Loputtomien listojen ja ranskalaisten viivojen vanki

Toukokuiselta taivaalta räimii räntää ja painon tunne on palannut rintakehän päälle. Yritän kirjoittaa itselleni paremman mielen, mutta sanat eivät suostu järjestymään niin kuin haluaisin. Mieli huuhailee omiaan, enkä minä oikein pysy perässä.

Kun kirjoittaminen ei luista, yritän järjestellä päätäni listoilla. Joka sunnuntai kirjaan seuraavan viikon tavoitteet muistikirjani tyhjälle aukeamalle. Sitten liimaan listan päälle lähmälappusen, johon poimin maanantain ranskalaiset viivat. Vasempaan sarakkeeseen työhön liittyvät ja oikeaan vapaa-aikaan kuuluvat. Maanantai-iltana viivaan yli hoidetut hommat sekä lappuselta että aukeamalta ja heitän lippulapun paperinkeräykseen. Ennen nukkumaanmenoa tuumailen, mitä aion tiistaina tehdä ja liimaan aukeamalle uuden lapun.

ranskalaisten viivojen vanki

Palastelen asiat niin pieniin osasiin, että tiedän selviäväni niistä. Silti melkein poikkeuksetta käy niin, että yliviivatuksi tulee kahdeksasta tavoitteesta vain yksi. Asiakkaiden kalmanviivoista pidän tiukasti kiinni, mutta muuten oman työn johtamisessa on parantamisen varaa.

Herättyäni pyörin peiton alla, roikun instagramissa, luen uutisia ja pelaan Animal Crossingia, niin että sormenpäihin sattuu. Aamuina, joina mies lähtee konttorille, nousen viimeistään, kun hän kolistelee ulko-ovella. Kipitän puolipukeissani pussaamaan ja toivottamaan hyvää työpäivää. Jos hyvin käy, puen päälleni ja istun parvekkeelle syömään aamiaista. Huonompina hetkinä kaivaudun takaisin peiton alle ja revin itseni ylös vasta muutamaa tuntia myöhemmin. Sitten keksin sujuvasti sijaistekemistä.

Toimeen tarttuminen on sitä vaikeampaa, mitä pidemmälle päivä etenee. Jos iltapäivälle on sovittu työpalaveri taikka jotain muuta menoa, en pysty oikein keskittymään mihinkään ennen sitä. Hermostuttaa, jännittää ja turhauttaa. Päädyn selailemaan somea tai googlailemaan epäolennaisia asioita, kunnes tuleekin jo kiire. Aikaoptimisti ei näköjään virheistään opi.

Vasta viime aikoina olen alkanut ymmärtää, ettei kaikkien pään sisällä pyörikään samanlainen kiihtyvä karuselli kuin minulla. Elämän ei ilmeisesti olisikaan pakko olla niin monimutkaista kuin miltä se minun pääkopassani tuntuu. Olen kokeillut kaikenlaista, sovelluksia, tehtäväkirjoja, elämänoppaita ja tomaattikelloa. Niistä on ollut apua, mutta yksikään ei ole ratkaissut alkuperäistä ongelmaa.

Yritän olla itselleni armollinen, mutta suorituskeskeistä takaraivoani on vaikea saada hiljaiseksi. Vaadin ja piiskaan, vaikka pitäisi kehua ja kannustaa. Porkkanat houkuttelisivat todennäköisesti hurjan paljon enemmän kuin raipanlyönnit.

ranskalaisten viivojen vanki

Seuraavaksi aion etsiä kalenteristani tilaa olemiselle ja haastaa itseni olemaan jouten. Ripustan rispaantuneet hanskani hetkeksi naulaan ja katson, mitä tapahtuu. Tarvitsen rauhaa omilta ajatuksiltani ja työkaluja sisäisen pyörremyrskyni pysäyttämiseen. Tarvitsen aikaa, jolloin en vaadi itseltäni mitään.

Edelliset lauseet kirjoitettuani saan aivoni kiinni itseteosta. Mieleeni marssi pikavauhtia ranskalaisten viivojen armeija, joka riviin järjestyneenä muodostaa silmänräpäyksessä vapaa-ajan vaatimuslistan. Lue kirjoja. Rakenna kasvihuone. Möyri mullassa. Kierrä kirpputoreilla. Kirjoita päiväkirjaa. Maalaa seinä. Kuuntele podcasteja. Lähetä postikortti. Loikoile riippumatossa. Ota valokuvia. Mene metsään. Suppaile, souda, kokkaa, meditoi, joogaa. Mutta muista myös aktiivisesti laiskotella, koska kerrankin on aikaa. Naurattaisi, jos ei itkettäisi.

