Lempeän tulinen chorizo-papupata

*viinit saatu, kiitos Juomavinkki!

Jos järjestää hääjuhlat jotakuinkin kuukauden varoitusajalla, ei ehdi liikaa miettimään menua tai muitakaan tarjoiluja. Varsinkin jos vieraita on vain muutamia kymmeniä ja juhlia voisi luonnehtia ennemminkin mökkiviikonlopuksi kuin perinteisiksi hääpirskeiksi. Siksi meidän viikonlopun kestäneissä kemuissamme syötiin etkoilla pizzaa, varsinaisissa juhlissa kakkua sekä äidin ja anopin leipomia karjalanpiirakoita ja jatkoilla ystäväni isän pyydystämiä rapuja. Yöpalaksi pyöräytimme pellillisen nachoja.

chorizo-papupata

Häähumun hieman hälvennyttyä, kun Kekkosen entisen metsästysmajan salissa istui enää parikymmentä aikuisvierasta, nostimme hellalle edellisenä yönä yhden aikaan valmistuneen padan. Chorizo-papupata lusikoitiin nälkäisiin suihin ennätysajassa, ja vaikka lempeä tulisuus hetken hikoiluttikin, kattilat kaavittiin viimeistä pisaraa myöten lautasille.

chorizo-papupata

chorizo-papupata

Ei ollut tarjolla paahtopaistia tai lohta, eikä oikeastaan mitään muutakaan perinteistä juhlaruokaa, mutta hyvin tuntui sapuska silti kelpaavan. Ottakaatte siis neuvosta vaari, stressaaminen ei kannata, ei varsinkaan hääjuhlia järjestettäessä. Jos vieraat tuntevat sinut ja puolisosi, he hyvin todennäköisesti tietävät, mitä odottaa ja millaista ruokaa on tarjolla. Etenkin, jos häitä on kesässä peräkanaa useammat, voi olla virkistävää poiketa linjasta ja tarjota ihan jotain muuta. Kunhan kukaan ei jää nälkäiseksi, sillä pelkällä rakkaudella vatsat eivät valitettavasti täyty.

Hanna G kokkaa -kirjasta poimittu Chorizo-papupata on palvellut meitä hyvin ja pitkään. Ensimmäisen kerran sitä kokattiin mökillä ja myöhemmin kotioloissa, viimeksi toissapäivänä. Kaveriksi kaadoimme Bruce Jack -laatikkoviiniä*, joka istui yllättävän hyvin myös tulisemman padan kylkeen.

chorizo-papupata

Reseptistä riittää ainakin kuudelle, kahdeksallekin varmasti, jos nälkä ei ole kovin kiljuva. Pavut voi jättää pois tai korvata esim. munakoisolla tai kesäkurpitsalla, jos vatsa ei palkokasveista perusta. Muista kuitenkin silloin lisätä kasvikset pataan jo kypsennyksen alkuvaiheessa.

Lempeän tulinen chorizo-papupata

2 rkl öljyä
200 g chorizo(raaka)makkaraa
1 purjosipulin valkoinen osa
1 tl chilihiutaleita
1 tl savupaprikajauhetta
Suolaa
Mustapippuria
4 valkosipulinkynttä
6 isoa perunaa
7 dl kasvis- tai kanalientä
2 tölkkiä tomaattimurskaa
1 purkki suuria valkoisia papuja
Tuoreita yrttejä, esim. lehtipersiljaa
Smetanaa, ranskankermaa tms

Silppua purjosipuli ja valkosipuli. Kuori perunat ja lohko ne rouheiksi palasiksi. Kaada ison kattilan tai padan pohjalle loraus öljyä, kuumenna keskilämmöllä ja puristele sitten raakamakkara kuorestaan kattilaan. Kypsennä hetki ja lisää sitten sipulit ja mausteet. Huom! Jos käytät valmiiksi kypsennettyä chorizoa, heitä öljyyn ensin sipulit ja mausteet, kuullota niitä hetki ja lisää vasta sitten pilkottu makkara.

Kun sipulit ovat kuullottuneet, lisää perunat, kasvis- tai kanaliemi ja tomaattimurska. Kiehauta ja laske sitten hieman lämpöä. Anna padan pöhistä hellalla, kunnes potut ovat kypsiä. Holauta sitten mukaan valkoiset pavut ja kuumenna keitosta niin, että pavutkin lämpenevät. Tässä vaiheessa soppa on valmista syötäväksi, mutta vielä paremman siitä saat, jos maltat antaa sen tekeytyä ilman kantta pienellä lämmöllä muutaman tunnin.

