Way, Wino ja The Bull & the Firm – Viinibaarikierros Kalliossa

Ihana kesä takana ja pimeä syksy edessä. Mitä tekee mökkihöperöitynyt kaupunkilainen välttyäkseen kesän kaipuulta ja synkän syksyisiltä ajatuksilta? Palaa sivistyksen pariin ryminällä, ja suuntaa kulkunsa kohti Kallion kuppiloita. Viinibaarikierros Kalliossa on parasta lääkettä lamaantuneelle lomalaiselle, tukea kaamoksen kainalossa kärvisteleville kaupunkilaisille ja sielua ravitsevaa ruokaa silmille ja vatsalle.

Kaukana ovat ne ajat, kun Kallion kierros tarkoitti keskikaljakuppiloiden ja karaokebaarien kautta rupuisiin räkälöihin vaeltamista. Juottolat puolustavat edelleen paikkaansa, mutta sekaan mahtuu nyt trendikkäitä olutravintoloita, viehkeitä viinibaareja, kunnollisia kahviloita, elävän musiikin mestoja ja bistroruokaa tarjoavia kivijalkakuppiloita. Yksin Hesarilla katukuvaa elävöittävät Rupla, Riviera, Panema ja Tenho Restobar, poikkikaduilla janoista ja nälkäistä palvelevat tuoreina tulokkaina ainakin Harju 8, Bar Còn ja jo hetken aikaa Flemarilla ilahduttanut Gastro Cafe Kallio. Hämeentielle Kuudennen linjan, Siltasen ja Kaikun kupeeseen ovat avanneet Tanner, Väinö Kallio ja viimeisimpänä burgeribistro Beerger.

way viinibaarikierros kalliossa

Syyskuisena lauantaina, Rakkautta ja Anarkiaa -päiväleffan jälkeen kävelemme Kaisaniemestä Karhupuiston kulmille. Mökkikesä on ohi, ja jotta paluu kaupunkielämään tapahtuisi mahdollisimman mutkattomasti, tarvitsemme mielekästä tekemistä. Ja mikäpä sen mielekkäämpää kuin tutustuminen Kallion uudenkarheisiin kuppiloihin. Siksi loppupäivä kuluukin viinibaarikierroksella Kalliossa!

Way – Tätä tietä, saanko pyytää!

Kallion viinibaarikierroksen ensimmäinen kohde on edellisenä viikonloppuna avattu, leipomon ja viinibaarin nerokkaasti yhdistävä Way. Ennen sisään astumista on pakko pysähtyä hetkeksi ravintolan eteen. Keittiön ikkunoita ei ole peitetty, ja keittotaitoista koneistoa voi ihailla kadulta käsin. Tietämättä ruokalistoista tai maistamatta mitään päätän, että Way ansaitsee rutkasti pojoja pelkästään tästä hyvästä!

way viinibaarikierros kalliossa

way viinibaarikierros kalliossa

Way on paitsi viinibaari ja leipomo, myös kahvila ja ravintola. Asiakaspaikkoja on parikymmentä, osa kahden tai neljän hengen pikkupöydissä, osa pitkässä pöydässä keskellä salia. Ravintola Grönin pikkusiskolla on kaksi eri listaa. Aamiaista on tarjolla neljään saakka, sen jälkeen menu vaihtuu ruokaisampaan iltavaihtoehtoon. Me taktikoimme ja saavumme paikalle viittä vaille neljä. Tilaamme lasit rose-viiniä ja selaamme muutaman minuutin kuluttua vaihtuvaa vakuuttavaa valikoimaa.

way viinibaarikierros kalliossa

way viinibaarikierros kalliossa

Kaikki viinit ovat alkuviinejä – roseeta, oranssia, punaista ja valkoista, jokaista lajia on listalla muutama. Tiedän, että monet viini-ihmiset nyrpistävät nenäänsä näille sameille ja monesti happamille natural-viineille, mutta meidän suihimme ne istahtavat sopuisasti. Etenkin Piemontessa valmistettu Bellotti Rosa häviää laseistamme liiankin nopeasti.

