Viisi ravintolavinkkiä Gran Canarialle

Gran Canaria on kaikkea muuta kuin ruokamatkailijan mekka. Näin minulle kerrottiin, kun kyselin marraskuussa vinkkejä kivoista kuppiloista ja viihtyisistä kalaravintoloista. Samaan tulokseen olin päätynyt netin pohjatonta tietolaaria selailemalla, siksi niitä suosituksia utelinkin. Paikan päällä totesimme, että totta oli vain toinen puoli. Gourmet-elämyksiä saarelta ei kannata lähteä etsimään, mutta kyllä Kanarialta varsin mukiinmeneviä mereneläviä ja maistuvaa ruokaa saa. Viiniäkin tekevät itse, suosittelen maistamaan edes lasillisen. Useampaakin ruokapaikkaa uskallan suositella, tässäpä siis muutamia ravintolavinkkejä Gran Canarialle, olkaapa hyvät!

ravintolavinkkejä gran canarialle

ravintolavinkkejä gran canarialle

La Cueva – maistuvaa mustekalaa ja punaisia auringolaskuja

Ensimmäisenä iltana taisimme viihdyttää itseämme airbnb-asunnon piskuisessa keittiössä, mutta jo toisena talsimme puolentoista kilometrin matkan Sardinan kalastajakylän keskustaan, juuri sopivasti auringonlaskun aikaan. Yksi terassin pöydistä oli kuin tilauksesta vapaana, joten siihenhän me sitten istahdimme ihailemaan, kun päivätyönsä tehnyt aurinko värjäsi taivaanrannan oranssin kautta vaaleanpunaiseksi. Kylän ainoalla hiekkarannalla kävi kuhina pimeän tuloon saakka, sillä märkäpukuihin sonnustautuneet surffarit sinnittelivät aallon harjalla vielä viimeisissä valonrippeissäkin.

sardina la cueva

sardina la cueva

Tarjoilijan englanti oli ruosteessa, eikä meidän espanjassammekaan ollut kehumista, mutta onneksi elekieltä ymmärtävät kaikki. Sardiinileivät ja Teneriffalta tuotu valkoviini maistuivat mainioille, eikä mitään vikaa ollut friteeratuissa pikkumustekaloissakaan (joita en muistanut digitaaliselle filmille tallentaa). Ainoa virhe oli ajatella, että ilta-aikaan tarkenisi ohuella farkkutakilla, joten jälkiruoka jouduttiin jättämään tällä kertaa väliin tämän viluissaan hytisevän hölmön vuoksi. Niinpä jätimme perheravintolan jälkikasvun kikattelemaan youtube-videoille ja lähdimme kiipeämään kohti kotia.

sardina la cueva

sardina

Taskulampun valossa ja kaskaitten sirittäessä ympärillämme etsiydyimme takaisin valkoisena hohtavaan majoitukseemme. Valtameri pauhasi pimeydessä ja me nautimme vielä yömyssyt terassin turvassa. Rannan tuntumassa olisi ollut toinenkin airbnb-emännän suosittelema, kalaruuistaan tunnettu ravintola El Ancla, mutta sinne emme koskaan ehtineet. Ehkäpä ensi kerralla?

Kun seuraavana päivänä kipusimme lomakylän muurien ulkopuolelle, törmäsimme hylättyyn rakennukseen, jossa näkyi vielä merkkejä ravintolatoiminnasta. Puolet salista oli romahtanut, pöytiä ja tuoleja oli paiskottu sinne ja tänne. Terassilla oli ollut joskus baari, jonka näköala on auringon laskiessa on ollut varmasti vertaansa vailla. Kylän kultaisimmat vuodet olivat ilmeisesti jo takanapäin, sillä myös rantabulevardin päässä aikanaan komeillut hotelli-ravintola oli muutettu rähjäisiksi asunnoiksi, joiden ikkunoista puolet oli peitetty laudoituksin.

sardina

Sardinan kylä sijaitsee aivan Gran Canarian luoteiskulmalla. Jos autoilee moottoritietä GC-2 pitkin, kannattaa puikahtaa katsomaan, miltä entisaikojen kalastajakylässä tapahtuu. La Cueva palvelee myös lounasaikaan, ja kylmää juomaa saa pitkin päivää, kuten Espanjassa kuuluukin.

