Hossan kansallispuiston Julma-Ölkky on nimensä veroinen

Parkkipaikka on täynnä autoja, joten poluilla on todennäköisesti ruuhkaa. Sadattelen ääneen. Olisi pitänyt suoriutua aamutoimista ja kauppareissusta ripeämmin. Olemme körötelleet Hossaan Sotkamosta saakka ja aikaoptimistisina laskeskelleet ehtivämme Hossan kansallispuiston porteille jo ennen puolta päivää. Hiljaisen kansan parissa vierähti kuitenkin tovi jos toinenkin, eikä matkavauhtiakaan voinut kovin kasvattaa, poronhoitoalueella kun ajellaan.

Julma-Ölkky

Hiekkatie takanamme pölisee, joku muukin maija myöhäinen on liikkeellä. Mennään jo, hoputan miestäni, en halua kulkea pitkospuilla ja poluilla niin, että joku hengittää niskaan. Piipahdamme pikaisesti infopisteellä ja suuntaamme sitten nuolen osoittamaan suuntaan. Ölökyn ähkäsy 10 km, lukee kyltissä. Reitti on luokiteltu vaativaksi ja sitä suositellaan vain hyväkuntoisille. Kuvittelemme kuuluvamme siihen sakkiin ja selviävämme kympin kierroksesta reilussa kolmessa tunnissa, mutta kuten arvata saattaa, kuvitelmista jäädään kauaksi.

On hämmentävää, miten metsässä kilometrin venyvät pituuttaan. Tunnissa ehtii taivaltaa hädin tuskin kaksi. Juurakkoiset polut, korkeuserot ja keskelle kulkuväylää kierähtäneet kivenlohkareet hidastavat etenemistä huomattavasti. Kun päälle laskee evästauot, ja ajan, joka kuluu mielettömien maisemien ihailuun, voi matkavauhdin tuplata. Huomaan ikävöiväni korkeammilla vuorilla käytössä olevaa kylttikäytäntöä. Siellä matka ilmoitetaan tunneissa ja minuuteissa, kilometrit ovat toisarvoisia ja ne vain hämäävät luonnossa liikkujaa.

Julma-Ölkky

Julma-Ölkky

Julma-Ölkky on Suomen suurin kanjonijärvi. Rotkolaaksoon muodostuneen järven ylittävälle riippusillalle on matkaa vain reilut kaksi kilometriä. Vaikka tarkoitus on kävellä koko kierros, eikä oikaista alhaalla keinuvaa riippusiltaa pitkin, tahdomme kokeilla, miltä massivinen luonnonmuodostelma näyttää sillalta käsin. Alas laskeutuvalta jyrkältä polulta kuuluu isomman seurueen hengästynyttä puheensorinaa. Odottelemme kärsivällisesti vuoroamme ja lähdemme varovoisesti alaspäin.

Sillan päädyssä epäröin. Olen melko kokematon vaeltaja, enkä ole ennen astunut jalallanikaan vastaavalle viritelmälle. Se heiluu, huojuu ja keinuu mieheni painosta epämiellyttävällä tavalla. Matkaa vedenpintaan tuntuu olevan ainakin kymmenen metriä, ja jylhät kallioseinämät kohoavat korkeimmillaan 50 metrin korkeuteen. Julma-Ölkky saa käteni tärisemään, ja kännykkä on lipsahtaa sormistani, kun kaivan sen esiin. Näpsin nopeasti muutaman kuvan ja suljen puhelimeni visusti vetoketjulliseen taskuun. Tärisyttää niin, että unohdan kokonaan kaivaa esiin isomman kameran.

Julma-Ölkky

Julma-Ölkky

Takaisin ylös kivutessamme vastaan tulee neljän miehen porukka. Heitä ei kiinnosta väistää, vaikka polku on kapea ja vaikeakulkuinen. Anteeksipyyntöä ei kuulu, vaikka he heiluvat reppujensa kanssa ohi niin, että meinaan kellahtaa kumoon. Tervehtiminenkin kuuluisi hyviin tapoihin. Pyörittelen silmiäni, ja kun pääsemme takaisin isommalle polulle miehenikin kritisoi miesten käytöstä kovin sanoin.

