Matkalla kirjailijaksi – pitkä päivä ruokakuvauksissa

Mitä sanoisit, jos kuitenkin lisättäisiin reseptien viereen ruokakuvat? Tuijotan typertyneenä läppärin näyttöä ja luen sähköpostiviestin kolmannen kerran. Kustantaja ehdottaa, että kuvauspäivä varattaisiin syyskuulle, että minä kokkaisin ja stailaisin, he hoitaisivat kirjaan valikoituneiden kolmentoista reseptin kuvaamisen. Ensimmäinen ajatukseni on ei. En halua, enkä osaa.

ruokaystävät kirjan kuvaukset

En ole tekemässä keittokirjaa stailattuine ruokakuvineen vaan matalan kynnyksen opusta, joka kannustaa yhdessä syömiseen. Kirjaa, joka on tyylitelty, joka istuu käteen ja joka on yksinkertaisen kaunis. Reseptit eivät ole pääosassa, yhdessä syöminen on. Siksi maalaan mieleeni yhden iltapäivän ajan uhkakuvia kirjasta, jota en halua tehdä ja vastaan kustantajalle kipakkaan sävyyn. En pidä ajatuksesta, sillä se on ristiriidassa alkuperäisen idean kanssa ja antaa liikaa painoarvoa reseptiikalle. Jos haluaisin tehdä keittokirjan, tekisin keittokirjan, puhisen ja lähetän vastauksen.

Saan paluupostissa empatiaa sekä  hyvät perustelut ruokakuvien puolesta, mutta päätän nukkua yön yli ennen kuin jatkan keskustelua.

Seuraavana päivänä otan etäisyyttä ja katson tilannetta ulkopuolisen silmin. Minua alkaa naurattaa. Olen istunut pöydän toisella puolella 11 vuoden ajan, ehdottanut kirjailijalle kautta rantain muutoksia kirjan ulkonäköön, yrittänyt varovasti ohjata sopivampaan suuntaan ja tarvittaessa suostutellut päättäväisin äänenpainoin toisenlaisia kuvia, uudenlaista kantta, parempaa paperivaihtoehtoa ja yksinkertaisempaa taittoa. Jotkut ovat ottaneet ehdotukset avosylin vastaan, mutta toiset ovat asettuneet poikkiteloin ja hyväksyneet muutokset vain pitkin hampain. Omasta esikoisesta ja siihen liittyvistä mielikuvista on vaikea päästää irti. Lopussa kaikki ovat olleet poikkeuksetta tyytyväisiä, myös ne, jotka aluksi puhisivat tai saattoivat marssia paikalta ovet paukkuen. Ja nyt minä olen hypännyt pöydän toiselle puolelle puhisemaan. Päätän suostua, kävi miten kävi.

ruokaystävät kirjan kuvaukset

Kolmentoista reseptin kokkaaminen kuvausta varten ahdistaa kuitenkin sen verran, että päädymme lopulta kompromissiin. Minun ei tarvitse huolehtia kuin siitä, että ruoka on ajallaan valmista. Valokuvaaja tuo mukanaan rekvisiitan, astiat ja kuvaustaustat. Ja mikä tärkeintä, hoitaa myös simppelin stailauksen. Sovimme kuvaukset syyskuun puolivälin tienoille. Varaan työhuoneelta perjantai-illan valmisteluille ja koko lauantaipäivän kokkaamiselle ja kamerahommille.

Pari päivää ennen kuvauksia alkaa jännittää. Vatsa pyörähtää sekaisin tämän tästä ja pää humisee täynnä ostoslistojaja minuuttiaikatauluja. Olen kuvannut kokkauksiani vuosien ajan, mutta vain omiin tarkoituksiini. Nyt kuvat painettaisiin paperille kirjaan, joka saattaa päätyä tuhansien ihmisten käsiin Suomessa ja ulkomailla. Vähemmästäkin hirvittää. Onneksi olen valinnut kirjaan vain tukun rakkaimpia luottoreseptejäni, jotka osaan kokata vaikka silmät suljettuina.

