Tammikuisia tarinoita: Uunissa karamellisoidut veriappelsiinit

Jounin kauppa oli muuttunut sitten viime näkemän. Ei sinänsä ihme, sillä edellisestä kauppareissusta Äkäslompolossa on suurin piirtein 30 vuotta. Pienestä kyläkaupasta on kasvanut kunnon market, jonka hyllyissä on siistissä rivissä niin tofupaketteja kuin kaurajuomiakin tunturivieraita varten. Minun ostoslistallani on kilo veriappelsiineja, tummaa suklaata, chilirouhetta, minipakkaus sokeria ja purkillinen punaista maitoa eli ainekset chilikaakaoon ja karamellisoituihin veriappelsiineihin.

karamellisoidut veriappelsiinit

karamellisoidut veriappelsiinit

Tunturissa olisi aikaa ottaa ruokakuvia, ajattelin, ja pakkasin mukaan muutaman objektiivin. Lunta ja lumen valoa, sinisiä hetkiä ja auringossa kimmeltäviä hankia olisi vaikka muille jakaa. Kunnes ajattelin vähän tarkemmin. Jos aurinko nousee klo 10:41 ja laskee klo 14:17, peliaikaa on palttiarallaa neljä tuntia.

Aamuisin nousisimme parin sadan metrin päästä skibussiin, joka kuljettaisi meidät hissien ala-asemalle. Kun laskupäivän jälkeen palaisimme mökille, olisi valo jo vaihtunut siniseen hämärään. Missähän välissä meinasin niitä ruokakuvia ottaa?

karamellisoidut veriappelsiinit

karamellisoidut veriappelsiinit

Toinen laskupäivä oli pilvinen, tuuli puhalsi kovaa idästä ja huipulla oli yli 10 astetta pakkasta. Luovutimme kuuden mäen jälkeen ja palasimme valoisan aikaan kelomökin suojiin. Tilaisuuteni oli tullut! Sulatin tummaa suklaata kuumaan maitoon, lisäsin mausteita ja kaadoin mielestäni varsin kelpoisen lopputuloksen kuksaan. Mies nyrpisti nenäänsä. Kaakao oli kuulemma pahaa ja siinä oli kummallisia sattumia. Resepti ilmeisesti kaipasi vielä kehittelyä. Onneksi maku ei näy kuvissa, eikä se, että kaakao jäähtyä ennen kameran kaivamista esiin.

karamellisoidut veriappelsiinit

karamellisoidut veriappelsiinit

Karamellisoidut veriappelsiinit oli tarkoitus kattaa aamupalapöytään. Siinäkin tämän insinöörin logiikka mätti pahasti. Aamupalan aikaan ulkona oli vielä pimeää, joten kuvaushaaveilla sai viskoa hangessa vilistävää oravaa. Söimme suurimman osan vitamiinipommeista sellaisenaan, mutta lähtöpäivänä appelsiineja oli jäljellä vielä neljä. Juuri ennen mökin luovuttamista päätin heittää hedelmät terassin takana kohoaviin kinoksiin ja katsoa, miltä ne näyttävät ruudun läpi. Ruuduista tuli hauskoja, mutta ei niitä oikein ruokakuviksi voi kutsua.

Tänään oli vihdoin aikaa kokata ja kuvata karamellisoidut veriappelsiinit alkuperäisen suunnitelman mukaan. Ennen olen grillannut greippejä samalla menetelmällä ja vähän pelkäsin, että veriappelsiineista tulisi liian makeita, mutta ei suinkaan. Vastusten alla sulanut sokeri maustoi veriappelsiinit juuri sopiviksi ja päälle ripoteltu sormisuola korosti hedelmän omaa makua. Ihanaa!

karamellisoidut veriappelsiinit

karamellisoidut veriappelsiinit

Tämän helpommaksi ei luksusaamiaisen kokkaaminen tule, sillä tarvitset vain kolme raaka-ainetta! Muista pestä appelsiinit tai ainakin kädet käsittelyn jälkeen, sillä ainakin Pirkka-taroccojen kuorissa on jälkikäteen lisättyä, myrkylliseksi luokiteltua säilöntäainetta, joka ei varsinaisesti paranna makukokemusta.

Karamellisoidut veriappelsiinit

Veriappelsiineja
Ruskeaa sokeria
Sormisuolaa

Leikkaa veriappelsiinit puoliksi, jos haluat syödä ne greippien tapaan tai kuori ja viipaloi, jos syöt hedelmän esim. puuron tai jugurtin kanssa.

