Vappubrunssin peruspilari – kirkas perunasalaatti luottoreseptillä

Joko teillä on juomat kylmässä, munkit paistettuna, sillisalaatti marinoitumassa ja tippaleivät tulilla? Ei hätää, ei täälläkään. Kotona on kaaos, sormet kiitävät näppäimistöllä, nälkä kurnii vatsan tietämillä ja ilmapallotkin odottavat vielä kauppakeskuksen uumenissa ostajaansa. Hyvin tässä vielä ehtii.

vappukattaus

Yksi asia on kuitenkin hoidettu, nimittäin vapun kaksipäiväisen ruokajuhlan peruspilari, kirkas perunasalaatti, se tekeytyy jo jääkaapissa. Kaiken muun voi ostaa tilanteen niin vaatiessa valmiina, mutta kirkas perunasalaatti on tehtävä itse, sillä ilman sitä vappu on vain yksi päivä kaltaistensa joukossa.

kirkas perunasalaatti

Me vietämme vappuaattoa tänä vuonna kaksin. Kevät on ollut työrintamalla raskas, eikä Esplanadin puistoon ahtautunut ihmismassa, hermostuttava hälinä ja humaltunut väkijoukko tunnu ajatuksena kovinkaan houkuttelevalta. Möllöttelemme siis keskenämme, painamme kuudelta päähämme valkoiset lakit, poksautamme kuohuvan ja keittelemme kattilallisen parsarisottoa.

vappukattaus

Huomenna on ystävien aika. Vappupäivän brunssia vietetään Pasilassa, ja luvassa on legendaaristen gourmethodareiden lisäksi ainakin kirkasta parsaa, perunaslaattia(!), hummusta, tomatillosalsaa ja suolapähkinäkeksejä sekä serpentiiniä, ilmapalloja, kukkamekkoja ja kuplivia ihmisiä. Sitä ennen käymme kääntymässä Kaivopuistossa, aistimassa vappufiilistä ja katselemassa sopivan matkan päästä kauempana kuhisevaa juhlakansaa.

vappukattaus

Ennen kuin lauseet lähtevät laukalle, palataan takaisin asiaan. Kirkkaan perunasalaatin luottoresepti on kiertänyt kaveripiiriäni yli 15 vuotta. Vaikka välillä hairahdun kokeilemaan jotain uutta, palaan pian häntä koipien välissä takaisin tutun ja turvallisen äärelle.

kirkas perunasalaatti

kirkas perunasalaatti

Sittemmin olen lisännyt perunasalaattiin myös kirpeää retiisiä, mutta sen voi jättää hyvin poiskin. Oreganon voi vaihtaa johonkin toiseen yrttiin ja muutenkin vaihdella mausteita oman suun mukaan. Tärkeintä on marinoida sipulia vähintään kaksi tuntia (mieluiten enemmän), että sen maku pehmenee.

Kirkas perunasalaatti (10–12 hlölle)

2 kg kiinteitä perunoita
puoli nippua retiisiä
2–3 isoa punasipulia

Kastike:
Reilu 1 dl oliiviöljyä
1/2 dl viinietikkaa
1–2 tl suolaa
1–2 valkosipulinkynttä
1 rkl oreganoa
1 rkl hunajaa
2 rkl kaprista

Sekoita ensin kastike. Puolita sitten sipulit ja siivuta ne terävällä veitsellä niin ohueksi kuin saat. Holauta sipulisiivut kastikkeeseen, sekoita hyvin ja anna marinoitua vähintään 2–3 tuntia.

Keitä perunat. Kuoriminen ei ole välttämätöntä, se on oikeastaan mielipidekysymys. Minä jätän yleensä kuorimatta, paitsi, jos olen ottamassa ruokakuvia. Pilko potut pienemmiksi ja kaada niiden sekaan sipulit kastikkeineen. Sekoita perusteellisesti ja maista. Saatat tarvita lisää suolaa tai ehkä haluat rouhaista perunoiden joukkoon pikkuisen pippuria. Siinä se, vappuisen brunssipöydän kiistaton kunkku, kirkas perunasalaatti on valmis.

kirkas perunasalaatti

kirkas perunasalaatti

Vappusää on muuten taatusti sukua juhannukselle. Vaikka viikkoa ennen hellisi helle, porottaisi aurinko ja lämmittäisi leuto eteläinen ilmavirtaus, muuttuu säätila salamana, kun työväen riemujuhla tai keskikesän mittumaari tekee tuloaan.

