Puuroa, glögiä ja puolukkapusuja – pirteän puolukkaiset suklaasuukot

Tykkään juhlien järjestämisestä. Jos vuorokaudessa olisi muutama ylimääräinen tunti, meillä vietettäisiin illalliskutsuja harva se päivä. Suunnittelen syötäviä ja juotavia, laadin vieraslistoja, mietin musiikkivalintoja ja lopulta lyön päivän lukkoon. Mutta kutsujen lähettämistä, sitä siirrän aina vähän tuonnemaksi. Jännittää, kiinnostaako ketään ja tuleeko kukaan. Onko kalenterissa tilaa, tai vetääkö joku toinen tilaisuus pidemmän korren?

Siinä vaiheessa, kun kutsuun on vastattu myöntävästi, alan pelätä, että juhlissa on tylsää. Että vaivaantunut hiljaisuus laskeutuu sohvatyynyjen seuraksi ja latistaa tunnelman. Että vieraat vain odottavat hetkeä, jolloin kehtaavat lähteä. Että ruoka on pahaa ja juoma loppuu kesken. Että olen huono emäntä. Että ihmiset ilmaantuvat paikalle vain velvollisuudesta.

puolukkaiset suklaasuukot

Samoja tunteita kävin läpi myös tällä viikolla. Olimme kutsuneet kavereita kylään itsenäisyyspäivänä. Ovet olivat avoinna aina kello kahdestatoista iltayhdeksään. Jokainen sai tulla ja mennä, miten lystäsi. Pyörähtää pikaisesti tai pysähtyä pöydän ääreen koko pitkäksi päiväksi. Riisipuuro hautui hellalla jo tuntia ennen hoohetkeä, mutta emäntä ryntäsi suihkuun vasta varttia yli puolen päivän. Kun ovikello lopulta ensimmäisen kerran soi, glögikattila höyrysi kilpaa puuron kanssa, puolukkaiset suklaasuukot oli ladottu hopeatarjottimille ja emäntäkin ehtinyt sujahtaa juhlamekkoonsa. Itsenäisyyspäivän vastaanotto sai alkaa.

Kahta tuntia myöhemmin siskojen lapset juoksivat ympyrää eteisen ja keittiön välillä, isän tuoma kuusi oli koristeltu, ensimmäinen kattilallinen kaavittu viimeistä riisinjyvää myöten puhtaaksi, muutama mukillinen glögiä maisteltu ja emäntä tyytyväinen. Kukkia aseteltiin maljakoihin, sytettiin lisää kynttilöitä ja välillä vilkaistiin mikä on ampumahiihdon tilanne. Ystävien lapset kehuivat, kuinka puuro on parempaa kuin päiväkodissa. Skumppapullojen korkit poksuivat ja kaiuttimista kaikasi Finlandia. Toisilleen tuntemattomat esittäytyivät ja solahtivat sulavasti osaksi yhteistä ystäväpiiriä.

puolukkaiset suklaasuukot

Tätä kirjoittaessa en voi kuin ihmetellä mieleni liikkeitä. Nuo kaikki rakkaat ihmiset halusivat juhlistaa 101-vuotiasta Suomea juuri meidän kanssamme. Tuskin yksikään heistä aavisti, millaisia mietteitä olin ehtinyt päässäni pyöritellä. Jos en ehtinyt heille kaikille tätä kasvokkain kertoa, teen sen tiettäväksi tässä ja nyt: olette tärkeitä joka ikinen. Minun elämäni valopilkkuja ja syvälle sydämeeni juurtuneita, halusitte tai ette.

