Rutiinien ravistelua, kekseliästä kasvisruokaa ja muita tammikuun tuumailuja

Yksi tavallinen sähköposti riitti katkaisemaan kamelin selän. Se ei sisältänyt kritiikkiä, ei haukkuja eikä huonoja uutisia, vaan yksinkertaisen kysymyksen ja siihen liittyvän, helposti toteutettavan tehtävän. Sen sijaan, että olisin vastannut viestiin, aloin haukkoa henkeäni. Iholla lainehti kylmä hiki ja kädet tärisivät holtittomasti. Päässä humisi. En ymmärtänyt, mitä minulle tapahtui. Nousin sängystä ja jäin seisomaan keskelle lattiaa. Mies googletti oireita ja totesi, että minulla on paniikkikohtaus. Elämäni ensimmäinen.

tammikuun tuumailuja

Niin alkoi tammikuu. Pötkötellen viltin alla ja hengittämiseen keskittymällä. Oli aika tarkistaa työtaakka ja luoda rutiinit, jotka jäsentäisivät yrittäjän arkea. Kännykkä jätetään yöksi makuuhuoneen ulkopuolelle, ennen kahdeksaa ylös, iso kupillinen teetä ja rauhallinen aamuhetki päivän lehden seurassa. Sitten edellisenä iltana kirjoitetun tehtävälistan kimppuun ja kirjoittamaan. Sähköpostin lukeminen on sallittua vasta klo 12 jälkeen ja työpäivä pannaan pakettiin viimeistään kuudelta. Läppärin sulkeuduttua syön välipalan, vedän lenkkivermeet päälleni ja happihyppelen äänikirja korvissani kohti Mustikkamaata. Paniikkikohtaus herätti ajattelemaan. Että perunakin kuoritaan yksi kerrallaan, eikä kaikkea tarvitse saada valmiiksi silmänräpäyksessä. Hanskat voi pudottaa perjantaina neljän aikaan, sillä viikonloppua vasten ei yksikään asiakas kaipaa minulta yhtikäs mitään. Karusellin vauhti hidastui, ahdistus helpotti ja kiireen tuntu katosi kuun puolenvälin tietämillä.

Jatkoimme tipattomalla, minä ja mieheni. Hetken mielijohteesta pois jäivät alkoholin lisäksi sokerit ja valkoiset hiilihydraatit. En kaivannut viiniä enkä saunajuomia, blini-illallisellakin lasiin kaadettiin kivennäisvettä. Olisin kyllä halunnut alkoholitonta viiniä, mutta ravintolan valikoima oli onnettoman huono. Vain Lehtikuohua, yksi nollaprosenttinen siideri ja kaksi olutta. Suklaata sen sijaan kaipasin kovasti ja pastaa, tuota lounaskoomailijan perusravintoa.

tammikuun tuumailuja

tammikuun tuumailuja

Maahan satoi pysyvä pumpulikerros. Lunta tuli ja kilot karisivat. Pakkanen nipisteli näppejä, kun tarvoimme umpihangessa pitkin talven ihmemaaksi muuttunutta pääkaupunkia. Tilasimme vitamiineja suoraan italilaisilta ja espanjalaisilta farmareilta ja adoptoimme samalla mantelipensaan ja oliivipuun. Crowd Farming oli tuttu vuosien takaa, mutta vasta nyt saimme aikaiseksi ryhtyä toimeen – kiitos vaan Satu Koivisto! Laatikollinen luomuavokadoja saapuu jo ensi viikolla suoraan ovelle, luomuna kasvatettuja appelsiineja odottelemme vielä pari viikkoa. Sitten onkin mantelisadon ja oliiviöljyn vuoro.

