Ruuhitunturin hiihtolenkki – lipsuen latukahvilaan

Minä olen surkea hiihtäjä. Lapsuusajan hiihtokilpailuissa sijoituin aina viimeiseksi, puskin maaliin pää punaisena ja hanskat litimärkinä hiestä. En muistele yksiäkään pakkopullakisoja lämmöllä. Silti omistan murtomaasukset. Siellä ne lepäävä kellarissa, kaiken muun tavaran takana, pölyisinä ja hyljättyinä.

ruuhitunturi

Vaikka sukset ovatkin seisseet tämänkin talven varastossa, olen onnistunut kampemaan itseni ladulle jopa kahdesti. Pohjois-Karjalassa sauvoin kylmiltäni 8 kilometriä kaksi numeroa liian suurilla monoilla ja anoppiehdokkaan lipsuvilla lainasuksilla. Eilen sivakoin Sallatunturilla 17 kilometriä kaksi ja puoli numeroa liian suurilla monoilla ja siskon sinisillä peltosilla.

laturisteys

Ruuhitunturin lenkkiä oli tuumattu torstaille, sillä yöksi oli luvattu pientä pakkasta. Edeltävä päivä oli ollut kuusi astetta plussalla, joten aamulla oli odotettavissa todellinen lentokeli. Kerrankin ennuste oli oikeassa: lensin pyllylleni heti ensimetreillä. Frozen-Elsan jäälinnakin olisi kalvennut latupohjan jäisen pinnan rinnalla.

ruuhitunturi kelohonka

Pitoteipistä ei ollut ylämäissä mitään hyötyä, eikä liisterikään auttanut. Isä kokeili jopa havujen ja tuulen hangille pölläyttämän kaarnasilpun liimaamista pitovoiteeseen, ei jeesinyt sekään. Haaranousu veti sisäreidet piippuun, eikä luistelukaan onnistunut latujen väliin muodostuneella jääradalla. Niinpä naksautimme monot irti siteistä ja otimme sukset kantoon. Monojen pohjassa riitti pitoa.

ruuhitunturi

Siinä missä ylämäessä lipsui, alamäessä tökki. Latu-urat olivat aurinkoisella suojakelillä painuneet niin syvälle, että leveät monot kinnasivat kiinni yöllä kivikovaksi jäätyneen ladun laitoihin. Jos kallisti molempia suksia yhtä aikaa sisäsyrjälle, helpotti hiukan. Jokainen vähänkin jyrkempi alamäki oli riski, joka saattoi nykäistä sunnuntaihiihtäjän ladulle pitkin pituuttaan.

Ruuhitunturi

Ruuhitunturin ladun varressa on Sotkan Ämmin lähde, joka pulppuaa raikasta vettä ympäri vuoden. Hiekkapohjaan muodostuu hypnotisoivia ympyröitä, jotka muuttavat jatkuvasti muotoaan. Lähteen vesi on kirkasta ja täysin juomakelpoista. Matkaa on takana parisen kilometriä, olen aivan hiessä ja vähennän vaatetusta. Ohutkin villapaita merinopoolon ja tuulenpitävän takin välissä on liikaa.

Sotkan Ämmin lähde

Hangasjärven laavun kohdalla pidettiin pieni tauko. Pohditutti, jaksammeko oikeasti kituuttaa kohti huippua, sinne matkaa oli vielä 4 kilometriä. Uunituoreiden, tuoksuvien munkkien ja höyryävien kaakaomukien kuvat silmissämme päätimme kuitenkin jatkaa matkaa. Huipulla meitä odotti Ruuhitunturin latukahvila.

ruuhitunturi latukahvila

Vastaan tuli turhaantuneita kohtalotovereita, joista jokainen oli valmis pistämään suksensa palasiksi ja polttamaan ne seuraavalla laavulla. Pito puuttui täysin. Me kapusimme sinnikkäästi kohti päämäärää, suomalaisella sisulla. Luovuttaminen ei käynyt enää pienessä mielessäkään.

ruuhitunturi takka

Ruuhitunturin latukahvilan harmaa hirsiseinä ilmestyi lopulta näkyviin kirjaimellisesti puun takaa, yhtäkkiä ja yllättäen. Kahvilan tiskin takana meitä palveli yksi Aatsingin veljeksistä. Poromiehellä oli poromiehen lennokkaat jutut ja korillinen 45 minuuttia aiemmin paistettuja munkkeja.