Taas tässä kävi näin. Kevyistä lauseista ja juhlavasta tunnelmasta kasvoi ja kirposi pateettisia pohdintoja, mutta kerrankos sitä. Antaa sanojen tulla, sillä sisällänikään en voi niitä pitää. Siirrytään nyt kuitenkin aiheeseen, jonka oli tarkoitus olla postauksen päätähti. Siispä ylpeänä esitän: puolukkaiset suklaasuukot –jotka katosivat hopeatarjottimilta niin nopeasti, etten itse ehtinyt niitä edes maistaa, saatikka ottaa edustuskelpoisia kuvia. Mutta hyviä ne kuulemma olivat ja riittävän makeita.

puolukkaiset suklaasuukot

Reseptiä varten tarvitset lämpömittarin, sillä sokerisiirappi vaatii 120 asteen lämpötilan. Ei yhtään enempää, eikä yhtään vähempää. Pieni mittari on edullinen, ja jatkossa voit hyödyntää sitä esimerkiksi lakritsitoffeen valmistamisessa tai vaikka friteerausöljyn lämmittämisessä. Ei siis turhake ollenkaan!

Niin ja glukoosisiirappia löytyy isompien kauppojen valikoimista, minä hankin purnukkani Redin K-Supermarketista. Reseptistä riittää 15–30 pusuun riippuen keksien koosta ja vaahtohuippujen korkeudesta.

Puolukkaiset suklaasuukot

1/2 dl glukoosisiirappia
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 rkl puolukkamehutiivistettä
2 valkuaista
ripaus suolaa
300 g tummahkoa suklaata
3 rkl rypsiöljyä
n. 20 kpl ohuita pieniä keksejä

Mittaa siirappi, sokerit ja mehutiiviste pieneen kattilaan ja lämmitä seos 120 asteeseen. Pyydä apukokkia vatkaamaan sillä aikaa kaksi valkuaista kovaksi vaahdoksi. Jos toista käsiparia ei ole lähettyvillä, vähennä lieden lämpöä ja vatkaa valkuaiset itse. Pääasia, että sokeriseos pysyy notkeana. Kaada kuuma seos ohuena nauhana valkuaisten joukkoon vatkaten samalla niin vimmatusti. (Joku keemikko saisi muuten selittää tämänkin, miksi vatkattu valkuainen ei kypsy kuuman sokerisiirapin valuessa joukkoon?)

Jatka vatkaamista vielä hetki, jotta vaahto vähän jäähtyy. Ropsauta sitten sekaan aavistus suolaa. Lusikoi valmis vaahto pursotinpussiin. Lado tässä vaiheessa keksit tarjottimelle tai parille ja tsekkaa, että pakastimessa on niille tilaa.

Ennen kuin leikkaat pursotinpussin kulman auki, pyöräytä täytettyä pussia ilmassa muutaman kerran, jotta kaikki vaahto pakkautuu pussin perälle. Leikkaa sitten pussin kulma auki, niin että reiästä tulee n. puoli senttiä halkaisijaltaan. Jos käytät kankaista pursotinpussia, valitse tyllaksi sellainen, missä ei ole mitään kuviota. Pursota sopivaksi katsomasi määrä vaahtoa kekseille, ja laita ne sitten pakkaseen siksi aikaa kun sulatat suklaan.

puolukkaiset suklaasuukot

Sulata suklaa vesihauteessa. Ota siis kattila, johon laitat vettä ja aseta sen päälle metallikulho, johon suklaa pilkotaan. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sörki suklaapaloja välillä, jotta ne sulavat tasaisesti. Lisää sulaneen suklaan sekaan 3 rkl rypsiöljyä. Ota sitten ritilä (uunin ritilä käy hyvin) ja laakeahko lautanen. Aseta lautanen tai vati ritilän alle ja nostele sellainen määrä vaahtohuippuisia keksejä ritilälle, että ne mahtuvat kaikki alla olevan astian kohdalle. Sitten alkaa jännittävin vaihe!

