Oman keittiöni MasterChef

Olen koukussa MasterChefiin. Katsottuna ovat kaikki suomalaisversion kaudet, junior-painos ja joitain täkäläisessä teeveessä esitettyjä muiden maiden versioita. Australian kotikokkien aiemmat tuotantokaudet ovat kuitenkin jääneet välistä, siskoni jatkuvasta hehkutuksesta huolimatta.

Pari viikkoa sitten flunssaisena etsin suoratoistopalveluista katsottavaa, kun silmiini osui aussien uusin kausi. Jo ensimmäisen jakson alkupuoliskolla kyynelehdin. Ohjelmasta oli osattu tehdä todella tunteisiin vetoava ja hyväntuulinen. Tuomarit olivat symppiksiä ja kannustavia ja kilpailijoiden tarinat samaistuttavia.

Siitä lähtien olemme katsoneet jaksoja miehen kanssa yhdessä, vähintään yhden per päivä. Olemme oppineet miltä näyttää krokotiilin liha, millaisia ovat inkamarjat ja mitä tarkoittaa leipurinkerma. Olemme seuranneet pastataikinan vaivaamista, majoneesin epäonnistumista ja viiriäisen puhdistamista luista ja ihmetelleet silmät suurina kokkaukseen hurahtaneitten tavisten taidonnäytteitä. Voittaja-annoksia, jotka voisi lisätä huippuravintolan listoille sellaisinaan.

masterchef-essu

Onnistuneiden annosten jujuna tuntuvat usein olevan erilaiset tekstuurit. On hampaissa rouskuvaa pekonimurua, suussa sulavaa moussea, tuhkaksi poltettua purjoa, rapeaksi pikkelöityjä vihanneksia, geelimäistä hyytelöä, samettista pyreetä, täydellisesti kypsynyttä lihaa tai kalaa ja kaiken kokoavaa kastiketta. Lautaselle kootaan useampia komponetteja samasta raaka-aineesta: inkivääriä crumblena, jäätelönä ja karamellisoituna. Lopputulos on kaunis katsella ja lähentelee taidetta.

Omassa keittiössäni harvoin yllän tai edes yritän päästä vastaaviin suorituksiin. Vaikka tykkään silloin tällöin syödä fine dining -ravintoloissa ja välillä hifistellä ja nysvätä itsekin, komponenttien määrässä en pärjää masterchefeille. Annoksen pikkutarkkaan sommitteluun ja pinsetein asetteluun kärsivällisyys tuskin koskaan tulee riittämään. Ruoka jäähtyy ja ruokaseura hermostuu.

Ruokafilosofiani noudattaa sanontaa vähemmän on enemmän, less is more. Yksinkertaista, hyvää ruokaa muutamista laadukkaista raaka-aineista. Tänä viikonloppuna se tarkoitti sitruunaperunoita ja broilerinsydämiä salvia-kermakastikkeessa. Lisukkeena pikkelöityjä porkkanoita ja vihersalaattia. Jälkiruuan löysi google: äidin ja isän pihapuusta poimitut omenat saivat kaverikseen uunissa paahdettua keksimurua ja nougatjäätelöä, joka haettiin lähikaupan pakastealtaasta. Inspiraatiosta kiitos HS:n ruokasivuille, joiden julkaiseman reseptin tuunasin suuhuni sopivaksi.

omenat

Jälkkäriohje vaikutti ensin monimutkaiselta, mutta osoittautui hyvinkin nopeaksi toteuttaa. Ihanan rapea keksimuru säesti voissa, sokerissa ja kanelissa pehmenneiden omenakuutioiden ja kermaisen jäätelön liittoa. Kun lahjaksi saamani musta mc-essu päälläni levittelin lasilautaselle murustettua, kullanruskeaa keksiä, asettelin päälle karamellisoituneita omenoita ja viimeistelin annoksen kuumalla lusikalla muotoillulla jäätelöpallolla, tunsin itseni lyhyen hetken ajan oman keittiöni masterchefiksi. Oikeaan kisaan minusta ei ikinä olisi.

