Loputtomien listojen ja ranskalaisten viivojen vanki

Toukokuiselta taivaalta räimii räntää ja painon tunne on palannut rintakehän päälle. Yritän kirjoittaa itselleni paremman mielen, mutta sanat eivät suostu järjestymään niin kuin haluaisin. Mieli huuhailee omiaan, enkä minä oikein pysy perässä.

Kun kirjoittaminen ei luista, yritän järjestellä päätäni listoilla. Joka sunnuntai kirjaan seuraavan viikon tavoitteet muistikirjani tyhjälle aukeamalle. Sitten liimaan listan päälle lähmälappusen, johon poimin maanantain ranskalaiset viivat. Vasempaan sarakkeeseen työhön liittyvät ja oikeaan vapaa-aikaan kuuluvat. Maanantai-iltana viivaan yli hoidetut hommat sekä lappuselta että aukeamalta ja heitän lippulapun paperinkeräykseen. Ennen nukkumaanmenoa tuumailen, mitä aion tiistaina tehdä ja liimaan aukeamalle uuden lapun.

ranskalaisten viivojen vanki

Palastelen asiat niin pieniin osasiin, että tiedän selviäväni niistä. Silti melkein poikkeuksetta käy niin, että yliviivatuksi tulee kahdeksasta tavoitteesta vain yksi. Asiakkaiden kalmanviivoista pidän tiukasti kiinni, mutta muuten oman työn johtamisessa on parantamisen varaa.

Herättyäni pyörin peiton alla, roikun instagramissa, luen uutisia ja pelaan Animal Crossingia, niin että sormenpäihin sattuu. Aamuina, joina mies lähtee konttorille, nousen viimeistään, kun hän kolistelee ulko-ovella. Kipitän puolipukeissani pussaamaan ja toivottamaan hyvää työpäivää. Jos hyvin käy, puen päälleni ja istun parvekkeelle syömään aamiaista. Huonompina hetkinä kaivaudun takaisin peiton alle ja revin itseni ylös vasta muutamaa tuntia myöhemmin. Sitten keksin sujuvasti sijaistekemistä.

Toimeen tarttuminen on sitä vaikeampaa, mitä pidemmälle päivä etenee. Jos iltapäivälle on sovittu työpalaveri taikka jotain muuta menoa, en pysty oikein keskittymään mihinkään ennen sitä. Hermostuttaa, jännittää ja turhauttaa. Päädyn selailemaan somea tai googlailemaan epäolennaisia asioita, kunnes tuleekin jo kiire. Aikaoptimisti ei näköjään virheistään opi.

Vasta viime aikoina olen alkanut ymmärtää, ettei kaikkien pään sisällä pyörikään samanlainen kiihtyvä karuselli kuin minulla. Elämän ei ilmeisesti olisikaan pakko olla niin monimutkaista kuin miltä se minun pääkopassani tuntuu. Olen kokeillut kaikenlaista, sovelluksia, tehtäväkirjoja, elämänoppaita ja tomaattikelloa. Niistä on ollut apua, mutta yksikään ei ole ratkaissut alkuperäistä ongelmaa.

Yritän olla itselleni armollinen, mutta suorituskeskeistä takaraivoani on vaikea saada hiljaiseksi. Vaadin ja piiskaan, vaikka pitäisi kehua ja kannustaa. Porkkanat houkuttelisivat todennäköisesti hurjan paljon enemmän kuin raipanlyönnit.

ranskalaisten viivojen vanki

Seuraavaksi aion etsiä kalenteristani tilaa olemiselle ja haastaa itseni olemaan jouten. Ripustan rispaantuneet hanskani hetkeksi naulaan ja katson, mitä tapahtuu. Tarvitsen rauhaa omilta ajatuksiltani ja työkaluja sisäisen pyörremyrskyni pysäyttämiseen. Tarvitsen aikaa, jolloin en vaadi itseltäni mitään.

Edelliset lauseet kirjoitettuani saan aivoni kiinni itseteosta. Mieleeni marssi pikavauhtia ranskalaisten viivojen armeija, joka riviin järjestyneenä muodostaa silmänräpäyksessä vapaa-ajan vaatimuslistan. Lue kirjoja. Rakenna kasvihuone. Möyri mullassa. Kierrä kirpputoreilla. Kirjoita päiväkirjaa. Maalaa seinä. Kuuntele podcasteja. Lähetä postikortti. Loikoile riippumatossa. Ota valokuvia. Mene metsään. Suppaile, souda, kokkaa, meditoi, joogaa. Mutta muista myös aktiivisesti laiskotella, koska kerrankin on aikaa. Naurattaisi, jos ei itkettäisi.

