Talvilomalle etelän lämpöön vai pohjoisen pakkasiin?

Kotona kököttäminen saa nyt riittää! Valtakunnan suurin sanomalehti maalailee eteemme huojuvia palmuja, mainoskatkoilla ihastellaan bungalowin patiolle viritettyjä riippumattoja ja kadunvarsimainoksissa adunvarsimainoksissa vilahtelee valkohiekkaisia paratiisirantoja. Turkoosinvärinen meri kimaltelee kännykän ruudulla ja pastellinsävyissä säihkyvät auringonlaskut ujuttautuvat uniinkin. Kahden vuoden kurjuuden jälkeen sinäkin olet ansainnut hiekkaa varpaittesi väliin, ihanaa!

Vai onko sittenkään?

Kaipaan kyllä matkustamista, mutta varsinaista matkakuumetta kahden vuoden kotoilu ei ole onnistunut nostattamaan. On ollut aikaa ajatella. Matkakuumeilun sijaan olen hiukan huolissani. Pelkään, ettei kohta meillä ei ole neljää vuodenaikaa. Ei hitaasti herävää keväistä luontoa, ei lempeän leutoja kesäpäiviä, ei syksyn lehtien väriloistoa eikä edes hohtavia hankia. Puihin pakkautuva tykkylumi jää tätä menoa historiaan, ja samoille historian lehdille unohtuvat myös ladut, joilla saamme tänäkin talvena lykkiä muina niskasina menemään.

talvilomalle pohjoiseen

Ilmaston lämpenemisen myötä tukalien helteiden ja arvaamattomien lumimyrskyjen kaltaiset äärisäät yleistyvät, ja samalla leudot kesät ja tasaisen varmat ja pitkät talvet katoavat vähitellen. Muutos vaikuttaa myös sinun elämääsi. Luonnon monimuotoisuus kärsii, kasvit ja eläimet katoavat ja ekosysteemit natisevat liitoksistaan. Tämä ei ole mielipidekysymys, vaan kylmää faktaa, jonka pitkän aikavälin tilastot ja ensi viikolla julkaistava IPCC:n raportti todistavat. Siksi kieltäydyn kaukomaista ja matkustan mieluummin pohjoiseen.

talvilomalle pohjoiseen

talvilomalle pohjoiseen

Olen kirjoittanut aiheesta ennenkin. Kesän lapsena, juhannuksen tietämillä syntyneenä olen hurahtanut mökkielämään ja rakastan valoisia kesäkuukausia yli kaiken. Mutta minua miellyttävät myös pimenevät illat, sininet hetket ja kaamoksen hämärä, joka sallii kotiin käpertymisen ja ison pahan maailman sulkemisen neljän seinän ulkopuolelle.

Talvilomalle pohjoiseen – etätöitä, hohtavia hankia ja mutkamäkiä Sallatunturissa

Talvisin en suinkaan kaipaa kaukomaille tai etelän lempeään lämpöön. Kuuman kosteat kohteet, auringon palvominen tai huojuvien palmujen alla pötköttely eivät ole minua varten. Kun lämpömittarin lukemat ylittävät 25 asteen, hiki pisaroi iholle, päässä humisee ja muutenkin tuntuu tukalalta. Niinpä valintani on varsin helppo: hikoiluttavien helteiden sijaan matkustan pohjoiseen ja valitsen lumen ja jään. Kääriydyn kalsarikerroksiin, vuoraudun villapaitoihin, vedän jalkaani punaiset huopikkaat ja painelen ulos pakkaseen.

