienempien tarjoiluastioiden tai vaikka juomalasien pohjalle. Lusikoi vaahtomassaa keksien päälle ja siivilöi vaahdon päälle runsaasti tummaa kaakaojauhetta. Lado päälle uusi kerros kahvissa kostutettuja keksejä, lusikoi päälle vaahtoa ja ripottele kaakaojauhetta. Toista niin monta kertaa kuin haluat ja koristele lopuksi kaakaojauheella.

tiramisu

Anna tiramisun tekeytyä kylmässä vähintään kaksi tuntia. Parhaimman makuelämyksen saat, kun maltat odottaa tiramisun maustumista vuorokauden verran. Ja jos kärsivällisyyttä riittää, kolmen päivän kuluttua se vasta herkkua onkin!

Tarte tatin – se paras resepti?

Olemme lopetelleet juuri pääruuan. Juvalaisen karitsan ulkofilee, yrttiöljy ja uunissa paahdetut ruusukaalit ja tomaatit onnistuivat yli odotusten. Pari vuotta sitten tuliaisina saatu Amarone-punaviinikin oli ihanaa, eikä pelästynyt yrttiöljyä tai hapokkaita tomaattejakaan. Minä olen luvannut tehdä jälkiruuaksi Tarte tatinin eli ranskalaisen omenapiiraan. Paineet alkavat kasautua.

Seurasin viikko sitten Savusuolaa-blogin Janican somekanavista, kun hän tarttui tarte tatinin reseptiin ensimmäistä kertaa. Pelko oli vahvasti läsnä, samoin calvados-pullo. Reseptejä oli vertailtu ja lopulta päädytty kompromissiin, jonka seurauksena valmistui henkeäsalpaavan hyvä ranskalainen omenapiiras. Vaikka en olekaan ensi kertaa asialla, on edellisestä onnistumisesta aikaa, enkä todellakaan muista millä reseptillä silloin kokkasin. Kaivan hyllystäni kolme keittokirjaa ja googlaan kännykälläni legendaarisen ravintola Postresin tarte tatin -reseptin. Luen ohjeistuksia, enkä osaa päättää millä strategialla haastetta lähestyisin.

tarte tatin

Mieleeni nousee kaksi täydellistä versiota illan jälkiruoasta. Toisen kokkasi ruokaystäväni Saila viitisentoista vuotta sitten. Istuimme itä-Helsinkiläisen rivitaloasunnon keittiössä ja eteemme kannettiin suoraan uunista omenainen ilmestys, joka hurmasi jokaisen pöydän ympärillä istujan. Voitaikina oli sisältä sopivan sitkeää ja omenoita peittävä karamelli niin makeaa, että emme saaneet sanaa suustamme. Tuota iltaa muistellessani suuni vettyy saman tien. Tälläkin hetkellä on työn ja tuskan takana estää kuolaa valumasta suupielistä leualle.

Toisesta kerrasta on aikaa vain vajaa vuosi. Ravintola Carelia kutsui minut ja Hannan sopan Hannan syömään. Helmikuinen ilta oli pimeä, mutta kynttilöin valaistun pöydän ääressä oli lämmintä ja kotoisaa. Jälkiruokalistaa ei tarvittu, sillä tiesimme mitä haluamme. Kaksi kertaa tarte tatin, kiitos. Kannatti tilata, sillä Carelian versio hyppäsi kolmealla kolmiloikalla suoraan ranskalaisten omenapiiraiden kultamitalikorokkeelle ja siellä se keikkuu vieläkin. Ellei tämän illan taideteos syrjäytä sen voittajastatusta. Ei siis mitään paineita.

Päätän seurata Hans Välimäen ja Samuli Wirgentiuksen oppeja. Kummankaan versiosta ei ole omakohtaista kokemusta, mutta resepteissä on sen verran samankaltaisuutta, että uskon vielä tässä vaiheessa onnistuvani. Sitä paitsi jälkimmäinen keittiömestari saavutti Postresissa yhden himotuista tähdistä, liekö maankuululla tarte tatinilla osuutta asiaan?

