Yhden illan kokkikoulu ja keltainen kurpitsarisotto

Minulla on ystävä, joka toistuvasti on kehottanut minua kehittämään konseptin, jossa opetan keittotaidottomia pariskuntia kokkaamaan. Idea sinänsä on hyvä ja potentiaalisia asiakkaitakin on varmasti tämä einesruokien luvattu maa pullollaan. Kohderyhmäanalyysi ja kyselytutkimus ovat vielä tekemättä, mutta pessimisti minussa epäilee, olisiko kukaan kuitenkaan valmis maksamaan siitä, että meikäläinen, itseoppinut kotikokki, pölähtää paikalle ja valtaa vieraan keittiön veitsillään ja vermeillään. Palkkion lisäksi kun hintaan pitäisi sisällyttää matkakorvaukset, raaka-aineet ja ruoalle valitut viinit.

kurpitsarisotto

Sen verran ehdotus kuitenkin kutkuttelee, että sitä piti päästä kokeilemaan käytännössä. Kun edellä mainittu ystäväni muutti muutama kuukausi sitten takaisin kotikonnuilleen Ouluun, päätin tarttua tuumasta toimeen. Hän ja hänen miehensä halusivat oppia kokkaamaan ja minä lupasin opettaa. Tulisipa samalla nähtyä kaupunki, jossa edellisen kerran olen vieraillut alakoulussa vanhempieni kärrätessä asuntovaunuaan ympäri Suomenmaata. Hatarat muistikuvat vaativat verestämistä. Jo syyskuussa ostetut tiketit taskussani astuin torstaiaamuna junaan, joka kiisi kiskoja pitkin alle kuudessa tunnissa Helsingistä Pohjanmaan lakeuksien halki Toripolliisin kotikaupunkiin.

kurpitsarisotto

Toiveena oli oppia tekemään risottoa. Se on kiitollinen ruoka, sillä perusresepti on aina sama. Täytteen voi jokainen valita makumieltymyksiensä mukaan, sillä se lisätään joka tapauksessa vasta valmistuksen loppuvaiheessa. Sienet, parsa, punajuuri, äyriäiset, vuohenjuusto, viinirypäleet, tryffeli.. vain taivas on rajana.

kurpitsarisotto

Etukäteen varmistin, että uudesta kodista löytyy riittävä määrä pannuja ja kattiloita sekä muita tarpeellisia keittiövermeitä, kuten sauvasekoitin, ja että kurpitsa, sitruuna ja kala ovat mieluisia makuja. Sitten marssimme ruokakauppaan ostamaan illan aineksia. Halusin näyttää, mistä löytyy oikeanlainen risottoriisi, mihin kalatiskillä kannattaa kiinnittää huomiota, millainen on myskikurpitsa, mikä on salottisipuli ja mitä kermaa kannattaa ruuanlaitossa käyttää. Ostoskoriin päätyi arborioriisin, salottisipulien, kurpitsan ja kerman lisäksi kasvisliemikuutioita, voita, kuivattua rosmariinia, kaksi siikafilettä, sitruunaa, kananmunia ja grana padano -juustoa. Alkosta valitsimme yhdessä sopivat viinit: kurpitsarisotolle (ja kokeille) proseccoa ja kalan kylkeen gewürtztramineria.

kurpitsarisotto

Alkuruoaksi suunniteltu kurpitsarisotto valmistui yhteistuumin. Myskikurpitsaa ei paikallisen Herkun valikoimissa ollut, niinpä valitsimme koriin kauniin oranssin ja halloween-aikaan erinomaisesti sopivan hokkaido-kurpitsan. Ystäväni pyöritteli päätään, kun kerroin, etten ole koskaan kyseistä kurpitsaa koskaan keittiööni kantanut, mutta kurpitsa kuin kurpitsa, sillä mennään, mitä saatavilla on. Sain välitöntä palautetta myös positiivisuudestani, sillä en suostunut hämmentymään siitäkään, että kaipaamiani kulhoja, mausteita tai muita välttämättömiä välineitä ei komeroiden kätköistä löytynyt. Sovelsin lennossa, erinomaisin tuloksin.

kurpitsarisotto

Pääruuaksi kokattiin siikaa ja sitruunarisottoa, sen ystäväni valmistivat itse minun neuvoillani. Yhteisen aterian päätteeksi kävimme vielä risoton valmistuksen kolmannen kerran läpi. Toistolla tehoa, sillä onhan kertaus kokkiopintojenkin äiti. Toivottomuuden hetkinä takaporttina toimikoon tämä postaus. Vaihtelua kaivatessa voi klikkailla auki vaikkapa hernerisotto-ohjeen tai purjo-fenkolirisoton reseptin.