Aavistan kyllä, miten tässä taas tulee käymään, mutta vetoan yläilmoihin silti. Taivas taitaa rakoilla jo, mutta olisiko mitenkään mahdollista hoitaa hommat niin, että huomenna, kun koko Helsinki vaeltaa virkeinä Kaivopuiston kollektiiviselle piknikviltille, pilvet lipuvat auringon edestä? Tahdon juhlia kevättä kukkamekkoon, pikkukenkiin ja ylioppilaslakkiin pukeutuen, en väistellä raekuuroja villapaidassa hytisten ja haarahyppyjä lämpimikseni harrastaen. Kiitos!

Erinomaisen hauskaa vappua kaikille, nauttikaahan kohtuudella ja pitäkää kavereista huolta!

Suomenlinnan Suupalat – mainioita makuelämyksiä muutamalla eurolla

Kolea tuuli puhaltaa mereltä, kesämekot on survottu takaisin kaapin ylähyllylle ja paljaat sääret verhottu paksujen sukkahousujen suojaan. Ähäkutti, hihkaisee huhtikuu, ja näyttää todellisen luonteensa. Suomenlinnan lautta halkoo vaahtopäisiä aaltoja. Ulkona käy kunnon puhuri, mutta sisätiloissa on niin lämmin, että hikoiluttaa. Viereisellä penkillä puhutaan venäjää, taaempana heiluvat vinhaa vauhtia italialaisten kädet. Aasialaiset turistit istuvat toisella puolella lauttaa ja tallentavat kännykkäkameroillaan jokaisen sekunnin. En tiedä, mitä muiden turistien päiväohjelma pitää sisällään, mutta meidän reittimme on selvä. Se kulkee ravintolasta ja kahvilasta toiseen, kunnes vatsa on täysi ja pää hienoisesti hiprakassa. Suomenlinnan Suupalat, täältä tullaan!

Suomenlinna

Suomenlinnan Suupalat on tapahtuma, jossa saaren ravintolat ja kahvilat esittelevät osaamistaan ja tulevan kesän maistiaisia. Makeita ja suolaisia makupaloja myydään tapahtumapäivänä naurettavaan 5 euron hintaan. Törmäsin tähän pienimuotoiseen ruokafestariin sosiaalisessa mediassa ja siltä seisomalta lähetin viestin miehelleni, joka kiinnostui siitä oitis. Sunnuntain ohjelma oli sitä myöten mukulakiviin naputeltu.

Café Vanille

Navakka tuuli ja kahdeksan asteen lämpötila pakottivat pukeutumaan villamekkoon ja tuulenpitävään takkiin, mutta tämä lapintyttö ei onneksi viileää viimaa säikähdä. Saavuttuamme saareen, marssimme ensitöiksemme matkailuinfoon karttaa hakemaan. Tapahtumalle ei ollut painatettu omaa karttaa, vaan tarkoitus oli suunnistaa ravintolasta toiseen matkailubrosyyrin avulla. Kaikki Suomenlinnan ravintolat eivät kuitenkaan olleet mukana tapahtumassa, joten helpompaa olisi ollut seurailla valmista reittiä tai tapahtuman omaa karttaa.

Päätämme aloittaa Valimolta. Kävellessämme läpi lehteen puhkeavien puiden reunustamien kujien tajuan, että jos Suomenlinnan Panimoa jätetään laskuista, en ole syönyt yhdessäkään Suomenlinnan ravintolassa aiemmin. On siis jo aikakin. Vilkaisen kelloa ja laskeskelen, että jos olemme ripeitä ehdimme koluamaan kaikki kahdeksan ruokapaikkaa päivän aikana. Kiristämme kävelytahtia, sillä nälkäkin jo ilmoittelee itsestään vatsan tietämillä.

Suomenlinnan suupalat Valimo

Suomenlinnan suupalat Valimo

Valimon tiskillä on tarjolla haukipullia, purjoa ja basilikaa sekä seitania, krossipottua ja seesamia. Tilaamme jaettavaksi haukipulla-annoksen ja pullon Suomenlinnan panimon saisonia. Kello on puoli yksi ja tupa on melkein täynnä. Saamme odotella annostamme hyvän tovin, mutta kun se saapuu, lusikoimme suurikokoisen pullan napoihimme erittäin hyvällä ruokahalulla. Maku on mainio – hauki on maustettu hyvin, basilikamoussea on terästetty kapriksilla ja purjo haudutettu ihanan pehmeäksi. Hieno alku hienolle päivälle!

