Perustetaan keittokirjaklubi!

Joskus vuoden 2019 alkumetreillä Haarukkavatkain-blogin Minna heitti somessa ilmaan kutkuttavan kerhoidean. Mitäpä jos perustaisimme porukan, joka kokoontuisi kuukausittain kokkaamaan ja syömään yhdessä? Noin sekunnin sadasosassa nostin molemmat käteni ilmaan, ja ilmiannoin innokkuuteni osallistua sosiaalisiin syöminkeihin. Niin teki muutama muukin ja kappas vain, pian oli koossa kymmenkunta kokkaamiseen ja keittokirjoihin hurahtanutta keittiövelhoa – keittokirjaklubi oli syntynyt!

keittokirjaklubi

Tyhjästä emme ideaa nyhjäisseet. Esimerkkiä näytti Tara Austen Weaver, joka kirjoitti ilmiöstä jo vuonna 2015 artikkelin Serious Eats -verkkosivustolle. Samaisessa tekstissä annetaan myös yksityiskohtaisia vinkkejä keittokirjaklubin perustamiseen ja käytännön kokkaamiseen. Minna törmäsi artikkeliin internetin ihmeellisessä maailmassa ja istutti idean siemenen Facebookin hedelmälliseen maaperään.

keittokirjaklubi

keittokirjaklubi

Ensimmäisessä tapaamisessa kahvittelimme ja söimme idean äidin leipomaa laskiaispullakakkua. Yhdeksästä ilmoittautuneesta kahvileipää ehti mutustelemaan vain neljä, mutta silläkin saatiin aikaiseksi. Parin tunnin pallottelun ja päivämäärien pähkäilyn jälkeen loimme ensimmäisen tapahtuman sosiaaliseen mediaan. Ihka ensimmäiseksi keittokirjaklubin testiopukseksi valikoitui suomalais-kyproslais-kreikkalaisen Tessa Kiroksen Hillasoilta oliivilehtoihin, joka sattumalta löytyi useamman klubilaisen keittokirjahyllystä. Minulle kirja oli täysin vieras, mutta selasin emännän kappaleen nopeasti läpi ja tallensin kännykkääni kiinnostavimmat ohjeet. Tapaamispaikaksi sovitun taloyhtiön kerhotilan minikeittiössä ei ollut kokkausmahdollisuutta, joten valitsimme kirjasta ruoat, jotka voi tarjoilla kylmänä tai lämmittää mikrossa.

keittokirjaklubi

keittokirjaklubi

Keittokirjaklubin ensimmäinen kokoontuminen oli menestys. Huhtikuisena iltapäivänä pöytään kannettiin feta-kikhernesalaattia, tabboulehia, kirkasta perunasalaattia, tryffelillä maustettuja pinaattipasteijoita, ricottakakkua sekä minun käsialaani olevaa appelsiininmakuista tuhatlehtitorttua (resepti on tulossa blogiin tulevalla viikolla!). Laseihin kaadettiin kevään ensimmäisten päivien kunniaksi roséviiniä. Vatsat täynnä ja pää hienoisessa hiprakassa totesimme, että ruokaan keskittyvän klubin perustaminen oli paras idea ikinä. Tätä tekstiä kirjoittaessani harmittaa niin vietävästi, että joudun jättämään seuraavan kokkauskerran väliin ja kuolaamaan Yotam Ottolenghin Jerusalem -kirjan reseptien toteutuksia vain somen välityksellä.

Keittokirjaklubi – miten se perustetaan?

Alkoiko oman keittokirjaklubin perustaminen kiinnostaa sinuakin? Eikun tuumasta toimeen! Kerää kasaan joukko ystäviä, tuttuja tai tuntemattomia, pääasia on, että he ovat kiinnostuneita kokkaamisesta ja innostuvat aidosti ideasta. Keittokirjaklubi pyörii yhdessä tehden, sillä jos vastuu vyörytetään yhdelle, lopahtaa uusi harrastus todennäköisesti alkuunsa. Pienemmällä poppoolla saa helpommin sovittua tapaamisien aikataulut, mutta toisaalta jos osallistujia on enemmän, pääsee paikalle todennäköisemmin vähintään kourallinen ja maisteltavaakin on enemmän. Kun porukka on kasassa kannattaa sopia yhteiset käytännöt.

Kenen luona tai missä tilassa kokoonnutaan? Oman ruokapöydän koko tai asunnon neliöt saattavat äkkiseltään ajateltuna käydä pieniksi, mutta sopu sijaa antaa. Aina ei ole pakko istua katetun pöydän ääressä, sillä ruoka maistuu yhtä hyvälle, jollei jopa paremmalle sohvalla lojuen tai lattialle levityillä tyynyillä istuen. Jos tuntuu, ettei halua antaa kotiaan tai keittiötään keittokirjaklubin käyttöön, voi aina hyödyntää vaikka taloyhtiön kerhohuonettaa, työpaikan toimistotiloja tai vaikka iltaisin harvoin käytössä olevia koulujen kotitalousluokkia. Kesällä on ihana kokoontua pihalle, puistoon tai vaikka rantakallioille.

