Kajaani – kulttuurikaupunki, jossa ei muka ole mitään nähtävää?

Kaupallinen yhteistyö: Visit Kajaani

Olen pyhittänyt vuoden 2019 kotimaanmatkailulle. Suunnitellessani reissuja ja pähkäillessäni kotimaan kohteita olen törmännyt sekä omiin että muiden ennakkoluuloihin. Kajaani toi mieleeni lähinnä työttömyydestä kärsivän kaupunkipahasen keskellä karuinta Kainuuta. Kun etsiskelin internetin uumenista muiden matkabloggaajien kokemuksia Kajaanista, vastaan tuli vain lumisia kuvia Kajaaninlinnan raunioista. Ei kovin houkuttelevaa.

Sitten puoliskonikin, joka ravaa Kajaanissa tasaisin väliajoin työtarkoituksissa, totesi, ettei kaupunkiin todellakaan kannata huvikseen matkustaa. Siellä ei kuulemma ole mitään nähtävää. Kuultuani saman totuuden useammasta suusta, alkoi Kajaani toden teolla kiinnostaa. Kaupungissa, joka on perustettu yli 400 vuotta sitten, on pakko olla jotain nähtävää. Päätin löytää parjatusta pitäjästä positiivisia puolia – vaikka väkisin.

kajaani

Lyöttäydyin miehen matkaan, kun hän seuraavan kerran matkusti Kainuun pääkaupunkiin. Hän lensi paikalle päivää aiemmin, minä matkustan maata pitkin. Valtion Rautatiet kuljettaa minut perille vain puoli tuntia myöhässä, mikä lienee omanlaisensa saavutus sydäntalvella, jolloin lumi tuiskuaa ja pakkanen paukkuu. Konduktöörin kuulutuksissa on havaittavissa sarkasmia, kun hän kertoi talven yllättäneen tämänkin kiskoilla kulkevan intercity-junan. Viivästystä kompensoidaan sentään ilmaisella kahvilla ja teellä.

Kahden vuorokauden pikavisiitistä kehkeytyykin lopulta Visit Kajaanin emännöimä blogimatka, jonka aikana juoksen läpi pitäjän tarkan aikataulun ohjailemana. Suoraan junalta taivallamme läpi kiristyvän pakkasen sisälle lämpöistä valoa hehkuvaan, keltaiseen hirsitaloon, jossa meitä odottaa kolmen ruokalajin illallinen.

anorak kajaani

Anorak on kuin punavuorelainen hipsteriravintola keskellä Kajaania. Keltaisen talon valmistumisvuodesta ei ole vuorenvarmaa tietoa, mutta seinien sisältä löytyneiden sanomalehtien perusteella rakennuksen vanhimmat osat, Kajaanin piirilääkärin, Samuel Roosin, entiset asuintilat ovat lähes 200 vuotta vanhoja. (Roos muuten oli aikanaan myös yksi suomen kielen kehittäjistä ja on keksinyt mm. sanat sähkö ja hiilihappo. Kielen ammattilainen arvostaa!). Paksut hirsiseinät ovat nähneet elämän koko kirjon. Vuosien mittaan se on kätkenyt kattonsa alle synnytyssairaalan vastasyntyneitä, kansakoulun pulpetteja, sähkölaitoksen virkamiehiä, hyllymetreittäin kirjaston kirjoja ja seinätolkulla kuvataidekoulun taidetta. Ennen mittavaa sisätilojen remonttia talovanhuksessa toimi Kainuun Pirtti – käsityöläisasema kangaspuineen kaikkineen.

anorak kajaani

Vuonna 2013 rakennus jäi tyhjilleen, ja kun uusia vuokralaisia ei löytynyt, kiinteistön kohtalona oli kaupungin järjestämä huutokauppa. Onneksi kajaanilaisen, R-collection -vaatemerkistä tunnetun yrityksen omistajat näkivät historiaa havisevan hirsitalon mahdollisuudet. Kolme ja puoli vuotta kestänyt perinnerakentamisen periaatteita noudattanut korjausprojekti valmistui vuonna 2017. Ravintola Anorak oli syntynyt.

anorak kajaani

anorak kajaani

Istumme tunnelmallisen ravintolan ikkunapöytään. Yksi kajaanilaisen ruokaperinteen edustajista, hölskyhauki, on valitettavasti viivattu listalta yli, sillä menu on vaihtumassa seuraavalla viikolla. Onneksi ruokalistalla on muutakin mielenkiintoista, kuten sienibruschetta ja lanttucappuccino. Etenkin jälkimmäinen on ihana – kekseliäs ja omaperäinen makuelämys, joka tarjoillaan voissa paistetun leivän kanssa. Minä tungen lusikkani miehen annokseen ja yhteistuumin päätämme yrittää toistaa sen kotona.