Polku kiipeää yhä korkeammalle. Maisemat ovat sitä luokkaa, että alamme etsiä paikkaa ensimmäiselle evästauolle. Siksipä korkkaamme suklaapatukoidemme kyytipojaksi pienen kuohuviinipullon ja kopauttelemme halpakaupasta ostamiamme kovamuovilaseja toisiaan vasten. Kuksat ovat vieläkin hankkimatta, mutta kirkuvan siniset muovimukit ajavat tällä kertaa asiansa. Juuri kun tuijottelemme toisiamme romanttisesti silmiin, rymyää paikalle riippusillalta tuttu kovaääninen keski-ikäisten miesten joukko. Paheksumme hiljaisesti ja huokaamme helpotuksesta, kun he pienen lepotauon jälkeen päättävätkin jatkaa matkaa.

Julma-Ölkky

Julma-Ölkky

Seuraavat kilometrit tuntuvat jo jaloissa. Oikea kenkä hiertää akillesjännettä. Yritän olla ajattelematta asiaa, sillä kokemuksesta tiedän, että kipuun turtuu, kun vaan pysyy liikkeessä. Kipu korostuu alaspäin viettävässä maastossa, mutta onneksi reitti on edelleen nousupainotteinen. Puuskutan ja puhisen julman jyrkissä ylämäessä, ja siedätän samalla korkeanpaikankammoani. Vatsanpohjasta kouraisee joka ikinen kerta, kun kurkkaan kohti alhaalla virtaavaa vettä. Julma-Ölkky tekee lähtemättömän vaikutuksen, ja tiedän, että kanjonin tallentaminen kameralle kaikessa kauneudessaan on mahdotonta.

Laavua lähestyessämme arvaamme jo mikä siellä odottaa. Miehet ovat vallanneet tulipaikan, mutta siirtävät sentään pyydättessä kamppeitansa niin, että mekin mahdumme tulistelemaan. Makkaroiden sijaan kaivamme repusta voileipiä ja foliovuokaan asetellun grillattavan salaatin. Miehet paistavat makkaraa, juovat olutta ja kertovat miehekkäitä juttuja. Kaveri on kuulemma jo mökillä laittanut saunan lämpiämään, alkaa olla kiire kämpille. Toivotamme mukavaa loppumatkaa ja jatkamme eväitemme nauttimista. Kello on jo yli kolmen, on pakattava roskat reppuun ja palattava polulle. Laavulla matka on vasta puolessa.

Julma-Ölkky

Julma-Ölkky on nimensä veroinen. Onneksi vaihtuvat vaaramaisemat ja jyrkät pudotukset pitävät pään kirkkaana ja mielen kurissa. Ohitamme riippusillan ja katselemme kanjonin pohjalla hiljaa lipuvaa venettä. Viimeinen neljännes painaa jalkoja, ja vaikka akillesjänne on jo tunnoton, jalkapohjia särkee suhteettoman paljon. Vilkuilen puhelimen karttaa ja koetan hahmottaa jäljellä olevaa matkaa. Tekisi mieleni valittaa ja kiukutella, mutta kun katson ympärilleni, päätän pitää suuni supussa. Kainuun luonto on ihmeellinen, ja minä olen etuoikeutettu, kun saan näissä maisemissa vaeltaa.

Julma-Ölkky

Parkkipaikka tupsahtaa eteemme täysin yllättäen. Hurraan ääneen ja tuuletan itseni ylittämistä. Kumma kyllä, energiaa riittää vielä iloiseen hypähtelyynkin. Kymmenen kilometrin kierrokseen kului lopulta yli viisi tuntia. Julman ölkyn ähkäisy on nimensä veroinen. Hossan kansallispuisto tekee molempiin suuren vaikutuksen, ja harmittaa, ettemme tällä kertaa ehdi näkemään kuuluisaa Muikkupuroa tai Julmaa-Ölkkyä vesiltä käsin. Ainakin on syy palata.