Lapa lautaselle, koristele yrteillä ja smetanalla tai ranskankermalla ja leikkaa kylkeen pari palaa vaaleaa leipää.

chorizo-papupata

Chorizo-papupata sopii muuten myös kuukauden ruokahaasteen teemaan, sillä marraskuun aiheena on: ”Mitä söisit syys- tai talvimyrskyn aikaan?” Tulisuuden tuoma lämpö on omiaan näihin pimeisiin iltoihin ja hämäriin päiviin. Siispä kynttilät palamaan, viiniä lasiin ja chorizo-papupata tulille!

Kokkipottilan ja Hannan sopan lanseeraaman Kuukauden ruokahaasteen ideana on kokota hyvää ruokaa ja nauttia sesongin raaka-aineista. Jos innostut haasteesta, lisää kuvaasi hashtag #kuukaudenruokahaaste, samalla tunnisteella löydät myös muiden haastepostaukset Instagramista.

*viini saatu, kiitos Juomavinkki!

Testissä sähköläskipyörä eli e-fatbike – vauhdin hurmaa ja hohtavia hankia Sallatunturissa

Kaupallinen yhteistyö: Salla Ski Resort

Herätyskello soi puoli kahdeksalta. Kolistelen alas kelohonkamökin parvelta jyrkkiä portaita pitkin. Pesen kasvot, kaadan kupillisen teetä ja otan läppärin syliini. On tunti aikaa hoitaa työt sellaiseen kuntoon, että voin viettää loppupäivän sähköavustetun läskipyörän satulassa pöllyävän lumen keskellä. Pilvinen taivas rakoilee lupaavasti, olisikohan viimeinkin tulossa aurinkoinen päivä?

Olin alunperin menossa fatbike-retkelle yksin. Suunnittelin polkevani uutta talvipyöräilyreittiä Ruuhitunturiin ja takaisin. Puolimatkan krouvissa Ruuhitunturin huipulla odottaisivat mahtavat maisemat, kuuma kaakao ja vastapaistetut munkit. Mehustelin matkaa monta viikkoa etukäteen ja mainostin sitä myös samassa mökissä asustaneille vanhemmilleni. Samaan syssyyn kuitenkin tokaisin itsevarmana, että ei teidän tarvitse sinne suksinenne lähteä, pärjään varmasti itseksenikin, olenhan istunut sähköpyörän satulassa ennenkin. Vähänpä tiesin ja liikoja luulin.

fatbike sallatunturi

Pikkusisko innostui ideasta ja ilmoittautui pyöräilyseuraksi. Sovin Sallatunturin väen kanssa retken ajankohdan muutaman päivän päähän. Sitten sain ikäviä uutisia: Ruuhitunturin reitti on suljettu, sillä talvipyöräilyura ylittää järven, jonka pinnalle on noussut keväisten kelien myötä kymmeniä senttejä vettä. Pettymys oli suuri, sillä sieluni silmin olin kuvitellut meidän seikkailemaan kahdestaan keskelle erämaata. Hiihtokeskuksen pyörävuokraamosta ehdotettiin, että ottaisimme mukaan oppaan, jonka kanssa turvallisen reitin voisi suunnitella. Puhisin hetken itsekseni, että me, juuriltamme sallalaiset, emme todellakaan mitään oppaita tarvitse, mutta myönnyin lopulta kuitenkin. Ehkä paremmasta paikallistuntemuksesta saattaisi sittenkin olla jotain apua.

fatbike sallatunturi

Tapaamme oppaamme Jonnen vuokraamolla tasan kello kymmenen. Saamme allemme täysjousitetut ja sähköistetyt fatbike-pyörät, joiden ovh kuulemma liikkuu 4.000 euron paremmalla puolella. Aikuisten pyörässä ajajan vähimmäispituus on 150 cm, ja pian  huomaan miksi. Pyörä painaa noin 25 kiloa ja sen tanko on yllättävän ylhäällä. Jalan saaminen pyörän rungon toiselle puolelle osoittautuu nimittäin jonkinmoiseksi haasteeksi. Tällaiselle 158-senttiselle ja vähän yli 50-kiloiselle pätkälle myös pelkkä taluttaminen lumihangessa nostaa hien pintaan. Tämä taitaa olla pitempien ihmisten hommaa.

fatbike sallatunturi

Pienen alkuopastuksen ja satuloiden säädön jälkeen lähdemme liikkeelle. Olemme lentää nurin heti reitin alkumetreillä, ja itseluottamus omaan osaamiseen alkaa karista hankeen hengästyttävää vauhtia. Neljätuumaiset maastorenkaat purevat hyvin, mutta ajajan tasapaino heittää pahasti.  Vastaan tulee kävelijöitä, sillä vajaan metrin levyinen ura on tarkoitettu sekä talvipyöräilyyn että kävelyyn. Vuorotellen suustamme pääsee kiljahduksia, tuntuu siltä kuin tasapainottelisimme ohuella nuoralla. Nyt ajatus itsenäisestä Ruuhitunturin-reissusta naurattaa – miten ihmeessä kuvittelin selviäväni 16 kilometristä yksin, kun hädin tuskin pysyn pystyssä ensimmäiset 500 metriä?