ruuhitunturi munkit

Jos menomatka Ruuhitunturin huipulle on pelkkää nousua, paluu mökille on loivaa alamäkeä. Tai näin meille sanottiin. Kun vauhti parin kilometrin kuluttua alkoi kiihtyä, etelän ihmistä alkoi hirvittää. Peilijäisellä latu-uralla jarruttaminen oli lähes mahdotonta. Tiukimmassa mutkassa lensin kaaressa hankeen.

ruuhitunturi kahvila

Kunnon kuperkeikan jälkeen löysin itseni makaamasta suksien päältä nurin niskoin. Mihinkään ei sattunut, joten vilkaisin nopeasti ylämäkeen, ettei kukaan ole laskemassa päälleni. Edellisessä kaarteessa makasi rähmällään isäni, sauva katkenneena ja kyynerpää ruvella. Vaarallista hommaa tämä hiihtäminen.

sallatunturissa

Sauva korjattiin lappilaisella neuvokkuudella. Läheinen kelopuu tarjosi sopivan suoran oksan, joka ujutettiin sauvan sisään. Hah, siitä sait, mister Murphy! Korjattu sauva kesti ongelmitta parin kilometrin päähän Siskelilammen kodalle, jossa onton sauvan sisään vuoltiin uusi oksa. Makkara maistui ja nuotio rätisi. Ulkona oli alkanut sataa lunta.

lammen jäällä

Poropuiston nurkilla metsästä lehahti eteemme kuukkeli tekemään tuttavuutta. Liekö ollut sama puolikesy yksilö, joka söi isäni kädestä Kontiokankaan laavulla pari päivää aiemmin. Utelias lintu sirkutteli ja seurasi meitä hetken herkkupalojen toivossa, mutta luovutti kuullessaan lähestyvän huskylauman haukunnan. Parin minuutin päästä useampi koiravaljakko kiisi ohitse kyydissään pilkkihaalareihin sonnustauneita ulkomaan eläviä.

kuukkeli

kuukkeli

kuukkeli

Kahden kilometrin kuluttua pölähdimme Poropuiston pihaan. Etujoukoissa lykkinyt mökkinaapuri odotti jo parkkipaikalla autonsa kanssa. Takana oli 17 kilometriä lipsuvia nousuja ja horjuvia laskuja. Könysimme kaksipaikkaisen pakettiauton tavaratilaan. Laitontahan se oli kaikilla mittapuilla, mutta kaikkensa antaneille retkeläisille kelpasi se kyyti, mikä tarjolla oli.

pakettiautossa

En tiedä miten pääsin aamulla sängystä ylös. Vielä vähemmän tiedän, miten selviän 11 tunnin ajomatkasta, vaikka istunkin vain kyydissä. Olisi kannattanut verrytellä, kävellä iltalenkki tai edes venytellä muutama minuutti.

ruuhitunturi latukahvila

Ihmisen mieli on ihmeellinen ja itsensä voittaminen aina yhtä ihanaa. Kaikesta kivusta, särystä ja tuskan hiestä huolimatta edessä taitaa olla kellarikomeron siivoushetki. Ensi talvena ulkoilutan tunturissa omia suksiani.

Kevään merkit – räntää, loskaa ja hernerisottoa

Miten minusta tuntuu, että säiden herra ei ole kanssani lainkaan samalla aaltopituudella. Kun fiilistelen blogissa ilmatieteenlaitoksen ennustamia pakkaspäiviä, punaisia poskia ja lämmittävää linssikeittoa, lumet sulavat loskaksi ja posket punehtuvat lähinnä väärien ulkovaatevalintojen vuoksi. Maaliskuun viimeisinä päivinä talitintit tuuttaavat tityytä ja katuja harjataan puhtaaksi pölystä. Suunnittelen postaavani kevään kunniaksi ihanan vihreän hernerisoton reseptin. Kuinkas sitten käykään – lunta tupruttaa taivaan täydeltä. Oh well.

