Sky Kitchen & View – huippuruokaa ja huimaavia näköaloja Ounasvaaralla

Yhteistyössä: Sky Kitchen & View

Kaivan kännykästäni sähköpostin. Pitkähihaisia ei välttämättä tarvita, siinä lukee. Mitä vähemmän teillä on päällä, todennäköisesti sen parempi. Ei, emme ole menossa hikoilemaan jumppatunnille tai iltalenkille heinäkuiseen metsään, vaan seisomme kylpyhuoneen peilin edessä ja ehostamme itseämme illallista varten. Rovaniemellä, Ounasvaaran huipulla sijaitseva Sky Kitchen & View on mitä ilmeisimmin kuumaakin kuumempi ravintola. Noudatamme neuvoa, pukeudumme vilpoisiin kesämekkoihin ja tilaamme taksin.

sky kitchen & view ounasvaara

Odotukset ovat korkealla, sillä olen päässyt maistamaan ravintolan upeita annoksia ennenkin. Sky Kitchen & View hurmasi maisteluannoksillaan jo tämän kesän Taste of Helsingissä, jossa se nousi ylivoimaiseksi suosikiksi kaikkien 11 ravintolan joukosta. Sekä kaskinauris-annos että tattikinuski-jälkkäri oli pakko tilata useampan kertaan tapahtuman aikana. Ja siitähän se ajatuskin sitten lähti. Lentolippu Rovaniemelle oli jo hankittuna, enää puuttui vain pöytävaraus.

ounasvaara

Heti hurautettuamme taksilla tunturin laelle tajusimme tehneemme vakavan virheen. Taksi olisi ehdottomasti pitänyt ohjeistaa ajamaan Ounasvaaran juurelle. Ainoa oikea tapa nousta tunturiin on nimittäin hissi. Tuolihissi palvelee kesäisinkin, joten mikäpä sen ihanampaa kuin ihailla vaaramaisemia kesämekon helmojen hulmutessa lempeässä suvituulessa, kun tuolihissi natisee leppoisaa vauhtia ylöspäin.

sky kitchen view ounasvaara

Hotellin ja ravintolan ulkokuori hämää. Taksikuskin mukaan joka toinen ulkomaalainen turisti valahtaa valkoiseksi rakennuksen nähtyään. Tämäkö todella on hotelli? Huoneissa en ole käynyt, mutta ravintolasali on klassisen tyylikäs. Toki aikaa nähnyt, mutta valoisa ja kaikin puolin miellyttävä. Lämpötilasta ei voi sanoa samaa. Siskoni rannetietokone näyttää +33 astetta. Ravintolasalin ikkunat ovat suuret ja ne avautuvat ilta-aurinkoon. On niin kuuma, että voi sulaa.

Mutta me emme valita, sillä keittiössä on taatusti vieläkin kuumempaa. Ikkunoista avautuva näköala salpaa hengen. Ilta-aurinko värjää ravintolasalin keltaisellaan. Ikkunan ohi jolkottaa poro. Ympärillämme leviää pohjoinen vaaramaisema.

ounasvaara

Keittiön tervehdyksenä pöytään kannettu vegaaninen omenafenkolikeitto on ihanaa. Kelopuusta valmistetun leipälaudan päällä on tummaa leipää, joka on leivottu appelsiinimehuun. Ruskealla voilla aateloitu voi on täydellinen makupari makean leivän kanssa. Keliaakikkosiskoni on otettu hyvin huomioon: pehmeä gluteeniton leipä on aseteltu voipaperin päälle, jotta leipälautasena käytetystä kelokiekosta ei tarttuisi murustakaan mukaan.

sky kitchen view ounasvaara

sky kitchen view ounasvaara

sky kitchen view ounasvaara

Ensimmäinen kaato viiniä on sekin paitsi biodynaaminen, myös vegaaninen. Kirkastamaton Weisburgunder on Weingut Beck -viinitalon rakkaudella tuottama. Isältään viinintuottajan tittelin perinyt Judith panostaa määrän sijaan laatuun ja onkin lausahtanut, että kuka tahansa voi tehdä maailmanluokan viiniä, vain minä voin tehdä tämän viinin tässä ja nyt. Siinä hän on harvinaisen oikeassa. Oikeammin ei voisi tätä illallista aloittaa.

