Kohti kestävämpää elämää – viisi syytä lopettaa lihan syöminen tai ainakin vähentää sitä

”Onko sulla mitään allergioita tai erikoisruokavaliota?” Ei ole, vastaan ensin. Ei kun odotapas, en syö lainkaan lihaa. Mieleni tekee lisätä, että kestävästi metsästetty riista käy ja vastuullisesti pyydetyt kotimaiset luonnonkalat myös, mutta selittäminen tuntuu vaivalloiselta. Tuntuu hölmöltä eritellä erikoisruokavalioksi lihattomuus, kun jokaisen meistä pitäisi syödä vähintäänkin planetaarisen ruokavalion mukaan kasviksia lautaselle lisäten, kasvipohjaisia elintarvikkeita suosien ja lihansyöntiä reilusti vähentäen. Eikö ajatusmallin voisi kääntää ympäri? Niin, että kasvissyönti olisikin normi ja liha lautasella se erikoisempi valinta?

Vielä vuosi sitten keittiössämme valmistettiin lihaa melkein joka viikko. Siksi pakastimesta löytyy edelleen miehen kokkaamaa nyhtöpossua, lihaliemiä ja heräteostoksena koriin päätynyt ankan rintafilee. Makkara oli mökillä helppo valinta ja grillattu entrecote osa juhannusperinteitä. Olen ollut tietoinen lihan ympäristövaikutuksista ja suuresta hiilijalanjäljestä jo kauan, ja vähentänyt tehotuotetun ruoan syömistä tietoisesti, mutta vasta viime vuoden lopulla olen ryhtynyt oikeasti sanoista tekoihin.

lihansyönti

Valitsen kasvisvaihtoehdon aina kun se on mahdollista ja joskus silloinkin, kun se ei ole. Varaan pöydän ravintolasta, jossa listalla on riittävästi kestäviä vaihtoehtoja, vegaanista tai vähintäänkin kasvisruokaa. Huomioin maapallon jokaisessa reseptissä, jonka itse kirjoitan, kieltäydyn kaikista työhön liittyvistä toimeksiannoista, jotka liippaavat etäisestikään tuotantoeläimiä, puhun hyvistä kokemuksistani muille ja yritän muutenkin näyttää esimerkkiä. Olen onnistunut vihdoinkin voittamaan planeetan puolelle myös puolisoni, joka kokkailee nykyään sujuvasti lempiruokiaan vegaanisina. Äänestämme ostoskoreillamme.

Toivon, että sinäkin nousisit samaan veneeseen, ja siksi kokosin tähän tekstiin perusteluja elämänmuutokselleni kestävämmän ruokavalion puolesta. Jos seuraavat lauseet herättävät tunteita, älä säikähdä, sillä niin niiden kuuluukin tehdä. Tunteet ovat oivallinen toiminnan polttoaine, ja auttavat meitä elämään arvojemme mukaisesti ja maapallon monimuotoisuutta kunnioittaen.

Ilmastonmuutos ja luontokato

Ensisijainen syy lopettaa lihan syöminen oli ilmastonmuutos, siitä johtuva luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen ja ekokriisi, joka koskee ennen pitkää jokaista meistä. Kun opin, että lihan kulutuksen radikaalilla vähentämisellä on oikeasti väliä ja että kasvipitoiseen ruokavalioon siirtyminen on yksi tehokkaimmista keinoista vähentää omaa hiilijalanjälkeä, oli helppo hypätä hyvisten kelkkaan. Silmien sulkeminen ei enää auttanut, kun faktat ja IPCC-raportin madonluvut ja tutkijoiden ennusteet lyötiin kylmästi pöytään. Oli pakko toimia.

