Herkkujen herkku – pintapaistettu lohi ja wasabimajoneesi

Viimeinen vuosi oli sellaista haipakkaa, että meidän huushollissa ruokavastuu kaatui pääasiassa miehen harteille. Onneksi hartiat ovat leveät ja innostusta ruuanlaittoonkin löytyy riittämiin. Ja jos totta puhutaan, hän on taatusti nauttinut keittiön kuninkuudesta, sillä minä en ole ollut vieressä neuvomassa ja päsmäröimässä päälle.

Keittokirjatkin ovat nousseet uuteen arvoon. Niitä selataan (lue: mies selaa) tämän tästä ja kokeiluun päätyy kaikenlaista simppelistä kasvisruuasta molekyylikeittiön ihmeisiin. Lokakuussa, kun pressikappaleena saatu Hanna G kokkaa kolahti postiluukusta, en ehtinyt itse edes kirjaa avata, kun se oli jo luettu hiirenkorville. Ensimmäisen toteutetun reseptin pääosaa näytteli kirjassa vuolaasti kehuttu, pintapaistettu lohi. Se sulostutti erästä marraskuista iltaa ja teki meihin molempiin lähtömättömän vaikutuksen.

Tohottimella kevyesti käristettyä lohta on sittemmin syöty kaksi kertaa kotona ja kerran vieraissa. Joulupöytäänkin sen oli aikomus uida, mutta koska tunturijoulun ostokset tehtiin kolme päivää ennen pyhiä, oli osittain raa’aksi jätettävän kalan valmistus unohdettava. Pudasjärven tai Taivalkosken marketeista kun ei sushi-kelpoista kalaa taida löytyä normiarkenakaan.

Viime viikonloppuna, kun teki mieli jotain superhyvää, molemmat ehdottivat samaa ratkaisua. Entä jos haetaan Tukkutorin kalasta sopiva pala tuoretta lohta ja tohotetaan? Suuret mielet ajattelevat kaltaistensa lailla, niinhän sitä sanotaan.

pintapaistettu lohi

Mies lähti matkaan, minä jäin kaivelemaan kaappeja ja tarkistamaan onko meillä kaikki muu tarvittava. Pikkelöity inkivääri eli sushiravintoloissakin käytetty gari oli finito, mutta äkkiäkös pikapikkeli hellalla kiehahtaisi. Normaalisti annan garin tekeytyä useamman päivän, mutta tällä kertaa puoli purkkia syötiin heti tuoreeltaan. Inkiväärin kipaisin kulmakaupasta, muita aineksia kaapeissa jo olikin.

Kalakaupasta palasi mies, joka kantoi kassissaan melkein puolen kilon lohipalaa, iiihan vähän enemmän kuin tarkoitus oli. Kun kuiva-ainekaapissa tönötti avattu sushiriisipaketti päätimme samalla vaivalla pyöräyttää pari nigiriä. Siispä riisi kiehumaan, mirini-soijasoosi sekaisin ja wasabimajoneesi tekeille.

pintapaistettu lohi

Resepti vaatii muutaman teknisen vempeleen. Nestekaasupoltin eli tuttavallisemmin tohotin täytyy olla, ja sauvasekoittimestakin on suuri apu. Ensin mainittuja saa edullisesti esim. Clas Olsonilta. Sauvasekoitin sen sijaan taitaa olla jo joka kodin peruskalustoa. Ilmankin toki pärjää, kunhan vispaa niin maan vimmatusti. Wasabitahnaakin saa nykyään jopa lähi-Alepasta ainakin pääkaupunkiseudulla, mirinin vuoksi saattaa joutua piipahtamaan isommassa ruokakaupassa. Mustat seesaminsiemenet ovat lähinnä koristeita, mutta suosittelen silti ostamaan kotiin purkillisen. Niitä voi jatkossa ripotella mihin tahansa aasialaiseen ruokaan tai vaikka aamiaiskulhon koristeeksi. Siemenet tekevät hyvää, sillä niissä on terveellisiä öljyjä.

pintapaistettu lohi

Alkuperäisessä reseptissä kalaa on mitoitettu alkupalaksi 25 grammaa per ruokailija, mutta koska pintapaistettu lohi on vaan niin järkyttävän hyvää, suosittelen tuplaamaan määrän, kuten minäkin olen tehnyt. Minun versiostani riittää neljälle pieneksi suupalaksi, kahdelle kevyeksi lounaaksi tai ihanaksi iltapalaksi.