Valuta sulanutta suklaata ohuena norona vaahtohuippujen päälle niin, että suklaa peittää vaahdon kokonaan. Ylijäämä suklaa valuu astiaan ja vaahtohuiput peittyvät ihanasti kiiltävään suklaaseen. Mahtava MasterChef-moment! Nosta valmiit pusut takaisin tarjottimelle ja nosta viileään jähmettymään. Nuolaise suklaiset sormet ja nosta puolukkaiset suklaasuukot pöytään parahiksi, kun vieraat saapuvat. Muista kattaa servietit, muuten vieraatkin joutuvat nuolemaan näppejään. Muuta makeaa et kahvipöytään tarvitsekaan, yksi suukko vastaa taatusti noin neljää sokeripalaa. Vähintään.

puolukkaiset suklaasuukot

Ensi kerralla, kun suunnittelen juhlien järjestämistä, yritän muistaa kaivaa esille tämän tekstin. Ehkä en olekaan niin ulkopuolinen, kuin välillä kuvittelen.

Pikkujoulubrunssin satoa – Lohipastrami avokado-wasabitahnalla

Jos sinulle joskus tulee mahdollisuus osallistua brunssille, jonka ovat toteuttaneet ruokaan intohimoisesti suhtautuvat ihmiset, kuten nyt vaikka ruokabloggaajat, älä missään nimessä jätä sitä väliin. Tämän lauseen kirjoitettuani tajusin, kuinka hölmö väite on. Ihan kuin jokaista brunssia ei olisi intohimolla suunniteltu, keitetty, paistettu, leivottu, sekoitettu, vaivattu ja huolella aseteltu. Kaiken vaivan takana seisoo taatusti ruokaihminen, oli pöytä sitten katettu ravintolaan tai kotioloihin.

pikkujoulubrunssi

lohipastrami

Joka tapauksessa asia on niin, että kun ruokabloggaajat kokoontuvat yhteen, kattaus on ylitsevuotavan runsas. Vaikka ajatuksena on, että jokainen tuo tullessaan vain jotain pientä, käy väistämättä niin, että ruokaa on enemmän kuin jaksetaan syödä. On ajateltu leipoa yksi kakku, mutta hetken mielijohteesta jääkaapin aineksista syntyykin tahna poikineen, vihanneslaatikon sisällöstä kehkeytyy satokautta noudatteleva salaatti, uunista pullahtaa ulos kakun lisäksi leipä ja siinä sivussa ideoidaan lennosta muutama muu cocktailpala. Rakkaudesta ruokaan.

lohipastrami

tiramisu

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun oikeasti osallistuin ruokabloggaajien järjestämiin kekkereihin. Aiemmin olen tullut pakaasieni kanssa törkeästi valmiiseen pöytään, ihaillut muiden kätten töitä ja syönyt napani naukumispisteeseen saakka. Siksi nyt tuntui siltä, että on näytön paikka. Tiesin osaavani kokata siinä missä muutkin, mutta pelkäsin jääväni suomen suosituimpien ruokavaikuttajien jalkoihin. Sen takia turvauduin vanhaan tuttuun lohipastramiin ja avokado-wasabitahnaan sekä artisokkatahnaan ja kylmäsavustettuja leikkeleisiin. Riittävän simppeliä, mutta kuitenkin näyttävää.

pikkujoulubrunssi

pikkujoulubrunssi

Kolmas vuorenvarma hitti otti ja petti, sillä viinirypälefocaccia kieltäytyi kypsymästä luvatussa ajassa ja jäi sisältä taikinaiseksi. Se sai jäädä uunin jälkilämpöön, kun minä pakkasin kimpsut ja kampsut kolmeen kassiin ja suunnistin Teemun ja Markuksen leipätiskin kautta kohti keskustaa. Onneksi leipurit olivat osanneet varautua, ja tiskissä höyrysi vasta paistettu ja ihanan rasvainen focaccia. Siispä pari leipäpussia kainaloon ja menoksi!

