Yrittäjän vapautta, vertaistukea ja skumppaa kuksasta Hervon huvilalla

Ryhdyin yrittäjäksi syystä. Harva palkkatyö vetää vertoja vapauden tunteelle, ja sille, että saa aikatauluttaa työpäivät oman mielensä mukaan. Työprojektit ja asiakkaat saa valita itse ja palkkapussin paksuuskin on itsestä kiinni. Lenkkipoluille voi pyyhältää silloin, kun aurinko astuu esiin pilvien takaa, ja ranskalaisten viivojen yliviivaamista on mahdollista jatkaa luontevasti lauantaina. Kaiken kukkuraksi heti huomenna voi hypätä junaan ja puksuttaa vaikka Ouluun tapaamaan ystäviä. Toimisto on siellä, missä minä olen.

hervon huvila

hervon huvila

hervon huvila

hervon huvila

Syksyn alussa kirjoitin instagram-kuvan yhteyteen tekstin, jossa haaveilin hotellivuorokausista tai muutamasta päivästä keskellä ei mitään. Lomaa en kaivannut, vaan mielessä liikkuivat työasiat. Tuntui siltä, että olisi pakko poistua hetkeksi kotikonttorilta, hakeutua kaltaistensa seuraan, työskennellä uudessa ympäristössä ja ammentaa siitä energiaa kirjoittamiseen ja kuvaamiseen.

Sillä on yksinyrittämisessä huonojakin puolia. Tehokas ajanhallinta vaatii valtavaa itsekuria. Töitä on epätasaisesti, eikä voi koskaan olla varma, mistä seuraavan syksyn rahat raavitaan kasaan. Huijarisyndrooma vaivaa, ja välillä pääni sisällä asuva kriitikko heiluttaa ruoskaansa turhankin armottomalla tavalla. Kotikonttorin seinät kaatuvat päälle, ja puoliso on hukkua puhetulvaan, joka hyökyy hillittömänä suustani, kun hän saapuu kotiin. En ole koko päivänä puhunut kenenkään kanssa. Asiakkaiden kanssa kommunikoidaan sähköpostitse, ja työkavereiksi voi kutsua korkeintaan tietokonetta ja kameraa. Yksin pakertaminen, se on yksinäistä.

hervon huvilalla

hervon huvilalla

hervon huvilalla

Kun vaakakuppi painui hetkeksi miinuksen puolelle, heitin ilmaan idean. Esitin asiani huolettomasti sivulauseessa, enkä arvannut kenenkään siihen tarttuvan. Mutta kuinka ollakaan, yksi yrittäjäkollegoistani kommentoi tekstiä ja koppasi irtopallon ilmasta kiinni. Mitäpä, jos yhdistäisimme pariksi päiväksi voimamme ja lompakkomme? Samalla vaivalla voisimme tarjota vertaistukea ja apua toisillemme. Kyllä, todellakin, hihkuin. Toimeenpano jäi kuitenkin tuonnemmaksi, sillä juuri silloin kalmanlinjat olivat liian lähellä.

Monta viikkoa myöhemmin rustasin itselleni päivän tehtävien listaa. Kirjasin paperille akuutimpien asioiden jatkoksi aiemmin esitetyn kysymyksen ja päätin löytää siihen vastauksen. Ennen kuin ehdin viivata yhtäkään ranskalaista kynälläni yli, kolahti sähköpostilaatikkooni viesti. Martina Tasty Travelissimo -blogista kysyi, kiinnostaisiko minua edelleen parin päivän kirjoitusleiri sopivan ajomatkan päässä pääkaupunkiseudulta. Kiinnostihan minua, joten ryhdyimme yhteistuumin organisointihommiin. Vihdoinkin!

hervon huvila

hervon huvila

hervon huvila

Ensin kartoitimme hotellivaihtoehtoja, ja kyselimme muutamaa tuttua bloggaajaa mukaan kuvioon. Sitten käänsimme lennosta kelkan ja katsastimme airbnb-tarjonnan. Sopivia vaihtoehtoja sattui silmiin useampi, mutta voiton vei lopulta Hervon huvila Lammilla, lähellä Hämeenlinnaa.