anorak kajaani

anorak kajaani

Nappisuoritus sekä visuaalisesti että makumielessä on myös pääruuaksi tilaamani kvinoalla ja sienillä täytetty kaalikääryle. Lisukkeeksi lusikoitu kukkakaali on mieletön makuelämys. Kokki ei uteluista huolimatta suostunut paljastanut, miten rouskuvan rapeaksi paahdettu kukkakaali oli valmistettu. Riittävästi mausteita ja uuniin, tuohon ylimalkaiseen ohjeistukseen oli minun tyytyminen. Jälkiruokalistan jugurttipannacotta tarjoiltiin fenkolin kanssa. Enpä itse olisi koskaan osannut yhdistää kyseisiä raaka-aineita, mutta kokeileva keittiö ottaa kopin tästäkin.

anorak kajaani

Keskustelu käy kiivaana illallisen aikana. Puhumme kirjastopalvelujen parantamisesta ja legendaarisen Pekka Heikkisen leipomon tulipalosta. 105-vuotias, Suomen paras -tittelilläkin palkittu leipomo paloi poroksi keväällä 2018. Onneksi yli satavuotias leipäjuuri pelastui, sillä sitä oli säilytetty kolmessa eri paikassa. Varmuuden vuoksi.

anorak kajaani

Viinisuositukset osuvat napakymppiin. Ne toimittaa ravintolaan persoonallisista viineistään tunnettu Soil Wine Group, joka aina menun vaihtuessa opastaa Anorakin sommelieria viinien valinnassa. Mielet muikeina jätämme jäähyväiset keltaiselle hirsitalolle ja lähdemme suunnistamaan kohti Karolineburgin kartanoa. Joelle avautuva aurinkoinen terassi on tultava testaamaan lämpimämmillä keleillä, nyt pakkasta on lähes 20 astetta.

anorak kajaani

anorak kajaani

Ylitämme Kajaaninjoen ja käännymme vasemmalle. Lunta on melkein puoli metriä, onneksi huopatossuissa on pitkät varret. Suomen pohjoisimman kartanon, Karolineburgin paraatipuolen portit ovat kiinni, mutta muutaman mutkan kautta löydämme vihdoin pääsisäänkäynnille. Sormia nipistelee, mutta varpaat ovat lämpöiset. Pihassa on hipihiljaista, lumi vaimentaa vähäisetkin äänet. Saamme avaimet pihatalossa olevaan saunalliseen huoneistoon ja kopistelemme sisään. Huoneisto on kaunis kuin karamelli, historia humisee tyylihuonekalujen kaarevissa jaloissa ja seiniä peittävissä kangastapeteissa. Nurkassa kohoaa kaunis kaakeliuuni. Nostan jalat sohvalle ja kaivan läppärin esiin. Haluan kirjata muistiin tuoreeltaan kaiken jo tähän mennessä koetun.

karolineburg kajaani

Mies kolistelee toiletissa, ja kurkkaa kohta ovesta. Putket ovat varmaan jäässä, hän huomauttaa, sillä vessa ei vedä. Yritämme keksiä konsteja omin päin, mutta joudumme lopulta luovuttamaan ja soittamaan apua. Tilanne hoidetaan sujuvasti. Saamme ohjeistuksen kerätä kamppeemme kasaan ja vaihtaa huoneistoa. Uusi kortteeri sijaitsee Karolineburgin päärakennuksen yläkerrassa, kartanon rouvan mukaan nimetyssä hillittömän hienossa sviitissä. Seuraavat puoli tuntia vietän tutkaillen huuli pyöreänä salin ja kahden makuuhuoneen yksityiskohtia, enkä malta rauhoittua ennen kuin olen taltioinut jokaisen niistä kameran muistikortille.

karolineburg kajaani

Hetken kuluttua tajuan, että olemme yksin 180-vuotiaassa rakennuksessa. Alkaa hirvittää. Kuuntelen, kun kartanon seinähirret pitävät ääntä. Lattia narisee ja lasivitriini helähtää joka askeleella. Peilejä on paljon, ja pelkään näkeväni niissä varjoja menneisyydestä. Mieleni kehittelee yliluonnollisia selityksiä milloin millekin kolahdukselle. Luojan kiitos mieheni päätti yöpyä kartanossa kanssani, ilman häntä olisin varmasti juossut karkuun aikoja sitten. Hänen turvallisesta kainalostaan huolimatta en uskalla avata silmiäni, kun havahdun aamuyöstä. Hapuilen yöpöydällä olevaa lasia, otan kulauksen ja kaivaudun tiukemmin vällyjen väliin. Loppuyön nukun lapsen lailla, eikä kummituksesta kuulu pihahdustakaan.

