Kosken kuohuista korsupiknikille – Kotkan-Haminan seutu kutsuu seikkailuun!

Yhteistyössä: Visit Kotka-Hamina

Yöunet olivat jääneet lyhyiksi. Huitelin tiistaista perjantaihin Naantalissa Pyhän Birgitan oopperaseurueessa ja painoin pääni tyynyyn vasta puoli yhden aikaan lauantaina vastaisena yönä. Herätyskello soi ennen seitsemää, sillä kahdeksalta oli oltava Kiasman turistibussipysäkillä. Kotkan-Haminan seutu kutsui seikkailuun.

merikeskus vellamo

merikeskus vellamo

merikeskus vellamo

Lähdin matkaan reteästi ja henkseleitä paukutellen. Pressimatka ei velvoita kirjoittamaan, joten ajattelin julkaisevani vain instastoorin sieltä ja toisen täältä. Tägäileväni tahoja ja ihmisiä, sillä lailla kevyesti ja ilman suurempia ponnistuksia. Rankan lauluviikon jälkeen takki oli paitsi auki, myös tyhjää täynnä. Ja jos rehellisiä ollaan en odottanut yhtään mitään, ajatukset olivat jo sunnuntai-iltapäivässä, ja päiväunilla, joille aioin pötkähtää heti kotiin palattuani.

merikeskus vellamo

merikeskus vellamo

Sitten kävi niin, kuten usein käy, kun ennakko-odotuksia ei ole. Kotkan-Haminan seutu tai KotHam Adventure, joksi yönyliretkeä leikkisästi kutsuttiin, teki yllätyshyökkäyksen heti ensimmäisessä kohteessa. Merikeskus Vellamo loksautti leukani melkein sijoiltaan jo pelkällä arkkitehtuurillaan. Lisää leukojen loksuntaa oli kuultavissa sisätiloissa, kun oppaat kierrättivät meitä pitkin merimuseota. Näyttelyt ovat laajoja ja niihin tutustumiseen pitäisi todennäköisesti varata kokonainen päivä. Kuulostaa ihan minilomalta. Jospa tänä syksynä jätetäänkin jo perinteeksi muodostunut Pariisi väliin ja matkustetaan lähelle, Kotkaan?

merikeskus vellamo

Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kertani Kotkassa (eikä muuten Haminassakaan, vaikka niin itselleni uskottelin). Historian hämäriin on pölyttynyt aikakausi, jolloin ensimmäinen avomieheni asui ja opiskeli näillä kulmilla. Muistot eivät ole mairittelevia, sillä silloin elettiin jo lopun alkua. Mieleen on pinttynyt karu opiskelijakämppä ja kiinalainen ravintola, jossa illastettuamme voin pahoin koko seuraavan yön. Muutamia vuosia myöhemmin olen piipahtanut ystäväni lukaalissa ja istunut Kotkan kirkossa läpi kolmituntisen kärsimysnäytelmän. Valoisana elokuun viikonloppuna kaupunki on kaukana mielikuvistani. Puistot kutsuvat piknikille ja satama syömään hullun halpaa, mutta samalla kaupungin parasta lohikeittoa. Meri on läsnä kaikkialla. Tajuan, etten voikaan ohittaa kaikkea näkemääni olankohautuksella, sillä tämä seutu alkaa vähitellen hiipiä ihoni alle.

Haminaan ei samanlaista suhdetta ole – tai niinhän minä luulin. Bussin ajaessa hitaasti pitkin ympyränmuotoisen asemakaavan katuja kuulen, kun pääni sisällä avautuu uusia yhteyksiä. Kun ohitamme reserviupseerikoulun massiivisen rakennuksen, suustani pääsee huudahdus. Minähän olen ollut täällä ennenkin! Yli 20 vuotta sitten seisoin tuolla hiekkakentällä päälläni iltapuku ja päässäni kampaajan taiteilema nuttura. RUK:n tanssiaiset olivat monipäiväinen spektaakkeli, jonne olin rekrytoinut myös muutaman opiskelukaverin daameiksi reserviupseereille, joilla ei omaa tyttöystävää ollut. Ohjelmallisessa iltajuhlassa edellä mainittu eksäni esitti Freddie Mercurya – nahkalippalakki päässä ja kurkku punaisten sukkahousujen lahkeessa. Voi hyvä luoja sentään. Tästähän on muotoutumassa varsinainen nostalgiatrippi.

