Monipaikkainen mökkiläinen tässä terve!

Kaupallinen yhteistyö: Laiturilla

Jos minulle olisi vuonna 2016  ennustettu, että vietän viiden vuoden kuluttua puolet vuodesta Etelä-Savossa, olisin todennäköisesti purskahtanut nauruun. Minäkö muka? Minä, joka palvon pääkaupunkiseudun tarjoamia kulttuurielämyksiä, monipuolisia palveluja ja erikoisliikkeitä? Minä, joka rakastan ravintoloiden valkoisia pöytäliinoja, trendikkäitä kahviloita ja naapurikortteleihin putkahtavia uusia baareja? Olisin pyöritellyt kiivaasti päätäni ja väittänyt kivenkovaan, että kaupungissa asumisen mukavuuksista ja mahdollisuuksista en tule luopumaan koskaan. Kuinka väärässä vielä viisi vuotta sitten olinkaan!

monipaikkainen mökkeilijä laiturilla

Asuin tyytyväisenä kävelymatkan päässä keskustasta, uudessa kaupunginosassa, joka kasvoi ja kehittyi. Haaveilin kyllä mökkeilystä, kesälomapäivistä järven rannalla, laiturilla lekottelusta ja omasta rauhasta, mutta nautin täysillä myös kesäisestä Helsingistä, urbaanista ympäristöstä, terassien tarjoiluista, kiinnostavista tapahtumista ja puistopiknikeistä ystävien kesken. En mitenkään, en villeimmissä unelmissakaan, osannut odottaa, että päätyisin pian kolmen ja puolen tunnin ajomatkan päähän Etelä-Savoon – ja viettäisin siellä kaiken mahdollisen ajan aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn. Niin kuitenkin kävi ja olen onnellisempi kuin koskaan!

Etätöissä mökillä ympäri vuoden

Olimme tietämättämme edelläkävijöitä. Jätimme tarjouksen punaisesta tuvasta helmikuussa 2020 ja kaupat vahvistettiin huhtikuun puolella. Sillä välin maailma oli mennyt sekaisin. Pandemiaksi äitynyt epidemia tuli jäädäkseen ja ihmiset alkoivat kaivata tilaa ympärilleen. Mökkimarkkinat kiehuivat kuumana, hinnat nousivat ja kuivanmaan mummonmökitkin alkoivat tehdä kauppansa. Kun valtakunnallinen etätyösuositus astui voimaan, me suuntasimme välittömästi mökkimaisemiin, kuten tuhannet muutkin suomalaisperheet.

Ensin istuimme molemmin puolin pirtinpöytää. Sitten puoliso rakensi työpisteen Tori.fi:stä löytyneen astiakaapin päälle. Oikea korkeus löytyi palapelilaatikkoja kasaamalla, hiirimattona toimi leikkuulauta. Ikkunasta aukesi järvenselkä ja vain kahdenkymmenen askeleen päässä “kotiovesta” oli laituri, jolla lötkötellä. Pihapönttöihin muutti tiaisia ja sieppoja, rantavedessä molskivat hauet ja käkkyrämäntyjen oksilla vilistivät oravat. Mökin maisemakonttori oli vertaansa vailla – ja mikä parasta, kun läppäri työpäivän päätteeksi sulkeutui, oli puhdas luonto heti oven takana.

monipaikkainen mökkeilijä laiturilla

monipaikkainen mökkeilijä laiturilla

Työt sujuivat tehokkaammin kuin kotona. Mökkimaisema tasasi sykettä ja hidasti rytmiä. Pikainen pyrähdys järvessä virkisti ja töiden jälkeen lämpeni puusauna. Tontilla kasvoi mustikkaa, puolukkaa, vadelmaa ja liuta erilaisia sieniä. Töitä pakerrettiin mobiiliyhteyden varassa. Korkealle kohoavat kalliot blokkasivat signaalin välillä turhankin tehokkaasti ja aluksi roikkuminen verkkopalavereissa samanaikaisesti oli haastavaa. Operaattoria vaihtamalla yhteys onneksi parani hieman, eikä palaverien aikatauluja tarvinnut enää sopia yhdessä. Koneet kannettiin milloin laiturille, milloin terassille aurinkovarjon alle. Töitä on tehty mökin portailla istuen, riippumatossa pötkötellen ja jopa kannon nokassa mustikoita välipalaksi napsien.

