Yrittäjän päiväkirja: Miltä yrittäjyys tuntuu?

Astuin täyspäiväisen yrittäjän saappaisiin nelisen viikkoa sitten. Irtisanoin itseni vakituisesta ja ihan kohtuupalkkaisesta päivätyöstä. Vaikka olin pohtinut päätöstä reilun vuoden ajan, tapahtui lopullinen peliliike nopeammin kuin osasin itsekään odottaa. Yllätin paitsi itseni, myös puolisoni, joka ei kaikesta puheesta ja spekuloinnista huolimatta ollut uskonut, että hyppään ison organisaation oravanpyörästä omilleni.

yrittäjän päiväkirja

Olen tunneihminen ja teen isotkin päätökset intuitiotani kuunnellen. Huomaan, kuinka rationalistien rintama kohahtaa, sillä eihän työn ja tulevaisuuden mittakaavassa pidä kuunnella sydäntä, vaan järkeä. Insinöörimiehenikin ihmetteli, eikö kuitenkin olisi ollut järkevämpää etsiä uusia töitä hyväksi havaitusta pestistä käsin. Myös oma järkeni rimpuili rajusti vastaan, sillä yrittäjien tyttärestä ei todellakaan pitänyt tulla yrittäjää. Tässä sitä kuitenkin ollaan.

En hypännyt tyhjän päälle, sillä puolentoista vuoden ajan olin ansainnut pienen siivun kuukausipalkastani sivutoimisena yrittäjänä. Minulla oli valmiiksi muutama hyvä asiakas, sellainen, jonka kanssa oli tehty jo pidempään töitä. Tiesin olevani hyvä, siinä mitä teen. Tiesin, että markkinarako on leveä ja oikein hyödynnettynä varsin tuottoisa. Kaikesta tästä huolimatta jalat tutisivat ja kädet tärisivät, kun täytin irtisanomislomaketta.

Miltä yrittäjyys maistuu?

Haluaisin sanoa, että uusi elämä maistuu makealta, mutta totuus ainakin toistaiseksi on toisenlainen. Sokeria saisi olla enemmän ja hapokkuutta vähemmän. Karvas ja kitkerä, ne hallitsevat tällä hetkellä makumaailmaa. Molemmat maut ovat minulle mieleisiä, mutta sekaan mahtuisi myös koko joukko siirappisempia sekunteja.

Rutiinit hakevat vielä muotoaan, sillä muutos tuntuu tapahtuvan äärimmäisen hitaasti. Sen sijaan, että pitäisin tauon ja lähtisin lenkille, nauttisin pitkän lounaan tai kaivaisin kaapin perältä joogamaton, teen töitä tauotta ja havahdun vasta myöhään iltapäivällä, kun nälkä ilmoittelee itsestään vatsan tietämillä. Sitten kyhään nopeasti kevyen lounaan ja jatkan puurtamista. Jatkan samassa rytmissä, johon olen yli 20 vuoden työurallani tottunut. Kahdeksasta neljään ja välillä iltakahdeksaan. Ilman taukoja, ilman sitä kuuluisaa yrittäjän vapautta.

Miltä yrittäjän elämä tuntuu?

Jos suoraan sanotaan, juuri nyt yrittäjyys tuntuu kovin yksinäiseltä. Eihän se tietenkään yllätyksenä tullut. Tiedostin kyllä, että läppärityöläinen tekee töitä yksin, mutta silti totuus onnistui vetäisemään maton tuoreen yrittäjän epävarmojen jalkojen alta. Ennen pitkää on varmasti pakko etsiytyä kaltaisiensa seuraan ja löytää sopiva yhteisöllinen ympäristö, jossa tämä someduunari saa sparrailla tekemisiään samanhenkisten kollegoiden kanssa.