Julma-Ölkky

Julma-Ölkky

Ajomatkalla yöpaikkaan lihakset eivät tunnu asettuvan olemiseen millään, onneksi en istu kuskin paikalla. Olen onnellinen myös päätöksestä, jonka teimme ennen roadtripille lähtemistä. Emme yövy teltassa, vaan majataloissa ja mukavassa matkustajakodissa, puhtaissa Marimekon lakanoissa. Oi onnea ja autuutta!

Lue myös Kainuun kierroksen aiemmat kokemukset:
Häämatka Kainuuseen – Suopursujen tuoksua, vaaramaisemia ja könkään kohinaa
Suomussalmen maaginen Soiva metsä
Haapala BnB – majatalomajoitusta ja mainiota lähiruokaa Sotkamossa
Juuan Porttilouhi – samettisen satumetsän tunnelmissa

Pitkospuita, pihlajanmarjoja ja häähumua Nuuksiossa

*Juhlien onnittelumaljan tarjosi Viinilinna

Tartun isääni kädestä. Kävelemme pitkospuita pitkin kodan eteen. Taustalla soi Joona Toivosen Seconds Before Sleep. Sammalikossa seisoo nelikymmenpäinen vierasjoukko nenäliinat ojossa, valmiina pyyhkimään kyyneleitään. Minä hymyilen miehelleni ja astun hänen viereensä. Olemme valmiita avioliittomme siunaukseen.

häähumua nuuksiossa

Kun heinäkuussa astelimme vihille, halusimme tehdä tilanteesta helpon meille molemmille. Ei vieraslistoja, ei kirkon varaamista, ei juhlapaikkojen metsästystä eikä varsinkaan vaivaannuttavia hääleikkejä. Muutama lasi samppanjaa, astetta hienompi iltapäivätee ja ilta ihan vain kahdestaan olivat meille enemmän kuin tarpeeksi. Tärkeintä oli tahtoa ja rakastaa.

häähumua nuuksiossa

Syksyn värjätessä vaahteran lehdet punaisiksi huomasimme suunnittelevamme sivulauseissa pienimuotoisia kekkereitä. Kun mies mökkisaunan terassilla tokaisi, että pitäisikö buukata bändi, oli selvää, että jonkinlaiset juhlat olisivat tulossa. Pienen pähkimisen ja paikkatiedustelujen jälkeen päivämäärä asettui lokakuun puolenvälin tienoille. Tiedossa oli  häähumua Nuuksiossa.

Pukeudun merinovillakerrastoon, käytettynä ostettuun harmaaseen vintagevillamekkoon ja pitkiin, viininpunaisiin villasukkiin. Miehellä on päällään vaalea villapaita, tummat housut ja varsikengät. Ystäväni taiteilee päähäni puolukanvarpuseppeleen, joka koristellaan pihapuusta kerätyillä pihlajanmarjoilla. Oikea käteni on edelleen käyttökelvoton, joten siskoni sutii silmiini ripsiväriä ja pyörittelee poskiini punaa.

häähumua nuuksiossa

häähumua nuuksiossa

häähumua nuuksiossa

Pakkaamme reppuihin kuusi kuohuviinipulloa, kynttilöitä, lautasliinoja ja kymmenittäin kotoa kannettuja pitkäjalkaisia laseja. Edellisenä iltana valmistetut lohipastrami ja avokadotahna ladotaan rasiaan yhdessä ruisleivästä leikattujen kiekkojen kanssa. Siskon mies kantaa olallaan langatonta kaiutinta ja sisko kulkee edellämme merkiten polkua silkkinauharusetein.

häähumua nuuksiossa

häähumua nuuksiossa

Kauniin puheen jälkeen metsässä soi sello. Pidättelen kyyneleitä, ja puristan mieheni kättä lujempaa. Olen läheisteni keskellä, rakastamani miehen kainalossa, enkä ole uskoa onneani. Yritän painaa mieleeni jokaisen sekunnin, sävelen ja sanan, jonka päivän aikana kuulen. Tahtomisemme vahvistaa edellisenä iltana ystävältä tilattu toitotus – fanfaari, joka kaikuu käyrätorvesta ja kimpoaa kallioiden kautta korviimme. On siunattu olo.

