Mansikka-halloumisalaatti on hellepäivän herkku

Huh hellettä! Jos minulta ja maapallolta kysytään, saisi tukala kuumuus jo hellittää. Helteet eivät nimittäin helli, ne käristävät kohta koko luonnon elävältä. Tästä aiheesta haluan vielä kirjoittaa pitkään ja hartaasti, mutta koska tämän tekstin aiheena kuitenkin on kevyt, raikas ja ah, niin ihana mansikka-halloumisalaatti, lopetan riipivän ränttäyksen tällä kertaa tähän.

mansikka-halloumisalaatti

Mainittava kuitenkin on, että alkukesän käristyskupolin vuoksi mansikkakin kypsyi kaksi viikkoa normaalia aikaisemmin. Viljelijät ovat hätää kärsimässä, sillä kaikki marjat kypsyvät samaan aikaan, eikä entisten kesien tapaan rekrytoitujen kausityöntekijöiden kädet riittäneetkään mihinkään. Me vastasimme Heponiemen luomutilan hätähuutoon ja ajelimme tiistaina auttamaan sen minkä voimme. Neljä kiloa luomumansikkaa oli kerätty alle vartissa. Ämpäreitäkin olisi ollut tarjolla talon puolesta, mutta koska mökin kaksi pientä jääkaappia pakastinlokeroineen vetävät vain rajatun määrän marjaa, palasimme kotiin vain kahden pienen kulhon kanssa.

Mansikka-aika alkaa aina kunnon mansikkakakulla. Tänä vuonna kesän ensimmäinen kakku tarjoiltiin 45-vuotiaan synttärisankarin puistoskumppakekkereillä Kalasataman puistossa. Kakkutaikinaan lisäsin kaakaota ja kerrosten väliin mansikoiden lisäksi mökiltä kannettua raparperia. Kuuma päivä pakotti vaihtamaan kermavaahdon sulatetulla valkosuklaalla makeutettuun rahkaan, mutta mansikkakakku se yhtä kaikki silti oli. Jos resepti alkoi kiinnostaa, löytyy se parin vuoden takaa, hautautuneena piknik-reseptien repertuaariin.

mansikka-halloumisalaatti

Kun kesän makeimmat marjat on popsittu poskeen kakun kylkiäisenä, herkutellaan jäätelöllä ja mansikoilla. Sitten paistetaan muurinpohjalettuja, jotka syödään mansikoiden kera. Kun säilöntäsouvi ja pakastusrumba on taputeltu, siirrytään suolaisiin ruokiin. Mansikoita ahmitaan aamiaisella puuron, jugurtin, pähkinöiden ja siemenien kera. Hellepäivänä herkutellaan mansikka-vuohenjuustoleivillä, grilliruoan kanssa tarjotaan mansikkasalsaa ja tietysti mansikka-halloumisalaattia. Jälkiruoaksi surautetaan mintusta ja mansikasta kunnon margaritat.

mansikka-halloumisalaatti

Olen kirjoittanut mansikka-halloumisalaatin reseptin muistiin aikaisemminkin. Mittumaarina kuusi vuotta sitten rakkaus oli nuorta ja avokadot kypsiä. Tällä kertaa avokadot kuitenkin unohtuivat kaupan hyllyille, joten salaatti muutti jälleen kerran muotoaan. Tilalle pilkottiin pari persikkaa ja nuutuneimmat nektariinit. Salaatti rehotti viljelylaatikoissa valtoimenaan ja minttupuskakin oli ottanut kasvupyrähdyksen, joten puolet salaattitarpeista saatiin mökkipihasta. Suolainen halloumi ja makea mansikka soittelevat yhdessä sieluani suloisella tavalla, toivon samaa muikeaa makuelämystä myös sinulle. Reseptistä riittää kevyeksi lounaaksi neljälle ruokailijalle ja lisukkeeksi ainakin kuudelle. Siispä kokkaamaan!

Mansikka-halloumisalaatti

2 pakettia halloumia
Kunnon satsi vihreää salaattia
3–4 persikkaa tai nektariinia
2 rasiaa kirsikkatomaatteja
½ litraa mansikoita
Runsaasti minttua ja basilikaa
Oliiviöljyä ja balsamico-siirappia

Viipaloi halloumi ja paista viipaleet grillissä tai kuivalla pannulla. Revi salaatti kulhon tai tarjoiluvadin pohjalle. Pilko persikat ja nektariinit sopiviksi suupaloiksi, puolita kirsikkatomaatit ja mansikat, paloittele paistettu halloumi ja lado kaikki kauniisti salaatin päälle. Lisää pari kourallista minttua ja basilikaa. Lorauta päällimäiseksi hyvää oliiviöljyä ja makeaa balsamicosiirappia.