Toisena vuorossa on kioskin kulmalla seisova Susisaaren Ruokala. Tilaamme molemmat annokset – tofua ja porkkalaohrattoa sekä koskenlaskijasilakoita. Lasiin kaadetaan moscatelin ja chardonnayn sekoitusta ja mustaa omenasiideriä. Asiakkaita astelee ravintolaan tasaisena virtana, viereiseen pöydän ruokavieraat ovat saapuneet syömään lautasillaan olevia wienerleikkeitä Kaukoidästä asti. Susisaaren Ruokalan suupalat jäävät kuitenkin Valimon varjoon. Porkkalasta on vaikea löytää savunmakua ja koskenlaskijakin on kadonnut jonnekin ärhäkän tillin alle. Annoskoosta annamme kuitenkin plussaa, sillä nälkä alkaa näillä eväillä vihdoinkin talttua.

suomenlinnan suupalat Ravintola Susisaaren Ruokala

Seuraavaksi suuntaamme lelumuseolle, jossa Café Samovarbar tarjoilee teetä ja makeita herkkuja. Paikalle oli kutsuttu myös helsinkiläisen Demmersin teehuoneen edustaja maistattamaan erilaisia teelaatuja. Viidellä eurolla saa valita lautaselle neljä pientä makeaa, lisäksi tilaamme kannullisen rosepippuri-greippiteetä ja kupin suodatinkahvia. Kahvila on ihanan idyllinen ja sijaitsee saarenkolkassa, jonne en ollut koskaan jalallani astunut. Sitruunamuffinssi sulaa suuhun, samoin mutakakku, eikä kumpikaan meistä voi vastustaa tuoretta korvapuustia. Tänne on pakko palata paremmalla ajalla, pelkästään jo lelumuseonkin takia.

suomenlinnan suupalat Café Samovarbar

suomanlinnan suupalat Café Samovarbar

suomanlinnan suupalat Café Samovarbar

Loput suupalapaikoista oli ripoteltu lähelle lauttarantaa. Valitsemme neljänneksi stopiksi Bastion Bistron, jonka listalta houkuttelevat eniten kokonaisina savustetut katkaravut sekä perinteinen vorschmack. Kyytipojaksi kannamme pöytään lasin roseeta, pienen oluen ja miniannoksen vodkaa, jota ilman Mannerheimin suosikkiruokaa ei mitenkään voi maistella. Annokset ovat tähänastisista suurimmat, varsinkin vorschmack lisukkeineen riittäisi minulle kevyeksi lounaaksi. Etsiydymme seinän viereen, jossa tarkenee, vaikka kylmä tuuli välillä vähän viilentääkin. Katkaravut ovat pieni pettymys, mutta vanha kunnon klassikko maistuu juuri siltä, miltä pitääkin.

suomanlinnan suupalat Bastion Bistro

Sitten onkin taas makean välipalan aika. Cafe Silo on ainakin minulta jäänyt aiemmin vaaleanpunaisen Cafe Vanillen varjoon. Siksi tällä kertaa astummekin sisään Silon ovesta. Sisustus on hurmaava täälläkin. Ihastelen käsin tehtyjä kuppeja ja miellyttävällä volumella soivaa ranskalaista musiikkia. Kolmen herkkupalan kokoelma sisältää appelsiini-rosmariinikakkua, vanilja-mascarponepullaa ja yhden Chjokon praliinin. Mies vetäisee huiviinsa vielä espressoon, minä hörpin lasillisen vettä. Edessä on vielä ainakin kaksi annosta.

Suomenlinnan Suupalat Cafe Silo

Suomenlinnan Suupalat Cafe Silo

Cafe Vanille on täynnä, joten kurkkaamme seuraavaksi Viaporin Deli & Cafén oven taakse. Vitosen suupalana tarjotaan kakkua ja kahvia, suolaista vaihtoehtoa ei ole. Jälkkärivatsa pömpöttää kuitenkin jo, niinpä siirrymme suosiolla viimeiselle rastille. Halusimme jättää Suomenlinnan Panimon viimeiseksi kolmesta syystä. Panimon ruoka on tunnetusti hyvää, se on sopivan lähellä lauttarantaa, ja suojaisella terassilla todennäköisesti on kylmästä merituulesta huolimatta lämmin.