sky kitchen view ounasvaara

sky kitchen view ounasvaara

Seuraavaksi pöytään saapuu lempiaineksiani, naurista ja kyssäkaalia. Yhteistyössä Anu Pentikin kanssa suunnitellulle lautaselle on aseteltu nauristartaria ja pikkelöityä kyssäkaalia, persiljamajoneesia, tattarikeksiä ja savustettua kananmunavalkuaista. Nättiä ja maistuvaa. Oikein asiallinen alkuruoka.

Toinen alkuruoka kutkuttelee makuhermojani erityisellä tavalla. Broilerinmaksamousse, omenahillo ja kuusenkerkällä maustettu briossi ovat taivaallinen yhdistelmä. Tekisi mieleni kopauttaa ruokailuvälineitäni pari kertaa pöytää vasten kuin Masterchef-tuomarit silloin, kun ruoka on erinomaisen onnistunutta. Kun kylkeen kaadetaan vielä lasillinen jälkkäriviinin aromeilla varustettua alsassilaista grand cruta, huutaa suuni silkkaa hallelujaa! Kirpeän omenan ja lempeän maksamoussen liitto on ehdottomasti painettava muistiin myös kotikokkailuja varten.

sky kitchen view ounasvaara

sky kitchen view ounasvaara

Kolmantena ruokalajina tarjoillaan sienirisottoa, grillattuja broccolinejä ja timjamilientä. Ensimmäisen haarukallisen syötyään siskoni toteaa, että tämän jälkeen mikään risotto ei tunnu miltään. Maku on todella intensiivinen. Nyökkään hyväksyvästi, mutta sen sijaan, että unohtaisin risoton valmistuksen omassa keittiössä, otan haasteen vastaan ja tähtään korkealle. Rima on nyt asetettu.

sky kitchen view ounasvaara

Pääruokana on itseoikeutetusti poroa. Annokset kiikuttaa eteemme kokki, joka on kotoisin mistäpä muualtakaan kuin Lapista. Poron sisäfileen seuralaisina köllöttelevät paahdettu juuriselleri, kesäkaali, sipulipyree ja puolukkakreemillä kruunattu, perunajauhoihin ja viiniin leivottu gluteeniton veripalttu. Kastikkeeksi on redusoitu poron luista keitetty liemi, johon on lisätty poron rasvaa hienoksi jauhettuna. Kastike on kermainen, mutta tippaakaan kermaa ei ole lisätty. Vatsa alkaa olla jo ääriään myöten täysi, mutta vastaväitteistä huolimatta kaavimme leivänpalalla viimeisetkin pisarat suihimme.

sky kitchen view ounasvaara

sky kitchen view ounasvaara

Suu raikastetaan vadelmalla ja lakritsilla, sen jälkeen jälkiruokavatsa vetää uhmakkaasti vielä mansikkaa, valkosuklaata ja vaniljaa. Palvelu on asiantuntevaa ja ensiluokkaista, mutta samalla riittävän rentoa. Hymy on herkässä, vaikka olosuhteet näillä helteillä ovat varmasti tavallista haastavammat. Arvostamme.

ounasvaaran näkötorni

ounasvaara

Ravintolan viimeiselle seurueelle jälkiruoka tarjoillaan kattoterassille. Meille riittävät maisemat, sillä aurinko häikäisee vielä yhdeksän jälkeenkin. Korkkarit vaihtuvat tennareihin, sillä paluumatka hotellille tehdään jalan. Aurinko laskee pilvien taakse juuri, kun kipuamme vaaran huipulla seisovan näkötornin ylimälle tasolle. Ilta ei olisi täydellisempi voinut olla.

sky ounasvaara

Tänne on tultava uudelleen. Tuolihissillä – suksien kanssa tai ilman. Kiitos Sky Kitchen & View, todistit, että lapsuuden kotikaupungistani on kehkeytynyt todellinen ravintolakaupunki!