lihansyönti

Riistämme tälläkin hetkellä luonnonvaroja, seuraamme aitiopaikalta luonnon monimuotoisuuden köyhtymistä ja seuraamme vierestä ilmastokriisin vaikutuksia ilman huolta huomisesta. Raivaamme jatkuvasti lisää viljelymaata, jotta voimme kasvattaa enemmän rehua eläimille, sen sijaan, että viljelisimme lajikkeita suoraan ihmisten syötäväksi. Ekosysteemit ovat romahtamispisteessä ja alueelliset populaatiot pienenevät tai katoavat kokonaan. Maapallon kuudes sukupuuttoaalto uhkaa jo kymmeniätuhansia eliölajeja, ja tällä menolla sen mukana menee myös ihminen. Vaikka tutkijat huutavat päät punaisina, ettemme voi jatkaa näin, kääntää liian moni selkänsä välttääkseen kohtaamasta sitä, mikä on väistämätöntä. Pikamuotitrendit jylläävät, autojen määrä kasvaa vuodesta toiseen ja pihviä paistetaan pöytään niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Ilmastotoimia tulee tietenkin vaatia myös valtaapitäviltä, mutta tässä maailman tilassa myös yksilön valinnoilla on suuri merkitys. Syyllistäminen ei toimi, siitä olen saanut kuulla sata kertaa, mutta kun kevyemmät keinot eivät tepsi, ei jäljelle jää muita vaihtoehtoja. Meidän on aika herätä nyt – ei ensi viikolla tai seuraavana vuonna, sillä silloin on jo liian myöhäistä – ja kantaa vastuumme, jotta seuraaville sukupolville jäisi muutakin kuin tähteitä.

Lihantuotannon epäeettisyys

Nykyään en voi olla ajattelematta ilmastovaikutusten lisäksi lihantuotannon eettisyyttä. Miksi meillä on oikeus sulkea eläimet ahtaisiin elinolosuhteisiin, jotta saisimme jauhelihaa lautaselle ja ylijalostetun broilerin rintafilettä pannulle? Isot lihantuottajat painattavat hunajamarinadipakkauksiinsa vihertäviä vastuullisuuslausekkeita ja markkinointiväittämiä, joilla ei ole mitään totuuspohjaa. Vai mitä sanotte siitä, että broilereita, joiden elintila on rajoitettu yhden aanelosen alalle kutsutaan vapaasti kasvaneiksi?

Kuluttajaa johdetaan harhaan sertifikaateilla, jotka takaavat lähinnä minimiolosuhteet sekä ruoan ja juoman eläimille. Valtakunnan suurimman päivälehden kannessa lihatalo kertoo, kuinka hyvä syntyy hyvästä, kutsuu tehotuotettua eläintä kansallispossuksi ja vertaa sitä ikoniseen kansallismaisemaan. Samaan aikaan tuottajien asiaa ajava järjestö ajaa mediaan läpi tiedotteen, jossa kerrotaan tutkimuksen osoittavan, että sekasyöjän ostoskassin peittoaa kasvissyöjän ostokset kun tarkastellaan ruokakorin terveellisyyttä itse keksityillä, tutkimuksen tehneelle taholle suotuisilla indikaattoreilla.

lihansyönti

En usko, että kukaan meistä haluaa pahaa eläimille. Käymme paijaamassa lehmiä ja lampaita kotieläintiloilla, hymyilemme hellyyttäville pikkupossuille ja kuvittelemme vapaiden kanojen munien tulevan pihapiirissä kuopsuttelevien kanarouvien orsille rakennetuista pesistä. Samaan aikaan kun teemme kaikkemme kotisohvalla köllöttelevän nelijalkaisen ystävämme eteen, tartumme kaupassa jauhelihapakettiin, ajattelematta mistä ruoka on peräisin. Eikö se ole aika ristiriitaista?

Kasvipohjaiset ruoat maistuvat paremmalle

Jos olen rehellinen, minun on myönnettävä, että suhtauduin vuosia epäilevästi ns. lihankorvikkeisiin ja muihin kasviperäisiin vaihtoehtoihin. Kyllä voi on aina voita ja kermaa sen olla pitää -mantrat soivat korvissani kaupan käytäviä kiertäessäni. Ei se mikään ihme ole, sillä niinhän täällä pohjolan perukoilla on ruokaa valmistettu koko elinikäni ajan. Ihan ensimmäiset kasvipohjaiset tuotteet eivät välttämättä olleet ominaisuuksiltaan täyttä priimaa, mutta nykyään kauppojen hyllyt notkuvat sadoista ellei tuhansista erilaisista tuotteista, joten vanha tekosyy on menettänyt voimansa.