La Cueva
80 Avenida Alcalde Antonio Rosas, Sardina

Cafetería Sofía – lounaalla paikallisten parissa

Matkalla Sardinasta Las Palmasiin halusimme pysähtyä Gáldarissa, tulivuoren kraaterin kylkeen rakentuneessa kaupungissa. Mies seurasi reippaasti apukuskin paikalta tulevia ohjeita ja puikkelehti vanhan kaupungin kapeilla kujilla kuin vanha tekijä. Punaisessa Alfa Romeossa oli riittävästi vääntöä, vaikka kujat tuntuivat välillä nousevan ylöspäin 45 asteen kulmassa. Kun auto vihdoin saatiin sujautettua ahtaaseen taskuparkkiin, kävikin ilmi, että ravintola, jonne olimme saaneet suosituksen oli suljettu.

galdar cafeteria Sofia

galdar cafeteria Sofia

Palloiltuamme hetken päädyimme isommalle aukiolle, jonka laidalla istuskeli espanjalaisia rouvia ja harmaapäisiä herroja kahvikupposten äärellä. Onneksi ruokasanastosta saa heikommallakin espanjantaidolla selvää, sillä liitutaulun mukaan vaatimattomasta kahvilasta sai myös ruokaa. Tilasimme mustekalaa, ryppyperunoita ja friteerattua juustoa. Vaikka tupakka tuprusi ja väittely viereisissä pöydissä kävi välillä kiivaaksi, tai ehkä juuri siksi, tykästyimme paikkaan kovasti. Palvelu oli tehokasta ja ruoka oikein hyvää. Ahmaisimme aterian kitusiimme, ja pian jo kiemurtelimme navigaattorin ohjeiden mukaan kohti moottoritietä.

Cafetería Sofía
Plaza de Santiago, 6, 35460 Gáldar

Grill Costa Mar – Puerto Ricon paras paella!

Yhdeksän päivän aikana ehdimme kiertää autolla käytännössä koko saaren. Välimatkat eivät linnuntietä ole pitkiä, mutta länsirannikolla kulkeva tie kiemurtelee vuorten ja kukkuloiden rinteillä niin, että matkavauhti ei juurikaan 60 km/h ylitä. Vaikka mikäs siinä, aikaahan meillä oli. Aikaa oli piipahtaa myös Puerto Ricossa, jossa majaili sattumalta Saksassa asuva ystäväpariskunta perheineen.

Puerto Rico

Pakettimatkakohteena tunnettu kaupunki oli pienen kalastajakylän ja vehreyden keskellä kiemurrelleiden serpentiiniteiden jälkeen hämmentävä kokemus. Valkokylkiset kukkulan rinteillä vieri vieressä kohoavat hotellikompleksit tuntuivat jatkuvan taivaaseen saakka. Ravintoloita oli pilvin pimein, mutta onneksi ystävämme olivat tehneet taustatyön hyvin. Teimme treffit eteläisemmälle satama-altaalle, sille samalle aallonmurtajalle, jossa sijaitsee myös Ulvova Mylläri – baari josta saa siideriä ja suomalaista lonkeroa ja varmasti myös lihapullia. Astelimme määrätietoisesti maanmiehiemme ohitse ja asetuimme mukavasti Grill Costa Marin muovituoleihin. Vähän mietitytti, mikä mahtaa olla ruoan taso, mutta Foursquare-sovellus vakuutti tähtiä olevan enemmän kuin tarpeeksi.

Puerto Rico grill costa mar

Meitä oli pöydässä kuusi aikuista ja yksi taapero, ja tilasimme paellaa koko porukalle. Ystäväni valisti, että paella on espanjalaisten hernekeitto. Sitä syödään aina torstaisin ja nimenomaan lounasaikaan. Ja kuinka ollakaan, sattui olemaan torstai ja kellokin täsmäsi tilauksen laatuun. Odottelimme juomiemme kanssa ruokaa melkein tunnin ja ajatukset ehtivät siinä ajassa lainehtia laidasta laitaan. ”No ainakin ne tekee sen alusta asti!” ”Mikä hitto tässä nyt kestää, ihan hirvee nälkä.””Hei nyt ne toi tuohon sivupöydälle lautaset, ihanku jo tuoksuisi paella!”