Niinpä eräänä sateisena tiistaina pakkasimme kimpsumme Martinan autoon ja starttasimme kohti Päijät-Hämettä. Kirjoitusleirille kokoontui kokonaista neljä tarinankertojaa, kaikki yksinyrittäjiä. Toinen pakettiauto kaarsi keltaisen hirsihuvilan pihaan Raumalta asti ja toi kyydissään Cocoa etsimässä -blogin Arnan ja Live now – dream later -blogin Saanan.

hervon huvilalla

hervon huvilalla

hervon huvilalla

Lokakuussa lopussa toimisto pantiin siis pystyyn Lammille. Kaksi päivää Hervon huvilalla vierähti vikkelästi. Aamu alkoi kahvilla, lounaan jälkeen pyörähdettiin lenkkipoluilla ja iltaisin lämmitettiin pihasauna. Työt etenivät, mielipiteitä vaihdettiin, rahasta puhuttiin ja olkapäinäkin oltiin. Viinistä, juustoista ja hyvästä ruuasta nyt puhumattakaan. Myös häälahjaksi edellisenä viikonloppuna saatu kuksa sai skumppakasteen, kuten asiaan kuuluu.

kaurapalat maapähkinäkastikkeessa

kaurapalat maapähkinäkastikkeessa

hervon huvila

hervon huvila

Nopeasti kävi harvinaisen selväksi, että juuri tätä me kaikki kipeästi kaipasimme. Yksin pakertamisen, mikrossa lämmitettyjen lounaiden, päälle kaatuvien seinien ja tylsimpien työtehtävien välttelyn sijasta kaksi päivää yhteen hiileen puhaltamista, yhteisiä lounastaukoja, ajatusten tuulettamista, ulkopuolisia näkökulmia, ideoiden sparraamista ja kollegiaalista kannustusta.

hervon huvila

hervon huvila

Päivät Hervon huvilalla tulivat tarpeeseen, eikä kerta taatusti jäänyt viimeiseksi. Enemmän vertaistukea ja vähemmän yksinäisiä työviikkoja – se olkoon mottoni vuodelle 2020. Tavoitteen eteen on jo tehty muutakin kuin lenkkeilty Lammilla, minulla on nimittäin nykyään työhuone.. mutta siitä lisää jonain toisena joulukuisena päivänä!

hervon huvila

ps. Martina vei pari viikkoa sitten sanat suustani. Jos haluat tietää miltä kirjoitusleiri Hervon huvilalla, lammilaisissa maisemissa tuntui, kuulosti, tuoksui, maistui ja näytti, käy kurkkaamassa miten hän kirjoitusleiriä kuvailee: Lammi kaikilla aisteilla

Kaksi viikkoa kädetönnä

Kaaduin pyörällä. Lähellä kotia, hitaassa vauhdissa ja kevyesti kyljelleni kellahtaen. Ahtaassa välissä rengas kiilautui kantin ja hidastustöyssyn väliin ja jäi siihen. Minä rojahdin oikean käteni päälle asfalttiin. En pudonnut korkealta, enkä lyönyt päätäni, mutta käteen sattui niin, että itkin.

Ruska

Mies ajoi onneksi takanani ja oli sekunneissa tarkistamassa miten kävi. Myös ohikulkija pysähtyi ja kysyi tarvitsemmeko apua. Kävelin omin jaloin kotiin, otin särkylääkettä ja painuin pehkuihin toivoen, että kipu hellittäisi aamuun mennessä.

Aamulla oli pakko ottaa käyttöön ensiapulaukun kantoside. Lukiossa opitut ensiaputaidot olivat niin hataralla pohjalla että oli turvauduttava YouTuben apuun. Käsivarsi ei taipunut kunnolla koukkuun eikä ojentunut suoraksi. Pienikin liike sattui ja kyynerpää oli turvoksissa. Sormia sentään pystyi liikuttelemaan.

Soitin päivystyspuhelimeen ja sain käskyn hakeutua Haartmanin pientraumapolille. Hannan kanssa sovittua brunssia ei kuitenkaan voinut jättää väliin, joten haimme siskolta auton lainaan ja köröttelimme Loviisan kulmille herkuttelemaan. Sen jälkeen olikin pakko alistua kohtaloonsa ja istua päivystyksen penkeille jonottamaan. Kahdessa tunnissa kyynerpää kuvattiin ja diagnosoitiin: ei murtumaa, vain tärähdys. Käsi paketoitiin mitellaan ja minut lähetettiin kotiin.