Moottori avustaa vain silloin, kun polkimet rullaavat ajajan alla. Lepäämään ei siis ehdi, vaikka sähköpyörän satulassa istuukin. Ylämäessä tunne on hyvin hämmentävä. Vastus ei kasva juuri nimeksikään, vaan pyörä paahtaa eteenpäin yhtä kevyesti kuin tasamaalla.

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

Jonne pysähtelee tasaisin väliajoin odottamaan meitä. Hän varoittaa tulevista ylämäistä, kertoo mitä vaihdetta kannattaa käyttää ja mikä sähköavustuksen teho valita. Hän on pakannut meille mukaan suolaista piirakkaa, suklaapatukoita ja pannun, jolla kiehautamme Kaunisharjun laavulla kahvit ja teet. Repusta löytyy myös järeä järjestelmäkamera, joka kaulassaan oppaamme hyppää hankeen ja ikuistaa ekakertalaiset ammattlaisen ottein kuusen siimeksestä. Juttujen taso on juuri sopivanlainen ja kärsivällisyyttäkin riittää, vaikka kaadumme kumoon joka toisessa mutkassa. Ja minä hölmö olin ensin kieltäytymässä koko opastouhusta.

Tasaisin väliajoin menetämme pyörän hallinnan, pyllähdämme puuterihankeen ja kikatamme katketaksemme. Lunta on tullut edellisinä päivinä melkein puoli metriä, ja reitit ovat edelleen pöpperöisiä, sillä niitä ei ole tallattu vielä tarpeeksi. Pehmeä lumivaippa ottaa meidät hellästi vastaan, mutta yli 20-kiloinen pyörä tekee ilkeää jälkeä. Sisäreidet ovat hätää kärsimässä, sillä ne osuvat pyörän runkoon joka kerta myös silloin, kun pysähdymme tai nousemme pyörän selkään uudelleen.

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

Ajaminen alkaa pikkuhiljaa sujua, mutta puhelinta tai kameraa en vielä uskalla vauhdissa kaivaa esiin. Ajoura kulkee hiihtolatujen vierellä, ja jokainen sivakoija jää tuijottamaan peräämme. Moni pysähtyy ja alkaa kysellä, miltä ajaminen tuntuu, onko se helppoa ja selättääkö läskipyörällä jyrkemmätkin ylämäet. Vastaamme parhaamme mukaan. Parin tunnin lenkin aikana juttelen ainakin kymmenen minulle tuntemattoman reippailijan kanssa. Se on enemmän kuin Helsingissä kokonaisen kuukauden aikana. Sosiaalista porukkaa nämä lappilaiset ja hiihtoturistit.

Käännymme Kaunisharjun ladulle, jolla talvipyöräily on sallittu. Meno on tasaista, nyt uskaltaa jo katsella maisemiakin. Jonne ohjeistaa, että paras paikka ajaa on noin puoli metriä ladusta. Keskiosa on pehmämpi, sillä latukoneen tamppaa latu-urat tiukemmin. Kannattaa kuulemma myös seurailla, miten edellä ajavalla menee ja tehdä omat peliliikkeet sen mukaan. Ladun laidassa on vaativan laskun varoituskyltti. Jonne painelee jo hyvää vauhtia alamäessä, joten minäkin uskallan ottaa enemmän vauhtia. Nopeusmittari näyttää 35 km/h, kun huomaan, että edellä ajavan takarengas alkaa upota pehmeään pohjaan. Teen liian nopean korjausliikkeen ja olen sekunnissa selälläni keskellä latua. Olkapää tömähtää lumeen, ja sisäreisiin alkaa syntyä mojova mustelma, mutta muuten selviän säikähdyksellä. Onneksi kohta ollaan laavulla.

fatbike sallatunturi

fatbike sallatunturi

Kuukkeleita ei tällä kertaa näy, vaikka ne usein juuri tässä kohtaa lennähtävät kädelle herkkupalojen toivossa. Laavulla on ruuhkaa ja meiltä udellaan kokemuksia ja teknisiä yksityiskohtia. Eväspiirakat ovat jäässä, mutta sulavat nuotion lämmössä nopeasti. Takaisin suunnittelemme ajavamme Poropuiston kautta, mutta muhjuinen, vähemmän kävelty reitti osoittautuu mahdottomaksi ajaa. Käännymme kannoillamme ja ajamme tuttua reittiä takaisin hiihtokeskukselle. Joko ajouraa on tallattu nyt tarpeeksi tai sitten olemme oppineet tasapainottelemaan, mutta emme kaadu paluumatkalla kertaakaan.