Puerto Rico grill costa mar

Lopulta pöydän viereen kannettiin jättimäinen valurautapannu, josta tarjoilija annosteli meille reilut lautaselliset ja asetteli vielä äyriäiset nätisti lautasen laidoille. Paella oli todella herkullista! Harmitti ainoastaan se, että emme jaksaneet syödä puoliakaan jumalattoman suuresta pannullisesta, vaikka parhaamme teimmekin. Loppujen lopuksi nopeaksi lounaaksi suunniteltu tapaaminen kesti kokonaiset kolme tuntia, olipahan kerrankin aikaa vaihtaa kuulumiset kunnolla!

Grill Costa Mar
C.C.Puerto Base, Calle Juan Rodríguez, Puerto Rico

Las Palmasissa vietimme neljä päivää. Kaikki etukäteen arvotut ravintolat pitivät ovensa tiukasti säpissä, joten annoimmme sattuman päättää syömäpaikoista myös saaren pääkaupungissa. Mukana matkasi myös siskoni, joka on keliaakikko, joten kuppilan valinnassa piti olla hieman tavanomaista tarkempi.

las palmas Te lo Dije Pérez

las palmas Te lo Dije Pérez

Heti ensimmäisenä iltana vedimme vesiperän, vaikka Te lo Dije Pérez -olutravintolan ovenpieleen kiinnitetyssä ruokalistassa olikin lupaavasti merkitty gluteenittomat annokset erikseen. Kesken pääruuan tarjoilija nimittäin säntäsi keittiöstä siskoni luo ja pyysi hädissään lopettamaan syömisen. Kastikkeessa oli sittenkin vehnäjauhoja, vaikka asia oli erikseen vielä espanjaksi käännetyn ”minulla on keliakia, enkä voi syödä gluteenia” -lappusen kanssa kokilta varmistettu. Maku meni myös omasta annoksesta, vaikka olin juuri ehtinyt sitä seuralaisilleni kehua. Seuraavina päivinä meillä onneksi kävi parempi tuuri.

200 gramos – gluteenittomia burgereita ja komeita cocktaileja!

Pussioluiden ja uskomattoman auringolaskun jälkeen pudistelimme Las Canterasin rannan hiekat takapuolistamme ja liityimme rantabulevardia pitkin paseeraavaan turistijoukkoon. Kasvatimme nälkää useamman kilometrin verran, kunnes suuntasimme kulkumme kohti keskikaupunkia. Ensin tuntui, että ravintolat on piilotettu katseilta kauas pois, mutta sitten askeleemme osuivat Ruiz de Alda -kadulle, jossa sunnuntaista huolimatta oli useampia rafloja auki. Kutsuvimmalta vaikutti trendikkään oloinen 200 gramos burger & beverage, jonka listalta sai kaiken myös gluteenittomana. Valikoimassa oli myös pitkä lista erilaisia smoothieita ja mehuja, jos kevyempää suuhunpantavaa etsii.

las palmas

200 gramos

Minä en osannut valita, joten tilasin kolme miniburgeria. Tyytyväisinä mussutimme hampurilaisia, ja siemailimme varsin instagram-ystävällisiä juomia. Ranskalaiset olivat rapeita ja burgerit laadukkaita. Minihamppareiden makuyhdistelmät olisivat voineet toimia paremminkin, seuralaiset sen sijaan olivat osanneet valita illallisensa osuvammin. Vatsat täynnä tallustimme lähimmälle bussipysäkille ja nuokuimme 10 minuutin matkan vanhaan kaupunkiin.

200 gramos

200 gramos

200 gramos

Ravintolan testasi myöhemmin samalla viikolla myös Hannan soppa perheineen, ja ainakin pienimpiin matkalaisiin sapuskat upposivat paremmin kuin hyvin.