Kun valkeat viljat, pasta, riisi ja perunat olivat kiellettyjen listalla, kokkasimme käytännössä pelkkiä kasviksia. Jääkaapin vihanneslaatikot pullistelivat kaalinpäitä, paprikaa, parsakaalia ja punajuuria. Munakoisoista ja kesäkurpitsasta tuli vakioruokaa, tomaatit hupenivat ennätysvauhtia ja vihreät pavut katosivat kaapista ennen kuin ehdin suunnitella niille käyttöä. Maa-artisokkaakin mutusteltiin sen aiheuttamista ilmavaivoista huolimatta. Paahdoimme jumalaisia lanttupihvejä, santsasimme pannulla paistettua paksoita ja kypsensimme kukkakaalia. Kaiken huippuna menin ja rakastuin veriviholliseeni selleriin. Siitä on kiittäminen Yotam Ottolenghiä ja hänen Flavour-opustansa, jonka tilasin välittämästi, kun näin vilauksen siitä Kokkipottilan ja  Hannan sopan somefiideissä.

tammikuun tuumailuja

Pakkasen puhaltamien nietosten lisäksi kahlasimme kirjojen sivuilla. Korona teki meistä kirjaston suurkuluttajia. Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinat koukuttavat, himmeinä hohtavat timantit, kuten Annastiina Stormin Kerro, kerro ilahduttavat ja lukemattomat löydöt paikan päälle varatusta rajatusta valikoimasta yllättävät. Etenkin nyt, kun maailma on pysähtynyt, on mahtavaa uppoutua uusiin maailmoihin, joissa sattuu ja tapahtuu.

Iltaisin minä istuin sohvalla ja neuloin. Tai kudoin, kuten meillä päin sanottiin. Puikot ovat nykyään puuta, eivätkä kilise kuten kolmannen luokan käsityökerhossa, mutta asento pysyy samana. Edelleen rentoudun risti-istunnassa ja hypistelen sormillani pehmeitä lankoja. Kasarilapsen tupsupipo on saanut seuraajakseen islantilaisen villapaidan ja eväinä on meetvurstileipien sijasta keko kasviksia.

tammikuun tuumailuja

Seuraavaksi suunnitellaan kesää. Laituriremonttia, terassilaajennusta, lasiverannan tuunausta ja sen pitkän pöydän nikkarointia. Sen jonka ääreen kutsutaan ystävät, heti kun se on mahdollista. Ja syödään yhdessä. Valoa kohti, päivä kerrallaan!

Tipattoman tammikuun kurkku-inkiväärishotti

Lunta pyryttää joka suunnasta. Ikkunan ulkopuolella lumiraja nousee ja lasin pintaan on muodostunut kuurankukkien seuraksi metsän siluetti. Pakkaslumi narskuu huopatossujen alle ja kansa puskee paksuihin takkeihin kääriytyneenä tuulta vasten. Latukonekuskit tekevät hiki hatussa töitä ja innokkaat hiihtäjät suksivat jonossa pitkin rantoja kiertäviä latu-uria. Helsingissä on leutojen vuosien jälkeen vihdoinkin oikea talvi. Puen villasukat jalkaan, kääriydyn lämpimään neuletakkiin ja kaivan kaapin perältä sauvasekoittimen. Kurkku-inkiväärishotti tekee terää ja piristää pakkaspäivänä.

kurkku-inkiväärishotti

Takana on viheliäinen vuosi, joka toi tullessaan roppakaupalla epävarmuutta. Mihinkään ei saanut mennä, eikä ketään nähdä. Neljän seinän sisällä nyhjääminen sai meidät tissuttelemaan tavallista enemmän. Yksi lasi ruoan kanssa ja toinen illalla sohvan nurkassa. Lasillisista tuli tapa, vaikka samalla tiedostinkin, että ensimmäinen riskiraja täyttyy naisella jo seitsemästä annoksesta viikossa – siis yhdestä lasillisesta päivässä. Mökillä kilisteltiin laituriskumpalla, skoolattiin keskipäivän gin & tonicilla ja hörpittiin saunakaljoja, syksyllä lasiin kaadettiin punaviiniä ja kohta alkoikin jo glögikausi. Joulu ja uusi vuosi ovatkin sitten ihan oma lukunsa.

