Parasta Jyväskylässä: Hotelli Yöpuu ja Ravintola Pöllöwaari

Kaupallinen yhteistyö: Hotelli Yöpuu & Ravintola Pöllöwaari

Saadessani kutsun Jyväskylään tuomaroimaan artesaaniruuan SM-kilpailuja tiesin heti, minkä hotellin tyynyyn haluan painaa pääni ja missä ravintolassa herkutella. Hotelli Yöpuu ja Ravintola Pöllöwaari olivat keikkuneet ämpärilistani kärjessä jo vuosikausia. Pääsisin vihdoinkin läiskäisemään molemmat kärpäset yhdellä iskulla ja viivaamaan ne yli listalta.

Ennen varauksen tekemistä tutkailin pitkään hotellin verkkosivuillaan tarjoamia paketteja. Ne tuntuivat paperilla erittäin edulliselta varsinkin, kun vertasi siihen, mitä paketteihin sisältyi. Pitkä viikonloppu -paketti, jonka aikana saisi herkutella peräti kahteen kertaan Pöllöwaarin legendaarisilla annoksilla, nautiskella kuohuviinillä, kietoutua kylpytakkeihin ja saunoa omassa rauhassa, näytti maksavan vain 250 € per henkilö. Hintaan sisältyi tietysti myös yöpyminen perjantaista sunnuntaihin.

hotelli yöpuu

Kun vesi kielellä tiedustelin paketin saatavuutta, kuulin harmikseni, että perjantain ja lauantain välisenä yönä hotelli oli täyteen buukattu. Paketin sijaan päätin majoittua ensimmäisen yön Yöpuun sisarhotellissa, Versossa ja kirjautua Pöllöwaarin yläkertaan vasta lauantaina päivällä.

Hotelli Yöpuun buukkaustilanne ei silti estänyt minua syömästä Pöllöwaarissa perjantaina. Kävelin muutaman korttelin matkan sateen tihuttaessa harmaalta taivaalta. Valot tuikkivat vuosikymmeniä vanhan kivitalon ikkunoista, ja Pöllöwaarin lämpö sulki minut välittömästi untuvaisten siipiensä syleilyyn niin, että henkilökunnan hämmennys ja varauskalenteriin väärälle päivälle tehty merkintäkään eivät onnistuneet latistamaan tunnelmaa.

Mielettömien makujen Pöllöwaari

Istahdin baarin puolelle odottelemaan pöydän kattomista. En oikein tiedä mitä tekisi mieli. Lopulta pyydän baarimikkoa valmistamaan minulle jonkin alkoholittoman drinkin. Saan maisteltavaksini alkoholittomasta ginistä, Seedlip Herbalista sekoitetun mocktailin. Vaikka ruokailun aloittaminen viivästyykin puolella tunnilla, en ole milläänsäkään. Viehättävässä baarissa on pehmeä tunnelma, nahkaiset nojatuolit ja hämyinen kynttilänvalo. Taustalla soi lempeä jazz. Mocktail on makuuni aavistuksen liian makea, mutta nautin silti jokaisesta siemauksesta tuossa tunnelmassa.

ravintola pöllöwaari

ravintola pöllöwaari

Pöytään päästyäni huomaan, että ravintolasalin muut seurueet olivat jo pääruoan kimpussa, eikä ihme onhan kello jo yli yhdeksän. Naureskelen itsekseni ja mietin käyköhän tässä taas niin, että istun viimeisenä tyhjässä ravintolasalissa. Ikkunalaudalla istuu pehmopöllö. Kuten myös Arabian Taika-lautasella ja vesipullon kyljessä. Ravintola Pöllöwaari on nimensä mukainen.

ravintola pöllöwaari

ravintola pöllöwaari

Ensin eteeni kannetaan hapanjuurileipää ja kuusenkerkkäsiirapilla makeutettua mallaslimppua. Kiitän onneani, etten ole vielä kyllästyttänyt makuaistejani tuomaroitavilla leipomotuotteilla, sillä leivät sulavat suuhun ja enteilevät erinomaista illallista.

Keittiön tervehdys maistuu mummolalta. Eikä miltä tahansa mummolalta vaan Sallan mummin keittiöltä, jonka hellalla porisee perunakattila. Vaikka annos onkin valmistettu pelkistä kasviksista, maa-artisokkasta perunasta ja lipstikasta, suljen silmät ja matkaan silmänräpäyksessä vuosikymmeniä taaksepäin. Istun mummolan pitkässä pöydässä ja haarukoin poronkäristystä ja voilla aateloitua puikulaperunamuusia.

ravintola pöllöwaari

Ensimmäiselle varsinaiselle alkuruualle lasiini kaadetaan hapokasta rieslingiä. Se solahtaa sopivasti kylmäsavustetun hauen, marinoitujen katkarapujen, lohen mädin, herukanlehtimajoneesin, kurkun ja ketunleivän lomaan. Annos on sellaisenaan ehkä aavistuksen liian suolainen, mutta toimii viinin kanssa hyvin.