Oliiviöljyssä uivat anjovikset ovat maukkaita, kevyesti kuivatut tomaatit sitruunaverbena ja fermentoitu raparperi toimiva yhdistelmä ja burrata tillin ja kerman kera taivaallisen suussa sulavaa. Oman talon leipä ja kirnuvoi vievät kielen. Voisin tilata listalta kaiken, sillä hinnatkaan eivät päätä huimaa: iltamenun annokset maksavat vain 6–10 euroa per lautanen. Ja kerrotaan nyt vielä sekin, että kaikki annokset on suunnitellut Grönin pääjehu Toni Kostian. Vaatimaton, mutta äärimmäisen lahjakas keittiömestari, joka ei ole antanut menestyksen nousta hattuun. Paikan päällä hän on nytkin, kiillottaa myyntitiskin rosteripintaa, kuin kuka tahansa ravintolan työntekijöistä. Pakko arvostaa.

way viinibaarikierros kalliossa

way viinibaarikierros kalliossa

way viinibaarikierros kalliossa

Tänään, puolitoista kuukautta myöhemmin harmittaa vain se, että en ole vielä ehtinyt Wayn pöytien ääreen toistamiseen. Sillä viikko sitten julkaistun NYT-liitteen jutun jälkeen pöytiin joutuu taatusti jonottamaan, sillä varauksia ei oteta vastaan. Rima nostettiin kerrasta korkealle, jos taso on tämä, viinibaarikierrosta pitää kohta alkaa kutsua gourmetkierrokseksi!

Tuttu ja tunnelmallinen Wino

Fleminginkadulle vuonna 2017 avattu Wino on jo ehtinyt vakiinnuttaa asemansa Kallion kulmilla niin vahvasti, että lauantaina viideltä, heti ovien avauduttua, ainoat vapaat paikat löytyvät baaritiskiltä ja sieltäkin vain sillä ehdolla, että vietämme viinilasien äärellä korkeintaan tunnin. Tartumme tarjoukseen, sillä tarkoitus on todella tilata vain yhdet annokset sekä ruokaa että viiniä ja jatkaa sen jälkeen matkaa.

wino viinibaarikierros kalliossa

wino viinibaarikierros kalliossa

Tiski on itse asiassa yksi lempipaikkojani, sillä baarijakkaralla istuessa näkee ja kuulee enemmän. Varsinkin silloin, jos liikkeellä on yksin, tiskillä tuntee olevansa enemmän läsnä. Minä tilaan hirvenpaistia ja seuralaiseni sinipallasta. Laseittain myytävä viini vaihtelee päivittäin ja laadut on listattu baaritiskin päähän liitutaululle. Punaista minulle ja valkoista herralle kiitos. Muistiinpanoni tältä osin ovat vajavaiset, mutta luulen juoneeni TSCHIDA Brutal!!!-viiniä, ihan vain sen erikoisen nimen vuoksi.

Tämä on jo neljäs kertani Winon hellässä huomassa. Ensimmäisellä visiitillä piipahdimme lasillisille täpötäyteen ravintolaan, ja saimme luvan seisoskella tiskin päässä, vaikka varsinaisia asiakaspaikkoja ei ollutkaan vapaana. Toisella kerralla aterioimme takimmaisessa huoneessa ja kolmannella valloitimme ravintolan koko etuosan. Kaikille käyntikokemuksille voin antaa valehtelematta täyden kympin, ja papukaijamerkki painetaan virtuaaliseen arvosteluvihkoon myös tänään.

wino viinibaarikierros kalliossa

wino viinibaarikierros kalliossa

Kiireestä huolimatta meidät huomioidaan hyvin. Lämmin leipä kannetaan eteemme suoraan uunista, se leikataan nopeasti palasiksi ja jaetaan koreihin pöytiin kannettavaksi. Aina välillä vaihdetaan sana tai pari, ja huolehditaan, että meillä on edessämme kaikki mitä tarvitsemme. Myös maksaminen sujuu nopeasti. Seurueita saapuu tasaiseen tahtiin, ja puheensorina voimistuu. On aika kiittää, koota kamppeet, ja suunnata pienessä hiprakassa kadun toiselle puolelle oluelle.

