Happy Hamlet – pieni pala taivasta keskellä Ranskan maaseutua

Sinä päivänä, jona irtisanoin itseni vakituisesta palkkatyöstä, ostin itselleni joululahjan. Hintalappu sai minut hikoilemaan, mutta halusin palkita itseni rohkeasta ratkaisusta, jota olin haudutellut jo kauan, ja jonka viimeinkin uskalsin toteuttaa. Suuret saappaat heiluivat jaloissa, en kuitenkaan antanut sen häiritä, vaan räpiköin syvään päähän ja päätin pysyä pinnalla vaikka väkisin.

happy hamlet

happy hamlet

Reilut kahdeksan kuukautta myöhemmin istuin taksissa matkalla lentokentälle. Matka kohti Etelä-Ranskaa oli alkanut. Olin aikeissa osallistua ruokavalokuvaukseen keskittyvään workshopiin tai oikeammin retriittiin, joka kestäisi kuusi päivää. Paikkana olisi Happy Hamlet, majatalo keskellä periranskalaista maaseutua. Sen verran tiesin, mutta muusta minulla ei ollut aavistustakaan. En osannut odottaa, että astelisin pian paratiisiin ja rakastuisin päätä pahkaa.

happy hamlet

happy hamlet

happy hamlet

Ihastuisin sen ihmisiin, jotka omin käsin ovat kunnostaneet vanhasta vuohitilasta elinvoimaisen ja ainutlaatuisen kauniin majatalon. Hullaantuisin vihreän sävyin sisustettuun huoneeseen, jonka pitsiverhojen välistä aamun valo siivilöityy seinälle käsittämättömän kauniina. Lumoutuisin lämmöstä, joka laskeutuu iholle lempeänä vielä silloinkin, kun aurinko on painunut horisontin taa, ja altaasta, joka virkistävään luonnonveteen pulahdan, kun päivä on polttavimmillaan.

happy hamlet

happy hamlet

happy hamlet

happy hamlet

Rakastaisin sen ruokaa – aamiaista, joka aamu erilaista, kananmunia, jotka on valmistettu vieraiden toiveiden mukaan, lounasta, joka nautitaan viilentävien laakeripuiden varjossa ja illallista, joka hellii makuhermoja joka ikinen ilta. Kiintyisin pihalla puuhasteleviin ja tuttavuutta tekeviin karvakavereihin, kissaan ja kahteen koiraan – minä, joka en todellakaan ole koiraihminen.

happy hamlet

happy hamlet

happy hamlet

happy hamlet

happy hamlet

happy hamlet

Pakahtuisin onnesta maatessani tumman tähtitaivaan alla laskemassa lentäviä tähtiä linnunradan loistaessa kirkkaampana kuin koskaan. Ihmettelisin silmät selälläni bambumetsää, villiparsan piikkejä, meheviä tomaatteja, takapihan päärynäpuita ja saksanpähkinäpensaita, viinirypäleköynnöksiä ja tuoreita viikunoita, jotka ovat jatkuvasti käden ulottuvilla. Menisin sekaisin vanhan talon rappioromantiikasta, hiljaa havisevasta historiasta, kiviseinistä ja pihapiiristä, jonka jokainen yksityiskohta pyytää päästä kuvattavaksi. Rakastuisin niin, että tahtoisin jäädä, tai ainakin palata pian takaisin.

happy hamlet

happy hamlet

happy hamlet

Jos olisin osannut aavistaa kaiken tämän, en tiedä olisinko uskaltanut ilmoittaa itseäni retriittiin. Sillä niinhän siinä kävi, että pieni pala sydäntäni asettui Happy Hamletin huoneisiin, eikä suostutunut palaamaan kotiin, vaikka kuinka anelin. Siksi matkustan marraskuussa takaisin. Pakenen pimeyttä ja saavun suostuttelemaan sydäntäni. Valloitan vihreään huoneen, annan ajatuksieni vaeltaa ja sanojen seurata toisiaan paperilla. Happy Hamlet ja Creatives-in-Residence, täältä tullaan!

happy hamlet

happy hamlet

happy hamlet

happy hamlet

happy hamlet

Ps. Lue myös kämppikseni Hannan tunnelmat valokuvausretriitistä: Postikortteja Happy Hamletista . Hannalle kiitos myös kuvasta, jossa istun huoneemme ikkunassa viinilasi kädessä.

Yrittäjän kesäloma – miten meni noin niinku omasta mielestä?

On heinäkuinen perjantai. Pinnistelen keskittymisen herpaantumista vastaan ja koettelen tahtoni voimia. Tehtailen blogipostauksia, suollan sometekstejä, ideoin instakuvia ja hakkaan näppäimistöä niin, että pää sauhuaa ja peukaloiden ihoa alkaa polttaa. Lopulta skrollaan kännykän näyttöä nimettömällä, sillä muiden sormenpäiden hermot ovat jatkuvasta hinkkaamisesta hellinä.