Vaikka muitakin ravintolavieraita on, sommelierilla on aikaa jutella kanssani niitä näitä. Tuntuu mukavalta tulla huomioiduksi, sillä yksin syöminen on aika ajoin, no, niin, yksinäistä. Jatkuvasti ei viitsisi kännykkääkään vilkuilla saati sitten muita seurueita. Siksi on kiva, että ravintolahenkilökunnalta liikenee muutama minuutti ylimääräistä seurustella kanssani. Minä kerron, miksi olen Jyväskylässä ja kuinka parhaillaan opiskelen viinien kiemuroita Alkon järjestämässä Maistuvia sisältöjä -koulutuksessa. Hän kertoo työhistoriastaan ja siitä, että on suunnitellut perustavansa blogin.

ravintola pöllöwaari

Seuraavaa viiniä päivittelemme pitkään yhdessä. Jestas sentään mitkä aromit! Jos silmäni sidottaisiin ja pyydettäisiin tunnistamaan juoma sokkona, panisin pääni pantiksi että lasiin on lorautettu vahvempaa ainetta. Vaikka prosentteja on vain 13, tuoksu ja maku täsmäävät. Jos en tietäsi juovani valkoviiniä, olisin vahvasti vakuuttunut, että suussani pyörii siemaus sherryä. Juran alueella tuotettu Savagnin-Chardonnay lämmittää kurkkua sherryn lailla ja tuntuu, että hiprakka hyökkää kulman takaa yllättäen. Todella hämmentävää. Jään odottamaan innolla paritusta ruuan kanssa!

ravintola pöllöwaari

ravintola pöllöwaari

Kuumalle lautaselle on kauhottu spelttipuuroa, kanttarellikermaa, tattilientä ja ruskistettua voita, ne muodostavat yhdessä uhkean umamipommin. Alkoholi viinissä korostuu, mutta samalla se leikkaa ruuan runsasta täyteläisyyttä. Itse asiassa viini maistuu parhaimmalta viimeisten haarukallisten kohdalla Ehkä se on lämmennyt tarpeeksi, sillä oikea tarjoilulämpötila on 15–16 °C.

Viereisessä pöydässä mainitaan meditaatioviini. Termi on tuttu edelliseltä Alkon koulutuskerralta, joten yritän kiivaasti kuikuilla, mitä pullo pitää sisällään. En saa selkoa, mutta oletan, että samaa tarjoillaan myöhemmin myös minulle. On vain jaksettava odottaa.

ravintola pöllöwaari

Pääruoka on vasta tulossa ja vatsa on jo nyt täynnä. Edelliset päivät ovat kuluneet hyvin vähäkalorisissa merkeissä ja nyt elimistö ihmettelee, mitä oikein tapahtuu. Kyyhkynrintaa, omena-maa-artisokkapyreetä, karamellisoitua suippokaalia ja sipulia on paljon. En suoriudu kaikesta, sillä annos on todella suuri. Hävikki surettaa, mutta on pakko jättää tilaa jälkiruualle.

Tässä vaiheessa iltaa olemme tulleet sommelierin kanssa jo sinuiksi. Elisa kaataa lasiini vin santoa, sitä meditaatioviiniä, jota nautitaan useimmiten mantelisten cantuccini-keksien kanssa. Siemailen nestemäistä kultaa lusikoidessani suuhun jälkiruokaa, jonka ainesosia en ole kirjannut ylös. Ruokalistakin on ehtinyt vaihtua, joten sieltäkään en voi suloisen sokerista makuelämystä tarkistaa.

ravintola pöllöwaari

ravintola pöllöwaari

ravintola pöllöwaari

Kun nousen pöydästä, ravintolasaliin jää vielä yksi pariskunta – en ollutkaan tällä kertaa viimeinen! Kiitän ruuan valmistaneita kokkeja, toivotan Elisalle hyvää yötä, ojennan käyntikorttini ja pyydän olemaan yhteyksissä, jos hänellä on mitä tahansa kysyttävää blogimaailmasta. Astun ulos sateeseen, enkä malttaisi odottaa seuraavaa päivää, jolloin pääsen kurkistamaan, miltä yläkerrassa olevan Hotelli Yöpuun huoneet näyttävät.