Olen käynyt tutustumassa useampaankin yhteisöllisiin työtilaan, mutta niissä kaikissa kohtaan saman ongelma: luonnonvalo puuttuu. Kunnes eteeni osuu oikeanlainen työtila, on tyytyminen lounastreffeihin ja kahviloiden ikkunapöytiin. Olohuoneen sohvalla tulen tätä menoa mökkihöperöksi.

veriappelsiinit

Yrittäjyys väsyttää. Pää on kierroksilla ja sitä särkee. Värikoodattu kalenteri hengästyttää. Takki on iltaisin puserrettu tyhjiin, eivätkä kahdeksan tunnin yöunet riitä mihinkään. Nukahdan sadasosasekunnissa, mutta aamuisin herään jyrän alle jääneenä, vaikka edellisenä päivänä olisin vain istunut sohvan nurkassa, nenä kiinni läppärissä. Hartioita särkee, pitäisi varmaan kiinnittää ergonomiaan enemmän huomiota. Jännitys myllyttää mahanpohjaa ja istuu rintakehän päällä kuin tuhatkiloinen elefantti. Huijarisyndrooma tekee tuloaan, ja joka päivä pelkään, että joku huomaa, etten oikeasti osaa yhtään mitään.

Onneksi vaa’an toisessa kupissa kuplii ilo. Ilo kolmessa päivässä myönnetystä starttirahasta, ilo maksavista, kuukausilaskutettavista asiakkaista, ilo tilille ropisevista euroista ja siitä, että voin itse päättää mitä teen, milloin teen ja missä putiikkiani pystyssä pidän. Määräysvalta on minulla, eikä kellään ole siihen nokan koputtamista. Vaakakupissa painaa myös ylpeys osaamisesta ja ammattitaidosta. Olen ylpeä itsestäni, ja päätöksestä, jonka uskalsin tehdä. Se kantaa jo nyt hedelmää, sillä ansaitsen enemmän kuin koskaan päivätöissä. Koputan sohvapöydän maalaamatonta puuta ja toivon, että ilmiö ei ole hetkellinen.

Niin että mitä? Uskot osaamiseesi, mutta samaan aikaan pelkäät jääväsi kiinni siitä, ettet osaa mitään. Tismalleen, ymmärsit oikein. Ristiriitaista, tiedän. Ei ihme, että energiaa kuluu ja väsyttää vietävästi.

Mies vihjaisi viime viikolla, että hengitykseni haisee. Aamurutiinini ovat heittäneet häränpyllyä. Päivätöihin herätessäni pesin hampaat juuri ennen ovesta ulos astumista. Nyt kun aamiainen syödään samalla sinapinkeltaisella sohvalla, jolla työtkin tehdään, hampaiden harjaaminen on unohtunut ja jäänyt tekemättä. Yrittäjyys siis haisee, kirjaimellisesti. Palautteeseen on toki jo vastattu, korjausliike oli tässä tapauksessa helppo toteuttaa.

Miltä tulevaisuus näyttää?

Jokapäiväisestä jännityksestä, repivästä ristiriitaisuudesta ja viheliäisestä väsymyksestä huolimatta tunnelin päässä näkyy kirkasta valoa. Starttirahan turvin selviän pakollisista menoista ja kaikki viivan alle jäävä on plussaa, jonka saa törsätä miten huvittaa. Juuri nyt sullon sukanvarteen rahaa kesää varten, sillä mökkilomaa en väliin jätä, en vaikka vararikko uhkaisi. Nähtäväksi jää, miten onnistun, ja onko laiturilla kainalossani läppäri vai kasa kiinnostavia kirjoja?

veriappelsiinit

Ensimmäiset haparoivat askeleet on nyt otettu. Tulevaisuus on hernerokkasumun peitossa, mutta se ei haittaa. En pelkää epäonnistumista, sillä voin aina palata päivätöihin ja juoksennella hetken kiihtyvässä oravanpyörässä. En usko yhdenkään työnantajan pitävän miinuksena sitä, että on yrittänyt, erehtynyt ja oppinut. Minulla ei ole viisivuotissuunnitelmaa, mutta luotan siihen, että siivet kantavat. Onhan niitä kasvatettu neljänkymmenen vuoden ajan.

Olkoon tämä yrittäjän päiväkirjan alku. Seuraavilla sivuilla puhutaan tarkemmin siitä, miten leipäni ansaitsen, ruoditaan raha-asioita ja haaveillaan tulevasta. Mitä sinä haluaisit tietää? Ehdota aihetta tai kerro mikä mietityttää, toiveita vastaanotetaan kommentilootan puolella!