ruokaystävät kirjan kuvaukset

ruokaystävät kirjan kuvaukset

ruokaystävät kirjan kuvaukset

Keskiviikkona juna tuo minut Helsinkiin. Käyn tekemässä työhuoneella inventaarion ja listaan paperille kaiken, mitä kaupasta pitää viikonloppua varten hankkia. Torstaina kannan keittiöön kokkausviinit ja kassillisen kuiva-aineita sekä pullollisen samppanjaa. Se avataan, kun viimeinen kuva on saatu purkkiin. Perjantaina vaeltelen varsinaisen työpäivän jälkeen ruokakaupassa reilun tunnin ajan, vaikka yritän olla tehokas. Sitten kannan painavat kauppakassit työhuoneelle, kuuntelen äänikirjaa ja kokkaan sen minkä etukäteen voin.

Kiehautan linssikeiton, paloittelen lohen ja valmistan pastramin, pilkon kasvikset valmiiksi, irrottelen granaattiomenan siemenet, paistan suolaisen piirakan, teen sämpylätaikinan ja jätän puolukkapossetit jääkaappiin jähmettymään. Suklaapopcornit joudun tekemään kahteen kertaan, sillä ensimmäisen erän mikropoppareita onnistun käräyttämään. Olen unohtanut ostaa oliiviöljyn, joten joudun siirtämään artisokkatahnan sekoittamisen lauantaille. Puoli kahdeltatoista siivoan ja lähden kotiin nukkumaan. Uni tulee puoli yhdeltä yöllä.

Lauantaiaamuna kierrän vielä kaupan kautta ja kerään koriini jäätelöä, kokonaisina säilöttyjä tomaatteja, lisää tuoreita yrttejä sekä leipää. Työhuoneella pujotan essun päälleni, solmin nauhat vyötärölle, vedän villasukat jalkaan, nostan läppärin ikkunalaudalle ja järjestelen raaka-aineet eteeni. Kun valokuvaaja kurvaa taksilla oven eteen hieman yhdeksän jälkeen, minä hikoilen jo hellan ääressä. Tästä se alkaa, ensimmäinen kuvauspäiväni koskaan!

ruokaystävät kirjan kuvaukset

ruokaystävät kirjan kuvaukset

ruokaystävät kirjan kuvaukset

Kahteentoista mennessä on kuvattu melkein puolet resepteistä. Jalkoja särkee, sillä kivilattialla on kova seistä. Olisi pitänyt valita villasukkien sijaan lenkkarit tai terveyssandaalit. Avaamme punaviinin ja syömme lounaaksi tuntia aiemmin kuvatun pastan jämät. Katson kaaosta ympärilläni ja naureskelen itsekseni; minua tuskin kelpuutettaisiin ammattilaiskeittiöön. Jälkiruuaksi lusikoimme annokset puolukkapossettia ja sitten jatkamme töitä.

Kuvat valmistuvat yksi kerrallaan. Kun ruusukaalit kypsyvät uunissa tai tomaattisoosi porisee pannulla, käyn vilkaisemassa, millaisia astioita kameran eteen on aseteltu, mutta muuten annan kuvaajalle työrauhan. Luotan hänen ammattitaitoonsa täysin. Sini näyttää läppäriltä ensimmäisiä nopeasti käsiteltyjä versioita, ne ovat yksinkertaisen kauniita. Kolmen jälkeen juoksen esiliina päälläni läheiseen kalakauppaan hakemaan jättikatkaravunpyrstöjä. Kuvauspäivä on viimeistä reseptiä vaille valmis.

Viittä vaille neljä korkkaamme samppanjan, nostamme jalat ylös ja huokaisemme. Urakka on takana. Siivoamme vasta, kun lasit on juotu tyhjiksi.

ruokaystävät kirjan kuvaukset

ruokaystävät kirjan kuvaukset

Illalla saapuvat ystävät. Olen kutsunut heidät yhteiseen pöytään, jotta kuvattuja ruokia ei tarvitsisi heittää menemään. Yksin tai edes kaksin määrästä olisi ollut mahdoton selviytyä, eikä kaikkea olisi voinut pakastaakaan. Kaadan laseihin viiniä, kuuntelen kuinka mikro hurisee taustalla ja hellalla kiehuu siskon tuoma gluteeniton pasta. Istumme ison pöydän ympärille ja skoolaamme. Olkoon tulevaisuus täynnä samankaltaisia kohtaamisia, yhdessä syömistä, yhteisiä illallisia ja ystävien halauksia!

