Vuosi naimisissa – miltä nyt tuntuu?

Vuosi sitten karkasimme kaksin naimisiin. Tahtomista todistivat vain kummityttö vanhempineen ja vihkimisen taltioinut valokuvaaja. Vihkitoimitus käräjäoikeuden koruttomassa salissa kesti muutaman minuutin, ja vaikka se ei varsinaisesti muuttanut mitään, silti kaikki on nyt jollain tavalla toisin.

vuosi naimisissa

Kuplivien maljojen ja astetta hienomman iltapäiväteen jälkeen mies kantoi minut kotimme kynnyksen yli. Kotiin, jonka olimme yhdessä omistaneet jo usean vuoden ajan. Makuuhuoneeseen, jossa olemme nukkuneet ensimmäisen kerran yhdessä reilut viisi vuotta aiemmin. Peiton alle, missä mies kesällä 2015 kysyi, tykkäänkö nukkua lusikassa. Tietysti, vastasin, ja käperryin tiukemmin hänen kainaloonsa.

Kolmannen kerroksen postiluukkuun on merkitty edelleen meidän molempien sukunimet. Nimettömiin pujotettujen, panttilainaamosta hankittujen sormusten kimallus on hieman himmentynyt. Verottaja kohtelee meitä nyt eri tavalla, kuten myös perintöoikeus ja epätodennäköisessä erotilanteessa omaisuus menisi tasan, sillä avioehtoa ei vielä ole tehty. Se on tekeillä, yrittäjänä ei muuta vaihtoehtoa ole. Arki kulkee tuttua rataansa – tai kulkisi, jos kevät olisi ollut tavallinen.

Jokapäiväisessä elämässä juuri mikään ei ole muuttunut, mutta tunnetasolla koko maailma pyörähti hurjaa vauhtia ympäri. Minulla on viimeinkin turvallinen olo. Puolisoni ja peruskallioni haluaa seisoa rinnallani myötä- ja vastoinkäymisissä, eikä ole lähdössä mihinkään. Minä saatan pelätä edelleen karhuja, korkeita paikkoja ja syvää vettä, mutta avioliittooni voin luottaa loputtomiin.

vuosi naimisissa

Olemme oppineet avoimemmiksi, ja puhumaan ääneen piirteistä, jotka ihmetyttävät tai ärsyttävät. Aamiaispöydässä mieheni kysyi, miksi hörpin teetä niin kovaäänisesti. Hölmistyin. Sitten huomasin, että todella teen niin. Todennäköisesti olen tehnyt koko ikäni, sillä kun koetin siemaista kuumaa juomaa ilman hörppimistä, se tuntui oudolta ja epänormaalilta. Siinä hän on istunut viisi vuotta vastapäätä ja vihdoin tänä kesänä ihmetteli asiaa ääneen. Sen jälkeen olemme hihitelleet tavalleni joka aamu.

Minä olen meistä se puheliaampi ja koetan kannustaa keskusteluun myös miestäni. Tasaisin väliajoin yritän muistaa kysyä, miten menee, mitä hän minulta toivoo ja mitä voisin tehdä parisuhteessamme paremmin. Saan vastauksia ja vastalahjaksi saman kysymyksen. Olemme alkaneet hitsautua yhteen, mutta vielä on opittavaa, sillä kasvamme koko ajan.

Emme me pumpulipilvillä todellakaan joka päivä tanssi, sillä vaaleanpunaiset lasit on riisuttu jo vuosia sitten. Otamme yhteen, mutta yritämme oppia siitäkin. Miksi minä käyttäydyin niin, miksi sinä ärsyynnyit tuosta, miten riita ratkaistaan ja kuinka kauan mykkäkoulu kestää? Seuraavalla kerralla osaamme toivottavasti väistää pahimmat karikot.

vuosi naimisissa

Hesari kirjoitti pari päivää sitten siitä, kuinka alkuhuuma muuttuu ajan myötä parisuhdelaiskuudeksi ja umpirakastuneistakin pariskunnista tulee helposti sohvalla nyhjääjiä. Molemmat makaavat omassa nurkassaan seuranaan älylaitteen sininen taikapiiri. Myönnetään, että niin mekin usein vietämme arki-iltojamme kaupungissa. Yhtä usein pötkötämme sikin sokin ja päällekäin, kun katselemme sarjoja tai leffoja televisiosta tai tietokoneelta. Laiskottelu kuuluu asiaan, jos molemmat kaipaavat sitä siitä.

Toisaalta nautimme myös yhteisestä tekemisestä. Luonnossa patikoimisesta, uusien makuelämysten metsästämisestä, keittiössä hääräämisestä ja samojen kirjojen lukemisesta. Kaksi vuotta käytössä ollut treffiboksi on pölyttyy nyt kaapin perukoilla, sillä yhteisistä menoista on tullut jo tapa. Mies on aktiivisempi mitä ulkoiluun ja musiikkihommiin tulee, minä vien häntä käsikynkässäni muihin kulttuuririentoihin ja ravintoloihin.