Kahviliköörillä maustettu taivaallinen tiramisu – kuten italialainen sen tekisi

Muistatteko sen mainoksen, jossa pariskunta puhuu ystäviensä luona syömästään illallisesta ja mies kehuu tiramisun muhkeaa makua sekä emännän upeaa mekkoa? Misut ja misut, kivahtaa puoliso ja ryhtyy mykkäkouluun. Mainos pyörähtää uusintana päässäni joka ikinen kerta, kun näen ruokalistalla tuon italialaisen jälkiruokaklassikon.

tiramisu

Italialainen tiramisu on yksi harvoista jälkkäreistä, jonka pariin palaan aina uudelleen. Olen tehnyt tuosta samettisesta superherkusta useita versioita. Keventänyt sitä tavallisella tuorejuustolla, maustanut mustaherukalla ja mustikalla, latonut väleihin mansikoita ja raparperia tai lisännyt tilkan mitä likööriä milloinkin. Vähän aikaa sitten ruokapöydässä (missäs muuallakaan) syntyi jopa väittely siitä, mitä alkoholia tiramisuun perinteisesti lisätään. Minä väitin, että amarettoa, vastapuolen väittämää en enää edes muista. Saattoi olla, että olimme molemmat väärässä.

tiramisu

Jos italialaiselta kysytään, miten aito ja oikea tiramisu valmistetaan, vastauksia on yhtä monta kuin vastaajiakin. Jokaisessa suvussa on kikka kolmosensa, joita ei noin vain ulkopuolisille paljasteta. Vuosi sitten minulla kävi kuitenkin tuuri. Pääsin nimittäin kurkkaamaan aidon italialaisen keittiön saloihin paikallisen kokin opastuksella. Eikä ihan minkä tahansa kokin, sillä hellan edessä hääri Italian olympiajoukkueen entinen chef Alessandro Sampo. Illan ruokalistalla oli muiden herkkujen muassa tartaria, jänistä ja tuorepastaa, mutta minun ja kokkauskurssiparini Annan vastuulle annettiin tiramisu.

Alessandro sampo

Selasimme reseptin läpi ja olimme varmoja, että siitä puuttuu jotakin. Utelimme asiaa keittiömestarilta, mutta hän vakuutti, että tiramisuun, sellaisena, kun hän jälkiruoan tuntee, ei tule alkoholia. Selvä pyy, totesimme, ja ryhdyimme toimeen. Vaahdotimme munia ja sokeria niin vimmatusti, kermalle ja mascarponelle riitti onneksi vähempikin. Reseptissä oli monta vaihetta, mutta lopputulos palkitsi. Koko kymmenpäinen kokkikurssilaisten joukko kaapi lautasensa niin tyhjiksi kuin se nuolematta mahdollista on.

tiramisu

Olen käyttänyt Alessandron reseptiä pohjana myös tässä versiossa, mutta koska pidän kahviliköörin antamasta vivahteesta lisäsin sitä ja muutin pikkuisen muiden raaka-aineiden määriä ja suhteita suomalaiseen keittiöön sopivammaksi. Lopullinen vaahto jää löysähköksi, joten tiramisu kannattaa rakentaa suoraan korkealaitaiseen vuokaan tai annosastioihin – esimerkiksi tavallinen juomalasi toimii oikein mainiosti. Asettuessaan vaahto jämäköityy ja seuraavana päivänä tiramisu on riittävän kiinteää myös annospalojen leikkaamiseen.

tiramisu

Minä käytin maustamiseen Kahlúaa, mutta mikä tahansa kahvilikööri kelpaa. Gluteenittoman version saat, kun käytät gluteenittomia lady fingers -keksejä. Niitä saa Helsingissä ainakin Kampin K-supermarketista, mutta uskoisin, että muutkin isommat marketit kyseisiä keksejä myyvät. Savoiardi-keksien salaisuus piilee huokoisessa rakenteessa, joka imaisee itseensä ihanasti kahvin ja kostean tiramisun makuja. Resepti on alun perin kehitelty Pernod Ricard Finlandin järjestämää ruokabloggaajien pikkujoulubrunssia varten ja se on julkaistu myös Juomavinkin nettisivuilla.

tiramisu

Kahviliköörillä maustettu tiramisu

 5 munankeltuaista
120 g (n. 1,4 dl) sokeria
2 dl kuohukermaa
1 prk mascarponejuustoa
1,5 dl vahvaa kahvia
0,8 dl Kahlúaa tai muuta kahvilikööriä
1 pkt lady fingers savoiardi -keksejä
vahvaa kaakaojauhetta