Hotelli Yöpuu on työmatkalaisen (ja romantikon) unelmien täyttymys

Loputtoman pitkän tuomarointipäivän ja noin 25 leipäannoksen jälkeen haen laukkuni Versosta ja kävelen väsyneenä eilisiä jalanjälkiäni pitkin takaisin Hotelli Yöpuun ovelle. Jokainen hotellihuone on erilainen ja persoonallisesti sisustettu, ja minulle on varattu yhden hengen punasävyinen, jugend-tyylinen huone.

hotelli yöpuu

hotelli yöpuu

hotelli yöpuu

Työmatkalla haluan yöpyä ja syödä paikoissa, joissa tuntee olevansa kuin kotonaan. Työmatkat, vaikka niiden sisältö kuinka kiinnostava olisikin, ovat työtä. Pitkän duunirupeaman jälkeen ei todellakaan halua enää stressata mistään, vaan syödä hyvin ja nauttia siitä vähäisestä vapaa-ajasta esteettisessä ympäristössä. Siksi en silloinkaan, kun maksan hotellista itse, varaa sitä halvinta huonetta tai ravintolaa. Hotelli Yöpuu ja ravintola Pöllöwaari sopivat tähän tarkoitukseen loistavasti.

hotelli yöpuu

Heti kun olen heittäytynyt punaisiin kukkatapetein vuoratun huoneeni sängylle ja nostanut väsyneet jalkani ylös, alan haaveilla yhteisestä minilomasta samojen seinien sisäpuolella. Ehkä joulukuussa puolivuotispäivänä tai tammikuussa myöhästyneenä syntymäpäivälahjana? Tai miksei ihan muuten vaan, tarvitseeko sitä aina sen suurempaa syytä olla?

hotelli yöpuu

hotelli yöpuu

Huone ei ole suuren suuri, mutta se on niin kotoisa, että unohdan olevani hotellissa. Vanha tapetti, viherkasvit, portaikon koukeroinen metallikaide, ikkunasta avautuvat puistomaisemat, juuri sopivan pehmeä sänky ja muhkea, mutta riittävän viileä peitto, paksut seinät ja leveät ikkunalaudat – rakastan tällaisia vanhoja taloja, joilla on tarina. Huone on kuin varta vasten minulle tehty, ja olo kuin satujen kultakutrilla (ilman niitä karhuja).

Herään virkeänä ja istun aamiaisella ennätykselliset kaksi tuntia. Tunnelma Hotelli Yöpuun aamiaissalissa on rauhallisen seesteinen ja lämmin. Paikalla on lisäkseni vain muutama pariskunta  kahvikupit kädessään, kaukana ovat isompien hotellien härdelli ja hälinä.

hotelli yöpuu

hotelli yöpuu

Luen Hesarin ja Keskisuomalaisen. Syön pitkään haudutettua puuroa ja santsaan kuppikaupalla teetä. Pitkän senkin päälle on koottu paikallisia tuotteita, kylmäsavulohta, vihanneksia, leikkeleitä ja juustoja. Kaadan lasiin kuohuvaa, joka sekin kuuluu aamiaisen hintaan. Keittiöstä voisi tilata munakkaan tai vaikka vasta paistettua pekonia, mutta ne jätän tällä kertaa väliin, ja leikkaan kolmannen viipaleen talon omaa hapanjuurileipää. Täydellistä!

hotelli yöpuu

hotelli yöpuu

hotelli yöpuu

Unohdan ajankulun täysin, mutta eipä minulla kiire mihinkään olisikaan. Kello lähestyy kymmentä ja juna Helsinkiin lähtee vasta yhden jälkeen. Ehdin hyvin tehdä vielä pari tuntia töitä. Kiitos elämyksellisestä Hotelli Yöpuu ja ravintola Pöllöwaari!

Turku, sinä salarakkaani!

*Majoituksen tarjosi Solo Sokos Hotel Turun Seurahuone

Tapailemme, Turku ja minä. Se alkoi varovaisella vilkuilulla jo muutama vuosi sitten. Olin ohikulkumatkalla, ehdin yhteen kahvilaan ja näin linja-autoaseman. Syksyllä 2018 suhteemme tiivistyi ja kaupunki onnistui houkuttelemaan minut seuraansa peräti neljä kertaa. Se tutustutti ihaniin ravintoloihinsa ja kutsui asumaan hotelleissaan. Taisin ehtiä vähän ihastua, sillä vaikka oli pimeää, märkää ja lehdetöntä, kaupunki näytti silmissäni kauniilta.

turun seurahuone

turun seurahuone

Turku osaa vetää oikeista naruista. Se kutsui minut puutaloalueelle, ja esitteli idyllistä puoltaan. Se oli vieraanvarainen, petasi sohvalle pedin, tarjoili aamiaista ja vielä ruokailuseuraakin. Ja röyhisteli rintaansa toimivalla joukkoliikenteellä, sillä Syyskuinen työmatka Turun kirjamessuille ei olisi voinut vaivattomampi olla.