monipaikkainen mökkiläinen laiturilla

monipaikkainen mökkiläinen laiturilla

Kesäloma tuli ja meni. Piipahdimme välillä sukujuhlissa Helsingissä ja maakuntamatkalla anoppilassa. Rakensimme uuden kasvihuoneen ja viljelylaatikot, maalasimme aitan ja saunakamarin seinät. Syksy teki tuloaan, mutta paluu kaupunkiin ei houkutellut. Päätimme jäädä vielä vähintään viikoksi. Se venyi kahdeksi ja lopulta kuudeksi. Palasimme kaupunkikotiin vasta lokakuun puolella. Vielä senkin jälkeen ajoimme mökille viikoksi silloin ja toiseksi tällöin. Marraskuussa etätöitä tehtiin hämärän hyssyssä, kynttilöitä poltellen. Jouluna peseydyimme hangessa, ettei saunan poistoputki jäätyisi paukkupakkasissa. Maaliskuussa heräsimme aikaisin, teimme pari tuntia töitä ja lähdimme hiihtolenkille. Sorvin ääreen ehti illemmallakin. Paluuta entiseen ei enää ollut, ja tänä vuonna kuvio toistui lähes samankaltaisena. Etätyöstä oli tullut rutiini ja meistä aidosti monipaikkaisia.

Kirjastosta kirpparille ja mansikkatilalta torikojuille – mökkipaikkakunnan palvelut kovassa käytössä

Löysimme nopeasti paikalliset palvelut. Peräti kaksi kauppaa sijaitsi alle 10 kilometrin päässä – se tuntui luksukselta, vaikka kaupungissa asuimme käytännössä lähikaupan yläkerrassa ja 200 metrin päässä sijaitsi suurempi kauppakeskus. Ostimme paikalliselta pyöränkorjaajalta fillarit, joilla huristelimme kauppaan ja takaisin. Ihastuimme paikkakunnan tuotteisiin ja lähiruokaan: kotileipomon pulliin ja ruisleipiin, lähituottajan kananmuniin, mansikkatilan luomumarjoihin, paikallisen ravintolan valmistamiin vihiksiin ja lammastilan villalankoihin. Vain tuoretta kalaa olemme jääneet uudesta asuinpaikasta kaipaamaan, sillä ainakaan vielä kalaonni ei ole ollut mökkijärvellä satunnaisia saaliita lukuunottamatta myötä.

Kaikki mökillä tarvittavat rakennusmateriaalit tilattiin tontille paikallisilta toimijoilta. Palvelu on lämminhenkistä ja asiantuntevaa. Polttopuita kyselimme lähikaupalta. Eipä aikaakaan, kun kauppias kärräsi meille pari mottia suoraan mökkipihaan. Lähellä on useita taimitarhoja ja torilta löytyy kaikki tarpeellinen tavara tuoreista kasviksista leikkuulaudoitoihin ja amppeleihin. Myös kirpputoritarjonta on meidän mieleemme. Mökkiastiasto kasattiin kokonaan kirpputorien kipoista ja kupeista, vain muutama leivontakulho ja pakastusrasia ostettiin uutena. Kyliltä löytyi käytettynä niin kesäkeittiön tiskipöytä kuin kasvihuoneen ikkunatkin.

monipaikkainen mökkeilijä laiturilla

Kylän kirjasto on varsinainen lukutoukan aarreaitta. Helsingissä suosittuja kirjoja joutuu jonottelemaan joskus vuodenkin päivät, mökkipaikkakunnalla uutuudenkin saattaa löytää suoraan hyllystä odottamasta. Kahlasimme läpi kokonaisia kirjasarjoja ja kävimme hakemassa uutta luettavaa parin viikon välein. On ollut ihana huomata, ettei kauemmas tarvitse lähteä edes käsityötarvikkeiden, kalastusvermeiden, maalipurkkien tai urheiluvälineiden perässä. Ekstra-avaimetkin sai teetettyä lukkoliikkeessä torin laidalla.

Erikoisliikkeiden lisäksi olemme hyödyntäneet tietysti myös apteekkia ja postia. Pystytimme mökkitien varteen postilaatikonkin, johon tipahtaa päivittäin Hesari. Postinjakajan palvelualttiuteen emme ole vieläkään tottuneet, hän nimittäin kantaa kotiin kuljetettavat paketit reippaasti mökin rappusille saakka. Terveyskeskuksen palveluitakin pääsimme testaamaan, kun reiteeni ilmaantui punkinpureman seurauksena borrelioosista viestivä punainen rengas. Ja entäs sitten jätehuolto! Missään en ole nähnyt niin toimivaa jäteasemaa kuin täällä. Materiaalien keräys on viety ihan uudelle tasolle ja ilmaisten tavaroiden katoksesta löytyy niin arabiaa kuin iittalaakin. Ei voisi mökkihöperö olla tyytyväisempi olla!