mansikka-halloumisalaatti

mansikka-halloumisalaatti

Kuten ehkä jo huomasit, mansikka-halloumisalaatti on helppo helleruoka. Se antaa anteeksi säätämisen ja sen sekaan sopii oikeastaan mikä tahansa sesonkihedelmä tai kasvis, kunhan et unohda halloumia ja mansikoita. Pilko joukkoon viinirypäleitä, viipaloi rapsakkaa retiisiä tai vaikka mehukasta melonia. Myös kurkku, kukkakaali ja parsakaali ovat mansikan kanssa edukseen. Kun olet päättänyt, mitä salaattiin juuri tänään laitat, kaada lasiin kokkausviiniksi roseeta, ryhdy hommiin ja anna mansikka-halloumisalaatin helliä makuhermojasi!

Miten mökkiunelmista tuli totta?

Miten tässä näin kävi? Miten löysimme tänne, tämän tummavetisen järven rantamille, tähän punaiseen tupaan ja tuohon pihakeinuun ison pihlajapuun alle? Miten mökkiunelmista tuli totta? Tarina alkaa todennäköisesti kaukaa lapsuudesta, ensimmäistä vuosista, joiden muistikuvat alkavat jo haihtua tärkeämpien tieltä. Sukulaisten ja tuttavien mökeistä siellä, täällä ja tuotlla. Huviloista ja siirtolapuutarhoista, joissa olen päässyt piipahtamaan pikaisesti. Sillä omaa mökkiä meillä ei koskaan ole ollut.

mökkiunelmista totta

Mökkiä korvasi mummola. Serkukset, jotka juoksentelivat puolipukeissa puutarhaletkun virtaavan veden alla ja kymmenhenkinen lapsikatras, joka kokoontui rintamamiestalon portaille tai ahtautui kiikkerään puutarhakeinuun yhteispotrettia varten. Kesät, jolloin juotiin marjamehua laseista, joissa oli punaisia sydämiä. Helteiset hetket, jolloin jännitettiin hetkiä korkealle navetan päähän rakennetussa huussissa, jossa oli kaksi reikää vierekkäin. Pihasauna, jonka kivilattia tuntui karkealta pienten jalkojen alla, ja jonka vesipata oli niin suuri, että siinä olisi melkein voinut uida.

Kaupungissa asuneella Kuopion mummilla oli siirtolapuutarhamökki, jonka pieniin neliöihin mahduimme mainiosti. Alueen kuivakäymälät olivat lapsen mittakaavasta kaukana, joten pissasimme ämpäriin, jonka sisältö sitten kaadettiin ruusupensaiden ravinnoksi. Syreenien varjoissa hörpimme T-kaupan kaakaota, sitä, joka ei sekoittunut kunnolla maitoon, vaan jäi ihaniksi suklaakokkareiksi maidon pinnalle.

mökkiunelmista totta

Myöhemmin mökki muutti renkaiden päälle. Asuntovaunu parkkeerattiin Jukujukumaahan, Hailuodon hiekalle tai Punkaharjun leirintäalueelle. En muista, miten mahduimme kuudestaan nukkumaan vaunun varsin rajallisiin yöpymistiloihin, mutta niin vain matkasimme muina karavaanareina läpi Suomen useampana kesänä. Sitten muutimme pohjoisesta etelään. Meren läheisyys kannusti hankkimaan veneen, joten loput lapsuudesta vietettiin kelluvalla mökillä. Ensin pienellä moottoripaatilla ja myöhemmin pikkuisen isommalla purjeveneellä. Maisemat vaihtuivat, meri tuoksui, savukampela oli tuoretta, eikä sinilevästä ollut huolta.

Kun muutin omilleni, pääsin mökkeilemään harvemmin. Joskus juhannusta vietettiin kaverinkaverin tiluksilla järven rannalla, mutta useimmiten keskikesää ja monia muitakin kinkereitä juhlittiin kuivan maan mökillä Fagervikin vanhalla ruukkialueella, ensimmäisen poikaystävän kotikonnuilla. Kaikkien vanhemmat asuivat silloin maalla, joten mökkiä ei tarvittu, riitti, että talo oli tyhjänä. Kun liityin liki kolmikymppisenä Savolaisen Osakunnan kuoroon, oli edessä lukematon määrä vapaamuotoisia kesäleirejä, mökkireissuja, tervahöyryristeilyjä ja uusiavuosia iloisessa Itä-Suomessa. Verenperintönä saatu rakkaus Kallaveteen ja Saimaan rannoille ryhtyi roihuamaan.

mökkiunelmista totta

Kuusi vuotta sitten tapasin nykyisen mieheni. Ihmettelen edelleen sitä, kuinka jo ensimmäisillä treffeillä astuimme unelmissamme yhteisen mökin ovesta sisään. Kuinka kaipasimmekin samaa sielunmaisemaa: puhdasta järveä, kumpuilevaa mökkitietä, punaista tupaa, ajan patinoimaa soutuvenettä ja lempeiden löylyjen rantasaunaa. Kun unelmat oli piirretty yhteiselle kartalle, mikään ei voinut enää estää meitä.