Ravintoloillaankin se ylpeilee, eikä todellakaan aiheetta. Jos ette usko, käykää lounaalla kasvisruokiin erikoistuneessa Kuorissa tai pitkällä illallisella ravintola Kaskiksessa. Kuljeskelkaa jokirannassa ja puikahtakaa olutkuppiloihin tai pieniin viinibaareihin, istukaa terassilla ja nauttikaa lasillinen punaista tai valkoista.

smör turku

smör turku

Viimeisimmillä deiteillä kesän korvilla kaupunki tarjosi tähän mennessä parastaan. Se tarjoili kuohuviiniä kaupungin komeimmassa hotellissa Turun Seurahuoneella, joka täysin uusittunakin huokui hienolla tavalla menneen ajan eleganssia. Se upotti minut tuoksuviin valkoisiin lakanoihin ja antoi tuntien työrauhan reissussa rähjääntyneelle matkalaiselle.

Pikaisen puuteroinnin ja reissuvaatteiden vaihtamisen jälkeen kaupunki johdatti minut illalliselle ravintola Smöriin ja tarjosi mitä miellyttävintä pöytäseuraa. Sitä samaa, jonka läsnäolosta olin saanut nauttia myös syksyn aikana. Kuulumisia vaihdettiin puolin ja toisin, oli ihanaa nähdä puolen vuoden tauon jälkeen.

smör turku

smör turku

smör turku

Kun näkee harvoin, yhteinen aika on käytettävä hyödyksi parhaalla mahdollisella tavalla. Siksi valitsimme kuuden ruokalajin yllätysmenun – mitä enemmän ruokaa, sitä pitempi illallinen ja sitä enemmän yhteistä aikaa. Hetken kuluttua teemme kannettiin muun muassa poronsydäntä ja naapurikunnassa kasvatettua vihreää parsaa, silakoita, katajaa ja piimää sekä paahdetusta hiivasta tehtyä jäätetöä. Erikoista, mutta sangen hyvää. Viinien parituksesta annoimme extrapisteet, erinomaista kerrassaan.

turun seurahuone

turun seurahuone

Pienesti pyörryksissä palasin hotelliini ja heittäydyin juuri sopivan pehmeän sängyn uumeniin. Aamiaisella käytin hetken katsastaakseni späivän lounastarjontaa. Tässä kohtaa kaupunki aiheutti ensimmäisen pienen pettymyksen ja torppasi haaveeni lounaasta ravintola Ludussa. Niinpä alkuperäisistä suunnitelmista poiketen ostinkin junalipun jo kahdentoista junaan ja palasin kotiin Helsinkiin. Ensin kuitenkin vietin kuplivan aamupäivän töitä tehden, pehmeällä sängyllä, Turun koristeellisten kattojen yllä, hemmotellen itseäni yhdellä lasillisella kuohuviiniä.

turun seurahuone

Vieläkö tapaamme? Todennäköisesti. Tähän asti olen ollut tapailusuhteessamme se aktiivisempi osapuoli. Turku on vastannut deittikutsuihini myöntävästi, mutta aloitetta se ei vielä kertaakaan ole tehnyt. Voi olla, että jään odottamaan sen seuraavaa peliliikettä. Joku kaupungissa edelleen kiehtoo, enkä ole valmis katkaisemaan yhteyttä kokonaan. Useamman ravintolan menu on vielä maistamatta ja kuuluisa funikulaarikin kokematta. Ehkä voisin vinkata kaupungille vaivihkaa, että syksyn deittikalenterissa on vielä tilaa?