Itse asiassa innostumme niin, että haemme hiihtokeskukselta pyöriin lukot ja lähdemme polkemaan kohti kirkonkylää, sillä vuokra-aikaa on vielä jäljellä. Vähennämme moottorin tehoja, sillä pyörätiellä fatbike rullaa mukavammin kuin hankien keskellä. Reisiä alkaa hapottaa nopeasti ja takaisin ajamme turbovaihteella. Matkaa kertyy yhteensä yli 30 kilometriä, mutta akkuvirrasta on kulunut vain 51 prosenttia. Jotain on siis tehty jaloillakin.

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

Aloittelijan vinkit sähköavusteiseen fatbike-talvipyöräilyyn:

1. Pukeudu lämpimästi kunnon varusteisiin. Älä kuvittelekaan lähteväsi liikenteeseen ohuilla lenkkitossuilla ja vuorettomilla hanskoilla, jos mittari on pakkasen puolella. Moottori avustaa sinua eteenpäin sen verran tehokkaasti, että lihasvoima ei lämmitä. Viimeistään viima jäädyttää varpaat ja näpit. Jos omistat laskettelukypärän, käytä sitä, myös laskettelulasit saattavat tulla ajoviimassa tarpeeseen. Kypärä kuuluu toki vuokraan, mutta oma kypärä on aina oma.

2. Varaa mukaan lämmintä vaatetta, kuumaa juomaa ja evästä tauolle. Kun pysähdyt, tulee vieläkin viileämpi. Silloin on ihanaa vetää niskaan kevytuntuvatakki tai pukea takin alle kunnon villapaita.

3. Polje mielummin pienellä vaihteella ja käännä rohkeasti moottorin tehot kaakkoon. Vuokraamon akuista pidetään sen verran hyvää huolta, että parin tunnin retki kuluttaa virrasta korkeintaan puolet.

4. Pidä pylly satulassa, etenkin ylämäessä. Kun takarenkaan päältä lähtee paino, se alkaa sutia paikallaan ja kohta oletkin jo nurinniskoin syvässä hangessa.

5. Pysyttele ajouran keskellä, sillä laidat ovat aina pehmeämpiä kuin kovaksi tallautunut keskikaista. Jos joudut pysähtymään ja laskemaan jalan maahan, varaudu siihen, että humpsahdat päistikkaa pehmeään hankeen. Jos pysähdyt ylämäessä, joudut käytännössä palaamaan takaisin tasamaalle tai taluttamaan pyörän mäen päälle (ks. kohta 4.). Fatbike ei ole kevyimmästä päästä, eli umpihangessa sitä on turha yrittää edes taluttaa.

6. Ainakin aluksi katso eteesi, keskity ajamiseen,  äläkä ihaile maisemia. Kun lumi ja fatbike löytävät yhteisen rytmin, ja opit luottamaan leveiden renkaiden pitoon, voit pikkuhiljaa alkaa katselemaan myös ympärillesi.

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

Pyörien palauttamisen jälkeen joimme kaakaot Sallatunturiin rakennetussa lumilinnassa, Snowloungessa. Munkit jäivät tällä kertaa syömättä, mutta ehkäpä ensi vuonna Ruuhitunturinkin reitti on ajokunnossa. Joka tapauksessa päätämme palata satulan selkään syksyllä uudelleen. Ruskan värjäämät lehtipuut, kirpeä ja hapekas syyskuinen ilma ja satojen kilometrien retkeilyreitistö houkuttelevat palaamaan pian. Siihen mennessä myös sisäreisien mojovat mustelmat ovat menneen talven lumia. Kaivamme kalenterit esiin heti, kun arki taas koittaa.

JonneVaahtera fatbike sallatunturi

Täysjousitetun sähköläskipyörän päivävuokra on 69 euroa, jousittamattoman saa kymppiä halvemmalla. Hintaan sisältyy kypärä ja lukko. Kahden tunnin opastettu retki pyörävuokrineen kustantaa 65 euroa per henki. Meille retken tarjosi Salla Ski Resort, ja ammattitaitoisesta opastuksesta vastasi Jonne Vaahtera, joka on ottanut myös suurimman osan tämän jutun kuvista. Vain kolme ensimmäistä ja laavulla otetut kuvat ovat minun käsialaani. Kiitos ikimuistoisesta elämyksestä, ja pikaisiin jälleennäkemisiin!