En tiedä, opinko koskaan olemaan täysin jouten, mutta aion sitkeästi yrittää. Ehkä jo huomenna tai mahdollisesti ensi viikolla.

Ensimmäinen vuosi yrittäjänä – miltä nyt tuntuu?

Kahdentoista kuukauden aikana olen ehtinyt pureskella kynsiäni ja raapia hermostuneena päätäni. Epäuskon hetkinä olen rypenyt syvällä suossa, hakannut päätäni kiviseinään ja miettinyt onko missään mitään järkeä. Olen ollut kateellinen menestyville kollegoilleni varmana siitä, ettei minusta kuitenkaan ole mihinkään. Välillä olen vilkuillut avoinna olevia työpaikkoja ja uhannut laittaa pillit pussiin, mutta ynnättyäni hyvät ja huonot puolet olen aina päätynyt samaan ajatukseen. Ratkaisu oli oikea, sillä juuri näin on hyvä.

Kaikki tunteet ovat tulleet tutuiksi. Ensimmäisten toimeksiantojen aiheuttama jännitys ja sen jälkeen helpotuksen huokaukset, kun asiakas antaakin positiivista palautetta. Pettymyksen suolaiset kyyneleet ja onnistumisen pohjaton ilo. Häpeästä punehtuneet posket epäonnistumisen hetkillä ja hemmetinmoinen hämmennys silloin, kun kotiovelle kipataankin kottikärryllinen kehuja.

Kaduttaako eli miten meni noin niinku omasta mielestä?

Vaikka ensimmäinen vuosi yrittäjänä onkin välillä ollut vaeltamista sankassa sumussa, vakituisen työn jättämistä en ole katunut kertaakaan. En edes silloin kun mursin oikean kyynärpääni melkein kotipihallani, ja tajusin ettei minulla ole tapaturmavakuutusta. Vasen käsi ja aivot joutuivat koville, kun en pystynyt käyttämään kantositeessä roikkuvaa oikeaa ollenkaan. Kirjoittaminen viidellä sormella oli hidasta, mutta onneksi asiakkaat ymmärsivät. Kolme viikkoa tein töitä puoliteholla, koska oli pakko.

ensimmäinen vuosi yrittäjänä

Vakituisen pestin tarjoamiin työterveysetuihin tottuneena julkisen terveydenhuollon toiminta yllätti, hyvässä ja pahassa. Murtumaa ei huomattu ensin ollenkaan, vaan käsi aseteltiin kantositeeseen ja käskettiin kotiin. Kyynärpäähän sattui, käden liikkuvuus oli olematon, tiedonkulku katkeili, lääkäri lähti lomille, eikä kukaan osannut kertoa, mitä seuraaaksi tapahtuu. Viimein, viiden viikon kuluttua tapahtuneesta sain lähetteen tapaturma-asemalle. Silloin oli jo myähäistä, sillä käsi oli jäykistynyt 90 asteen kulmaan, kun kukaan ei ollut kertonut, että sitä voi ja pitää käyttää normaalisti. Vieläkään kättä ei ole saatu jumpattua täysin ennalleen, mutta fysioterapiaa sentään on tarjottu avokätisesti.

Ensimmäinen vuosi yrittäjänä – mitä jäi viivan alle?

Joulun alla listasin paperille plussia ja miinuksia. Molempia on paljon, mutta ensimmäisiä silti enemmän. Onnistuin yhyttämään viisi uutta ja tyytyväistä asiakasta, tekemään kelvollista tulosta ja keräämään kilokaupalla kiitoksia. Työpäivät ovat olleet ihanan erilaisia. Somesisältöjen ja -mainonnan lisäksi olen tuottanut yrityksille bränditarinoita, suoltanut sisältömarkkinointia, auttanut markkinoinnin automaation sisällöissä, kirjoittanut reseptiikkaa, uutiskirjeitä ja palvelukuvauksia sekä huoltanut kieltä ja oikolukenut artikkeleita. Blogipuolella vuoteen mahtui melkein 120 postausta, joista kymmenkunta oli toteutettu kaupallisessa yhteistyössä minulle tärkeiden brändien, yritysten tai organisaatioiden kanssa.