En tiedä, opinko koskaan olemaan täysin jouten, mutta aion sitkeästi yrittää. Ehkä jo huomenna tai mahdollisesti ensi viikolla.

Gluteenittomat suklaakeksit – rapeita päältä, pehmeitä sisältä

Haluaisitko leipoa suolaista vai makeaa, kysyin siskoni 8-vuotiaalta tyttäreltä. Makeaa, hän vastaa ja lisää viestiin muffinssi-emojin. Lyhyen kirjeenvaihdon jälkeen pääsemme yhteisymmärrykseen. Tämä täti lupaa opettaa, miten syntyvät gluteenittomat suklaakeksit. Pidämme kunnon turvavälin ja tapaamme videon välityksellä. Hän Tapiolassa ja minä täällä Kalasatamassa – kaukana toisistamme, mutta kuitenkin yhdessä.

gluteenittomat suklaakeksit

Lähetän etukäteen listan tarpeellisista tavaroista. Ennen aloittamista kannattaa ottaa esiin kaksi kulhoa, muutama iso lusikka, sähkövatkain, mittasarja, nuolija ja keittiövaaka. Siskolleni lähetän viestillä kauppalistan: suklaata, maissijauhoja, sokeria, voita, vaniljasokeria, leivinjauhetta ja kananmunia. Myös pelti ja pari arkkia leivinpaperia on hyvä olla valmiina.

Lauantaina kello kaksi soitan tokaluokkalaiselle videopuhelun. Molempia taitaa vähän jännittää. Gluteenittomat suklaakeksit ovat oikeastaan sivuseikka, sillä tärkeämpää on viettää aikaa yhdessä. Ensin väännetään uuni 180 asteeseen, sitten aloitamme suklaan punnitsemisella ja sen vesihauteessa sulattamisella. Ei nää sula ollenkaan! Eiku nyt ne alkaa sulamaan. Pitääkö vielä sekoittaa? Äiti, tuu auttamaan! Yritän huudella ruudun toiselta puolelta, että minultakin voi pyytää apua, mutta äiti on tietysti aina äiti ja keittiön pöydän toisella puolella tarkkailemassa tilannetta.

gluteenittomat suklaakeksit

gluteenittomat suklaakeksit

Suklaat saadaan sulatettua, seuraava vaihe on onneksi helpompi. Sekoita kuivat aineet eli maissijauhot, sokerit ja leivinjauhe. Sitten seuraa kinkkinen tehtävä: riko munat yksitellen kulhoon. Äääk, en mä osaa, mitä jos sitä kuorta menee mukaan? Sanon, ettei se haittaa yhtään, kuorenpalat voi noukkia kulhosta pois ennen taikinan sekoittamista. Tyttö yllättää itsensäkin, kolauttaa kuoren kulhon laitaan ja holauttaa kananmunan kuivien aineiden sekaan kuin vanha tekijä. Jee, mä osasin!

Sitten vatkataan. Äiti astelee keittiöön apukokiksi, kun pienet kädet eivät enää jaksa pidellä vatkainta. Resepti kehottaa jatkamaan, kunnes taikina on kevyttä ja ilmavaa. Vertailemme kulhojemme sisältöä kännyköiden välityksellä ja päätämme edetä seuraavaan vaiheeseen. Taikinasta tulee löysempää, kuin oletin, mutta toteamme yhdessä, ettei se haittaa. Myöhemmin, kun kertaan alkuperäistä Australian MasterChefistä tuttua reseptiä tätä postausta varten, huomaan, että taikinan olisi pitänyt antaa jämäköityä 15–20 minuuttia suklaan lisäämisen jälkeen. Mitäpä tuosta, gluteenittomat suklaakeksit maistuivat mahtavilta näinkin!

gluteenittomat suklaakeksit

Lusikoimme puolet taikinasta pellille pieniksi lätäköiksi ja koristelemme ne rouhituilla suklaapaloilla. Sujautamme pellin uuniin ja jäämme jännittämään lopputulosta. Odotellessa nuolemme kulhon, juttelemme koulusta, kavereista ja tietysti barbeista. On kuulemma kiva mennä taas kouluun, siellä voi paremmin keskittyä. Ehdimme vielä vilkaista tuoreimmat vesiväritaideteokset ennen uunin ajastimen piippaamista. Keksit ovat kohonneet kivasti, eivätkä näytä enää suklaalätäköiltä.

gluteenittomat suklaakeksit

Vielä on jäljellä kriittisin osuus. Miltä itse leivotut gluteenittomat suklaakeksit maistuvat? Pinta on rapea ja sisus ihanan pehmeä, kuvailee pääkokki. Mmmmmm, maistuu tosi hyvältä! Äiti, saanko ottaa toisen?