Illallisen tarjosi Sky Kitchen & View.

Kyyttökavereita ja tuoretta valkosipulia – vieraisilla Sappion luomutilalla

Nimismiehen kiharoille kulunut hiekkatie pöllyää niin, ettei eteensä tahdo nähdä. Edellisistä sateista on kolme viikkoa aikaa, ja helleputki on saanut pientareen niittykukatkin nuokkumaan. Matelemme traktorin perässä, ja pohdimme mitä sitä ajavan isännän päässä mahtaa liikkua. Toivoo taatusti sadetta yhtä paljon kuin luontokin.

Noin neljän kilometrin päässä Juva–Savonlinna-tieltä, kääntyy vasemmalle Pikkusappiontie. Pian nenään hiipii lapsuudesta tuttu maatilan tuoksu – tässä lähellä asuu kymmeniä kyyttölehmiä ja -sonneja, itäsuomalaista alkuperäiskarjaa. Sappion luomutila on aivan nurkan takana.

sappion luomutila kyyttö

Kuorolaulu on ihmeellinen harrastus. Sitä kautta tutustuu ihmisiin, joihin todennäköisesti ei missään muualla vahingossakaan törmäisi. Kuten nyt Frans Jaatiseen ja Alexandra Lindqvistiin, jotka ottivat muutama vuosi sitten haltuun Sappion sukutilan, ja mittailevat saappaillaan nyt pellon piennarta kuin vanhat tekijät konsanaan. Maalle muuttaminen ei kuulemma ole kaduttanut hetkeäkään, päinvastoin.

Sappion luomutila on sopivasti mökkimatkamme varrella, niinpä tuotevalikoima on tullut jo varsin tutuksi. Kyytönlihan lisäksi luomutilalta voi ostaa valkosipulia. Kesällä tuoreena, myöhemmin syksyllä ja talvella kuivattuna – kokonaisena, myllystä pyöräytettävänä rouheena, lastuina tai perinteisenä valkosipulisuolana. Valkosipulimyllystä on tullut meidän keittiössä jo legenda. Valkoista kultaa rouhaistaan niin leivän päälle kuin patoihin ja kattiloihinkin.

sappion luomutila valkosipuli

Tällä kertaa olemme ostosvisiitillä niin ikään kuoroharrastuksesta elinikäisiksi ystäviksi tarttuneiden leidien kanssa. Halaamme, vaihdamme kuulumiset ja sitten ryhdymme kaupantekoon. Ostamme reilun kilon tuoretta ulkofilettä, pari kourallista juuri pellosta nostettua valkosipulia ja ison rasiallisen itsepoimintana myytäviä saskatoon-pensaan eli marjatuomipihlajan sinisinä hehkuvia marjoja. Fransin vanhempien vastalinkoamaa hunajaakin olisi tyrkyllä, mutta mökin hunajavarastot on harmillisesti juuri ehditty täyttää edellisenä päivänä.

sappion luomutila valkosipuli

Pihalla kasvaa myös viiniköynnöksiä ja kymmeniä korkeita tyrnipensaita. Makeanhimoisia lintuja suitsitaan kaiuttimista kantautuvilla petolintujen äänillä. Kissat loikoilevat laiskoina auringossa, lehmät mölisevät vähän kauempana metsälaitumella. Sonnit seisovat omassa aitauksessaan. Yksi niistä tulee tutustumaan kameraan. Häntä heilauttelee paarmanperkeleitä kauemmanksi ja kosteat silmät seuraavat tarkasti, mitä aitauksen toisella puolella tapahtuu. Emäntä huikkaa kauempaa, että sonnin nimi on Onni. Onni-sonni on uteliaalla tuulella, tai sitten se vain tykkää paistatella linssin tuolla puolen.