Lado veriappelsiinipuolikkaat tai -viipaleet pellille tai muuhun uuninkestävään astiaan. Ripottele ruskeaa sokeria niiden päälle ja lykkää grillivastusten alle noin 5 minuutiksi. Ota uunista, anna hieman jäähtyä ja sirottele sitten hiukan sormisuolaa hedelmille ja herkuttele!

karamellisoidut veriappelsiinit

karamellisoidut veriappelsiinit

Voit myös mehustaa karamellisoidut veriappelsiinit, sormisuola sopii yllättävän hyvin myös paahdetuista appelsiininpuolikkaista puristettuun mehuun!

Jos sinäkin olet hulluna veriappelsiineihin, tsekkaa myös nämä:
Vaaleanpunainen veriappelsiinirisotto
Värikäs veriappelsiiniceviche

Roadtripillä Kainuussa osa 6: Oulujärven ihmeellinen Ärjänsaari

Yhteysvene näkyy pienenä pisteenä kaukana ulapalla. Kääriydyn tiukemmin untuvatakkiini, sillä tuuli on kylmä ja vettäkin tihuuttaa, vaikka on elokuun ensimmäinen viikko. Ärjänsaari kohoaa horisontissa, hiekkainen harju erottuu vaaleana viivana vihreän metsän ja sinisen Oulujärven välissä. Laiturille hytisee muutama muukin matkalainen. Venekyydin on luvattu kulkevan mantereen ja saaren välillä taukoamatta, mutta kun välimatka on pitkä, joutuvat Ärjänsaaren taidefestivaalivieraat väistämättä odottelemaan kyytiä hyvän tovin.

ärjänsaari

ärjänsaari

ärjänsaari

Paatti on pieni, mutta siinä on yllättävän tilavat sisätilat. Osa kyytiläisistä uhmaa keliä ja istuu ulkosalla tyrskyjen takoessa kalastusveneen keulaan. Aallokko on terävä, mutta ei kuulemma enää niin korkea kuin edellisenä päivänä. Ohitamme kajakin, joka häviää välillä aaltojen harjan taa. Tuuli on vastainen, melojalla on edessä on melkoinen urakka. Lännestä lähestyy höyrylaiva S/S Kouta, joka kulkee taidefestivaalin aikaan Kajaanin ja Ärjänsaaren väliä.

Yhteysaluksen kippari kertoo saaren historiasta. Ärjänsaari oli vuosikymmeniä ensin Kajaani-yhtiön ja myöhemmin UPM:n omistama alue. Kajaani-yhtiöt osti saaren itselleen sen runsaiden hiekkaesiintymien vuoksi. Kun hiekan ja soran tarve laajenevien tehtaiden rakennustarpeisiin tuli tyydytettyä, Ärjänsaari siirtyi yhtiön työntekijöiden virkistyskäyttöön.

ärjänsaari

ärjänsaari

Kesäparatiisiin rakennettiin yhteensä 16 Eino Pitkäsen suunnittelemaa lomamökkiä, kahvilarakennus sekä vierasmaja savusaunoineen yhtiön johdon edustuskäyttöön. Saaressa lomailtiin ja järjestettiin suuria kesäjuhlia. Perimätieto kertoo, että saarella on ollut myös keilarata sekä vesikelkalle rakennettu ura, jotka pitkin syöksyttiin vinhaa vauhtia korkealta hiekkatörmältä järveen vesi pärskyen. Virkistyskäyttö hiipui 1970-luvulla, mutta kaikki rakennukset ovat tiettävästi edelleen tallella. Myös se saaren keskivaiheille pystytetty punainen torppa, jossa järjestettiin lasten kesäleirejä vielä 1990-luvullakin.

ärjänsaari

ärjänsaari

ärjänsaari

Vähältä piti, ettei saari päätynyt yksityiseen omistukseen, sillä kun UPM päätti luopua saaren hallinnasta, kauppoja hierottiin pitkään ulkomaalaisen ostajan kanssa. Onneksi Valtio ymmärsi lopulta Ärjänsaaren arvon ja se siirtyi Metsähallituksen haltuun vuonna 2017. Saaren palveluja kehitetään retkeilijöitä varten ja osa mökeistäkin pääsee uudelleen käyttöön. Pastellinväriset, pikkuruiset yhden huoneen mökit ovat vuosien saatossa päässeet rapistumaan, mutta kun vähän silmiään siristää, voi kuvitella vanhan väriloiston ja sympaattisen mökkikylän keskellä korkeaa honkametsää.

ärjänsaari

ärjänsaari

Yksi lomatuvista on kunnostettu kesäkahvilaksi, jossa festareiden aikaan myydään muikkuja, munkkeja ja muita makeita suupaloja. Sivumpana, entisen kahvilarakennuksen kyljessä määkivät lampaat. Niistä huolehditaan talkoovoimin, saarella asuu kesän ajan joukko vapaaehtoisia lammaspaimenia.