karolineburg kajaani

Saavuimme kartanolle säkkipimeässä, aamun valossa kaikki näyttää vieläkin kauniimmalta. Historiallinen kartanomiljöö näyttää lumivaipassaan lumovalta. Laskeudumme alakertaan aamiaiselle. Tarjolle on katettu paljon paikallisia tuotteita: savumuikkua, juustoleipää ja rönttösiä, jotka on täytetty perunalla ja puolukalla. Niiden lisäksi kannan pöytään pitkään haudutettua puuroa, maukasta munakasta ja hillopurkkiin kerrostetun jugurttiannoksen. Kristallikruunujen loisteessa ja valkoisten pöytäliinojen ääressä tunnen itseni entisten aikojen kartanonrouvaksi. Näissä saleissa on skoolannut muiden säätyläisten mukana myös Elias Lönnrot. Aikamoista.

karolineburg kajaani

Seuraan liittyy Arja Kurkinen, Kainuun maa- ja kotitalousnaisten asiantuntija. Keskustelemme pitkään lähiruoasta, sen kannattavuudesta ja haasteista. Kainuu maistuu kotoisalta, onhan alueen erikoisuuksissa paljon samaa kuin vanhempieni synnyinseuduilla, Itä-Lapissa ja Savon sydämessä. Sijaintinsa perusteella se on varmasti saanut vaikutteita molemmista suunnista.

Pienen sulatteluhetken jälkeen on ohjelmassa käyskentelyä Kajaaninjoen rantapenkereillä. Saan oppaakseni Päivi Huuskon, joka tuntee Kajaanin ja sen historian kuin omat taskunsa. Ihailemme Suomen ainoaa toiminnassa olevaa tervakanavaa. Juuri nyt se on kaivautunut kinosten alle, mutta kesällä kanavalla järjestetään tervansoutunäytöksiä, joissa käytetään alkuperäisen mallin mukaisia kapeita ja pitkiä puisia veneitä. Jalka humpsahtaa syvälle hankeen, kun kurkistelen kanavan syviin syövereihin. Talvisin tervakanava ei ole parhaimmillaan, mutta onneksi mielikuvitus hoitaa homman kotiin.

kajaani

kajaani

Kapeaa tervakanavaa pitkin Kainuun metsissä keitetty kallisarvoinen terva soudettiin aina Ouluun asti. Terva lastattiin 100 litran tynnyreihin ja niitä soutamaan määrättiin naisia ja lapsia, kun miehet pitivät perää ja varmistivat veneen suunnan. Kainuun mereksikin kutsuttu Oulujärvi koetteli kulkijoita ja moni jäi sille tielleen aaltojen ärjyessä aavalla ulapalla.

kajaani

kajaani

Vaikka tiesin Oulujärven suureksi, en arvannut, että se on Suomen neljänneksi suurin järvi. Ja jos lähdetään mittaamaan valtakunnan suurimpia selkiä, Oulujärvi vie ylivoimaisen voiton. Kesäaikaan järvenselällä seilaa höyrylaiva S/S Kouta. Alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä, että minun on palattava Kainuun sydämeen kesällä. Haluan höyrylaivan kannelle aistimaan menneitä aikoja, haluan istua vierasvenesataman terassilla ja pistäytyä joen rantatöyräällä komeana kohoavassa Siriuksessa, vain kesäisin auki olevassa ravintolassa, jossa ovat istuneet iltaa muiden suurmiesten ohella Kekkonen ja Bresnev.

kajaani

kajaani

Joki on jäässä, mutta voimalaitoksen kautta kulkeva vesi virtaa vapaana. Sulassa vedessä lipuu parikymmenpäinen joutsenparvi, jotka ovat päättäneet jäädä. Pakkanen ei tunnu vaikuttavan valkoisiin lintuihin, ne pörhentelevät sulkiaan ja tarkkailevat sillalla kulkijoita. Tämän tästä sillalle ilmaantuu joku, jolla on taskussaan leivänmuruja. Silloin parvessa käy kuhina. Unohdun katselemaan lintuja niin pitkään, että myöhästyn muutaman minuutin seuraavasta tapaamisestani. Puhelinkin on unohtunut majapaikkaan, joten en pysty ilmoittamaan myöhästymisestä kenellekään. Naurahdan itsekseni, sillä tällaistahan elämä ennen oli. Kännykät ovat kulkeneet taskuissamme vasta reilut 20 vuotta.

kajaani

Teehuone Tsaikassa minua odottaa Kajaanin kulttuuri- ja tapahtumapäällikkö ja Runoviikkojen vetäjä Tuula Tikkanen. Syömme lounasta ja keskustelemme kulttuurista ja Suomen suurimmista runofestivaaleista, joita kuratoi tänä vuonna Kati Outinen. On jotenkin käsittämätöntä, että täällä keskellä Kainuuta kulttuuri kukoistaa yhtä voimakkaana kuin pääkaupunkiseudulla. Toisaalta, jos kaupunki on perustettu vain muutama vuosikymmen Helsingin jälkeen, onko tuo loppujen lopuksi suurikaan ihme.

