Metsäterapiaa ja patikkapolkuja: ruskaretki Sallatunturiin

Paahtaessamme pitkin huhtikuisia hankia sähköavusteisilla maastopyörillä mieleeni juolahti, etten koskaan ole nähnyt Sallatunturin vaaramaisemia syksyisessä väriloistossaan. Tai ehkä olen, mutta lapsena ja vielä teininäkään en ole osannut arvostaa luonnon maalaamia maisemia ja metsän mieletöntä hiljaisuutta. Olen minä aikuisiälläkin isäni lapsuuden maisemissa samoillut, mutta vain kerran, ja silloinkin surullisissa tunnelmissa.

ruskaretki sallatunturiin

ruskaretki sallatunturiin

Kun pyörät oli saatu parkkiin, heitin ajatuksen ilmoille ja ehdotin siskolleni seuraavaa. Mitäpä jos seuraavan kerran saapuisimmekin tunturiin syksyllä? Vaeltaisimme pitkospuita pitkin, tutustuisimme taukotupiin, kokkaisimme retkiruokaa ja kiipeäisimme tunturien laelle ihailemaan laskevan auringon valossa kylpevää karua maisemaa. Voin kertoa, että kauaa ei tarvinnut vaellusseuraa houkutella, ruskaretki Sallatunturiin oli hänenkin mielestä loistava idea. Halvat yöjunaliput ostettiin heti, kun ne tulivat myyntiin.

ruskaretki sallatunturiin

ruskaretki sallatunturiin

ruskaretki sallatunturiin

Syyskuun viimeisellä viikolla ruskaretki Sallatunturiin oli viimein totta. kuljeskelimme pitkin ja poikin patikkareittejä. Muita reippailijoita oli varsin vähän, vain Ruuhitunturin laella käännyimme kannoillamme taukotuvan ovella, kun sisälle oli yhtä aikaa ehtinyt melkein parikymmentä ihmistä. Muuten saimme vaeltaa ylhäisessä yksinäisyydessä, vain kuukkelit ja muutamat metsälinnut seuranamme.

Onneksi kuulimme mökkinaapurin ja kummitädin miehen karhuhavainnoista vasta, kun olimme jo kiertäneet 18 kilometrin kierroksen Kylmäheteen ja Pahakurun kautta Kaippahanojalle. Eläimiä metsässä on, mutta onneksi ne väistävät ihmistä. Vain yhdestä jäniksestä saatiin näköhavainto ja sitäkin erehdyin luulemaan ensin sorsaksi.

ruskaretki sallatunturiin

ruskaretki sallatunturiin

ruskaretki sallatunturiin

Puiden riemukkain ruska oli jo takanapäin, mutta maaruska räiskyi vielä punaisen sadoissa sävyissä keltaisia koivunlehtiä ja ikivihreitä sammalia vasten. Yökaste helmeili juolukan lehdillä, suoaukeat hohtivat kullankeltaisina ja vihertävä naavakasvusto koristeli kuusipuut. Metsä oli käsittämättömän kaunis.

Sallatunturin liepeillä kulkee satoja kilometreja kaiken tasoisia polkuja. UKK-vaellusreittiä myöten olisimme päässeet vaikka karhunkierrokselle asti, mutta sen sijaan teimme pieniä päiväpatikoita. Aamupäivällä polulle ja illaksi lihaksia lempeällä lämmöllään hoitavaan saunaan. Ensimmäisenä päivänä Kaunisharjulle, toisella tunturien ympäri, sitten Ruuhitunturiin ja viimein Salmijoen kuruun.

ruskaretki sallatunturiin

ruskaretki sallatunturiin

ruskaretki sallatunturiin

Matkavauhti oli vikkelä, mutta se ei estänyt meitä välillä pysähtymään poimimaan puolukoita, ihmettelemään sammaleen seasta nousevia, ikiaikaisia kivenlohkareita, ihailemaan maisemia tai kuuntelemaan tikan huutelua. Karpalot eivät olleet ehtineet kypsyä ennen pakkasia, mutta napsimme niitä silti suihimme soiden laitamilta.