Öl-Ut – viinibaarikierroksen välikaljat

Kolmen viinilasillisen jälkeen suu kaipaa puhdistamista, joten pujahdamme sisään pikkuruiseen ja hauskasti nimettyyn Öl-Ut -baariin. Minikokoisen olutravintolan kaikki neljä istumapaikkaa on varattu, joten seisoskelemme tuoppiemme kanssa kasuaalisti keskellä räsymatoilla vuorattua lattiaa. Seilin saaren mukaan nimetty hapanolut on hyvää, samoin seurueeseen juuri liittyneen siskon lasiin kaadettu gluteeniton olut. Palvelu on omintakeista, mutta asiantuntevaa. Meille kerrotaan, että istumapaikkoja ollaan lisäämässä pian, mikähän mahtaa olla tilanne tällä hetkellä?

Olutta voi ostaa myös mukaan, eli ravintola on samalla myös pienpanimojen tuotteita myyvä olutpuoti. Kätevää!

Ölut

The Bull & The Firm – Kurvin hämyinen helmi

Viimeiseksi etsimme tiemme Kurviin. Vappuna ovensa avannut The Bull & The Firm on nimetty hankalasti, mutta nimen ja baarin taustalla on kokenutta väkeä mm. Runarista. Myös Soil Wine Groupin hemmoilla on sormensa pelissä. Mukana on siis maahantuoja, joten viinivalikoimaa ei ole hihasta vedetty. Tälläkin listalla on paljon alkuviinejä ja biodynaamisia vaihtoehtoja.

the bull and the firm viinibaarikierros kalliossa

the bull and the firm viinibaarikierros kalliossa

the bull and the firm viinibaarikierros kalliossa

Vaikka on lauantai, baarissa on hyvin tilaa ja pöytä järjestyy lennossa. Drinkkilista on houkutteleva, mutta illan agendalla on nimenomaan viinibaarikierros, pysyttelemme jumalten juomassa. Otamme lasilliset ja niiden kylkeen neljä pientä annosta ruokaa. Valinta on vaikea, mutta lopulta päädymme tilaamaan lohta & avokadoa, täytettyjä ssäm -salaattinyyttejä, lautasellisen päivän leikkeleitä ja ruskeavoihollandaisella aateloituja porkkanoita. Etenkin lohi-annos ja porkkanat ovat käsittämättömän hyviä.

the bull and the firm viinibaarikierros kalliossa

the bull and the firm viinibaarikierros kalliossa

Ihastun paikkaan ikihyviksi ja jo parin viikon päästä palaan sinne uudelleen. Tiistaina kahden hengen seurueemme lisäksi hämyisessä salissa istuu vain muutama ihminen. Palvelualttiit baarimikot pitävät lasimme täysinä ja vatsamme tyytyväisinä. Tulkoon The Bull & The Firm -baarista minun kantikseni. Kävelymatkaa kotiovelta kertyy reilu kilometri, mutta sen taittaa mielellään, kun vastassa on lämmin tunnelma, mainio palvelu ja monipuolinen lista. Erittäin vahva suositus!

the bull and the firm viinibaarikierros kalliossa

ps. Kotimatkalla koukkaamme vielä vastikään kauppakeskus Rediin avatun Oluthuone Haavin kautta. Paikka on pieni pettymys, mutta kun vastassa on kolme huipputekijöiden luotsaamaa viinibaaria, ei kalliinpuoleista perusolutta kauppakeskusympäristössä tarjoava ravintola voi mitenkään pärjätä vertailussa. Eiköhän asiakaskuntaa sille silti riitä ilman meitäkin. Kippis!