Keltainen kurpitsarisotto

Yksi pieni myski- tai hokkaidokurpitsa
3 pientä salottisipulia
oliiviöljyä
4 rkl voita
2 dl risottoriisiä (arborio tai carnaroli)
1-2 dl valkoviiniä tai kuohuvaa
0,75 l vettä
1,5 kasvisliemikuutiota
chilijauhetta tai muita mielimausteitasi
sitruunamehua
parmesaania tai grana padano -juustoa
suolaa ja pippuria

Halkaise kurpitsa, poista siemenet ja pilko kurpitsa parin sentin siivuiksi. Vuole kuori pois juuresveitsellä tai terävällä kuorimaveitsellä. Lado kurpitsat uunivuokaan ja paahda niitä 200 asteessa puolisen tuntia tai kunnes kurpitsapalat pehmenevät. Silppua sillä aikaa salottisipulit ja kuumenna kasvisliemi kiehuvaksi pienessä kattilassa. Lorauta pannun tai laakean kasarin pohjalle oliiviöljyä ja lisää 2 rkl voita. Kuullota sipulia pannulla muutama minuutti. Lisää sitten riisi ja pyörittele sitä rasvassa hyvä tovi niin, että riisinjyvät ovat kauttaaltaan kuultavia. Avaa viinipullo ja mittaa riisien sekaan 1–2 dl viiniä. Kaada pieni lasillinen myös itsellesi, sillä seuraavaan 20 minuuttiin et voi poistua hellan äärestä.

Ota vispilä (tai puulasta) ja pyörittele riisiä pannulla. Kun viini on imeytynyt riiseihin (ja vähän kokkiinkin), lisää pannulle/kasariin 1 dl poreilevaa kasvislientä. Jatka sinnikkäästi pyörittelyä ja lisää nestettä aina, kun edellinen satsi on lähes kokonaan imeytynyt. Maistele välillä, mikä on riisin kypsyysaste. Risotto on valmista, kun purutuntumaa on vielä jäljellä, mutta ei kuitenkaan niin paljon, että riisi raksuisi suussa. Muista tarkkailla myös uunissa paahtuvaa kurpitsaa. Siinä vaiheessa, kun riisin kypsyys alkaa lähennellä sopivan al denteä, ota pannu hetkeksi pois kuumalta levyltä ja soseuta kurpitsat sauvasekoittimella. Voit hyödyntää myös apukokkia, jolloin voit itse jatkaa risoton sekoittamista lämpimällä hellalla.

Mausta kurpitsasose makusi mukaan. Voit käyttää chilin sijaan esim. juustokuminaa tai korianterinsiemeniä tai sitten mennä simppelisti suolalla ja pippurilla. Sekoita sose risoton joukkoon. Purista sekaan vielä muutama teelusikallinen sitruunamehua. Loppusilauksena raasta kurpitsarisottoon n. 1 dl valitsemaasi kovaa ja kypsytettyä juustoa, ja lisää sitten loput voista. Maista suola ja säädä makua tarvittaessa. Tatta-da-daa! Kauniin keltainen kurpitsarisotto on valmis!

kurpitsarisotto

Kun seuraavan kerran matkustan Ouluun, pidän pistokokeet. Sen jälkeen laajennetaan repertuaaria, pannaan padat porisemaan ja pannut pöhisemään. Ja nautitaan muutama lasillinen valkoviiniä.