lihansyönti

Edelleen vähän vierastan lihan ulkonäköä tavoittelevia tuotteita, mutta ymmärrän, miksi niitä tehdään. On paljon helpompaa kokeilla tutulta tuntuvaa vaihtoehtoa, kuin siirtyä suoraan tofuvalikoiman vakiokäyttäjäksi. Kun korvaa jauhelihan soijarouheella tai kauramurulla, ei muutosta välttämättä huomaa maussa lainkaan. Aamiaisjugurtin, ruokakerman ja fetajuuston vaihtaminen kasvipohjaiseen saattaa vaatia makunystyröiltä hieman totuttelua, mutta loppupeleissä ero ei ole kovin suuri. Avainasemassa ovat odotukset ja asenne. Kasvipohjaiset tuotteet eivät tietenkään voi maistua samalta kuin eläinperäiset, sillä kyseessä on aivan eri raaka-aine. Jos odottaa täysin identtistä makumaailmaa, pettyy ihan varmasti. Sen sijaan suosittelen pitämään aistit avoimina ja unohtamaan turhat ennakkoluulot.

Makuasioista kiistely on turhaa. Oma suuni pitää paljon enemmän kasvisten moniulotteisista mauista, sillä liha ei minusta maistu enää oikein millekään. Liha maistuu, noh, lihalle. Jos lihaisa makumaailma on itselle mieleinen, kannattaa kokeilla vaikkapa pitkään paahdettua munakoisoa tai umamia uhkuvia tatteja. Tässäkin kohtaa vetoan totutteluun, sillä lihansyönnin lopettamisessa on enemmän kyse asennemuutoksesta kuin siitä että kasvipohjainen vaihtoehto maistuisi pahalle. Se maistuu erilaiselle, mutta siihen tottuu kyllä.

lihasta luopuminen

Me käytämme keittiössämme paljon vihanneksia, juureksia, marjoja, hedelmiä, tomaattisäilykkeitä, pähkinöitä, linssejä, papuja ja muita palkokasveja. Tykkäämme kokata tuoreista kasviksista ja ostamme vain harvoin edellä mainittuja lihaan verrattavia korvikkeita. Sieniä kokkaan lähinnä itselleni, sillä puoliso ei ole koskaan perustanut niiden rakenteesta. Tofun, tempen ja seitanin kanssa neuvottelut vielä hieman takeltelevat, mutta kunhan kokemusta karttuu, niitä tulee taatusti löytymään jääkaapistamme jatkossa aina.

Liha tuntuu raskaalta

Lukuisilla ravintolaillallisilla olen ilokseni saanut huomata, että kasvisannokset usein lyövät liharuoat laudalta ylivoimaisesti. Makupaletti on paljon rikkaampi, suutuntuma mukavampi ja lautaselle asetellut elementit hurjan paljon kiinnostavampia kuin kaverin annoksessa. Vaikka ruokalistalta ei löytyisi sopivaa ateriaa, ammattitaitoinen keittiö kyllä loihtii syötävää myös sille erikoisruokavalioiselle, kunhan siitä vain muistaa ilmoittaa etukäteen.

Joskus ajaudun edelleen tilanteisiin, joissa en kehtaa olla syömättä eteeni pyytämättä kannettua lihanpalaa. Ajatus ruoan roskiin heittämisestä ahdistaa niin paljon, että syön mieluummin, kuin jätän syömättä. Useimmiten liha ei maistu hyvältä, ja myöhemmin huomaan, että ruoasta tulee raskas olo. Kun on tottunut syömään runsaasti kasviksia ja hyvin vähän eläinperäisiä tuotteita, elimistö esittää vastalauseen. Sekin pitää kasviksista enemmän.