Kuka emännöi tai isännöi seuraavalla kerralla – sovitaanko se aina erikseen, vai onko vuoro kiertävä? Kokoontumiset voi tietysti koordinoida aina samaankin paikkaan, varsinkin, jos tila sijaitsee kaikille helppojen kulkuyhteyksien varrella, mutta vastuuhenkilöä kannattaa silti vaihdella, ettei homma kuormita ketään liikaa.

Miten seuraava keittokirja valitaan – pidetäänkö huutoäänestys, arvotaanko opus vai saako illallisen järjestäjä valita? Jos kaikki jäsenet eivät ole yhtä fanaattisia keittokirjojen keräilijöitä kuin me, kannattaa valita kirja, jota on myös kirjaston hyllyssä saatavilla. Toinen vaihtoehto on kuvata kännykällä tai kirjoittaa muistikirjaan mielenkiintoiset reseptit, jos jollain porukasta on kyseinen kirja hallussaan.

Kuinka päätetään, kuka kokkaa mitäkin? Tekeekö joku alkupalat, toinen pääruuan, kolmas lisukkeet ja neljäs jälkiruuan vai nautitaanko suloisesta sekamelskasta, joka saattaa koostua milloin mistäkin kokoonpanosta? Tuovatko osallistujat valmiit ruuat mukanaan vai kokataanko yhdessä? Jos kirjassa on kymmeniä tai jopa satoja reseptejä, todennäköisyys valita sama resepti on pieni. Yhteinen facebook-ryhmä tai vaikka pilveen perustettu excel-taulukko takaa kuitenkin sen, että pöydässä ei ole kolmea kulhollista fetasalaattia ja neljää jumalaista juustokakkua.

Kuka huolehtii juomapuolesta? Onko se emännän/isännän vastuulla vai tuovatko vieraat mukanaan virvokkeita? Maailman parasta juomavettä tulee hanasta, mutta kaikki muu täytyy kantaa kaupasta tai tehdä itse. Jos keittokirjassa on juomasuosituksia, niitä on hauska kokeilla, mutta myös alkoholiliikkeen myyjän taidot voi laittaa testiin. Joka tapauksessa kannattaa sopia, onko ilta opm vai investoiko jokainen vuorollaan ruokajuomiin.

Keittokirjaklubi on rentoa yhdessäoloa, ei kilpavarustelua varten

Tarkoitus ei todellakaan ole arvostella tai analysoida muiden aikaansaannoksia, vaan kokoontua maistuvan ruuan äärelle ja hengailla hyvällä fiiliksellä yhdessä. Jos joku ruoka epäonnistuu, se on keittokirjan, ei suinkaan tekijän vika. Kritiikin sijaan kehutaan ja kannustetaan ja odotetaan jännityksellä, mitä pöydästä seuraavalla kerralla löytyykään!

keittokirjaklubi appelsiininen tuhatlehtitorttu

Olen aiemminkin kirjoittanut paljon siitä, kuinka haikailen yhä enemmän yhdessä syömisen ja yhteisöllisyyden perään. Sellaisten iltojen (tai iltapäivien!), jossa istutaan pöydässä tai piknikillä pitkään ja hartaasti. Ruuasta hitaasti nauttien, viiniä sopivasti siemaillen ja joskus syvällisiäkin keskusteluja käyden. Kahdestaan komeamman puoliskon kanssa kokkaaminen ja syöminen on sekin ihanaa, mutta suuremmissa seurueissa puhe pulppuilee ja aiheet vaihtuvat tiuhaan tahtiin. Yllättäviä näkökulmia on jatkuvasti jaossa, ilmapiiri on luottamuksellinen ja kipeistäkin asioista uskalletaan välillä puhua.

keittokirjaklubi

Suurin osa keittokirjaklubin kymmenestä jäsenestä on toistaiseksi uppo-outoja toisilleen. Ainoat yhteiset nimittäjät ovat rakkaus ruokaan ja kerhon perustaja, jonka kavereita me kaikki muut olemme. Tutustuminen on siis vasta käynnissä, mutta jo muutaman tapaamisen perusteella tuntuu siltä, että klubista saattaa hyvinkin kasvaa juuri sellainen yhteisö, jota olen pitkään etsinyt. On mahtavaa puhua tuntikaupalla ruuasta, raaka-aineista, kokkaamisesta, ravintoloista, syömisestä ja näihin kaikkiin liittyvistä ilmiöistä. Ja eletystä elämästä, siitä meillä kaikilla on kokemuksia vaikka muille jakaa.

keittokirjaklubi

Ps. Olisipa muuten mahtavaa, jos joku muukin innostuisi perustamaan vastaavan keittokirjakerhon – millaisen ruokaihmisten verkoston saisimmekaan aikaan! Kesällä kaikkien klubien yhteinen piknik Kaivopuistossa tai synkronoitu instagram-illallinen ympäri Suomen yhtä aikaa. Kaikki on mahdollista!