tsaikka kajaani

tsaikka kajaani

Jonkinlaista vihiä Kajaanin runsaasta kulttuuritarjonnasta sain jo kollegoiltani Helsingissä. Työkaverini kertoi, kuinka hän ihailee Kajaanin kaupunginteatterin johtajaa Helka-Maria Kinnusta, ja kehotti varaamaan liput johonkin kaupunginteatterin näytökseen. Tein työtä käskettyä, joten iltapäivän päätteeksi istahdin teatterikatsomon kolmanteen riviin. Ennen näytöstä pääsin kurkistamaan kulisseihin, vaatevarastoihin, ompelimoon ja muihin teatterin takatiloihin. Kaupunginteatteri toimii kahdessa vanhassa puutalossa, eivätkä fasiliteetit vastaa lähellekään arvostetun talon toimintaa. Uudet toimitilat ovat suunnitteilla, mutta siihen asti on pärjättävä lahoavien lattioiden ja kylmää hohkaavan kallioperustuksen kanssa.

kajaanin kaupunginteatteri

kajaanin kaupunginteatteri

Pässin päivänäytös käsittelee maahanmuuttopolitiikkaa, perhemalleja, ja sitä, miten teemme joka päivä pieniä valintoja, jotka voivat vaikuttaa koko loppuelämään. Pässi itkettää ja naurattaa. Suurimman vaikutuksen minuun tekee yli 40 vuotta teatterissa töitä tehnyt karismaattinen näyttelijä Esko Vatula esittää triplaroolin Jokke-pässinä, Bagdadin filharmoonikkojen sellisti Damirina ja 9-vuotiaana Tinja-tyttönä. Loppu raastaa ja repii, näytelmä tekee vaikutuksen ja jää pyörimään päähän pitkäksi aikaa. Jos joskus Kajaaniin matkaatte, menkää teatteriin. Lupaan, ettette kadu.

kajaanin kaupunginteatteri

kajaanin kaupunginteatteri

Kello alkaa lähestyä viittä ja juna Paltamoon odottaa. Marssin Cafe Mokkaan ja pyydän mukaani runsaan salaatin. Yhdessä vuorokaudessa olen kokenut enemmän kuin koskaan osasin kuvitella. Olen tyytyväinen, etten kuunnellut neuvoja, joita ennen matkaa sain. Menkää Vuokattiin, minulle sanottiin. Vuokatissakaan en ole käynyt, mutta hiihtokeskus on hiihtokeskus. Halusin todistaa, että myös Kajaani on näkemisen arvoinen.

karolineburg kajaani

Junassa matkalla Paltamoon käyn mielessäni läpi kokemaani, ja tiedän onnistuneeni paremmin kuin hyvin. Tiedän myös palaavani, sillä haluan kokea kaupungin kesäaikaan. Tahdon seilata höyrylaivalla Ärjänsaareen ja kivuta Akkovaaran laelle. Haluan seurata tervansoutunäytöstä ja kierrellä kajaaninlinnan raunioilla. Ja sinut, joka tätä luet, tahdon toivottaa tervemenneeksi Kajaaniin, sillä kulttuurikaupunki on todellakin kokemisen arvoinen!

Mielettömien maisemien Arctic Giant – vieraana Jättiläisenmaassa

Yhteistyössä: Arctic Giant – Jättiläisenmaa

”Jos tulet Paltamoon, sinun on ehdottomasti yövyttävä Arctic Giantin linnunpesässä”. Seison Kainuun matkamessuosastolla, ja olen todennäköisesti huvittava näky, sillä tuijotan matkailuorganisaation edustajaa pöllämystyneenä. Aivojeni muodostama mielikuva on niin vahva, että sulkiessani silmät muutamaksi sekunniksi singahdan suoraan jonnekin korkealle. Turvalliseen ja lämpimään pesään, josta kavala maailma on kaukana. Ympärillä vain hiljainen metsä ja kauaksi horisonttiin kasvava korpimaisema. Ennen kuin ehdin ajatella asiaa sen pitemmälle, vastaan: ”Totta, mutta miten Paltamoon pääsee?” Minulla ei ole mitään käsitystä, missä Paltamo sijaitsee, mutta olen päättänyt matkustaa sinne silti.

Käykin ilmi, että Paltamoon pääsee Helsingistä junalla seitsemässä tunnissa. Ei mikään mahdoton matka, sopivasti työpäivän mittainen. Siispä kone kainaloon, huopatossut jalkaan, untuvatakki niskaan ja kohti rautatieasemaa. Jättiläisenmaa, täältä tullaan!

arctic giant paltamo

arctic giant paltamo

arctic giant paltamo

Jättiläisenmaan isäntä, Vesa Homanen on vastassa asemalla. Hän kysyy tarvitseeko käydä kyläkaupan kautta, mutta minä olen varautunut omilla eväillä. Auton nokka käännetään siis saman tien jättien kortteeria kohti. Matkaa Paltamon rautatieasemalta on reilut 20 kilometriä.