Ruska

Luojan kiitos, kyynerpää ei murtunut! Leikkaus olisi tarkoittanut työkseen kirjoittavalle, oikeakätiselle yrittäjälle köyhiä aikoja. Toki lääkäri kysyi nytkin tarvitsenko sairaslomaa. Sanoin olevani yrittäjä ja hän totesi: ei sitten mitään.

Takana on hankalat kaksi viikkoa. Meneillään olevia työprojekteja oli useita, ja vasemman käden viisisormijärjestelmällä oli tuskallisen hidas kirjoittaa. Kokeilin koneeni puheentunnistussovellusta vain huomatakseni, että ajattelen sormillani, ja että kirjakielen lausuminen mahdollisimman selkeästi ja kovaan ääneen on ärsyttävää. Somekanavien päivittäminen jäi, sillä yhdellä peukalolla näpyttely repi viimeisetkin hermonriekaleet. Kuvaamisesta nyt puhumattakaan. Oli pakko ilmoittaa asiakkaille homman todellinen laita.

Ruska

Yrittäjän elämä ei todellakaan ollut ainoa, joka kärsi kolauksen. Toisen käden toimettomana roikkuminen teki tavallisesta arjesta yllättävän rajoittunutta. Rintsikoiden pukeminen (tai riisuminen) ei onnistunut, farkkuja ei saanut yhdellä kädellä jalkaan, silmillä roikkuvia hiuksia ei saanut kiinni ja niiden peseminen oli hidasta yhdellä kädellä. Joustavat vaatteet sain päältäni yhdelläkin kädellä, mutta takin napittamiseen jouduin pyytämään usein ulkopuolisten apua.

Leivän leikkaamisesta oli turha haaveilla, samoin vichypullon ja muiden purkkien avaamisesta. Jopa margariinirasian kansi pysyy tiukasti kiinni. Ruuanlaitto rajoittui valmiiden annosten lämmittämiseen, ja syödä pystyi vain vasemmalla kädellä, joten ravintolassakin piti pyytää seuralaista pilkkomaan kaikki suupalaa isompi. Hampaiden pesusta ei meinannut tulla mitään, kun koordinaatio oli hakusessa. Yöt oli pakko nukkua selällään, että käden sai tuettua hyvään asentoon. Matkakorttiinkin piti ostaa kautta, vaikka tähän aikaan vuodesta vielä pyöräilen yleensä joka paikkaan.

Yllättävää kyllä, on yksikätisyydestä ollut myös iloa! Ystävät, kollegat ja puolitutut ovat osoittaneet ylitsevuotavaa empaattisuutta ja tarjonneet apuaan joka välissä. En muista koska viimeksi minulta olisi kyselty näin monta kertaa viikossa, miten voin. Avautuneita kengännauhojani on solmittu keskellä katua, ovia pidetty auki, tavaroita kannettu ja ruokaa pilkottu pyytämättäkin. Jutun juurta on syntynyt verkostoitumistilaisuuksissakin kuin itsestään. Kiitos kaikille asianosaisille, piristitte matalaa mieltäni monin verroin!

Ruska

Nyt kädellä voi jo nostaa kevyitä esineitä. Kahdella kädellä kirjoittaminenkin onnistuu, kun asettautuu oikeaan kulmaan läppäriin nähden. Käsin kirjoittamista kokeilin eilen, mutta kauppalistasta tuli rivi harakanvarpaita, joista en itsekään saa selvää. Tämän tekstin kirjoitin kuitenkin kännykällä, pelkkien peukaloiden urakoimana. Parempaan päin ollaan kuitenkin menossa, ehkä kädestä vielä kelpo peli saadaan jumpattua.

Lauantaiksi aion ihmeparantua, sillä silloin vietämme ystävien kanssa hääjuhlaa, kun kesällä solmittu avioliittomme saa kirkollisen siunauksen. Aion sujahtaa eilen vintageliikkeestä löytyneeseen mekkoon ja jättää kantositeen kotiin. Vaikka sitten särkylääkkeiden voimin!

Yrittäjän kesäloma – miten meni noin niinku omasta mielestä?