pikkujoulubrunssi

pikkujoulubrunssi

Pernod Ricard Finland ja Juomavinkki tarjosivat komeat puitteet brunssille Helsingin kattojen yllä. Ennen kuin pääsimme syömähommiin oli kotona kokatut brunssitarjoilut siirrettävä kipoista ja kupeista tarjoiluastioihin. Se sujui joutuisasti syksyn uutuutta, vaaleanpunaista Cava Hola!* -kuohuviiniä siemaillen. Lasit ilmaantuivat eteemme juuri, kun olimme ehtineet ajatuksen ääneen sanoa. Ah, olisipa kotikeittiössäkin samanlainen palvelu!

pikkujoulubrunssi

pikkujoulubrunssi

Brunssin päätähti kuitenkin paahdetusta kahvista, vodkasta ja Kahlúa-likööristä sekoitettu ja valmiiksi tölkitetty Espresso Martini*, joka sekin on ilmestynyt kauppojen hyllyille tämän syksyn aikana. Tölkissä on pieni, mutta näyttävä twist, se sisältää nimittäin typpipatruunan, joka juomaa avatessa vapauttaa kuplat, jotka muodostavat lasiin kaadettuun drinkkiin täyteläisen creman.

espressomartini

pikkujoulubrunssi

Hetken mielijohteesta päätin päivää ennen brunssia kokeilla, miten Espresso Martini taipuu tiramisureseptin ainesosaksi. En näköjään ole vieläkään oppinut, että uusia reseptejä ei kannata alkaa testaamaan vasta juuri ennen hoohetkeä. Tiramisusta tuli kyllä kaunis, mutta makumaailma jäi vähän väljähtyneeksi. Espresso Martini ei sellaisenaan riittänyt tuomaan toivotun tiukkaa kahvisuutta jälkiruokaan. Onneksi brunssipöytään oli yllättäen katettu toinenkin versio italialaisesta klassikosta. Tässä tiramisujen taistossa Lumo Lifestyle -blogin taideteos otti selkävoiton. En kuitenkaan vaivu epätoivoon, vaan jatkan oman ohjeeni kehittämistä. Seuraavaan versioon saatan käyttää perinteiseen tapaan vahvaa kahvia ja lorauttaa joukkoon Kahlúa-likööriä. Lupaan julkaista parannellun reseptin vielä joulukuun aikana!

tiramisu

espressomartini

Annokset on saatu lautasille, mutta ruokailu saa vielä odottaa. Tarjottimia kannetaan ulkoterassille, rekvisiittaa asetellaan pikkutarkasti cocktail-palojen ympärille, kuvauskulmia haetaan huolella ja sitten annetaan kameran laulaa. Kerrankin saa rauhassa kuvata. Kukaan ei hoputa, eikä valmiiksi viileä ruokakaan jäähdy.

pikkujoulubrunssi

pikkujoulubrunssi

Kun vihdoin pääsemme ruokien kimppuun, huoneen täyttää onnellisten huokausten sarja. Paahdettua kurpitsaa ja granaattiomenaa, punajuurta ja lakritsaa, artisokkaa ja kylmäsavuhärkää, risottopallosia ja chilimajoneesia, bataattia ja briejuustoa, Kahlúalla maustettua suklaatryffeliä, mustaa baba ganoushia ja suussa poksuvaa dukkahia, lohta ja avokadoa. Suolaisen ruuan kanssa cavaa ja makean kera Kahlúan Espresso Martinia. Kehumme kilpaa toistemme tuotoksia ja toistamme mantraa, joka on jokaiselle foodielle tuttu: ruoka on maailman paras harrastus!

Myös minun pastramini kerää kiitosta. Myhäilen itsekseni tyytyväisenä ja tunnen vihdoin kuuluvani joukkoon. Kiitos rakkaat ruokabloggaajakollegat, olette tärkeämpiä kuin tiedättekään!

lohipastrami

pikkujoulubrunssi

Liemessä-Jennin blogista mukaellun Lohipastrami-reseptin olen julkaissut blogissa aiemminkin, mutta se on hautautunut piknik-postauksen uumeniin, joten otetaanpa ohjeesta uusinta.