Laiturilla on mökkiläisen asialla

Kun minua kesällä kysyttiin Etelä-Savon mökkiläisten äänitorveksi, en epäröinyt hetkeäkään. Tartuin tarjoukseen ja lupauduin kirjoittamaan kuulumisiani monipaikkaisen mökkiläisen näkökulmasta tulevan vuoden aikana. Tämä artikkeli on projektin ensimmäinen ja toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Laiturilla-hankkeen kanssa, kuten kaikki tulevatkin. Ai mikä ihmeen Laiturilla? Maltahan hetki, niin kerron.

Etelä-Savo on Suomen toiseksi suurin mökkikunta, kun vertaillaan vapaa-ajan asuntojen määriä. Me mökkiläiset asutamme Savon sydämessä yli 50 000:ta huvilaa, punaista tupaa ja järvenrantamökkiä. Laiturilla on hanke, joka auttaa kaikkia nykyisiä ja tulevia mökkiläisiä ja vapaa-ajan asukkaita nauttimaan elämästä Etelä-Savossa ympäri vuoden. Tavoitteena on, että meidän kaltaisemme mökkeilijät viihtyisivät maakunnassa entistäkin paremmin. EU:n rahoittama hanke edistää rakentaa Etelä-Savosta monipaikkaisen asumisen maakuntaa, josta muuallakin Suomessa voitaisiin ottaa mallia.

monipaikkainen mökkeilijä laiturilla

Laiturilla kannustaa kestävään mökkeilyyn, kehittää ja kokoaa tietoa vapaa-ajan asumisen palveluista ja antaa inspiraatiota lupsakan letkeään mökkielämään. Verkkosivuilta löytyy valtavasti vinkkejä mm. sujuvaan etätyöhön, energian säästämiseen, kompostointiin sekä lähimatkailuun Etelä-Savossa. Hyödyllisen informaation joukosta löytyy myös kalenteri, johon on listattu mökkipaikkakunnilla järjestettäviä tapahtumia.

Tiesitkö, että mökkeilijälläkin on mahdollisuus vaikuttaa?

Vaikka mökkipaikkakunnalla ei ainakaan vielä pääse vaikuttamaan paikalliseen päätöksentekoon kuntavaaleissa äänestämällä, muita vaikutusmahdollisuuksia on monia. Mökkiläiset ovat tervetulleita mukaan paikalliseen toimintaan, harrastuksiin, kursseille ja paikkakunnalla järjestettäviin tapahtumiin. Käyttämällä mökkipaikkakunnan palveluja tuemme yrityksiä ja varmistamme, että palvelut ovat käytössä tulevaisuudessakin.

Useilla mökkipaikkakunnilla on kyläyhdistyksiä, joihin mökkiläisetkin voivat liittyä. Vapaa-ajan asukkaiden liiton alla pyörii kymmeniä paikallisia yhdistyksiä, jotka edistävät omalta osaltaan mökkeilijöiden asemaa kunnissa. Myös Laiturilla-hanke tarjoaa meille mökkiläisille mahdollisuuden vaikuttaa. Kaksi kertaa vuodessa järjestettävä maksuton ja kaikille avoin Laiturilla-foorumi kokoaa yritykset, päättäjät, järjestöt ja mökkiläiset keskustelemaan vapaa-ajan asumiseen liittyvistä ajankohtaisista teemoista. Seuraava foorumi kokoontuu keskiviikkona 17.11. klo 13–15. Teemaksi on valikoitunut monipaikkainen työ ja sen vaikutukset mökkeilyyn. Aihetta käsitellään niin mökkiläisen, mökkiseudulla toimivan yrittäjän kuin kunnanjohtajankin näkökulmasta.

monipaikkainen mökkeilijä laiturilla

Ja lopuksi pieni salaisuus, jonka sain luvan kertoa vain teille, sillä foorumin ohjelma ei vielä ole julkinen. Virtuaaliseen puhujanpönttöön astun myös minä, monipaikkainen mökkeilijä! Jos siis haluat kuulla enemmän meidän kokemuksistamme, mökkeilet Etelä-Savossa tai vapaa-ajan asuminen kiinnostaa muuten vain, tulehan kuuntelemaan! Ilmoittautua voi vaikka saman tien klikkaamalla tätä linkkiä. Toivottavasti nähdään!

Pusuja ja parisuhdepohdintaa – miten meillä menee?