*****

Lisättäköön loppuun vielä pieni anekdootti. Tapaamisemme tuoksinnassa unohdin Smörin ikkunalaudalle kamerani linssinsuojuksen. Seuraavana päivänä soitin se perään, ja ihanat smöriläiset lupasivat postittaa kapineen kotiosoitteeseeni. Kirjekuori saapui perille pari päivää myöhemmin. Sen kylkeen oli repeytynyt reikä, joten kuori ammotti tyhjyyttään. Juoksin kiiinni postinkantajan ja kysyin miten minun pitäisi toimia. Hän kehotti tekemään reklamaation. Runoilin sellaisen, mutta odotukset eivät olleet kovin suuret. Kolmea viikkoa myöhemmin Postin asiakaspalvelusta soittettiin ja sanottiin, että vaikka repeytyminen oli johtunut väärästä pakkaustavasta, päätimme nyt tapauskohtaisesti korvata kapistuksen arvon. Kiittelin hämmentyneenä, ehkä maalaisjärkeä on sittenkin tässä maailmassa jäljellä.

Kajaani – kulttuurikaupunki, jossa ei muka ole mitään nähtävää?

Kaupallinen yhteistyö: Visit Kajaani

Olen pyhittänyt vuoden 2019 kotimaanmatkailulle. Suunnitellessani reissuja ja pähkäillessäni kotimaan kohteita olen törmännyt sekä omiin että muiden ennakkoluuloihin. Kajaani toi mieleeni lähinnä työttömyydestä kärsivän kaupunkipahasen keskellä karuinta Kainuuta. Kun etsiskelin internetin uumenista muiden matkabloggaajien kokemuksia Kajaanista, vastaan tuli vain lumisia kuvia Kajaaninlinnan raunioista. Ei kovin houkuttelevaa.

Sitten puoliskonikin, joka ravaa Kajaanissa tasaisin väliajoin työtarkoituksissa, totesi, ettei kaupunkiin todellakaan kannata huvikseen matkustaa. Siellä ei kuulemma ole mitään nähtävää. Kuultuani saman totuuden useammasta suusta, alkoi Kajaani toden teolla kiinnostaa. Kaupungissa, joka on perustettu yli 400 vuotta sitten, on pakko olla jotain nähtävää. Päätin löytää parjatusta pitäjästä positiivisia puolia – vaikka väkisin.

kajaani

Lyöttäydyin miehen matkaan, kun hän seuraavan kerran matkusti Kainuun pääkaupunkiin. Hän lensi paikalle päivää aiemmin, minä matkustan maata pitkin. Valtion Rautatiet kuljettaa minut perille vain puoli tuntia myöhässä, mikä lienee omanlaisensa saavutus sydäntalvella, jolloin lumi tuiskuaa ja pakkanen paukkuu. Konduktöörin kuulutuksissa on havaittavissa sarkasmia, kun hän kertoi talven yllättäneen tämänkin kiskoilla kulkevan intercity-junan. Viivästystä kompensoidaan sentään ilmaisella kahvilla ja teellä.

Kahden vuorokauden pikavisiitistä kehkeytyykin lopulta Visit Kajaanin emännöimä blogimatka, jonka aikana juoksen läpi pitäjän tarkan aikataulun ohjailemana. Suoraan junalta taivallamme läpi kiristyvän pakkasen sisälle lämpöistä valoa hehkuvaan, keltaiseen hirsitaloon, jossa meitä odottaa kolmen ruokalajin illallinen.

anorak kajaani

Anorak on kuin punavuorelainen hipsteriravintola keskellä Kajaania. Keltaisen talon valmistumisvuodesta ei ole vuorenvarmaa tietoa, mutta seinien sisältä löytyneiden sanomalehtien perusteella rakennuksen vanhimmat osat, Kajaanin piirilääkärin, Samuel Roosin, entiset asuintilat ovat lähes 200 vuotta vanhoja. (Roos muuten oli aikanaan myös yksi suomen kielen kehittäjistä ja on keksinyt mm. sanat sähkö ja hiilihappo. Kielen ammattilainen arvostaa!). Paksut hirsiseinät ovat nähneet elämän koko kirjon. Vuosien mittaan se on kätkenyt kattonsa alle synnytyssairaalan vastasyntyneitä, kansakoulun pulpetteja, sähkölaitoksen virkamiehiä, hyllymetreittäin kirjaston kirjoja ja seinätolkulla kuvataidekoulun taidetta. Ennen mittavaa sisätilojen remonttia talovanhuksessa toimi Kainuun Pirtti – käsityöläisasema kangaspuineen kaikkineen.

anorak kajaani

Vuonna 2013 rakennus jäi tyhjilleen, ja kun uusia vuokralaisia ei löytynyt, kiinteistön kohtalona oli kaupungin järjestämä huutokauppa. Onneksi kajaanilaisen, R-collection -vaatemerkistä tunnetun yrityksen omistajat näkivät historiaa havisevan hirsitalon mahdollisuudet. Kolme ja puoli vuotta kestänyt perinnerakentamisen periaatteita noudattanut korjausprojekti valmistui vuonna 2017. Ravintola Anorak oli syntynyt.