Vegaaniksi ei tarvitse ryhtyä yhdessä yössä

Minun matkani vegaaniksi on edelleen kesken. Ensimmäiseksi jätin pois sianlihan, sitten naudan ja broilerin. Samoihin aikoihin vaihdoin lähes kaikki lehmänmaitotuotteet kasvipohjaisiin. Tällä hetkellä opettelen eroon juustoista ja kananmunista. Jälkimmäiset olen jättänyt pois ruoanlaitosta ja leivonnasta, mutta luomumunan saatan edelleen syödä sellaisenaan leivän päällä silloin tällöin. Kestävästi kalastettua järvikalaa syön edelleen ja maksaa, munuaisia sekä muita sisäelinruokia teemme joskus, sillä tuntuu oikealta hyödyntää lihantuotannosta syntyviä sivuvirtoja, jotka muuten menisivät hukkaan. Myös kannanhoidollisista syistä metsästetty riista läpäisee ainakin toistaiseksi seulani.

On kuitenkin niin, että haluillamme tai nautinnollamme ei enää voida perustella yhtäkään ilmastoon vaikuttavaa valintaa. Jos et pysty luopumaan kokonaan lihasta ja muista eläinperäisistä tuotteista, tee niistä juhlaruokaa, jota kannetaan pöytään vain harvoina ja valittuina hetkinä. Proteiinin takia lihaa ei tarvita ruokavaliossa, sillä tarvittavan määrän ravintoaineita saa myös kasvispainotteisesta ruokavaliosta, kun syö riittävän monipuolisesti.

lihasta luopuminen

Loppuun lisään vielä pakollisen disclaimerin: omassakin lähipiirissäni on usempi keliaakikko, joista muutama on allerginen myös palkokasveille, soijapavut mukaan lukien. Silloin tilanne on kinkkisempi, sillä moni ilmastoystävällinen ruokavalion osasista sisältää viljaa, gluteenia, soijaa, papuja ja/tai hernettä. Kaikki eivät siis pysty muuttamaan omaa kulutustaan kokonaan, vaikka niin haluaisivatkin tehdä.

****

En harrasta lupauksia edes uutena vuotena, mutta nyt teen poikkeuksen. Lupaan käydä vuoden loppuun mennessä läpi blogini kaikki reseptit, muokata niitä tai ainakin lisätä tekstiin tiedon, miten ruoasta saa vegaanisen. Sillä välin löydätte tähän mennessä julkaisemani kasvisruoat tämän linkin takaa. Vastuullisia herkkuhetkiä!

ps. Kirjoitan vastuullisuudesta lähes päivittäin myös instagramin puolelle, tervetuloa seuraamaan!

Maaliskuisia mielenliikkeitä

Kurkussa tuntuu pala, joka ei lähde nielemällä. Uni keskeytyy useamman kerran yössä painajaisiin ja levottomiin ajatuksiin. Mitä tämä nyt taas on, ihmettelen, sillä vaikka vapaata on kerrankin riittävästi, tuntemukset täsmäävät vuoden takaiseen aikaan, kun kalenteri repeili liitoksistaan ja olin luhistua työtaakan alle. Stressiä tämä ei voi olla – vai voiko sittenkin?

Selitystä ei tarvitse kauaa etsiä. Maailma on sekaisin, liian monella tavalla. Aamun lehdestä kolme neljäsosaa käsittelee sotaa. Uutiset vyöryvät silmille kaikkialta minne katseensa kääntää, lapset itkevät, pommit räjähtävät ja koteja tuhoutuu. Lahjoitan Unicefille ja Punaiselle Ristille. Mietin, onko meillä riittävästi kotivaraa, tutkin kellarin väestönsuojaa ja pohdin pitäisikö hankkia aggregaatti. Onneksi on mökki.

Pandemia on edelleen päällä, turvavälit pitää muistaa ja käsiä hinkata puhtaaksi. Onko kurkku kipeä vai kenties vain karhea kuivasta ilmasta johtuen? Pitäisikö tehdä varmuuden vuoksi kotitesti? Maski hiostaa ja haittaa hengittämistä, laulamisesta on tullut mahdotonta. Syntymäpäivät peruuntuvat eikä ystävä uskalla vieläkään halata. Siskoni pienet lapset eivät ole nähneet muita ikäisiään koko elämänsä aikana.