Unohtunut lompakko ja muita kertomuksia rahasta ja rakkaudesta

”On muuten sun vuoro maksaa, oot mulle kaksi illallista pystyssä!”, huudahtaa Vesa Sinille viimeisimmässä Ensitreffit alttarilla -jaksossa. Mieleeni nousevat samankaltaiset sanat kolmen vuoden takaa, kun keltainen lehdistö ruoti lööpeissään törkeäksi tulkittua käytöstäni. ”Ensitreffit alttarilla -morsian maksattaa miehellään kaiken”, ”Pia unohti lompakkonsa, Jussi joutui maksumieheksi.” Nämä mieltä ylentävät median klikkiotsikot ja yleistetyt oletukset naurattavat nyt, mutta silloin ne murjoivat minut mustelmille. Myös keskustelupalstojen luokattomat kommentit osallistuivat mustamaalaamiseen, mutta se tuskin yllättää ketään.

Totuus oli hieman toisenlainen. Keskinäinen vitsailu tulkittiin vittuiluksi, ja omalaatuinen huumori merkiksi siitä, että olen hakenut ohjelmaan löytääkseni rikkaan miehen. Kameralle tallentuneista yksittäisistä lausahduksista vedetyt johtopäätökset eivät olisi voineet pahemmin metsään mennä, sillä kymmenen leikatun minuutin ja oikean elämän välille ei noin vain voi yhtäsuuruusmerkkiä piirtää.

Rahasta ja rakkaudesta

Kaikki nuo kärpäsestä kyhätyt kohuotsikot kertovat siitä, kuinka rahasta puhuminen on tässä maassa edelleen jonkinlainen tabu. Ja kun rahaan yhdistetään rakkaus, ollaan todella vaarallisilla vesillä. Siksi aion nyt puhua teille hetken rahasta ja rakkaudesta, varsinkin yhdessä, mutta myös erikseen.

maisema

Aloitetaanpa rakkauden ensiaskelista. Kuvittele mielessäsi ensimmäiset tai toiset treffit. Vaikka edellisistä olisikin aikaa, muistat varmasti, miltä se tuntui. Kahvilan kassa tai baaritiski, ravintolaillallinen tai jäätelökioski – paikalla ei väliä, kysymys yllättää silti joka ikinen kerta. Siinä sitä sitten tuumitaan tuntemattoman ihmisen kanssa maksetaanko yhdessä vai erikseen, pannaanko samasta vai laitetaanko lasku puoliksi? Vilkuillaan vaivihkaa toisiamme, kaivellaan käsilaukkuja ja povitaskuja ja yritetään luovia tutkimattomilla vesillä.

Mitään sääntöä siihen, kuka tarjoaa ja kuinka paljon, ei todellakaan ole ole. Sukupuolittuneilla perinteillä voi minun puolestani heittää sorsia ja muita vesilintuja ja antaa niiden vajota syvälle savipohjaan. Toisille tarjoaminen kuitenkin on tärkeää, ja olenpa kuullut kerrottavan, että treffiseura on jätetty siemailemaan oluttaan yksin, kun ei ole ymmärtänyt maksaa molempien juomia. Nykyisen puoliskoni tarjosi ensimmäiset yhteiset oluet, mutta toisella kierroksella minä kaivoin kuvettani mielihyvin.

Sillä, onko miehellä rahaa, ei ole koskaan ollut minulle merkitystä. Kunhan tulee toimeen omillaan, se riittää, sillä minun tuloillani ei kahta aikuista elätetä. En siis metsästä lihavia lompakoita, en etsi elättäjää, en odota kieli pitkällä perintöä, enkä marssi verotoimistoon vaatimaan viime vuoden tulotietoja. Huolehdin itsestäni ja hän saa luvan tehdä samoin.

Millainen rahankäyttäjä minä olen?

Taloudellinen riippumattomuus on ollut minulle aina tärkeää, olen siis tarkan markan nainen. Lasken, budjetoin ja kulutan harkiten. (Paitsi keväällä 1999 kun sain ensimmäisen vakituisen työn ja 13 000 markan palkka kilahti ensi kertaa tilille. Silloin saatoin vähän seota ja kantaa kotiini kahmalokaupalla tarpeettomia paitapuseroita ja pitkiä hameita, vain siksi koska voin.) Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lokkeilisin muiden lompakoilla.