Ehdimme vaihtaa kuulumisia ja ihailla auton valokeilassa vilahtavia tykkylumisia puita. Vesa kertoo tarinoita Arctic Giantin alkutaipaleelta. Siitä, miten hän vuonna 2007 päätyi vaimonsa Anjan kanssa puolukkaan melkein kymmenen vuotta aiemmin hylätyn Kivesvaaran laskettelukeskuksen rinteille ja havahtui unohtumattomiin maisemiin.

Satumaiset maisemat lumosivat pariskunnan, eikä aikaakaan kun he lunastivat entisen hiihtokeskuksen huipun itselleen. Vanhat rakennukset saivat uuden elämän, remontoinnissa vain mielikuvitus oli rajana. Sopivia osia säilytettiin ja hyviä rakenteita hyödynnettiin. Hissin yläasemasta muokkautui näköalasauna ja päärakennuksesta luksuslinnunpönttöjen kotipesä. Arctic Giant eli Jättiläisenmaa vietti avajaisiaan vuonna 2012.

arctic giant paltamo

arctic giant paltamo

Paljon on rakennettu myös uutta. Tarina kertoo, että Vesa, jolla ei ollut aiempaa kokemusta timpurinhommista, selviytyi valtavasta urakasta entisaikojen jättiläisten henkien avustuksella. Henget pitelivät nauloja ja minä vasaraa, isäntä naurahtaa ja iskee silmää.

Ihan tuulesta temmattuja vanhat tarut eivät ole, sillä jo 100 vuotta sitten Eino Leino istui Kivesvaaran laella ja kirjoitti jättiläisistä, jotka asuvat vaaran suurissa saleissa. Ja onpa alueella asunut kirkonkirjojenkin mukaan kolme kainuulaista jättiä, 2,5-metrisiksi kasvaneita. Heistä yhden kunniaksi on sävelletty oopperakin, joka esitetään Paltamon metsissä kesällä 2019.

Jättiläiset ovat edelleen vahvasti läsnä, ja rakentaminenkin jatkuu. Uudet aivan rinteen partaalle pystytetyt pöntöt ovat loppusilausta vaille valmiit. Vastavalmistuneita mökkejä ei ole vielä ehditty lisätä edes Arctic Giantin nettisivuille. Ne on nimetty suurten lintujen mukaan. Minun pari viikkoa sitten avatun asumukseni nimi on Tuulihaukka. Pelkkä nimi nostaa käsivarteni ihon kananlihalle.

arctic giant paltamo

arctic giant paltamo

arctic giant paltamo

Vesa esittelee pienen, mutta kotoisan mökin varustusta. Tuore puu tuoksuu ihanalta. Tuossa on pieni keittiöseinämä, tuossa kylpyhuone ja sauna. Takaseinä on käytännössä yhtä suurta ikkunaa, ja moottoroidut sängyt on sijoitettu niin, että niissä loikoillessa voi ihailla maisemaa, joka jatkuu kymmenien kilometrien taakse. Siis jos ei ole pimeää. Nyt on, enkä vielä osaa kuvitella, millainen satumaa minua aamulla odottaa.

Mökin ovenpielessä nojailee pari sauvakävelysauvoja ja yhdet lumikengät. Naulassa roikkuu otsalamppuja, joita isäntä kehottaa käyttämään jo samana iltana. Laita kuule sauna lämpiämään, käy kävelyllä ja kuuntele, kun jättiläiset kuiskuttelevat pakkasen sokerihuurruttamissa puissa, hän ehdottaa.

Minä teen työtä käskettyä. Revin itselleni palasen kainuulaista rieskaa, höylään päälle juustoa ja levitän reilusti voita. Sitten puen päälleni paksuimmat vaatteet, mitä laukustani löydän. Pakkasta vaaran laella ei ole läheskään niin paljon kuin tasamaalla, mutta kylmä ulkona silti on. Taivas on mennyt pilveen, ja lumi leijailee timantteina otsalampun valossa.

Alueella olevasta 70 majoituspaikasta on sesongin ulkopuolella olevana torstaina käytössä vain muutama. Rauhassa saa olla, yksin omien ajatusten armoilla. Jättiläisten tarinat alkavat elää mielessäni omaa elämäänsä ja sydän havahtuu hakkaamaan tiheämmin. Toppahousut kahisevat ja huopatossut painautuvat puuterilumeen. Lenkki jää lyhyeksi, sillä vaikka Vesa on vakuutellut henkien olevan arkoja ja ystävällismielisiä, mielikuvitukseni kasvattaa pimeyteen kummajaisia, jotka vaanivat tykkylumeen kääriytyneiden kuusten takana. Kiristän askelteni tahtia ja palaan turvalliseen linnunpesään, saunon ja nukahdan nopeasti kaiken kokemani jälkeen.

arctic giant paltamo

arctic giant paltamo

Kello soi jo ennen kahdeksaa. Kiire ei ole mihinkään, paitsi ihailemaan auringonnousua. Avaan silmäni ja ehdin päästää suustani pari voimasanaa. Ilman silmälaseja maisema näyttää hunnuttuneen harmaaseen hernerokkasumuun. Se niistä huimaavista näkymistä, huokaan. Sitten ujutan lasit päähäni ja olen pudota hämmästyksestä sängyltä. Näkymä on järisyttävä.