Tunnelmallinen Tony’s deli – pieni pala Italiaa keskellä Helsinkiä

Kaupallinen yhteistyö: Tony’s deli

Tiistai-iltana tuulee. Pohjoisesta puhaltaa niin, että pystyssä ei meinaa pysyä. Tihkusateen kastelemat keskustan kadut kumisevat tyhjyyttään, sillä syysmyräkän riehuessa ihmiset pysyttelevät tiukasti sisätiloissa. Takana on hektinen kirjamessuviikko ja pitkä työpäivä, joten minäkin huomaan haaveilevani kotisohvasta, kääriytymisestä lämpimään vilttiin, kynttilöistä ja lempeästä hämärästä.

Melkein harmittaa, että meillä on pöytävaraus ravintolaan, sillä juuri tänään en kaipaisi hiukkaakaan hälinää ympärilleni. Hyvän ruuan ja viinin tunnettuja sivuvaikutuksia ovat kuitenkin parempi mieli, onnellinen olotila ja tyytyväinen vatsa, joten ehkäpä ilta ravintolassa hyvinkin piristää raskaan työn raatajaa. Siispä fillarin selkään ja vastatuulessa kohti Bulevardia!

tonys deli

tonys deli

Astumme sisään Tony’s deliin. Portaikossa meitä tervehtii joulukuusi, sinne tänne on ripoteltu pieniä lahjapaketteja. Pikkujoulukausi on selvästi alkamassa. Ravintolasalissa huomaamme heti, että tunnelma on täydellinen. Muutamia seurueita siellä täällä, vaimeaa musiikkia, kynttilöitä, pehmeän punaisia sävyjä ja samettisia sohvia, joita reunustaa muhkeiden tyynyjen rivi. Tony’s deli onnistuu kääntämään takkini siltä seisomalta. Sali sulkee meidät lämpimään syleilyynsä – ja toivottaa tervetulleeksi parhaalla mahdollisella tavalla.

Venetsialaiset teemaviikot näkyvät paitsi ruokalistalla, myös seinillä. Venetsialaisten karnevaalinaamioiden koukkunokat heittävät yllemme dramaattisen tummia varjoja. Oikeassa Venetsiassa kahlataan tällä hetkellä tulvavedessä, Tony’s delin Venetsia-viikoilla upottavat korkeintaan sohvat, jalat pysyvät kuivina ja olo on lämmin ja lokoisa.

Tonys deli

tonys deli

tonys deli

Pidän sisustuksesta erityisen paljon, enkä malttaisi istua pöydän ääreen, kun kameran rakastamia yksityiskohtia on aivan liikaa joka puolella. Valitsemme alkumaljoiksi italialaiseksi samppanjaksikin kutsuttua franciacortaa ja selailemme menulehtisiä mielenkiinnolla. Valinnanvaraa on runsaasti, sillä samaan aikaan tarjolla on venetsialaisten erikoisuuksien lisäksi Alban alueen valkoista kultaa – valkoisia tryffeleitä.

Mieli harhailee hetkeksi Piemonten sydämeen, pieneen Roddin kylään, jonka liepeillä saimme syksyllä 2017 osallistua tryffeleiden metsästämiseen. Koulutetut tryffelikoirat häärivät ympärillämme ja kuopivat kärsimättöminä maata. Minäkin pääsin irrottamaan pikkuruisella hakulla golfpallon kokoisen tryffelikimpaleen, joka tosin sujahti tuossa tuokiossa tryffelioppaamme taskuun. Maistiaisten jälkeen tuliaiskassiin koottiin tryffeliöljyä, säilöttyjä tryffeleitä ja tryffelivoita. Ruokamatkailua parhaimmillaan!

tonys deli

Pitkien pohdintojen ja ajatusten sivupolkujen jälkeen mies valitsee alkupalalautaselleen silakkaa. Minä päädyn tilaamaan antipastoksi härkäcarpaccion, joka on höystetty tuoreella tryffelillä ja tryffelimajoneesilla.