Olimme oikeassa. Terassi on tyhjillään ja sen perimmäisessä nurkkauksessa on seinien suojaama pöytä. Ruokakin maistuu – karitsamakkara ja korvasieni-perunakakku talon sinapilla on molempien mieleen, samoin lohipastrami vihreällä parsalla ja raparperikreemillä. Ruuan kylkeen valitsen tuopillisen Suomenlinnan Panimon ihka ensimmäistä hapanolutta, hibiskuksella maustettua souria. Yhdyn tarjoilijan hehkutukseen, siemailen juomaa silmät kiinni ja annan kevätauringon lämmittää kasvojani. Terassi on kokonaan meidän lähes tunnin ajan. Kotiin maltamme lähteä vasta, kun kellon viisarit osoittavat viittä.

Suomenlinnan Suupalat Suomenlinnan Panimo

Takana on melkein neljä ja puoli tuntia, yhdeksän viiden euron annosta ja useampi lasillinen laatujuomia. Suomenlinna sai tällä retkellä täysin uuden ulottuvuuden, sillä aiempina vierailukertoina – joita on kymmeniä – meillä on aina ollut omat eväät mukana. Seuraavalla kerralla saatamme jättää piknik-korin kotiin ja nauttia valmiin pöydän ylellisyydestä merellisessä ympäristössä.

Suomenlinnan Suupalat järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa. Kahden hengen raatimme valitsi suvereeniksi voittajaksi Valimon haukipulla-annoksen. Riittävän simppeli, mutta kuitenkin tarpeeksi kompleksinen suupala, jossa maku ja koko oli kohdallaan. Hyvä Valimo! Toivon todella, että tapahtumasta tulee pitkäikäinen perinne, mutta sitä silmällä pitäen muutama kehitysehdotus lienee paikallaan.

Eniten kaipasin Suupaloille suunniteltua omaa karttaa. Myös jokaisen ravintolan menu olisi kiva tietää etukäteen. Paperille sitä ei tarvitse painattaa, mutta oven pieleen kiinnitetystä menusta olisi apua. Nyt ruokalista selvisi vasta tiskillä, jonne joissain tapauksissa joutui jonottamaan. Käsin syötävien suolaisten oheen pitäisi aina kattaa kosteuspyyhkeitä, sillä esimerkiksi savustettujen katkarapujen kuoriminen on aika sottaista puuhaa. Muuten kaikki sujui mallikkaasti ja tulemme taatusti uudestaan, jos Suomenlinnan Suupalat -tapahtuma jää elämään.

Suomenlinna

Jos herkkuhammasta alkoi kolottaa tai suolaisen nälkä kasvoi, kannattaa Suomenlinnaan suunnata vaikka jo heti seuraavana viikonloppuna. Toukokuun alkupuolella saaressa on vielä väljää ja väkeä huomattavasti vähemmän. Luonto viheriöi ja linnut konservoivat, eikä hanhiakaan ole vielä riesaksi asti Kaikki ravintolat yhteystietoineen löydät Suomenlinnan nettisivuilta.

Kymppitonnien kuukausi – terveiset yrittäjyyden vuoristoradalta

Joitakin viikkoja sitten toistaiseksi suurin asiakkaani soitti ja aloitti puhelun kertomalla, että nyt on vähän huonoja uutisia. Vatsaani valahti kuuma kivi, sillä osasin arvata, mitä tuo pahaenteinen lause piti sisällään. Yrityksen organisaatiota uudistettiin, eikä ulkopuolista tekijää enää tarvittu. Työtäni kehuttiin ja luvattiin suurin sanoin suositella – tummissa pilvissä oli sentään hopeaisena hohtava reuna. Puhelun päätyttyä lamaannuin täysin. Paisuttelin piruja ja maalailin mieltäni mustin siveltimenvedoin. Ensimmäinen ajatus, jonka aivoni pystyivät puhelun jälkeen muodostamaan kyseenalaisti kaikki aiemmat ratkaisuni. Tätäkö tämä yrittäjyys onkin?

Kahta viikkoa aiemmin olin ehtinyt hurrata sille, että toiminimeni tili ylitti ensimmäistä kertaa kymppitonnin haamurajan. Poksautin auki 40-vuotislahjaksi saamani samppanjapullon, jota olin säästellyt suurta juhlapäivää tai tärkeää tapahtumaa varten. Kymppitonnin kilahtaminen kassaan oli todellakin sellainen.

Ilo kupli lasissani ja lähti lapasesta sisälläni – se kutkutteli jalkapohjiani, lähetti lepattavia perhosia vatsaani ja onnellisuushormoneja hataraan päähäni. Dopamiini ryöpsähteli ja roiskui yli äyräiden. Itselleni varovaisesti asettamani ensimmäisen puolen vuoden tavoitteet olivat toteutuneet kolmen ensimmäisen kuukauden aikana. Jotain olin todennäköisesti tehnyt oikein.