On heinäkuinen perjantai. Pinnistelen keskittymisen herpaantumista vastaan ja koettelen tahtoni voimia. Tehtailen blogipostauksia, suollan sometekstejä, ideoin instakuvia ja hakkaan näppäimistöä niin, että pää sauhuaa ja peukaloiden ihoa alkaa polttaa. Lopulta skrollaan kännykän näyttöä nimettömällä, sillä muiden sormenpäiden hermot ovat jatkuvasta hinkkaamisesta hellinä.

Ainakin kymmeneen sähköpostiin pitäisi vielä jaksaa reagoida. Sen jälkeen on käytävä käsiksi kuviin: ladattava muistikortilta edellisen viikon kuvat, valittava parhaat, rajata, korostaa, säätää värimaailmaa ja lopulta siirtää kansioon odottamaan käyttöä. Eivätkä hommat siihen suinkaan lopu.

yrittäjän kesäloma

Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, kärpäset pörisevät lasiverannan ikkunoissa ja otsalla helmeilee tuskastuttavan hitaasti etenevien töiden nostattama hiki. Ulkona asteita on yli 20, sisällä melkein tuplasti enemmän. Läppäri huokailee helteessä ja sormeni juoksevat tahmealla näppäimistöllä, kun piiskaan runosuonta pulppuilemaan. Kirjoittaminen vaatii istumalihaksia ja itsepäistä asennetta. Päätän pakertaa vielä tunnin verran. Kaikki tänään tehty on pois huomisen painavasta kuormasta.

Vaikka asiakkaiden sometilien ajastukset onkin helppo valmistella etukäteen, niiden herättämää keskustelua on tarkkailtava tasaisin väliajoin. Omiakin kanavia on päivitettävä, eikä kaikkea mitenkään voi ennakoida. Onneksi isommat projektit, henkilöhaastattelut ja tekstien tarkastukset voivat odottaa syksyyn.

yrittäjän kesäloma

Järvi kahahtaa. Parvi isokoskeloita juoksee pitkin veden pintaa. Annan katseeni levätä hetken ajan vastarannan utuisissa ääriviivoissa ja vilkaisen sitten kelloa. Se on kohta seitsemän, ei ihme, että energia on ehtymäisillään. Suljen tietokoneen, kävelen ulos ja hengitän illan viilentämää ilmaa.

Viimeiseksi, ennen saunaa ja iltauintia otan esiin mustakantisen muistivihon. Kirjaan seuraavalle tyhjälle sivulle huomisen tärkeimmät tehtävät, joista kannattaa aamulla aloittaa.

yrittäjän kesäloma

Laiska töitään luettelee, minulle joskus kommentoitiin, kun kerroin, mitä kaikkea päivieni aikana puuhaan. Sanonta saattaa sopia heihin, jotka tahtovat päteä. Minun hermojani päivien paperille piirtäminen rauhoittaa. Näin paljon olen saanut aikaan, tämän ja tämänkin ranskalaisen viivan voin vetää yli. Tehty, hoidettu, kirjoitettu! Yksinyrittäjän on pakko opetella kehumaan itseään, sillä työyhteisön tsempit ja jaksuhalit jäävät saamatta.

Olen ollut mökillä juhannuksesta asti, mutta yhtäjaksoista lomaa en ole ehtinyt pitää muutamaa päivää pidempään. Kun kesäpäivät vaivihkaa vaeltavat eteenpäin, some pitää otteessaan, enkä onnistu irrottautumaan työhön liittyvistä ajatuksista, lohdutan itseäni sillä, että tämä on ensimmäinen kesäni yrittäjänä. Kukaan ei ole seppä syntyessään, en myöskään minä. Vuoden päästä olen viisaampi, ensi kesänä osaan ennakoida, suunnitella ja priorisoida paremmin – ja merkitä kalenteriin vähintään kahden, ehkä jopa kolmen viikon oikean loman.

yrittäjän kesäloma

Heinäkuun lopulla saan tiedon, että starttirahakaudelle ei myönnetty jatkoa. Tilikirjojen ja ansaittujen eurojen perusteella pärjään jo kuulemma riittävän hyvin. On kai sekin jotain. Nappaan naulakosta mukaani pyyhkeen ja kylpytakin, kaadan lasiini jääkaappikylmää kombuchaa ja kuljen paljain jaloin laiturille. Ihailen laskevaa aurinkoa ja tunnen, kuinka onni hiipii hiljaa viereeni.