Olen tullut toimeen välillä todella vähällä, opiskeluaikana onnistuin siirtämään syrjään aikanaan jopa osan opintotuestani. Kun rahaa on käytössä vähän, käytän sitä automaattisesti pihistellen. Saatan kävellä keskustasta kotiin, jos fillari on talviteloilla, eikä kuukausilippukaan ole voimassa – vain säästääkseni 2 euroa ja 20 senttiä. Metrolla olen useasti ajanut vain Koivusaareen asti, ja rullaillut siitä fillarilla eteenpäin Otaniemeen, sillä maksaahan seutulippu melkein 5 euroa.

Kahden käden sormet eivät riitä laskemaan niitä kertoja, jolloin olen jättänyt vaatteen hankkimatta, koska se on liian kallis. Jos muutaman hyvin nukutun yön jälkeen shoppailu houkuttelee edelleen, saatan muuttaa mieleni, mutta yleensä päätös pysyy. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että etsisin samantyylisen tuotteen käsiini ketjuliikkeestä, vaan tsekkaan mielummin käytettyjen vaatteiden valikoiman tai käyn kylässä vaatelainaamo Vaatepuussa, jonka jäsenyyden lunastin itselleni puoli vuotta sitten. Ostan siis harvoin ja laatua, jos vaan rahatilanne sen sallii. Pyrin muutenkin käyttämään verorahoillani maksettuja palveluita kuten kirjastoja ja ostamaan tavaroiden sijaan elämyksiä, joista jäljelle jää elämänmittaisia muistoja, ei ympäristöä kuormittavia kampekasoja.

puu rahasta ja rakkaudesta

Tunnen mielihyvää, kun pankkitilini saldo kasvaa ja rahasto, johon sijoitan on 30 prosenttia plussan puolella. Aina välillä mietin, mihin tunne oikein perustuu. Asuuko sisälläni pesänrakentaja, joka hyrisee tyytyväisenä kun pesämuna kasvaa, onko vanhempieni yrittäjäura tehnyt minusta varovaisen vai mistä on kysymys?

Asuntolainaa on vielä paljon, mutta sekin vähenee näillä koroilla vinhaa vauhtia. 42-vuotiaana alan vihdoinkin olla tilanteessa, jossa jemmassa on riittävä summa rahaa pahan päivän varalle. Kolmen kuukauden palkalla elää tarvittaessa vaikka puoli vuotta, jos isoja hankintoja ei tarvitse tehdä.

Olen sinnitellyt niin pitkään pienillä tuloilla, että nyt, kun laskutan kuukausittain kivoja summia, en tiedä mihin rahani laittaisin. Vuodenvaihteessa työtilanteeni hyvin todennäköisesti taas muuttuu, joten siihen asti elän säästellen, vaikka tilillä sievoinen summa seisookin. Sijoitan rahojani lähinnä uusiin työvälineisiin, kuten läppäriin ja kännykkään. Uuteen kameranrunkoon ehdinkin jo investoida. Niiden kulut voin vähentää ainakin osittain, sivutoimisena yrittäjänä hyödyn myös alvien vähennysoikeudesta ja alarajahuojennuksesta.

Sinun, minun vai meidän rahat?

Rakkauden ja rahan sovittaminen samaan yhtälöön on helpommin sanottu kuin tehty. Jos toinen suhtautuu rahaan huolettomasti ja toinen laskee jokaisen sentin, voi rakkauden ryppy eskaloitua ylitsepääsemättömäksi railoksi heti seurustelun alkuvaiheessa. Parempi onkin puhua pätäkät halki poikki ja pinoon heti, kun hommassa alkaa näkyä vakavoitumisen merkkejä.

Meillä on omat rahat ja lainat, mutta pakolliset asumiskulut, vakuutukset ja ruoka maksetaan yhdessä. Kun palkka tipahtaa tilille, loppusummasta siirretään erilliselle ruokatilille tietty prosenttimäärä. Kumpikin siis osallistuu sapuskoihin suhteessa omaan tienestiinsä. Riittävä prosenttiluku on löydetty haarukoimalla, ja sitä on nostettu pikkuhiljaa, kunnes saavutettiin tasapaino, jossa tilin käyttöä ei tarvitse ruokakaupan kassalla miettiä. Taloustilillä on aina riittävästi rahaa.