ensimmäinen vuosi yrittäjänä

ensimmäinen vuosi yrittäjänä

Vaikka epävarmuuden mustanpuhuva mörkö kummittelee työpöydän alla, iloitsen vapaudesta ja lisääntyneestä vapaa-ajasta enemmän kuin osasin etukäteen kuvitellakaan. Läppärityöläisenä voin tehdä töitä missä tahansa ja juuri silloin, kun haluan. Määräysvalta on minulla, eikä kenelläkään muulla ole tekemisiini nokan koputtamista. Päätän itse aikauluistani ja se on ihanaa, vaikka oikea käsi voisikin välillä heilutella piiskaa pikkuisen useammin. Ehkä se tuosta, kunhan vikaantumisestaan vetreytyy.

Vuoden aikana löysin Ranskan maaseudulta paratiisin, paikan jonne palasin takaisin vain reilut kaksi kuukautta elokuisen valokuvauskurssin jälkeen, ja jonne olen matkustamassa myös tänä keväänä uudelleen. Happy Hamletissa tutustuin ihmisiin, joista tuli minulle lyhyessä ajassa hyvin tärkeitä. Maailman kauneimmassa majatalossa mieli rauhoittui ja ajatukset lakkasivat pyörimästä ympyrää. Siellä solmittiin elämäni ensimmäinen alustava kustannussopimus. Sitä kautta taivaasta tipahti syliini myös työhuone ja yhteisö, jota olin jo pitkään etsinyt.

Ensimmäinen vuosi yrittäjänä on ollut taloudellisesti – mieheni sanoja lainatakseni – ihan ok. Tilillä on mukavasti massia, vaikka liikevaihto jäikin tavoitteeesta reilusti. Kuluni ovat pienet ja siitä vähästäkin olen yrittänyt nipistää, sillä ihan vielä en osaa heittäytyä kellumaan siinä uskossa, että raha tulee rahan luo. Varaudun pahimpaan, ja pelkään sitä hetkeä, kun kaikki asiakkaani yhtäkkiä ilmoittavatkin, etteivät tarvitse palveluitani enää.

ensimmäinen vuosi yrittäjänä

Miinuslista liittyy epävarmuustekijöiden lisäksi itsensä johtamisen vaikeuteen, oman osaamisen alihinnoitteluun, hankaliin asiakkaisiin, riittämättömyyden tunteisiin ja yksinäisyyteen. Kaikki nämä ovat kuitenkin taklattavissa tai ohimeneviä tuntemuksia. Eniten stressiä tuottaneet asiakkuudet ovat jo valuneet menneen talven räntärämmäleiden mukana viemäriin, yksinäisyys on hellittänyt työhuoneen myötä ja hinnoitteluunkin olen saanut rohkaisua. Riittämättömyyden kanssa painin edelleen liian usein, mutta ehkä sekin voi muuttua, ajan kanssa.

Vaikka kaiken maailman möröt mustaavat välillä mielen, uskon siihen, että hyvin tehty työ puhuu puolestaan. Jos käy niin, että onnistuu ylittämään odotukset, saattaa päästä tilanteeseen, jossa tieto hyvästä tekijästä kulkee suusta suuhun ja lopulta myös omiin korviisi. Tammikuun aikana lähetin vastauksen useampaan tällä tapaa tulleeseen tarjouspyyntöön, enkä meinaa pysyä housuissani, kun kuuntelen miten intuitio pitää pääni sisällä bileitä ja odotan mitä tuleman pitää.

Uusi vuosi, uudet kujeet?

Toiselta yrittäjävuodeltani odotan erityisesti enemmän yhteistyötä kollegoiden kanssa. Joitain juonia on jo punottu työhuonekavereiden kanssa, ja lisää juonitaan heti, kun ehdimme kaikki yhteisen pöydän ääreen heittelemään ideoita tulevasta. Jos sinulla on mielessäsi jokin projekti, jossa minusta saattaisi olla apua, heitä ihmeessä viestillä. Lyödään viisaat päämme yhteen ja valloitetaan maailma!