Viinilistaa vilkuillessa sormi menee suuhun. Lopulta annammekin päätösvallan ravintolapäällikölle, joka ehdottaa jaettavaksi kahta pientä karahvia, yhden punaista Valpolicellaa ja toisen tuntemattomampaa valkoista, Veneton alueen Turbiana-rypäleestä valmistettua, raikasta ja yrttistä Corte Ciona Luganaa. Piirrän muistiinpanoihin ison plussan, sillä karahvittain ei viiniä kovin monessa suomalaisessa ravintolassa tarjota. Mikähän siihen mahtaa olla syynä?

tonys deli

Tryffelin huumaava tuoksu leijailee luoksemme jo ennen kuin annokset ehtivät pöytään saakka. Kun kokki raastaa tuoretta tryffeliä annokseni päälle runsaalla kädellä, hurmaannun niin, että unohdan tyystin kameran ja kännykän. Ehkä niin on hyvä, välillä kannattaa nauttia hetkestä kaikilla aisteilla tarkastelematta tilannetta ruudun kautta. Syön hitaasti, sillä en haluaisia annoksen loppuvan koskaan. Silakkakin on hyvää, mutta muutaman tryffelihaarukallisen jälkeen mies tunnustaa silti kärsivänsä annoskateudesta. Virnistän tyytyväisenä valintaani ja pyörittelen tryffelilastuja kieleni päällä.

tonys deli

tonys deli

Viinilista lupasi Valpolicellan olevan pehmeää ja eleganttia. Muutaman kulauksen jälkeen pyydän seuralaistani haistamaan ja maistamaan, sillä kuvaus ei tunnu täsmäävän. Pehmeyden sijaan suutuntuma on väärällä tavalla hapokas ja tuoksu viittaa etäisesti maakellariin. Voisikohan viinissä olla korkkivika? Emme ole varsinaisesti viiniharrastajia, joten pohdimme asiaa pitkään keskenämme, ennen kuin uskallamme pyytää henkilökuntaa maistamaan. Aavistuksemme osuu oikeaan. Tilanne hoidetaan esimerkillisesti ja meille tuodaan pikapikaa uusi kaato viiniä, joka maistui juuri siltä miltä pitääkin.

Korkkivikaisia viinejä tulee vastaan yllättävän usein, Alkoonkin niitä palautuu kuulemma tuhansia vuodessa. Joskus vian huomaa jo nuuhkaisemalla korkkia, mutta yleensä tunnistaminen vaatii lasiin kaatamisen, haistelun ja maistelun. Vaikka ravintolassa vialliseen viiniin törmääminen onkin harmillista, on tässäkin pilvessä hopeareunus. Iloitsen siitä, että olen kuin olenkin kehittynyt maistajana, ja lupaan itselleni, että jatkossa uskallan luottaa omiin aisteihini enemmän.

tonys deli

Tässä välissä on kehuttava vielä kerran Tony’s delin rauhallista tunnelmaa. Olemme molemmat ääniherkkiä ja täpötäyteen ahdetussa ravintolassa, jossa musiikki pauhaa kovalla, saattaa välillä iskeä ärsytys tai jopa pakokauhu. On ihanaa, että pystymme syventymään keskusteluun ja toisiimme ilman, että ääntä tarvitsee yhtään korottaa. Muistiin kirjattakoon, että Tony’s deli on oikein oivallinen treffipaikka!

