Puolikuivia tarinoita ruoasta, reissuista ja vähän rakkaudestakin

Elämä voittaa

25.5.2015 6 kommenttia

Muistatteko tämän?

Minun mielessäni Becca ja Corky yhdistyvät kaurakekseihin. Sellaisiin tajuttoman rasvaisiin, pellille pitsisen ohuiksi levinneisiin ja siirappisiin kaloripommeihin. Jostain syystä ohjelmaa ei voinut katsoa ilman niitä. Sarja ja keksit olivat erottamaton pari, kuten lauantai-illan Pätkis-piirretyt ja jäätelökin. Siinä sitten rivissä sohvalla murusteltiin koko perheen voimin.

Aikuisena en ole onnistunut toistamaan reseptiä samanlaisin lopputuloksin, vaikka ohje on äidiltä saatu. Joko taikina ei leviä riittävästi tai sitten keksit eivät ole tarpeeksi tahmeita. Jossain mättää. Auttaisikohan, jos laittaisin taustalle pyörimään Elämä voittaa? Vai olisinko niin onnekas, että kommenttilootasta löytyisi kohta täydellisten pitsikaurakeksien ohje?

PS. Elämä tosiaan voittaa, etenkin kun juuri äsken sain puhelun, jossa kerrottiin lauantaina kadonneen lompakkoni löytyneen Flamingosta. Huhhuh, tais olla tämän tytön juhlimiset vähäksi aikaa tässä.

Good evening, Europe!

23.5.2015 Ei kommentteja

Tänään, tämän lauseen kajahtaessa, istun tiukasti sohvalla edessäni pisteytyslomake, ympärillä ystäviä ja pöytä täynnä pikkusyötävää ja modulaatiojuomaa. Telkkari pauhaa, glitterit kimaltaa ja mieli on riemua täynnä.

Joka vuosi hehkutetaan ja ollaan ihan varmoja, että Suomi voittaa tai vähintäänkin on viiden parhaan joukossa (paitsi ehkä silloin kun meitä edusti Jasmine – Niin kaunis on maa). Kun ihme viimein tapahtui ja Lordi voitti, olin kuoromatkalla Puolassa festareiden loppubileissä aikana ennen älypuhelimia. Oltiin tekstareiden varassa ja niitähän sateli, tuplapiipitys oli tauotonta. Kun voitto varmistui, kuoronjohtajamme Pertsa kiipesi kesken bändin soitannan lavalle kyyneleet silmissä, julisti mikkiin helvetin jäätyneen ja Suomen voittaneen viisut. Paikalliset pyörittelivät silmiään, eivätkä tajunneet yhtään miten tärkeä virstanpylväs oli saavutettu!

Viime vuonna pukeuduttiin Softenginen poikien henkeen, Paradise Oskaria käytiin kannustamassa Düsseldorfissa asti.
Viime vuonna pukeuduttiin Softenginen poikien henkeen, Paradise Oskaria käytiin kannustamassa Düsseldorfissa asti.

Olennainen osa tätä iltaa ovat maratonpituisen tv-lähetyksen kuluessa nautittavat sormisyötävät. Kisakatsomon osallistujat tuovat mukanaan jonkun osallistujamaan inspiroimia makupaloja, joita tietysti syödään kyseisen maan esiintyessä. Luovuutta saa käyttää ja nähdä ihan niin paljon vaivaa kuin haluaa ja jaksaa. Ranskanpastilleja, ruotsalaista knäckebrödiä, kuivattua islantilaista turskaa, kreikkalaista salaattia, venäläisiä suolakurkkuja, belgialaisia simpukoita, espanjalaista munakasta, saksalaista hapankaalia, kaikkia näitä on maisteltu.

edit: Nyt kävi vähän nolosti, sillä tämä postaus lähti matkaan ennen aikojaan, tynkänä ja editoimatta. Näin voi euroviisuhuumassa käydä! Eilisessä kisakatsomossa ilo oli ylimmillään ja tunnelma riehakas, eikä vähiten päivällä juostun ExtremeRunin ja sen jälkeisten allasbileitten ansiosta. 😉 Ruokakuvien ottaminen jäi, mutta pöydässä oli eurooppalaisia juustoja, pannukakkua, jätskiä, raparperihilloa, belgialaista suklaata, hunajamelonia ja jos jonkinlaista keksisortimenttiä. Illan saldona telottu polvi, järkyttävä määrä tiskiä, viiltäviä viisuanalyyseja, ensi vuoden viisumatkasuunnitelmia, muutama tyhjä skumppapullo ja yksi helluntaiheila, hih. Kiitos viisuvieraille ja anteeksipyyntöni naapureille – taisimme hieman innostua vääntämään nupit kaakkoon. Grattis Måns, vi ses nästa år!