Ilmastokriisi on jäänyt hullun venäläisen aiheuttamien kärsimysten jalkoihin. Yritän tehdä osani, ja kertoa, ettei lihaa pitäisi enää syödä, huvilentoja lentää eikä mitään turhaa ostaa. Soraäänet tunkevat tärykalvoilleni, sillä totuus tuntuu epämiellyttävältä. Miksi minun pitäisi muuttua, kun Kiinassakaan ei tehdä mitään. Minulla on oikeus, minä kuitenkin kierrätän, eikö se riitä, minulta kysytään. Kaiken pahan keskellä on helpompaa kääntää pää ja katsella kevyitä kissavideoita. Niiden pariin palaan minäkin, ihan joka päivä.

Töihin keskittyminen on äärimmäisen vaikeaa. Kasautuneet kriisit tuntuvat rintalastassa, ne istuvat siinä tiukassa ja muistuttavat itsestään joka helvetin hereilläolohetki. Lopulta tajuan, että jos en nyt pysähdy, jokin minussa menee rikki – ja sen jälkeen minusta ei ole apua kenellekään. Kissavideot eivät enää riitä, joten painan jarrua, pakkaan laukkuni ja lähden mökille.

maaliskuisia mielenliikkeitä

Hiihdän siskoni vanhoilla suksilla ja kaksi numeroa liian suurilla monoilla kymmeniä kilometrejä. Kaadun, kampean itseni pystyyn, pudistelen pakkaslumen villapaidaltani ja jatkan matkaa. Kahlaan metrisessä hangessa ja kuuntelen keväästä kertovaa kujerrusta. Saunon ja peseydyn hangessa kymmenen asteen pakkasessa. Kiipeilen tikkaille kiinnittämään isän rakentemia linnunpönttöjä. Pysähdyn vasta, kun tulee pimeää.

Väsytän kehoni, sillä voipuneena en jaksa enää olla huolissani siitä miten meille ja maailmalle käy. Pala kurkussa katoaa ja ahdistus väistyy vähitellen. Sen varjo painaa edelleen, mutta ei lamaannuta enää. Jos tarkkaan katsoo, tunnelin päästä kajastaa hiukan valoa. Mökkimaisema on tehnyt tehtävänsä, on aika avata silmät ja kohdata todellisuus.

Kaupunkiin palattuani kiinnitän jääkaapin oveen aamukamman. Siinä on enää 30 piikkiä.

Lentämisen loppu – miltä matkustaminen tuntuu vuonna 2021?

Istun sohvalla ja tuijotan tietokoneen ruutua lamaantuneena. Olen juuri ostanut lennot Ranskaan ja takaisin. Lentäisin Saksan kautta Toulouseen, viettäisin viikon keskellä ranskalaista maaseutua, junailisin kolmeksi päiväksi Marseilleen ja sieltä taas suihkukoneen siivin takaisin kotiin. Vapaa-ajan matkustamiseen vielä pari vuotta sitten liittynyt riemu on poissa. Sitä kihelmöivää tunnetta, kun tietää pian pääsevänsä uusiin maisemiin, kiehtovan kulttuurin keskelle ja ainutlaatuisten kokemusten äärelle, ei enää ole. Tilalle ovat astuneet ahdistus ja häpeä. Tässäkö se nyt on, lentämisen loppu?

lentämisen loppu

Maailmaan on julistettu ilmastohätätila. Jos jatkamme entiseen malliin, paratiisista tulee ennen pitkää helvetti. Kuumuus koettelee, rajut myrskyt, tappavat tulvat ja muut sään ääri-ilmiöt yleistyvät. Juomavedestä tulee huutava pula, sukupuutto uhkaa eläinlajeja ja ihminenkin joutuu sopeutumaan tai jopa pakenemaan. Tätä menoa meillä ei kohta ole maapalloa, jolla elää. Pysäyttävää tekstiä, eikö? Voisinpa kertoa, että värikynillä on osuutta asiaan, mutta niin ei ikävä kyllä ole. Ilmaston lämpeneminen on kylmä tosiasia ja sen seuraukset koskevat meitä kaikkia.