koskiuinti

kotham adventure

Kauan en ehdi muistoissani märehtiä, sillä bussillinen vaikuttajia kaartaa kohti Kymijokea, jota kuulemma Suomen Amazoniksikin kutsutaan. Ohjelmassa on joogaa, koskenlaskentaa ja koskiuintia Erämys-Keisarinkoskien tiluksilla. Minä valitsen viimeisimmän, sillä kahta ensin mainittua olen männävuosina kokeillut. Jännittää niin vietävästi. Jännittää, onko vesi kylmää, jännittää, millaisiin kuohuihin meidät määrätään ja jännittää, jos olenkin ainoa, jota jännittää. Kun käy ilmi, ettei meillä olekaan luvattuja märkäpukuja käytössä, jännittää vieläkin enemmän. Kenkiäkin on vain isojalkaisille, mutta kuulemma pelkät sukat pitävät kosken kivillä ja kallioilla muutenkin paremmin.

koskiuinti

koskiuinti

Kypärät päässä ja pelastusliivit puettuina lastaamme itsemme suureen kumiveneeseen. Vesi tuntuu lämpimältä, yksi huolenaihe siis vähemmän. Kaikkia muitakin jännittää, en ole ainoa, joka kiemurtelee pelkästä koskiuinnin ajatuksestakin. Mars mukavuusalueelta ulos, siellä ne parhaimmat kokemukset odottavat. Kumivene kiinnitetään kosken partaalla olevaan tolppaan ja meidät tuupataan yli laidan. Vettä on vain puoleen sääreen ja sukat pitävät vedenalaisella kalliolla hyvin, kuten luvattu oli. Sitten heittäydymme virran vietäviksi, suoraan kuohuja päin. Vettä menee nenään ja korviin, kallion pinta raapii takapuolta. Haa, miten hauskaa! (koskiuinnin dronekuvat: Visit Kotka-Hamina, lähikuvat: Joni Helminen)

koskiuinti

koskiuinti

Pikaisen kuuman suihkun, nokipannukahvien ja ampiaisepisodien jälkeen matka jatkuu Harjun oppimiskeskuksen kartanomiljööseen. Illallinen odottaa jo vuonna 1816 rakennetussa ja museoviraston suojelemassa päärakennuksessa.

harjun kartano

Harjun kartano

harjun kartano

Harjun kartano

Ja jottei ilta loppuisi lyhyeen, köröttelemme ruokailun jälkeen vielä muutaman kilometrin matkan rantasaunalle, jossa meitä viihdyttää Noble Brass -vaskiviisikko. Janon sammuttavat paikallisen Takatalo & Tompuri -panimon tuotteet ja tunnelma on kuin kotibileissä sipsipusseja, karkkikulhoja ja limppareita myöten. Minä, maailman suurin vilukissa, uin kylmässä meressä kolme kertaa. Lauteilla tutustun uusiin ihmisiin ja höpötän vanhojen tuttujen kanssa. Tanssin letkajenkkaa ja laulan torvisoittokunnan mukana. Hymy on herkässä.

takatalo tempura

noble brass

Eikä tässä suinkaan vielä kaikki. Paras on vielä edessäpäin. Ilmoittautuessani KotHam Adventureen valitsin toiselle päivälle aktiviteetiksi kalliolaskeutumisen. Pettymys oli suuri, kun ryhmä olikin jo täynnä. Minulle oli varattu paikka korsupiknikille. Ei kuulosta kovin mediaseksikkäältä, vai mitä? Niinhän sitä luulisi.

majuri notz

salpapolku

Virolahden Bunkkerimuseo on pieni, mutta vaikuttava. Heti kärkeen on myönnettävä erityismaininta oppaallemme, Erkki Rikkolalle, joka eläytyy Majuri Notzin rooliin pikkutarkkoja yksityiskohtia myöten. Museokierroksen jälkeen puemme yllemme autenttiset maastotakit ja heitämme selkään reput, joiden sisällä kolisevat metalliset mukit, pakit ja lusikkahaarukat. Majuri johdattaa meidät juoksuhautoja pitkin sisälle bunkkereihin ja korsuihin. Kuljemme Salpalinjaa myötäilevää Salpapolkua pitkin. Metsätietä reunustaa panssarivaunuesteeksi rakennettu, tonneja painavien kivien rivistö. Näissä maisemissa on liikkunut myös Aku Louhimiehen Tuntematon sotilas.