Ainakin kymmeneen sähköpostiin pitäisi vielä jaksaa reagoida. Sen jälkeen on käytävä käsiksi kuviin: ladattava muistikortilta edellisen viikon kuvat, valittava parhaat, rajata, korostaa, säätää värimaailmaa ja lopulta siirtää kansioon odottamaan käyttöä. Eivätkä hommat siihen suinkaan lopu.

yrittäjän kesäloma

Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, kärpäset pörisevät lasiverannan ikkunoissa ja otsalla helmeilee tuskastuttavan hitaasti etenevien töiden nostattama hiki. Ulkona asteita on yli 20, sisällä melkein tuplasti enemmän. Läppäri huokailee helteessä ja sormeni juoksevat tahmealla näppäimistöllä, kun piiskaan runosuonta pulppuilemaan. Kirjoittaminen vaatii istumalihaksia ja itsepäistä asennetta. Päätän pakertaa vielä tunnin verran. Kaikki tänään tehty on pois huomisen painavasta kuormasta.

Vaikka asiakkaiden sometilien ajastukset onkin helppo valmistella etukäteen, niiden herättämää keskustelua on tarkkailtava tasaisin väliajoin. Omiakin kanavia on päivitettävä, eikä kaikkea mitenkään voi ennakoida. Onneksi isommat projektit, henkilöhaastattelut ja tekstien tarkastukset voivat odottaa syksyyn.

yrittäjän kesäloma

Järvi kahahtaa. Parvi isokoskeloita juoksee pitkin veden pintaa. Annan katseeni levätä hetken ajan vastarannan utuisissa ääriviivoissa ja vilkaisen sitten kelloa. Se on kohta seitsemän, ei ihme, että energia on ehtymäisillään. Suljen tietokoneen, kävelen ulos ja hengitän illan viilentämää ilmaa.

Viimeiseksi, ennen saunaa ja iltauintia otan esiin mustakantisen muistivihon. Kirjaan seuraavalle tyhjälle sivulle huomisen tärkeimmät tehtävät, joista kannattaa aamulla aloittaa.

yrittäjän kesäloma

Laiska töitään luettelee, minulle joskus kommentoitiin, kun kerroin, mitä kaikkea päivieni aikana puuhaan. Sanonta saattaa sopia heihin, jotka tahtovat päteä. Minun hermojani päivien paperille piirtäminen rauhoittaa. Näin paljon olen saanut aikaan, tämän ja tämänkin ranskalaisen viivan voin vetää yli. Tehty, hoidettu, kirjoitettu! Yksinyrittäjän on pakko opetella kehumaan itseään, sillä työyhteisön tsempit ja jaksuhalit jäävät saamatta.

Olen ollut mökillä juhannuksesta asti, mutta yhtäjaksoista lomaa en ole ehtinyt pitää muutamaa päivää pidempään. Kun kesäpäivät vaivihkaa vaeltavat eteenpäin, some pitää otteessaan, enkä onnistu irrottautumaan työhön liittyvistä ajatuksista, lohdutan itseäni sillä, että tämä on ensimmäinen kesäni yrittäjänä. Kukaan ei ole seppä syntyessään, en myöskään minä. Vuoden päästä olen viisaampi, ensi kesänä osaan ennakoida, suunnitella ja priorisoida paremmin – ja merkitä kalenteriin vähintään kahden, ehkä jopa kolmen viikon oikean loman.

yrittäjän kesäloma

Heinäkuun lopulla saan tiedon, että starttirahakaudelle ei myönnetty jatkoa. Tilikirjojen ja ansaittujen eurojen perusteella pärjään jo kuulemma riittävän hyvin. On kai sekin jotain. Nappaan naulakosta mukaani pyyhkeen ja kylpytakin, kaadan lasiini jääkaappikylmää kombuchaa ja kuljen paljain jaloin laiturille. Ihailen laskevaa aurinkoa ja tunnen, kuinka onni hiipii hiljaa viereeni.

Häämatka Kainuuseen – Suopursujen tuoksua, vaaramaisemia ja könkään kohinaa

Matkasuunnitelma on summittainen. Muutama pakollinen pysähdys on kuitenkin alleviivattu ja merkitty tähdillä. Ne kaikki ovat luontokohteita. Metsä on kietonut meidät pauloihinsa, ja aiomme loikkia edellisvuoden lehtien liukastamilla kallioilla, kiipeillä juurakoiden valtaamilla pikkupoluilla, kuunnella metsän ääniä ja ihailla ihmeellisiä maisemia. Häämatka Kainuuseen on alkamaisillaan.

Ennen Kainuuta ihmettelemme iltapäivän ajan Pohjois-Karjalan luoteisinta kolkkaa. Kesäsateen kastelemat varvut pyyhkivät jalkojani joka askeleella. Sukat kastuvat litimäriksi, sillä vaelluskengän varsi on lyhyt ja kuorihousujen lahje vääränlainen.