kurkku-inkiväärishotti

kurkku-inkiväärishotti

Vuoden päättyessä olo oli tunkkainen, vireystila ankean puolella ja yöunet katkolla. Mies, joka ei yleensä suostu tinkimään saunaoluestaan missään tilanteessa, ehdotti yllättäen tipatonta tammikuuta. Minä suostuin mukisematta. Uskomme molemmat kohtuuteen kaikessa, mutta koronavuoden jälkeen tuntui siltä, että kohtuuden määritelmä oli saattanut vähän hämärtyä. Kohta on kaksi viikkoa tipatonta takana, eikä alkoholia ole ollut yhtään ikävä. Tunkkainen olotila on keventynyt, unen laatu on parantunut ja kilojakin on siinä sivussa kadonnut useampi. Liikuttukin kyllä on, lenkistä työpäivän jälkeen on tullut tarpeellinen siirtymärituaali duunihommista vapaalle.

kurkku-inkiväärishotti

Lumipyryssä taivaltamisen jälkeen, varpaat jäässä ja posket pakkasesta punehtuneina en enää lämmitä mukillista terästettyä glögiä, vaan huitaisen huiviin piristävän shotin. Sisäisen lämmikkeen ei tarvitse sisältää alkoholia, sillä inkivääri lämmittää vielä pitkään shotin kumoamisen jälkeenkin, ja sama efekti on kurkumallakin. Niinpä nyt sekoitellaankin raikas kurkku-inkiväärishotti!

kurkku-inkiväärishotti

Voit käyttää shottiin myös muita sitruksia, kuten klementiinejä tai satsumia, mutta tuplaa silloin pienempien sitrusten määrä. Greippimehu on tähän reseptiin liian tuju, mutta veriappelsiini maistuu varmasti hyvältä. Makeutta voit säädellä suuhusi sopivaksi, tällä kombolla kurkku-inkiväärishotti maistuu kirpeältä, eikä lainkaan makealta. Vegaanisen version reseptistä saa vaihtamalla hunajan esimerkiksi vaahterasiirappiin.

Kurkku-inkiväärishotti

2 appelsiinia
15 cm pala tuoretta kurkkua
4 cm tuoretta inkivääriä
1 rkl hunajaa
Kourallinen tuoretta minttua

Purista appelsiineista mehut. Kuori kurkku halutessasi ja pilko se pienemmiksi palasiksi. Raasta inkivääri ja nypi mintunlehdet varsistaan. Lykkää kaikki ainekset syvään kulhoon ja surauta sauvasekoittimella tai blenderillä sekaisin. Mitä kauemmin sekoitat, sitä sileämmän lopputuloksen saat. Kaada lasipulloon ja annostele siitä aamuisin shottilaseihin. Jos haluat lisää potkua, rouhaise shotin päälle kierros tai kaksi mustapippuria. Kurkku-inkiväärishotti säilyy puhtaassa pullossa ainakin viikon.

kurkku-inkiväärishotti

kurkku-inkiväärishotti

kurkku-inkiväärishotti

Mitä tapahtuu tipattoman tammikuun jälkeen, sitä en vielä tiedä. Valistunut arvaukseni on kuitenkin se, että jatkuvan tissuttelun korkki on kierretty tältä erää kiinni. Olut perjantain saunavuorolla, pieni lasi viiniä silloin tällöin ruuan kanssa, tärkeiden hetkien juhlistaminen sopivalla kuplivalla, lasillinen lauantai-iltana ja viinimenun maisteleminen ravintolaillallisilla riittänee juuri nyt. Se lienee vielä kohtuullista.

ps. Jos ihastuit kurkku-inkiväärishottiin, kokeile myös tätä verevän punaista veriappelsiini-kurkumaversiota!

Ilman autoa Ylläkselle – vinkit vastuulliseen hiihtolomaan!

Haaveiletko lomasta Lapissa? Hohtavista hangista, auringossa kimaltelevista kinoksista, pakkasen narinasta huopatossujen alla, liukkaista laduista ja tunturien tykkylumesta? Ymmärrän. Niin minäkin teen, joka vuosi. Joskus haaveilen myös siitä, että meillä olisi auto. Että voisimme heittää laskukamppeet takakonttiin, pakata sukset suksiboksiin ja lähteä tunturiin, tuosta noin vain, vaikka hetken mielijohteesta. Onneksi ilman autoakin pärjää – ja ilmasto kiittää!

ilman autoa ylläkselle

ilman autoa ylläkselle

Asumme muutaman kilometrin päässä Helsingin keskustasta. Metrolle on muutama sata metriä, lähin bussipysäkki on viereisessä korttelissa ja ratikkakin kulkee kohta kerrostaloasuntomme kupeesta. Sulan maan aikaan liikumme polkupyörillä kaikkialle. Emme siis tarvitse autoa mihinkään, vaikka se kieltämättä olisikin kotimaata kolutessa kätevä.