Mitään tällaista en ole elinaikanani nähnyt. Kainuulainen korpimaisema on maalattu valkoisen ja sinisen eri sävyillä, ja se näyttää jatkuvan loputtomiin. Aurinko on vielä horisontin takana, mutta värjää jo taivaanrantaa punaisellaan. Hengästyttää ja harmittaa hurjasti, etten voi jakaa kokemusta kenenkään kanssa. Kaappaan kameran syliini ja otan kymmeniä kuvia, vaikka tiedän, ettei yksikään otoksista anna oikeutta sille hengästyttävälle kauneudelle, jota olen päässyt todistamaan.

arctic giant paltamo

arctic giant paltamo

arctic giant paltamo

Juon nopeasti lasin mehua ja hyppään toppavaatteisiini. Aamiainen saa nyt unohtua, tärkeämpää on päästä kokemaan maisema kaikilla aisteilla. Pakkanen on kiristynyt, aamun sininen hetki on jo alkanut kurottaa kohti päivänvaloa. Otan juoksuaskelia, ryntäilen hangessa päättömästi kohti nousevaa aurinkoa. Kipuan lumilämpäreen päälle ja viritän kamerani valmiiksi.

Hädin tuskin ehdin painaa laukaisinta kahta kertaa, kun isäntä huutelee panneensa kahvin porisemaan. Mutta sitä ennen hän johdattaa minut päärakennuksen keskellä kohoavaan torniin. Annan kameran laulaa.

arctic giant paltamo

arctic giant paltamo

Sydän tahtoo jälleen kerran pakahtua. Miten paljon kotimaassa onkaan nähtävää, uskomattomia paikkoja, jotka salpaavat hengen! Miten ihmeellinen luonto, joka saa leuan loksahtamaan sijoiltaan ja miten käsittämättömiä kokemuksia, jotka jättävät syvän jäljen. Mikä meitä vaivaa, miksi me emme näe metsää puilta, vaan hyppäämme koneeseen planeetan hyvinvointia uhmaten, ja kiidämme Kaukoitään?

Ravistelen itseni irti ahdistavista ilmastonmuutosajatuksista ja laskeudun tornista maan tasalle. Vesa kertoo, että jälkikasvu on hänen onnekseen ilmoittanut innokkuudestaan jatkaa vanhempien työtä. Yksi heistä on rakentanut päärakennuksen läheisyyteen snowtube-radan. Kikatan ja kiljun, ja lasken mäen kolme kertaa. Punaisin poskin ja hymy huulilla astun sisään saliin, jossa kuuma teekupponen höyryää ja emännän leipoma lämmin nokkospulla tuoksuu.

Vilkaisen kelloa. Juna puksuttaa jo Oulusta kohti Paltamoa ja lähdön hetki on väistämättä edessä. Lumikenkäilemään en ehtinyt, mutta onneksi maisemia sai ihailla sisätiloistakin. Vajaa vuorokausi jättiläisten kotikonnuilla riitti vakuuttamaan minut, tahdon tänne takaisin, ehkä jo kuluvana keväänä. Nyt kuitenkin pakkaan haikeana laukkuni ja heitän sen isännän auton takakonttiin. Arctic Giant ja sen jättiläiset jäävät odottamaan uusia vieraita.

arctic giant paltamo

Kun katsoo maailmaa jättiläisen silmin, näkee kauas ja tuntee isosti. Kiitos unohtumattomasta kokemuksesta, Arctic Giant. Olen lumoutunut.

Kosken kuohuista korsupiknikille – Kotkan-Haminan seutu kutsuu seikkailuun!

Yhteistyössä: Visit Kotka-Hamina

Yöunet olivat jääneet lyhyiksi. Huitelin tiistaista perjantaihin Naantalissa Pyhän Birgitan oopperaseurueessa ja painoin pääni tyynyyn vasta puoli yhden aikaan lauantaina vastaisena yönä. Herätyskello soi ennen seitsemää, sillä kahdeksalta oli oltava Kiasman turistibussipysäkillä. Kotkan-Haminan seutu kutsui seikkailuun.

