Hollannin pettämätön pyörätieverkosto – fillarin selässä Utrechtin ympäri

Kun Suomessa sompailen polkupyörällä pitkin Helsingin katuja, joudun jatkuvasti mutkittelemaan jalankulkijoiden välistä, jarruttamaan pyörätielle singahtavan koiran takia, taluttamaan aukikaivetun kadun yli ja kiroilemaan keskelle kaistaa pysäköityä pakettiautoa. Letkeäksi ei menoa millään muotoa voi kuvailla.

Utrecht vuokrapyörä

vuokrapyörä

Hollannissa jalkakäytävä on jalkakäytävä ja pyörätie on pyörätie. Vertaisvalvonta pelaa ja pyöräilijä, joka erehtyy kävelijöille merkitylle tielle tai polulle, saa kuulla siitä nopeasti. Autot väistävät tai eivät ainakaan parkkeeraa keskelle pyöräkaistaa.

Pyörällä liikkuvat kaikki. Yliopiston luentojen loputtua sadat pyörät kiitävät kaupungin läpi sulassa sovussa. Vastaan polkee pukumiehiä ja vanhempia rouvia, tavarapyöriä näkee joka puolella. Lapset istuvat tarakalla tai ohjaustangon takana pienessä turvavyöttömässä istuimessa. Ruosteen kukittamat rungot, kitisevät ketjut ja rämisevät renkaat vilisevät silmissä ja katua ylittäessä saa olla tarkkana, ettei jää jalkoihin.

pyöräily Utrecht

hedelmätarha Utrechtissa

Kypärää käyttävät vain kilpapyöräilijät, eikä fillarissa yleensä ole vaihteita eikä jalkajarruja. Valot sentään ovat pakolliset ja niiden käyttämättä jättämisestä rapsahtaa helposti sakot. Lukot ovat järeämpiä kuin Suomessa ja niitä todella kannattaa käyttää. Kaupungilla on valvottuja parkkeja, mutta suurin osa lukitsee pyöränsä kanavien varren kaiteisiin tai runkotelineisiin.

Vuokrapyörätkin ovat usein ruosteessa, sillä vuokraamot kunnostavat hylättyjä pyöriä ja antavat näin niille uuden elämän. Minullekin tarjotaan ensin fillaria, jonka etuhaarukka on käytännössä irti. Lopulta saan ehjän pyörän, jonka etutarakalle on kiinnitetty nippusiteillä vaaleanpunainen tavaralaatikko. On kuin kaljakorin kanssa ajelisi.

De Veldkeuken Utrecht

pyöräily Utrechtissa

Hollantilainen neuvottelutaktiikka on oma lukunsa. On perjantai ja haluaisimme vuokrata pyörät kahdeksi vuorokaudeksi. Pyörävuokraamon vanhempi herra pudistelee päätään. Vuokrauspulju sulkee lauantaina ovensa viideltä ja on sunnuntaisin kiinni. Voimme tietysti palauttaa pyörät vasta maanantaina, mutta sitten maksamme kolmesta vuorokaudesta. Vaihtoehtoisesti voisimme polkea fillarit lauantai-iltana kymmenen kilometrin päähän vuokraamon omistajan kotiin. Vetäydymme hetkeksi punomaan sotasuunnitelmaa. Herra palaa haalareissaan takatilan korjausurakan pariin ja pyytää kertomaan sitten, kun olemme päättäneet, mitä tehdä.

pyöräily Utrechtissa

pyöräily Utrechtissa

Valmistaudumme kertomaan, että vuokraamme sittenkin pyörät muualta, kun herra öljyisine sormineen ilmoittaakin, että voimme palauttaa pyörät myös sunnuntaina, jos vaan osaamme kertoa tarkan ajan. Hän voi tämän kerran tulla vuokraamolle vain meitä varten, vaikka vaimo ei siitä kuulemma tule tykkäämään. Pääsemme kuitenkin sopimukseen ja jätämme ajokortin pantiksi pyörävuokraa vastaan. Kahden vuorokauden vuokra kustantaa 17,50 euroa ja se maksetaan vasta pyöriä palautettaessa. Myöhemmin ystäväni kertoo, että tilanne on Hollannissa hyvin tyypillinen. Ensin sanotaan tiukka ei, mutta kunhan aiheesta jaksaa vääntää, ei muuttuukin lopulta myöntäväksi vastaukseksi.