Ensin vispataan niin maan perusteellisesti kolme erilaista vaahtoa. Apukokista on hyötyä, mutta urakasta selviää kyllä tarvittaessa yksinkin. Tiskin määrä on joka tapauksessa vakio. Vaahdota keltuaiset ja sokeri ilmavaksi ja kuohkeaksi vaahdoksi, ja jätä odottamaan (tai pyydä apukokkia vatkaamaan kaksi muuta vaahtoa, jolloin voit yhdistää vaahdot samaan kulhoon saman tien, yksi kerrallaan). Vatkaa sitten mascarponejuusto ja desi kuohukermaa pikaisesti sekaisin. Lisää 2 rkl kahvilikööriä, ja yhdistä sen jälkeen keltuaisvaahto seokseen varovasti nostellen. Vaahdota vielä 1 dl kermaa ja yhdistä vaahto samaan seokseen.

tiramisu

tiramisu

tiramisu

Keitä 1,5 dl vahvaa (espresso)kahvia ja sekoita siihen loput kahvilikööristä. Kasta savoiardi-keksit liköörillä maustettuun kahviin sokeripuoli alaspäin ja lado vuokaan, pienempien tarjoiluastioiden tai vaikka juomalasien pohjalle. Lusikoi vaahtomassaa keksien päälle ja siivilöi vaahdon päälle runsaasti tummaa kaakaojauhetta. Lado päälle uusi kerros kahvissa kostutettuja keksejä, lusikoi päälle vaahtoa ja ripottele kaakaojauhetta. Toista niin monta kertaa kuin haluat ja koristele lopuksi kaakaojauheella.

tiramisu

Anna tiramisun tekeytyä kylmässä vähintään kaksi tuntia. Parhaimman makuelämyksen saat, kun maltat odottaa tiramisun maustumista vuorokauden verran. Ja jos kärsivällisyyttä riittää, kolmen päivän kuluttua se vasta herkkua onkin!

Viisi ravintolavinkkiä Gran Canarialle

Gran Canaria on kaikkea muuta kuin ruokamatkailijan mekka. Näin minulle kerrottiin, kun kyselin marraskuussa vinkkejä kivoista kuppiloista ja viihtyisistä kalaravintoloista. Samaan tulokseen olin päätynyt netin pohjatonta tietolaaria selailemalla, siksi niitä suosituksia utelinkin. Paikan päällä totesimme, että totta oli vain toinen puoli. Gourmet-elämyksiä saarelta ei kannata lähteä etsimään, mutta kyllä Kanarialta varsin mukiinmeneviä mereneläviä ja maistuvaa ruokaa saa. Viiniäkin tekevät itse, suosittelen maistamaan edes lasillisen. Useampaakin ruokapaikkaa uskallan suositella, tässäpä siis muutamia ravintolavinkkejä Gran Canarialle, olkaapa hyvät!

ravintolavinkkejä gran canarialle

ravintolavinkkejä gran canarialle

La Cueva – maistuvaa mustekalaa ja punaisia auringolaskuja

Ensimmäisenä iltana taisimme viihdyttää itseämme airbnb-asunnon piskuisessa keittiössä, mutta jo toisena talsimme puolentoista kilometrin matkan Sardinan kalastajakylän keskustaan, juuri sopivasti auringonlaskun aikaan. Yksi terassin pöydistä oli kuin tilauksesta vapaana, joten siihenhän me sitten istahdimme ihailemaan, kun päivätyönsä tehnyt aurinko värjäsi taivaanrannan oranssin kautta vaaleanpunaiseksi. Kylän ainoalla hiekkarannalla kävi kuhina pimeän tuloon saakka, sillä märkäpukuihin sonnustautuneet surffarit sinnittelivät aallon harjalla vielä viimeisissä valonrippeissäkin.

