Hapanjuurileivonnan lumoissa – helppo ja herkullinen hapanjuurifocaccia

Hurahtaminen oli ennustettavissa hyvissä ajoin, sillä miehen muuttolaatikoiden mukana kotiimme kulkeutui hapanjuuri. Uuni alkoi käydä kuumana joka toinen viikko, ja ruisleipiä syntyi sarjatuotantona niin, että pakastimesta loppui tila. Sähköuuni osoittautui hyvinkin kelvolliseksi kapineeksi ja hyvä niin, sillä leivinuuni ja kerrostaloasunto eivät mitenkään mahdu samaan lauseeseen.

hapanjuurileipä

Kotiin kannettiin kilokaupalla jauhoja, jotka pölisivät keittiön kulmauksessa, niin että hermot meinasivat mennä. Ruotsalaisen leipägurun reseptit korvattin pian kirjamessujen alelaarista napatulla Teemun ja Markuksen leipäkirjalla. Tänä keväänä sekin sai astua syrjään, kun postiluukusta kolahti lattialle Eliisa Kuuselan Leipävallankumous*. Se saavutti pian pyhän kirjan aseman, ja sai kaikenmaailman somehömpötyksiä vastustavan leipäjumalani liittymään Facebookin hapanjuurileipurit-ryhmään.

leipävallankumous

leipävallankumous

Muutaman päivän kuluttua keittiön tasolle ilmestyi purkkeja, joissa juuri kupli, kihisi ja kehittyi. Sitten alkoi vaalean leivän leipominen. Parisuhdekiloille muutos oli kohtalollinen. Tuoreena ahmittu leipä kertyi lantiolle, reisiin ja vatsamakkaroihin, sillä kukapa voisi vastustaa lämpimän leivän tuoksua ja sitä ensimmäistä palaa, johon voi sulaa sekunnissa, jos et ole nopea. En ainakaan minä. Niinpä ajohousuihin ahtautuminen on kesän aikana käynyt työstä, ja vetoketjua on turha edes yrittää vetää kiinni.

Leipää ei ole tarvinnut kantaa kaupasta kuukausiin, sillä sitä on pakkanen jatkuvasti pullollaan. Kohta pitää varmaan hankkia kolmas pakastin taloon, sillä marjoista en aio karsia, enkä jäätelöstä. Juurta ruokitaan päivittäin, se kuskataan mökille mukaan ja pidetään elossa, vaikka se olisi viimeinen teko tässä elämässä.

hapanjuurileipä

Leipuriryhmä kannustaa kokeilemaan kaikenlaista. Mustikkaleipä oli menestys, samoin fenkolilla, sipulilla ja omenalla maustettu, joululimpusta vaikutteita saanut versio. En valita, vaan olen onnesta soikeana. Mutta jottei onni kasvaisi ympyräksi, leipävallankumouksen kylkiäiseksi pitäisi ehdottomasti liittää puolen vuoden treenikortti tai vähintäänkin kotijumppaohjeet.

On tunnustettava, että itse en ole ehtinyt tuota hapanjuurileipureiden raamattua vielä lukea. Ehkä pelkään hurahtavani itsekin, ja mitä siitä sitten tulisi: kuka hoitaisi kotia, siivoaisi ja pesisi pyykit, jos kaiket illat ja viikonloput pitäisi kuluttaa etsimällä täydellisen hapanjuurileivän koostumusta.

hapanjuurileipä

Kultti tai sen seuraajamäärän kasvaminen ei osoita hiipumisen merkkejä, päinvastoin. Nyt mukaan ovat tulleet videot, joissa Eliisa leipoo resepteistä, joita ei ole julkaistu missään. Tallenne saattaa kestää puolikin tuntia ja on ovelasti rakennettu niin, että reseptin selvittääkseen se on katsottava loppuun saakka. Sillä tekniikalla selvisi myös huippuherkullisen hapanjuurifocaccian tekotapa.

hapanjuurifocaccia

Italiassa reissatessani saatan korvata lounaan (ja joskus illallisenkin) kokonaan palalla focacciaa ja lasillisella viiniä. Parhaiten hapanjuurifocaccia toimii kuitenkin pikkusuolaisena illanistujaisissa, tuhtina välipalana tai vaikka yöllisenä ateriana, kun palaa kotiin aamuyöllä korkkarit kainalossa ja jalat hellinä tanssimisesta. Suosittelen.