Samaan syssyyn kilistelin myös blogin kasvaneille lukijamäärille. Vielä syksyllä 2018 huippulukemat kohosivat korkeintaan 7000 kuukausittaisen kävijän tuntumaan. Vuoden alussa muutoksen tuulet alkoivat puhaltaa toden teolla. Irtisanouduttuani päivätöistä minulla oli vihdoinkin aikaa keskittyä kirjoittamiseen, syventyä aiheiden ideointiin ja panostaa myös valokuvaamiseen ja kuvien viilaamiseen.

Mitä enemmän kuuntelen sydäntäni, mitä enemmän kirjoitan siitä, mitä mieleni päällä liikkuu, sitä enemmän teitä kertyy lukijakuntaan. Muutos näkyy, kuuluu ja tuottaa hedelmää, silä maaliskuussa tarinoitani tutkaili jo yli 12 000 silmäparia. Kiitos joka ikiselle, olette minulle suunnattoman tärkeitä!

Taputin itseäni olkapäille ja olin ylpeä siitä, mitä olin saanut aikaan. Ilon pirskahtelevat pisarat ja minun mittakaavassani isot onnistumiset hautautuivat kuitenkin mutaisimpaan maakuoppaan samassa sekunnissa, kun ensimmäinen isompi vastoinkäyminen taklasi minut tantereeseen takavasemmalta. Hetken tuntui siltä, että minusta ei ole mihinkään, en osaa mitään, eikä tekemiseni kiinnosta ketään.

Vuoristorata on vertauskuvana puhki kulutettu, mutta silti paras sana kuvamaan yrittäjän arkea. Jarrumiehiä ei näy ja vauhti huimaa välillä järkevintäkin päätä. Vastoinkäymiset kaatavat kanveesiin, niiltä tuskin voi kukaan välttyä. En ainakaan minä. Jyrkähkön pari tuntia kestäneen syöksyn jälkeen sisuunnuin, viskoin epävarmuuden rattaisiin asentamat kapulat kohti vesilintuja ja keräsin itsetuntoni rippeet kiroillen kasaan.

Hetken hengiteltyäni otin esiin Excelin ja pyörittelin lukuja edestakaisin. Vuoristoradan vaunu nousi nytkähdellen mäkeä ylöspäin. Lahjomattomat luvut puhuivat puolestaan ja salpaantunut hengitys alkoi hissukseen kulkea. Huomasin hyvin pian, että hätä ei ole tämän näköinen, ei, vaikka pudotus kuukausitasolla olikin yllättävän kova. Vaunun kivutessa kohti huippua tuntui siltä, että näin tämän piti mennäkin, sillä kaikella mitä tapahtuu, on tarkoitus. Kun yksi ovi sulkeutuu, on toisella mahdollisuus avautua. Kalenteriin vapautuu tilaa jollekin paremmalle, jollekin, joka auttaa minua urallani eteenpäin, jollekin, joka tuo elämääni vielä enemmän iloa. Minä pärjään, jos niin päätän. Suustani syöksyi perisuomalainen voimasana. Perkele.

Pari päivää myöhemmin istun opiskelukavereideni kanssa samassa pöydässä. Valmistumisestamme on kulunut 20 vuotta. Kuulumisten vaihtamisen yhteydessä käy ilmi, että meidän pienessä piirissämmekinm on kova tarve sisällöntuottajille. Yksi ja toinen lupaa palata arkena asiaan. Kotiin kävellessäni törmään hississä naapuriini, jonka sivulauseeseen tartun ja tarjoudun auttamaan myös hänen yrityksensä sisältöjen kanssa. Seuraavana päivänä sähköpostilaatikkooni tipahtaa muutama tarjouspyyntö. Untuvikon siivet kantavat sittenkin.

ps. Juttua kuvittavat potretit olen ottanut itse. Kamera säksätti jalustallaan muutaman sekunnin välein ja minä yritin poseerata. Kikatin kaksinkerroin kuvia selatessani, sillä kuudestakymmenestä ruudusta ehkä kaksi oli käyttökelpoisia. Kumpikaan niistä ei ole yllä olevien kuvien joukossa. Viitoittakoon kuvakavalkadi tulevia polkujani – ei tämä elämä niin vakavaa ole, yrittäjänäkään.