Sillä suurin niistä on rakkaus

Ei meidän pitänyt ensin kertoa tästä kenellekään. Meinasimme myhäillä ja vaihtaa katseita vain keskenämme. Tietäjät tietää ja sitä rataa. Mutta tilanne oli mikä oli, vaikka aittamme oli kaukana kavalasta maailmasta, emme olleet mökillä kaksin. Aamiaispöydässä odotti siskoni seuralaisensa kanssa. Enkä minä tietenkään pystyisi pitämään kaikkea onnea vain itselläni.

Pystyin piilottelemaan käsiäni selän takana muutaman minuutin, sitten katsoin merkitsevästi miestäni ja nyökkäsin aamupalalla istuviin juhannusvieraisiin päin. Mies hymyili ja nyökkäsi takaisin. Tartuin hänen käteensä ja kakistelin kurkkuani. Tuota noin, tässä aamulla pääsi käymään näin, sanoin, ja nostin vasemman nimettömäni näkyville.

Sitä koristi nuoren koivun notkeasta oksasta solmittu rengas, jota hyvällä mielikuvituksella saattoi sormukseksikin sanoa. Mies oli askarrellut sen edellisenä yönä, ja piilottanut yöpöydän laatikkoon kosiakseen heti herättyämme. Vaikka yhteisestä tulevaisuudesta oli puhuttu jo kauan, yllätyin unenpöpperössä korvaan kuiskatusta kysymyksestä niin, että onnenkyyneleiden vuodattamisen sijaan kikatin hänen kyljessään minuuttitolkulla käsittämättä sitä, mitä hän juuri oli kysynyt. Sillä välin mies pujotti sormuksen sormeeni, ennen kuin edes ymmärsin vastata kyllä.

kihlasormus

Sisko hyppi tasajalkaa ja kapsahti kaulaani. Korkkasimme kylmään jemmatun kuohuviinipullon ja skoolasimme. Kihersimme toistemme kainaloissa kuin vastarakastuneet. Nauratti, sillä tuulen tuivertamat hiukseni olivat takussa ja peiliinkin olin vilkaissut viimeksi kaksi päivää sitten. Yllätyskihloja juhlitiin puhki hiutuneissa mökkiverkkareissa ja virttyneissä villapaidoissa.

Vilkuilin kättäni vähän väliä. Joka kerta vatsani kierähti kerälle ja perhoset lehahtivat lepattaen lentoon. Olivat kai laillamme lemmestä sekaisin. Minä olin onnesta sykkyrällä, sillä kaikkien deittailuyritysten ja epäonnistuneiden parisuhteiden jälkeen tuntui uskomattomalta kuulla jonkun rakastavan minua niin paljon, että halusi jakaa loppuelämänsä kanssani.

Hääkuvat (c) Teemu Kurko

Aamiainen kääntyi brunssiksi, skumppapullo tyhjeni ja puhe kääntyi käytännön asioihin. Joko olette päättäneet hääpäivän, kysyi siskoni. Pidätkö oman sukunimen? Katsahdimme toisiimme hihitellen, emme me mitään olleet miettineet valmiiksi. Eihän meillä ollut edes oikeita kihlasormuksia. Onhan näitä aikaa miettiä, vaikka loppuelämä.

Sinä päivänä yksi asia johti kuitenkin toiseen ja lopulta päädyimme varaamaan vihkimisajan Helsingistä heti heinäkuulle. Jos kerran olimme päättäneet mennä naimisiin, niin miksi turhaan siirtää sitoumusta hamaan tulevaisuuteen. Emme halunneet suuria juhlia, emme hääjärjestelyistä aiheutuvaa stressiä, emmekä muutakaan ylimääräistä härdelliä. Sitä paitsi mies ei kuulu kirkkoon, joten hääkellojen kumua ei muutenkaan olisi luvassa.

Hääkuvat (c) Teemu Kurko

Astelimme vihille käräjäoikeuden istuntosalissa 512. Toimitus kesti kaksi minuuttia ja taustamusiikkina toimi 1,5-vuotiaan kummityttöni lauleskelu. Todistajan virkaa toimittivat hänen vanhempansa, ja tilanteen tallensi muistikortille luottoihminen kaveripiiristämme – kiitos Teemu. Heidän lisäkseen olimme kertoneet vain niille läheisimmille ystäville, joita olimme sopineet muutenkin tapaavamme hoohetkeä edeltävinä viikkoina.

Valkoisen kotelomekon hankin viime tingassa vintageliikkeestä, pörröisen jakun lainasin edellisenä päivänä vaatelainaamo Vaatepuusta ja kengät valitsin omasta kaapistani. Täydelliset vihkisormukset ostettiin panttilainaamosta – miehen valkokultainen versio löysi omistajansa vain pari tuntia ennen vihkimistä. Hiuksiin kukan sitoi lähikukkakauppa, mutta kimppua en huolinut, sillä se ei tuntunut tärkeältä. Hiukset ja meikki olivat ystäväni Miian käsialaa. Kiitos vielä, etukäteen annettu häälahja oli toivottu ja tarpeellinen.