pyöräily Utrechtissa

pyöräily Utrechtissa

Pyöräileminen Utrechtissa (ja varmasti koko Hollannissa) on ihanan helppoa. Pyörätiet ja -kaistat ovat hyvässä kunnossa ja pyörät kulkevat kaupungin keskustassakin loogisesti muun liikenteen lomassa. Autot ajavat hiljaa ja pyöräilijöillä on usein etuajo-oikeus. Eikä siinä vielä kaikki: Hollantiin on nimittäin rakennettu koko maan kattava, erittäin hyvin viitoitettu pyörätieverkosto.

knooppunt systeemi

Systeemin nimi on Knooppuntenroute eli solmukohtien toisiinsa yhdistämä pyöräilyreitistö. Wikipedia kertoo, että systeemin isä on belgialainen kaivosinsinööri Hugo Bollen, joka hiilikaivosten sulkemisen jälkeen ehdotti Limburgin maakunnalle toisenlaista rakennusprojektia. Kymmenien kilometrien pyörä- ja kävelytieverkoston rakentaminen rahoitettiin valtion budjetista, hiilikaivostoiminnasta ylijääneillä rahoilla.

Limburgin turistiorganisaation tuella pyöräilyreittejä laajennettiin ja vuonna 2007 merkittyjä reittejä oli valmiina jo lähes 2000 kilometriä. Myöhemmin reitit levisivät myös naapurimaakuntiin ja lopulta koko Hollantiin.

solmukohtien kartta

Pyöräilyreitin suunnittelu on vaivatonta, sillä pyörätiet ja solmukohdat on sisällytetty joukkoliikenteen reittioppaisiin. Jokainen solmukohta on numeroitu ja hakutuloksena saa listan solmuista, joiden kautta haluttuun kohteeseen pääsee. Jokaisella juna-asemalla on solmupiste, joten pyörän voi tarvittaessa laittaa parkkiin ja hypätä veturin kyytiin.

kanavan rannalla

pyöräily Utrechtissa

Solmupisteessä on aina kartta ja viitat vaihtoehtoisille solmuille. Viittoja on ripoteltu myös reitin varrelle. Kaikki viitat ovat silmien tasolla, ne toistuvat jokaisen risteyksen jälkeen ja varmistavat, että oikealla tiellä ollaan edelleen.

Valmiita reittiehdotuksia erilaisilla teemoilla on netti pullollaan, mutta omankin reitin rakentaminen on yksinkertaista. Reittisysteemille on oma appi, tosin hyvin pärjää myös pelkillä muistiin merkityillä numeroilla, jos vain muistaa pitää silmät auki viittojen varalta, eikä höpöttää kaverin kanssa, kuten me teimme.

umpikuja

pyöräily Utrechtissa

Yhtäkkiä huomasimme nimittäin olevamme matkalla aivan väärään suuntaan. Hetken nettiä tutkailtuamme tajusimme kääntyä takaisin oikealle reitille. Kerran kävi myös niin, että viitan osoittama reitti oli tukittu ja jouduimme sompailemaan omin päin seuraavalle solmupisteelle. Kiertotiestä tuli onneksi lyhyt ja pian jo poljimme letkeästi kohti seuraavaa määränpäätä.

leipähylly

juustotikut

Utrechtissa asuvat ystäväni olivat suunnitelleet meille valmiiksi pari erilaista reittiä, joista valitsimme lyhyemmän, sillä sadetutka lupaili illemmalle yhtäjaksoista sadetta. Reitin ensimmäinen etappi oli läheisellä ulkoilualueella, jonne poljimme lounaalle. Ostimme De Veldkeuken -ravintolasta reppuun myös tuoreen leivän, pari palaa focacciaa ja juustotikkuja.