Astetta hienompi omenamuru (2–3 nautiskelijalle)

keksi:
25 g huoneenlämpöistä voita
2 rkl neljänviljan hiutaleita
1 rkl vehnäjauhoja
1 rkl ruskeaa sokeria
1/2 rkl valkoista sokeria
25 g mantelijauhoa
1 tl kardemummaa

paistetut omenat:
omenaa kuutioituna
1–2 rkl tummaa ja/tai valkoista sokeria
1/2 tl kanelia
25 g voita

Tee ensin keksi. Sekoita kuivat aineet pehmeään voihin ja levitä leivinpaperoidulle pellille. Paista kullankeltaiseksi 200 asteessa n. 10 minuuttia. Tarkkaile keksiä, sen reunat palavat herkästi. Anna jäähtyä ja murustele. Kuutioi omena, kotimaisia ei tarvitse kuoria. Sulata voi pannulla tai pikkukattilassa ja heitä sekaan sokeri ja kaneli. Pyörittele omenakuutioita voi-sokeri-kanelissa, kunnes ne pehmenevät. Kokoa annos: alimmaiseksi keksimuru, väliin omenat ja päälle jäätelö.

omenamuruannos

Aikuiset ystäväni

Minä en ole mistään kotoisin. Olen käynyt neljää eri ala-astetta ja asunut kahdeksalla eri paikkakunnalla ympäri Suomen. Ei siis ihme, että välillä on vähän juureton olo, vaikka samaistunkin vahvasti vanhempien kotiseutujen ihmisiin, savolaiseen mielenlaatuun ja lapinmiesten hiljaiseen jurouteen. Siksi olen aina ollut vähän kateellinen kavereille, jotka ovat kasvaneet yhdessä ja samassa naapurustossa, jossa leikkiseura on yhden ovikellonsoiton päässä. Minulta nämä lapsuudenystävät uupuvat, mutta onneksi tätä tyhjiötä paikkaavat kolme sitäkin rakkaampaa pikkusiskoa.

Aikuisena ystävystyminen on monimutkaista. Enää ei riitä, että ollaan samanikäisiä, samalla luokalla, törmätään yhteisellä kerrostalopihalla tai että äidit ovat keskenään kavereita. Yhdistävät tekijät ovat ihan eri tasolla: sama elämäntilanne, yhteiset kokemukset, mielenkiinnon kohteet ja harrastukset, samankaltaiset arvot. Sitten tarvitaan vielä sitä mannapuuroa ja mansikkaa. Minun maailmassani kestävän ystävyyden siemen kylvetään kohtaamisen ensiminuuteilla. Jotenkin tiedän saman tien, että tämä tyyppi tässä, se on mun ihminen. Ystävyyden alkumetrit ovat siis lähes täysin verrattavissa parisuhteen haparoiviin ensiaskeliin.

Olen onnekas, sillä olen törmännyt käsittämättömän mahtaviin tyyppeihin myös aikuisiällä. Opiskelijariennoissa, työpaikan kahvipöydässä ja osakuntakuoron riveissä, mutta myös sinkkuelämän pyörteissä, juhannustansseissa, kauhojen ja kattiloiden äärellä ja jopa tv-kameroiden edessä. Elämän koettelemusten lisäksi aikuisia ystäviä yhdistävät oikeanlainen kemia, huumori ja loputon luottamus siihen, että heikkoinakin hetkinä ystävyyden turvaverkko kantaa.

Aikuiset ystävät tietävät, että voivat kutsua itsensä kylään. Tai kuten eilen, ruokapöytään asti. Tuovat tullessaan viinipullon, istuvat sohvalle ja viihdyttävät jutuillaan, kun emäntä heiluu kauhan varressa. Eikä ketään haittaa, vaikka edellisestä imuroinnista on kolme viikkoa tai pyykkivuori vyöryy kylppärissä pitkin lattioita.

”Kokkaisitko mulle jotain hyvää?” – eli kuhaa ja sitruunaperunoita (HS Kuukausiliite 4/2014)

Sopiva määrä kuhafileitä tai muuta vaaleaa kalaa
nippu retiisejä
n. 100 g voita
kevätsipulia
(luomu)sitruuna
400 g pottuja
suolaa

Keitä perunat suolatussa vedessä. Ruskista voi (jätä vähän kalojen paistamiseen), raasta sitruunan kuori ja purista mehu. Silppua kevätsipulien varret. Kuori kypsät perunat ja pilko ne vähän pienemmiksi. Lisää perunoiden sekaan puolet ruskistetusta voista, puolet sitruunankuoriraasteesta ja ruokalusikallinen mehua. Heitä päälle vielä puolet sipulinvarsisilpusta. Paista sitten suolalla maustetut kuhafileet voissa kuumalla pannulla. Puolita huuhdotut retiisit ja heitä nekin hetkeksi pannulle. Yhdistä jäljelle jääneet ruskistettu voi, sitruunankuoriraaste, mehu ja kevätsipulinvarret kastikkeeksi ja lämmitä se pienessä kattiassa.

WP_20150606_18_56_50_Pro

Jälkkäriksi tehtiin avokadojäätelöä ja suklaamuffinsseja, kuten ruokapiiripostauksessa lupasin. Nykyään osaan tehdä jäätelön alusta alkaen itse, mutta tässä reseptissä kuitenkin kurvataan hieman suorempaa oikotietä.