200 gramos
Calle Ruiz de Alda, 26, Las Palmas

Los 5 sentidos – viihtyisä viinibaari vanhassa kaupungissa

Eräänä iltana, kun haahuilimme vanhan kaupungin kaduilla hitaasti kohti Santa Anan katedraalin kulmilla sijanneesta kattohuoneistosta, löysimme itsemme Los 5 sentidos -viinibaarista, vain kahden korttelin päästä kotoa. Jälkiruoka oli jäänyt edellisessä ravintolassa syömättä, joten mielemme teki pientä makeaa. Täpötäyden, kuormalavoista tehdyillä kalusteilla sisustetun kuppilan listalta löysimme caipirinja-sorbetit. Mikä ihana mintun ja limen liitto makean jäisessä muodossa!

las palmas los 5 sentidos

las palmas los 5 sentidos

las palmas los 5 sentidos

Ihastuimme paikkaan niin, että palasimme sinne seuraavana päivänä lounaalle. Viinibaarin omistaja hääri touhukkaana ympärillämme ja osasi suoralta kädeltä kertoa keliaakikolle sopivat annokset. Gluteenitonta leipääkin oli tarjolla, tuoreena vieläpä. Lisää pisteitä ropisi Los 5 sentidosin laariin. Tilaamani turska oli tuoretta ja seuralaisteni liha mehevää. Viinilistaa ei ole, mutta viinipullot ovat esillä ravintolan seinillä. Valikoima on todella laaja ja mielenkiintoinen. Muistiinpanoni tuolta lounaalta ovat paikassa hukka, mutta mielikuvat kolmen kuukaudenkin jälkeen niin positiiviset, että uskallan vahvasti suositella mestaa muillekin!

las palmas los 5 sentidos

las palmas los 5 sentidos

las palmas los 5 sentidos

Samassa kulmauksessa on kaksi muutakin mukavanoloista pientä ravintolaa ja muutaman korttelin takaa alkaa kuuluisa tapas-katu, jossa etenkin torstaisin käy kova kuhina. Myös kauppahalli tuoretiskeineen on samoilla huudeilla.

Los 5 sentidos
Calle armas n°13, Las Palmas

Ruoan perässä en edelleenkään Gran Canarialle lähtisi. Ainutlaatuinen luonto, vuorien vehreys, pauhaava valtameri ja huimaavat maisemat sen sijaan tekivät suuren vaikutuksen. Kannattaa kuitenkin antaa Kanariansaarille mahdollisuus myös ruokamielessä ja maistaa merenelävien ja viinien lisäksi ainakin paikallisia banaaneja, tomaatteja ja kahvia. Rommitömpsyäkin suosittelen, sillä onhan saarella myös oma rommitehdas!

Vesiputouksia, serpentiiniteitä ja sulavia surffareita – 9 + 1 vinkkiä Gran Canarialle

Kanariansaaret löi ällikällä. Monikko on ehkä vähän harhaanjohtava, sillä vierailimmehan vain yhdellä saarella, Gran Canarialla. Yhteen Atlantin laitamille syntyneeseen saareen mahtui niin mieletöntä luonnon monimuotoisuutta, että en osaa edes kuvitella, millaisia muodostelmia ja mieltä kiehtovia maisemia muilla saarilla olisi voinut kohdata. Ennen matkaa tutkailimme mahdollisuutta viettää muutama vuorokausi La Gomeralla tai El Hierrolla, mutta luovuimme ajatuksesta, koska laivamatkat olivat pitkiä ja kalliita. Lentoja olisi saanut edullisesti, mutta saarihyppely ilmojen halki ei ollut se mitä halusimme.

gran canarialle

Pysyimme siis kaikki yhdeksän päivää Gran Canarialla. Ensin viisi päivää luoteiskulmalla Sardinassa ja loput neljä päivää Las Palmasin vanhassa kaupungissa. Yhden saaren loma osoittautui erinomaiseksi ratkaisuksi, sillä nähtävää ja koettavaa todella riitti. Kaikkea emme millään nytkään ehtineet, vaikka kolusimme vuokra-autolla saaren ympäri. Kulinaristisia elämyksi Gran Canaria ei juurikaan tarjonnut, mutta varsin viihtyisiin ravintoloihin ja maistuviin ruokiin onnistuimme silti törmäämään. Niille omistan oman postauksen, mutta ensin käydään saaren kohokohtien kimppuun.