Kevät näyttää jo nyt varsin valoisalta, siksi korotan liikevaihtotavoitteen ihan pokkana puolitoistakertaiseksi ensimmäiseen vuoteen verrattuna. Pienemmälläkin pärjään, mutta rakennan motivaatiota rimalla, joka keikkuu pilvien korkeudella. Kaksi uutta kuukausilaskutettavaa asiakasta olisi kiva juttu, mutta yksikin on edistystä. Enempää kalenteriin tuskin mahtuukaan, sillä aion tehdä laskutettavaa työtä korkeintaan neljä päivää viikossa, pitää pitkän kesäloman ja irrottautua jouluna työn ikeestä ainakin kahdeksi viikoksi. Loput arkipäivistä täytän luovalla haahuilulla ja omilla projekteilla.

ensimmäinen vuosi yrittäjänä

Kirja julkaistaan keväällä. Se jännittää tavoitteista eniten. Saanko tekstit kasaan ajoissa, kiinnostaako ketään, pölyttyykö kirja kustantajan varastoissa vai viedäänkö se peräti käsistä? Mustalla valkoiselle olen kirjannut myös seuraavan kirjan hahmottelun, aihe on valmiina, mutta käsikirjoituksen luonnostelu on vielä ajatuksen tasolla. Myös verkkokurssit ja sähköiset julkaisut ovat mielen päällä, katsotaan miten aika riittää ja kuinka kehitys kehittyy.

Suurin salainen haaveeni on saada jalansijaa ruokakirjojen kustantamisen maailmassa. En välttämättä halua itse kirjoittaa keittokirjaa, mutta mielelläni olisin mukana kehittämässä alaa. Kokeneelle kustannustoimittajalle ja pilkunviilaajalle, joka ymmärtää reseptiikkaa ja elää syödäkseen, olisi mielestäni käyttöä useammallakin keittokirjojen kustantajalla. Kustantajan kukkaronnyörien löystymisestä tässä kohtaa hyötyisivät kaikki, niin lukijat kuin tekijätkin.

Siinäpä ne, haaveet ja toiveet tulevalle. Yhden asian haluan kuitenkin vielä luvata, vaikka lupauksia en yleensä harrasta. Huusin sen ääneen jo vuoden vaihtuessa, mutta kertaaminen tekee lupauksesta ehkä vieläkin vahvemman. Vuonna 2020 ja jokaisena vuonna sen jälkeen teen töitä vain vastuullisten yritysten kanssa. Sellaisten, jotka huomioivat ympäristön ja tekevät kestäviä valintoja. Sellaisten, joiden arvomaailman allekirjoitan ja joiden ulevaisuuden suunnitelmien edessä voin seistä ryhdikkäänä ja yhtä ylpeänä itsekin.

ensimmäinen vuosi yrittäjänä

Ensimmäinen vuosi yrittäjänä on siis ollut varsin vauhdikas. Olkoonkin klisee, mutta hyppääminen yrittäjän saappaisiin oli paras ratkaisu ikinä. Olen varmempi, vahvempi ja roppakaupalla rohkeampi kuin ennen. Että tiedoksi vaan kaikille teille, jotka pyörittelette päässänne liikeideaa: jos minä pystyn tähän, pystytte tekin. Unelmoikaa haaveenne todeksi!

ps. Osallistu arvontaan ja aloita Tänään!

Kesällä sain käsiini kirjan, josta tuli saman tien tärkeä työkalu ja välttämätön apuri aloittelevan yrittäjän arjessa. Tänään on Maaretta Tukiaisen ja Sonja Eidin luoma konsepti, joka auttaa hahmottamaan elämän tärkeimpiä tavoitteita, jotka sitten tarkennetaan viikon ja päivän tasolle, ja täytetään päivä kerrallaan kirjan sivuille. Jokaiselle sivulle merkitään YKSI tavoite päivää kohden, lisäksi listataan muita tehtäviä, kirjataan muistiinpanoja ja puretaan fiiliksiä.