talvilomalle pohjoiseen

talvilomalle pohjoiseen

Pohjoisen maiseman muistot on merkitty minuun, olenhan isän puolelta perimältäni sallalainen. Metsän hiljaisuus, pakkasen narina jokaisella askeleella, eläinten polut tuoreella lumella, uteliaan kuukkelin pulputus kuusikossa ja reposet, jotka leiskuvat pohjoisella taivaalla. Tuttu puheen nuotti, paikallinen ruoka, kursulaisen rieska, sympaattiset latukahvilat, maailman parhaat munkit, ruuhkattomat rinteet sekä hyvin hoidetut ladut, joilla vastaantulijoita tervehditään joka kerta. Siinä on elämystä kerrakseen.

talvilomalle pohjoiseen

talvilomalle pohjoiseen

Oikeastaan tärkeintä on maisemanvaihdos – se naksauttaa aivot uuteen asentoon, nostaa mielialaa ja parantaa unen laatua. Kuka kaipaa palmuja, kun ikkunoista näkyy sokerihuurrutettuja puita ja talven huikaiseva valo? Suurin osa päivistä kuluu läppärin ääressä, mutta aurinkoisina tunteina keskeytämme etätyöt, sujautamme sivakat jalkaan ja lähdemme ladulle, laskettelemaan tai vaikka pulkkamäkeen. Reppuun pakataan väsleivät sekä termospullollinen kuumaa kaakaota. Tulet tehdään laavulla tai Sallatunturin huipulle rakennetun tunnelmallisen tuvan suojissa.

talvilomalle pohjoiseen

talvilomalle pohjoiseen

Kaiken tämän pääsee kokemaan ilman autoa, pöllölakanoissa lähes perille saakka puksutellen. Yöjunan päätepisteeltä matka jatkuu pikkubussilla, joka kuljettaa suoraan ekosertifioidulla sähköllä pyörivän hiihtokeskuksen kainaloon. Vielä 1990-luvulla juna kuljetti matkaajia Sallan kirkonkylälle asti. Salaa toivon, että uutta kansallispuistoa kehitettäessä harkittaisiin myös raiteiden avaamista uudelleen. Ostaisin sarjalipun saman tien.

ps. YLE Lappi haastatteli minua pari päivää sitten kysyäkseen, miten pohjoiseen voisi matkustaa halvemmalla. Minä vastasin, ja toimittaja keräsi pitkäksi venähtäneen puheeni joukosta 10 vinkkiä edullisempaan talvilomaan. Tänään julkaistuun juttuun on putkahtanut pieni painovirhepaholainen, josta voi saada käsityksen, että junan alakerrasta ostetut istumapaikkojen liput olisivat yläkertaa halvempia. Se ei pidä paikkaansa, mutta makuuhyttien kohdalla hintaeroa kyllä on, sillä yläkerran vessalliset hytit ovat alakerran vessattomia kalliimpia.

Toad-in-the-hole juureksilla eli brittiläistä perinneruokaa kasvisversiona!

Meillä on puolisoni kanssa yhteinen ihastus. Hänen nimensä on Yotam Ottolenghi, israelilaissyntyinen ja sittemmin Britanniaan kotiutunut keittiömestari, ruokakirjailija ja ravintoloitsija. Kaikki, mihin Ottolenghi kauhansa upottaa, muuttuu käsittämättömän herkulliseksi ruokataivaaksi. Hänen ruokafilosofiansa on täynnä Lähi-Idän mausteita, tuoreita raaka-aineita, sesonkiruokaa, roppakaupalla kasviksia ja superkiinnostavia makukomboja.

toad-in-the-hole

Alkuhuuma on kestänyt kohta kolme vuotta, sinä aikana keittokirjahyllymme on täydentynyt kahdella kulmistaan jo käytössä kulahtaneella merkkiteoksella. Ensimmäinen on iki-ihana Flavour ja toinen, uudempi tuttavuus, josta kokataan tänään, kantaa nimeä Ottolenghi Test Kitchen – Shelf Love. Sen sivuilta bongasin peribrittiläisen toad-in-the-hole-uuniruuan, joka on tuotu tähän päivään ja tuunattu Ottolenghin tapaan – tottakai.