Suurempia hankintoja tulee eteen harvoin. Mielummin kunnostamme ja korjaamme, kuin ostamme uutta. Lokakuun alkupuoliskolla mies hioi ja lakkasi aikanaan käytettyinä ostetut ruoka-, sohva- ja yöpöydän. Pienempienkin ostosten yhteydessä käymme yleensä keskusteluja siitä, tarvitsemmeko todella tätä vai pärjäämmekö ilmankin. Uuden tavaran hamstraamisen sijaan yritämme pikkuhiljaa päästä eroon vanhasta ja tarpeettomasta, jota 40 vuoden aikana on nurkkiin ja kaappien perälle pinoutunut pölyyntymään.

Ulkona syömme nykyään korkeintaan kerran kuukaudessa. Lasku maksetaan suurin piirtein vuorotellen. Tiedän pariskuntia, jotka merkitsevät kaikki yhteiset ostokset exceliin ja kuukauden päätteeksi tasaavat tilit. Sellaisiakin suhteita on, joissa paremmin tienaava maksaa lähestulkoon kaiken. Ja miksipä ei, jos se on molemmille osapuolille okei, onhan perinteisessä parisuhteessa tavallaan kyse yhteisestä potista. Koko homman juju onkin siinä, ettei tarvitse tehdä kuten muut, sillä ne muut eivät elä teidän arkeanne, istu ruokapöydässänne tai päätä hankinnoistanne. Rahan ja rakkauden voi yhdistää, kuten parhaaksi näkee, eikä sitä tarvitse selitellä tai perustella kellekään.

almuja

Haluaisin sanoa aiheesta kaiken, mutta tähän mennessä olen pureskellut mammonan maailmasta vain pienen palasen. Sen sijaan, että jatkaisin tekstin kirjoittamista ja sanamuotojen hiomista maailman tappiin saakka, julkaisen tämän tekstin torsona ja suosittelen teitä kääntymään kaikkien aikojen massimuijan, Julia Thurénin puoleen. Hän on nimittäin aivan vastikään kirjoittanut turkoosien ja kullattujen kansien väliin kaiken rahasta – ja ottaa kantaa myös rakkauteen. Joten ihan turhaa minä tässä monologiani jatkan. Kaikki on jo kirjoitettu.

(Itsehän en kirjaa ole vielä käsiini saanut, sillä ehtiessäni kirjamessuilla oikealle osastolle, se oli jo loppuunmyyty. Olen kuitenkin kuullut opuksesta pelkkää hyvää, joten uskallan suositella lukematta – ja todennäköisesti myös lukemisen jälkeen. Stay tuned.)

Mutta. Aion kuitenkin kantaa korteni kekoon ja lyödä lekalla tämänkin tabun tomuksi ja onnea tuoviksi sirpaleiksi. Siksi aloitan marraskuun ensimmäisenä päivänä rahapäiväkirjan, jonka viivan alle kertyneet eurot jaan teille myöhemmin senttiäkään säästämättä. Erityisesti aion kiinnittää huomiota siihen, paljonko pätäkkää valuu ruokakauppojen pohjattomaan kassaan ja ravintoloiden tiskien taakse. Vielä en ole päättänyt, onko seurantajakson pituus viikko, muutama vai peräti kokonainen kuukausi. Jotain jännitettävää pitää teillekin jättää.

Sillä aikaa olisi mielenkiintoista tietää, millaisia rahankäyttäjiä siellä ruudun toisella puolella istuu? Mihin tuhlaat ja missä nipistät? Ovatko raha ja rakkaus joutuneet törmäyskurssille? Sana on vapaa ja kommenttilootassa rutkasti tilaa.