Hirsiseinä vihreä ja punainen – Rappiotädin raparperipiirakka

21.5.2015 6 kommenttia

Olen aina pitänyt kirpeistä ja happamista mauista. Rakastan sitruunaa ja sillä maustettuja ruokia, irtokarkkihyllyillä himoitsen kielen kipristäviä pääkalloja ja dragstereita, leivostiskillä valitsen rahkapullan ja baarissa geeteen. Mitä happamempaa, sen parempi.

Siksi raparperipiirakka ja raparperi, tuo äidin kasvimaan kuningatar, on vihannesten (se tosiaan on vihannes!) topkymppilistan palkintopallilla. Punavihreää herkkua syötiin lapsena paljon. Oli kiisseliä ja raparperisoppaa. Piirakkaa, mehua, hilloa ja ties mitä paistosta. Tai sitten sitä rouskutettiin raakana, mikä varmaan oli vastoin kaikkia suosituksia, eikä taatusti ollut hyväksi hampaille. Siitä huolimatta saatan edelleen katkaista ihanan punaisen varren ja rouskutella sitä sellaisenaan tai sokeriin dipattuna.

Parasta raparperi kuitenkin on piirakassa. Lämpimänä ja vaniljajäätelön kanssa. Seuraava ohje on bongattu  Pastanjauhantaa-blogista, yhdestä ruokahulluuteni inspiraatiopisteistä. Vegaanisen version tästä piirakasta saat, kun sovellat pohjaan esimerkiksi Annin uunissa -blogin vegaanista kakkupohjaa.

raparperipiirakka

Rappiotädin raparperipiirakka

4 munaa
2 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl sulatettua margariinia
1 dl (kasvi)maitoa

Vatkaa munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, hieman jäähtynyt margariini ja maito vuorotellen taikinaan. Levitä taikina paperoidulle pellille ja ripottele päälle pienehköjä raparperinpaloja niin paljon, että taikina peittyy (n. 5–7 vartta). Paista piirakkaa 225 asteessa 10 minuuttia.

Tee paiston aikana toskakuorrutus:
100 g margariinia
1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl sokeria
1/2 dl (kasvi)maitoa

100 g mantelilastuja

Anna ainesten kiehahtaa, sekoita koko ajan. Lisää lopuksi mantelilastut. Levitä toska piirakan päälle ja paista vielä 10–12 minuuttia.

Tätä piirakkaa leivon usein, taitaa sitä olla nytkin pakkasessa. Samaa ikisuosikkia leivoin myös vuosi sitten, kun jo tiesin meneväni naimisiin tuntemattoman kanssa. Yritin ujuttaa palan piirakkaa (heh, heh) tuotannon tyyppien mukana myös mysteerimiehelle, mutta pelkäsivät varmaan, että olen piilottanut taikinaan jonkun piiloviestin, kun eivät suostuneet pyyntööni. Kun sitten hääjuhlassa kerroin tuoreelle aviomiehelleni tuosta suunnitelmasta, ei hän ollut uskoa korviaan ja kysyi, olenko tosissani. Heidänkin perheessään raparperipiirakka oli kesän merkki, ilman äidin leipomaa herkkua ei kesä kuulemma tullut. Hymyilyttää vieläkin. 🙂

Ps. Raparperi on sesongissa juuri nyt! Jos oma kasvimaa on vielä unelmien asteella eikä äidinkään takapihalla tätä herkkua kasva, käy jututtamassa torimummoja. Tunnelma on taattu ja tiskissä puhtaimmat ja tuoreimmat raaka-aineet. Suosittelen syvästi!

Kokeile myös:
Maailman paras rapea raparperipaistos

Scroll to Top