häähumua nuuksiossa

häähumua nuuksiossa

häähumua nuuksiossa

Halauskierroksella hanat aukeavat ja nenäliinoille tulee käyttöä. Kotaan katetut suolapalat ja kupliva kannetaankin ulkoilmaan, sillä pilvet ovat väistyneet. Näyttää siltä, että säiden herrakin haluaa toivottaa meille onnellista elämää.

häähumua nuuksiossa

Ystävät kiirehtivät juhlapaikalle ennen meitä ja kun astumme ovesta sisään, kaikki alkaa olla valmista. Nelli Bakes Cakes on leiponut meille käsittämättömän kauniit kakut, jotka on koristeltu lehtikullalla ja pihlajanmarjoilla. Sisko toi mukanaan pellillisen rockyroadia, äiti ja anoppi ovat yhteistuumin pulikoineet piirakoita ja ilmestyypä pöytään myös muutama kalaisa lautanen, pyytämättä ja yllättäen.

häähumua nuuksiossa

häähumua nuuksiossa

häähumua nuuksiossa

häähumua nuuksiossa

Bändiä emme buukanneet, mutta se ilmestyy siitä huolimatta paikalle. Vieraat ovat yllätykseksemme tuoneet mukanaan soittimia. Niinpä illan pimetessä Nuuksiossa raikaa kahdesta ukulelesta, haitarista, cajonista, erinäisistä rytmisoittimista ja lukuisista laulajista kootun Tanssiorkesteri Myötähäpeän musiikki. Sen tahtiin tanssahtelemme spontaanin häävalssin yhdeksän aikaan illalla.

häähumua nuuksiossa

häähumua nuuksiossa

häähumua nuuksiossa

Iltapalaksi syömme ystävän isän pyydystämiä rapuja. Sitten lämmitetään sauna, jonka lauteilla on aikanaan löylytellyt myös Kekkonen. Jaksamme jutella aina aamuneljään saakka, kunnes silmät alkavat painua väkisin kiinni ja kömmimme köllöttelemään peiton alle. Aamiaisella olo on epäuskoisen onnellinen. Juhlat olivat ihanammat, mitä olimme ikinä osanneet kuvitella. Rakastan.

häähumua nuuksiossa

Erityiskiitos Karille kauniista puheesta, Tepolle sellon sävelistä ja Kallelle käyrätorven toitotuksesta. Kiitos perheelle ja ystäville korvaamattomasta keittiö-, koristelu- ja kampausavusta sekä mielettömästä seppeleestä. Ja vielä iso kiitos Hannalle ja Hannalle tunnelmallisista kuvista. ❤️

*Juhlien onnittelumaljan tarjosi Viinilinna, kumarrus myös siihen suuntaan!

Maistuvia sisältöjä – viiniasiantuntijaksi viidessä viikossa!

Törmätessäni ensimmäistä kertaa Maistuvia sisältöjä -valmennuksen somemainokseen ajattelin, että juuri tuota minä tarvitsen. Nautin viinistä, mutta en osaa kuvailla tai luonnehtia niitä. Viini on mielestäni joko hyvää, tai sitten se on huonoa. En erota nahkaisuutta, tammitynnyrejä tai eksoottisia hedelmiä. Makeuden tunnistan, samoin hapokkuuden, ja muutamia yksittäisiä viinityyppejä, kuten päärynäisen proseccon ja rusinaisen sherryn. Tahtoisin tietää ja osata enemmän!

maistuvia sisältöjä

Ehdin jo kihistä innosta, kunnes muutaman minuutin päästä seurasi lannistuminen. Niin tyypillistä Olenkohan kuitenkaan kohderyhmää? Ei minua varmaan valittaisi, eihän minulla ole mitään koulutusta saati suurta kokemusta, eikä lukijoita tai seuraajiakaan ole taatusti tarpeeksi. Sitten sisuunnuin. Meni syteen tai saveen, haetaan nyt sitten vaikka vasemmalla kädellä.