toad-in-the-hole

Shelf Love -keittokirjan idea on nerokas. Alkuun pääsee kurkkaamalla keittiön kaappeihin tai poimimalla jääkaapista sinne unohtunut purkinpohja. Sitten etsitään opuksen hakemistosta kyseisen raaka-aineen nimi ja katsotaan, mitä siitä voisi kokata. Toad-in-the-hole löytyi tällä samalla tekniikalla. Jääkaapin vihanneslaatikon perimmäisestä nurkasta löytyi jo hieman nahistuneeksi osoittautunut lanttu. Otin kirjan käteeni ja valikoin lantturesepteistä sellaisen, jonka kaikki ainekset löytyivät valmiiksi keittiöstämme. Kuinka helppoa ja oivaltavaa!

toad-in-the-hole

toad-in-the-hole

Toad-in-the-hole on brittiläinen perinneruoka, joka koostuu Yorkshire-puddingiksi kutsutusta suolaisesta pannukakkutaikinasta sekä lihasta tai makkaroista, jotka kurkistavat uunissa paistuneen taikinan koloista kilpikonnan pään tavoin. Koska lihaa ja makkaraa ei enää keittiössämme juurikaan syödä, iloitsin suuresti Ottolenghin versiosta, jonka pääosassa olivatkin juurekset!

Pääsin jälleen soveltamaan. Vaihdoin lehmänmaidon kauramaitoon, punajuuret keltajuuriin ja porkkanaan sekä rosmariinin oksat parvekkeelle unohtuneeseen sitruunatimjamiin. Vegaaninen toad-in-the-holen kasvisversio ei kuitenkaan ole, sillä pannaritaikinaan tulee kaksi kananmunaa ja valmiissa dijon-sinapissa on kermaa. Munat voi toki korvata vaikkapa vegaanisella jugurtilla, mutta huomioi silloin, ettei pannariin nouse silloin muhkeita kuplia ja varsinainen toad-in-the-hole-efekti jää syntymättä. Maku on siitä huolimatta varmasti hyvä!

toad-in-the-hole

toad-in-the-hole

Resepti perustuu pitkään paahdettujen ja vaahterasiirapilla aateloitujen juuresten mielettömään makumaailmaan, joka ei todellakaan lihaa kaipaa. Juurekset voit valita vapaasti omien mieltymystesi mukaan ja kokeilla lantun, porkkanan ja sellerin sijaan vaikka palsternakkaa, juuripersiljaa ja nauriita. Olen puolittanut alkuperäisen reseptin ainekset, joten minun versiostani riittää välipalaksi neljälle tai salaatin kanssa nautittavaksi kahdelle tai kolmelle. Ottolenghi tarjoilee toad-in-the-holen sienisoosin kera, mutta koska tässä taloudessa asuu herra, joka karttaa lötköjä sieniä, me nautimme kasvispannarin raikkaa vihersalaatin kera.

toad-in-the-hole

Toad-in-the-hole juureksilla

Taikina:
2 munaa
2 dl kauramaitoa
1,5 rkl dijon-sinappia
2 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
3 rkl rypsiöljyä

Täytteet:
Yhteensä n. 600 g juureksia, esim. juuriselleriä, punajuurta, lanttua ja porkkanaa
½ dl oliiviöljyä
½ tl suolaa
Pari rouhaisua mustapippuria
1,5 rkl tomaattipyrettä
1,5 rkl vaahterasiirappia
100 g kirsikkatomaatteja
Kaksi oksaa rosmariinia tai timjamia

Lämmitä kiertoilmauuni 200 asteeseen. Jos käytät tavallista uunia, nosta lämpö 220 asteeseen.