Perjantaina ajelimme kohti mökkimaisemia mukavissa tunnelmissa. Olimme lähteneet matkaan aamuvarhaisella, sillä puolilta päivin pitäisi molempien olla asemissa läppärien äärellä. Mikkelissä pysähdyimme kaupoille, ostosistalla oli pellettejä, uusi vesikanisteri ja kukkasipuleita. Prismassa oli tarkoitus vain pyörähtää nopeasti, sillä takakontissa törötti kylmälaukullinen kotoa kannettua sapuskaa. En oikein vieläkään tiedä, mitä tapahtui, mutta jotenkin siinä kävi niin, että murjotin apukuskin paikalla mökkipihaan asti.

Väsytti, itketti ja ahdisti. Purin pahaa mieltä ja työstressiä puolisooni ja samaan syssyyn päätin päästää ilmoille myös muutaman valitun sanan parisuhteestamme. Miksi aina minä ja mikset koskaan sinä? Miksi sinä aina ja miten niin minä en koskaan? Ja kuten kinastellessamme aina, palasimme lopulta perusasioiden äärelle, puhumiseen, pussaamiseen ja siihen kolmanteen, joka sekin alkaa samalla kirjaimella.

häähumua nuuksiossa

Ei meillä oikeasti mitään hätää ole. Avioliitto rullaa arjessa eteenpäin kuin vanha diesel-veturi kolisevilla kiskoilla. Asemalla vain pitäisi välillä viettää vähän pidempi tovi. Kuulostella, käykö moottori tasaisesti vai kaipaako koneisto huoltoa. Sammuttaa koneet, pysähtyä ja levätä. Kysellä mitä kuuluu, silitellä selkää ja joskus hieroa kiskoilla kiitäviä jalkoja. Ja puhua niin, että molemmat tulevat kuulluksi.

Saan joskus kuulla puhuvani liikaakin. Selitän innostuneena päähän pulpahtanutta ideaa juuri silloin, kun toinen on keskellä keskittymistä vaativaa työtehtävää. Puhua pulputan, vaikka toinen haluaisi hengähtää pitkäksi venähtäneen työpäivän päätteeksi. Hän ajattelee, ennen kuin aukaisee suunsa. Minä järjestelen lauseet samalla kun ne syöksyvät sammakoina suustani ulos.

Kaksi vuotta sitten näihin aikoihin seisoimme Nuuksiossa metsän keskellä, ympärillämme perhe ja ystävät. Kesällä todistajien läsnäollessa solmittu liitto sai siunauksensa sammalikossa seisten, villavaatteissa, saappaat jalassa, punaiset vanttuut kädessä ja pihlajanmarjakruunu päätä koristaen. Kirkkona korkeat puut hehkuen ruskan värejä. Aamupäivän sade oli hellittänyt ja aurinko kurkisteli harmaiden pilvien lomasta. Kauniiden sanojen päätteeksi soi sello ja tahtomista todisti käyrätorvelle varta vasten sävelletty fanfaari.

häähumua nuuksiossa

Illalla saunan jälkeen tanssimme häävalssin ystävien spontaanisti kokoaman orkesterin edessä. Minä yöpaidassa, hän lököhousuissa. Villasukat liukuivat puulattialla, ja käsi, joka puristi kättäni, oli lämmin ja turvallinen. Aivan kuin hän, aviomieheni.

Ensikertalainen Kiilopäällä – matkalla maailman katolle

Puuskutan. En uskalla pysähtyä hetkeksikään, sillä epäilen, etten pääsisi enää liikkeelle. Kivet muljuvat kenkieni alla. Matkaa on jäljellä vain reilu kilometri, mutta se kulkee suoraan korkeuskäyrältä toiselle. Jyrkimpään kohtaan on rakennettu rappuset. Yritän keskittyä niiden laskemiseen, mutta sekoan luvuissa jo parinkymmenen askelman jälkeen. Jatkan puuskuttamista ja nousen muutaman rappusen selkä menosuuntaan päin. Saan maisemasta virtaa ja jatkan eteenpäin. Olen ensimmäistä kertaa Kiilopäällä.

Pyhä-Nattanen

Pyhä-Nattanen

Pyhä-Nattanen

Kaksikymmentä minuuttia sitten makoilimme vielä hotellihuoneen mukavalla sängyllä. Olimme aiemmin päivällä huiputtaneet Pyhä-Nattasen ja sivulauseessa sopineet, että illalla olisi kiva kiivetä Kiilopään puuttomalle laelle. Suunnitelma oli kuitenkin haudattu, sillä ehdimme takaisin hotellille myöhemmin kuin kuvittelimme. Illalliskattaus oli jo alkamassa Suomen Ladun päämajan suuressa ruokasalissa. Oli valittava rehdin ruoan ja Kiilopäälle kapuamisen välillä.