Tämäkin päivä on ystävänpäivä!

Minua on helppo ilahduttaa. En tarvitse kymmenien ruusujen kukkakimppuja, en säihkyviä timanttisormuksia, siirappisia rakkaudentunnustuksia, salassa suunniteltuja yllätysmatkoja tai romanttisia kynttiläillallisia. Tietysti minä niistäkin ilahtuisin, heti kun ensihämmennykseltä ehtisin. Ensin ihmettelisin ääneen, että minulleko, minuako varten? Sitten punastuisin, enkä oikein tietäisi miten päin olla.

Suureellisiin huomionosoituksiin en ole tottunut, enkä niitä osaa edes kaivata. Tavaraa minulla on riittämiin, edellisistäkin olisi parempi päästä eroon. Mutta voi pojat ja tytöt, kuinka ilahdunkaan siitä, että joku jossain on kiireisen päivänsä keskellä ajatellut minua. Lähettänyt lyhyen viestin, tai vaikka vain pelkän hymiön. Ele on pieni, mutta sen merkitys on suuren suuri. Muutama merkki kännykän tai tietokoneen ruudulla kertoo, että olen jättänyt jäljen, että olen jollekin tärkeä.

ystävänpäivä

Vielä enemmän sydänalassa läikähtää, jos joku kutsuu kylään kotiinsa tai kysyy lähdenkö seuraksi ravintolaan, kahville, lasilliselle, museoon, elokuviin tai vaikka oopperaan. Minä nimittäin lähden. Ja iloitsen siitä, että kerrankin minun ei tarvitse olla se, joka ideoi, suunnittelee, järjestää ja kutsuu.

Digitalisaation ja someaddiktioiden aikakaudella postiluukusta kolahtava kortti tai kirje on jättipotti. Mielen täyttää ihmetys siitä, että jollakulla on ollut aikaa istua alas, kaivaa lipaston laatikosta kynä ja paperia, ja kirjoittaa käsin ihan oikea kirje tai kortti. Kuori pitää avata hitaasti ja harkiten, niin, että paperi ei repeydy miten sattuu. Kirjepaperi tuntuu käsissä karhealta, käsin piirretyt kuulakärkikynän kaaret synnyttävät sanoja, joista kasvaa lauseita. Sydän sulaa pelkästä ajatuksesta.

Serotoniini syöksyy selkäpiihini myös silloin, kun huomaan, että blogin kommenttilaatikkoon on kolahtanut rivi tai kaksi. Kommentin sisällöllä ei ole niin suurta merkitystä kuin sillä, että tekstini on herättänyt halun osallistua keskusteluun. Sama juttu on muidenkin kanavien kanssa, joten pankaahan kommentoiden, ette aavistakaan kuinka paljon viestinne minulle iloa tuovat!

ystävänpäivä

Uskon, etten ole ainoa. Siksi aion nyt petrata kaikessa tässä itsekin. Muistaa ystäviäni ja rakkaitani kirjallisin terveisin, kutsua kylään, kahville, lasilliselle ja elokuviin tuohon naapuriin. Lähettää viestin, kun ajattelen heitä – runoilla kirjeen, raapustaa kortin, ja ilahduttaa kuten itseäni toivoisin ilahduttavan. Sillä sen he ovat todellakin ansainneet.

Lupaan aloittaa jo tänä iltana. Sillä tämäkin päivä on ystävänpäivä.

************

Tärkein tässä jo tulikin, mutta tekstiä oikolukiessani ja asiaa tarkemmin ajateltuani, haluan poistaa alussa luettelemistani asioista romanttisen kynttiläillallisen, sillä olisihan sellainen oikeastaan erittäin mieluinen yllätys. Puunattu pöytä kauniisti katettuna, höyryävät padat, pari lasia viiniä ja vastapäätä maailman parasta seuraa. Kukkiakin saa pöydässä olla, mutta floristiksi ei tarvitse ruveta. Lähikaupasta ostettu tulppaanikimppu riittää vallan mainiosti. Ehkä sekin kaunis päivä vielä koittaa, toivossa on hyvä elää. Kun toive on nyt maailmankaikkeudelle tiedoksi saatettu (ja miehelle, joka tätä blogia kuulemma lukee, tiettäväksi tehty), voinkin varmaan jo alkaa valmistautua ihanaan iltaan kynttilöiden valossa!