Minun päivieni to do -listat ovat tyypillisesti olleet vähintään puolen paperiarkin mittaisia. Oli yllättävän palkitsevaa ja jossain määrin terapeuttista valita vain se tärkein tehtävä ja olla tyytyväinen itseensä, kun sen saa pois päiväjärjestyksestä. Suosittelen kokeilemaan!

ensimmäinen vuosi yrittäjänä

Jos sinäkin kaipaat yksinkertaisempaa elämää, jätä puumerkkisi kommenttilaatikkoon ja kerro miten sinä taklaat työelämän haasteet, ainaisen kiireen ja riittämättömyyden tunteet. Arvon kaikkien kommentoijien kesken yhden kirjan torstaina 6.2. klo 12. Jos haluat tuplata voittomahdollisuutesi, käy osallistumassa arvontaan myös instagramissa @piapas-tilillä!

Uumoilua uuden vuoden yhdeksäntenä päivänä

Joululoma oli pidempi kuin koskaan – tai siltä se ainakin tuntuu. Nyt, kun vihdoin on arkirutiinien aika, ei kynäkään pysy kunnolla kädessä. Muistelen salasanoja, listaan tekemättömiä töitä, perkaan sähköpostia ja selailen päämäärättömästi somea. Mieli vaeltelee, eikä osaa pysähtyä yhdenkään ranskalaisen viivan eteen.

uusi vuosi 2020

Kuljetan sormiani näppäimistöllä ja yritän kaikin voimin vastustaa kiusausta tarttua kesken olevaan pokkariin. Kädet hamuavat huomaamatta puikkoja, joilla lepäävät villapaidan silmukat ja katse hakeutuu keskeneräisen palapelin paloihin, jotka lojuvat keittiön pöydällä. Itsekuri on koetuksella. Miten oikeisiin asioihin tarttuminen voikin olla näin nihkeää?

Ehkä siksi, että kuluneessa kolmessa viikossa on vielä sulattelemista. Ehkä siksi, että pääkoppani käsittelee kaikkia niitä kohtaamisia, jotka onnistuin mahduttamaan viimeisen viiden vuorokauden sisään. Ehkä siksi, että aivot pinnistelevät loikatakseen lomamoodista arkirytmiin. Tai ehkä siksi, että unirytmi on heittänyt häränpyllyä, ja vällyjen väliin kömmitään vasta kahden aikaan yöllä.

uusi vuosi 2020

Hitaat heräämiset ja myöhäiset aamiaiset ovat suorittajaluonteelleni harvinaista herkkua, sillä havahdun seitsemän jälkeen vapaapäivinäkin. Pää alkaa suorittaa ja pitää hereillä, vaikka väsyttäisi. Onneksi vanhempien vintillä kaikki on toisin. Kun tassuttelen alas puisia portaita, on vastassa lämpöä hehkuva puuhella, omin käsin leivotut karjalanpiirakat ja samana aamuna puristettu porkkana-omenamehu.

Kynttilöiden lepattavaa valoa, metsästä haetun kuusen tuoksua ja enkelikellon hiljaista helinää. Sinistä hämärää, joka laskeutuu peltomaisemaan jo kahden aikaan. Pitkiä kävelylenkkejä pikkupakkasessa, tulistelua metsän laidassa, höyryävän kuumaa glögiä, uppoutumista lahjakirjan sivuille ja tuhannen palan palapelejä, joiden viimeinen pala asettuu paikalleen aamukahden aikaan. Hidasta elämää, juuri sitä mitä mieleni pitkän syksyn jälkeen tarvitsee.

uusi vuosi 2020

Sitten tulee tammikuu. Viisi päivää ja viidet eri kemmakat. Ensin pienellä porukalla pauketta kaukaa ihmetellen, ja sitten seuraavana päivänä suuremmalla seurueella leivosennustuksia lukien. Kolmannen aamun valjetessa muutama tunti töitä ja sitten keskustaan kemmakoihin. Hollannissa majaa pitävät ystävät ovat saapuneet Suomeen ja vaikka tarkoitus on vain piipahtaa, palaan viimeisellä metrolla kotiin. Unihiekkaa silmistä pyyhkien hyppään seuraavana aamuna Hannan kyytiin, sillä suuntana on Juupajoki, koko maailman kuukuppikeskus!

Yhteen vuorokauteen mahtuu kaikki. Seuraaviin 24 tuntiin sisältyy kotikeittiön bravuureita, painokelvottomia juttuja, hervotonta hekottamista, itkua, naurua ja aamuneljään venyvä ilta, jonka aikana kumotaan muutama rommikola ja ainakin kolme pulloa kuohuvaa. Lunta tupruttavassa iltapäivässä kävelemme ympäri kyliä, emmekä olisi mielummin missään muualla. Rankka reissu, voisi joku sanoa, mutta vaikka väsyttää vähän edelleen, oli jokainen minuutti univelan väärti.