ruskaretki sallatunturiin

ruskaretki sallatunturiin

Jalat väsyivät ja jalkapohjia särki, mutta mieli lepäsi. Se pureskeli paloiksi ja sysäsi lopulta syrjään kaiken turhan, joka pitkään oli pyörinyt päässä ympyrää. Vaatteisiin tarttui nuotion tuoksu, ja kengät upposivat sateen muhjaamaan mutaan. Vanhat pitkospuut olivat kiikkeriä ja liukkaita, jokainen askel oli aseteltava tarkasti edellisen eteen. Oli keskityttävä kivien yli kipuamiseen ja polun poikki kiemurtelevien juurakoiden ylittämiseen. Ajatuksilla oli vihdoin aikaa vaeltaa.

ruskaretki sallatunturiin

ruskaretki sallatunturiin

Metsäterapia teki tehtävänsä. Uni tuli odottelematta, ja ahdistus joka oli päivätolkulla painanut rintalastaa meni menojaan. Parasta lääkettä pitkään aikaan. Ison pyhätunturin huippu jäi vielä odottamaan valloittajiaan, joten ensi vuonna palaamme patikoimaan. Ajankohta on jo kirjattu kalenteriin – ruskaretki Sallatunturiin odottaa!

ps. Tunturilampi–Kylmähete–Pahakuru–Kaippahanoja-reitistä kirjoittelen vielä kattavan kuvauksen, toivottavasti siellä ruudun toisella puolella on patikoijia paikalla!

Tuliaisia Ranskasta: Sinappinen sieni-sipulipiirakka

Kaikki viinit eivät matkusta hyvin. Näin minua neuvottiin, kun muutama vuosi sitten vietin lomaa viiniköynnösten keskellä viinitalolta toiselle vaeltaen. Tottahan tuo taitaa olla. Vihreiden kukkuloiden kupeessa, Välimeren auringon viimeisissä säteissä, lasin hikoillessa helteisessä illassa viini maistuu taatusti erilaiselta kuin kotisohvalla television ääressä. Vaikka viinipullo kulkeekin matkalaukussa kätevästi kotiin saakka, tunnelmaa ei pysty pakkaamaan kookkaimpaankaan kapsäkkiin.

sinappinen sieni-sipulipiirakka

Asettuminen arkeen ja palaaminen perustekemiseen ranskalaisten maalaismaisemien ja riemukkaan ruokakuvausretriitin jälkeen on ollut ymmärrettävästi vähän vaikeaa. Onneksi muistoja voi elvyttää myös kylmänkolean kivikaupungin keittiössä, vaikka eihän se tietenkään sama ole, ei lähellekään.

Pohjolan kylmässä valossa kasvaneista ja kaukaa maailmalta roudatuista raaka-aineista puuttuu se jokin. Tomaatit ovat vetisiä, persikat mauttomia ja vaisut viikunat kalpenevat suoraan puusta poimittujen rinnalla. Jotkut makumuistot kuitenkin kantavat kielelle saakka.

sinappinen sieni-sipulipiirakka

sinappinen sieni-sipulipiirakka

Siksi pari päivää sitten, kun isä toi kotiinkuljetuksena puoli ämpärillistä itse poimimiaan kantarelleja, päätin leipoa lautaselleni ranskalaisen maalaismaiseman. Sinappinen sieni-sipulipiirakka valmistui versiona, joka tuskin veti vertoja alkuperäiselle, Happy Hamletin vierastalon terassilla, kaislakaton alla nautitulle taideteokselle, mutta herkullista se silti oli. Ranskassa kokatun piirakan resepti oli Teresa Välimäen käsialaa, alla olevan ohjeen olen muokannut sen pohjalta.