Alkaa tihuuttaa vettä. Vedän hupun päähäni ja astelen päättäväisesti eteenpäin. UKK-reitin varrella piileskelevä Juuan Porttilouhi on kaikkien märkien askelten arvoinen. Laskeudumme rotkon pohjalle ja kiipeämme suurten kivien muodostaman portin alta. Tartumme puiden juurien kasvattamiin kahvoihin ja kuvittelemme, kuinka satoja vuosia sitten samaa reittiä ovat kulkeneet parantajat, käsivarsillaan sairaat ja vaivaiset. Luonnossa on voimaa.

häämatka kainuuseen

Metsäautotien päässä puristan veden sukista ja asettelen ne kuivumaan anopilta lainassa olevan auton etuoven lokeron laidalle. Kaivan kassista vaihtosukat, sujautan ne jalkoihin ja olen valmis jatkamaan seuraavaan kohteeseen. Kainuun raja ylitetään kuutostietä pitkin.

Sotkamossa kierrämme vaaran taakse ja nousemme portaita pitkin sen päälle. Ahmimme suu sinisenä mustikoita, ja harmittelemme, ettei mukaan ole sattunut edes pientä pussia, johon marjoja kerätä. Seitsemästä kilometrista tulee kaksitoista, kun kävelemme järvenlaitaa Vuokattiin ja toista puolta takaisin. Oikoreitti vie meidät radanvarteen. Matkustajaliikenne ei näillä ratapölkyillä enää kulje, joten kävelemme pitkin kiskoja hyvän tovin. 18 000 askeleen jälkeen Haapalan illallinen maistuu harvinaisen hyvältä.

häämatka kainuuseen

Hossassa oikea kenkä alkaa hiertää akillesjännettä. Kipuun turtuu, kun pysyy liikkeessä. Nousut ja laskut ovat Ölkyllä julman jyrkkiä. Puuskutan ja puhisen, ja siedätän korkeanpaikankammoani. Repussa odottavat voileivät, grillattava salaatti, suklaapatukka ja puolikas kuohuviinipullo.

häämatka kainuuseen

häämatka kainuuseen

häämatka kainuuseen

Laavulla matka on vasta puolessa. Onneksi vaihtuvat vaaramaisemat ja jyrkät pudotukset pitävät pään kirkkaana ja mielen kurissa. Parkkipaikan häämöttäessä polun päässä tuuletan itseni ylittämiselle. Ajomatkalla yöpaikkaan lihakset eivät tunnu asettuvan olemiseen millään, onneksi en istu kuskin paikalla.

häämatka kainuuseen

Säynäjänsuolla loikoilevat muina poroina valkoinen vaadin ja sarvipäinen uros vasoineen. Ne nostavat päätään kun keinahtelemme pitkospuilla eteenpäin. Paluumatkalla niitä ei enää näy, ovat varmasti etsineet rauhallisemman paikan. Suo on lintuharrastajien suosiossa, mutta meille kiikarittomille yksikään siivekäs ei suostu näyttäytymään. Jostain kaukaa sentään kuuluu kaakkurien kaikatus. Suopursut tuoksuvat niin, että päätä huimaa.

häämatka kainuuseen

häämatka kainuuseen

Suomussalmen Soiva metsä yllättää intensiivisyydellään. Tälläkin kertaa saamme tutustua kainuulaisten luovaan hulluuteen kahden kesken. Muita ihmisiä ei näy missään, seuranamme ovat vain kesäteatterin autiot lavasteet ja punaiseksi maalattu puhvetti. Paukutamme vasaroilla kongeja, penteleitä ja ukkospeltejä niin, että kangas kaikuu. Ääni kantaa kilometrien päähän vettä pitkin.

häämatka kainuuseen

Niagaraa en (vielä) ole nähnyt, mutta Islannissa olen ihaillut suurien putouksien valtavaa voimaa. Pyhätunturin kainalossa sijaitsevan Pyhänkasteenputouksen virtausta olen todistanut vain talviaikaan, muita putouksia en sivistymättömänä tiennyt Suomessa edes olevan. Kunnes kohtaamme Puolangalla Hepokönkään, 24 metrin korkeudesta kuohuvan vesiputouksen. Paistamme putouksen pauhussa makkarat. Mies jututtaa kesäretkellä olevia teekkareita ja saa arvostusta osakseen kertomalla olevansa fuksi vuodelta 1996.

häämatka kainuuseen

häämatka kainuuseen

Häämatka Kainuuseen huipentuu Oulujärven Ärjänsaareen. Talkoilla järjestetty, maksuton taidefestivaali on houkutellut paikalle hippiheimoa, teatteriväkeä sekä meidän laillamme luontoon hurahtaneita matkalaisia. Hiekkaharju kasvaa luotisuoria mäntypuita, ja sen jyrkät rantatörmät kimaltelevat kilpaa auringon kanssa sadepilvien purjehtiessa kohti pohjoista. Maisemat syöpyvät verkkokalvoille, unohdumme metsäpoluille ja tuulenhuuhtomille törmille, emmekä ehdi esitykseen, jota varten olemme saarelle saapuneet.

häämatka kainuuseen

Suomen kesä on ihmeellinen ja kotimaan luonto epätodellnen. Viisi päivää tuntuu kuukaudelta, ja kun seuraavana aamuna heräämme mökillä kurkien kailotukseen, tuntuu siltä, kuin olisimme nähneet maailman kauneinta unta.

Lue lisää Kainuusta: Kajaani – kulttuurikaupunki, jossa ei muka ole mitään nähtävää