hapanjuurifocaccia

Hapanjuurifocaccia

500 g jauhoja
3 1/4 dl kylmää vettä
40 g hapanjuurta
2 leipurinprosenttia eli 10 g suolaa
kunnon loraus oliiviöljyä

rosmariinia
kirsikkatomaattia
oliiveja
oliiviöljyä
sormisuolaa

Sekoita jauhot, suola, vesi ja hapanjuuri. Lisää loraus öljyä ja taittele se taikinan sekaan. Taikinaa ei tarvitse varsinaisesti vaivata, riittää, että sekoitat kaikki ainekset tasaiseksi massaksi. Nostata yön yli huoneenlämmössä laakeassa astiassa. Kaada seuraavana aamuna taikina yhtenä laakeana levynä jauhotetulle pöydälle tai suoraan leivinpaperille. Jauhota kädet ja venytä taikinaa varovasti haluttuun kokoon (ja nosta pellille, jos käsittelit taikinaa pöydällä). Ideana on, että taikinaa käsitellään tässä vaiheessa mahdollisimman vähän, jotta se säilyy ilmavana.

Painele pintaan kirsikkatomaattien puolikkaita, oliiveja ja rosmariinia. Lorota päälle vielä ohuena nauhana oliiviöljyä ja sirottele sopivasti sormisuolaa. Paista niin kuumassa kuin kotiuunista lähtee, kunnes leipä alkaa saada väriä. Syö lämpimänä tai jäähdytettynä ja muista nuolla sormet syömisen jälkeen. Buon appetito!

hapanjuurifocaccia

*Leipävallankumous-kirja saatu pressikappaleena

Kaikella mitä tapahtuu, on tarkoitus

Uskon tietyllä tapaa kohtaloon. Siihen, että kaikella mitä elämässäni kohtaan, on tarkoitus. Uskon myös intuitioon, sillä alitajuntamme on fiksumpi kuin moni ymmärtää. Sitä pitäisi uskaltaa kuunnella enemmän. Tämän kaiken lisäksi uskon mukavuusalueen ulkopuolelle astumiseen, silloin kun se tuntuu oikealta. Menneisyydessä tehdyt pienetkin valinnat vaikuttavat tulevaisuuteen ennalta arvaamattomalla tavalla. Sanovat, että viisi vuotta sitten tehdyt valinnat realisoituvat nykyhetkessä. Ne ovat oikeassa, jos minulta kysytään.

Kesän 2018 korvilla kuusi uskaliasta miestä ja naista asteli alttarille. Tänään nuo rohkeat tapaavat toisensa televisiossa, kaiken kansan nähden. He tietävät jo miten kävi, me muut saamme jännittää vielä kymmenen jakson ajan. Tänään puoli valtakuntaa odottaa malttamattomana, että kello näyttäisi yhdeksää. Kotisohville on kannettu eväät, suklaata, herkkuja ehkä jopa kuohuviiniä, onhan kyseessä sentään Ensitreffit alttarilla. Siellä istun minäkin, sohvan uumenissa, yhdessä kumppanini kanssa. Puren kynsiäni, jännitän parien puolesta ja painan asiantuntijoiden viisaat sanat tiukasti mieleeni.

Neljä vuotta aiemmin minä olin yksi heistä. Viidennen kauden alkaessa saan kunnian heittää harteilleni kokemusasiantuntijan viitan. Katson jokaisen jakson ennakkoon ja kirjoitan siitä, mitä mieleeni nousee. Mitä tunsin silloin ja mitä tunnen nyt. Myötäelän ja tsemppaan avioon astuvia pareja, ja voin vain kuvitella, millainen pyörremyrsky heidän päässään pyörii juuri nyt. Syke nousee pelkästä ajatuksestakin.

Ja ettei kenellekään jäisi epäselväksi, painotan vielä, että kirjoitan omasta kokemuksestani. Mielipiteeni ovat minun ja katsantokantani hyvin subjektiivinen. Mieleni tekee taatusti myös neuvoa, sillä neuvomisessa olen vähän turhankin taitava. Yritän kuitenkin pitää mölyt omassa mahassani ja keskittyä siihen, mikä on hyvää. En etsi naimanaamoja, en vertaile elämäntyylejä, enkä vedä mutuun perustuvia johtopäätöksiä tai kyseenalaista arvoja. Seuraan, teen huomioita, nauran, itken ja samaistun. Ja opin toivottavasti itsestänikin lisää.