gran canarialle

1. Länsirannikon serpentiiniteiltä on huikeat näkymät Atlantille

Korkeanpaikankammoista hirvittää, mutta tunteeseen tottuu yllättävän nopeasti. Jos aika ja rahkeet riittävät ja kaasujalka kestää, suosittelen ajamaan läpi länsirannikon seuraten tietä GC2/GC200. Tie kulkee luonnonpuiston halki ja näkymät eroavat muusta saaresta melkoisesti. Matkan varrella on mielettömien maisemien lisäksi vihreän eri sävyillä värjääntyneitä sateenkaarikallioita, vehreitä laaksoja ja jylhiä kukkuloita.

gran canaria

Sateenkaarikallioiden läheisyyteen on perustettu pikkuruinen mehubaari, joka löytyy Googlemapsista nimellä Los Azulejos. Kallista mehua, mutta maisemista voi muutaman ylimääräisen euron maksaakin. Vuorien keskellä tie sukeltaa yhtäkkiä moottoritien tunneliin ja matka etenee hetken ajan sukkelammin kuin viimeiseen kahteen tuntiin.

2. Yksinäinen vesiputous, Charco Azul on visiitin veroinen

Etenkin, jos pidät tukikohtaa Gran Canarian pohjoisosassa, kannattaa tehdä päiväretki El Riscon pikkukylään ja kävellä noin puolen tunnin patikka vuorilta laskevalle vesiputoukselle. Reitti on helppo, vain viimeiset kymmenet metrit vaativat vähän ketteryyttä.

Charco Azul

3. Vieraile viinitilalla ja kahviplantaasilla

Agaeten satamakaupungin yläpuolella olevassa kylässä on Bodega Los Berrazales, paikallinen viinitila ja kahviplantaasi, paikka on auki joka päivä 10-17. Lyhyt kierros (max. 15 min) maksaa 8 euroa ja sisältää neljän eri viinin ja plantaasin oman kahvin maistelun. Farmilla on paljon pulasta pelastettuja lintuja häkeissä, joten niissä riittää lapsille ja aikuisillekin ihmeteltävää.

gran canarialle

gran canarialle

gran canarialle

gran canarialle

Tila on turistien suosiossa, mutta silti käymisen arvoinen. Me satuimme paikalle hiljaiseen aikaan, tosin autolle kävellessä vastaan tuli bussilastillinen suomalaisia. Tykättiin silti, kun ei olla kahviviljelmillä koskaan aiemmin päästy käymään. Ilman navigaattoria on turha edes yrittää perille.

4. Ui suolankeruualtaissa

Jos Agaeteen päädyt, kurvaa rantabulevardin oikeaan laitaan, merestä erotetuille luonnonaltaille. Niihin on aikoinaan kerätty suolaa, mutta nyt ne ovat uintikäytössä. Suolankeruualtaat olivat ainoa paikka, missä kastauduimme Atlanttiin koko reissun aikana. Aallokko oli useimmilla rannoilla vaarallisen korkea, joten tällainen varovainen uimari ei halunnut kokeilla, kuinka uinti meren armoilla sujuu.

gran canarialle

5. Surffaa, jos uskallat

Surffauskursseja järjestetään etenkin Saaren pohjois- ja luoteiskolkissa. Myös Agaetessa ja meidän majapaikassamme Sardinassa näki surffareita ja bodyboardien kanssa temppuilevia, märkäpukuisia uimareita. Sardinan keskustassa oli pieni ranta, jossa laskuveden aikaan oli kymmeniä surffaajia ja paikallisia uimareita. Legendaarisimmat ja maailmankuulut El Frontonin ja La Guanchan lainelautailurannat löytyvät vähän Sardinasta itään. Me emme laineille lähteneet, mutta ihastelimme tukka tuulessa pöllyten rohkeampien taidonnäytteitä.