sardina la cueva

sardina la cueva

Tarjoilijan englanti oli ruosteessa, eikä meidän espanjassammekaan ollut kehumista, mutta onneksi elekieltä ymmärtävät kaikki. Sardiinileivät ja Teneriffalta tuotu valkoviini maistuivat mainioille, eikä mitään vikaa ollut friteeratuissa pikkumustekaloissakaan (joita en muistanut digitaaliselle filmille tallentaa). Ainoa virhe oli ajatella, että ilta-aikaan tarkenisi ohuella farkkutakilla, joten jälkiruoka jouduttiin jättämään tällä kertaa väliin tämän viluissaan hytisevän hölmön vuoksi. Niinpä jätimme perheravintolan jälkikasvun kikattelemaan youtube-videoille ja lähdimme kiipeämään kohti kotia.

sardina la cueva

sardina

Taskulampun valossa ja kaskaitten sirittäessä ympärillämme etsiydyimme takaisin valkoisena hohtavaan majoitukseemme. Valtameri pauhasi pimeydessä ja me nautimme vielä yömyssyt terassin turvassa. Rannan tuntumassa olisi ollut toinenkin airbnb-emännän suosittelema, kalaruuistaan tunnettu ravintola El Ancla, mutta sinne emme koskaan ehtineet. Ehkäpä ensi kerralla?

Kun seuraavana päivänä kipusimme lomakylän muurien ulkopuolelle, törmäsimme hylättyyn rakennukseen, jossa näkyi vielä merkkejä ravintolatoiminnasta. Puolet salista oli romahtanut, pöytiä ja tuoleja oli paiskottu sinne ja tänne. Terassilla oli ollut joskus baari, jonka näköala on auringon laskiessa on ollut varmasti vertaansa vailla. Kylän kultaisimmat vuodet olivat ilmeisesti jo takanapäin, sillä myös rantabulevardin päässä aikanaan komeillut hotelli-ravintola oli muutettu rähjäisiksi asunnoiksi, joiden ikkunoista puolet oli peitetty laudoituksin.

sardina

Sardinan kylä sijaitsee aivan Gran Canarian luoteiskulmalla. Jos autoilee moottoritietä GC-2 pitkin, kannattaa puikahtaa katsomaan, miltä entisaikojen kalastajakylässä tapahtuu. La Cueva palvelee myös lounasaikaan, ja kylmää juomaa saa pitkin päivää, kuten Espanjassa kuuluukin.

La Cueva
80 Avenida Alcalde Antonio Rosas, Sardina

Cafetería Sofía – lounaalla paikallisten parissa

Matkalla Sardinasta Las Palmasiin halusimme pysähtyä Gáldarissa, tulivuoren kraaterin kylkeen rakentuneessa kaupungissa. Mies seurasi reippaasti apukuskin paikalta tulevia ohjeita ja puikkelehti vanhan kaupungin kapeilla kujilla kuin vanha tekijä. Punaisessa Alfa Romeossa oli riittävästi vääntöä, vaikka kujat tuntuivat välillä nousevan ylöspäin 45 asteen kulmassa. Kun auto vihdoin saatiin sujautettua ahtaaseen taskuparkkiin, kävikin ilmi, että ravintola, jonne olimme saaneet suosituksen oli suljettu.

galdar cafeteria Sofia

galdar cafeteria Sofia

Palloiltuamme hetken päädyimme isommalle aukiolle, jonka laidalla istuskeli espanjalaisia rouvia ja harmaapäisiä herroja kahvikupposten äärellä. Onneksi ruokasanastosta saa heikommallakin espanjantaidolla selvää, sillä liitutaulun mukaan vaatimattomasta kahvilasta sai myös ruokaa. Tilasimme mustekalaa, ryppyperunoita ja friteerattua juustoa. Vaikka tupakka tuprusi ja väittely viereisissä pöydissä kävi välillä kiivaaksi, tai ehkä juuri siksi, tykästyimme paikkaan kovasti. Palvelu oli tehokasta ja ruoka oikein hyvää. Ahmaisimme aterian kitusiimme, ja pian jo kiemurtelimme navigaattorin ohjeiden mukaan kohti moottoritietä.

Cafetería Sofía
Plaza de Santiago, 6, 35460 Gáldar

Grill Costa Mar – Puerto Ricon paras paella!

Yhdeksän päivän aikana ehdimme kiertää autolla käytännössä koko saaren. Välimatkat eivät linnuntietä ole pitkiä, mutta länsirannikolla kulkeva tie kiemurtelee vuorten ja kukkuloiden rinteillä niin, että matkavauhti ei juurikaan 60 km/h ylitä. Vaikka mikäs siinä, aikaahan meillä oli. Aikaa oli piipahtaa myös Puerto Ricossa, jossa majaili sattumalta Saksassa asuva ystäväpariskunta perheineen.