Lohipastrami

Mahdollisimman tuore ja paksu pala lohifilettä
suolaa
2 tl fenkolinsiemeniä
1/2 tl kuminansiemeniä
2 tl sumakkia
1/2 tl chilihiutaleita
kuorettomia seesaminsiemeniä

Leikkaa ruodottoman lohifileen paksuimmasta kohdasta yhtä leveä pala, kuin mitä fileen paksuus on. Leikkaa pala 8–10 sentin pätkiksi ja kieritä palaset suolassa. Kääri ne sen jälkeen yksitellen elmukelmuun ja anna maustua jääkaapissa vähintään tunti. Tee mausteseos valmiiksi ja rouhi se morttelissa hienommaksi. Avaa sen jälkeen paketit ja huuhtele suolat pois. Kuivaa palat ja pyörittele mausteissa. Paahda sen jälkeen kuivalla pannulla seesaminsiemeniä ja paista pastramipalat paahdettujen siemenien päällä. Paista palat tasaisesti, noin 30 sekuntia per puoli eli yhteensä 2 min. Kalan on tarkoitus kypsyä vain muutaman millin pinnasta. Kääri sen jälkeen palaset yksittäin puhtaaseen elmukelmuun. Kiristä molemmista päistä tiukaksi karkkipaperin tapaan, jotta saat aikaiseksi napakan pyöreän pötkylän. Siirrä palat jääkaappiin ja anna levätä pari tuntia. Sen jälkeen laita ne vielä tunniksi pakastimeen. Leikkaa kohmeiset pötkylät noin puolen sentin kiekoiksi.

Avokado-wasabitahna

2 pientä avokadoa
1 limen mehu
1 valkosipulinkynsi
1,5 tl valmista wasabitahnaa
suolaa ja pippuria suoraan myllystä

Soseuta avokadot, limemehu, valkosipuli ja wasabi tasaiseksi sauvasekoittimella ja lisää suolaa ja pippuria muutama rouhaisu. Jos haluat enemmän ruokaisuutta, voit koota pikkusyötävät ruisleipäpalan tai vaikka ruissipsien päälle, mutta lohipastrami toimii hyvin sellaisenaankin avokadotahnan kanssa.

lohipastrami

*Brunssijuomat tarjosi Juomavinkki. Pikkujoulubrunssin tunnelmiin pääset myös ihanien kollegojeni blogien kautta:

Vaimomatskuu-blogin Pop Rocks Dukkah
Sillä sipulin Brunssi täynnä inspiraatiota ja ideoita
Hannan sopan Bataatticrostinit briellä ja jalapenoilla
Lumo Lifestylen Kahlúa-tiramisu ja brunssiruokavinkkejä
Beach House Kitchenin Ruokabloggaajien pikkujoulubrunssilla – punajuuriarancinit Italian makujen ystäville

Hei Oulu, olet ihana paikka ja kaupunki!

Juuri nyt istun lentokoneessa matkalla kohti Kanariaa. Keihäsmatkalainen on myöhässä vaatimattomat 30 vuotta, mutta ennen reissuun ei ole ollut näin painavaa syytä. Yli 70-vuotias äitini starttaa viikon kuluttua Atlantic Rally for Cruisers -kilpailussa kipparina ja purjehtii muina naisina yli Atlantin. Siitä lisää vähän myöhemmin, sillä ensin nojatuolimatkaillaan Ouluun, tuohon läntisen Suomen tervakaupunkiin.

Juna saapuu rautatieaseman keskimmäiselle raiteelle. Matka Helsingistä Ouluun on yllättävän lyhyt, hyvin valitulla junavuorolla vain reilut 6 tuntia. Taivas Oulussa on yhtä harmaa kuin Helsingissäkin, vettä vihmoo vaakasuorassa ja mittari näyttää seitsemää lämpöastetta. Taivallan perässävedettävän laukkuni kanssa kohti Original Sokos Hotel Arinaa, joka on ystävällisesti lupautunut tarjoamaan minulle ensimmäisen yön talon piikkiin*. Minulla on tunti aikaa, sillä neljältä olen sopinut treffit saman korttelin alakertaan avatussa Herkussa.