Lähdemme kävelemään rannan hiekkatörmiä mukailevaa polkua pitkin. Jyrkät hiekkatörmät ovat elossa. Tuuli, sade ja Oulujärven aallot muokkaavat niitä, ja eroosio on kaventanut kulkuväylää merkittävästi. Vastaan kävelee muutamia seurueita, kaikki tervehtivät toisiaan. Taivaltaminen hiekkaista polkua pitkin tuo mieleen Kuopion Ritoniemen pitkät hiekkarannat, joissa vietin monet lapsuuteni kesät.

ärjänsaari

ärjänsaari

Vanhaan kesäsiirtolaan on viritelty valo- ja äänitaideteos, jonka tekoon festivaaliyleisö voi osallistua. Meitä käsketään kirjoittamaan paperilapuille totuuksia, joita taiteilija nauhoittaa valoteoksen taustalla pyörivälle ääniraidalle. Minun lappusessani lukee: elämän tarkoitus on rakastaa ja tulla rakastetuksi. Sitten meidät päästetään pimeään huoneeseen. Valospotti kiertää huoneen seiniä ja miesääni lukee ääneen totuuksia. Kokemus on vaikuttava.

Kierrämme saaren länsikärjen, jossa sauna lämpiää lupaavasti. Siellä löylytellään pian niiden onnekkaiden kanssa, jotka ovat voittaneet saunan lauteille lipun. Me jatkamme reippaasti matkaa, sillä tarkoituksena on ehtiä takaisin hiekkarannalle katsomaan päivän ainoaa teatteriesitystä. Matkan hidastuu, kun keksin kurkata kännykästä, onko saarelle piilotettu geokätköjä. Onhan niitä, kymmeniä!

ärjänsaari

ärjänsaari

Paluumatka saaren toiselta puolelta kestää lopulta niin kauan, että myöhästymme immersiivisen teatteriesityksen alusta. Koska ohjelmassa on ilmoitettu vain tapaamispaikka, emme voi lyöttäytyä porukkaan myöhemminkään. Harmittaa ja kiukuttaa, enkä osaa pitää pettymystä sisälläni, vaan tiuskin miehelleni, vaikka ei hän asialle tietenkään mitään voi. Onneksi Ärjänsaari itsessään on yhtä suurta luonnon muovaamaa taide-elämystä, eikä sen kokemiseen tarvita välttämättä sen suurempia performansseja.

Ennen kotisatamaan siirtymistä kävelemme telttakylän poikki kohti valoa. Sadepilvet ovat väistyneet ja aurinko kimmeltelee Oulujärven aalloilla. Mustankirjava hiekka muodostaa pieniä niemiä ja ranta näyttää jatkuvan loputtomiin. Dyynit eivät ehkä vedä vertoja Kalajoen hiekoille, mutta näkemisen arvoiset ne silti ehdottomasti ovat.

ärjänsaari

ärjänsaari

Nipistän itseäni, ja muistutan että olemme edelleen Suomessa. Näkymä on niin hypnoottinen, että unohdumme ajatuksiimme ja joudumme pinkomaan upottavaa hiekkarantaa pitkin laiturille, jonka päädystä paluukyyti on jo ehtinyt irrottaa köytensä. Hengästyneenä huohottaen hyppäämme veneeseen ja vilkutamme Ärjänsaareen yöksi jääville festivaalivieraille. Meitä odottaa muutaman tunnin ajomatka anoppilaan, mutta tiedän jo nyt, että palaamme vielä. Mökkiviikonloppu Ärjänsaaressa on vastustamaton ajatus!

Kainuun roadtripin kiemuroista voit lukea lisää näistä postauksista:
Huikea Hepoköngäs ja pessimistien Puolanka
Hossan Julma-Ölkky on nimensä veroinen
Suomussalmen soiva metsä
Haapala BnB Sotkamossa
Juuan Porttilouhi

Perunagnocchit salviavoissa – makumatka ranskalaiselle maaseudulle

Kuvittele keskipäivä ja kolmenkymmenen asteen helle. Lisää kuvitelmaan ranskalainen maaseutumaisema, vanha kivitalo, pihan nurkalla kasvava oliivipuu, puutarhan pähkinäpensaat ja vaaleansiniset ikkunaluukut. Hiki helmeilee iholla ja kastelee paidan selkämyksen. Pöytä on katettu lehväkatoksen varjostamalle patiolle, roseviinipullon kylmää pintaa myöten valuu kostean kuumasta ilmasta tiivistynyt vesi.

perunagnocchit salviavoissa

Keittiössä on vieläkin kuumempi. Perunasta, jauhoista ja kananmunasta sekoitettu taikina on leipoutunut taitavissa käsissä perunapalleroiksi, jotka odottavat pöydällä pääsyä kaasuhellalla kiehuvaan veteen. Lounaaksi on salviavoissa pyöriteltyjä perunagnoccheja, todellista lähiruokaa, jonka perunat on ostettu paikalliselta torilta ja salvian lehdet riivitty talon kulmalta kasvavasta valtavasta salviapuskasta.