sappion luomutila kyyttö

sappion luomutila kyyttö

Tämän luomummaksi ei naudanliha muutu. Vaikka olen sekasyöjä, mietin tarkkaan, mitä suuhuni laitan. Tehotuotettuun broileriin en juurikaan enää koske, eikä possuakaan tule kaupasta kotiin kannettua. Naudanlihaa syön silloin tällöin, mutta silloinkin haluan tietää, millaiselta tilalta liha on peräisin. Ostan aina luomua, ja jos sitä ei ole tarjolla, käännyn usein kannoillani ja kävelen takaisin kasvislaarien ja vihannesröykkiöiden äärelle. On ilo ostaa suoraan tuottajalta ja tukea samalla tilallisia, sellaisia, jotka haluavat kasvattaa suomalaisten ruokapöytään kestävää syötävää ja tekevät sen eettisesti.

sappion luomutila kyyttö

Olemme unohtaneet kylmälaukun kotiin, mutta kätevä isäntä kaivaa kätköistään kylmäkallen, painaa se lihaa vasten ja käärii koko komeuden tiukasti sanomalehtipaperiin. Vilkutamme mennessämme sonninmullikoille ja köröttelemme mökin kesäkeittiöön sytyttelemään grilliin tulia.

Hiiligrillissä kovalla lämmöllä nopeasti kypsennetyt ulkofilepihvit (kaksi minuuttia per puoli) maistuvat mielettömän hyville, mehukkaampia pihvejä en muista nauttineeni vuosikymmeneen. Ja saskatoonit, ne häviävät rasiasta muutamassa minuutissa. Yhdessä muurinpohjalettujen ja vaniljajäätelön kanssa, tietenkin.

sappion luomutila valkosipuli

ps. Sappion luomutilan tuottamaa valkosipulia voi ostaa paitsi suoraan tilalta, myös verkkokaupan kautta. Lisäksi tuotteita on saatavilla ainakin Juvalta sekä valikoiduista pääkaupunkiseudun marketeista. Kyytönlihaakin on välillä tarjolla myös meille etelän asukeille. Kannattaa siis ottaa Sappion luomutilan Facebook-sivu seurantaan, sitä kautta tiedotetaan silloin tällöin tapahtuvasta pop up -myynnistä. Ja jos Sappion luomutila on sinunkin (mökki)matkasi varrella, käy ihmeessä kylässä, mutta muista pirauttaa ensin, jotta siellä tiedetään olla paikalla!

Maistuva mustikkamuru, rapea mustikkapiirakka vai sittenkin molemmat? – terveiset mustikkametsältä!

Suosikkimarjani on ollut tähän päivään saakka puolukka. Sellaisenaan tai maltillisesti sokeroituna survoksena, mutta ei koskaan keitettynä äklömakeana hillona. Puolukka sopii kaiken kanssa, mutta parasta se on paitsi perinteisesti verilettujen, maksapihvien ja poronkäristyksen kanssa, myös makkara- ja kananmunakastikkeiden kylkiäisenä. Toimii erinomaisesti myös hampurilaisen välissä tai voileivän päällä. Vaniljajäätelön seuralaisena nautittuna yhdistelmä lähentelee maanpäällistä taivasta.

mustikkametsällä

Sitten seuraa se mustikan värjäämä mutta. Vaaka on nimittäin kallistumassa metsiemme sinisen supermarjan puoleen. Vuokramökin maastossa minuun iski mustikkahulluus. Marssin ämpärin kanssa metsään, en vain yhtenä, vaan jopa kahtena päivänä. Minä, jonka kärsivällisyys on kärpäsen luokkaa, kun puhutaan marjastamisesta. Minä, jonka suurin saalis marjametsästä on tähän mennessä ollut kahvikupillinen sinisiä aarteita aamiaisjugurttia varten.