Ravintola Jura – lämminhenkinen kortteliravintola

Kaupallinen yhteistyö: Eat Finland & Ravintola Jura

Historia havisee taas niin, että korvissa soi. Jään raitiovaunusta pois Neitsytpolun pysäkillä, sillä samalla, joka oli kotipysäkkini lähes kahdeksan vuoden ajan. Vanha kotikortteli muistuttelee ympärilleni kietoutuneista juurista. Niistä, jotka juurruttivat minut Helsinkiin silloin, kun kotiutuminen tuntui kovin kaukaiselta ajatukselta.

ravintola jura

ravintola jura

Jokin aika sitten kävi ilmi, että illallisseuralaiseni Hanna on hänkin asunut samalla kadulla. Olemme toisiltamme tietämättä kulkeneet kulmilla, istuskelleet meren rannalla, ihailleet valkoisia purjeita ja todennäköisesti pitäneet piknikiä viereisillä vilteillä. On ihme, ettemme ole törmänneet aiemmin.

ravintola jura

ravintola jura

Ravintola Jura on kutsunut meidät illalliselle. Kerta on minulle ensimmäinen, niin myös pöytäseuralleni. Silloin kun asuin kulman takana, tässä toimi kiinalainen ravintola. Sen kyltit olivat täynnä kirjoitusvirheitä, mutta se ei estänyt meitä astumasta sisään ja tilaamasta päivän erikoista. Palvelu oli aina hyvää ja ruokakin varsin kelvollista.

ravintola jura

ravintola jura

Sittemmin parisuhde on vaihtunut toiseen, ja kiinalainen ravintola korttelibistroon. Ensin Markus Aremon Reginaan ja reilu vuosi sitten Juraan. Sisustus on jätetty ennalleen, se on identtinen vessan kaakeleita myöten. Toisaalta, mitäs sitä hyvää vaihtamaan. Ravintolassa on kotoisa tunnelma. Sali on pieni ja intiimi, mutta pöydät on sijoiteltu niin, että jokaisella seurueella on oma rauha. Arvostan sitä suuresti.

Sattumalta sisään astelee tuttava opiskeluajoilta. Hän viettää tipatonta, me emme. Toinen kaato on jo puolessa välissä. Nostamme maljan kohti ikkunapöytää ja toivotamme ihanaa iltaa. Sillä sellainen tästä on hyvää vauhtia muodostumassa.

ravintola jura

Ensin saapuu keittiöntervehdys pienen pienessä valurautapadassa. Mustajuurikeittoa ja tilliöljyä, jos oikein muistan. Sitten eteemme kannetaan maa-artisokkaa ja sipulia. Herkkuja kaikki tyynni. Toisena alkuruokana tarjoiltavat haukikvenellit herättävät epäuskon tunteita. Annos nimittäin näyttää erehdyttävästi jälkiruoalta. Tahallista tai tahatonta, mutta hauska käänne joka tapauksessa.

ravintola jura

Punakaalista ja palsternakasta koostuva pääruoka on varsin värikäs. Annoksen ulkonäön esteettisyydestä voi olla montaa mieltä, mutta maku on kohdallaan. Suklaa ja tyrni on jälkiruokana jämäkkä. Suklaakakku on tiukkaa tekoa, eikä ganachekaan ole kevyimmästä päästä. Tyrni raikastaa, mutta jotain keventävää olisin silti kaivannut kylkeen.

Viinit toimivat kauttaaltaan hyvin. Nimensä mukaisesti Jurassa tarjoillaan itseoikeutetusti Juran alueen viinejä. Ne maistuvat, ja ovat kaukana peruskaurasta. Paritus on onnistunut – annan täydet kymmenen pistettä!

ravintola jura

Illallinen on syöty jo aikaa sitten, mutta me unohdumme kahvikupit käsissämme parantamaan maailmaa vielä toviksi ja toiseksikin. Jälleen kerran ajattelen, että tätä pitäisi tehdä useammin. Laiskuutta kai, sohvan uumeniin on niin helppo jäädä. Parempi olisi nousta ja lähteä, istua yhteisen pöydän ääreen, nauttia, keskustella, syödä ja vähän juodakin. Ja samalla äänestää jaloillaan helsinkiläisen ravintolaelämän puolesta.

ravintola jura

Voi olla, että olen unohtanut annosten finessit ja huippuunsa viritetyt yksityiskohdat, mutta yhdessä syöminen, yhteenkuuluvuuden tunne ja pöydän ääressä jaetut tunteet, salaisuudet ja luottamuksella kerrotut tarinat, ne säilyvät mielessä loppuelämän. Kiitos ravintola Jura!

ps. Ravintola Jura on yksi EatHelsinki 2019 -kirjan ravintoloista. Nyt voit voittaa loppuunmyydyn kirjan itsellesi osallistumalla arvontaan Instagramin puolella!