Pintapaistettu lohi ja wasabimajoneesi

200 g mahdollisimman tuoretta lohta (kerro kalakauppiaalle, että käytät kalan raakana)
3 rkl miriniä
3 rkl soijaa

1 kananmuna
2 dl öljyä
3 rkl wasabitahnaa tuubista
2 tl sitruunamehua
pikkuisen suolaa

lisäksi:
mustia seesaminsiemeniä
garia eli sushi-inkivääriä

Tee ensin majoneesi. Mittaa ainekset kapeaan astiaan, ja surauta pikamajoneesi sauvasekoittimella nostamalla terää hitaasti pohjalta kohti pintaa. Majoneesia tulee satsista suurempi määrä kuin mitä annoksiin tarvitaan, mutta koska kananmunaa ei voi puolittaa, ei reseptillekään niin voi tehdä. Majoneesi säilyy onneksi jääkaapissa useammankin viikon, kun sen purkittaa tai lusikoi pursotinpussiin.

pintapaistettu lohi

Sekoita mirini ja soija keskenään, seuraavaksi voitkin leikata lohen. Ota mahdollisimman terävä veitsi ja leikkaa sillä lohifile noin puolen sentin viipaleiksi. Parhaiten toimii fileointiveitsi, mutta muukin hyvin teroitettu veitsi käy. Jos et sellaista omista, voit aina pyytää kalatiskiltä filettä valmiiksi viipaloituna. Tee tämä kuitenkin vain, jos tiedät valmistavasi lohen lähituntien aikana. Kokonainen file säilyy paremmin kuin viipaleet, mutta kyllä sekin kannattaa käyttää vuorokauden sisään.

pintapaistettu lohi

pintapaistettu lohi

Viipaleet voi asetella isolle vadille, joka nostetaan keskelle pöytää tai valmiiksi annoksiksi kunkin ruokavieraan lautaselle. Tohota viipaleet pinnalta kypsiksi, pieni palaneen käry ei haittaa, melkeinpä päinvastoin. Annostele viipaleiden vierelle wasabimajoneesia ja ripottele kaiken päälle seesaminsiemeniä. Lusikoi vielä lopuksi vadille tai lautasille soijan ja mirinin sekoitusta. Lisää halutessasi aimo annos garia. Haarukoi tai puikkoloi(?) suuhusi, sulje silmät ja nauti.

pintapaistettu lohi

Tällaisten keittokirjan väliin piilotettujen helmien löytäminen kannustaa palaamaan taannoisen keittokirjahaasteen pariin. Jospa yrittäjän vapaus toisi tänä keväänä tullessaan aikaa myös tuon projektin jatkamiseen. Jääkääpä kuulolle!

Mistä tulit, missä olet, mihin olet matkalla?

Vuodenvaihteesta on viisi päivää. Ajattelin ensin, että uin vastavirtaan, enkä kaivele menneitä tai lähde lupailemaan tulevia. Joku sisäänrakennettu mekanismi kuitenkin puskee pintaan tunteita, muistoja ja tulevaisuuden toiveita, joten tässä sitä ollaan. Koetun äärellä ja tulevan edessä. Menköön nyt sitten, tämän kerran.

mökkeilyä

Ensin en saa oikein mistään kiinni, sillä kevään korvista, hillittömästä hellekesästä ja mielettömistä matkoista tuntuu olevan ikuisuus. Avaan puhelimen ja selaan kuvia. Tunnevyöry yllättää. Tuolta laiturilta kastoin varpaani veteen, tuosta ruoka-annoksesta jäi pysyvä makumuisto, tuon maiseman muistan loppuikäni. Vuosi 2018 ei sopinut sisarussarjaan, se nousi päätä pitemmäksi pikkuveljiään. Niin pitkäksi, että alun perin yhdeksi tekstiksi ajateltu kirjoitus oli jaettava kolmeen osaan. Tässä niistä ensimmäinen.

Mitä tulikaan tehtyä ja mihin matkustettua?