Mökkiunelmia toteuttamassa

Ensimmäisenä yhteisenä kesänä emme vielä uskaltautuneet tositoimiin, mutta seuraavana vuonna vietimme neljällä eri vuokramökillä yhteensä kuukauden kesästämme. Kuulostelimme, kokeilimme ja tunnustelimme. Millaisissa oloissa viihdymme? Haaveilemmeko luksuksesta vai alkeellisemmista olosuhteista, haittaako kantovesi, entä jos sähköä ei ole? Olemmeko oikeasti mökkiläisiä vai luulemmeko vain olevamme?

mökkiunelmista totta

Kolmantena kesänä vuokramökkivirityksiä jatkettiin. Vietimme kesää Kukkialla, ajelimme mökille Asikkalaan ja kokeilimme mökkeilyä Juvan tietämillä. Vertailimme varustelutasoja, mietimme sijaintia ja testasimme erilaisia pohjaratkaisuja. Tässä on sitä jotain, tuota emme oikeastaan halua edes harkita. Tavoite alkoi kirkastua. Neljäs mökkikesä saapui syliimme sattumalta. Kun italiassa asuva perhe tarvitsi talonmiestä omalle mökilleen Etelä-Savossa, olimme siltä seisomalta valmiina. Ajoimme katsomaan kesäpaikkaa pääsiäisenä ja jäimme saman tien yöksi. Hoidimme hurmaavaa punaista tupaa kuin omaamme, putsasimme ja puunasimme, nikkaroimme viljelylaatikot, kasvatimme perunoita, öljysimme terassin, maalasimme saunan verannan ja viihdyimme vielä toisenkin vuoden.

mökkiunelmista totta

Sitten omistaja tahtoi mökin takaisin omaan käyttöönsä. Kun luopumisen tuska oli hieman hälvennyt, alkoi armoton metsästys, sillä kesä ilman mökkiä ei tuntunut kesältä lainkaan. Nälkä oli kasvanut syödessä ja kriteerit kiristyneet ehkä hieman liikaakin. Katselimme monia, mutta mikään ei innostanut tarpeeksi. Sijainti oli väärä, rannan ilmansuunta huono, kulkuyhteydet vaikeat, keittiö pieni, tontti olemattoman kokoinen, ranta liian ryteikköä, sauna huonossa kunnossa. Oikotiet, etuovet ja muut mökkipörssit selattiin läpi monta kertaa päivässä. Sitten tärppäsi. Juuri ennen kuin pandemia pani maailman polvilleen ja nosti mökkien hinnat pilviin, löysimme etsimämme. Torppa oli pieni, vedetön ja osittain sähkötönkin, mutta mikä tärkeintä, punaisella tuvalla oli tarina – ja se sijaitsi Savossa, puhtaan järven rantaviivalla. Kaupat tehtiin kahden kuukauden kuluttua, ja loppu onkin mökkipäiväkirjaan rakkaudella raapustettua historiaa!

mökkiunelmista totta

On hämmentävää huomata, kuinka käytännössä kaikista muutaman vuoden takaisista mökkiunelmista on tullut totta. Leikittelimme aikanaan ajatuksella, että jos osallistuisimme kuvitteelliseen mökkikaupat sokkona -ohjelmaan, mitkä olisivat kolme kriteeriä, joiden tulisi vähintään toteutua. Kauan ei tarvinnut miettiä: puilla lämpiävä sauna puhtaan järven rannalla, riittävä etäisyys naapureihin sekä korkeintaan kolmen tunnin ajomatka. Viimeisestä jouduimme pikkuisen tinkimään, mutta muuten saimme sen, mitä toivoimme ja vielä vähän enemmän. Tässä sitä ollaan ja eletään, unelmien keskellä, Etelä-Savon sydämessä. Aamulla, peilityyneen järveen pulahtaessani en voi käsittää onneani – mikä mökkiparatiisi meillä onkaan!

Vadelma-tomaattikastike pastalle – mikä mainio makupari!

