Ajatuksia neljän seinän sisältä

Hieron silmäni ja katson kelloa. Kun ajatus alkaa juosta, rinnalle mäjähtää mammutinkokoinen möhkäle. Käsi toimii automaattiohjauksella, se hapuilee hämärässä kännykkää ja avaa uutissivuston. Totuus saa kaivautumaan syvemmälle untuvatäkin uumeniin. Painajainen ei vieläkään ole ohi.

Olen neljän seinän sisällä vasta kuudetta päivää, mutta sopeutuminen poikkeustilanteeseen on edelleen kesken. En osaa rentoutua tai heittäytyä sohvalle haaveilemaan. En kykene keskittymään kirjaan, en aloittamaan kauan suunnittelemaani siivousprojektia tai lähtemään metsäretkelle. Kuljen kaksiotamme ympäri ja tarkistan puhelimeni muutaman minuutin välein. Olen koukussa korona-uutisiin.

peilityyni

Otsikot imevät takin tyhjäksi. Aika kuluu järjettömän hitaasti, minuutista tulee kymmenen ja tunnista kaksi. Mieli ei pysty käsittämään, että poikkeustila kestää vielä viikkoja, ehkä jopa kuukausia.

Olisi hyvä olla passiivisen tulon lähteitä, huomauttaa joku somekeskustelussa. Kehitä palveluja, keksi tarpeellisia tuotteitta tai pane pystyyn verkkokurssi. Kyllä sinä jotain keksit, luova ihminen! Tervetuloa kokeilemaan itse. Ylimääräistä aikaa on, mutta energiaa ei nimeksikään.

Viikko sitten puolet yksityisyrittäjän toimeksiannoista pyyhkiytyi tunneissa taivaan tuuliin, toimeentuloni on turvattu ehkä muutamaksi kuukaudeksi. Miehellä on onneksi vakaa työsuhde, hän päivähoitaa palvelimia, joissa tutkitaan virusta ja keinoja sen pysäyttämiseksi. Meillä on maailman tilanteeseen nähden kaikki hyvin. Luotan tulevaisuuteen ja talouden uuteen nousuun, koska muuta vaihtoehtoa ei ole.

Kun kävelen kauppaan tuntuu siltä, että olen osa maailman suurinta tietokonepeliä. Sellaista, jossa etsitään turvallista reittiä useasta suunnasta lähestyviä uhkia vältellen. Törmäänkö ovella toiseen taistelijaan, yllättääkö nurkan takaa tartunta tai sulloutuuko samaan hissiin oireeton taudinkantaja. Katupöly kirskuu hampaissa ja kassajonossa seuraava asiakas hengittää niskaan. Saan happea kunnolla vasta, kun avaan kotioven.

minä

Mies katoaa pyörälenkille, minä joogaan tamperelaisen liikuntakeskuksen livetunnin tahtiin. Syön iltapalaa yhtäaikaa ystävieni kanssa. Video pätkii ja ääni kaikuu, mutta ainakin olemme toisillemme läsnä. Sohva kuluu, musiikki lohduttaa ja kaapit ovat täynnä ruokaa. Netflixistä emme vielä maksa, mutta iltojamme rytmittää Kova laki. Pärjäilemme.

Kaikki kunnia ja korkea hatunnosto niihin koteihin, joissa on parhaillaan käynnissä kotikoulu, etätyöt ja lastenhoito. Minun pääni hajoaa omiin ajatuksiini, vaikka meitä on vain kaksi. Pysytään terveinä, pidetään huolta toisistamme ja ollaan armollisia itsellemme. This too shall pass.