Tammikuisen kaamoksen kintereillä me lämmittelimme takkatulen loimutessa Kuusamon kupeessa. Rukatunturin pastellinvärisessä pikkupakkasessa oli hyvä avata kotimaan matkailukausi. Keväämmällä palasin aurinkoisille hangille sinne, mistä olen puoliksi syntyisin. Sallatunturin juurella vietin viikon huhtikuussa, kun keväthanget olivat kauneimmillaan ja valoa riitti pitkälle iltaan.

karvalakki

Maaliskuussa, pohjoisten reissujen välimaastossa ehdin Hollannin kautta Portugaliin ja muutaman Helsinki-päivän jälkeen Italiaan. Vaikka ystävien jälleennäkeminen, tasaisen maan pyöräily ja olutretkeily Utrechtissa, etätyöviikko Portossa, Sintran satumetsät ja palatsit, Lissabonin pikavisiitti ja ikimuistoinen kierros Barolon viinialueella olivat kaikki unohtumattomia elämyksiä, oli kaiken tämän kokeminen kolmen viikon sisään pienelle ihmiselle melkein liikaa.

puutarhassa

Hädin tuskin olin ehtinyt ymmärtämään mitä edellisen kuukauden aikana oli tapahtunut, kun meitä jo kiidätetiin kohti Skotlannin nummia. Lukemattomat ginitonikit ja pubiruoka, hautausmaakävelyt sekä pakanalliset tulifestivaalit Artturin istuimella tekivät vaikutuksen, mutta kotona odotti jotain, joka kutkutti mieltä vieläkin enemmän.

Mielettömästä mökkikesästä Kanariansaarille ja takaisin

Meille tarjottiin kesäksi vuokramökkiä. Yhteinen haave, josta puhuttiin jo ensitreffeillä oli lähellä toteutumistaan. Punainen tupa, rantasauna, kesäkeittiö ja kimmeltävälle järvelle avoin pihapiiri hurmasivat meidät hetkessä. Vuokrasopimus kirjoitettiin muutaman viikon kuluttua. Kesän ohjelma oli sinetöity, mökiltä poistuttaisiin vain erittäin tärkeässä tapauksessa. Vielä emme aavistaneet millaisia kuukausia meillä on edessämme, ja tuskin olisin uskonut vaikka joku olisikin tulevaisuuteen nähnyt ja siitä meille kertonut. Kesä oli täydellinen, tai sellaisena sen ainakin nyt muistan.

mökkeilyä

Erittäin tärkeisiin tilaisuuksiin luettiin kesäkuukausien aikana kuusi tapahtumaa. Huikea Taste of Helsinki kansalaistorin kainalossa, ruoka- ja saunaretki Tammerkosken rantamille, tutkimusretki lapsuuden maisemiin joulupukin asuinsijoille, akustinen musiikkitapahtuma Pyhätunturin mielettömissä maisemissa sekä elokuinen viinipiknik Loviisassa. Sulkavallakin piipahdettiin yksi yö, kun valkolakkisten savolaisten tervahöyry huudatti pilliään ja puksutti kylän laitamille laituriin.

garden by olo ryppylimettiä ja kuusta taste of Helsinki

Syksylle oli suunniteltu vain yksi ainoa matka. Gran Kanaria tarjosi parastaan, siksi kaukaisen saaren ihmeellinen luonto ja Atlantin pauhaavat tyrskyt odottavat vielä käsittelyään luonnoksina ja keskeneräisinä ajatuksina. Ocean Ladies sen sijaan ehti Karibialle saakka jo joulukuun puolessa välissä. Eikä siinä vielä kaikki. Hetken mielijohteesta hyppäsin eräänä torstaiaamuna junaan, joka vei ystävän luo Ouluun. Saman kaupungin kautta kuljettiin myös joulunviettoon Iso-Syötteelle. Tunturijoulu – perustelematta paras tapa päättää minun mittapuullani mieletön matkailuvuosi.

gran canaria matkalla

Sitten on se mutta. Aikana IPCC:n ilmastoraportin jälkeen matkojen määrä hirvittää ja hävettää. Sillä ulkomaanmatkojen lisäksi myös Rovaniemi ja Ruka valloitettiin lentäen. Siitäkin huolimatta, että olemme kompensoineet päästöjämme muilla tavoin, matkakiintiö lienee meidän osaltamme hetken aikaa ääriään myöten täynnä. Olkoon vuosi 2019 omistettu kotimaan kohteille, löytämistään odottaville aarteille ja lähimatkailulle. Maatakin pitkin pääsee perille.