Olen aina ollut kohtuuden kannalla ja kantanut lempeyden lippua korkealla. Olen puolustellut ja perustellut matkojani milloin töillä, milloin omatuntoani rauhoittelevilla kompensaatiomaksuilla. Olen ostanut lentoja hetken mielijohteesta, odotellut lentoyhtiöiden alennusmyyntejä ja hyödyntänyt matkamessutarjouksia. Olen ajatellut, että en matkusta paljon, vaikka todellisuudessa edestakaisia lentoja saattoi kertyä vuoden mittaan ihan liian monta. Vuonna 2018 lensin Eurooppaan ja takaisin yhteensä YHDEKSÄN kertaa. Nyt ääni kellossa on muuttunut iloisesta helinästä sisukaluissa asti tuntuvaan, kilometrejä kantavaan kuminaan. Ilmastoahdistus on asettunut taloksi, eikä paluuta vanhaan enää ole.

lentämisen loppu

Suomalaisen keskimääräinen hiilijalanjälki on maailman mittakaavassa suuri. Noin 10 000 CO₂e on paljon, kun vuoteen 2030 mennessä luvun tuisi meillä kaikilla olla korkeintaan neljäsosa tuosta. Sitran elämäntapatestin mukaan oma hiilijalanjälkeni ennen Ranskaan lentämistä oli 2 800 CO₂e. Olen jo liikuttavan lähellä, mutta kuitenkin kamalan kaukana. Ruoskimaan en kuitenkaan itseäni ryhdy, sillä vuonna 2018 tuo sama luku huiteli yhdeksän tuhannen tietämillä. Silloin ajattelin, että luvun puolittaminen tulee olemaan miltei mahdotonta Kolme vuotta myöhemmin totuus on toisenlainen.

Jotta omaa hiilibudjettia oikeasti voisi seurata, pitäisi laskureihin lisätä tarkkuutta. Esimerkiksi Sitran elämäntapatesti niputtaa sianlihan, kanan ja kalan samaan kategoriaan, joten vaikka söisit näistä vain kestävästi kalastettua ja prosessoimatonta luonnonkalaa, painaa hiilireppu hartioilla saman verran kuin heillä, jotka popsivat tehotuotettua possua.

Vaikka nyt poukkoillaan jo kaukana sivupoluilla on mainittava sekin seikka, että minun suurin taakkani syntyy testin mukaan kesämökistä. Se on varmasti totta, mutta toisaalta on niinkin, että meidän pienen punaisen töllerön kaltainen vedetön ja osittain sähkötönkin mökki huusseineen päivineen aiheuttaa taatusti vähemmän päästöjä kuin kakkoskodiksi luokiteltava kaikin mukavuuksin varusteltu valtava huvila. Etenkin, kun vietämme mökkipaikkakunnalla kuukausia kerrallaan, emmekä sahaa kodin ja mökin väliä joka viikko. Kaksi kattoa pään päällä muodostaa silti suuremman hiilijalanjäljen kuin yksi, siitä en selittelemällä pääse yli enkä ympäri. Mökistä emme halua luopua, joten on karsittava päästöjä jostain muualta.

Kohti mukavampaa matkantekoa – pilvien päältä kiskojen kolkkeeseen

On elämäntilanteita, joissa matkustaminen lentäen on tarpeellista tai jopa välttämätöntä, mutta lomalentely ei mahdu siihen lokeroon, vaikka kuinka sovittelisi . Tunnen vaikuttajan vastuuni, yritän näyttää esimerkkiä ja toivon, että ympärilleni leviävän hiilivarjon laajuudella on merkitystä. Siksi lupaan, että jatkossa matkustan lentäen vain, jos hiilibudjettini antaa myöten. Lennän, jos olen onnistunut nipistämään vuosittaisesta päästökiintiöstäni ekstraa seuraaville vuosille. Lopettamalla lihan syömisen ja vaihtamalla maitotuotteet täysin kasvipohjaisiin vaihtoehtoihin säästän sievoisen summan seuraavaa matkaa ajatellen. Pikaisen laskutoimituksen perusteella pystyn haalimaan tarvittavan hiilibudjetin kasaan vuoden 2024 loppuun mennessä. Siihen asti matkustan maata pitkin.