Avokadojäätelö
1 litra vaniljajäätelöä
2 kypsää avokadoa
2 tl vaniljasokeria
2 rkl tomusokeria
sitruunamehua

Paloittele jätski isoon kulhoon pehmenemään. Kuori avokadot ja purista päälle sitruunamehua. Surauta avokadot sokerien kanssa soseeksi ja lisää se jätskin kanssa samaan kulhoon. Sekoita sähkövatkaimella tasaiseksi massaksi ja laita pakkaseen pariksi tunniksi. Tee sillä aikaa muffinssit.

Suklaamuffinssit (12 kpl)
200 g tummaa suklaata
150 g voita
2 dl (tummaa) sokeria
4 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

Sulata voi kattilassa, heitä sekaan paloiteltu suklaa ja anna sen sulaa. Jäähdyttele. Vatkaa sokeri ja munat pehmeäksi vaahdoksi. Kuivat aineet kannattaa lisätä siivilän läpi, jotta taikinaan ei jää jauhopaakkuja, kuten minulle kävi. Kääntele mukaan sulanut suklaa. Kaada taikina muffinssivuokiin ja paista 200 asteessa n. 12 minuuttia. Tein nämä kahdessa erässä ja oman uunin optimipaistoajaksi arvioin jälkikäteen 13 minuuttia. Silloin muffinssin reunat ovat rapsakan kypsät, mutta sisus ihanan valuvaa!

WP_20150606_21_47_48_Pro

ps. Ihan kaikkea ei jaksettu kaksistaan syödä, joten näitä herkkuja on nyt pakkanen pullollaan. Tervetuloa jälkkärille, aikuiset ystäväni!

Ruokapiiri pyörii

Kymmenisen vuotta sitten keskiviikon kuorotreeneissä tuli puheeksi ruoka. Olin kuulunut pari vuotta rinkiin, jossa jokainen vuorollaan kutsui porukan kotiinsa syömään ja viettämään iltaa. Poppoon into oli kuitenkin hyytynyt pikku hiljaa ja kaipasin tilalle uusia kokkaavia ystäviä. Kerroin tästä muutamalle kuorokaverille ja siitä se idea sitten lähti.

Tuunattiin juttua niin, että jokainen vuorollaan valmistaa kolmen ruokalajin illallisen, päivällisen tai lounaan. Muuten rima jätettiin matalalle, pääruuaksi voisi tarjota vaikka purkkihernekeittoa, sillä menu oli täysin emännän päätettävissä. Mitään fancya nimeä ei tälle harrastukselle keksitty, niinpä käyttöön jäi ytimekäs Ruokapiiri. Aluksi meitä oli seitsemän. Sittemmin kuusi ja myöhemmin menetimme vielä yhden jäsenen kauas Vaajakoskelle. Lapsia on syntynyt ja häitäkin vietetty; erilaiset elämäntilanteet ovat lyöneet pieniä kapuloita rattaisiin. Silti ehdimme yhteen useamman kerran vuodessa.

Emäntä saattaa miettiä ruokalistaa päiväkausia, mutta loppujen lopuksi kyse on yhdessä olemisesta, kuulumisien vaihtamisesta, maailmanparantamisesta, henkisestä tuesta ja korvaamattomista, ruokaa rakastavista ystävistä. Yhteisen pöydän äärellä käytävistä keskusteluista, joiden jälkeen korvat punoittavat ja vatsalihakset ovat hellinä hihittämisestä. Lapsellisille meistä tuo hetki on tärkeä henkireikä. Vakaasti olemme päättäneet, että vielä kurttuisina mammoinakin kokoonnumme ihmettelemään maailman menoa hyvän ruuan äärelle. Sittenkin, kun tekohampaat raastavat ikeniä ja jokaiseen päivään kuuluu konjamiinituikku, ihan vain lääkkeeksi.

Rakkaus ruokaan on samalla rakkautta ihmisiin. Ja paras harrastus ikinä!

ps. Jos oikein muistan, tarjosin ensimmäisellä emännöimälläni kerralla jälkkäriksi avokadojäätelöä ja muffinsseja – tai Herkkujäätelöä ja ranskalaisia suklaamuffineja, kuten resepti oli otsikoitu. Tuohon aikaan en vielä ymmärtänyt ruokakuvien välttämättömyyttä, mutta toisinto kuvineen kaikkineen on tekeillä lähiviikkoina, onneksi ohje on tallella. Vesi herahtaa kielelle pelkästä ajatuksesta: avokado, jäätelö ja suklaa samassa lusikallisessa!