Ilman autoa hiihtolomalle – uhka vai mahdollisuus?

Kun suunnittelimme ensimmäistä yhteistä laskureissua Lappiin, mies pyöritteli päätänsä. Ilman autoa Ylläkselle? Miten muka saamme kaiken sen kaman raahattua omin käsin pelipaikoille pelkkää julkista liikennettä käyttäen? Jo suksipussi, jossa on kahdet laskettelusukset ja yhdet murtsikat sauvoineen painaa kymmenen kiloa. Sen lisäksi kannettavana on monokassi, kaksi reppua, yksi vedettävä matkapakaasi ja yksi iso duffelilaukku. Minä olin kuitenkin matkannut pohjoiseen useita kertoja ennenkin ja vakuuttelin, että onnistumme kyllä. Autottomuus ei ole mikään ongelma.

ilman autoa ylläkselle

ilman autoa ylläkselle

Sen verran teimme ensimmäisellä kerralla myönnytyksiä, ettemme ottaneet omia suksia mukaan. Sinivalkoiset siivet lennättivät meidät Rovaniemelle, josta hyppäsimme bussiin, jonka päätepysäkki oli tunturissa. Mökiltä hissin ala-asemalle oli lyhyt kävelymatka ja kauppakin oli sopivasti pulkkamäen alapäässä. Kotona mies totesi, että eihän tämä niin vaikeaa ollutkaan. Niinpä tunturissa on käyty sen jälkeen joka vuosi.

Lentokonetta kätevämpi ja vastuullisempi valinta on yöjuna. Ei odottelua kentällä kummassakaan päässä, ei lisämaksuja suksista tai laudasta, eikä hirvittäviä hiilidioksidipäästöjä ilmakehään. Autonkin saa tarvittaessa mukaan, jos niin haluaa.

Junassa suksipussi ja matkalaukut mahtuvat alemman sängyn alle ja matka taittuu kuin huomaamatta pöllölakanoissa pötkötellessä. Pääteasemalla on vastassa jatkoyhteysbussi, jonka matkatavaratilassa pakaasit jatkavat matkaansa meidän ihaillessa linja-auton ikkunoista valkeaa maisemaa. Tämän yhdistelmän olemme valinneet viimeiset kolme vuotta. Lentäminen Lappiin on jäänyt pysyvästi historiaan.

ilman autoa ylläkselle

ilman autoa ylläkselle

ilman autoa ylläkselle

Olen tietoinen siitä, että näkökulmani on helsinkiläisen. Ei Joensuusta tai Vaasasta lähdetä niin vain yöjunalla pohjoiseen. Yöjunareitinkin varrelta kyytiin nouseminen voi olla hankalaa, jos lähtö on myöhään illalla tai keskellä yötä. Olisi varmaan pitänyt otsikoida juttu toisin: Ilman autoa Helsingistä Ylläkselle? Joka tapauksessa, tässä ovat hyväksi havaitsemamme vinkit kaikille autottomille, jotka haaveilevat Lapin lumista.

1. Ajattele ilmastoa ja matkusta maata pitkin

Juna on vastuullisen matkaajan valinta. Noin 90 % matkustajaliikenteestä kulkee kiskoilla sähköenergialla. VR:n nettisivujen mukaan vesivoimalla tuotetun uusiutuvan energian osuus junaliikenteen energiankäytöstä on jo yli 70 prosenttia. Kaiken muun hyvän lisäksi uusimmissa veturimalleissa voidaan hyödyntää jarrutuksen liike-energia ja syöttää se takaisin junan sähköverkkoon matkustajien iloksi. Rehellisyyden nimissä mainittakoon, että kaikilla reiteillä sähkövetoisia vetureita ei kuitenkaan voi käyttää, ja siksi Ylläkselle eli Kolarin suuntaan matkustaessa viimeiset 300 km Oulusta eteenpäin likaisen työn tekee diesel-veturi.