Oulu original Sokos hotel arina

Olen saanut avaimen yhteen hotellin harvoista teemahuoneista. Luoto-huoneen ovessa lukee “Käärin sinut pumpuliin.” Purskahdan melkein itkuun, sillä koko tulomatkan olen kärsinyt kamalasta kolmoishermosärystä, jonka aikana jokainen hiuksenhipaisu ja kasvojen liike aiheuttaa viiltävän kipureaktion. Ajatus pumpulista tuntuu liian hyvältä ollakseen totta.

Oulu original Sokos hotel arina

Astun sisään huoneeseen ja olen lentää selälleni. En siksi, että kompastuisin mattoon, vaan siksi, että huone on niin kaunis. Saaristoteema on toteutettu kivasti – luonnonvaloa, rantakiviä, siniharmaata puuta, luonnonvalkoisia tekstiilejä, neutraaleja värejä, pieni lampaantalja – ja huoneen sävyihin sopiva oululaisen Balmuirin villaviltti, tottakai. Prinsessasänky ei ole pröystäilevä, vaan yksinkertaisuudessaan sopivan soma. Kaiken huippuna pöydälle on jätetty käsin neulotut villasukat ja kaksi Lapin Marian smuutipulloa. Laitan miehelleni viestin: tiedän, missä majoitumme, kun kesällä matkustamme kaupunkiin!

Oulu original Sokos hotel arina

Unohdan ajankulun ja melkein myöhästyn kokkaustreffeiltäni. Kun risotot on syöty parempiin suihin, livahdamme Vanhalle Paloasemalle, jossa soittaa tuona iltana Tuomo Prättälä yhtyeineen. On mahtavaa kuunnella keikkaa paikassa, joka ei ole tungettu täyteen ihmisiä, jossa voi istua takkatulen loimussa ja nauttia jazzmusiikista. Olen melko varma, että artistit ovat samaa mieltä. Yhtään ei haittaa sekään, että S-omistajaviinit ovat tarjouksessa 15 euroa pullo.

tuomo prättälä

Biisejä kuunnellaan yllättävällä hartaudella, ja kun erehdymme yhden kappaleen aikana porisemaan keskenämme, saamme heti huomautuksen edessämme istuvilta musiikinharrastajilta. Nolosta hetkestä huolimatta Oulu näyttää vakuuttavan ensikertalaisen paitsi hotellitarjonnallaan myös ravintola- ja kulttuurikattauksellaan.

Puistolan lounaalta kotiseutukierrokselle

Aamiaisella viereisessä pöydässä istuu tottakai Tuomo Prättälä seuranaan koko Club for Fiven jengi. Tuukka Haapaniemen supermatalaa bassoa ei voi olla tunnistamatta. Aamiaisen jälkeen nolojen tilanteiden nainen joutuu taas mukavuusalueensa ulkopuolelle, kun hän sattuu Tuomon kanssa samaan aikaan hisseille. Päätän, etten kehtaa mennä samaan hissiin, teen älyttömän peruutusliikkeen ja kipuan kolme kerrosta portaita omaan huoneeseen. En vieläkään tiedä miksi, ja tuskin tietää Tuomokaan. Sen verran oli ihmetystä ilmeessä, kun pakenin päätä pahkaa hissiaulasta portaikkoon.