Gluteenittomat suklaakeksit

Voit käyttää mitä suklaata haluat, mutta suositus on käyttää suklaata, jonka kaakaopitoisuus on korkea, 60–70 prosenttia. Toisaalta maitosuklaakin todistettavasti toimii ja joskus olen pilkkonut mukaan myös valkosuklaata. Kuvien gluteenittomat suklaakeksit on leivottu maitosuklaalla, tummalla kekseistä tulee ymmärrettävästi tummempia. Maissijauhojen sijaan voit käyttää esim. Gluteenitonta jauhoseosta tai vehnäjauhoja, jos gluteeni ei ole ongelma.

175 g (tummaa) suklaata
25 g voita
105 g sokeria
40 g maissijauhoja
1/2 tl leivinjauhoja
1/2 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
50 g (tummaa) suklaata keksien koristeeksi

Väännä ensimmäisenä uuni 180 asteeseen. Palastele suklaa ja sulata se sekoitellen voin kanssa vesihauteessa. Nosta kulho vesikattilan päältä pois ja anna jäähtyä sen aikaa, kun sekoitat varsinaisen taikinan. Lisää toiseen kulhoon sokerit, maissijauhot ja leivinjauhe. Pyöräytä skeaisin ja lisää kananmunat. Vaahdota kevyeksi ja ilmavaksi.

Kaada sulatettu suklaa vaahdotetun taikinan sekaan ja pyöräyttele hela hoito nuolijalla sekaisin. Jos ei ole kiire, anna taikinan tässä vaiheessa jähmeentyä 15–20 minuuttia. Voit myös lusikoida taikinan leivinpaperoidulle pellille saman tien. Ripottele päälle rouheasti pienittyä suklaata. Kannattaa kokeilla myös valkosuklaata, ne karamellisoituvat paahtuessaan kinuskinmakuisiksi. Paista 10–11 minuuttia, ota uuni pois päältä, mutta älä ota keksejä uunista, vaan anna niiden kypsyä uunissa vielä 3–4 minuuttia. Lopputuloksena pitäisi olla 15–20 kpl sisältä pehmeitä, mutta päältä rapeita suklaakeksejä.

gluteenittomat suklaakeksit

Alun perin ideana oli piristää päivästä toiseen toistuvia koululaisen koronakevään rutiineja, mutta meillä oli niin kivaa, että sovimme jo, ettei tämä tähän jää. Seuraavalla kerralla leivotaan jotain suolaista!

ps. Jos gluteenittomat suklaakeksit vievät kielesi, kokeile myös näitä suklaahippukeksejä: Huippuunsa hiotut, superhyvät suklaahippukeksit

Oikeaa ja nurjaa – puikoilla 52 x villasukat!

*52 x villasukat -kirja saatu arvostelukappaleena, kiitos Laine Publishing!

Minä neuloin kaikkialla. Puikot kilisivät luennoilla, hyppytunneilla, kokouksissa, kuoroharjoituksissa, musiikkia kuunnellessa ja televisiota katsoessa. Bussissa kaivoin pyöröpuikot esiin, junamatkat olivat kätevää käsityöaikaa ja lentokoneessakin sai neuloa, kunhan puikot olivat puuta. Olisin ottanut kutimet elokuvateatteriinkin, jos siellä ei olisi ollut niin pimeää. Neulominen auttoi keskittymään.

52 x villasukat

Neuloin poikaystäville villapaitoja, lapasia ja kaulaliinoja, siskoille sukkia, itselleni toppeja, pipoja ja muhkeita villahuiveja. Kummilapset puettiin villahousuihin ja neuletakkeihin, siskontytölle tikutin joululahjaksi pinkin neulemekon. Tilasin ulkomailta neulekirjoja ja hyörin lankakaupoissa tuntikausia etsimässä oikean värisiä lankoja. Hurahdin käsittämättömän kauniisiin käsinvärjättyihin lankoihin, jotka maksoivat maltaita.

Kunnes tuli totaalinen stoppi. Rinnassa muljui ja kylkiin koski. Hartiat jumittivat ja niskaan sattui. Neulominen ei enää tuntunut hyvältä. Muistin mummini kertoneen, kuinka neulominen alkoi käydä pumpun päälle ja siksi harrastus oli pakko lopettaa. Olin varma, että nämä ovat nyt niitä, sydänoireita. Niinpä pudotin puikot syliini ja kasasin keskeneräiset tekeleet kangaskassiin. Kymmenet vyyhdit jäivät odottamaan parempia aikoja.