Koska salvia rönsyilee mökin keittiöpuutarhassa niin, että timjamiraasu meinaa peittyä sen alle, ja koska isäni sieniämpärin kyljessä keittiööni kulkeutui myös säkillinen omenoita, päätin lisätä molempia piirakan pohjataikinaan. Niin olen tehnyt ennenkin, joten taikinasta tuli loppujen lopuksi toisinto vanhan suosikkini salottisipulipiirakan pohjasta.

sinappinen sieni-sipulipiirakka

Kaikkea ei todellakaan tehdä itse alusta asti, leivontaan voi hyvin käyttää vaikka kaupan valmista lehtitaikinaa. Tässä kohtaa voit siis hyvin oikoa. Sienet voit valita mielesi mukaan, myös herkkusienet maistuvat piirakassa mainioilta. Sipuliksi sopii se, mitä kaapista löytyy, mutta sinapin olisi hyvä olla dijonia. Ja sitten kokkaushommiin!

Sinappinen sieni-sipulipiirakka

Pohja:
150 g voita kuutioituna
1,5 dl grahamjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
2–3 rkl silputtua salviaa
1 omena raastettuna
1 rkl (sherry)viinietikkaa

Täyte:
2 sipulia
2–3 valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä paistamiseen
Reilu litra tuoreita sieniä
Purkillinen maustamatonta tuorejuustoa tai mascarponea
1 dl turkkilaista jugurttia
2 rkl dijonsinappia
(loraus valkoviiniä tai sherryä)
Suolaa ja pippuria
Päälle juustoraastetta, jos siltä tuntuu

Raasta omena ja silppua salvia. Kaikki taikinan ainekset kulhoon ja nypi voi niiden joukkoon. Lisää tilkka viinietikkaa ja sekoita tasaiseksi. Kääri taikina sitten elmukelmuun ja siirrä jääkaappiin lepäämään täytteen valmistuksen ajaksi.

Leikkaa sipulit ohuiksi viipaleiksi, silppua valkosipulinkynnet ja pieni sienet sopiviksi suupaloiksi. Hauduta sipuleita öljyssä 10-15 minuuttia. Lisää pannulle sitten sienet ja paista kunnes suurin osa nesteestä ehtii haihtua. Mausta suolalla ja pippurilla.

Pane viimeistään tässä vaiheessa uuni lämpenemään 225 asteeseen. Sekoita tuorejuusto ja turkkilainen jugurtti ja lisää seokseen pari ruokalusikallista dijon-sinappia sekä loraus valkoviiniä tai sherryä. Mausta suolalla.

Painele levännyt taikina käsin pyöreän taikinavuoan pohjalle ja reunoille. Levitä tuorejuusto-jugurtti alimmaiseksi ja lisää sienet ja sipulit sen päälle. Lisää päällimmäiseksi juustoraastetta, jos haluat. Paista uunissa 25–40 minuuttia, paistoaika riippuu uunista ja pohjataikinan koostumuksesta. Ylläolevalla kombolla taikina kypsyi meidän normiuunissa reilussa 30 minuutissa.

sinappinen sieni-sipulipiirakka

Nauti sinappinen sieni-sipulipiirakka vähän jäähtyneenä sellaisenaan tai vihreän salaatin kanssa!

Hävikistä herkuksi: Kiireisen päivän kasvispata

Kalenteri on tänäänkin täynnä. Valittamaan en silti sorru, sillä kaikki mustakantiseen muistivihkoon kirjattu on kivaa tekemistä. Seitsemästä yhdeksään sisällöntuottajan hommia, sitten normipäivä kustantamossa, siihen päälle aivojumppaa koreografisella tanssituntilla ja illan päätteeksi vielä työliitännäinen tapaaminen sekä asiakkaan seuraavan päivän somepäivitysten kirjoittaminen ja ajastaminen.