ilman autoa ylläkselle

ilman autoa ylläkselle

ilman autoa ylläkselle

Yöjunassa matkustaminen on leppoisaa. Kaikista makuuvaunun hyteistä löytyy vesipiste, mukeja, vesipullot ja pienet pyyhkeet. Pöllölakanoin pedattujen sänkyjen päädyssä on lukulamput ja pistorasiat. Kiskojen kolke tuudittaa uneen ja ravintolavaunu tarjoilee aamiaista ennen perille saapumista. Kuulutuksia ei yön aikana tule, joten unta häiritsevät huonolla tuurilla vain seinän takana meteliä pitävät kanssamatkustajat.

Vain yksi asia makuupaikoissa ottaa päähän, mutta sekin ratkeaa, kun mukaan muistaa ottaa teippirullan. Kun valot sammuttaa, sängyn päädyssä olevan digitaalisen kellon numerot loistavat pimeässä kuin majakka merellä. Siksi tarvitaan teippiä ja pala paksumpaa paperia tai kartonkia. Tarkoitukseen sopii hyvin myös jokaisesta hytistä löytyvä yöjunan esite!

2. Tarkista jatkoyhteyksien aikataulut kohteesta, jonne olet matkalla.

Kolarin rautatieasemalta lähtee busseja sekä Ylläkselle että Leville. Bussien aikataulu on sovitettu junien saapumisaikojen mukaan, joten siirtyminen tunturiin on varsin näppärää. Aina bussikuljetuksen järjestyminen ei ole itsestään selvää, esimerkiksi Rovaniemen lentokentällä ei jokaisen saapuvan lennon jälkeen odota linja-autokyyti.

ilman autoa ylläkselle

ilman autoa ylläkselle

ilman autoa ylläkselle

Jossain kohteissa saatetaan odottaa bussikyytiin ilmoittautumista etukäteen, ja sesongin ulkopuolella bussikyyditys saattaa puuttua kokonaan. Hiihtokeskusten nettisivuilla on yleensä yksityiskohtaiset ja ajankohtaiset tiedot siitä, miten tunturiin pääsee. Varmista siis jatkoyhteytesi ennen junalippujen ostamista.

3. Varaa yöjunapaikat ajoissa

Hiihtokauden yöjunaliput tulevat myyntiin jo alkusyksystä. Tänä vuonna talven yöjunapaikkoja pääsi ostamaan elokuun 20. päivä. Mitä aiemmin ostat liput, sitä enemmän on valinnanvaraa ja sitä varmemmin onnistut nappaamaan tarjoushintaiset tiketit. Tätä kirjoittaessa tarjoushinta yhteen suuntaan on 49 euroa per nuppi makuuhytissä, jossa ei ole omaa vessaa. Maksamalla vähän enemmän saat yläkerran kylpyhuoneellisen hytin. Makuupaikan hinta on sama lähtö- ja saapumispaikasta riippumatta. Kannattaa tilata VR:n uutiskirje tai tsekkailla nettisivujen uutisia, jos tarjousliput kiinnostavat. Jos suunnittelet ottavasi auton mukaan, ole ekstravikkelä, sillä autovaunuja on vain muutama yöjunaa kohden.

4. Valitse majoitus hyvällä sijainnilla

Tunturihotelli on varma valinta, sillä rautatieasemalta lähtevät jatkoyhteysbussit kiertävät yleensä suurimpien hotellien kautta. Hotelleilta on usein myös lyhyt matka palveluihin tai hotellissa itsessään saattaa olla palveluita riittämiin. Hiihtoladutkin ovat luultavasti lähellä, ja tunturiin vievä skibussikin saattaa koukata hotellin kautta.