Lopulta kirjoitin hakemukseeni jotakuinkin näin: “Olen kipeästi osaamisen syventämisen ja ammatillisen itsetunnon buustaamisen tarpeessa. Nautiskelijana, kovan luokan foodiena ja kohtuullisen taitavana kotikokkina rakastan makuelämyksiin kietoutuvia tarinoita. Minulla on visuaalista silmää, ennakkoluulotonta asennetta ja määrättömästi motivaatiota. Samaan aikaan tiedostan, että en ole toimittaja tai ammattilaisvalokuvaaja eikä minulla ole mitään ruokapuolen koulutusta. Ristiriita on suuri, ja huijarisyndroomaa pukkaa vähän väliä. Sillä kukapa minä olen tekemään reseptiikkaa, ottamaan ruokakuvia tai tuottamaan tekstisisältöjä, kun taustallani ei ole alan tutkintoa. Siitä huolimatta haaveilen omasta podcastista, kirjasta ja tarinoista, jotka jäisivät elämään muuallakin kuin internetin ihmemaailmassa. Haluan kehittää ja kehittyä, ja keskittyä myös yrittäjänä ruokaan ja juomaan liittyviin asiakassisältöihin. Näin sopivia ja motivoituneita kandidaatteja on harvassa – astutaan siis yhdessä maistuvien sisältöjen maailmaan!” Posket lehahtavat vieläkin punaiseksi hakemusta lukiessa, sillä olenhan tyypillinen suomalainen, jonka on vaikea kehua itseään. Ettei vain ylpeäksi erehdyttäisi luulemaan.

maistuvia sisältöjä

maistuvia sisältöjä

Ystäväpiiriini kuuluu ainakin yksi supermaistaja. Hän upottaa lusikkansa soppakattilaan ja hetken lientä maisteltuaan hän latelee apteekin hyllyltä ainesosat, joita ruokaan on ripoteltu. Supermaistajaa minusta tuskin saa, mutta paremmaksi haluaisin silti kehittyä. Kirjoittaa kielikuvin ja maalailla tilanteita, joissa juuri tämä viini maistuu, ja kuvailla ruokia, jolle tuo viini on täsmävalinta.

Ja kuinka ollakaan, minut valittiin kuin valittiinkin mukaan kaikkien aikojen ensimmäiseen, Alkon järjestämään Maistuvia sisältöjä -valmennukseen viidenkymmenen innokkaan hakijan joukosta. Olin salaa ylpeä itsestäni, saatoin jopa tuulettaa sähköpostin saavuttua.

maistuvia sisältöjä

maistuvia sisältöjä

Odotukset olivat korkealla. Toivoin, että valmennus auttaisi minua fokusoitumaan oikeisiin asioihin. Kaipasin myös ammatillisen itsevarmuuden vahvistamista, vertaistukea ja yrittäjälle elintärkeän verkoston laajentamista. Myös konkreettiset työkalut ruokajuomien valintaan, juomien reseptiikkaan, makupareihin sekä ruuan ja juoman yhdistämiseen olisivat erittäin tervetulleita.

Ennen ensimmäistä oppituntia minua jännittää. En tiennyt, ketä muut kurssille valitut olivat, ja toivoin vain, että heidän joukossaan olisi edes yksi tuttu kasvo. Yllätynkin iloisesti, kun jo Arkadiankadun koulutustilojen alaovella törmään Kulinaarin Kimmoon, Tinskun keittiön Tiinaan, Savusuolaa-blogin Janicaan ja Haarukkavatkaimen Minnaan. Kuusi kerrosta myöhemmin skoolaammekin jo samppanjalla ja herkuttelemme tryffelipopcornilla. Muistan miettineeni, että taas jännitin turhaan. Mutta mitäpä sitä ihminen luonteelleen voi.

maistuvia sisältöjä

Luokassa silmäilen ympärilleni. Vastakkaisen pulpetin takana istuu ruokatoimittajia, Viini-lehtikin on edustettuna. Viereeni istahtaa Viinitollo-instatiliä pitävä Maija Männistö, tuonnenpana rupattelevat vieri vieressä Makupari-bloggaajat ja pöydän päähän on löytänyt tiensä A.W. Yrjänä. Sali on täynnä kovan luokan nimiä ja nautiskelijoita, se tulee esittelykierroksella selväksi. On mahtavaa tutustua uusiin, samanhenkisiin ihmisiin!