Pilko juurekset reilun kokoisiksi suupaloiksi ja siirrä kulhoon. Lisää oliiviöljy, suola, pippuri ja tomaattipyree. Sekoita kunnolla niin, että jokainen juurespala saa osansa öljystä ja tomaattisoseesta. Levitä koko komeus väljästi pellille tai uunivuokaan. Paahda juureksia uunissa 20 minuutin ajan ja sekoita sitten joukkoon vaahterasiirappi. Jatka paahtamista vielä 15 minuuttia tai kunnes juurekset ovat saaneet mukavasti väriä.

Vispaa juuresten paahtuessa munat, kauramaito ja sinappi keskenään kunnolla sekaisin. Lisää jauhot ja suola ja sekoita taikina tasaiseksi. Anna taikinan turvota puolisen tuntia.

Kun juurekset ovat paahtuneet ja taikina turvonnut, ota n. 20 x 25 cm uunivuoka ja kaada sen pohjalle rypsiöljy. Laita vuoka 200/220-asteiseen uuniin 6 minuutiksi. Ota vuoka pois uunista ja kaada taikina sen pohjalle. Asettele sitten vuokaan paahdetut juurekset, kirsikkatomaatit sekä yrtit.

Paista 200/220-asteisessa uunissa ensin 20 minuuttia ja laske sitten lämpötilaa 180 asteeseen (jos sinulla on kiertoilmauuni ja 200 asteeseen), jos kokkaat tavallisella uunilla. Paista vielä n. 25 minuuttia tai kun taikina on saanut kauniin värin. Tarjoa toad-in-the-hole lämpimänä raikkaan salaatin kera!

toad-in-the-hole

Kommenttiloota on tälläkin kertaa avoinna! Jos päädyit kokkaamaan tämän reseptin perusteella, kerro ihmeessä kokemuksistasi. Miltä ruoka maistui ja miten se onnistui?

Rutiinien ravistelua, kekseliästä kasvisruokaa ja muita tammikuun tuumailuja

Yksi tavallinen sähköposti riitti katkaisemaan kamelin selän. Se ei sisältänyt kritiikkiä, ei haukkuja eikä huonoja uutisia, vaan yksinkertaisen kysymyksen ja siihen liittyvän, helposti toteutettavan tehtävän. Sen sijaan, että olisin vastannut viestiin, aloin haukkoa henkeäni. Iholla lainehti kylmä hiki ja kädet tärisivät holtittomasti. Päässä humisi. En ymmärtänyt, mitä minulle tapahtui. Nousin sängystä ja jäin seisomaan keskelle lattiaa. Mies googletti oireita ja totesi, että minulla on paniikkikohtaus. Elämäni ensimmäinen.

tammikuun tuumailuja

Niin alkoi tammikuu. Pötkötellen viltin alla ja hengittämiseen keskittymällä. Oli aika tarkistaa työtaakka ja luoda rutiinit, jotka jäsentäisivät yrittäjän arkea. Kännykkä jätetään yöksi makuuhuoneen ulkopuolelle, ennen kahdeksaa ylös, iso kupillinen teetä ja rauhallinen aamuhetki päivän lehden seurassa. Sitten edellisenä iltana kirjoitetun tehtävälistan kimppuun ja kirjoittamaan. Sähköpostin lukeminen on sallittua vasta klo 12 jälkeen ja työpäivä pannaan pakettiin viimeistään kuudelta. Läppärin sulkeuduttua syön välipalan, vedän lenkkivermeet päälleni ja happihyppelen äänikirja korvissani kohti Mustikkamaata. Paniikkikohtaus herätti ajattelemaan. Että perunakin kuoritaan yksi kerrallaan, eikä kaikkea tarvitse saada valmiiksi silmänräpäyksessä. Hanskat voi pudottaa perjantaina neljän aikaan, sillä viikonloppua vasten ei yksikään asiakas kaipaa minulta yhtikäs mitään. Karusellin vauhti hidastui, ahdistus helpotti ja kiireen tuntu katosi kuun puolenvälin tietämillä.