majuri notz

korsupiknik

1940-luvun ensimmäisinä vuosina rakennetulla Salpalinjalla ei koskaan taisteltu. Sen rakentamiseen osallistui noin 35 000 miestä ja 2000 lottaa, jotka huolehtivat muonituksesta. Yksin Virolahdella on 137 teräsbetonikorsua. Me, valiovaikuttajista koottu tiedotuskomppania, poikkeamme polulta metsään ja marssimme halki sammalmättäiden kohti majoituskorsua numero 115. Laskeudumme korsun ovelle köysikaiteeseen tukien ja astumme ovesta sisään.

korsupiknik

korsupiknik

Sisällä on hämärää, seuraamme lyhtyjen himmeää valoa syvemmälle kosteaan korsuun. Perimmäisessä huoneessa hääräävät lottapukuun sonnustautuneet Miia ja Emmi. Pöytään on katettu monenmoista sorttia karjalanpiirakoista porokeittoon, ja rieskasta pullapitkoon. Vegaanitkin on otettu huomioon. Kaivamme pakit esiin ja täytämme ne höyryävän kuumalla sopalla. Taas kerran olemattomat odotukseni ylitetään. En osannut kuvitella mitään lähellekään tämän kaltaista. Korsupiknikin sijaan kutsuisin tätä kokonaisvaltaiseksi elämykseksi. Melkein harmittaa niiden puolesta, jotka ovat valinneet toisin.

majuri ja lotat

Jäljellä on enää kotimatka takaisin Helsinkiin. Bussissa käy tasainen puheensorina, ja somen kuvavirta täyttyy kovaa vauhtia kymäläisistä kokemuksista. Univeloista viis, KotHam Adventure koukutti kerrasta!

Vaikuttajille suunnatun #KotHamAdventure-seikkailun järjesti Visit Kotka-Hamina. Kiitos, kun sain olla mukana!

Sky Kitchen & View – huippuruokaa ja huimaavia näköaloja Ounasvaaralla

Yhteistyössä: Sky Kitchen & View

Kaivan kännykästäni sähköpostin. Pitkähihaisia ei välttämättä tarvita, siinä lukee. Mitä vähemmän teillä on päällä, todennäköisesti sen parempi. Ei, emme ole menossa hikoilemaan jumppatunnille tai iltalenkille heinäkuiseen metsään, vaan seisomme kylpyhuoneen peilin edessä ja ehostamme itseämme illallista varten. Rovaniemellä, Ounasvaaran huipulla sijaitseva Sky Kitchen & View on mitä ilmeisimmin kuumaakin kuumempi ravintola. Noudatamme neuvoa, pukeudumme vilpoisiin kesämekkoihin ja tilaamme taksin.

sky kitchen & view ounasvaara

Odotukset ovat korkealla, sillä olen päässyt maistamaan ravintolan upeita annoksia ennenkin. Sky Kitchen & View hurmasi maisteluannoksillaan jo tämän kesän Taste of Helsingissä, jossa se nousi ylivoimaiseksi suosikiksi kaikkien 11 ravintolan joukosta. Sekä kaskinauris-annos että tattikinuski-jälkkäri oli pakko tilata useampan kertaan tapahtuman aikana. Ja siitähän se ajatuskin sitten lähti. Lentolippu Rovaniemelle oli jo hankittuna, enää puuttui vain pöytävaraus.

ounasvaara

Heti hurautettuamme taksilla tunturin laelle tajusimme tehneemme vakavan virheen. Taksi olisi ehdottomasti pitänyt ohjeistaa ajamaan Ounasvaaran juurelle. Ainoa oikea tapa nousta tunturiin on nimittäin hissi. Tuolihissi palvelee kesäisinkin, joten mikäpä sen ihanampaa kuin ihailla vaaramaisemia kesämekon helmojen hulmutessa lempeässä suvituulessa, kun tuolihissi natisee leppoisaa vauhtia ylöspäin.

sky kitchen view ounasvaara

Hotellin ja ravintolan ulkokuori hämää. Taksikuskin mukaan joka toinen ulkomaalainen turisti valahtaa valkoiseksi rakennuksen nähtyään. Tämäkö todella on hotelli? Huoneissa en ole käynyt, mutta ravintolasali on klassisen tyylikäs. Toki aikaa nähnyt, mutta valoisa ja kaikin puolin miellyttävä. Lämpötilasta ei voi sanoa samaa. Siskoni rannetietokone näyttää +33 astetta. Ravintolasalin ikkunat ovat suuret ja ne avautuvat ilta-aurinkoon. On niin kuuma, että voi sulaa.