Pääruoiksi nautimme pulleita pinaattiarancineja eli friteerattuja risottopalloja ja venetsialaista vasikanmaksaa polentan kera. Hyviä ja tuhdin täyttäviä annoksia molemmat. Olipa onni, etten valinnut alkupalaksi risottoa tai pastaa, kuten etukäteen olin suunnitellut! Vaikka vatsa on ääriään myöten täynnä ja tyytyväinen, katse hakeutuu kummasti kohti jälkiruokalistaa. Tekee mieli makeaa.

tonys deli

Ohitan sujuvasti ikisuosikkini tiramisun ja pysähdyn venetsialaisten munkkien ja suklaakastikkeen kohdalle. En tiedä millaisia munkkeja venetsialaiset mammat paistavat, mutta aion ottaa selvää. Kuvittelen mielessäni suussasulavan, öljyssä pinnalta rapeaksi paistetun sokeripommin, joka seilaa suklaakastikkeessa, enkä voi ajatella enää mitään muuta. Mies ei sokerista piittaa, vaan tilaa Taleggio-juustoa, grappasiirappia ja saksanpähkinöitä.

Tällä kertaa on minun vuoroni kärsiä annoskateudesta, sillä siinä missä juusto on pehmeää ja pähkinät ihanan paahtuneita, venetsialaisista munkkeja voisi luonnehtia ennemminkin friteeratuiksi munkkitaikinalastuiksi, jotka rasahtelevat hampaissa kuin hapankorput konsanaan. Naurattaa, sillä ne eivät suoranaisesti vastanneet pääni sisällä kehittelemiäni mielikuvia. Seuraavalla kannattanee kysyä tarjoilijalta, mitä onkaan tilaamassa, ennen kuin kuvittelee omiaan. Suklaakastike on onneksi vallan mainiota, ja jälkiruokaviiniksi valittu sisilialainen Donnafugata Kabir mahtavan makeaa.

tonys deli

tonys deli

tonys deli

Illallisen jälkeen kuljetan pyöräni metrolle kävellen. Olen pyörryksissä ihanasta illasta, ruuasta ja viineistä – hilpeässä hiprakassa on turvallisempaa taluttaa. Edellisestä kerrasta Tony’s delin pöydässä oli ehtinyt kulua kokonaiset 13 vuotta, olikin siis jo aika palata takaisin. Mene sinäkin ja koe pala Italiaa keskellä Helsinkiä! Tryffeliviikot jatkuvat vielä tovin ja venetsialaisista erikoisuuksista pääsee nauttimaan loppuvuoden ajan. Benvenuti tutti!

Yökylässä Helsingin Vallisaaressa!

Yhteistyössä: Vallisaari

Olen seurannut sääennusteita pitkin viikkoa. Näyttää siltä, että meteorologeilla on ollut edessään mahdoton tehtävä, sillä ennuste on saattanut muuttua yhden päivän aikana neljäkin kertaa. Ensin luvataan aurinkoa, sitten pilvistyvää, myöhemmin sadekuuroja ja lopuksi kovaa tuulta. Oikeassa olivat, jokainen vuorollaan. Yksi vuorokausi Vallisaaressa kattoi kaikki ennusteet.

Vallisaaressa

Pyöräillessäni Kauppatorille tuuli tuntuu yltyvän. Olisi ehkä kannattanut pukeutua lämpimämmin. Ohut kesämekko ja farkkutakki eivät varsinaisesti ole vesilläliikkujan varusteita, pitäisihän purjehtijoiden tyttären se tietää. Repussa on kyllä untuvatakki ja pitkät housut, mutta enhän minä niitä ole malttanut päälleni vetää. Hyvä, että mekossani pysyn, niin innoissani tulevasta illasta ja yöstä olen!

Vallisaaressa voi nimittäin nykyään yöpyä! Kesäkuun alussa Kuninkaansaareen avattiin pieni, katseilta piilossa oleva Tentsile EcoCamp -alue. Ai mikä Tentsile? No kolmikulmainen teltta, joka kelluu ilmassa kolmen puun väliin viritettynä. Telttailualue ei siis kuluta Vallisaaren arvokasta ja suojeltua luontoa. Kallioiden kupeeseen johtaa kapea kinttupolku ja puiden ympärille on kääritty suojat, joihin kiinnitysliinat kiristetään. Teltoissa on maastokuvioiset sadesuojat, vain oranssit kiinnitysliinat erottuvat luonnon helmasta. Vallisaaren Satamakahvilasta saa mukaansa varustekassin, jossa on huopia, makuupussit, ensiapulaukku ja erikseen pyydettäessä myös pyyhkeet.