Puerto Rico

Pakettimatkakohteena tunnettu kaupunki oli pienen kalastajakylän ja vehreyden keskellä kiemurrelleiden serpentiiniteiden jälkeen hämmentävä kokemus. Valkokylkiset kukkulan rinteillä vieri vieressä kohoavat hotellikompleksit tuntuivat jatkuvan taivaaseen saakka. Ravintoloita oli pilvin pimein, mutta onneksi ystävämme olivat tehneet taustatyön hyvin. Teimme treffit eteläisemmälle satama-altaalle, sille samalle aallonmurtajalle, jossa sijaitsee myös Ulvova Mylläri – baari josta saa siideriä ja suomalaista lonkeroa ja varmasti myös lihapullia. Astelimme määrätietoisesti maanmiehiemme ohitse ja asetuimme mukavasti Grill Costa Marin muovituoleihin. Vähän mietitytti, mikä mahtaa olla ruoan taso, mutta Foursquare-sovellus vakuutti tähtiä olevan enemmän kuin tarpeeksi.

Puerto Rico grill costa mar

Meitä oli pöydässä kuusi aikuista ja yksi taapero, ja tilasimme paellaa koko porukalle. Ystäväni valisti, että paella on espanjalaisten hernekeitto. Sitä syödään aina torstaisin ja nimenomaan lounasaikaan. Ja kuinka ollakaan, sattui olemaan torstai ja kellokin täsmäsi tilauksen laatuun. Odottelimme juomiemme kanssa ruokaa melkein tunnin ja ajatukset ehtivät siinä ajassa lainehtia laidasta laitaan. ”No ainakin ne tekee sen alusta asti!” ”Mikä hitto tässä nyt kestää, ihan hirvee nälkä.””Hei nyt ne toi tuohon sivupöydälle lautaset, ihanku jo tuoksuisi paella!”

Puerto Rico grill costa mar

Lopulta pöydän viereen kannettiin jättimäinen valurautapannu, josta tarjoilija annosteli meille reilut lautaselliset ja asetteli vielä äyriäiset nätisti lautasen laidoille. Paella oli todella herkullista! Harmitti ainoastaan se, että emme jaksaneet syödä puoliakaan jumalattoman suuresta pannullisesta, vaikka parhaamme teimmekin. Loppujen lopuksi nopeaksi lounaaksi suunniteltu tapaaminen kesti kokonaiset kolme tuntia, olipahan kerrankin aikaa vaihtaa kuulumiset kunnolla!

Grill Costa Mar
C.C.Puerto Base, Calle Juan Rodríguez, Puerto Rico

Las Palmasissa vietimme neljä päivää. Kaikki etukäteen arvotut ravintolat pitivät ovensa tiukasti säpissä, joten annoimmme sattuman päättää syömäpaikoista myös saaren pääkaupungissa. Mukana matkasi myös siskoni, joka on keliaakikko, joten kuppilan valinnassa piti olla hieman tavanomaista tarkempi.

las palmas Te lo Dije Pérez

las palmas Te lo Dije Pérez

Heti ensimmäisenä iltana vedimme vesiperän, vaikka Te lo Dije Pérez -olutravintolan ovenpieleen kiinnitetyssä ruokalistassa olikin lupaavasti merkitty gluteenittomat annokset erikseen. Kesken pääruuan tarjoilija nimittäin säntäsi keittiöstä siskoni luo ja pyysi hädissään lopettamaan syömisen. Kastikkeessa oli sittenkin vehnäjauhoja, vaikka asia oli erikseen vielä espanjaksi käännetyn ”minulla on keliakia, enkä voi syödä gluteenia” -lappusen kanssa kokilta varmistettu. Maku meni myös omasta annoksesta, vaikka olin juuri ehtinyt sitä seuralaisilleni kehua. Seuraavina päivinä meillä onneksi kävi parempi tuuri.

200 gramos – gluteenittomia burgereita ja komeita cocktaileja!