anorak kajaani

anorak kajaani

Istumme tunnelmallisen ravintolan ikkunapöytään. Yksi kajaanilaisen ruokaperinteen edustajista, hölskyhauki, on valitettavasti viivattu listalta yli, sillä menu on vaihtumassa seuraavalla viikolla. Onneksi ruokalistalla on muutakin mielenkiintoista, kuten sienibruschetta ja lanttucappuccino. Etenkin jälkimmäinen on ihana – kekseliäs ja omaperäinen makuelämys, joka tarjoillaan voissa paistetun leivän kanssa. Minä tungen lusikkani miehen annokseen ja yhteistuumin päätämme yrittää toistaa sen kotona.

anorak kajaani

anorak kajaani

Nappisuoritus sekä visuaalisesti että makumielessä on myös pääruuaksi tilaamani kvinoalla ja sienillä täytetty kaalikääryle. Lisukkeeksi lusikoitu kukkakaali on mieletön makuelämys. Kokki ei uteluista huolimatta suostunut paljastanut, miten rouskuvan rapeaksi paahdettu kukkakaali oli valmistettu. Riittävästi mausteita ja uuniin, tuohon ylimalkaiseen ohjeistukseen oli minun tyytyminen. Jälkiruokalistan jugurttipannacotta tarjoiltiin fenkolin kanssa. Enpä itse olisi koskaan osannut yhdistää kyseisiä raaka-aineita, mutta kokeileva keittiö ottaa kopin tästäkin.

anorak kajaani

Keskustelu käy kiivaana illallisen aikana. Puhumme kirjastopalvelujen parantamisesta ja legendaarisen Pekka Heikkisen leipomon tulipalosta. 105-vuotias, Suomen paras -tittelilläkin palkittu leipomo paloi poroksi keväällä 2018. Onneksi yli satavuotias leipäjuuri pelastui, sillä sitä oli säilytetty kolmessa eri paikassa. Varmuuden vuoksi.

anorak kajaani

Viinisuositukset osuvat napakymppiin. Ne toimittaa ravintolaan persoonallisista viineistään tunnettu Soil Wine Group, joka aina menun vaihtuessa opastaa Anorakin sommelieria viinien valinnassa. Mielet muikeina jätämme jäähyväiset keltaiselle hirsitalolle ja lähdemme suunnistamaan kohti Karolineburgin kartanoa. Joelle avautuva aurinkoinen terassi on tultava testaamaan lämpimämmillä keleillä, nyt pakkasta on lähes 20 astetta.

anorak kajaani

anorak kajaani

Ylitämme Kajaaninjoen ja käännymme vasemmalle. Lunta on melkein puoli metriä, onneksi huopatossuissa on pitkät varret. Suomen pohjoisimman kartanon, Karolineburgin paraatipuolen portit ovat kiinni, mutta muutaman mutkan kautta löydämme vihdoin pääsisäänkäynnille. Sormia nipistelee, mutta varpaat ovat lämpöiset. Pihassa on hipihiljaista, lumi vaimentaa vähäisetkin äänet. Saamme avaimet pihatalossa olevaan saunalliseen huoneistoon ja kopistelemme sisään. Huoneisto on kaunis kuin karamelli, historia humisee tyylihuonekalujen kaarevissa jaloissa ja seiniä peittävissä kangastapeteissa. Nurkassa kohoaa kaunis kaakeliuuni. Nostan jalat sohvalle ja kaivan läppärin esiin. Haluan kirjata muistiin tuoreeltaan kaiken jo tähän mennessä koetun.

karolineburg kajaani

Mies kolistelee toiletissa, ja kurkkaa kohta ovesta. Putket ovat varmaan jäässä, hän huomauttaa, sillä vessa ei vedä. Yritämme keksiä konsteja omin päin, mutta joudumme lopulta luovuttamaan ja soittamaan apua. Tilanne hoidetaan sujuvasti. Saamme ohjeistuksen kerätä kamppeemme kasaan ja vaihtaa huoneistoa. Uusi kortteeri sijaitsee Karolineburgin päärakennuksen yläkerrassa, kartanon rouvan mukaan nimetyssä hillittömän hienossa sviitissä. Seuraavat puoli tuntia vietän tutkaillen huuli pyöreänä salin ja kahden makuuhuoneen yksityiskohtia, enkä malta rauhoittua ennen kuin olen taltioinut jokaisen niistä kameran muistikortille.