lentämisen loppu

Vaihdan pilvien päällä liitelyn kiskojen kolkkeeseen myös mukavuussyistä. Puolentoista vuoden aikana olin ehtinyt unohtaa, etten oikeastaan pidä lentomatkustamisesta lainkaan. Lentäminen hermostuttaa ja stressaa minua. Inhoan nousuja ja laskuja, korvien lukkiutumista, ahtaita penkkirivejä ja jalkojen turpoamista. Korviahuumaavaa huminaa, turvavyövalojen piippauksia ja täristävää turbulenssia.

Lentopelosta olen vuosien varrella päässyt eroon, mutta mikään miellyttävä kokemus lentäminen ei edelleenkään ole. Lento tuntuu olevan vain käsimatkatavaroiden tunkemista täyteen ahdettuihin lokeroihin, eväiden roudaamista ja turvatarkastuksen purkamista, pakkaamista, riisumista ja pukemista. Odottelua, kallista lentokenttäsapuskaa ja kellon taukoamtonta tuijottelua. Jonottamista turvatarkastukseen, portille, koneeseen ja pois sieltä.  Ja siinä välissä muutama tunti siirtymistä paikasta A paikkaan B. Kun hengitys viimein alkaa tasaantua,  joku potkii selkänojaa, kahvi läikkyy ilmakuopissa vaatteille ja lukemiseenkin on hankala keskittyä, kun tuntematon vieruskaveri kuorsaa tai nuokkuu olkaa vasten. Glamour on lentomatkustamisesta kaukana, paitsi jos kultaisessa kortissa riittää krediittejä tai rahapussissa euroja parempaan bisnesluokkaan.

lentämisen loppu

Raiteilla meno on rennompaa. Tilaa on enemmän, eikä matkustajaa ole sidottu tuntikausiksi omalle paikalleen. Liikkua voi juuri silloin kun haluaa, vaeltaa vaikka junan päästä päähän, istahtaa välillä ravintolavaunuun tai nukahtaa tasaiseen kiskojen kolkkeeseen. Painaa pään tyynyyn ja herätä aamulla uuteen maisemaan tai hypätä hetken mielijohteesta pois matkan varrella, kun kiinnostava kylä tulee vastaan. Junayhteyksissä ja raideliikenteen reiteissä on tosin vielä kehittämisen varaa. Liput ovat suhteettoman kalliita lentomatkustamiseen verrattuna, eikä yhtenäistä varausjärjestelmää ole. Matkustaminen puhtaasti maata pitkin on täältä pohjolan perukoilta on mahdotonta, ellei halua koukata Venäjän tai Tornion kautta. Muussa tapauksessa on otettava ensin laiva Tallinnaan, Tukholmaan, Uumajaan tai Saksaan, eikä sekään täysin ongelmatonta päästöjen kannalta ole.

Tiedän olevani etuoikeutettu, sillä voin tehdä työtä ajasta ja paikasta riippumatta ja matkustaa junalla läpi Euroopan, vaikka pelkkä menomatka veisi kaksi päivää. Kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta. Meistä jokaisella on kuitenkin mahdollisuus matkustaa lähelle. Niin minäkin aion tehdä, sillä täällä pohjoisessa, jos missä, riittää nähtävää ja koettavaa. En ole koskaan erityisemmin kaivannut kaukomatkoja, valkohiekkaisia paratiisirantoja, uima-altaita tai turkoosia ulappaa, joten niiden menettämistä en aio murehtia. Minulle riittää kotimaa ja täältä käsin saavutettavissa olevat matkakohteet.