On jännä juttu, miten lapsuuden inhokit muuttuvat aikuisena suosikeiksi. Valkosipuli oli kamalaa, etenkin valkosipuliperunat olivat inhokkilistan kärjessä. Samoin kaikki liha, jossa oli luuta, rasvaa tai mitä tahansa muuta epämääräistä. Pinaattikammo piti pintansa parikymppiseksi asti, varsiselleristä en pidä vieläkään. Tuoreita herneitä rakastin, mutta pakasteesta sulatettuina ne olivat pahoja. Syytän herne-maissi-paprikaa, jota tarjottiin koululounailla ja kotikeittiössä turhan usein. Mutta minkäs teit, muita vihanneksia pakastealtaasta sai kultaisella 80-luvulla turhaan etsiskellä.

Kolmekymppisenä löysin pakasteherneet uudelleen. Tein tuttavuutta niihin ruokapiirin illallispöydässä ja lappasin lautaselleni hernepestoa. Raikasta ja suuhun sopivaa, taisin santsata kaksi kertaa. Sen jälkeen pakasteherneillä on ollut vakiopaikka pakastimessani. Alin vetolaatikko, oikea etukulma.

lampaankyljys minttuöljy

Tammikuisena sunnuntaina laitoimme lampaankyljyksiä Jamie Oliverin oppien mukaan. Lisukkeiksi loihdittiin paahdettua munakoisoa ja tomaattia, koko komeuden päälle valutettiin hehkuvan vihreää minttuöljyä. Lihaa oli niin paljon, että soitin naapurikaupungiosassa asuvan siskoni syömäpuuhiin. Kaikkea ei kovasta yrityksestä huolimatta saatu tuhottua, varsinkin minttuöljyn määrä oli reilusti ylimitoitettu. Sille piti siis keksiä käyttöä.

Ideoita etsiessäni opasti google minut Fanni & Kaneli -blogiin minttu-hernerisoton äärelle. Täydellistä, vihreää ja keväistä. Risotto valmistuu perusohjeella, herneet, voi, parmesaani ja tilkka sitruunamehua lisätään vasta, kun riisit ovat syötävän kypsiä. Sekoita minttuöljy risottoon viimeisenä tai tarjoile erillisessä astiassa, jolloin jokainen voi annostella öljyä makunsa mukaan. Minä tarjosin risoton alkupalana, avokadotahnan ja lohipastramin seuralaisena. Kuvanottohetkellä minttuöljy oli unohtunut jääkaappiin, se muistettiin ottaa pöytään vasta santsikierroksella.

hernerisotto minttuöljy

Fannin & Kanelin minttuöljyohje on aavistuksen verran simppelimpi, etikan ystävänä tykästyin kuitenkin Alastoman kokin onnenpäivät -keittokirjaan painettuun reseptiin. Öljy on riittoisaa, joten puoletkin alla olevasta määrästä riittää maustamaan risoton. Pääsiäislampaalle kannattaa sekoittaa koko satsi, varsinkin jos pöydän ympärille kokoontuu isompi porukka.

Jamie Oliverin minttuöljy

Runsas kourallinen tuoretta, vahvaa (marokon) minttua
ripaus suolaa ja sokeria
2 rkl punaviinietikkaa
6 rkl laadukasta oliiviöljyä

Murskaa mintut morttelissa tai käytä sauvasekoitinta. Lisää suola ja sokeri ja sekoita tasaiseksi. Lorauta joukkoon viinietikka ja oliiviöljy. Maistele ja lisää tarvittaessa suolaa ja/tai sokeria sekä etikkaa.

Jääköön takatalvi omaan arvoonsa. Annostelen lautaselle kauhallisen kevättä myräkästä huolimatta tai ehkä juuri siksi. Onhan huomenna jo huhtikuu!

Katupölystä keväthangille – Sallatunturi kutsuu!

Huhtikuinen Helsinki on kolean kaunis. Lämpötila keikkuu tukevasti plussan puolella, aurinko paistaa ja harmaat hanget ovat muisto vain. Tuuli pyörittää katupölyä, silmiä kirvelee ja hiekka narskuu hampaissa. Paju kukkii ja allergikot jonottavat apteekkiin. Viherpeukalot työnnetään multaan ja parvekepuutarha on suunnittelua vaille valmis.

sallatunturi

Samaan aikaan Sallatunturissa on 90 senttiä lunta. Siis melkein metri. Valo on niin kirkas, ettei ilman aurinkolaseja ja suojakertoimia ole ulos mitään asiaa. Aamulla pakkasta on 15 astetta, iltapäivällä riisutaan untuvatakit ja lekotellaan rinneravintolan terassilla. Ladut ovat huippukunnossa, eikä ruuhkaa ole. Nuotiopaikalla seuraa pitävät vain puolikesyt kuukkelit.