Vallisaari epic

Tarkoitus on testata paitsi Tentsilessä yöpymistä, myös saaren muita palveluita. Niinpä astelemme Aava Linesin yhteysveneestä suoraan Satamakahvilan vieressä sijaitsevan Epic Foodsin konttiravintolan tiskille ja tilaamme ruokaisat nuudelisalaattiannokset juomineen. Mies kantaa ruuat terassille, minä livahdan sillä aikaa vaihtamaan lämpimämpää ylle. Satamakahvilan vieressä toimii Epic Foodsin lisäksi Myrsky-baari, joten janoon ei Vallisaaressa ainakaan kuole.

Minä olen Vallisaaressa kolmatta kertaa, mutta mies on ensikertalainen. Päätämme etsiytyä ensi majoituspaikoille ja sitten vasta lähteä ihmettelemään vuosikymmeniä villinä rehottaneen saaren ja luonnon valtaamia rakennuksia Kuninkaansaaren- ja Aleksanterinkierrokselle.

Vallisaari tentsile

Retuutamme painavaa varustekassia pitkin telttailualueelle johtavaa metsäpolkua. Pehmeä sammal tekee nilkkojeni löysille nivelsiteille tepposet, niinpä kellahdan keskelle mättäitä, ja möyrin maassa sadatellen kaikkia tuntemiani kirosanoja. Kokemuksesta tiedän, että piinallinen kipu kestää vain hetken, joten parissa minuutissa nilkutan jo kohti edessä kohoavia kallioita. Saavuttuamme kohteeseen, purskahdamme molemmat nauruun. Maisema on mitä mainioin, mutta sen keskellä taivaanrannassa töröttää Kalasataman uuden kauppakeskuksen, Redin, rakennustyömaa ja Majakka, ensimmäinen alueen tornitaloista. Ihan kuin kotiin tulisi, toteamme.

Vallisaari tentsile

Vallisaari tentsile

vallisaari tentsile

Olimme kantaneet repuissamme pienet lämmittävät lasilliset sisäistä villapaitaa. Ponkaisemme kolmion mallisen Tentsilen keskellä sijaitsevasta oviaukosta (vai pitäisikö sanoa lattialuukusta) sisälle telttaan, levittelemme paksut viltit alimmaisiksi ja puramme makuupussit niiden päälle. Teltta on tilava, sinne mahtuisi hyvin kolmaskin yöpyjä. Sadesuoja saa lähteä maisemien tieltä siksi aikaa, kun skoolaamme jännittävälle illalle ja yölle kaukana, mutta kuitenkin niin lähellä kotia. Sitten lähdemme kameran kanssa liikkeelle.

kuninkaansaari

kuninkaansaari

Vallisaari kuninkaansaari

Vallisaaressa

Liikkuminen Vallisaaressa illalla, viimeisen lautan irrottua laiturista, on maaginen kokemus. Muutama purjevene kelluu vierasvenelaiturissa, mutta muuten missään ei näy ristin sielua. Ei edes sitä päätöntä miestä, joka kuulemma kummittelee saaressa. Kierrämme ensin hobittien asuinsijojen ohitse Kuninkaansaaren epäviralliselle uimarannalle. Vesi on lämpimämpää kuin mökkirannassa, mutta nyt ei ole aikaa uida. Vilkaisu kelloon saa meidät kiirehtimään kohti auringonlaskua. Panemme töppöstä toisen eteen, ja ehdimme parahiksi Aleksanterinpatterille. Aurinko on juuri jättämässä jäähyväisiä ja vajoamassa Suomenlinnan vallien taakse.