merikeskus vellamo

merikeskus vellamo

merikeskus vellamo

Lähdin matkaan reteästi ja henkseleitä paukutellen. Pressimatka ei velvoita kirjoittamaan, joten ajattelin julkaisevani vain instastoorin sieltä ja toisen täältä. Tägäileväni tahoja ja ihmisiä, sillä lailla kevyesti ja ilman suurempia ponnistuksia. Rankan lauluviikon jälkeen takki oli paitsi auki, myös tyhjää täynnä. Ja jos rehellisiä ollaan en odottanut yhtään mitään, ajatukset olivat jo sunnuntai-iltapäivässä, ja päiväunilla, joille aioin pötkähtää heti kotiin palattuani.

merikeskus vellamo

merikeskus vellamo

Sitten kävi niin, kuten usein käy, kun ennakko-odotuksia ei ole. Kotkan-Haminan seutu tai KotHam Adventure, joksi yönyliretkeä leikkisästi kutsuttiin, teki yllätyshyökkäyksen heti ensimmäisessä kohteessa. Merikeskus Vellamo loksautti leukani melkein sijoiltaan jo pelkällä arkkitehtuurillaan. Lisää leukojen loksuntaa oli kuultavissa sisätiloissa, kun oppaat kierrättivät meitä pitkin merimuseota. Näyttelyt ovat laajoja ja niihin tutustumiseen pitäisi todennäköisesti varata kokonainen päivä. Kuulostaa ihan minilomalta. Jospa tänä syksynä jätetäänkin jo perinteeksi muodostunut Pariisi väliin ja matkustetaan lähelle, Kotkaan?

merikeskus vellamo

Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kertani Kotkassa (eikä muuten Haminassakaan, vaikka niin itselleni uskottelin). Historian hämäriin on pölyttynyt aikakausi, jolloin ensimmäinen avomieheni asui ja opiskeli näillä kulmilla. Muistot eivät ole mairittelevia, sillä silloin elettiin jo lopun alkua. Mieleen on pinttynyt karu opiskelijakämppä ja kiinalainen ravintola, jossa illastettuamme voin pahoin koko seuraavan yön. Muutamia vuosia myöhemmin olen piipahtanut ystäväni lukaalissa ja istunut Kotkan kirkossa läpi kolmituntisen kärsimysnäytelmän. Valoisana elokuun viikonloppuna kaupunki on kaukana mielikuvistani. Puistot kutsuvat piknikille ja satama syömään hullun halpaa, mutta samalla kaupungin parasta lohikeittoa. Meri on läsnä kaikkialla. Tajuan, etten voikaan ohittaa kaikkea näkemääni olankohautuksella, sillä tämä seutu alkaa vähitellen hiipiä ihoni alle.

Haminaan ei samanlaista suhdetta ole – tai niinhän minä luulin. Bussin ajaessa hitaasti pitkin ympyränmuotoisen asemakaavan katuja kuulen, kun pääni sisällä avautuu uusia yhteyksiä. Kun ohitamme reserviupseerikoulun massiivisen rakennuksen, suustani pääsee huudahdus. Minähän olen ollut täällä ennenkin! Yli 20 vuotta sitten seisoin tuolla hiekkakentällä päälläni iltapuku ja päässäni kampaajan taiteilema nuttura. RUK:n tanssiaiset olivat monipäiväinen spektaakkeli, jonne olin rekrytoinut myös muutaman opiskelukaverin daameiksi reserviupseereille, joilla ei omaa tyttöystävää ollut. Ohjelmallisessa iltajuhlassa edellä mainittu eksäni esitti Freddie Mercurya – nahkalippalakki päässä ja kurkku punaisten sukkahousujen lahkeessa. Voi hyvä luoja sentään. Tästähän on muotoutumassa varsinainen nostalgiatrippi.

koskiuinti

kotham adventure

Kauan en ehdi muistoissani märehtiä, sillä bussillinen vaikuttajia kaartaa kohti Kymijokea, jota kuulemma Suomen Amazoniksikin kutsutaan. Ohjelmassa on joogaa, koskenlaskentaa ja koskiuintia Erämys-Keisarinkoskien tiluksilla. Minä valitsen viimeisimmän, sillä kahta ensin mainittua olen männävuosina kokeillut. Jännittää niin vietävästi. Jännittää, onko vesi kylmää, jännittää, millaisiin kuohuihin meidät määrätään ja jännittää, jos olenkin ainoa, jota jännittää. Kun käy ilmi, ettei meillä olekaan luvattuja märkäpukuja käytössä, jännittää vieläkin enemmän. Kenkiäkin on vain isojalkaisille, mutta kuulemma pelkät sukat pitävät kosken kivillä ja kallioilla muutenkin paremmin.