Pussioluiden ja uskomattoman auringolaskun jälkeen pudistelimme Las Canterasin rannan hiekat takapuolistamme ja liityimme rantabulevardia pitkin paseeraavaan turistijoukkoon. Kasvatimme nälkää useamman kilometrin verran, kunnes suuntasimme kulkumme kohti keskikaupunkia. Ensin tuntui, että ravintolat on piilotettu katseilta kauas pois, mutta sitten askeleemme osuivat Ruiz de Alda -kadulle, jossa sunnuntaista huolimatta oli useampia rafloja auki. Kutsuvimmalta vaikutti trendikkään oloinen 200 gramos burger & beverage, jonka listalta sai kaiken myös gluteenittomana. Valikoimassa oli myös pitkä lista erilaisia smoothieita ja mehuja, jos kevyempää suuhunpantavaa etsii.

las palmas

200 gramos

Minä en osannut valita, joten tilasin kolme miniburgeria. Tyytyväisinä mussutimme hampurilaisia, ja siemailimme varsin instagram-ystävällisiä juomia. Ranskalaiset olivat rapeita ja burgerit laadukkaita. Minihamppareiden makuyhdistelmät olisivat voineet toimia paremminkin, seuralaiset sen sijaan olivat osanneet valita illallisensa osuvammin. Vatsat täynnä tallustimme lähimmälle bussipysäkille ja nuokuimme 10 minuutin matkan vanhaan kaupunkiin.

200 gramos

200 gramos

200 gramos

Ravintolan testasi myöhemmin samalla viikolla myös Hannan soppa perheineen, ja ainakin pienimpiin matkalaisiin sapuskat upposivat paremmin kuin hyvin.

200 gramos
Calle Ruiz de Alda, 26, Las Palmas

Los 5 sentidos – viihtyisä viinibaari vanhassa kaupungissa

Eräänä iltana, kun haahuilimme vanhan kaupungin kaduilla hitaasti kohti Santa Anan katedraalin kulmilla sijanneesta kattohuoneistosta, löysimme itsemme Los 5 sentidos -viinibaarista, vain kahden korttelin päästä kotoa. Jälkiruoka oli jäänyt edellisessä ravintolassa syömättä, joten mielemme teki pientä makeaa. Täpötäyden, kuormalavoista tehdyillä kalusteilla sisustetun kuppilan listalta löysimme caipirinja-sorbetit. Mikä ihana mintun ja limen liitto makean jäisessä muodossa!

las palmas los 5 sentidos

las palmas los 5 sentidos

las palmas los 5 sentidos

Ihastuimme paikkaan niin, että palasimme sinne seuraavana päivänä lounaalle. Viinibaarin omistaja hääri touhukkaana ympärillämme ja osasi suoralta kädeltä kertoa keliaakikolle sopivat annokset. Gluteenitonta leipääkin oli tarjolla, tuoreena vieläpä. Lisää pisteitä ropisi Los 5 sentidosin laariin. Tilaamani turska oli tuoretta ja seuralaisteni liha mehevää. Viinilistaa ei ole, mutta viinipullot ovat esillä ravintolan seinillä. Valikoima on todella laaja ja mielenkiintoinen. Muistiinpanoni tuolta lounaalta ovat paikassa hukka, mutta mielikuvat kolmen kuukaudenkin jälkeen niin positiiviset, että uskallan vahvasti suositella mestaa muillekin!

las palmas los 5 sentidos

las palmas los 5 sentidos

las palmas los 5 sentidos

Samassa kulmauksessa on kaksi muutakin mukavanoloista pientä ravintolaa ja muutaman korttelin takaa alkaa kuuluisa tapas-katu, jossa etenkin torstaisin käy kova kuhina. Myös kauppahalli tuoretiskeineen on samoilla huudeilla.

Los 5 sentidos
Calle armas n°13, Las Palmas

Ruoan perässä en edelleenkään Gran Canarialle lähtisi. Ainutlaatuinen luonto, vuorien vehreys, pauhaava valtameri ja huimaavat maisemat sen sijaan tekivät suuren vaikutuksen. Kannattaa kuitenkin antaa Kanariansaarille mahdollisuus myös ruokamielessä ja maistaa merenelävien ja viinien lisäksi ainakin paikallisia banaaneja, tomaatteja ja kahvia. Rommitömpsyäkin suosittelen, sillä onhan saarella myös oma rommitehdas!