Vaaleanpunainen veriappelsiinirisotto – vielä on satokautta jäljellä!

Vielä ehtii! Vaikka veriappelsiinien satokausi alkaa maaliskuussa vedellä viimeisiään, on punaisenkirjavia vitamiinipommeja näkynyt hedelmätiskien paraatipaikoilla tälläkin viikolla. Viimeksi eilen mies kantoi lähikaupasta kotiin kassillisen taroccoja ja tänäänkin onnistuin bongaamaan niitä Redin K-Supermarketista.

veriappelsiinirisotto

Jos et ole alkuvuoden aikana veriappelsiinirisottoa lautasellesi lusikoinut, on aika ottaa kauha kauniiseen käteen ja asettua mukavasti hellan ääreen. Siirrä siis hetkeksi ajatukset syrjään arjen pakollisista puhdetöistä ja raivaa kiireiden keskelle risoton mittainen tauko. Kaada lasiin kunnon loraus valkoviiniä, sulje silmät sekunniksi ja hengitä syvään. Olet valmis aloittamaan.

Resepti on muokattu Jenni ”Uunifetapasta” Häyrisen Liemessä -blogin reseptin pohjalta. Jenni taas on saanut innoituksensa omaan versioonsa Sivumaku-sivustolta. Näin toimii ruokabloggaajayhteisö – resepti kiertää, jokainen lisää siihen oman sormenjälkensä ja maustaa mukaelmaa mielensä mukaan. Mennäänpäs sitten asiaan.

veriappelsiinirisotto

veriappelsiinirisotto

Vaaleanpunainen veriappelsiinirisotto

300 g risottoriisiä (arborio, carnaroli tai vialone)
3–4 veriappelsiinia (riippuen koosta)
4 rkl voita
2–3 salottisipulia
Pari oksaa tuoretta timjamia
1/2 dl valkoista vermuttia tai valkoviiniä
1 l kasvislientä
2 rkl turkkilaista jogurttia
2 dl raastettua parmesania
suolaa
pippuria

Ihan ensimmäiseksi silppua salottisipulit ja raasta yhden veriappelsiinin kuori. Raasta varoen, jottei kitkerää valkoista osaa kulkeudu raasteen sekaan. Purista sitten kaikista veriappelsiineistä mehu, hedelmäliha on mukava bonus. Kun raaka-aineet on valmisteltu, ota esiin parin litran kattila ja kuumenna siinä litran verran vettä. Lisää liemikuutio tai vastaava määrä fondia ja pidä liemi poreilevana.

Kuumenna korkealaitainen pannu tai laakea kattila keskilämmöllä ja sulata siinä 2 rkl voita. Kuullota salottisipulisilppu voissa ja lisää sekaan sitten risottoriisi. Heiluta kapustaa huolella muutaman minuutin ajan niin, että jokainen riisinjyvä saa kuultavan pinnan. Lisää vermutti tai valkoviini ja puolet veriappelsiinimehusta sekä raastettu kuori ja timjamin oksat. Anna nesteen kiehahtaa ja imeytyä riiseihin lähes kokonaan. Laske tässä vaiheessa lämpötilaa. Tavoitteena on, että neste poreilee, mutta ei haihdu liian nopeasti, vaan ehtii imeytyä riisinjyviin.

Lisää kasvislientä korkeintaan pari desiä kerrallaan, anna sen imeytyä riisiin lähes kokonaan ja lisää vasta sitten seuraava satsi. Muista käyttää kapustaa koko ajan, sillä risoton rakenne on sitä parempi, mitä enemmän riisin pinnasta irtoaa tärkkelystä. Maistele riisin kypsyyttä aika ajoin. Kun riisi on pehmennyt, mutta siinä on vielä purutuntumaa, lisää sekaan vielä loput veriappelsiinimehusta. Kun mehu on imeytynyt riisiin melkein kokonaan sekoita joukkoon vielä loput voista, raastettu parmesaani ja jugurtti. Mausta suolalla ja pippurilla. Lusikoi lautaselle, kaada lisää viiniä lasiin ja haarukoi veriappelsiinirisotto suuhusi, ennen kuin joku muu ehtii ensin!

veriappelsiinirisotto

ps. Jos minun laillani rakastat mehukkaita veriappelsiinejä ja vaaleaa kalaa, kokeile ihmeessä myös veriappelsiinicevicheä!