Lautasellinen lohturuokaa: Tomaattipastaa ja paahdettua munakoisoa

Voisin kirjoittaa siitä, kuinka viime sunnuntaina Tirolista palattuamme jännitimme kahden päivän ajan, onko samalla pakettimatkalla sairastuneen reissaajan testitulos positiivinen. Kuinka mies määrättiin heti maanantaina kahdeksi viikoksi etätöihin, ja kuinka pitkän pohdinnan jälkeen pidin kiinni lupauksistani ja vietin kolme päivää messukeskuksessa yrittäen pitää välimatkaa muihin messuilijoihin.

tomaattipastaa ja paahdettua munakoisoa

Voisin myös kirjoittaa siitä, kuinka olen hakannut päätäni seinään tolkuttaessani totuutta niille, jotka eivät ota epidemiaa tosissaan ja joita ei kiinnosta mikään muu kuin oma napa. Ja siitä, kuinka huolestunut olen riskiryhmään kuuluvista läheisistä ja 93-vuotiaasta ystävämummosta, joka koettaa pärjäillä yksinään neljän seinän sisällä. Tai siitä, miten tulevien kuukausien toimeentulo huolettaa, kun moni kauan sitten sovittu työkeikka peruuntui parin päivän aikana.

Voisin kirjoittaa siitäkin, kuinka hamstraaminen on hölmöläisten hommaa ja siitä, että vessapaperi on loppujen lopuksi tässä bidee-suihkujen luvatussa maassa suhteellisen turha taloustarvike. Siitäkin voisin kirjoittaa, miten käsiä kannattaa pestä maassa torkkuvan jäniksen tahtiin ja siitä, kuinka paljon vääriä faktoja tulee päivittäin vastaan.

omaattipastaa ja paahdettua munakoisoa

Näinä aikoina kaipaan kuitenkin muuta ajateltavaa. Kirjoja, joiden maailmaan uppoutua ja tarinoita, joiden juonenkäänteet saavat sykkeen kiihtymään. Aurinkoisia kevätpäiviä, lintujen laulua ja pitkiä kävelylenkkejä pikkupakkasessa. Puikkoja, joilla lepäävät maailman kauneimmasta langasta luodut silmukat. Ja lohturuokaa, sitä minä kaipaan kaikista eniten.

Siksi meillä on leivottu leipää, paistettu pakastimeen unohtuneita joulutorttuja, sekoitettu salaatteja, syöty siskonmakkarasoppaa ja lusikoitu useita kulhollisia jäätelöä. Maanantaina kokkasin ensimmäistä kertaa Hanna G:n inspiroimaa taivaallista tomaattipastaa ja paahdettua munakoisoa. Ihastuin siihen niin, että seuraavana päivänä hellalla höyrysi toinen satsi samaa tavaraa.

tomaattipastaa ja paahdettua munakoisoa

Alkuperäisen resepti on kirjattu Valeäidin blogiin. Lisäilin omaan versiooni vähän potkua chilistä ja valkosipulista, käytin punaviinin sijasta lorauksen punaviinietikkaa ja puristin joukkoon myös vähän sitruunamehua. Tavallinen oliiviöljy oli poikkeusellisesti päässyt loppumaan, joten munakoisokuutiot kiepautettiin ennen paahtamista sitruunaoliiviöljyssä. Erinomainen lopputulos syntyi niinkin!

Jos vihaat varsiselleriä, ei huolta. Tässä reseptissä selleri siivutetaan niin ohueksi, että se solahtaa kastikkeen makumaailmaan niin sievästi, ettei sitä ainakaan tällainen tavallisella makuaistilla varustettu peruspirjo soosista erota. Sen sijaan jos jätät sellerin pois, maku muuttunee ratkaisevasti. Rohkeutta siis toverit ja silputtu selleri soosin sekaan!

tomaattipastaa ja paahdettua munakoisoa

Tomaattipasta ja paahdetut munakoisot sopivat myös koronakaranteenissa nautittavaksi, sillä kaikki sen ainesosat säilyvät hyvin. Kriittisin on munakoiso, mutta sekin jaksaa viileässä viikonkin. Tämä lohturuoka toimii kyllä tarvittaessa myös ilman paahdettua munakoisoakin, mutta niiden kanssa sapuska nousee gurmeetasolle. Kokeile vaikka!