Toivon, että parit uskaltavat madaltamaan omat muurinsa, päästämään toistaiseksi tuntemattoman ihmisen lähellensä ja antamaan hänelle mahdollisuuden, oli ensivaikutelma mikä tahansa. Sillä pinta saattaa pettää, ja sisällä saattaa piileskellä hiomaton timantti, joka lopulta valaisee kahden onnellisen elämän. Sitä minä toivon ja sille peukkuja pidän.

ensitreffit alttarilla

Ja kuten aiempinakin vuosina, teitä kaikkia pyydän olemaan ihmisiksi.Suhtautumaan suvaitsevasti, inhimillisellä ymmärryksellä ja lempeällä mielellä. Kannustamaan, tsemppaamaan, lähettämään kauniita ajatuksia ja sanoja. Sillä edessänne on tänäkin vuonna kuusi tavallista suomalaista naista ja miestä, jotka haluavat vain löytää elämäänsä rakkautta. Kuten jokainen meistä.

Kaikella mitä tapahtuu, on tarkoitus. Ilman viimeisien vuosien dominoefektiä en olisi tässä, kirjoittamassa teille, mitä mieleni päällä liikkuu. Ajatuksiani uudesta kaudesta voit lukea Maikkarin netistä. Uusi postaus julkasitaan aina jokaisen jakson jälkeen, tiistaisin tasan kello kymmenen. Tervetuloa mukaan ikimuistoiselle matkalle!

Nakuilua, nikkarointia ja hitaita aamuja – mökkikesän parhaat puolet

Olen varma, että resepti on kirjoitettu paperille muistiin, paperia vaan ei löydy mistään. Vajavainen valokuvamuistini tuo silmieni eteen aanelosen, jonka oikeassa yläkulmassa lukee 1 kg jauhoja ja 2 leipurinprosenttia suolaa. Siihen se sitten tyssääkin. Selvä peli, tänään en siis kerro teille, miten valmistaa järkyttävän hyvää hapanjuurifocacciaa. Sen sijaan joudutte tyytymään spontaaniin mökkipäiväkirjapläjäykseen. Parempi kai sekin kuin ei mitään, niin ainakin toivon.

mökkeilyä

Tänään sunnuntaina, syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna kahlaan 19-asteisessa vedessä ja yritän taltioida kameran digitaaliselle filminauhalle kesän viimeiset kuiskaukset. Auringonlaskun pastellinsävyiseksi värjäämä järvi kaikuu vastapäisellä kannaksella syysmuuttoa suunnittelevan tuhatpäisen kurkiparven huudoista. Varpaat kaivautuvat pehmeään hiekkapohjaan, veden pinta on peilityyni. Saunan piipusta nousee lämpö kohti tummenevaa taivasta.

Ensimmäisestä yöstä vuokramökillä on melkein neljä kuukautta. Kaiken koetun summaaminen on mahdoton tehtävä, mutta hyviä hetkiä ja parhaita puolia, niitä on helppo listata. Kesän aikana meistä on kuoriutunut keski-ikäisyyden kynnyksellä mökkeilyyn täysin hurahtaneita tyyppejä, sellaisia, joita on turha kutsua mihinkään rientoihin, sillä eivät ne kuitenkaan liikahda sieltä punaisesta tuvastaan mihinkään (kyllä me oikeasti liikahdamme, ystävien kutsuihin suhtaudutaan edelleen asiaankuuluvalla vakavalla harkinnalla). Mökkirannasta on tullut sielunmaisema. Ja niitä parhaita puolia, niitä on lukematon määrä, mutta tässä seitsemän tärkeintä.

mökkeilyä

Ulkoilma. Kaupunkikodissa linnoittaudun liian helposti neljän seinän sisään, sillä ulos lähteminen vaatii vaivaa. Vaihda vaatteet, pue kengät, katso peiliin ja muista avaimet, lompakko ja kännykkä. Mökillä ulkona vietettyjen tuntien määrä kymmenkertaistuu kaupunkielämään verrattuna. Vuorokaudesta kaksi kolmasosaa vietetään ulkona – huomaamatta. Sisällä ollaan vain, jos on pakko. Vaikka lukaalissa on myös sisävessa, me käytämme mielummin kompostoivaa käymälää eli tuttavallisemmin huussia. Ilmastointi (avonainen ovi) toimii ja näköala järvelle on vertaansa vailla. Aamiainen syödään terassilla, vaikka sitten villasukissa ja untuvatakissa. Soutelu, kalastus, kasvimaa, kokkaaminen, puuhommat, marjastus, uiminen, lukeminen – kaikki onnistuu ulkoilmassa ja nimenomaan siellä.

Luonto ja luonnonrauha. Mökillä meistä tulee lintubongareita. Säätä ja saderintamia seurataan kuin koukuttavinta Netflix-sarjaa. Sama pätee joutsenperheeseen, kurkien syysmuuttoon, sisiliskojen sulaviin liikkeisiin, rantakaislikossa kyljellään nukkuvaan haukeen, pikkulintujen pesintään ja pirullisiin paarmanperkeleisiin. Luonto ja sen rikkumaton rauha on lähellä. Ainakin silloin kun mökkinaapurit vesihiihtoharrastuksineen ymmärtävät pysyä poissa.