Mutta me emme valita, sillä keittiössä on taatusti vieläkin kuumempaa. Ikkunoista avautuva näköala salpaa hengen. Ilta-aurinko värjää ravintolasalin keltaisellaan. Ikkunan ohi jolkottaa poro. Ympärillämme leviää pohjoinen vaaramaisema.

ounasvaara

Keittiön tervehdyksenä pöytään kannettu vegaaninen omenafenkolikeitto on ihanaa. Kelopuusta valmistetun leipälaudan päällä on tummaa leipää, joka on leivottu appelsiinimehuun. Ruskealla voilla aateloitu voi on täydellinen makupari makean leivän kanssa. Keliaakikkosiskoni on otettu hyvin huomioon: pehmeä gluteeniton leipä on aseteltu voipaperin päälle, jotta leipälautasena käytetystä kelokiekosta ei tarttuisi murustakaan mukaan.

sky kitchen view ounasvaara

sky kitchen view ounasvaara

sky kitchen view ounasvaara

Ensimmäinen kaato viiniä on sekin paitsi biodynaaminen, myös vegaaninen. Kirkastamaton Weisburgunder on Weingut Beck -viinitalon rakkaudella tuottama. Isältään viinintuottajan tittelin perinyt Judith panostaa määrän sijaan laatuun ja onkin lausahtanut, että kuka tahansa voi tehdä maailmanluokan viiniä, vain minä voin tehdä tämän viinin tässä ja nyt. Siinä hän on harvinaisen oikeassa. Oikeammin ei voisi tätä illallista aloittaa.

sky kitchen view ounasvaara

sky kitchen view ounasvaara

Seuraavaksi pöytään saapuu lempiaineksiani, naurista ja kyssäkaalia. Yhteistyössä Anu Pentikin kanssa suunnitellulle lautaselle on aseteltu nauristartaria ja pikkelöityä kyssäkaalia, persiljamajoneesia, tattarikeksiä ja savustettua kananmunavalkuaista. Nättiä ja maistuvaa. Oikein asiallinen alkuruoka.

Toinen alkuruoka kutkuttelee makuhermojani erityisellä tavalla. Broilerinmaksamousse, omenahillo ja kuusenkerkällä maustettu briossi ovat taivaallinen yhdistelmä. Tekisi mieleni kopauttaa ruokailuvälineitäni pari kertaa pöytää vasten kuin Masterchef-tuomarit silloin, kun ruoka on erinomaisen onnistunutta. Kun kylkeen kaadetaan vielä lasillinen jälkkäriviinin aromeilla varustettua alsassilaista grand cruta, huutaa suuni silkkaa hallelujaa! Kirpeän omenan ja lempeän maksamoussen liitto on ehdottomasti painettava muistiin myös kotikokkailuja varten.

sky kitchen view ounasvaara

sky kitchen view ounasvaara

Kolmantena ruokalajina tarjoillaan sienirisottoa, grillattuja broccolinejä ja timjamilientä. Ensimmäisen haarukallisen syötyään siskoni toteaa, että tämän jälkeen mikään risotto ei tunnu miltään. Maku on todella intensiivinen. Nyökkään hyväksyvästi, mutta sen sijaan, että unohtaisin risoton valmistuksen omassa keittiössä, otan haasteen vastaan ja tähtään korkealle. Rima on nyt asetettu.

sky kitchen view ounasvaara

Pääruokana on itseoikeutetusti poroa. Annokset kiikuttaa eteemme kokki, joka on kotoisin mistäpä muualtakaan kuin Lapista. Poron sisäfileen seuralaisina köllöttelevät paahdettu juuriselleri, kesäkaali, sipulipyree ja puolukkakreemillä kruunattu, perunajauhoihin ja viiniin leivottu gluteeniton veripalttu. Kastikkeeksi on redusoitu poron luista keitetty liemi, johon on lisätty poron rasvaa hienoksi jauhettuna. Kastike on kermainen, mutta tippaakaan kermaa ei ole lisätty. Vatsa alkaa olla jo ääriään myöten täysi, mutta vastaväitteistä huolimatta kaavimme leivänpalalla viimeisetkin pisarat suihimme.