Oluella Kierossa silakassa – Pienpanimokierros Utrechtissa

On maaliskuinen viikonloppu Utrechtissa, Hollannissa. Yksivaihteiset vuokrapyörät rullaavat yliopistolta kohti kaupungin vanhinta panimoa. Sieltä alkaa 15 kilometrin ja viiden pienpanimon kierros, jonka reitin on suunnitellut aiemmin samana vuonna kaupunkiin muuttanut ystäväni. Paikallisen tavan mukaan kypärää ei käytetä ja pienessä sievässäkin on sopivaa tankotissutella takaisin kotiin. Liitymme pyöräkaistalle pukumiesten ja opiskelijoiden tasaisen jatkuvaan virtaan ja nautimme kevätauringon lempeästä lämmöstä.

Oudaen – kaupungin vanhin pienpanimo

Historiallisessa kivitalossa sijaitseva Oudaen on perustettu 1990. Kahdenkymmenenviiden vuoden iällä ansaitaan siis kaupungin vanhimman pienpanimon titteli. Isäntämme mukaan Oudaen on lämmittelyä. Oluet eivät kuulemma ole kummoisia, mutta ruoka on kohtuullista. Tilaamme paikalliseen tapaan täytetyt leivät ja tuopilliset mallasjuomaa.

pienpanimokierros Utrechtissa

pienpanimokierros Utrechtissa

pienpanimokierros Utrechtissa

pienpanimokierros Utrechtissa

En löydä listalta yhtään hapanolutta muistuttavaakaan vaihtoehtoa, joten lasiini kaadetaan epäortodoksisesti roseviiniä. Seuralaisenikaan eivät vakuutu juomavalikoimasta, mutta lasit tyhjennetään silti viimeiseen pisaraan asti. Kolmen vartin kuluttua vatsat ovat täynnä ja valmiina vastaanottamaan kierroksen seuraavan pienpanimon tuotoksia.

pienpanimokierros Utrechtissa

pienpanimokierros Utrechtissa

pienpanimokierros Utrechtissa

Oudaen
Oudegracht 99

De Leckere – hipsterifiilistä rahtilaivojen reitillä

Ajamme fillareilla rinkiä teollisuusalueella, sillä De Leckeren edellisenä syksynä perustettu panimobaari on piilotettu ison messuhallin taakse, pienen kujan päähän. Terassi on vielä sisustamatta ja sisälläkin näyttää keskeneräiseltä, mutta palvelu pelaa senkin edestä. Tilaamme maistelusetin, johon saamme valita oluet itse. Pulitamme neljästä oluesta ja kulhollisesta sipsejä 10 euroa.

pienpanimokierros Utrechtissa

pienpanimokierros Utrechtissa

pienpanimokierros Utrechtissa

Burgereita ja muuta tuopin kylkeen sopivia ruokia olisi ollut tarjolla koko listallinen, mutta tässä vaiheessa Oudaenin leivät pitävät meidät vielä kylläisinä. De Leckeren oluet ovat hyviä, lista on pitkä ja sieltä löytyi maisteltavaa myös tällaiselle nirsolle oluen ystävälle. Tänne pitää päästä uudestaan kesällä, kun aurinko helottaa puiselle terassille, rahtilaivat seilaavat kanavaa pitkin ja olut helmeilee kylmänä lasissa.

pienpanimokierros Utrechtissa

pienpanimokierros Utrechtissa

pienpanimokierros Utrechtissa

Werkspoor Café De Leckere
Tractieweg 43

Oproer – olutta ja kasvisruokaa vanhassa teollisuushallissa

De Leckere ja Oproer sijaitsevat vajaan kilometrin kävelymatkan päässä toisistaan, joten jos haluat piipahtaa vain parissa pienpanimossa, tässä on varteenotettava vaihtoehto. Samalla voit nauttia vaikka kolmen ruokalajin vegeillallisen, mutta sitä varten kannattaa ehdottomasti varata pöytä. Vaikka tämänkin ravintolan ympäristö on kaikkea muuta kuin kaunis, ruoka ja juoma ovat vahvan suosituksen arvoisia.