Tahtomisen jälkeen kumosimme lasilliset samppanjaa yhdessä todistajien kanssa. Sitten karkasimme Kämpiin iltapäiväteelle kahdestaan. Hääyön vietimme kotoisesti natisevassa parisängyssämme, ja aamulla hyppäsimme suorilta moottoripyörän selkään. Hääkakku syötiin matkan varrella miehen sukulaisten seurassa. Sen jälkeen katosimmekin sormuksinemme mökin rauhaan. Täällä olemme vieläkin.

hääkuvat @ Teemu Kurko

Hääkuvat (c) Teemu Kurko

On ihmeellistä, miten yksi juridinen sopimus voi muuttaa kaiken. Elämä on ennallaan, muttei kuitenkaan ole. Pyörähtelen pumpulipilvissä ja olen niin onnellinen, että hymyilen typerästi pihalla hyppiville räkättirastaille ja lepertelen kivelle lämmittelemään sujahtaneelle sisiliskolle. Haluaisin huutaa onneni koko maailmalle, ja heilutella vasenta kättäni jokaiselle vastaantulijalle.

Tahtoisin liittää tämän tekstin kylkeen kymmeniä kuvia komeasta sulhasestani ja hänen katseestaan, joka on täynnä rakkautta. Meitä on kuitenkin tässä liitossa kaksi. Kunnioitan aviomieheni toivetta, enkä julkaise hänestä tunnistettavia kuvia tai kerro hänen nimeään julkisesti. Te jäätte siis sanojeni varaan: hän on komea, myös sisäisesti. Hänellä on viisas sydän ja avara mieli. Hän on minun peruskallioni ja turvasatamani.

Hääkuvat (c) Teemu Kurko

Kasvoiltamme hehkuu onni. Sillä suurin niistä on rakkaus.

ps. Nimeni pidin ennallaan, mitäpä hyvää vaihtamaan. Se on omani, eikä kenenkään muun.

Syötävät häälahjat

Tämä on harvinainen kesä. Ei yksiäkään häitä. Viimeiset kymmenen vuotta vähintään neljä kesäviikonloppua on kulunut polttareissa ja häissä. Nyt melkein kaikki kaveripiirin pariskunnat ovat naimisissa, joten hääruuhkavuodet taisivat olla tässä. Teillä saattaa olla eri juttu, siksipä tässä kuuma kesähäälahjavinkki!

Häälahjalistat ovat käteviä. Ei tarvitse käyttää aivokapasiteettia mieleisen, mutta persoonallisen lahjan keksimiseen. Silti yleensä jätän astiastojen ja pussilakanoiden hankkimisen morsiusparin sukulaistätien kontolle ja annan lahjaksi aineetonta tai kulutettavaa hyvää. Aikaa kahdenkeskiseen kuherteluun tai kulttuuririentoihin. Retken Nuuksion kansallispuistoon tai piknikin eväineen kaikkineen. Juomaa ja/tai ruokaa. Laatuaikaa lahjan antajan kanssa. Tai vaikka lupauksen seuraavaksi talveksi neulottavista villasukista.

Viime kesän kynnyksellä minulta kysyttiin mitä me(!) haluamme häälahjaksi. No tuota öö. En tunne tulevaa miestäni, en todellakaan tiedä. Kielsin tuomasta mitään, mutta jos ei missään nimessä halua tulla tyhjin käsin, yhteinen tekeminen on tervetullutta.

häälahjat

Mitä sitten saimme? Lahjakortin jäätelöbaariin, illan Lotan kokkikoulussa, tuplariippumaton, leffalippuja, retken Lonnan saareen (sis. eväät) ja pullokaupalla shampanjaa. Riippumatto taisi jäädä korkkaamatta, mutta kaikki muu käytettiin.

jätskillä

Kokkikouluun ehdittiin vasta eropäätöksen jälkeen, mutta eipä se menoa haitannut. Ensin puettiin päälle essut ja sitten saimme käsiimme kolmen ruokalajin illallisen reseptiikan: Tomaattikeitto ja tuoreet patongit, kylmäsavulohipasta ja avokadojäätelö. Sitten tehtiin astetta eksoottisemmat alkudrinksut, joiden nimestä ei ole mitään käsitystä. Pääkokin mukaan resepti on löydetty netin syövereistä, tarkempaa viitetietoa ei ole käsillä.

Tuunattu rommikola

2 cl rommia
1 tl kahvipapuja
1,5 dl coca colaa
2 viipaletta appelsiinia
jäitä

Kaada lasiin ensin alkoholi ja liota papuja siinä hetkinen. Kaada sitten joukkoon cokis ja loiskauta sekaan pari lohkoa appelsiinia. Toimii.

drinksut

Unohtakaa tupperwaret ja hopealusikat, elämykset hääpari muistaa lopun ikänsä. Niin teen minäkin.