6. Arucasin, Terorin ja Firgasin kylien pyhä kolminaisuus

Arucas on näistä kolmesta pohjoisessa sijaitsevista kylistä helpoin saavuttaa, sen vetonauloja ovat katedraali ja kaupungin laitamilla tönöttävä rommitehdas. Ensimmäistä ihailimme ulkopäin, jälkimmäisen risteyksen onnistuimme ohittamaan kolme kertaa, joten loppujen lopuksi ostimme paikallisen rommin lentokentältä. Teror ja Firgas ovat serpentiiniteiden takana, mutta matkan arvoisia.

gran canarialle

gran canarialle

gran canarialle

Terorin idyllinen keskusta on kuin elokuvalavasteista. Sen pikkukujilta löysimme jäätelöbaarin, joka möi maistuvaa vuohenmaitojäätelöä. Firgasin lähteissä sanotaan virtaavan saaren paras vesi. Ylpeydenaihe näkyy myös kylän keskustassa, jossa vesi virtaa porrastetussa rakennelmassa.

7. Las Palmasin vanha kaupunki

Las Palmasin vanha kaupunkin on viehättävä, eikä ainakaan marraskuussa ollenkaan niin tupattu täyteen turistilaumoja, kuin odotimme. Turistit ovat keskittyneet Las Canterasin ranta-alueille, jossa sijaitsee myös suurin osa hotelleista.

gran canarialle

Vanhassa kaupungissa sai siis kuljeskella rauhassa, kunhan vain vältteli pääostoskatua. Auringonlaskun aikaan myös Las Canterasin ranta oli melkein autio. Istuskelu pussikaljan kera auringonlaskua ihaillen, oli sekin omanlaisensa elämys.

8. Maspalomasin dyynit etelärannikolla

Kannattaa lähestyä dyynejä Melonerasin puolelta (ei Inglesistä), majakan kupeesta, josta on kohtuullinen kävelymatka ensimmäisille dyyneille. Me etsiydyimme hiekka-aavikolle noin tunti ennen auringonlaskua ja saimme olla keskenämme, kunhan ensin selvittiin rantabaarien räimeestä varsinaiselle dyynialueelle.

gran canaria

gran canarialle

9. Syö äyriäisiä ja kalaa, juo paikallisia viinejä

Keskellä merta kun ollaan, ravintoloissa kannattaa keskittyä mereneläviin. Maista ainakin kerran mustekalaa ja tilaa pöytään pullollinen saarilla tuotettua viiniä sen sijaan että tilaisit mantereelta rahdattua punaista tai valkoista. Banaanit ovat yksi saaren ylpeyksistä, samoin appelsiinit. Tuoreiden hedelmien saatavuus on aivan eri luokkaa kuin kotimaassa, joten nauti lähellä kasvatetuista vitamiineista.

gran canarialle

gran canarialle

gran canarialle

Bonusvinkki: Älä unohda auringonlaskuja!

Olit sitten dyyneillä, Las Palmasin loputtomalla Las Canteras -hiekkarannalla tai länteen avautuvalla loma-asunnon terassilla, ihaile pastellivärejä ja ihmettele veteen laskeutuvan auringon nopeaa katoamista horisontin taakse. Täsmävinkkinä kerrottakoon, että jos yövyt pohjoisessa, näpyttele googlemapsiin Faro de Punta Sardina ja löydät Gran Canarian luoteiskulman, jossa punavalkoinen majakka kylpee laskevan auringon viimeisissä säteissä.

ps. Mikäli mielit matkamessuille haaveilemaan Kanariansaarista tai kotimaan luontomatkailusta, kipaisepa instagramiin osallistumaan messulippujen arvontaan! Löydät minut sieltä tunnuksella @piapas. Osallistumisaikaa on keskiviikkon 16.1. klo 22 saakka. Lykkyä tykö!

Gran Canarian kohokohtia – patikointi Charco Azul -vesiputoukselle

Tarkkaa suunnitelmaa ei ollut, mutta patikoimaan oli pakko päästä. Olimme haaveilleet pitkästä päiväpatikasta Gran Canarian mielettömissä maisemissa, mutta herra Murphy heitteli armotta hidastavia kapuloita rattaisiin. Kun loma alkaa ja stressitasot romahtavat, tämä tyttö ottaa ja sairastuu. Sapluuna on tuttu ja tavallaan turvallinenkin, mutta kuume horjutti haaveita huolella ja päivän vievä vaellus oli unohdettava.