Oulu original Sokos hotel arina

Olen ajatellut ihmetellä pohjoisen kaupungin menoa ja meininkiä kuljeskelle päämäärättömästi pitkin katuja ja kujia, mutta sen sijaan juutun hotellihuoneeseen tekemään töitä. Kun hommat on hoidettu, vaihdan hotellia. Tuomiokirkon kupeesta katsottuna kaupunki näyttää hyvin erilaiselta. Hautajaissaattue on juuri lähtemässä matkaan, ja kirkon kellon lyövät kumisevan apeita lyöntejään, kun mustiin pukeutuneet vieraat purkautuvat kirkon komeista ovista kadulle.

puistola lounas oulu

puistola lounas oulu

Moni saattueesta suuntaa askeleensa Puistolaan, ja niin teen minäkin. Kuinka ollakaan, lounaalla päivän annoksena on pirteän pinkki punajuuririsotto. Syön hyvällä ruokahalulla, vaikka edellisen päivän viinilasilliset vähän vihlovat ohimoita. Kolmoshermosärky sen sijaan tuntuu enää pienenä kihelmöintinä silmäkulmissa, nenänpielessä ja huulissa, kuin puudutuksen haihtuminen hammaslääkärin käsittelyn jälkeen. Jälkiruoka tarjoillaan kahvilan puolella. Mangomousse on ihanan makeaa, mutta pientä miinusta merkkaan muistikirjaani kertakäyttöisistä tarjoiluastioista.

puistola lounas oulu

puistola lounas oulu

Alhaalla roikkuvat pilvet ja kostea ilma eivät houkuttele kaupunkikävelylle iltapäivälläkään, joten kaivaudun takaisin Lapland Hotels Oulun** pehmeiden tyynyjen keskelle ja jatkan hommia. Olo on kuin ruotsinlaivalla. Huone on toki suurempi, mutta parvekkeelta avautuu näkymä katetulle sisäpihalle ja alakerrassa haaruikoita kilistelevään hotellin ravintolaan, jossa itsekin seuraavana aamuna nautin yhden parhaista hotelliaamiaisista ikinä. Vaikka toisaalta, nukkumaanhan tänne on tultu ja tekemään töitä. Mitäpä niillä maisemilla.

Myöhemmin iltapäivällä minut istutetaan bemarin takapenkille, sillä on kotiseutukierroksen aika. Ystäväni esittelee maat ja mannut, koulut ja nuorisotalot, pittoreskin Kalasataman ja tottakai tontin, jolle rakentuu seuraavan puolen vuoden aikana unelmien omakotitalo. Myöhäiset iltapäiväkaffet juodaan hänen kotikotonaan heti tupatarkastuksen jälkeen.

Ostroferia – Oulun ravintolakartan kirkkaimpana loistava tähti

Illan varsinainen agenda ja ehdottomasti tärkein ohjelmanumero on pitkän kaavan illallinen Ostroferiassa. Pöytä on varattu jo kuukautta ennen, sillä ravintolatilaan mahtuu kerrallaan vain reilut parikymmentä henkeä. Olen kuolannut ravintolan annoksia siitä lähtien kun se syksyllä 2017 avasi ovensa. Kiitos vaan Kokkipottilan Hannele, olet pitänyt meidän etelän ihmisetkin kartalla oululaisten tekemisistä.

ostroferia

Iltaa Ostroferiassa on vaikea kuvailla, se pitää kokea itse. Aion silti yrittää, sillä paikka on todella käymisen arvoinen. Pienessä ravintolasalissa on käsittämättömän kiireetön, ainutlaatuinen tunnelma. Nuoripari Kurkela on luonut jotain täysin omintakeista, jokaa osuu ja uppoaa minun ruokaorientoituneeseen sydämeeni. Ravintolan menu saattaa vaihtua päivittäin, eikä sitä ole nähtävillä netissä, eikä usein edes somekanavissa. On siis tultava paikan päälle. Liitutaululle on raapustettu seitsemän erilaista annosta, kaikki alkupalakokoa. Listalta voi valita muutaman tai testata vaikka kaikki.

oulu ostroferia

oulu ostroferia

Eilinen ilta painaa edelleen, mutta Jennyn suosituksesta tilaamme neuvoa-antavat Gin Tonicit Arctic Blue Ginistä ja Fentimansin Conossoir-tonicista sekoitettuna. Sillähän se lähtee, millä se on tullutkin. Silmäiltyämme liitutaulua tovin päätämme syödä listan läpi juustoja lukuunottamatta. Viinimenun puolitamme, ja toivomme, että päätös riittää säästämään meidät seuraavan päivän väsymykseltä.