De Veldkeuken Utrecht

lounas utrecht

Tiet ovat tasaisia ja maisema matalaa kuin Pohjanmaalla. Ympärillä näkyy maalaistaloja, tiukassa rivissä seisovia hedelmäpuita ja kanavissa uiskentelevia vesilintuja. Välillä poljemme isomman joen rantaa, missä tuulivoimalat pyörivät korkealla päidemme yläpuolella ja rahtilaivat halkovat viereistä vettä. Pyörä kulkee kevyesti, aurinko kurkistaa pilvien takaa ja pakottaa riisumaan päällimmäisen takin. Hymyilyttää väkisinkin.

Tuulivoimala

rahtilaiva

Esikaupunkialueella on hulppeita kartanoita ja siististi hoidettuja puistoja. Kun matkaa on poljettu reilut kaksikymmentä kilometriä, kurvaamme takaisin kohti kaupunkia ja istumme vanhan linnoituksen raunioille rakennettujen retkipöytien ääreen. Taivas alkaa ripotella niskaamme pieniä pisaroita, mutta me kaivamme repusta eväät esiin ja herkuttelemme hyvällä ruokahalulla.

eväät focaccia

focaccia De Veldkeuken Utrecht

Maisemien ja maaseudun sijaan pyöräreitin voi suunnitella kiertämään paikallisia pienpanimoita, mutta siitä lisää seuraavalla kerralla.

Ps. Kameraan ei ollut tallentunut yhtään kuvaa kartasta tai reittiviitoituksesta, siksi kuvat viitoista ja kartasta on lainattu Wikimediasta, jossa ne on julkaistu vapaasti käytettäviksi Creative Commons CC0 -lisenssillä.

Jälkiruokamatka Intiaan – ruusujugurtti ja paahdetut mantelit

Terveisiä Utrechtistä! Takana on kaksi päivää ja 65 kilometriä fillarin selässä. Kaupunki on kauniimpi kuin odotin ja sääkin siedettävä, vaikka välillä ripotteleekin vettä. Kokemuksista Hollannissa kuulette huomenna lisää, mutta sitä ennen laitetaan bollywood-musiikkia soittimeen ja annostellaan ruusujugurttia kulhoihin. Kiinnittäkää nojatuolienne turvavyöt, edessä on makumatka Intiaan!

Ennen matkalle lähtöä on tehtävä suunnitelma. Alussa on raaka-aine, jota tekee mieli. Hirvenjauhelihakimpale pakkasessa, kalakauppiaan suosittelema haukifilee tai pussillinen jääkaapin vihanneslokeroon unohtuneita punajuuria. Sitten heitellään ideoita. Ehkä hirvenlihalasagne tai pitkään haudutettu italialainen ragukastike? Raikas sitruunarisotto ja paistettu hauki vai kenties perinteiset haukipullat? Punainen borssikeitto tai josko sittenkin pehmeä punajuuripesto? Tai hetkinen, oliko tämä se viikonloppu, jolloin kotiin kannetaan lähimaastosta metsästetty jänöjussi?

ruusujugurtti

Kun pääruuasta päästään yhteisymmärrykseen siirrytään alkuruokaan. Halutaanko seurata jotakin teemaa? Keksitäänkö aineksia, jotka kulkevat läpi kolmen ruokalajin, alkuruuasta pääruuan kautta jälkkärilautaselle? Jos pääruokana on lihaa, kuuluuko alkupalojen olla kalaa? Onko keitto liian tuhti alkuun, pitäisikö kuitenkin olla jotain raikkaampaa ja hapokasta, joka herättää ruokahalun? Entä keittiön tervehdykset, ehditäänkö väkertämään sellaiset?

Entä sitten jälkiruoka? Jos pääruoka on tuhtia, on jälkkärin oltava kevyttä ja toisinpäin. Posset, pannacotta ja semifreddo ovat helppoja, sillä ne voi väsätä etukäteen. Suklaakakku rakastaa jäätelöä ja syömävieraat klassikkoyhdistelmää. Voisiko jälkiruuan korvata drinkillä vai tyydymmekö kuppiin kahvia?