Tämä on minun valintani. Haluaisin kirjoittaa tähän, että se mitä sinä teet, on sinun asiasi, mutta sekään ei taida enää mennä niin. Jos haluamme maapallon säilyvän elinkelpoisena, on meidän jokaisen tartuttava toimeen ja tehtävä yhteisen hyvän eteen edes jotakin. Asia on yhteinen.

Miltä matkustaminen kaiken tämän jälkeen tuntui?

Myönnän, että olisi kaikin tavoin helpompaa olla ajattelematta ilmastonmuutosta ja omien valintojeni vaikutuksia. Lakaista päästöt maton alle ja odottaa, että joku muu tekee jotain, että rakenteet muuttuisivat ja pakottaisivat meidätkin muuttumaan. Oman käyttäytymisen kriittinen tarkastelu, uuden ajattelumallin opettelu ja elämäntapojen muokkaaminen on kuitenkin mahdollista, vaikka se vaikeaa onkin – ja menee tunteisiin, myös minulla.

Ilmastonmuutos valvottaa yötä myöten ja aiheuttaa jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta. Tämä kaikki on normaalia. Sitran vuonna 2019 tekemän raportin mukaan ilmastonmuutos herättää ahdistuksen ja riittämättömyyden lisäksi mm. turhautumista ja voimattomuutta, mutta myös toivoa. Tunteet kertovat siitä, että olemme tärkeän asian äärellä. Sillä jos asialla ei olisi mitään väliä, se ei herättäisi myöskään tunteita. Tunteet tönivät meitä eteenpäin ja rohkaisevat tarttumaan toimeen. Omia fiiliksiä ei kannata siis pelästyä, sillä niin kauan kuin on tunteita, on myös toivoa.

lentämisen loppu

Jätetään lentomatkustaminen hetkeksi sivuun ja keskitytään siihen, miltä kohteessa tuntui. Kokoonnuimme neljän naisen kesken Happy Hamletiin Creatives-in-Residence -viikolle työstämään omia projektejamme. Kirjoittamaan, kuvaamaan ja rauhoittumaan ranskalaisen maaseudun maisemissa. Etukäteen olin ajatellut, että haluan ottaa matkasta kaiken irti, sillä en tiedä, milloin on seuraavan reissun aika. Arvaatte ehkä, miten siinä kävi. Ristiriitaiset tunteet ja huono omatunto roikkuivat lahkeessa melkein koko matkan ajan. Levoton mieli alkoi rauhoittua vasta kolmantena päivänä, kun jäin majataloon muutamaksi tunniksi yksin. Kuljeskelin pihamaalla kameran kanssa, kuuntelin lintujen jatkuvaa sirkutusta, seurasin muurahaisten polkua puunrungolla ja rapsuttelin isäntäparin koirakolmikkoa.

Tajusin, että murehtimisesta ei ollut mitään apua, sillä maito oli läikkynyt lattialle jo noustessani lentokoneeseen kolme päivää aiemmin.  Terassilla istuessani tutkailin junayhteyksiä ja oivalsin, että myös tuohon rakkaaksi muodostuneeseen ranskalaiseen majataloon pääsisi tulevaisuudessa rautateitä pitkin.  Ahdistus alkoi vähitellen menettää terävintä kärkeään. Hain keittiöstä lasin, kaadoin siihen roseeviiniä ja skoolasin itsekseni valoisammalle tulevaisuudelle.

lentämisen loppu

Tämän tekstin julkaiseminen jännittää monestakin syystä. Siksi, että aihe on arka ja  siksi, että tiedän sen herättävän tunteita. Myös siksi, että tiedän monen kaipaavan ulkomaille juuri nyt, kun matkustaminen on ollut pitkään mahdotonta muiden syiden takia. Ja siksi, että en jaksaisi väitellä heidän kanssaan, jotka tulevat kertomaan, että postaus on syytös heitä kohtaan. Sillä sitä tämä ei ole. Tämä on henkilökohtainen kertomus siitä, miltä lentomatkustaminen tuntuu vuonna 2021, kun ilmaston lämpeneminen on tosiasia ja ilmastoahdistus päivittäinen olotila. Kiitos, kun jaksoit lukea lauseet loppuun asti.