Sini Kramer Ruokaystävät

Olen kotona yhdeltätoista. Rättiväsyneenä, mutta tyytyväisenä. Ruokaystävät on taas askeleen lähempänä julkaisemista. Se saattaa olla käsissänne jo kahden kuukauden kuluttua. Kääk. Perhoset lehahtavat lentoon vatsan pohjalta ja adrenaliini pitää minut hereillä  vielä pari tuntia. Elämä on ihmeellistä.

Viimeinen kuva: Sini Kramer

Gluteenittomat uuniomenat mantelilla, kookoksella ja suolakinuskilla

Mitäs me syötäisiin tänään lounaaksi, kysyy mies läppärinsä takaa. Istumme mökillä pirtinpöydän ääressä toisiamme vastapäätä. Katson häntä tuskastuneena sormet näppiksellä ja sanon, etten tiedä, eikä jotenkin jaksa edes kiinnostaa. Lykkäämme lounasta ja lopulta lämmitämme hätävaraksi hankitun hernekeittopurkin, vaikka jääkaappi on täynnä tuoreita aineksia. Kokkausinspiraatio on ollut hukassa hurjan pitkään. Siksi olin erityisen onnellinen, kun eilen hedelmävadille asetellut punaposkiset kotimaiset omenat saivat aikaan mukavaa mielenliikehdintää. Pitkästä aikaa teki mieli kokata – ja kolme varttia myöhemmin nostin uunista maailman ihanimmat uuniomenat!

gluteenittomat uuniomenat

Tuntuu hyvältä, että tyhjän reseptipaperin kammo on vihdoin selätetty. Uusia ideoita muhii päässä ruuhkaksi asti. Tätä fiilistä ehtikin tulla jo ikävä.

Luulen, että ajatus uuniomenoista oli muhinut päässäni jo päiviä, aina siitä asti, kun selatessani somea törmäsin Annin uuniomenareseptiin. Halusin kuitenkin käyttää täytteeseen omia suosikkejani, kuten kookosta ja mantelijauhoa, joten sen Annin reseptin seuraamisen sijaan, kehittelin ihkaoman. Kaikki ainekset löytyivät mökin kaappien kätköistä, joten monimutkaiseksi tätä jälkkäriä ei voi millään mittapuulla moittia.

gluteenittomat uuniomenat

Uuniomenista tuli mielettömän hyviä, etten sanoisi parhaita ikinä. Ilman suolakinuskiakin olisi pärjännyt, mutta sus siunakkoon, minkä loppusilauksen se jälkiruualle antoi! Kookosta, kauraleseitä, mantelijauhoja ja vaahterasiirappia olen yhdistänyt aiemmin gluteenittomaan raparperipaistokseen ja taidanpa kokeilla samaa komboa jossain muodossa myös puolukan kanssa. On tässä syksyssä hyvätkin puolensa!

Vegaanisen version saat vaihtamalla voin kasvimargariiniin. Mantelit voit vaihtaa mihin tahansa pähkinöihin ja jos et pysty syömään mantelijauhoa, voit korvata sen vehnällä tai kaurajauhoilla. Vaahterasiirappikaan ei ole välttämätön, sillä mikä tahansa siirappi sopii tähän hyvin. Jos kaneli ei kiinnosta, kardemumma on myös hyvä vaihtoehto. Ja sitten asiaan!

gluteenittomat uuniomenat

Gluteenittomat uuniomenat mantelilla ja kookoksella

4–5 omenaa
25 g voita
2 rkl ruskeaa sokeria
2 rkl mantelijauhoa
2 rkl gluteenittomia kauraleseitä tai -hiutaleita
1 rkl kookoshiutaleita
Pari ripausta kanelia

Nopea suolakinuskikastike
25 g voita
1/2 dl vaahterasiirappia
1/ 2 dl mantelirouhetta tai -lastuja
Ripaus kanelia
Ripaus suolaa myllystä