Jatkoimme tipattomalla, minä ja mieheni. Hetken mielijohteesta pois jäivät alkoholin lisäksi sokerit ja valkoiset hiilihydraatit. En kaivannut viiniä enkä saunajuomia, blini-illallisellakin lasiin kaadettiin kivennäisvettä. Olisin kyllä halunnut alkoholitonta viiniä, mutta ravintolan valikoima oli onnettoman huono. Vain Lehtikuohua, yksi nollaprosenttinen siideri ja kaksi olutta. Suklaata sen sijaan kaipasin kovasti ja pastaa, tuota lounaskoomailijan perusravintoa.

tammikuun tuumailuja

tammikuun tuumailuja

Maahan satoi pysyvä pumpulikerros. Lunta tuli ja kilot karisivat. Pakkanen nipisteli näppejä, kun tarvoimme umpihangessa pitkin talven ihmemaaksi muuttunutta pääkaupunkia. Tilasimme vitamiineja suoraan italilaisilta ja espanjalaisilta farmareilta ja adoptoimme samalla mantelipensaan ja oliivipuun. Crowd Farming oli tuttu vuosien takaa, mutta vasta nyt saimme aikaiseksi ryhtyä toimeen – kiitos vaan Satu Koivisto! Laatikollinen luomuavokadoja saapuu jo ensi viikolla suoraan ovelle, luomuna kasvatettuja appelsiineja odottelemme vielä pari viikkoa. Sitten onkin mantelisadon ja oliiviöljyn vuoro.

Kun valkeat viljat, pasta, riisi ja perunat olivat kiellettyjen listalla, kokkasimme käytännössä pelkkiä kasviksia. Jääkaapin vihanneslaatikot pullistelivat kaalinpäitä, paprikaa, parsakaalia ja punajuuria. Munakoisoista ja kesäkurpitsasta tuli vakioruokaa, tomaatit hupenivat ennätysvauhtia ja vihreät pavut katosivat kaapista ennen kuin ehdin suunnitella niille käyttöä. Maa-artisokkaakin mutusteltiin sen aiheuttamista ilmavaivoista huolimatta. Paahdoimme jumalaisia lanttupihvejä, santsasimme pannulla paistettua paksoita ja kypsensimme kukkakaalia. Kaiken huippuna menin ja rakastuin veriviholliseeni selleriin. Siitä on kiittäminen Yotam Ottolenghiä ja hänen Flavour-opustansa, jonka tilasin välittämästi, kun näin vilauksen siitä Kokkipottilan ja  Hannan sopan somefiideissä.

tammikuun tuumailuja

Pakkasen puhaltamien nietosten lisäksi kahlasimme kirjojen sivuilla. Korona teki meistä kirjaston suurkuluttajia. Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinat koukuttavat, himmeinä hohtavat timantit, kuten Annastiina Stormin Kerro, kerro ilahduttavat ja lukemattomat löydöt paikan päälle varatusta rajatusta valikoimasta yllättävät. Etenkin nyt, kun maailma on pysähtynyt, on mahtavaa uppoutua uusiin maailmoihin, joissa sattuu ja tapahtuu.

Iltaisin minä istuin sohvalla ja neuloin. Tai kudoin, kuten meillä päin sanottiin. Puikot ovat nykyään puuta, eivätkä kilise kuten kolmannen luokan käsityökerhossa, mutta asento pysyy samana. Edelleen rentoudun risti-istunnassa ja hypistelen sormillani pehmeitä lankoja. Kasarilapsen tupsupipo on saanut seuraajakseen islantilaisen villapaidan ja eväinä on meetvurstileipien sijasta keko kasviksia.

tammikuun tuumailuja

Seuraavaksi suunnitellaan kesää. Laituriremonttia, terassilaajennusta, lasiverannan tuunausta ja sen pitkän pöydän nikkarointia. Sen jonka ääreen kutsutaan ystävät, heti kun se on mahdollista. Ja syödään yhdessä. Valoa kohti, päivä kerrallaan!