Samalla sapluunalla mennään nykyään melkein joka päivä, liian usein myös viikonloppuisin. Siksi on viikkoon on välillä mahdutettava hermoja helliviä huilipäiviä. Toissapäivänä sellainen sisälsi uuden leikkauksen ja värin lisäksi neljä tuntia hiusten hiplaamista Wellan kouluttajien osaavissa käsissä. Siinä sivussa piipahdin PR-toimistolla noutamassa testattavia tuotteita, valitsin uudet silmälasikehykset viisi vuotta vanhojen, jo kerran korjattujen tilalle ja hemmottelin itseäni Johan & Nyströmin teejoulukalenterilla.

kasvispata

Lounas kaupungilla houkutteli, mutta sen sijaan kävelin kotikeittiöön kokkaamaan. Sekä reseptin, että ruokakuvien inspiraationa toimi taannoisen pastareseptin tapaan Hanna Hurtan Kasvis-keittokirjan Munakoiso-papupata. Käytännössä avasin jääkaapin oven ja ladoin työtasolle kaiken, joka oli jo vähän nahistunut tai muuten vaarassa joutua pian biojäteastiaan. Keittiön pöydälle kertyi kasa kasviksia: We food -hävikkiruokakaupasta pari päivää aiemmin kotiin kannetut paprikat ja munakoisot, viime viikolla paahdettujen ruusukaalien jämät, vuoden kuivakaapin ylähyllyllä majailleet kidneypavut ja vajaa tahinipurkki, jonka parasta ennen merkintä on vuodelta 2015, mutta jossa ei aistinvaraisesti arvioituna ollut mitään vikaa.

kasvispata

Heitin pannun tulille ja ajatukset narikkaan. Syntyi simppeli ja varsin kelvollinen kasvispata, josta riittää syötävää tänäkin flunssaisena työpäivänä. Alla siitä hieman riisutumpi versio, minä heitin mukaan vielä pekonirasvassa käristetyt ruusukaalit, mutta ruoka rokkaa ilman niitäkin. Tähän sapuskaan voit hyödyntää juuri niitä aineksia, mitä vihanneslaatikosta kokkaushetkellä sattuu löytymään. Parsakaalia, kukkakaalia, kesäkurpitsaa, sipulia, tomaattia – vain jääkaapin sisältö on rajana. Myös porkkanaa ja muita juureksia voi käyttää, jos ne vain pilkkoo tai raastaa tarpeeksi hienoksi, että ehtivät kypsymään.

Kiireisen päivän kasvispata

1 keskikokoinen munakoiso
puolikas paprika
2 rkl oliivi- tai rypsiöljyä
(nokare voita)
1–2 valkosipulin kynttä
tuoretta tai kuivattua chiliä
1 prk tomaattimurskaa
1,5 dl vettä
1 prk säilöttyjä papuja
1 rkl tahinia
sitruunamehua
suolaa ja pippuria

Kuutioi munakoiso ja paprikan puolikas. Lorauta öljy (ja nokari voita) pannulle ja paista munakoisoa ja paprikaa pari minuuttia. Lisää sitten silputtu valkosipuli ja chili, ja jatka paistamista, kunnes kasvikset saavat kunnolla väriä. Huuhtele säilötyt pavut runsaalla vedellä ja holauta ne yhdessä tomaattimurskan kanssa pannulle. Huljuta tomaattimurskapurkki vedellä puhtaaksi, ja kaada vesi padan sekaan. Jos et halua käyttää papuja, voit korvata proteiinin esim. Härkiksellä. Anna pöhistä vähintään viisi minuuttia, mielummin vähän pitempään.

Jos kaipaat kasvispadan kaveriksi hiilihydraatteja, keitä tässä välissä riisi, pasta, kuskus, nuudelit tai polenta. Kun hiilarit ovat kypsyneet, mausta kasvispata tahinilla, sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla. Kokoa lautaselle ja heitä päälle jotain vihreää. Kuten vaikka herneenversoja, jotka marraskuun pimeyttä uhmaten edelleen kitkuttelevat hengissä parvekepuutarhan viljelylaatikossa.

kasvispata

Esteettisesti kaunis tämä ruoka ei ole, mutta maku onkin se, mikä ratkaisee. Tarpeeseen tulee myös sisäinen villapaita eli chili, joka potkii sopivasti ja avaa flunssaisen röörit ihan ilman keinotekoisia kemikaaleja ja lääkeaineita.