Pese uuniomenat ja poista niistä siemenkodat joko omenaporalla tai terävällä, ohutteräisellä veitsellä. Sekoita kaikki kuivat aineet ja lisää huoneenlämpöinen voi. Nypi voi sormin kuiva-aineiden joukkoon. Ota sopivankokoinen uunivuoka, asettele uuniomenat sen päälle ja painele täyte omenoiden koloihin sormin tai pienellä lusikalla. Kokoa pieni keko täytettä myös omenan päälle. Paista uuniomenat 200 asteessa uunin keskitasolla n. 25 minuuttia. Loppuvaiheessa omenan kuori saattaa alkaa repeillä, joten tarkkaile tilannetta, jos haluat säilyttää kuoren ehjänä.

gluteenittomat uuniomenat

Tee suolakinuski, kun paistoaikaa on jäljellä kymmenisen minuuttia. Mittaa pieneen kattilaan voi, vaahterasiirappi ja mantelit. Kiehauta ja anna kuplia vielä hetki, että kinuski paksuuntuu vähän. Sekoita joukkoon ripaus tai pari kanelia ja rouhaise myllystä vähän suolaa. Ota omenat uunista ja valuta jokaisen päälle lusikallinen kinuskia. Jos olet suolakinuskifani, rouhaise ihmeessä vielä vähän lisää suolaa omenan päälle korostamaan makuja!

gluteenittomat uuniomenat

gluteenittomat uuniomenat

Gluteenittomat uuniomenat ovat niin suussasulavia, etteivät kaipaa välttämättä kaveriksi jäätelöä tai vaniljakastikettakaan. Herkuttele siis sellaisenaan tai aateloi jäätelöllä, jos mielesi tekee!

Haluanko sitä, mitä tarvitsen?

Jokin aika sitten silmiini osui Juliaihmisen kirjoitus, jossa pohdittiin rahankäyttöä sekä siihen liittyviä haluja ja tarpeita. Julia Thurén oli listannut asioita, joihin hänen tekisi mieli upottaa pennosensa ja verrannut niitä hankintoihin, joita oikeasti tarvitsee. Listat olivat kovin erilaisia. Myöhemmin huomasin myös Satu Rämön pohtineen samaa ilmiötä omassa blogissaan. Aihe jäi pyörimään mieleeni päiväkausiksi ja lopulta päätin itsekin osallistua keskusteluun. Pelkkä tavarataivaan haaveiden lista jäi lyhyenlännäksi, joten lisäsin omaani myös muita haikailemiani asioita, joita ei välttämättä rahalla saa.

mitä haluan mitä tarvitsen

Himoitsen ja haluaisin..

..hankkia mökille uusia vanhoja kalusteita. Vaikka pärjäämme nykyisilläkin mööpeleillä, haaveilen pitkästä ruokapöydästä, ajan patinoimasta emännänkaapista ja jykevästä lipastosta tai senkistä, johon saisimme kaikki rytkymme piilotettua. Emännänkaapin ovien taakse olisi ihanaa järjestellä kirpputoreilta haalimani lautaset ja lasit. Sinne mahtuisi myös kuvausrekvisiitta, joille ei ole muuten mökkikeittiössä käyttöä sekä pieni kokoelma keittokirjoja, jotka nyt seilaavat siellä täällä pienen tuvan pienillä pöydillä. Vanhat lattialankut odottavat varastossa parempia aikoja, sellaisia, jolloin ehtisimme poistaa vanhat maalit niiden pinnasta ja nikkaroida niistä kaksi pitkää pöytää. Toisen sisälle ja toisen ulos. Tuolit onkin jo hankittuna.

..kesäauton, jolla huristella lähikauppaan ja naapurikaupunkien kirpputoreille. Kaaralla voisi körötellä katsomaan Pieksämäen seudun nähtävyyksiä ja ihailemaan lukuisia luontokohteita. Ja niitä yllä mainittuja kalusteitakin olisi nelipyöräisellä menopelillä helpompi metsästää. Moottoripyörän selässä kun ei kulje pienempikään huonekalu. Mikä tahansa auto kelpaisi, kunhan se kulkee ja on katsastettu. Vaikka mieluiten toki ajelisin kesäiltoina kuplavolkkarilla, ikkunat auki ja hiukset lempeässä tuulessa hulmuten. Mies vastustaa ajatusta, järkevämpi kun on.