karolineburg kajaani

Hetken kuluttua tajuan, että olemme yksin 180-vuotiaassa rakennuksessa. Alkaa hirvittää. Kuuntelen, kun kartanon seinähirret pitävät ääntä. Lattia narisee ja lasivitriini helähtää joka askeleella. Peilejä on paljon, ja pelkään näkeväni niissä varjoja menneisyydestä. Mieleni kehittelee yliluonnollisia selityksiä milloin millekin kolahdukselle. Luojan kiitos mieheni päätti yöpyä kartanossa kanssani, ilman häntä olisin varmasti juossut karkuun aikoja sitten. Hänen turvallisesta kainalostaan huolimatta en uskalla avata silmiäni, kun havahdun aamuyöstä. Hapuilen yöpöydällä olevaa lasia, otan kulauksen ja kaivaudun tiukemmin vällyjen väliin. Loppuyön nukun lapsen lailla, eikä kummituksesta kuulu pihahdustakaan.

karolineburg kajaani

Saavuimme kartanolle säkkipimeässä, aamun valossa kaikki näyttää vieläkin kauniimmalta. Historiallinen kartanomiljöö näyttää lumivaipassaan lumovalta. Laskeudumme alakertaan aamiaiselle. Tarjolle on katettu paljon paikallisia tuotteita: savumuikkua, juustoleipää ja rönttösiä, jotka on täytetty perunalla ja puolukalla. Niiden lisäksi kannan pöytään pitkään haudutettua puuroa, maukasta munakasta ja hillopurkkiin kerrostetun jugurttiannoksen. Kristallikruunujen loisteessa ja valkoisten pöytäliinojen ääressä tunnen itseni entisten aikojen kartanonrouvaksi. Näissä saleissa on skoolannut muiden säätyläisten mukana myös Elias Lönnrot. Aikamoista.

karolineburg kajaani

Seuraan liittyy Arja Kurkinen, Kainuun maa- ja kotitalousnaisten asiantuntija. Keskustelemme pitkään lähiruoasta, sen kannattavuudesta ja haasteista. Kainuu maistuu kotoisalta, onhan alueen erikoisuuksissa paljon samaa kuin vanhempieni synnyinseuduilla, Itä-Lapissa ja Savon sydämessä. Sijaintinsa perusteella se on varmasti saanut vaikutteita molemmista suunnista.

Pienen sulatteluhetken jälkeen on ohjelmassa käyskentelyä Kajaaninjoen rantapenkereillä. Saan oppaakseni Päivi Huuskon, joka tuntee Kajaanin ja sen historian kuin omat taskunsa. Ihailemme Suomen ainoaa toiminnassa olevaa tervakanavaa. Juuri nyt se on kaivautunut kinosten alle, mutta kesällä kanavalla järjestetään tervansoutunäytöksiä, joissa käytetään alkuperäisen mallin mukaisia kapeita ja pitkiä puisia veneitä. Jalka humpsahtaa syvälle hankeen, kun kurkistelen kanavan syviin syövereihin. Talvisin tervakanava ei ole parhaimmillaan, mutta onneksi mielikuvitus hoitaa homman kotiin.

kajaani

kajaani

Kapeaa tervakanavaa pitkin Kainuun metsissä keitetty kallisarvoinen terva soudettiin aina Ouluun asti. Terva lastattiin 100 litran tynnyreihin ja niitä soutamaan määrättiin naisia ja lapsia, kun miehet pitivät perää ja varmistivat veneen suunnan. Kainuun mereksikin kutsuttu Oulujärvi koetteli kulkijoita ja moni jäi sille tielleen aaltojen ärjyessä aavalla ulapalla.

kajaani

kajaani

Vaikka tiesin Oulujärven suureksi, en arvannut, että se on Suomen neljänneksi suurin järvi. Ja jos lähdetään mittaamaan valtakunnan suurimpia selkiä, Oulujärvi vie ylivoimaisen voiton. Kesäaikaan järvenselällä seilaa höyrylaiva S/S Kouta. Alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä, että minun on palattava Kainuun sydämeen kesällä. Haluan höyrylaivan kannelle aistimaan menneitä aikoja, haluan istua vierasvenesataman terassilla ja pistäytyä joen rantatöyräällä komeana kohoavassa Siriuksessa, vain kesäisin auki olevassa ravintolassa, jossa ovat istuneet iltaa muiden suurmiesten ohella Kekkonen ja Bresnev.