52 x villasukat

52 x villasukat

Sitten matkustin Happy Hamletiin ja tapasin Jonnan. (Miten tuo ranskalainen rauhan tyyssija liittyykin nykyään elämässäni ihan kaikkeen?) Istuin auringossa ja seurasin silmukoiden tanssia puisilla puikoilla. Kerroin kuinka minäkin joskus neuloin, ja miksi lopetin. Jonna tiesi heti, mistä puhuin. Sain hyviä vinkkejä ja kannustusta. Kaikki on kiinni asennosta, hän sanoi. Rentouta hartiat, laske neule alemmaksi, äläkä jännitä käsivarsia, kun neulot. Avaa rintakehä ja muista ryhti. Lupasin kokeilla.

52 x villasukat

52 x villasukat

Myöhemmin samana iltana Jonna antoi monia muitakin viisaita neuvoja ja tahtoi kustantaa ensimmäisen kirjani. Joulukuussa 2019 Laineen toimistolla minulle ojennettiin kustannussopimuksen kylkiäisenä tuoksukynttilä, muistikirja, pari postikorttia sekä Laine Magazinen uusin numero. Selailin lehteä jo junamatkalla ja ihastuin. Halusin neuloa tuon, tämän toisen ja ehkä vielä kolmannenkin. Sopivat langat löytyivät kotoa ja seuraavana päivänä valmiina oli jo seitsemän senttiä helman resoria. Tämähän sujuu sittenkin!

52 x villasukat – neuleprojekti vuoden jokaiselle viikolle!

Villapaitaprojekti edistyi, mutta mielen päällä oli muutakin. Laine Publishing oli julkaissut helmikuussa ensimmäisen kovakantisen neulekirjansa, 52 x villasukat. Kaksisataaviisikymmentäkuusi sivua ja 52 paria villasukkia – yhdet vuoden jokaiselle viikolle.

Kun posti toi kirjapaketin kotiin, vietin hyvän tovin maailman kauneimpia sivuja selaillen. Siirtelin lukunauhaa edestakaisin ja yritin valita hillittömän hienojen mallien joukosta mieleisintä. Sitten tilasin langat ja vinon pinon puikkoja jyväskyläläisestä Lankakauppa Titityystä ja jäin odottamaan ovikellon kilahdusta.

52 x villasukat

52 x villasukat

52 x villasukat

Olen neulonut pitsisukkia ennenkin, joten luulin hyppääväni satulaan kuin vanha tekijä. Neuleohje vilisi lyhenteitä, joista en ollut koskaan kuullutkaan. Kompuroin ja jouduin välillä purkamaan, mutta luovuttaminen ei käynyt mielessäkään. Opettelin luomaan silmukoita uudella tavalla. Sukkapuikkojen sijaan siirtelin silmukoita pyöröpuikoilla taianomaisella magic loop -tekniikalla. Aloitin sukkien kärjestä ja lopetin varren joustinneuleeseen. Opin hurjasti uutta ja ihastelin kätteni jälkeä, mutta myös kiroilin ja kasvatin kärsivällisyyttäni.

Kuuntelin äänikirjoja ja surffailin Ylen Areenassa. Keskityin pitkästä aikaa johonkin muuhun kuin kännykän tuijottamiseen. Aivot saivat toisenlaista haastetta. Kun kädet tekevät, mieli saa levätä. Silmukka siirtyy puikolta toiselle ja villasukat valmistuvat vaivihkaa.

52 x villasukat

Nyt, viisi viikkoa myöhemmin jalassani on ihanat, sahraminkeltaiset, merinovillasta neulotut pitsisukat. Villasukat on suunnitellut brasilialainen Paula Pereira, ja malli kantaa nimeä 3 Leaves. Ne istuvat täydellisesti.

52 x villasukat

52 x villasukat

Seuraavat sukat ovat jo melkein puikoilla. Ruohonvihreät, pitkävartiset, Mariya Zyaparovan suunnittelemat Turning point -sukat vedän jalkaani, kun ihastelen auringonlaskua viileinä alkukesän iltoina mökin lasiverannalla. Sitä ennen neulon kuitenkin valmiiksi joulukuussa aloittamani villapaidan. Siitä lisää seuraavilla neulepäiväkirjan sivuilla!

52 x villasukat

52 x villasukat

Hei neulova tai neulomisesta haaveileva lukijani, kiva että jaksoit lukea tänne saakka! Ennen kuin klikkailet seuraavalle verkkosivulle, jätä ihmeessä puumerkkisi kommenttilaatikkoon. Kertomalla mitä sinulla on puikoilla juuri nyt tai mistä neuletyöstä uneksit, voit voittaa 52 x villasukat -kirjan. Osallistumisaika päättyy 11.5. klo 12. Tuplaa mahdollisuutesi osallistumalla arvontaan myös Instagramin puolella!