sky kitchen view ounasvaara

sky kitchen view ounasvaara

Suu raikastetaan vadelmalla ja lakritsilla, sen jälkeen jälkiruokavatsa vetää uhmakkaasti vielä mansikkaa, valkosuklaata ja vaniljaa. Palvelu on asiantuntevaa ja ensiluokkaista, mutta samalla riittävän rentoa. Hymy on herkässä, vaikka olosuhteet näillä helteillä ovat varmasti tavallista haastavammat. Arvostamme.

ounasvaaran näkötorni

ounasvaara

Ravintolan viimeiselle seurueelle jälkiruoka tarjoillaan kattoterassille. Meille riittävät maisemat, sillä aurinko häikäisee vielä yhdeksän jälkeenkin. Korkkarit vaihtuvat tennareihin, sillä paluumatka hotellille tehdään jalan. Aurinko laskee pilvien taakse juuri, kun kipuamme vaaran huipulla seisovan näkötornin ylimälle tasolle. Ilta ei olisi täydellisempi voinut olla.

sky ounasvaara

Tänne on tultava uudelleen. Tuolihissillä – suksien kanssa tai ilman. Kiitos Sky Kitchen & View, todistit, että lapsuuden kotikaupungistani on kehkeytynyt todellinen ravintolakaupunki!

Illallisen tarjosi Sky Kitchen & View.

Ägräs Distillery, Kuura Cider ja Fiskarsin Panimo – Kolmen juomatuottajan kierros Fiskarsissa

Yhteistyössä: Ägräs Distillery ja kolmen tuottajan kierros

Ystävän auto kaartaa Fiskarsin ruukkikylän idylliselle raitille. Parkkipaikat ovat täynnä moottoripyöriä ja matkailuautoja. Ilmeisen suosittu viikonloppuretkikohde tämä ruukkimiljöö, vaikka eihän se mikään ihme ole. Vanhoja, koristeellisia puutaloja, kylän poikki virtaava vesi, romanttisia siltoja, pieniä putiikkeja ja vieri vieressä kivoja kahviloita. Minun muistoni kylältä ovat kuitenkin, köh, jokseenkin erilaiset.

On vappuaatto 1994. Siinä missä nyt on parkkipaikka, jäätelökioski ja ruukkialueen ainoa elintarvikeliike oli 24 vuotta sitten elämää suurempi vappukokko. Istun Datsun 100A:n takapenkillä ja ryystän suoraan pullon suusta omppupomppua eli Marlin helmeilevää omenaviiniä. Stereoista pauhaa CatCatin Bye Bye Baby, sillä radiosta kaikuu  suorana lähetyksenä euroviisujen finaali. Joku omasta mielestään helevetin kova jätkä testailee kuolemattomuutensa rajoja potkimalla palavia puita. Parkkeeramme kokon lähettyville. Loppuyö on hämärän peitossa.

Kuinka ollakaan, alkoholi on teemana samalla paikalla myös toukokuussa 2018. Olen saanut kutsun tulla tutustumaan Visit Finlandinkin palkitsemaan kolmen juomantuottajan kierrokseen*. Kylään on syntynyt artesaanituottajien keskittymä: Kuura Cider siiderimö, Fiskarsin Panimo ja uusimpana Ägräs Distillery – kansainvälisestikin jo huomioitu tislaamo, jossa valmistetaan viskiä, giniä ja akvaviittia.

Kuura Cider siiderimö

Kierros alkaa Kuuran Ciderin pienen myymälän terassilta. Osallistujat parveilevat paikalla janoisina, mekin haaveilemme kylmänä helmeilevästä aidosta siideristä. Kaikki toimijat sijaitsevat lähellä toisiaan, joten tarkoitus on kävellä paikasta toiseen. Ensin kuitenkin kurkistamme siiderimön tuotantotiloihin, jotka ovat sopivan kompaktit – toisessa päädyssä sijaitsevat suuret tankit ja tuotantolaitteistot, toisessa on sievässä rivissä ranskalaisia kuohuviinitynnyreitä, joissa valmistuu hiilihapoton villihiivasiideri. Käymme läpi valmistusprosessin vaihe vaiheelta. Informaatiota tulee sellaista tahtia, että pää ei meinaa pysyä mukana.