oulu ostroferia

oulu ostroferia

Ensiksi eteemme kannetaan purjokeittoa ja kananmaksamoussea. Vaihdamme heti ensimmäisen lusikallisen jälkeen merkittäviä katseita. Jos kaikki ruuat ovat tätä tasoa, tästä tulee todella hyvä ilta! Toiseksi pöytään tuodaan kurpitsaa. Eikä mitä tahansa kurpitsaa, vaan öljykurpitsaa, jota kuulemma viljellään pelkästään meille kaikille tuttujen kurpitsansiemenien takia. Onpa hienoa, että nyt hedelmälihakin on otettu arvoiseensa käyttöön!

oulu ostroferia

oulu ostroferia

Kolmas herkku on fermentoitu. Porkkanaa, juuriselleriä, kotimaista tryffeliä ja suppilovahverolientä. Uulalaa, mikä makujen kombo! Lusikoin liemen suuhuni pikapikaa, sillä seuraavaksi tiedossa on Ostroferian keittiössä valmistetulla pekonilla, savucheddarilla, tulisella sinapilla ja mummonkurkuilla täytetty briossi. Olen odottanut tätä annosta siitä asti, kun näin sitä kannettavan viereiseen pöytään. Maku on tyrmäävän hyvä. Voi hyvän tähden, tästä ei kyllä paremmaksi enää voi panna.

oulu ostroferia

oulu ostroferia

Paitsi että voi. Viimeinen suolainen ruoka korjaa potin. Oulujärvestä pyydettyä madetta ja paahdettua palsternakkaa. Sopan kruunaa mateenmaksamousse, jota saa itse annostella keittoon haluamansa määrän. Luojan kiitos, että sovimme jo etukäteen skippaavamme juustot, sillä tämän kaiken makuiloittelun jälkeen aistit huutavat jo hallelujaa. Jälkkäri on onneksi kaikkea muuta kuin supermakea, sillä se koostuu omenasta, jugurttisorbetista ja hunajasta. Laseihin kaadetaan yllättäen sakea. (Muuten en tällä kertaa kirjoita viineistä, mutta sen verran sanon, että homma on jiirissä myös sillä saralla paremmin kuin hyvin. Kiitos.)

oulu ostroferia

Kaiken edellä kuvatun keskellä Jussi Kurkelalla, Ostroferian keittiömestarilla, on aikaa istahtaa pöytään ja kertoa syksyisistä sieniretkistä, paikallisista raaka-aineista, ja syistä, miksi he ovat asettuneet juuri Ouluun. Uskomaton pariskunta, ei muuta voi sanoa. Toivotan Ostroferialle pitkää ikää ja oululaisille rohkeutta astua kynnyksen sisäpuolelle, vaikka etukäteen ei voikaan tietää, mitä mielettömiä makuelämyksiä ilta sisällään pitää.

oulu jumpru negroni

Kun astumme ravintolasta ulos, on alkanut jälleen kerran vihmoa vettä. Oulu ei todellakaan näytä aurinkoisia puoliaan, mutta ei se mitään. Olen jo päättänyt tulla tänne joka tapauksessa uudelleen. Sitten kun päivät pitenevät ja toripoliisista erottaa muutakin kuin ääriviivat. Otamme vielä yhdet yömyssyt legendaarisessa Jumprussa, hairahdumme mäkkärin pippuriranskalaisiin ja sitten painamme päät tyynyyn.

oulu ostroferia

Olipahan reissu! Kiitos Helena, kiitos Ostroferia ja kiitos Oulu. Seuraavaan kertaan!

*Hotelliyön tarjosi Original Sokos Hotel Arina
**Huone saatu alennettuun mediahintaan