Tomaattipastaa ja paahdettua munakoisoa

Oliiviöljyä
1 sellerin varsi
1 valkosipulinkynsi
1 sipuli
1–2 porkkanaa
sopivasti chiliä
Loraus punaviinietikkaa (tai punaviiniä)
1 prk tomaattimurskaa
2 rkl tomaattipyrettä
1 rkl hunajaa
1 munakoiso
Sitruunamehua
Suolaa ja pippuria
Pastaa
(Parmesaania, tuoreita yrttejä)

Pese ensin kädet. Pilko ensin munakoiso kuutioiksi, ripottele päälle runsaasti suolaa ja jätä itkemään. Silppua sitten valkosipuli, sipuli ja chili ja raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi. Siivuta varsiselleri paperinohuiksi siivuiksi varsinkin silloin, jos et sen mausta kovasti välitä. Mandoliini on tässä touhussa kätevä kapine.

Kuullota sipuli, porkkanaraaste ja varsiselleri pannulla oliiviöljyssä. Holauta sekaan purkillinen tomaattimurskaa, töräytä samalla mukaan myös tomaattipyree. Lorauta soosiin punaviinietikka tai punaviini, purista joukkoon vähän sitruunamehua ja lisää ruokalusikallinen hunajaa. Sokerikin käy. Kiehauta ja jätä tomaattikastike tekeytymään hiljaiselle tulelle ainakin puoleksi tunniksi.

Puristele tässä välissä itkeneet munakoisot kuivaksi talouspaperin avulla. Jos et ole tottunut käyttämään kokkauksessa paljon suolaa, kannattaa kuutiot huuhdella ennen kuivaamista. Jos suolaisuus ei haittaa, älä turhaan käytä vettä. Lämmitä uuni 180 asteeseen (kiertoilmalla riittää 160), levitä kuutiot pellille tai laakeaan uunivuokaan, pirskottele päälle (sitruuna)oliiviöljyä ja paahda keskitasolla n. 25 minuuttia tai kunnes ne ovat saaneet kunnolla kuivuneet ja saaneet väriä. Pyöräyttele paistinlastalla muutaman kerran paiston aikana.

Keitä pasta runsaasti suolatussa vedessä. Jos soosi on tässä vaiheessa kiehunut turhankin paljon kasaan, voit kauhoa sen sekaan sopivan määrän pastan keitinvettä. Lastaa lautaselle pastaa, tomaattkastiketta ja paahdettua munakoisoa. Raasta päälle parmesaania, jos haluat ja silppua tuoreita yrttejä annosta koristamaan.

tomaattipastaa ja paahdettua munakoisoa

Kata pöytä kauniisti, unohda hetkeksi uutiset ja keskity ruokaan ja hyvään seuraan. Jos olet yksin kotona, soita videopuhelu kaverille, siskolle, äidille tai vaikka mummolle. Niin minäkin teen tänään, sillä olen sopinut seitsemäksi virtuaalisen illallisen yhdessä neljän ystäväni kanssa. Sosiaalinen etäisyys ei tarkoita henkistä etäisyyttä, sanoi Saulikin. Pidetään toisistamme huolta ja syödään hyvin!

Postikortti Kanariansaarilta

On torstai, kolmastoista helmikuuta. Olen kahdeksatta päivää Kanariansaarilla, ja istun lautassa matkalla Teneriffalta Las Palmasiin. Teen töitä ja huomaan vasta kahden tunnin kuluttua, että maininki on melkoinen. Horjun puuteroimaan nenääni kuin mikäkin humalainen. Pääsen maihin, mutta keinunta jatkuu, vaikka jalat ovat tukevasti satama-alueen asfaltilla. Kävelen kaupungin poikki hostellille, jonne myöhemmin illalla saapuu koko joukko kuorokollegoita. Ensimmäinen esiintyminen on jo ylihuomenna.

postikortti kanariansaarilta

postikortti kanariansaarilta

postikortti kanariansaarilta

postikortti kanariansaarilta

Saan avaimet, valitsen kahdeksan hengen huoneen parhaan sängyn ja rojahdan pitkäkseni. Ajattelen päivittäväni blogia tai ainakin käsitteleväni kuvia ja kirjoittavani muistiin edellisen viikon tapahtumat ja tunteet patikointipoluita. Nukahdan noin viidessä minuutissa. Kun havahdun, on jo illallisaika. Näpyttelen puolihuolimattomasti kuvatekstin samettisen satumetsän selitykseksi ja lähden syömään.