Ruusujugurtti

Pääruoka määrittelee makumatkan teeman tai teemattomuuden. Huhtikuulle on kutsuttu ruokavieraita kahteen kattaukseen. On siitä harvinainen tilanne, että tiedämme jo nyt mitä on tarjolla ja mihin makumatka suuntautuu. Hirvenliha päätyy burgereihin ja niiden molemmille puolille kehitellään katuruokahenkiset annokset. Katuruoka on universaali ilmiö, joten lisukkeet ratkaisevat – niitä pitää vielä miettiä. Toisella kerralla kokoonnumme sushiainesten ääreen, kohteena on siis Japani.

Viime viikonloppuna pääsimme intialaiseen pöytään. Eteemme kannettiin samosapiiraita ja kuohuviiniä, hartaudella haudutettua intialaisilla mausteilla ryyditettyä pitkäkorvaa ja ruusuvedellä maustettua jugurttia. Istumme käpyläläisen puutalon keittiössä, mutta jokainen haarukallinen vie meidät intiaan. Lautasella on simppeliä ja autenttista intialaista, sellaista, mitä voisin kuvitella syöväni paikallisten kodissa. Herkullinen makumatka ilman pelkoa vatsataudista ja muista matkalaisia piinaavista vastoinkäymisistä – kätevää!

paahdetut mantelit

Vaikka et jaksaisi toteuttaa makumatkaa pitkän kaavan mukaan, voit kokeilla pikamatkaa jälkiruoan muodossa. Jugurtin valuttamisen jälkeen tämän jälkkärin valmistaa viidessä minuutissa. Halpa ja erittäin nopea reissu Intiaan! Reseptistä on kiittäminen illan isäntää, Tarea. Aineksista riittää reilusti neljälle tai pienemmät annokset kuudelle.

Ruusujugurtti ja paahdetut mantelit

700 g turkkilaista jugurttia
2–3 rkl tomusokeria
n. 1,5 rkl ruusuvettä
Mantelilastuja

Valuta jugurttia pari tuntia. Säästä hera ja käytä se vaikka osana sämpylätaikinan nestettä tai lisää smoothien sekaan. Makeuta tomusokerilla ja mausta ruusuvedellä. Ruusuveden maku on voimakas, joten lisää sitä teelusikallinen kerrallaan ja maistele. Paahda mantelilastuja kuivalla pannulla, kunnes ne saavat väriä. Annostele jugurtti jälkiruokakulhoihin, ripottele päälle mantelilastut ja koristele tomusokerilla. Helppoa ja taivaallisen hyvää.

Täysien vatsojen viikonloppu – Perhon blinit, Kaartin brunssi ja intialainen cityrusakko

Hipaton helmikuu on päättynyt. Heti perjantaina panin ranttaliksi ja join saunan jälkeen puolikkaan siiderin. Mies kumosi vatsaansa pienen oluen sijaan suuren ja myhäili tyytyväisenä. Kiloja oli ehtinyt pudota molemmilta useampi. Niistä pari saattoi löytää tiensä takaisin vyötärölle maaliskuun ensimmäisinä päivinä. Sattui nimittäin niin, että viikonlopulle osui syöminki jos toinenkin. Vatsat vetivät ja napa naukui. Sukelletaanpa seuraavaksi yksityiskohtaisempaan selostukseen.

Ravintolakoulu Perhon blinit

Itsensä (osittain) työllistävä voi järjestää työpäivänsä juuri niin kuin itse haluaa. Kukkua kirjoittaen aamukolmeen tai nousta ennen aurinkoa. Nukkua päiväunet tai sännätä lenkille kevätaurinkoon kesken työpäivän. Tai sitten voi lähteä muiden vapaaherrattarien kanssa pitkälle lounaalle. Vastikään äitiytyneitä ystäviäni ei kai voi vapaaherrattariksi kutsua, mutta syömäseuraa heistä on silti helppo saada. Muutamia kuukausia vanhat vauvat köllöttävät kärryissään ja me kolme nälkäistä tutkailemme kiinteän ruuan valikoimaa. Tai no, ei sitä tarvitse kovin pitkään katsella, olemme tulleet syömään blinejä.