Otan valmiin voitaikinan sulamaan. (Yleensä teen tämänkin taikinan itse, mutta nyt oikaisin helpointa reittiä, kun voitaikinalevyjä sattui olemaan pakastimessa jäljellä.) Sitten tartun hiiliteräspannuun, joka itsessäänkin saa sydämeni tykyttämään, olenhan mestari polttamaan asioita pohjaan. (Viimeksi pakastimesta otetun ratatouillen, sitä ennen puoli paketillista Sirkkistä.) Tästä se alkaa.

tarte tatin

Pehmennän voin ja levitän sen pannulle. (Tiedän, osa ohjeista neuvoo sulattamaan sokerin ensin, mutta yritän nyt seurata Hansin ja Samulin vinkkejä.) Sirottelen sokerin tasaisesti ja ladon sokerikerroksen päälle lohjalaisista omenoista leikatut lohkot. Sitten kaulitsen pyöreähkön voitaikinalevyn ja painelen sen päällimmäiseksi. Sitten levy täysille pöhisemään 6–8 minuutiksi.

Taikina alkaa pullistua saman tien. Näyttää siltä, että se paisuu kohta niin korkeaksi, että se posahtaa rikki ja lennättää sisälmyksensä pitkin keittiön seiniä ja kokin vaatteita. Painelen sitä varovasti lastalla, että ilma pääsisi ulos laidoilta. Epäilykset alkavat herätä. Seitsemän minuutin jälkeen paahtunut sokeri alkaa tuoksahtaa liiankin paahtuneelta, joten siirrän koko höskän 200-asteiseen uuniin. Siellä se saa paistua seuraavat 15 minuuttia. Tämähän menee jännittäväksi!

Uunissa taikina rauhoittuu ja alkaa heti kypsyä myös päältä päin. Vartti hujahtaa nopeasti ja munakello rämähtää soimaan kesken tämän tekstin kirjoittamisen. Pyydän miestä apuun, sillä yksin en uskalla kumota raskasta pannua tarjoilulautaselle. Ensin näyttää siltä, että tarte tatin irtoaa kuin irtoaakin pannusta kokonaisena, ilman kikkailuja, mutta karu totuus paljastuu, kun pannu nostetaan pois lautasen päältä. Suurin osa omenalohkoista takertunut kiinni pannun pohjaan.

tarte tatin

tarte tatin

En suostu lannistumaan tästäkään vastoinkäymisestä, vaan nostelen omenalohkot lusikalla piiraan päälle. Näyttää riittävän hyvältä. Omenissa on aavistus palaneen sokerin aiheuttamaa kitkeryyttä, mutta vaniljajäätelö pelastaa ja tasapainottaa annoksen makumaailman. Pohja on juuri sopivan tahmea ja omenat (tai ainakin osa niistä) oivallisesti karamellisoituneita. Otan kaksi kertaa lisää, ja päätän kirjoittaa tämänkin kokemuksen blogiin, juuri sellaisena kuin se tapahtui.

tarte tatin

Tarte tatin – kuten minä sen teen

100 g voita
1 dl ruskeaa sokeria
4 hapokasta omenaa
3–4 ohutta levyä pakastevoitaikinaa
jäätelöä ja tomusokeria tarjoiluun

Pane uuni lämpiämään 200 asteeseen. Levitä huoneenlämmössä tai varovasti mikrossa pehmennetty voi tasaisesti uuninkestävälle pannulle tai kasarille. Ripottele sokeri voin päälle. Lohko omenat kahdeksaan osaan ja lado lohkot sokerikerroksen päälle. Kaulitse sen jälkeen voitaikinasta pyöreä, noin puolen sentin paksuinen levy ja painele se omenoiden päälle.

Lämmitä levy kuumaksi ja siirrä pannu levylle. Anna sokerin karamellisoitua taikinakuoren alla n. 8 minuuttia. Jos taikina alkaa pullistua, painele sitä varovasti lastalla niin, että ilma pääsee laidoilta ulos. Kahdeksan minuutin jälkeen pannun laidoilla pitäisi jo näkyä vaaleanruskeaksi karamellisoitunutta voi-sokeriseosta. Nosta seuraavaksi pannu uuniin ja anna paistua 15 minuutin ajan. Kumoa valmis tarte tatin isolle lautaselle tai vaikka leivinlaudalle. Anna vetäytyä hetken, tupsauta piiraan päälle tomusokeria ja leikkaa herkkusuiden lautasille. Tarjoile vaniljaisen jäätelön kera.

tarte tatin

Haastan sinutkin kokeilemaan ja kertomaan sen jälkeen, miten meni. Jaa kokemuksesi kommenttilootaan tai vaikka instagramin puolelle, sieltä löydät minut tunnuksella @piapas!