Minä makasin horkassa viltin alla, siemailin rommilla maustettua hunajateetä ja kuuntelin kun aallot kohahtelivat vasten vaativia rantakallioita. Mies sohi sormellaan kännykkää ja etsi meille vaihtoehtoista ohjelmaa. Parin tunnin päästä suunnitelma oli valmis. Ottaisimme auton alle ja suuntaisimme seuraavana aamuna kohti El Riscon kylää ja Charco Azul -vesiputousta. Ja jos buranan voimalla jaksan, piipahtaisimme paluumatkalla Agaeten lähistöllä sijaitsevalle viinitilalla, jossa viljellään myös kahvia. Otin vilttini ja painuin petiin, vaikka kello oli vasta yhdeksän.

el risco

Tuhdin aamupalan jälkeen olo oli edelleen hutera, mutta ei niin hutera, ettenkö olisi uskaltanut istahtaa pelkääjän paikalle vuokraamaamme punaiseen Alfa Romeoon. Pujottelimme banaaniplantaasien sokkeloisien kujien läpi väljemmille vesille. Ensimmäinen serpentiinitien pätkä nauratti, mutta hymy hyytyi, kun jätimme taaksemme Agaeten satamakaupungin. Tie kiemurteli kallion viertä, suoraa pudotusta alla kimaltelevaan valtamereen oli ensin kymmeniä ja lopulta yli sata metriä. Kaiteet näyttivät heppoisilta, korkeanpaikankammoinen oli kauhuissaan. Vastaan tuli rekkoja ja leveitä pakettiautoja. Minä puuskutin ja yritin pysyä rauhallisena. Jostain takaa jyrähti vierelle avoauto, joka ohitti meidät tien tiukoista mutkista huolimatta. Onneksi mies näytti nauttivan ajamisesta, hänen varmat otteensa saivat minutkin vähitellen rauhoittumaan.

Charco Azul

Ensimmäinen etappi matkalla kohti Charco Azul -putousta oli löytää pieni El Riscon kylä. Myöhemmin saimme huomata, että jos pitää silmät auki, El Riscoa ei mitenkään voi missata, sillä serpentiinitie kulkee väistämättä kylänraittia viistäen. Turisteille homma on tehty helpoksi. Parkkipaikan kohdalla lukee suurin sinisin kirjaimin Charco Azul, park here! Välittömässä läheisyydessä pönöttää myös markkinakoa takova kahvila-ravintola-matkamuistomyymälä, jonka juurelta reitti putoukselle alkaa. Nuolin opastetusta reitistä ei voi erehtyä. Me olimme pakanneet eväät (hedelmiä, suklaata ja janojuomaa) reppuun, joten suuntasimme suoraa päätä kohti nuolien osoittamaa suuntaa.

el risco

Varsinaiseen El Riscon kylään turisteilla on ajokielto. Valkoiseksi kalkkimaalattujen talojen keskellä kiemurteleva tie on niin jyrkkä, että ainakaan minä en lähtisi sille mäkilähtötaitojani testaamaan. Noustuamme kylätietä parisataa metriä, tulemme tienhaaraan, joka on somistettu rivistöllä roska-astioita. Risteykseen on pystytetty myös kartta, mistä ei sinänsä suuremmin iloa ole, mutta maamerkkinä se toimii mainiosti. Nuolia ei näy, mutta oletamme, että tämä on lyhyen patikointipolun alkupiste.

Charco Azul

Seuraamme liittyy paikallisopas – oranssiturkkinen kissa tekee lähempää tuttavuutta sekä mennessä että tullessa. Hetken ehdimme luulla, että se lyöttäytyy lopullisesti seuraamme, kunnes viereisessä puskassa rapisee. Ison liskon pää ilmestyy esiin. Niin unohtuvat uudet ystävät, rapiseva saalis on meitä kiinnostavampi. Tie muuttuu poluksi ja sukeltaa syvään heinikkoon. Pohdimme, onko täälläkin punkkeja, mutta päädymme siihen, ettei Kanarialla ole riittävästi eläimiä, joita ne elääkseen tarvitsevat.