Avoimien ovien ja uuden edessä – kohti vuotta 2019

Jos omistaisin kristallipallon, kaivaisin sen esiin puisesta arkusta, mustan samettikankaan syleilystä tänään, joulukuun viimeisenä päivänä. Voisin viihdyttää sillä skumpanhuuruista seuruetta ja ennustaa ensi vuotta. Ohittaisin surut ja murheet, ja onnittelisin iloista ja onnistumisista, jota tulevaisuus tarjoilee tullessaan. Taputtaisin myös itseäni selkään, kehuisin ja kannustaisin, sillä sen tarpeessa olen, uuden kynnyksellä. Sillä juuri nyt en todellakaan tiedä, mitä tuleman pitää.

Olen irtisanonut itseni vakituisesta työsuhteesta. Olen astunut tyhjän päälle, vaikka hirvittää niin, etten tiedä miten päin olla.

Olisi ollut helppoa jäädä. Jatkaa niillä sijoillaan, vakaan työnantajan palveluksessa, vuodesta toiseen ja kolmanteen. Jatkaa ja hakea intohimon aiheita illoista ja viikonlopuista, vapaa-ajalta ja harrastuksista. Vähät välittää motivaation hiipumisesta tai pääkopan puutumisesta, senkin uhalla, että päivistä katoaa työn ilo. Tehdä töitä vain rahan takii, kuten yksi aikamme suosituimmista poptähdistä asian ilmaisee.

Kuulun ikäluokkaan, joka arvostaa jatkuvuutta, työelämän turvaa ja vakituisia työsuhteita. Toisaalta en tiedä, mihin kyseisiä ominaisuuksia kahden aikuisen perheessä tarvitsen? Perheenäitinä ja vanhempana olisin harkinnut ratkaisuani varmasti pitempään, mutta nyt, minua ei oikeastaan pidättele mikään. Entäs asuntolaina, saattaa joku huomauttaa. Siitäkin pääsee tarvittaessa eroon myymällä asunnon, vaikka se nyt ei ensisijainen vaihtoehto olekaan. Vakituisen työsuhteen kohtalo on muutenkin tulevaisuuden tutkimattomien teiden takana. Maailma muuttuu ja vakituisuus uhkaa kuolla sukupuuttoon. Ennustan, että uusi työ tulee ja taklaa sen ennen pitkää kanveesiin.

Irtisanoutumisen syitä on vaikea eritellä, sillä painavia faktoja, jotka puoltaisivat paperilla päätöstä, ei yksinketaisesti ole. Työyhteisö on viihtyisä, työnantaja mediaseksikäs ja arvostettu, työ monipuolista ja työympäristö tieteen ja taiteen risteyskohdassa ainutlaatuinen. Rationaalisten ratkaisujen sijaan peliin puuttui intuitio. Ääni sisälläni huusi niin kovaa, että sen huomiotta jättäminen alkoi olla mahdotonta. Halusin muutosta. Jotain uutta, jotain erilaista, jotain, mihin kiinnittyä. Kaipasin kosketuspintaa ja sisältöjä, jotka lyövät samaan tahtiin sydämeni kanssa.

Kaikki ovet ovat tällä hetkellä avoinna, enää pitäisi tietää mistä astua sisään. Sitä minun ei tarvitse kuitenkaan päättää tänään, eikä edes huomenna. Oikea tie löytyy kyllä, jos ei alkuvuoden aikana, niin sitten myöhemmin. Siihen asti kahlaan elämää eteenpäin yrittäjän saappaissa. Ehkä sivutoimisesti, mahdollisesti kokoaikaisesti, se selvinnee aikanaan.

Valoa kohti uuden edessä

Vuoden ensimmäisenä päivänä varmaa on vain epävarma, ja se että aurinko nousee vielä huomennnakin. Sisälläni kuplii vilpitön ilo. Se olkoon merkki oikeasta ratkaisusta. Tervetuloa uusi vuosi 2019!