Kun lisätään edellisiin vielä lauantai-illan pippalot, jonne riennän suoraan Juupajoen-junalta, vuoden ensimmäinen viikko on vihdoin taputeltu. Eipä ihme, että sunnuntaina suoriudun aamiaiselle vasta yhden aikaan iltapäivällä, rojahdan sohvalle, ja liikahdan siitä seuraavan kerran vasta, kun kello osoittaa keskiyötä ja nukkumatti viskoo silmiini viimeisetkin rippeet hiekkasäkkinsä pohjalta.

Vuodesta tulee vauhdikas, jos se tätä tahtia jatkuu. Siksi odotan jo hetkeä, jolloin tajuan tarttuneeni arkirytmiin. Aikaisiin aamuihin ja jumppatunteihin. Kalenteriin, joka kertoo, missä milloinkin pitää olla ja listoihin, jotka pitävät minut järjissäni.

Uusi vuosi, uudet tavoitteet

Lupauksia en yleensä uuden vuoden kynnyksellä harrasta, mutta tällä kertaa listasin muutaman tavoitteen työhön ja blogiin liittyen. Mitä enemmän vuosia mittariin kertyy, sitä enemmän kiinnostun kestävästä, ympäristöä kunnioittavasta elämäntavasta, luonnossa liikkumisesta ja vastuullisista valinnoista. Siksi tavoitteenani on ujuttaa edellä mainittuja näkökulmia tavalla tai toisella jokaiseen postaukseeni. Tahdon profiloitua vastuullisena vaikuttajana ja yrittäjänä, ja tehdä töitä vain sellaisten yritysten kanssa, jotka kantavat kortensa konkreettisesti kekoon yhteisen maapallomme hyväksi.

uusi vuosi 2020

Lupaan myös olla vaatimatta itseltäni liikaa, sillä välillä voi ihan hyvin ryömiä sieltä aidan raosta tai kiivetä kaatuneen lauta-aidan yli. Lopetan ruoskimisen, sillä porkkana taitaa toimia sittenkin paremmin kuin keppi. Siksi blogi päivittyy tästä lähtien kaksi kertaa viikossa entisen kolmen sijaan. Perjantait pyhitän omille projekteilleni – keväällä kirjalleni ja syksyllä sille, mikä juuri silloin kiinnostaa. Kolme päivää laskutettavia töitä, neljä päivää omaa aikaa, siinäpä tavoitetta.

Tämän vuoden konkreettisiin tavoitteisiin kirjattakoon myös uudet nettisivut ja blogipohja. Jotakin yksinkertaista, mutta samalla tyylikästä ja helppokäyttöistä. Sellaista sopusuhtaisen sievää ja simppeliä, josta sielu pitää ja jossa silmä lepää. Visio on valmiina, vielä pitäisi löytää tekijä, joka toteuttaisi.

uusi vuosi 2020

Hyödynnän enemmän yrittäjän vapautta, enkä istu takapuolellani kellon ympäri. Viljelen vahvuuksiani, kuuntelen intuitiota ja keskityn töihin, joista aidosti nautin ja vähennän niitä, jotka tuovat tullessaan vain stressiä ja ylimääräistä säätämistä. Teen useammin yhteistyötä yrittäjäkollegoideni kanssa ja tungen rohkeammin jalkaani niidenkin ovien väliin, joista olen tähän mennessä vain haaveillut. Tärkein tavoite tulee kuitenkin tässä: lopetan itseni vähättelyn. Osaan, pystyn ja riitän. Sellaisena kuin olen, pystypäin ja uteliain mielin.

Pelkkää työtä tämäkään vuosi ei onneksi ole, joten paketoin itselleni uuden vuoden kimaltelevaan kääreeseen riittävästi unta, satamäärin silmukoita, lukuisia luettuja sivuja, rutkasti reippaita retkikilometrejä sekä kiireettömiä kohtaamisia uusien ja vanhojen ystävien kanssa.

Näillä mennään – katsotaan, mihin se riittää.