Aleksanteripatteri

Vallisaari suomenlinna

Tuuliselta ampumapatteristolta jatkamme kohti piknik-aluetta, sillä olihan reppuun pakattu kunnon retkieväät: valkoviiniä ja Satamakahvilan vihoviimeiset pullat. Auringon kulta värjää Suomenlinnan kirkon hohtavaksi, viini on sopivan viileää ja pullat makeita. Ympäristö on lähes täydellinen – vain rutikuivan ruskeiksi kuivan alkukesän kuivattamat kymmenet koivut surettavat.

vallisaari piknik

vallisaari piknik

vallisaari suomenlinna

vallisaari suomenlinna

vallisaari torpedolahti

Kuninkaansaareen johdattavalle kannakselle ehdittyämme aurinko on jo painunut mailleen, mutta värjää vielä horisontinkin takaa taivaan käsittämättömän kauniiksi. Joutsen lipuu läpi tyynen merenlahden kuin suomalaiskansallisessa elokuvassa konsanaan. Jälleen kerran sydän meinaa pakahtua. Miten ällistyttävän luonnon keskellä elämmekään, suurkaupungissa, mutta lähellä merta, metsiä ja koskematonta maastoa. Pukeudumme merinovillaisiin vaatteisiin, sujahdamme makuupussin lakanoiden väliin ja toivotamme toisillemme hyvää yötä.

vallisaari tentsile

vallisaari tentsile

vallisaari tentsile

Yöllä sataa. Linnut aloittavat aamunsa aikaisin. Kello näyttää kolmea, kun pyörin edelleen makuupussissani etsien hyvää asentoa. Teltan pohja hytkyy ja sänkyseura havahtuu. Haikarat rääkyvät, niilläkin on pesä saaressa. En jaksa kurottaa korvatulppia tai etsiä varustekassista ylimääräistä vilttiä, vaikka vähän paleltaa. Kylmä ei hohkaa maasta, mutta se saavuttaa ilmasta käsin. Yö on levoton, mutta syytän siitä lähinnä pääni sisällä pyöriviä keloja ja kuormittavia työpäiviä, en niinkään teltan anatomiaa. Aamun tunnit tuhisen kuitenkin sikeästi kuin pieni lapsi.

vallisaari tentsile

vallisaari tentsile

Herättyäni harmittaa, että meillä on pienoinen kiire juhannuksen viettoon. Maisema, joka teltalta avautuu, korvaa yölliset lintujen konsertot, supikoiran rapinat, makuupussien suhinan ja korvamatona soivan Olavi Uusivirran. Haudassa ehtii nukkua, ja sateisena juhannuksena, ajattelen, ja kömmin rantakallioille aamupesulle.

Satamakahvilan avatessa ovensa puoli yhdeltätoista istumme jo terassilla. Olemme ehtineet käydä moikkaamassa Jäätelökahvila Pajan omistajaa ja nauttimaan aamun ensimmäiseksi ateriaksi legendaariset lonkerosorbetit vastajauhetun kahvin kera. Second breakfast eli päivän toinen aamiainen pitää sisällään Satamakahvilan lohi- ja jauhelihapiiraan, tuoremehua, smoothieta ja kahvia sekä teetä.

vallisaari jäätelökahvila paja

vallisaari jäätelökahvila paja

vallisaari satamakahvila

vallisaari aamiainen

Aava Linesin yhteysaluksen salongissa kanssamatkaajat ylipuhuvat meidät skoolaamaan erinomaiselle vuorokaudelle laivan baarikaapin valikoimasta löytyvällä kuplajuomalla. Olo on pöllämystynyt, tuntuu siltä, kun olisimme olleet reissussa useamman päivän. Oiva startti juhannukselle, josta ei sittenkään tullut niin sateinen!

Tentsile-majoituksen, lauttamatkat, ateriat, jäätelöt ja aamiaisen tarjosivat Vallisaari ja sen yrittäjät. Kiitos!

Ps. Lauttojen ajankohtaiset aikataulut, ravintoloiden aukioloajat ja yöpymishinnat kannattaa tarkistaa suoraan osoitteesta https://vallisaari.fi!

Lue myös: Vallisaareen!