Perunagnocchit salviavoissa kannetaan eteeni pahoittelujen kera. Rakenne olikin vääränlainen, eivätkä gnocchit pysyneet koossa kiehuvassa vedessä, joten ne onkin nyt kypsennetty pannulla keittämisen sijaan. Anteeksipyynnöt olivat turhia, sillä perunapallerot veivät kielen mennessään. Tyhjensin oman lautaseni supernopeasti ja aloin vaivihkaa vilkuilla pöytäseurani lautasille, jäisiköhän joltain gnoccheja yli?

perunagnocchit salviavoissa

Päästyäni takaisin kotiin en voinut unohtaa tuota hellepäivän lounasta. Himoitsin gnoccheja salviavoissa, joten kävelin lähimmän marketin tuorepastahyllyille heti seuraavana arkipäivänä. Mikä onni ja autuus minut kohtasikaan, sillä taglietelle-pakettien ja lasagnelevyjen joukosta löytyi pari pakettia muutaman korttelin päässä valmistettuja Vaelsan perunagnoccheja!

Itse en ole vielä uskaltanut ryhtyä palleroita pyörittelemään. Happy Hamletissakin katsoin vain vierestä jauhopeukaloiden uurastusta, herkuttelin lopputuloksella ja taisinpa lopulta rohmuta myös naapurin lautaselta muutaman suussa sulavan perunapalleron. Asiaan tulee tänä vuonna muutos. Satu Koiviston heittämä perunahaaste nimittäin asteli tähän tupaan salviapuska kainalossaan. Tässä keittiössä perunahaasteesta tulikin gnocchihaaste!

perunagnocchit salviavoissa

Haasteen toteuttamisen aika on kuitenkin myöhemmin, sillä tammikuussa kotikonttorilla kokataan hetkessä valmistuvaa arkiruokaa, ja siihen kaupan hyllystä napatut perunagnocchit salviavoissa ovat omiaan. Jos sinä kuitenkin haluat kokeilla gnocchien tekemistä itse, etkä malta odottaa minun reseptiäni, kurkkaa vaikka tämä Epätrendikkään ruokablogin ohje kotitekoisille perunapalleroille!

perunagnocchit salviavoissa

Minun versiostani riittää runsaaksi lounaaksi kahdelle ja pieneksi makupalaksi tai väliruoaksi kolmelle. Tuoreet gnocchit kypsyvät muutamassa minuutissa, joten perunagnocchit salviavoissa on todellinen pikaruoka. Siksi kannattaa valmistella kaikki ainesosat valmiiksi ennen kuin heittää pallerot kiehuvaan veteen. Sitruunan voi jättää poiskin, jos ei sen hapokkuudesta niin välitä, myöskään valkosipuli ei ole välttämätön.

Perunagnocchit salviavoissa

500 g valmiita gnoccheja (esim. Vaelsa tai Rummo)
75 g voita
n. 20 salvian lehteä
1 isompi valkosipulinkynsi
Puolikkaan sitruunan kuori
Reilu ruokalusikallinen sitruunamehua
Suolaa ja pippuria
Parmesaania

Raasta puolikkaan sitruunan kuori ja purista mehu, silppua valkosipuli ja suurimmat salvian lehdet hieman pienemmiksi.

Käytä gnocchien keittämiseen isoa kattilaa, johon mahtuu useampi litra vettä. Kypsennä perunapallerot kahdessa erässä, keitä ne runsaasti suolatussa vedessä. Kun gnocchit nousevat pintaan, ne ovat valmiita. Tähän menee gnocchien koosta riippuen 1–3 minuuttia. Nosta valmiit perunagnocchit hetkeksi lautaselle kuivumaan.

Sulata voi pannulla keskilämmöllä. Lisää valkosipuli ja salvian lehdet ja anna paistua hetki, kunnes salvianlehdet ovat muuttuneet rapeiksi. Halutessasi voit odottaa niin kauan, että voi alkaa ruskistua. Alenna lämpöä, lisää gnocchit ja kääntele ne salviavoissa. Jos haluat gnoccheihin rapean kuoren, voit paistaa niitä pannulla hieman kauemmin, kunnes ne saavat väriä.

perunagnocchit salviavoissa

Lisää lopuksi vielä raastettu sitruunan kuori ja lorauta sekaan vähän mehua. Mausta mustapippurilla ja suolalla. Jaa lautasille, raasta päälle kunnon tujaus parmesaania ja kuvittele itsesi ranskalaiseen maalaismaisemaan. Tai italialaiseen, jos se on sinun sielunmaisemasi. Sitten voitkin nuolla lautasen.