kajaani

kajaani

Joki on jäässä, mutta voimalaitoksen kautta kulkeva vesi virtaa vapaana. Sulassa vedessä lipuu parikymmenpäinen joutsenparvi, jotka ovat päättäneet jäädä. Pakkanen ei tunnu vaikuttavan valkoisiin lintuihin, ne pörhentelevät sulkiaan ja tarkkailevat sillalla kulkijoita. Tämän tästä sillalle ilmaantuu joku, jolla on taskussaan leivänmuruja. Silloin parvessa käy kuhina. Unohdun katselemaan lintuja niin pitkään, että myöhästyn muutaman minuutin seuraavasta tapaamisestani. Puhelinkin on unohtunut majapaikkaan, joten en pysty ilmoittamaan myöhästymisestä kenellekään. Naurahdan itsekseni, sillä tällaistahan elämä ennen oli. Kännykät ovat kulkeneet taskuissamme vasta reilut 20 vuotta.

kajaani

Teehuone Tsaikassa minua odottaa Kajaanin kulttuuri- ja tapahtumapäällikkö ja Runoviikkojen vetäjä Tuula Tikkanen. Syömme lounasta ja keskustelemme kulttuurista ja Suomen suurimmista runofestivaaleista, joita kuratoi tänä vuonna Kati Outinen. On jotenkin käsittämätöntä, että täällä keskellä Kainuuta kulttuuri kukoistaa yhtä voimakkaana kuin pääkaupunkiseudulla. Toisaalta, jos kaupunki on perustettu vain muutama vuosikymmen Helsingin jälkeen, onko tuo loppujen lopuksi suurikaan ihme.

tsaikka kajaani

tsaikka kajaani

Jonkinlaista vihiä Kajaanin runsaasta kulttuuritarjonnasta sain jo kollegoiltani Helsingissä. Työkaverini kertoi, kuinka hän ihailee Kajaanin kaupunginteatterin johtajaa Helka-Maria Kinnusta, ja kehotti varaamaan liput johonkin kaupunginteatterin näytökseen. Tein työtä käskettyä, joten iltapäivän päätteeksi istahdin teatterikatsomon kolmanteen riviin. Ennen näytöstä pääsin kurkistamaan kulisseihin, vaatevarastoihin, ompelimoon ja muihin teatterin takatiloihin. Kaupunginteatteri toimii kahdessa vanhassa puutalossa, eivätkä fasiliteetit vastaa lähellekään arvostetun talon toimintaa. Uudet toimitilat ovat suunnitteilla, mutta siihen asti on pärjättävä lahoavien lattioiden ja kylmää hohkaavan kallioperustuksen kanssa.

kajaanin kaupunginteatteri

kajaanin kaupunginteatteri

Pässin päivänäytös käsittelee maahanmuuttopolitiikkaa, perhemalleja, ja sitä, miten teemme joka päivä pieniä valintoja, jotka voivat vaikuttaa koko loppuelämään. Pässi itkettää ja naurattaa. Suurimman vaikutuksen minuun tekee yli 40 vuotta teatterissa töitä tehnyt karismaattinen näyttelijä Esko Vatula esittää triplaroolin Jokke-pässinä, Bagdadin filharmoonikkojen sellisti Damirina ja 9-vuotiaana Tinja-tyttönä. Loppu raastaa ja repii, näytelmä tekee vaikutuksen ja jää pyörimään päähän pitkäksi aikaa. Jos joskus Kajaaniin matkaatte, menkää teatteriin. Lupaan, ettette kadu.

kajaanin kaupunginteatteri

kajaanin kaupunginteatteri

Kello alkaa lähestyä viittä ja juna Paltamoon odottaa. Marssin Cafe Mokkaan ja pyydän mukaani runsaan salaatin. Yhdessä vuorokaudessa olen kokenut enemmän kuin koskaan osasin kuvitella. Olen tyytyväinen, etten kuunnellut neuvoja, joita ennen matkaa sain. Menkää Vuokattiin, minulle sanottiin. Vuokatissakaan en ole käynyt, mutta hiihtokeskus on hiihtokeskus. Halusin todistaa, että myös Kajaani on näkemisen arvoinen.

karolineburg kajaani

Junassa matkalla Paltamoon käyn mielessäni läpi kokemaani, ja tiedän onnistuneeni paremmin kuin hyvin. Tiedän myös palaavani, sillä haluan kokea kaupungin kesäaikaan. Tahdon seilata höyrylaivalla Ärjänsaareen ja kivuta Akkovaaran laelle. Haluan seurata tervansoutunäytöstä ja kierrellä kajaaninlinnan raunioilla. Ja sinut, joka tätä luet, tahdon toivottaa tervemenneeksi Kajaaniin, sillä kulttuurikaupunki on todellakin kokemisen arvoinen!