Aika. Vuorokaudessa on tunteja tuplamäärä. Aamut ovat hitaita ja illat extrapitkiä. Kirjastosta kannettu korkea pino hupenee yhden kirjan päivävauhtia. Ajatuksilla on tilaa liikkua. Riippumatto keinuu kaukana pahasta maailmasta ja kivikaupungista, jossa välillä on vaikea hengittää. Ideoita syntyy ja aivot aktivoituvat uudella tavalla. Kännykkä unohtuu, läppärin akkua ei ole ladattu kahteen viikkoon. Introvertti on elementissään.

Mökkivaatteet. Lipaston laatikko on täynnä röntsävaatteita. Kulahtaneita lyhythihaisia, saumoistaan venähtäneitä mekkoja, nyppyyntyneitä villapaitoja ja sukkia, joihin varpaat ovat hiertäneet reiän. Mikään ei kiristä, ketään ei kiinnosta, kukaan ei arvostele. Ja parasta on se, että yhdellä vaatekerralla pärjää helposti viikon tai jopa kaksi.

mökkeilyä

Nakuilu. Kuka ylipäätään tarvitsee vaatteita, kun kukaan muu ei ole näkemässä? Jos joskus hankimme oman mökin, yksi sen kriteereistä on ehdottomasti se, ettei näköyhteyden päässä ole muita kesäasuntoja. Ihokin voi paremmin, kun se ei haudu hiostavien vaatteiden alla. Neulaset pistelevät jalkapohjia ja pikkukivet antavat pienille lihaksille kaivattua työtä.

Helteisen heinäkuun puolivälissä sain vieraikseni siskon ja kaksi hyvää ystävää. Ensimmäisenä aamuna, kun mittari näytti 25 astetta, joku meistä kysyi, haittaako, jos olen ilman paitaa. Päivän edetessä kaikki muutkin vaatteet riisuttiin. Kutsuimme neljää lähestulkoon alasti vietettyä vuorokautta vapautuneiden naisten kesäsiirtolaksi. Asuimme järvessä ja joogasimme puolipukeissa. Mökillä ei todellakaan tarvita vaatteita.

mökkeilyä

Metsä, piha, kasvimaa ja lähiruoka. Metrin päässä etuovesta piha on puolukoita punaisenaan. Viereinen mätäs hehkuu sinisenä mustikoista vielä syyskuussakin. Tattejakin on ja kanttarellejakin kuulemma (paitsi tänä vuonna). Miehen nikkaroimissa viljelylaatikoissa kypsyvät ensimmäiset tomaatit, komeat chilipuskat kantavat komean sadon, basilika, timjami, rosmariini ja minttu eivät meinaa pysyä tontillaan, kesäkurpitsa ja kurkkukin pukkaavat mukavasti hedelmää.

Lähellä on useampi tilamyymälä. Viiden kilometrin päässä villisikaa, kahdenkymmenen luomukyyttöä ja -valkosipulia. Samoilla huudeilla myynnissä on myös paikallisia jauhoja, tryffeleitä ja teetä. Maalaistorilta koriin voi kerätä lähitilojen luomumansikoita, tomaattia, perunaa, parsakaalia ja rantasalmelaismammojen leipomia karjalanpiirakoita ja pullia. Kaupunkilainen on mykistynyt runsauden pulan edessä.

Nikkarointi ja puuhastelu. Ensimmäisenä mökkipäivänä mies tutkii pihan perällä sijaitsevaa pientä verstasta. Onnesta soikeana hän kertoo sieltä löytyvän kaikki mahdolliset releet ja rensselit. Vielä samana iltana moottorisaha pörähtää käyntiin ja kolme puuta kaatuu. Ensi kesän polttopuut on pian turvattu. Puhdistamme, hiomme, maalaamme, öljyämme. Mies nikkaroi uudet rallit vessapolulle, korjaa puiset aurinkotuolit ja fiksaa laiturin uuteen uskoon. Tämä on istumatyöläisen taivas.

mökkeilyä

Kaikesta tästä voinee päätellä, että olemme viihtyneet. Ensi vuoden vuokrasopimus on viimeisiä viilauksia vaille valmis. Mökkikesä 2019, täältä tullaan!

Ps. Kuvat on otettu syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Jos syksy on tätä laatua, toivotamme sen sydämellisesti tervetulleeksi. Mökkikausi ei pääty vielä pitkään aikaan.