kuura jääsiideri

kuura siideri

Kuulemme, kuinka siideriomenoiden lajikkeet ja laatu vaihtelevat vuosittain, ja kuinka suussa pahalta maistuva omena, on erinomainen siideriomena. Kaikki valmistukseen käytetyt omenat ovat kotoisin lähialueilta, 50 kilometrin säteeltä, kuten Kemiöstä ja Lohjalta. Koska omenoiden saatavuus ja ominaisuudet vaihtelevat, tuotetaan joka vuosi omanlaisensa siideri. Nyt hyllyssä on viime vuoden syysomenoista puristettu, suodattamaton Finski.

kuura siideri

kuura siideri

Vuosi 2017 oli erinomainen omenavuosi, ja satoa tuli niin, että hedelmät olivat vaarassa mädäntyä maahan. Kuuran osakkaat päättivät perustaa omenanpelastuspartion ja pyysivät paikallisia tuomaan ylijäämäpunaposket siiderimön varastoon. Kerätyistä omenoista tuotettiin erikoiserä, joka jaettiin vain keräykseen osallistuneille. 25 omenakiloa kohden sai palkkioksi ison pullon siideriä, jota ei myyty missään muualla.

kuura siideri

Siiderimön erikoisuus on Suomessa harvinainen jääsiideri, Ice Cider, joka luokitellaan viiniksi. Se valmistetaan kanadalaisella menetelmällä jäädyttämällä omenamehu talven ajaksi ja käyttämällä lopputuotteeseen vain ensimmäisenä sulanut sokeripitoinen mehu, eli 15–20 % alkuperäisestä mehumäärästä. Puolen vuoden käymisen jälkeen pullossa on aromikasta jääsiideriä, jonka alkoholipitoisuus on reilut 10 prosenttia.

Lopuksi saamme pienet maistiaiset. Finski maistuu raikkaalta, ja se sopii taatusti hellepäivien hittijuomaksi. Jotakin jääsiideriä olen maistanut joskus viinimessuilla, mutta suomalainen versio on täysin uusi tuttavuus. Maku on intensiivinen ja makea, mutta ei liian. Ihastun sillä sekunnilla ja ostan myymälästä pullon kotiin viemisiksi, myös yksi Finski pakataan tuliaiskassiin.

kuura jääsiideri

kuura siideri

Myymälä on auki kesäisin joka päivä klo 11–17, ja siellä myydään siiderin lisäksi paikallisia herkkutuotteita ja -tavaroita. Lomasesongin ulkopuolella aukioloajat kannattaa tarkistaa siiderimön Facebook-sivuilta.

Fiskarsin Panimo

Seuraavaan kohteeseen siirrymme kävellen. Oppaamme ja panimon myynnistä ja markkinoinnista vastaava Jenni Danielsson kiitää ruukin raittia pitkin rivakoin askelin. Aurinko paistaa ja kevyt kevättuuli heilauttelee pitkin joen vartta etenevän seurueemme hiuksia. Pieni happihyppely tekee hyvää. Muutaman minuutin siirtymisen aikana olisi mukava kuulla kylän historiasta ja ohitettavista rakennuksista, vaikka perinteisestä turistikierroksesta ei olekaan kyse. Etenkin ulkomaalaiset matkaajat ottaisivat paikallistuntemuksen varmasti kiitollisina vastaan.

fiskarsin panimo ägräs destillera

fiskarsin panimo

fiskarsin panimo

Entinen Rekolan Panimo muutti muutama vuosi sitten Fiskarsiin ja vaihtoi samalla nimensä Fiskarsin panimoksi. Tuotanto pyörii vanhassa veitsi- ja auratehtaassa, joka lopetti toimintansa vuonna 2000. Rakennus ehti seistä tyhjillään useita vuosia, kunnes panimo ja naapurissa toimiva tislaamo ottivat tilan haltuun. Panimolla on yhteinen myymälä ja baari, jossa on varsin viehättävä terassi jokinäkymillä.

fiskarsin panimo

fiskarsin panimo

fiskarsin panimo

fiskarsin panimo

Haistelen humalaa ja maistelen maltaita, mutta mieleni harhailee muihin ajatuksiin tämän tästä. En ole koskaan oppinut juomaan ipaa, apaa, lagereita tai stouteja, minulle maistuvat vain happamammat lambic ja sour. Odottelen jo siirtymistä tislaamon puolelle, sillä giniä ja lonkeroa minä rakastan. Kysymyksiä satelee ja Jenni vastaa niihin perusteellisesti. Kakistelen kuivaa kurkkuani ja vilkaisen kelloa. Haaveilen jo kierroksen päättävästä tastingista.