koskiuinti

koskiuinti

Kypärät päässä ja pelastusliivit puettuina lastaamme itsemme suureen kumiveneeseen. Vesi tuntuu lämpimältä, yksi huolenaihe siis vähemmän. Kaikkia muitakin jännittää, en ole ainoa, joka kiemurtelee pelkästä koskiuinnin ajatuksestakin. Mars mukavuusalueelta ulos, siellä ne parhaimmat kokemukset odottavat. Kumivene kiinnitetään kosken partaalla olevaan tolppaan ja meidät tuupataan yli laidan. Vettä on vain puoleen sääreen ja sukat pitävät vedenalaisella kalliolla hyvin, kuten luvattu oli. Sitten heittäydymme virran vietäviksi, suoraan kuohuja päin. Vettä menee nenään ja korviin, kallion pinta raapii takapuolta. Haa, miten hauskaa! (koskiuinnin dronekuvat: Visit Kotka-Hamina, lähikuvat: Joni Helminen)

koskiuinti

koskiuinti

Pikaisen kuuman suihkun, nokipannukahvien ja ampiaisepisodien jälkeen matka jatkuu Harjun oppimiskeskuksen kartanomiljööseen. Illallinen odottaa jo vuonna 1816 rakennetussa ja museoviraston suojelemassa päärakennuksessa.

harjun kartano

Harjun kartano

harjun kartano

Harjun kartano

Ja jottei ilta loppuisi lyhyeen, köröttelemme ruokailun jälkeen vielä muutaman kilometrin matkan rantasaunalle, jossa meitä viihdyttää Noble Brass -vaskiviisikko. Janon sammuttavat paikallisen Takatalo & Tompuri -panimon tuotteet ja tunnelma on kuin kotibileissä sipsipusseja, karkkikulhoja ja limppareita myöten. Minä, maailman suurin vilukissa, uin kylmässä meressä kolme kertaa. Lauteilla tutustun uusiin ihmisiin ja höpötän vanhojen tuttujen kanssa. Tanssin letkajenkkaa ja laulan torvisoittokunnan mukana. Hymy on herkässä.

takatalo tempura

noble brass

Eikä tässä suinkaan vielä kaikki. Paras on vielä edessäpäin. Ilmoittautuessani KotHam Adventureen valitsin toiselle päivälle aktiviteetiksi kalliolaskeutumisen. Pettymys oli suuri, kun ryhmä olikin jo täynnä. Minulle oli varattu paikka korsupiknikille. Ei kuulosta kovin mediaseksikkäältä, vai mitä? Niinhän sitä luulisi.

majuri notz

salpapolku

Virolahden Bunkkerimuseo on pieni, mutta vaikuttava. Heti kärkeen on myönnettävä erityismaininta oppaallemme, Erkki Rikkolalle, joka eläytyy Majuri Notzin rooliin pikkutarkkoja yksityiskohtia myöten. Museokierroksen jälkeen puemme yllemme autenttiset maastotakit ja heitämme selkään reput, joiden sisällä kolisevat metalliset mukit, pakit ja lusikkahaarukat. Majuri johdattaa meidät juoksuhautoja pitkin sisälle bunkkereihin ja korsuihin. Kuljemme Salpalinjaa myötäilevää Salpapolkua pitkin. Metsätietä reunustaa panssarivaunuesteeksi rakennettu, tonneja painavien kivien rivistö. Näissä maisemissa on liikkunut myös Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas.

majuri notz

korsupiknik

1940-luvun ensimmäisinä vuosina rakennetulla Salpalinjalla ei koskaan taisteltu. Sen rakentamiseen osallistui noin 35 000 miestä ja 2000 lottaa, jotka huolehtivat muonituksesta. Yksin Virolahdella on 137 teräsbetonikorsua. Me, valiovaikuttajista koottu tiedotuskomppania, poikkeamme polulta metsään ja marssimme halki sammalmättäiden kohti majoituskorsua numero 115. Laskeudumme korsun ovelle köysikaiteeseen tukien ja astumme ovesta sisään.

korsupiknik

korsupiknik

Sisällä on hämärää, seuraamme lyhtyjen himmeää valoa syvemmälle kosteaan korsuun. Perimmäisessä huoneessa hääräävät lottapukuun sonnustautuneet Miia ja Emmi. Pöytään on katettu monenmoista sorttia karjalanpiirakoista porokeittoon, ja rieskasta pullapitkoon. Vegaanitkin on otettu huomioon. Kaivamme pakit esiin ja täytämme ne höyryävän kuumalla sopalla. Taas kerran olemattomat odotukseni ylitetään. En osannut kuvitella mitään lähellekään tämän kaltaista. Korsupiknikin sijaan kutsuisin tätä kokonaisvaltaiseksi elämykseksi. Melkein harmittaa niiden puolesta, jotka ovat valinneet toisin.

majuri ja lotat

Jäljellä on enää kotimatka takaisin Helsinkiin. Bussissa käy tasainen puheensorina, ja somen kuvavirta täyttyy kovaa vauhtia kymäläisistä kokemuksista. Univeloista viis, KotHam Adventure koukutti kerrasta!

Vaikuttajille suunnatun #KotHamAdventure-seikkailun järjesti Visit Kotka-Hamina. Kiitos, kun sain olla mukana!