Tilasin miehelleni joululahjan hyvissä ajoin. Verkkokauppa lupasi toimitusajaksi 5–7 arkipäivää, joten paketti ehtisi hyvin jouluksi. Samaan syssyyn päätin tilata omaankin keittokirjahyllyyn täydennystä, niinpä klikkailin ostoskoriin myös Ruotsissa vuoden keittokirjaksi valitun julkkiskokki Lotta Lundgrenin Laga mig -opuksen. Kirja vakuutti kuvituksellaan, sillä kannen kuvassa kirjailija oli juuri työntämässä päätään kattilaan. Jospa reseptiikassakin olisi jotakin uutta ja erilaista?

vadelma-tomaattikastike

Paketti saapui kaksi viikkoa joulun jälkeen. Paketoin hätäpäissäni kuusen alle miehen fanittaman Yotam Ottolenghin keittokirjan sijaan pellavaisen kylpytakin. Onneksi sekin oli hänelle mieluinen. Kun kirjat vihdoin pääsivät käsiimme, niitä selailtiinkin sitten pari päivää putkeen. Flavourin sivuilta kokeiluun otettiin ensimmäisenä kokonaisena paahdettu juuriselleri. Minun huomioni kiinnittyi Lundgrenin kirjan avattuani vadelmista ja tölkkitomaateista keitettyyn pastakastikkeeseen, joka viimeisteltiin burratalla. Vadelma-tomaattikastike pantaisiin tulille ensi tilassa.

Vadelmien ja tomaattien yhdistäminen oli uutta ainakin minulle. Rakastan molempia raaka-aineita. Annoin vastikään itselleni luvan ostaa kasvatettuja vadelmia myös keskellä talvea, niin paljon iloa ne aamuihini tuovat. Nyt mehevät marjat pääsisivät myös pastalautaselle, jännittävää!

vadelma-tomaattikastike

vadelma-tomaattikastike

Alkuperäinen resepti Pasta pomodoro med hallon och burrata on yksinkertainen ja nopea. Lundgren hauduttelee soosia vain pastan keittämisen ajan. Kastike toimii varmasti niinkin, mutta koska tomaatti saa sitä syvempiä sävyjä mitä kauemmin sitä keittelee, minä suosittelen pidentämään kokkausaikaa vähintään 20 minuuttiin.

Kokeilin kokkaamista sekä tuoreilla että pakastevadelmilla ja molemmat maistuivat ihanilta! Uskon, että myös vadelmahillo toimii, jos marjoja ei pakastimestakaan löydy. Jos hillo on kovinkin sokerista, kannattanee hunajan määrää vähentää tai unohtaa se kokonaan. Burratan voit korvata tarvittaessa mozzarellalla, vaikka se ei ihan sama asia olekaan. Pastakastike tosin maistuu mainiolta myös ilman, joten juuston voi jättää poiskin. Sitruuna on pakollinen, ja mieluiten luomuna. Reseptistä riittää neljälle.

vadelma-tomaattikastike

Vadelma-tomaattikastike pastalle

2 valkosipulinkynttä
1/2 tl kuivattua chiliä
1 tölkki (400g) tomaattimurskaa
2 dl vadelmia, tuoreita tai pakastettuja
2 tl hunajaa
1/2 tl suolaa
1 sitruunan kuori ja mehu
mustapippuria

Lisäksi:
1 pallo burrataa
pastaa

Hienonna valkosipulinkynnet ja pyöräytä ne pannulla oliiviöljyssä yhdessä kuivatun chilin kanssa. Lisää vadelmat ja sekoita niin, että ne murskaantuvat pienemmäksi. Lisää tölkillinen tomaatteja, hunaja ja suola. Raasta hyvin pestyn sitruunankuoren keltainen osa varovasti kitkerää valkoista maltoa vältellen. Purista mehu ja lisää se kuoriraasteen kanssa kastikkeeseen. Anna hautua hiljalleen 20–30 minuuttia. Keitä pasta ja upota se kastikkeeseen. Annostele lautasille ja viimeistele pehmeällä burratalla. Annoksen päälle voit raastaa vielä vähän lisää sitruunankuorta ja rouhaista myllystä mustapippuria.

vadelma-tomaattikastike

Jälkikirjoitus:
Olen pantannut tämän reseptin julkaisemista kuukausitolkulla, sillä en ollut tyytyväinen kuviin ja suunnittelin ottavani uudet. Vadelma-tomaattikastike oli värjännyt tarjoiluastian reunat rumaksi, ja joku sommittelussakin mätti. Tänään blogin luonnoskansiota selatessani mietin, miksi tämä ihana resepti on edelleen julkaisematta. Kaiken ei tarvitse olla viimeiseen asti hiottua, sillä tahroja on elämä täynnä. Sitä paitsi tärkeintä on maku – ja sitä tässä ruoassa riittää!