maistuvia sisältöjä

maistuvia sisältöjä

Maistuvia sisältöjä -valmennuksen vetäjät Anri Lindström ja Taina Vilkuna osoittautuvat loistaviksi opettajiksi. He puhuvat viinistä niin, että tällainen tollompikaan ei tipahda heti ensimmäisessä kaarteessa kärryiltä. Valmennuskertoja on neljä ja jokaisella keskitytään tiettyyn viinimaailman osa-alueeseen. Jokaisella kerralla maistellaan tietysti myös juomia, sillä käytäntö ja konkretia opettavat parhaiten. Maistettujen viinien ja oluiden yhteenlaskettu määrä lähentelee varmasti sataa, kun laskee mukaan ruhtinaallisen päätösillallisen.

maistuvia sisältöjä

Ensimmäinen Maistuvia sisältöjä -kolmetuntinen alkoi sokkomaistatuksella ja jatkui infopläjäyksellä, joka valaisi olosuhteiden, ympäristön, ilmaston ja maaperän vaikutusta viinin ominaisuuksiin. Enpä ollut tullut aiemmin ajatelleeksi, että ilmastonmuutoksella ja sen aiheuttamalla lämpeämisellä on näppinsä pelissä myös viinimaailmassa. Perinteiset eteläisen Euroopan viinimaat joutuvat miettimään, mitä rypäleitä tulevaisuudessa kasvatetaan. Myös samppanjan tuotanto tulee olemaan jossain vaiheessa vaikeuksissa, jos lämpötila tätä vauhtia nousee. Toisaalta viiniköynnökset saattavat sen myötä menestyä jopa täällä pohjoisessa.

Opin myös, että valkoviineissä vertaillaan hapokkuutta, makeutta ja hedelmäisyyttä, kun taas punaisissa tärkeimmät ominaisuudet ovat hapokkuuden lisäksi täyteläisyys, tanniinisuus ja voimakkuus. Jos nämä termit hallitsee ja tietää tykkääkö esimerkiksi enemmän hedelmäisyydestä vai hapokkuudesta, on Alkon myyjän tai ravintolan sommelierin helpompi löytää omaa makua miellyttävä viini.

maistuvia sisältöjä

maistuvia sisältöjä

maistuvia sisältöjä

Testaamme makupareja ja täytämme makumatriiseja. Nyt, koulutuksen jälkeen, minun pitäisi periaatteessa osata valita viini ruualle ihan itse. Vähän nolottaa tunnustaa, että turvaudun silti edelleen usein myyjien ammattitaitoon. Ei ruuan ja viinin parittaminen kuitenkaan rakettitiedettä ole. Tuhdille ruualle tuhdimpi viini, kevyelle kevyempi, on aika hyvä nyrkkisääntö. Hapokas viini keventää rasvaista ruokaa, puolikuiva ja vähän makea kannattaa valita silloin, jos ruuassa on potkua tai siinä on paljon makeutta.

Anri ja Taina listaavat klassikkopareja, joista ainakaan minä en ole aiemmin ollut tietoinen. Lammas ja Riojan punaviinit tykkäävät toisistaan, samoin vuohenjuusto ja sauvignon blanc. Jos osterit ovat mieleesi, kokeile niiden kanssa stout-olutta. Ankka taas rakastaa pinot noiria ja parsa Alsacen muscat-viinejä. Mielenkiintoista!

maistuvia sisältöjä

maistuvia sisältöjä

Toisella kerralla avataan Alkon makutyyppien eli niiden hyllyn laidassa olevien värikoodausten ja luonnehdintojen maailmaa. Jos ruoka on tulinen, siinä on itämaisia makuja tai lähi-idälle tyypillisiä mausteita kuten kanelia tai minttua, valitse oranssilla värikoodattu lempeä & makeahko valkoviini tai vaaleanpunainen, pehmeä & hedelmäinen punaviini. Savustetulle kalalle sopii vihreällä koodattu pirteä & hedelmäinen valkoviini, hapokkaita maitotuotteita sisältävälle ruualle taas sinisestä väristä tunnistettava vivahteikas ja ryhdikäs valkkari. Voikastike ja kermainen sienikeitto taas tykkäävät ruskealla merkityistä runsaista valkoviineistä, ja häränhäntäpata rotevista ja voimakkaista punkuista, jotka on merkitty punaruskealla.