Perhon blinit

Keskellä perjantaipäivää Ravintola Perhossa on ruokailemassa vain muutama seurue. Meille kerrotaan, että opetusravintolan vuoro on juuri vaihtumassa ja siksi saattaa kestää hiukkasen kauemmin kuin normaalisti. Onneksi ei ole kiire mihinkään. Lopulta nuori tarjoilija tulee kysymään mitä ajattelimme syödä. Hän on vielä vähän pihalla ruokalistasta ja palveluasenteessakin taitaa olla kehittämisen varaa, mutta me hymyilemme kannustavasti ja tilaamme kolme kertaa blinipaletin sekä lasit valkoviiniä.

Perhon blinit

Blini nostetaan lautaselle suoraan valurautapannulta. Se on ihanan rasvainen ja rapsahtavan rapea – toiseksi taitavat jäädä niin Kappelin kuin Lasipalatsinkin tarjoomukset. Täytteitä on enemmän kuin riittävästi ja blinejä kannetaan pöytään sitä mukaa kuin edelliset katoavat nälkäisiin suihin. Porotahna ja sienisalaatti saisivat olla raikkaampia ja suolakurkku silppuamaton, mutta muuten täyden kympin suoritus ja hinta-laatusuhde.

Perhon blinit

Meihin uppoaa yhteensä kymmenen voita tihkuvaa lättyä ja silti tekisi mieli lisää. Kymmenestä blinistä ja kolmesta 12 cl:n viinilasillisesta lasku on pari euroa alle satasen. Kahvit kannetaan likaisten lautasten ja kippojen väliin, mutta se annettakoon aloittelijoille anteeksi. Kiitettävän arvosanan sen sijaan saa kolmen kuukauden vanha kummityttöni, joka nukkuu sujuvasti ruokailun ajan.

Perhon blinit

Seuraavan kerran vatsa ilmoittaa mielihaluistaan lauantaina puolen päivän jälkeen, juuri sopivasti Kaartin brunssin aikaan!

Ravintola Kaartin brunssi

Kummityttöni äiti on järjestänyt viikonlopulle enemmänkin ohjelmaa. Lauantaina skoolaamme pyöreille vuosille Ravintola Kaartin historiallisessa ruokasalissa, Taivallahden kasarmialueella. Entisessä sotilashenkilökunnan funkkisruokalassa on tilaa hengittää. Seinällä komeilee 1930-luvulla maalattu suuri maailmankartta, jonka Googlen tietojen mukaan on rakennuksenkin piirtäneen arkkitehti Martta Martikaisen suunnittelema. Suomineidolla on kartassa vielä kaksi käsivartta ja Karjalaakaan ole luovutettu.

Kaartin brunssi

Kaartin brunssi

Lämmin palvelu ja konstailematon ruoka tuntuvat olevan Ravintola Kaartin valtteja. Juhlapöytää käydään kurkkaamassa useampia kertoja ja varmistetaan, että kaikki on hyvin. Lauantaisin ja sunnuntaisin 10:30–15 tarjoiltava brunssi kustantaa vain 23 euroa ja rahalle todella saa vastinetta. Buffet-pöytään on katettu sen seitsemää sorttia salaattia, ilmakuivattuja leikkeleitä, graavilohta, maalaisleipää, karjalanpiirakoita ja pikkelöityjä kasviksia – kaikkea mitä ihminen elääkseen tarvitsee.

Kaartin brunssi

Kaartin brunssi

Kaartin brunssi

Lämpölamppujen alla tirisevät ylikypsä härkä, linssipaistos sekä saksalaistyyppiset makkarat. Dijonsinapilla maustettu muusi on harmillisesti päässyt jäähtymään, mutta friteeratut lohimurekepalat ja lisukkeena tarjoiltu hapankerma kallistavat vaa’an reilusti positiivisen puolelle. Myös vispipuuro ansaitsee kunniamaininnan. Ainoa pienoinen pettymys on jälkiruokapöytä. Hedelmien, pannacotan ja omenapiirakan oheen jään kaipaamaan tuhtia ja syntistä suklaakakkua tai vaikka tymäkkää tummasuklaamoussea. Onneksi juustot pelastavat tilanteen.