Me haluamme kuitenkin majoittua mökissä. Terassi, takkatuli, sauna, oma rauha ja keittiö, jossa voi kokata, ovat meille tärkeämpiä kuin valmis aamupala tai hienot hotellihuoneet. Ennen mökin varaamista kannattaa tehdä hieman salapoliisityötä. Selvitä, miten lähelle pääset jatkoyhteysbussilla. Paina mieleesi lähin tienhaara ja kysy kuskilta, voisiko siinä pysähtyä, vaikka pysäkkiä ei ihan vieressä olisikaan. Hyvin usein se onnistuu, sillä Lapissa kenelläkään ei tunnu olevan kiire mihinkään.

ilman autoa ylläkselle

ilman autoa ylläkselle

ilman autoa ylläkselle

Tarkista mökin etäisyys hiihtohisseistä, lähimmistä laduista, ruokakaupasta ja muista tarvittavista palveluista. Jos mökki ei ole tunturin välittömässä läheisyydessä ja laskettelu kiinnostaa, tsekkaa kulkeeko alueella hiihtobussi ja selvitä sen pysäkit.

Ylläksellä hyvä sijainti on Tunturitieltä kääntyvien teiden varrella. Tunturitietä pitkin ajavat sekä jatkoyhteysbussi että skibussi. Me majoituimme Niestatien kelorivarissa, josta matkaa lähimpään Tunturitien tienhaaraan oli vain reilu 100 metriä. Bussipysäkki oli 200 metrin päässä ja lähimmälle ladulle oli 300 metriä, ruokakauppaan ja ravintoloihin vartin kävelymatka.

ilman autoa ylläkselle

Toinen Ylläksen suuri fani, Islannissa asuva Satu Rämö kehuu tuoreessa postauksessaan Peltotievan aluetta, jonka sijainti on vieläkin keskeisempi. Monen mökin vakiovarustukseen kuuluu potkukelkka ja/tai pulkka. Ne ovat iso apu kauppareissulla, etenkin jos ostettavaa on kassikaupalla.

5. Suksilla suoraan mökille vaikka metsien halki!

Jos mökki ei ole hiihtohissien välittömässä läheisyydessä, on autoton helposti riippuvainen harvakseltaan kulkevien skibussien aikatauluista. Vaihtoehtoja kuitenkin on. Sukset ovat yllättävän kätevä liikkumismuoto, vaikka mökki sijaitsisikin hieman kauempana tunturista.

Sallassa laskemme tunturin sivussa sijaitsevalle kummisedän mökille metsiä pitkin. Se vaatii hieman seikkailumieltä, mutta laskutaitojen ei tarvitse olla offaritasoa. Hissukseen ja riittävän loivasti laskien hiljaisessa metsässä suksilla liikkuminen on ihanaa.

ilman autoa ylläkselle

ilman autoa ylläkselle

Ylläksellä missasimme ensimmäisenä päivänä skibussin ja jouduimme odottamaan seuraavaa pari tuntia kuppilassa tunturin kupeessa. Kun viimein kapusimme bussiin, näimme matkalla ikkunasta, kuinka kaksi lautailijaa viiletti kevyen liikenteen väylää pitkin kohti Äkäslompolon kylää. Seuraavana päivänä mekin teimme niin. Kun ottaa rinteestä riittävän vauhdin, joutuu lykkimään vain parikymmentä metriä, kunnes mäki alkaa viettää alaspäin. Lunta oli paljon, eikä jalkakäytäviä ollut hiekoitettu. Iloitsimme oivalluksesta, sillä enää emme olleet riippuvaisia skibussin paluuaikatauluista.

Ja hei, aina voit hypätä taksin takapenkille, ja ajaa tunturista mökille pirssin kyydissä! Pari kilometriä ei lompakkoa juurikaan laihduta. Näin olemme toimineet ainakin kerran Pyhällä ja toisen kerran Rukalla, kun lentokenttäbussin lähtöpaikalle oli armoton ylämäki ja raahattavana laukku jos toinenkin.

ilman autoa ylläkselle

Pohjoisessa siis pärjää hyvin ilman autoakin. Hommaa helpottaa, jos vuokraat kaikki tykötarpeet paikan päältä, mutta kyllä suksipussinkin kanssa toimeen tulee, etenkin yöjunassa. Sitten vain matkaa suunnittelemaan! Pian sinäkin ihailet hohtavia hankia, kuuntelet lumen narinaa huopatossujen alla ja istut latukahvilassa höyryävä kaakaomuki käsissäsi hiihtotakin ja käsineiden kuivuessa keskellä tupaa räiskyvän takkatulen lämmössä. Ilman autoa!