Siellä minä kyykin ja kävin järjestelmällisesti läpi jokaisen marjoista notkuvan varvun. Kului tunti ja sitten toinen. Selkää kivisti, mutta jättimäisiksi paisuneet marjat pitivät otteessaan vielä kolmannenkin tunnin ajan. Tuulenpuuskat puhalsivat hyttyset loitolle ja paarmanperkeleetkin ymmärsivät pysyä kaukana.

mustikkametsällä

Sormet ja suu sinisinä lompsin lopulta lainasaappaissani mökin pihaan, enkä voinut uskoa mitä olin juuri saanut aikaan. Nauratti, sillä tajusin, että tämä jos mikä, on keski-ikäisyyden vuorenvarma tunnusmerkki. Nyt mökin pakastin pursuaa marjoja, jotka kuljetetaan aikanaan styroksisessa kylmälaukussa kaupunkikotiin. Elokuun mökkiaamiaisten marjat poimitaan tuoreina suoraan pihan puskista, sillä siellä niitä riittää, edelleen.

Kun anoppi- ja appiehdokas karauttivat autollaan mökkipihaan, mustikkapiirakka-ainekset oli mitattu jo valmiiksi pieniin kulhoihin. Tulikuuma piiras tarjoiltiin vaniljajäätelön kera. Ilmeistä päätellen miniäkokelaalle kirjattiin taas lisäpisteitä päänsisäiseen muistikirjaan.

mustikkapiirakka

Tämä mustikkapiirakka on Sikke Sumarin superhyvän mustikkapiirakan ja itse kehittelemäni murupaistoksen rakkauslapsi. Yksi taikina riittää n. 26 cm halkaisijaltaan olevaan piirakkavuokaan. Saat piirakasta täysin gluteenittoman, jos vaihdat pohjan jauhot esim. luontaisesti gluteenittomaan kaurajauhoon. Ohje toimii myös ilman pohjaa, silloin voit ripotella mustikat suoraan voideltuun vuokaan ja lisätä muruseoksen sen päälle. Piirakkaversioon kannattaa sotkea mustikoiden joukkoon hieman perunajauhoja sitomaan ylimääräistä nestettä. Mökillä ei moista ylellisyyttä kaapissa ollut, joten leivoimme ilman, jolloin piirakasta tuli tavallista löysempi.

Rapea mustikkamurupiirakka

Pohja:
175 g voita
2 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
Vajaa 1 dl ruokosokeria
1/2 tl leivinjauhetta
(1 tl kardemummaa)

Mustikkamuru:
n. 4 dl mustikoita
(perunajauhoja)
75 g huoneenlämpöistä voita (+ 2 rkl voiteluun)
1 dl ruokosokeria
loraus (vaahtera)siirappia
1,5 dl kookoshiutaleita
1/2 dl mantelijauhoja
1/2 dl kaurahiutaleita

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sulata pohjaan tarvittava voi ja sekoita se muihin aineksiin. Lusikoi löysähkö taikina voideltuun tai leivinpaperoituun vuokaan ja painele sormin ohueksi vuoan pohjalle ja reunoille. Taikina on hyvin rasvainen, mutta niin sen kuuluukin olla. Lisää päälle mustikat (ja perunajauho) ja paista uunissa 20 minuuttia.

mustikkapiirakka

Käännä sitten uunin lämpö 225 asteeseen, ota piirakka pois uunista ja ripottele sen pinnalle muruseos. Paista uunissa vielä n. 10 minuuttia tai kunnes muru on rapean ruskeaa. Anna piirakan vetäytyä ja jäähtyä n. 10 minuuttia ennen tarjoilua. Lusikoi päälle vaniljajäätelöä ja ole oikeutetusti ylpeä aikaansaannoksestasi, niin minäkin olin!

mustikkamurupiirakka

Kaikki hyvä päättyy aikanaan, niin on mökkielämänkin laita. Jäljellä on enää kolme ja puoli päivää, sitten kutsuu arki ja työ. Onneksi ovat pitkät syysviikonloput, niiden avulla tekohengitän vielä hetken mökkikesää 2018.