Rumakuru

Pyhä-Nattanen

Kiilopäällä

Sitten siskoni alkaa laskeskella ääneen. Kilometrejä on suuntaansa kaksi. Jos nyt lähtisimme, ehtisimme kyllä illallisellekin. Ei huipulle mene kuin puoli tuntia, kun reippaasti kävellään. On kevyempi kulkea, sillä reppua eikä eväitä tarvita. Eikö olisikin hienoa olla auringonlaskun aikaan Kiilopäällä ja katsella pastellinsävyistä taivasta tunturin laelta? Eihän se huippu tietenkään mihinkään täältä katoa, yritän ensin toppuutella. Pitäisikö kuitenkin jättää reippailu seuraavalle kerralle? Samaan hengenvetoon jatkan, että en tiedä tuleeko toista kertaa ja jos tulee, niin milloin. Näin pohjoisessa en ole koskaan ennen ollut. Päätös on lopulta helppo. Vetäisemme hotellikäytävän kuivauskaapissa puoli tuntia pöhisseet vaelluskengät takaisin jalkaan, heitämme kuoritakit niskaan ja lähdemme matkaan.

Pyhä-Nattanen

Pyhä-Nattanen

Pyhä-Nattanen

Reitti Kiilopään huipulle alkaa Urho Kekkosen Kansallispuiston lähtöportilta. Se seuraa Kiirunan poluksi nimettyä rengasreittiä, nousee ensin loivasti ja tasaisesti tunturin kylkeä pitkin, jyrkkenee sitten ja päätyy karun kiviselle laelle 546 metrin korkeuteen. Kiilopään palvelut sijaitsevat jo valmiiksi yllättävän korkealla merenpinnasta, joten nousua tulee yhteensä “vain” reilut 200 metriä.

Pyhä-Nattanen

Pyhä-Nattanen

Rumakuru

Laella polku loivenee ja hengitys alkaa tasaantua. Huipulla vastaan kävelee perhe, jonka isä on pukeutunut t-paitaan. Pyörittelemme päitämme, sillä ihan noin lämmin maailman katolla ei ole. Oikeastaan päinvastoin: Kiilopäällä tuivertaa niin, että korvissa humisee ja kameraa näpräävät näpit alkavat tuntua kohmeisilta. Pieni poika keräilee kiviä ja asettelee niitä päällekkäin. Emme henno huomauttaa, että niin ei oikeastaan saisi tehdä.

Pyhä-Nattanen

Pyhä-Nattanen

Kiilopäällä, kansallispuistoissa ja kaikkialla muuallakin luonnon keskellä maastoon tai sen muodostelmiin kajoaminen on lailla kielletty. Se mikä saattaa näyttäytyä vierailijalle epämääräisenä kivikasana, kuoppana tai kallionmuotona saattaa alkuperäiskansojen pyhä paikka, säilytyskuoppana käytetty purnu tai historiasta kertova muinaisjäänne. Piirrä siis puumerkkisi ainoastaan autiotuvan, lintutornin tai laavun vieraskirjaan ja jätä koskematon luonto edelleen koskemattomaksi.

Pyhä-Nattanen

Pyhä-Nattanen

Pyhä-Nattanen

Aurinko piilottelee taivaalla kiitävien pilvien takana, mutta valkoisen väleistä näkyy sentään silloin tällöin sinistä. Suoraan etelässä siintävät Sompion luonnonpuiston terävähuippuisten Nattastunturien ääriviivat. Urho Kekkosen kansallispuisto avautuu idässä ja pohjoisessa. Pieni ihminen on ihmeiden äärellä kuin maailman katolla, huomaamattomana hiekanjyvänä ikiaikaisen luonnon keskellä.

Kiilopäällä

Kiilopäällä

Lähdemme laskeutumaan lumoutuneina karun maiseman kauneudesta. Hämärä hiipii tunturin juurelle, kengät rahisevat soralla ja sormiin palailee pikkuhiljaa lämpö. Ehdimme hyvin illalliselle, ja seuraavana yönä näemme unta horisontissa hiljaisina seisovista jättiläisistä, sinisenä siintävistä tuntureista ja niiden liikuttavasta luonnosta. Aamun valjetessa pakkaamme tavarat ja lähdemme liikkeelle. Kiilopää on peittynyt pilviverhon taa. Rumakuru odottaa.

Kuvat on otettu Kiilopäällä, Pyhä-Nattasella sekä UKK-puiston Ahopään rengasreitillä. Osa otoksista on siskoni Miian kaunista käsialaa.