sallatunturi

Harva tietää, että Sallatunturit eivät ole aina sijainneet nykyisellä paikallaan. Alkuperäiset, korkeammat ja jyrkemmät tunturit jäivät sodan melskeissä rajan toiselle puolen. Vuonna 1937 näillä alkuperäisillä Sallatuntureilla kuitenkin kuhisi. Silloisen Sallan kirkonkylän ensimmäiset talviurheilun suurkisat olivat alkamassa. Suomenmestaruudesta kamppailtiin pujottelussa ja syöksylaskussa. Olosuhteet olivat vaativat, huipulle noustiin jalan, sukset olivat puuta eikä kukaan käyttänyt kypärää. Laskijat väistelivät puita ja tunturiin kokoontunutta yleisöä. Tunnelma on silti taatusti ollut huikea.

sallatunturi

Nykyisessä Sallatunturissa laskuhommia aloiteltiin 1960-luvulla. Myös isäni, joka on kotoisin Sallasta ja äitini, joka oli sattuman johdattelemana saapunut Savosta Sallaan sairaanhoitajaksi, viettivät kaiken vapaa-aikansa tunturissa. Rakensivat kaveriporukalla rinteitä, pistivät pystyyn ensimmäisen hiihtohissin, laskivat kilpaa ja opettivat pujottelua muillekin. Siinä sivussa rakastuivat ja menivät naimisiin.

sallatunturi 1968

Äitini tyylinäyte Sallan Karhujen piirimestaruuskisoissa vuonna 1968.

Sallatunturin ensimmäinen rinne muokattiin ihmisvoimin ja tunturin laelle kiivettiin sukset olalla, omin jaloin. Talvella kaavaillun rinteen paikalla olevat, hangesta esiin pistävät kivet sudittiin maalilla punaisiksi. Kesällä kaikki punavärillä merkityt lohkareet moukaroitiin lekalla pieniksi palasiksi. Kisoja varten lunta siirrettiin rinteiden ulkopuolelta aaltopeltikouruja pitkin radalle. Kisarinne tampattiin tiiviiksi miesvoimin: avuksi saapui rajavartiosto, jonka jalkaparit polkivat pinnan tasaiseksi. (Tamppaajia on siis ollut oikeasti olemassa, muuallakin kuin siinä merimerkin mukaan nimetyssä suomalaisessa huumoriohjelmassa!) Vasta sen jälkeen rinne tasoitettiin suksilla, sillä niiden pintapaine jakautui laajemmalle alalle kuin jalkaterän. Kierrettävät kepit haettiin metsästä ja iskettiin lumeen hartiavoimin. Sukset olivat edelleen puuta ja päässä kypärän sijaan villapipo. Hieman ovat välineet sittemmin kehittyneet.

sallatunturin kota

Vaikka tunturi on vuosien vieriessä vaihtunut, ei se aktiiviharrastajia lannistanut. Rakkaus lajiin elää ja hengittää tänäkin päivänä täysin keuhkoin. Lapsia ja nuoria kannustetaan pujottelun pariin, sillä hiihtokeskus ja kunta tarjoavat jokaiselle alle 16-vuotiaalle kausikortin nimelliseen parinkympin hintaan. Myös vuokrasuksien hintaa tuetaan, jotta kaikilla olisi sama mahdollisuus harrastaa.

sallatunturi

Tänä talvena ensimmäisistä Sallan suurkisoista tulee kuluneeksi 80 vuotta. Virstanpylvästä juhlistetaan maalis-huhtikuun vaihteessa viisi päivää kestävillä aikuisten ja nuorten SM-kisoilla, joissa keppejä kiertää Suomen parhaimmisto. Vaikka tunturin laelle nyt noustaan konevoimin ja rinteet on tassuteltu lumikissoin huippukuntoon, tapahtuman järjestelyt hoituvat tälläkin kertaa talkoilla, sallalaisten voimin.

sallatunturi

Keväthankikammassani on enää neljä piikkiä. Ensi maanantaina lennähdän Rovaniemelle, josta linja-auto kuljettaa minut Kemijärven kautta Sallatunturiin. Palaan Itä-Lappiin jo neljättä kertaa tänä talvena. Veri vetää, kuten sanotaan. Tunturin voima on vastustamaton.