gran canaria kissa

Ensimmäinen pienen puron yli pääsee harppaamalla. Jaloissani ovat testikappaleet Merrelin uusista vaelluskengistä, mallia Moab Fst 2 Mid Gtx*. Ne kestävät kyllä vettä, mutta en halua liata uusia popoja. Polun vierellä kulkee musta vesiputki, sitä seuraamalla ei taatusti eksy reitiltä. Polku on tallaantunut maahan niin näkyvästi, ettei siitä muutenkaan ole vaaraa. Turistiravintolan parkkipaikalle saapui yhtä aikaa muitakin seurueita, mutta ainakaan vielä he eivät hengitä niskaamme, eikä vastaantulijoitakaan näy. Aurinko porottaa kuumasti, eikä minulla tietenkään ole huivia tai hattua. Olin ajatellut ostaa olkihatun kylästä, jossa majoitumme, mutta Sardinan ainoa kauppa on pieni Spar, jonka valikoimaan olkihatut eivät kuulu.

On aamupäivä, ja aurinko on vielä matalalla. Ympärillä kohoavat vuoret luovat onneksi varjonsa polulle puolimatkasta lähtien. Vesi solisee vieressämme, tekee mieli ottaa kengät jalasta ja kävellä puroa pitkin. En halua kuitenkaan ottaa riskiä, että liukastun tai lyön varpaani teräviin kiviin ennen kuin olen nähnyt varsinaisen putouksen. Emme oikeastaan tiedä mitä odottaa, sillä googlen kuvahaku tuotti tulokseksi vain epäselviä kuvia jostain, mikä näytti lammikolta. Siksi pysähdymme ensimmäisen isomman lätäkön kohdalla ja katselemme ympärillemme. Voiko tämä olla tässä?

Charco Azul

Charco Azul

Jatkamme päättäväisesti matkaa, sillä vesilämpäreeseen valuva vesi ei täytä millään kriteereillä vesiputouksen määritelmää. Polku muuttuu haastavammaksi, ja kallioilta joutuu etsimään jalansijaa. Charco Azul ei kuitenkaan voi olla enää kaukana, näin väittää ainakin kännykän karttaohjelma. Viimeisen nyppylän takaa paljastuu vihdoin ihan oikea vesiputous, mahtavaa!

Charco Azul

Charco Azul

Olemme edelleen aamupäivän puolella. Aurinko kääntyy paistamaan putoukselle vasta alkuiltapäivästä, silloin näkymä on varmasti vielä näyttävämpi. Lammen rannalla istuskelee pariskunta, jonka koira tuntuu olevan kiinnostuneempi meistä kuin heidän eväistään. Minä riisun kengät ja huljutan jalkojani pienissä puroissa. Putouksen alle pääsee uimalla, mutta lammikko on sen verran täynnä vesikasveja, ettei uiminen tai kahlaaminen tunnu hyvältä ajatukselta, vaikka uimapuvut onkin pakattu mukaan. Puihin on kaiverrettu nimiä, on tänne nähtävästi joku toinenkin suomalainen löytänyt.

Charco Azul

Vuorilta puhaltaa viileä tuuli ja vaikka äsken vielä valitin kuumuutta, on yhtäkkiä kylmä. Pariskunta koirineen on jo lähtenyt paluumatkalle. Syömme eväät ja tyhjennämme yhdet tölkit olutta. Mies joutuu kuvauspuuhiin ja minä poseeraan parhaani mukaan. Kuluva kuukausi on kuulemma ollut alueella hyvin sateinen. Tähän aikaan vuodesta putous ei siis aina ole parhaimmillaan, olemme siis onnekkaita. Kallionyppylän takaa alkaa kuulua puhetta, meidän on aika jättää putous seuraavan seurueen ihasteltavaksi. Heitämme holat ja kipuamme kallion päälle. Hyvästi Charco Azul!

Charco Azul

charco azul

Vasta paluumatkalla huomaamme kuinka jylhät maisemat ovatkaan. On ihmeellistä, että yhdellä saarella luonto on näin monimuotoinen. Vaikka ajomatka oli ajoittain jopa pelottava, olen tyytyväinen, että tulimme. Kaukana ovat turistilaumat ja Kanariansaariin yhdistetyt klassiset kliseet. Vielä en osaa edes kuvitella, että paras on vasta edessä.

*Vaelluskengät saatu testiin PR-toimistolta.