..SUP-laudan, jolla voin lipua pitkin tyynen mökkijärven pintaa ilta-auringon värjätessä maiseman kullankeltaiseksi. En tiedä uskaltaisinko oikeasti rantaa pidemmälle, sillä pelkään syviä vesiä, mutta ajatus on ylitsepääsemättömän houkutteleva. Moni muukin on lähtenyt toteuttamaan suppailuhaaveitaan, sillä vielä vähän aikaa sitten verkkokaupoissa myytiin ei-oota. Ehkä ensi keväänä raaskin raottaa kukkaroni nyörejä ja hankkia itselleni uuden harrastuksen.

..matkustaa Happy Hamletiin. Tätä haluan ehkä kaikkein eniten ja joudun pitämään näppini sotilaallisessa kurissa, etten varaisi lentoja Ranskaan koronatilanteesta huolimatta. Pieni pala taivasta vetää puoleensa suuritehoisen magneetin lailla, enkä tiedä kuinka pitkään voin enää vastustaa kiusausta. Olisipa teleportti jo keksitty!

..uusia asiakkaita ja lisää rahaa. Raha ei tee onnelliseksi, tiedetään, mutta helpottaahan se elämää. Yrittäjänä elän jatkuvassa epävarmuudessa. Ja vaikka tilanne juuri nyt on hyvä, mikään ei takaa taloudellista turvaaa muutaman kuukauden tai puolen vuoden päähän. Sen osoitti katkerasti viime kevät, jonka ennätysmäinen myynti romahti yhdessä yössä, kun asiakkaat alkoivat perua tapahtumiaan ja ravintola-ala pakotettiin panemaan pillit pussiin.

..arvostusta somevaikuttajana. Olen jatkuvasti kateellinen kollegoilleni, heidän seuraajamäärilleen ja unelmaduuneilleen. Tiedän, ettei siinä ole mitään järkeä, mutta vaikka kuinka koetan sitä itselleni tolkuttaa, kateus ja riittämättämyys nostaa päätään. Ehkä sen kanssa pitää vain oppia olemaan, keskittyä omaan tekemiseen ja yrittää hyväksyä, että nämäkin tunteet kuuluvat asiaan. Tuskin nimittäin olen ainoa, joka kipuilee kateuden kanssa.

..laiskotella sohvalla ajattelematta yhtään mitään. Lötkötellä ilman, että takaraivo tekee tiliä tekemättömistä töistä tai että mieli muistuttelee likaisesta lattiasta tai kaaoksesta keittiössä. Yrittäjän arjessa viikonpäivät hämärtyvät ja viikonloppuisinkin tulee liian usein hoidettua hommia. Sekin on ihan ok, jos vain muuten muistaa levätä ilman huonoa omatuntoa.

..tuoretta pullaa. Vaikka muuten en makean perään ole, pullaa tekee mieli joka ikinen päivä. Onneksi lähikaupassa myydään paikallisten mammojen leipomia ihanan tahmaisia kierrepullia. Pussillinen niitä odottaa nytkin mökkikeittiössä. Olisikohan jo aika keittää päiväkahvit?

Oikeasti tarvitsen..

..ajan hammaslääkäriin. En muista, milloin olen viimeksi käynyt hammaslääkärissä. Ehkä kuusi vuotta sitten, ennen kuin valmistuin Helsingin yliopistolta ja hoidatin hampaani kuntoon YTHS:n hellässä huomassa. Hammaslääkärivisiitti on yksi elämän epämiellyttävimpiä asioita ja välttelen sitä viimeiseen asti, vaikka tiedänkin sen olevan tyhmää.

..turvallisuuden tunteen tämän kaiken epävarmuuden keskelle. Sitä kai se on lopulta se uusien asiakkaiden haaliminenkin, turvallisuushakuisuutta. Tiedän, että palkkatöissä olisi ainakin normaalitilanteessa helpompaa olla, mutta silti en vaihtaisi yrittäjän statustani mihinkään. Minulla on onneksi rinnallani peruskallio, insinöörimies, johon epätoivon hetkillä nojata ja turvautua.