Kolmannen torstai-illan joudun skippaamaan vaellellessani Sallatunturin patikkapoluilla. Arkadiankadulla perehdytään sillä välin juoma- ja ruokatrendeihin, siihen mistä ja missä ne syntyvät ja miten ne rantautuvat Suomeen. Maistelussa on erikoisempia tuotteita kuten georgialaista Qvevri-viiniä, kiinalaista punaviiniä, alkuviinejä, hapanolutta ja Suomessa tuotettuja marjaviinejä. Halusin kuitenkin osallistua etänä, joten tilasin etukäteen Sallan Alkoon muutamia Anrin ja Tainan suosittelemia tuotteita ja järjestin pienen tastingin yhdessä siskoni kanssa.

maistuvia sisältöjä

Varsinaisella viimeisellä valmennuskerralla saamme yllätysvieraan. Sommelier Samuil Angelov saapuu kertomaan omasta suhteestaan viiniin ja ruokaan. Angelovin silmät loistavat, kun hän kuvailee, miten täydellisesti yhdistetty ruoka ja viini soivat suussa ja tuovat kolmannen ulottuvuuden ja uuden elementin annokseen. Toisaalta hän kehottaa juomaan sitä viiniä, mistä kukakin tykkää. Jos viini ei sovi ruuan kanssa, se ei haittaa. Ruoan voi hyvin syödä ensin ja juoda viinin vasta sitten. Sama pätee juustoihin ja viineihin. Angelov sanoo nauttivansa juustoista ja viinistä, mutta erikseen. Sitten hän kertoo syyn, joka saa yleisön kohahtamaan. Viini ei sovi juustojen seuralaiseksi. Kysyttäessä sinihomejuustolle sopivaa punaviiniä Samuil vastaa, ettei sellaista ole olemassakaan. Punaviinit ja sinihomejuusto maistuvat yhdessä pahimmillaan metallille. Viinin sijaan kannattaa kokeilla olutta, se on erinomainen kumppani juustoille!

maistuvia sisältöjä

maistuvia sisältöjä

maistuvia sisältöjä

Juttuhetken päätteeksi Samuil Angelov kiirehtii Finnjävelin avajaisiin ja jättää meidät tutustumaan kuohuviineihin ja samppanjoihin Anrin ja Tainan opastuksella. Kuplajuomien jälkeen laseihimme kaadetaan jalohomeen aateloimia jälkiruokaviinejä sekä vintageportviiniä. Maistuvia sisältöjä on ehkä paras koulutus ikinä!

maistuvia sisältöjä

maistuvia sisältöjä

maistuvia sisältöjä

Jos olisi pakko valita tärkein oppi, jonka sain koulutuksesta mukaani, se on tämä: jokaisella meillä on yksilöllinen makuaisti, joten sama viini todennäköisesti maistuu erilaiselta vieruskaverin suussa. Viini on siis henkilökohtainen asia, eikä oikeita tai vääriä valintoja ruokaa ja juomaa paritettaessa ole. Huojentavaa, eikö totta?

maistuvia sisältöjä

maistuvia sisältöjä

maistuvia sisältöjä

Koulutus huipentuu yhteiseen illalliseen, johon olemme itse kokanneet ruoat ja valinneet sopivat viinit. Viiden ruokalajin ilta lähtee käsistä, kun jokainen ryhmä haluaa tarjota jotain pientä ekstraa. Annokset ovat käsittämättömän taidokkaita ja viiniparitukset onnistuneita – on kuin paremmassakin ravintolassa istuisi! Ruokajuomiksi on valittu upeita tuotteita artesaanisamppanjasta suomalaiseen sahtiin.

maistuvia sisältöjä

maistuvia sisältöjä

Illallisen lopuksi meille jaetaan diplomit. Sen mukaan olen Maistuvia sisältöjä -valmennuksen suoritettuani pätevä suomalaisen juoma- ja ruokakulttuurin edistäjä sekä alan laadukkaan ja vastuullisen sisällöntuotannon inspiroiva ja suvereeni airut. Aikamoinen arvonimi!