Kaartin brunssi

Kaartin brunssi

Ja kuten arvata saattaa, kummityttö käyttäytyi tälläkin kertaa hyvätapaisesti ja nukkui koko brunssin ajan. Kummitätiinsä tullut, tottakai.

Intialaista rusakkoa käpyläläisellä lautasella

Jokunen vuosi sitten luin uutisen, jossa kerrottiin kaupungin puistoissa vilistävän niin paljon kaneja, että niiden kantaa ryhdyttävä on harventamaan metsästämällä. Sittemmin citykanien määrä romahti rajusti niiden parissa levinneen tautiepidemian seurauksena. Nyt kanta on alkanut vähitellen elpyä, ja puistoissa ja siirtolapuutarhoissa pomppii paitsi kaneja myös rusakoita. Kaikkien edellä mainittujen luontokappaleiden metsästäminen vaatii kuitenkin metsästyskortin lisäksi erityisluvan ja on sallittua vain tietyillä alueilla. Kun meiltä kysyttiin tahtoisimmeko maistaa kaupungin mailta kaadettua jänöä, ei meitä kahta kertaa tarvinnut käskeä. Harvinaisen herkun edessä ei sovi kieltäytä. Ei, vaikka vatsat olisivat ääriään myöten täynnä Ravintola Kaartin brunssin antimia.

samosa

keittiö

viinilasi

Tuliaisbarberan meille valitsi Töölöntorin Alkon palvelutiskin osaava henkilökunta. Asiantunteva myyjä kääräisi pullon mustaan silkkipaperiin ja liimasi päälle Töölön myymälän nimikkotarran. Myymäläkonsepti teki meihin muutenkin vaikutuksen, enpä olisi koskaan uskonut ihailevani sääntö-Suomessa sijaitsevan alkoholiliikkeen interiööriä tai käyttäväni sen sisustuksesta laatusanaa kotoisa. Kerta se on näköjään ensimmäinenkin.

keittiö

cityrusakko

Saapuessamme idylliseen Puu-Käpylään oli pari päivää aiemmin autuaammille porkkanapenkeille siirtynyt pupu hautunut jo useita tunteja intialaisessa maustekastikkeessa. Tasoittelemme iltapäivän aiheuttamaa ähkyä kuplajuomalla ja perunatäytteisillä samosa-piirakoilla. Tuli loimottaa pönttöuunissa ja kehräävä kissavanhus pötköttelee punaisella samettisohvalla. Ajan- ja paikataju hämärtyy.

juustot

barbera

punainen keittiö

Toinenkin pullo tyhjentyy takkatulen lämmössä ennen kuin istumme ruokapöydän ääreen ja käymme saaliin kimppuun. Jänöjussin seuraksi lusikoidaan riisiä ja raparperichutneyta. Yhdestä rusakosta riittää hyvin neljälle ja evästä jää vielä seuraavallekin päivälle. Juomapuoli pelaa edelleen vähän liiankin hyvin. Skumppapullon jälkeen avataan punainen viini, välidrinkit sekoitetaan Kap Verdeltä tuliaisiksi tuodusta groguesta ja juustojen kanssa kannetaan pöytään portviiniä. Oluttakin tarjotaan ja jugurttijälkiruoka saa rinnalleen gambialaista mbor mbor -teetä. Kolmen jälkeen istumme taksin takapenkillä pää pyörryksissä ja vatsat pinkeinä. Näin myöhään olen valvonut viimeksi vuosi sitten.

drinkit

cityrusakko lautasella

ruusujugurtti

paahdetut mantelit

Vaikka viikonloppuna porsasteltiinkin antaumuksella, hipattoman helmikuun terveellisempi arkiruokavalio on tainnut sittenkin tulla jäädäkseen. Aamulla rahkaa, pähkinöitä ja marjoja, välipalaksi vihanneksia ja keitetty kananmuna, lounaaksi monipuolisesti kasviksia ja nyrkillinen proteiinia. Illalla voileipäpinon sijaan kuppi teetä, yksi leipä, pari porkkanaa ja pala parsakaalia. Juustoakaan en osaa enää kaivata. Paitsi viikonloppuisin.