Omenapaistos, joka kesytti kaaoksen

Tänään oli tarkoitus kirjoittaa siitä, miten Italian-matka melkein peruuntui. Miten vietin sydän syrjälläni torstaista perjantaihin ja miten onnellinen olin, kun viimein pääsimme matkaan. Luettuaan luonnostellun tekstin mies kuitenkin käytti veto-oikeuttaan, syistä, jotka täysin ymmärrän. Lupaan kertoa tarinan myöhemmin, ehkä ensi viikolla, ehkä kuukauden päästä. Heti kun saan siihen luvan.

omenapaistos

Kuten jo monta kertaa tällä viikolla, vedän takataskusta varasuunnitelman. Kirjoitan tutusta ja turvallisesta: omenoista, syksystä ja vaniljajäätelöstä. Vaikka kaikki muu muuttuisi ja maailma murenisi ympäriltäni, tämä yhdistelmä pysyy. Vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen se kietoo koleat syyskuun illat tiukkaan ja lämpimään syleilyynsä. Kesyttää kaaoksen ja rauhoittaa mielen.

Vanhempien pihalla kasvaa kolme vanhaa omenapuuta. Sato vaihtelee, mutta jotain tulee joka vuosi. Tänä vuonna sato on runsaampi kuin aikoihin. Joudun toppuuttelemaan isääni, en mitenkään ehtisi säilöä kauppakassillisia omenoita, vaikka kuinka olisivat madottomia ja punaposkisia. Ehkä pitäisi hankkia mehulinko ja puristaa syksyn sadosta porkkana-omenamehua, jota vanhempanikin juovat joka aamu.

omenapaistos

Kielloista huolimatta kynnykselleni ilmestyy säkillinen omenoita. En ehdi keittämään hilloja, eikä niille olisi tilaakaan. Pakastin on täynnä marjoja ja jääkaapissa vielä edellisen vuoden säilykkeet. Koska kaaos kaipaa kesyttämistä, ritilä nostetaan uunin keskitasolle ja uunivuoka uuniin. Jälkiruuan paistuessa sekoitamme drinkit. Blenderiin pilkotaan kirpeää vihreää omenaa, puristetaan puolikkaan limen mehu, kaadetaan desi (tai pari) roseviiniä, vähän sokeria ja reilusti jäämurskaa. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen cocktail, helppo ja halpa, mutta samalla näyttävä.

omenapaistos

Omenapaistoksen ohjeen lainaan siskoltani. Hän on soveltanut sen Hellapoliisin reseptistä, mutta lisännyt ripauksen sitä ja hyppysellisen tätä. Minä maustan paistoksen omalla tavallani ja kirjaan sen muistiin sekä itseäni että teitä varten. Tässä se tulee, kaikkien omenapaistosten äiti, mummo ja kummitäti.

Omenapaistos, joka kesyttää kaaoksen

12 pientä suomalaista omenaa
1/2 dl vaahterasiirappia
100 g voita
3/4 dl (ruoko)sokeria
3 dl kaura- tai neljänviljanhiutaleita
1 tl vaniljasokeria
reilusti kanelia
ripaus suolaa

Poista siemenkodat ja pilko omenat kuorineen lohkoiksi. Levitä pienen vuoan pohjalle ja ripottele päälle kanelia. Valuta vaahterasiirappi omenoiden sekaan. Sulata voi ja lisää sokerit, hiutaleet, kaneli ja suola voin sekaan. Lusikoi seos tasaisesti omenalohkojen päälle. Paista 225-asteisessa uunissa 25 minuuttia tai kunnes kuorrute on kauniisti ruskistunut.

omenapaistos

Lusikoi lautaselle lämpimänä, lisää jäätelö tai vaniljakastike. Maista – ja katso, kaaos on kesytetty.

ps. Tsekkaa myös salvialla maustetun omenapiirakan resepti!