..enemmän aikaa itselle ja tilaa luovalle ajattelulle. Ikuisena aikaoptimistina buukkaan kalenteriviikot täyteen tekemistä niin, että vielä iltaseiskaltakin usein istun läppärin edessä kännykkä kädessä. Pitäisi ehkä siirtyä käytäntöön, jossa viikossa on vähintään yksi arkipäivä varattuna vain olemiseen. Siirtää torstaina kesken jääneet hommat maanantaille ja pysyä kovana, kun asiakas yrittää sopia tapaamista perjantaille. Olikos se niin, että tuolla ylempänä kerroin haluavani lisää asiakkaita ja enemmän rahaa? OIkeasti arvostan vapaa-aikaani enemmän kuin seteleitä, joten tässä on taas yksi ryhtiliikkeen paikka.

..ystävieni seuraa silloin tällöin. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta vaikka sosiaalisena introverttina nautin ihmisten kohtaamisesta, palautuminen sosiaalisista tapahtumista on hidasta. Siksi en jaksa juosta juhlissa, lounailla, lasillisilla ja dinnereillä joka päivä. Haluan tavata rakkaitani, mutta tarvitsen myös omaa aikaa, jolloin ei tarvitse kommunikoida kenenkään kanssa, eikä reagoida mihinkään.

..uuden moottoripyöräkypärän ja paremman ajohupun kylmille keleille. Nykyisen kypäräni ostin kuukauden kuluttua ensitapaamisestamme. Mies liikkui moottoripyörällä ja minun piti päästä kyytiin. Ostin potan mopoliikkeestä, kriteerinä puhtaasti hinta. Meteli kypärän sisässä on sen mukainen, ja korvatulpat ja vastamelukuulokkeet auttavat vain tiettyyn pisteeseen asti. Seuraava steppi hiljaisempaan kyytiin on kalliimpi kypärä. Myös kypärän sisään puettava paksumpi ajohuppu on halvin mahdollinen. Sen paksut saumat painavat ikävästi ja parin tunnin ajomatkan jälkeen päähän sattuu vielä pitkään. Molempien ostoprosessi vaatii aikaa, ahdistavan sovitusrumban ja jonkinmoisen setelinipun. Täytynee pitää silmät auki alennusmyyntien alkaessa.

..lisää kulttuuria elämään. Koronakevään jäljiltä kulttuurikiintiössäni on valtava vaje. Lähden ulkoiluttamaan museokorttiani heti, kun palaamme kaupunkiin – jos tartuntatilanne sen vain sallii. Kaipaan teatteria, konsertteja ja muita kulttuuririentoja ja haluan käyttää roposeni koronakurjuudessa rypevien taiteentekijöiden hyväksi.

..LIIKUNTAA! Kylmä totuus on, että olen jämähtänyt mökillä paikalleni. Pitkät kävelylenkit, virtuaalijoogat, tanssitunnit ja kotijumpat ovat jääneet täysin unholaan. Piha on niin pieni, että hyötyliikunnastakaan ei oikein voi puhua. Satunnaiset risusavotat, muutamat marjastusretket ja harvat haravointipäivät eivät missään määrin korvaa aktiivista hikoilua. Jyrkkä mökkipolku panee puuskuttamaan ja lyhyt uintipyrähdyskin hengästyttää. Pihakeinu, laituri ja riippumatto houkuttelevat hikoilua enemmän, joten tässä sitä nyt ollaan, suoraan sanottuna rapakuntoisena. Tarttis varmaan tehrä jotain?

mitä haluan mitä tarvitsen

Hämmennyin vähän itsekin siitä, miten erilaiset listani ovat. Näyttää siltä, etten erityisesti haaveile asioista, joita todella tarvitsen. Silmiä avaavaa ja jotenkin pysäyttävää – taidan tietää minkälaisia tavoitteita loppuvuodelle asetan. Miltä sinun listoiltasi löytyy?