Ägräs Distillery

Sitä ennen tutustutaan kuitenkin vielä tislaamon tiloihin. Ägräksen tisleet valmistuvat samanlaisissa pannuissa ja padoissa kuin maailmaa valloittaneen Kyrönkin. Myös motiivi tekemiselle on sama – päätuote on vuosien päästä valmistuva viski, mutta sitä ennen tehdään nopeammin tuotettuja juomia, kuten giniä ja akvaviittiä. Yksi ginierä valmistuu parhaimmillaan kahdessa viikossa. Meille kerrotaan, että ruukkikylässä toimiva Ägräs Distillery on ainoa suomalainen tislaamo, joka käyttää ginissään pelkästään suomalaisia katajanmarjoja. Muita mausteita ovat mm. puna-apila, väinönputki ja sitruunan kuori.

ägräs distillery

ägräs distillery

ägräs distillery

Tiesittekö muuten, että Suomi on maailman suurin kuminantuottaja? Kaikkea sitä oppii, kun lähtee kevätretkelle läntiselle Uudellemaalle. Siitä huolimatta maassa ei juurikaan valmisteta akvaviittia, jonka päämauste kumina on. Markkinarako on siis leveä ja Ägräs täyttää sitä parhaansa mukaan. Tulossa on myös 21 villiyrtin digestiivi, jonka maku muistuttaa unicumia (eli kavereiden kesken unkarinkokista). Iso peukku ja hatunnosto rohkealle tuotevalikoimalle, uskomalla omaan juttuun saavutetaan yleensä parhaimmat tulokset!

ägräs distillery tasting

ägräs distillery tasting

ägräs distillery tasting

ägräs distillery tasting

Lopulta päästään maistelulasien ääreen! Hanasta lasketaan tuoppeihin ensiksi Fiskarsin panimon Juhlapilsiä, Metsänhenkä ja Funky Luomua. Seurueen muut jäsenet huokailevat tyytyväisinä ja nyökyttelevät hyväksyvästi. Minä maistelen varovaisesti, mutta kaikissa on liikaa humalaa minun suuhuni.

ägräs distillery tasting

ägräs distillery tasting

ägräs distillery tasting

Onneksi meille annostellaan myös kauan kaivattua giniä ja akvaviittiä. Ihastun ensimmäiseen, mutta rakastun jälkimmäiseen. Yhdessä koivunlehtitonicin kanssa akvaviitti maistuu mahtavalle, ja kumma kyllä, se toimii myös sellaisenaan, huoneenlämpöisenä. Tätä tämän syksyn rapujuhliin, kiitos!

Loppukevennyksenä laseihimme lorautetaan änkeröä eli nokkosella maustettua lonkeroa. Juoma sai vastikään erään johtavan naistenlehden vertailussa täystyrmäyksen, mutta minun suuhuni se sopii täydellisesti, sillä makeutta on jälleen kerran vain aavistus verrattuna muihin markkinoilla oleviin ginipohjaisiin valmisteisiin.

ägräs gin

Kierros on ohi reilussa kahdessa tunnissa. Osa seurueesta jää istumaan tislaamon Tap Roomiin, mutta me suuntaamme jäätelölle jokirantaan. Tällä kertaa ei ole aikaa jäädä hengailemaan ruukin idyllisille puistokäytäville, mutta sekin aika tulee varmasti vielä. Kiitos Fiskars ja seuraavaan kertaan!

Ägräs Distillerylla ja Fiskarsin panimolla on yhteinen puoti sekä baari ja terassi Tap Room, joissa myydään ja tarjoillaan molempien tuotteita sekä kekseliäitä drinkkejä. Puoti on avoinna kesällä joka päivä 11–18, Tap Roomin ajankohtaiset aukioloajat kannattaa tarkistaa Ägräksen nettisivuilta. Seuraavan kierroksen ajankohtaa ja yksityiskierroksia voi tiedustella suoraan tuottajilta.

*Kierroksen tarjosivat Ägräs Distillery, Kuura Cider ja Fiskarsin Panimo.

Ps. Ägräksen gini on pehmeän ja miedon makuinen, joten sitä voi lisätä drinkkiin suhteessa enemmän kuin muita suomalaisia kollegoitaan. Muistathan myös, että artesaanigini ansaitsee seurakseen vähän paremman tonic-veden. Lue vinkit oikeaoppisen gin & tonicin sekoittamiseen täältä.