postikortti kanariansaarilta

”Kanarian saarten luonto on uskomaton. Kamera on täynnä mielettömiä maisemia ja pää pursuilee muistoja, jotka haluan säilyttää mielessäni ikuisesti. On vaikea valita mistä aloittaa, mutta kaikkein vaikeinta on istua hetkeksi aloilleen ja ottaa kännykkä käteen, kun silmien edessä pauhaavat Atlantin aallot tai kohoavat kauneimmat koskaan näkemäni kalliot. Huono verkko ja vuokra-auto, jonka usb-laturi ei toimi ovat pakottaneet keskittymään olennaiseen. Epätodelliseen luontoon, kymmenien kilometrien meditatiiviseen patikointiin, jalan asetteluun terävistä kivistä rakennettujen portaiden askelmille,ja tahdonvoimaan joka jaksaa, vaikka jalat eivät enää jaksaisikaan.

Palaan paremmalla ajalla kaiken kokemani pariin. Nyt läimäytän läppärin kannen kiinni, lukitsen sen hostellihuoneen vihreään lokeroon ja painan varpaani illan viilentämään hiekkaan. Nähdään viimeistään ensi viikolla, kun palaan todellisuuteen ja kotimaan kamaralle.”

postikortti kanariansaarilta

postikortti kanariansaarilta

postikortti kanariansaarilta

postikortti kanariansaarilta

Niin. Sitten puuttuikin kohtalo, tai sanotaanko kuorona eli puolet kuorosta petiin kaatanut virus, peliin. Matkustin kotiin täydessä lääketällingissä. Vilunväreet saavuttivat matkalaisen ennen kuin valkoiset siivet ehtivät laskeutua Helsinki-Vantaalle. Kuume oli taas nousussa. Olin kotimaan kamaralla, mutta kuulumiset saivat edelleen odottaa itseään. Kun tokenin, yritin taklata vuoreksi venyneen työtaakan siinä sen suuremmin onnistumatta. Tuntui siltä kuin lapioisi hiekkaa Saharassa. Blogi sai pärjäillä edelleen oman onnensa nojassa. Torstai-iltana, juuri ennen nukkumaanmenoa, puristin silmät puoliummessa postauksen Instagramiin:

”Pääsin kotimaan kamaralle juuri ennen kuin Sahara puhalsi hiekkansa Kanariansaarten ylle ja koronavirus telkesi turistijoukot Teneriffalle. Sitten makasin reporankana neljä päivää punkan pohjalla. Sillä välin yrittäjän tekemättömät työt kerkesivät kerääntyä kasoiksi, jotka kasvavat edelleen, vaikka yritän purkaa niitä toisesta päästä. Köhin vieläkin, mutta ääni sentään toimii. Blogi ja somekanavat yskivät tyhjää, eikä aika tunnu riittävän millään edes niiden kevyeen tekohengittämiseen. Joten tässä ollaan, eikä muuta voida. Onneksi ulkona on valoisaa, ja ensi viikolla hohtavat hanget, joita voin ihailla läppärin ääressä istuessani.”

postikortti kanariansaarilta

postikortti kanariansaarilta

postikortti kanariansaarilta

postikortti kanariansaarilta

Täällä sitä nyt istutaan, työmatkalla Itävallassa. Pensionaatin ikkunoista näkyy lumihuippuisia vuoria ja alppimajoja, joissa voisi hyvin asua vaaleahiuksinen luonnonlapsi nimeltään Heidi. Kello on paikallista aikaa kymmenen illalla. Mies kuorsaa jo sängyssä, minä istun näytön kelmeässä valossa. Tekemässä töitä ja kirjoittamassa kuulumisia.

postikortti kanariansaarilta

postikortti kanariansaarilta

postikortti kanariansaarilta

Kyllä tämä kiire tästä helpottaa, pakkohan sen on. Mutta juuri nyt pystyn vain tähän. Muutamaan riviin ja kuvakavalkadiin, joka tuo terveiset Kanariansaarilta. Siellä oli ihanaa. Ihan niin kuin viime kerrallakin.