pienpanimokierros Utrechtissa

pienpanimokierros Utrechtissa

pienpanimokierros Utrechtissa

Paikka on omaleimainen vessoja myöten. Pöntön vieressä kohoaa kasa halkoja, joita poltetaan ravintolan hiiligrillissä. Savuinen Gose todella on savuinen ja muutenkin oluet ovat seurueen mieleen. Harmillisesti meillä on jo kiire seuraavaan paikkaan, emmekä ehdi testaamaan kasvisruuastaan kuuluisan keittiön antimia. Tummat pilvet taivaanrannassa enteilevät sadetta, ja meillä on vielä kaksi paikkaa koluttavana.

pienpanimokierros Utrechtissa

pienpanimokierros Utrechtissa

pienpanimokierros Utrechtissa

Oproer Brouwerij
CAB-Rondom 90A

Maximus – lämmin keidas keskellä peltoa

Seuraava stoppi yllättää. Pienpanimoravintola on pellon laidassa ja se näyttää ulkopuolelta hiljaiselta. Mieleen nousee pienen paikkakunnan ABC jossain kylän laitamilla. Epäilyttää. Sisällä tunnelma on täysin toisenlainen, sillä paikka on ääriään myöten täynnä. Puheensorina, taustamusiikki, kynttilät ja lämmin valaistus tekevät Maximuksesta kovin kotoisan. Yhtään pöytää ei ole vapaana, mutta henkilökunta taikoo meille nopeasti takahuoneesta pystypöydän ja neljä baarijakkaraa. Tilaamme pikkupurtavaa ja neljä tuoppia olutta, hinta on kierroksen kallein. Ihastumme hedelmäiseen Pandoraan, Dutch Pale Aleen, joka sopii jopa minun suuhuni hyvin. Otamme vielä toiset, vaikka sadetutka kertoo tihkusateen alkavan kymmenen minuutin sisään.

pienpanimokierros Utrechtissa

pienpanimokierros Utrechtissa

pienpanimokierros Utrechtissa

pienpanimokierros Utrechtissa

Brouwerij Maximus
Pratumplaats 2A

De Kromme Haring – oluella kierossa silakassa

Pienpanimokierroksen viimeinen kohde on yhtä hankala löytää kuin edeltäjänsäkin. Pimeässä ja märässä illassa ajamme pari kertaa oikean kadunkulman ohi. Pieni ja huomaamaton kyltti ohjaa kohti bussivarikkoa, metalliaidan vierellä kulkee jalkakäytävä, joka koukkaa hetken kuluttua tiilirakennusten keskelle. Sisäpihan perällä ikkunoista loistaa valo, De Kromme Haring eli kiero silakka kavereineen odottaa jo meitä.

pienpanimokierros Utrechtissa

pienpanimokierros Utrechtissa

pienpanimokierros Utrechtissa

pienpanimokierros Utrechtissa

Olutvalikoima on mahtava ja vielä mahtavampi on ruokalista. Vai mitä sanotte burgereista, pientuottajan makkaroista ja itse leivotusta hapanjuurileivästä? Kiero silakka kietoo meidät pyrstönsä ympärille, ja tarjoaa ehdottomasti kierroksen parhaat oluet ja asiallisimmat eväät. Tuoppiini hanasta laskettu vadelmainen sour Lactic Fantastic jättää kielelleni pitkän makumuiston. Jos oikein pinnistelen, maistan sen happamuuden suussani etäisesti edelleen.

De Kromme Haring
Europalaan 2C

Lopuksi vielä asiaankuuluvat kiitokset. Kaikki kunnia pienpanimokierroksen suunnittelusta ja varsin viihdyttävästä seurasta kuuluu paikallisoppaille, siis suurkiitos T & A! Ja koska tässä ollaan insinöörejä melkein koko sakki, ei panimokierros tietenkään ole mitään ilman karttaa. Reitin voi kulkea kumpaan suuntaan tahansa, koko kierrokselle kannattaa varata aikaa ainakin kuusi tuntia. Jos oikein innostuu, rundia voi jouhevasti jatkaa Utrechtin keskustan lukuisissa olutravintoloissa. Tervemenoa Hollantiin!

Lue myös:
Hollannin pettämätön pyörätieverkosto – fillarin selässä Utrechtin ympäri
Utrecht – ensivaikutelmia ja ihmetyksen aiheita