Kumpikaan meistä ei muistanut hankkia lahjaa paperihääpäiväksi. Pakettien vaihtamisen sijaan pakkasimme reppuihin eväät, häälahjaksi saadut kuksat sekä pienen pullollisen kuplajuomaa ja painuimme päiväksi Pieksämäen metsiin. Yhteinen kokemus oli parempi lahja kuin sata timanttia tai kymmenen kallista kultakorua.

vuosi naimisissa

Tuntuu hyvältä. Polku tallautuu koko ajan tasaisemmaksi, vaikka mutkan takaa saattaakin ilmaantua yllätyksiä ja taivaalta ropsahtaa niskaan raekuuro. Me tahdomme edelleen ja jatkamme matkaa.

Vuosikymmenen mittainen tarina

Ajattelin summaavani nopeasti menneen vuosikymmenen. Tähän menee puoli tuntia, huikkasin sohvalta miehelleni. Hän pyöritteli päätään arvaten, miten tässä tulee käymään. Kymmenen vuotta, 120 kuukautta ja 3650 päivää muodostavat niin pitkän aikajänteen, ettei sitä mitenkään voi muutamalla löysällä lauseella kuitata. Saatte luettavaksenne 1449 sanaa, ja silti matkan varrelta uupuu tärkeitä ihmisiä, paikkoja ja tapahtumia, mutta jos oikein tarkkaan siristätte silmiänne, saatatte löytää ne rivien välistä, tekstin tyhjästä tilasta. Joka tapauksessa, nyt mennään!

2010

Hain ja pääsin edellisenä vuonna hetken mielijohteesta Helsinkin yliopistoon opiskelemaan suomen kieltä. Vuonna 2010 jatkoin kurssien suorittamista päivätyön ohessa parhaani mukaan. Matkustin ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran New Yorkiin viiden päivän työmatkalle ja seilasin Näsijärvellä ilman käynnistyskaapeleita.

Joulukuussa onnistuin katkaisemaan kaksi ja puoli vuotta kestäneen määräaikaisuuksien putken ja allekirjoitin vakituisen työsopimuksen. Täytin 34 vuotta ja asuin avopuolisoni kanssa vuokralla Ullanlinnassa jo kuudetta vuotta. Illat (ja välillä yötkin) täyttyivät opiskelun lisäksi kuoroharrastuksesta ja osakuntaelämästä. Spontaanit baarivisiitit ja aamuyölle venyneet illanvietot olivat arkipäivää, sillä juuri kenelläkään kaveripiiristämme ei vielä ollut lapsia.

2011

Tätiydyin ensimmäistä kertaa, kun siskoni sai tyttären. Laskettelimme Ranskan Alpeilla ja purjehdimme Kroatiassa, minä piipahdin myös Saksassa Euroviisujen vanavedessä.

9-vuotias parisuhde horjui ja hapuili, mutta pitkien keskustelujen jälkeen päätimme jatkaa matkaa sittenkin samaan suuntaan. Etsimme omaa asuntoa ja lopulta päädyimme osallistumaan Hitas-arvontaan. Onni oli myötä ja ostimme joulukuussa 1,5 vuoden kuluttua valmistuvan kaksion Kalasatamasta.

2012

Sain kandin paperit, tutkielman otsikkona oli Mauri Kunnas lastenkirjojensa henkilöhahmojen nimeäjänä. Opiskelut eivät suinkaan päättyneet siihen, sillä tähtäimessä oli ylempi korkeakoulututkinto edellisten amk-tutkintojen rinnalle. Kandin suorittamisen myötä työnkuvani muuttui ja siirryin julkaisusihteeristä kokoaikaiseksi kustannustoimittajaksi.

Työn merkeissä reissasin Berliiniin ja parisuhde vei minut Roomaan, tosin jälkimmäiseltä palasin pettyneenä, sillä suurista odotuksistani huolimatta minua ei kosittukaan. Rakkaus osoitti rakoilemisen merkkejä, mutta minä sivuutin ne sujuvasti, enkä uskaltanut katsoa totuutta silmiin.

colosseum

2013

Matkustimme maaliskuussa Ylläkselle. Avomieheni totesi, että katsotaan nyt vielä tämä matka ja päätetään sitten. Reissun jälkeen minä puhkuin uutta intoa, mutta hän kertoi olevansa edelleen onneton ja halusi erota. Minä makasin hervottomana vuokrakaksiomme lattialla, huutoitkin ensimmäistä kertaa elämässäni tuntikausia ja olin varma, etten selviä erosta hengissä. Kävimme terapiassa kerran, mutta miehen päätä se ei enää kääntänyt.

Gradua varten anottu kahden kuukauden opintovapaa valui hukkaan. Kirjoittamisen sijaan itkin elämääni, muutin yksin yhdessä ostamaamme kaksioon ja opettelin elämään 11 vuoden jälkeen yksin. Vuosi oli elämäni raskain, vaikka valo pilkahtelikin tunnelin päässä aika ajoin. Vuosia myöhemmin ymmärsin, että näin oli tarkoitettu, sillä minua odotti kulman takana jotain paljon parempaa.

Lähdin parantelemaan sydänsurujani Libanoniin ja pillahdin tämän tästä lohduttomaan itkuun, vaikka ympärillä avautuivat maailman kauneimmat näkymät. Yksinäisyys otti koville ja yritin keksiä keinoja tavata uusia ihmisiä. Liityin Let’s eat together Helsinki -yhteisöön ja kutsuin tuntemattomia luokseni syömään. Tutustuin mahtaviin tyyppeihin, joiden tukeen voin turvautua vielä tänäkin päivänä. Osallistuin ensimmäistä kertaa Ravintolapäivään tarjoilemalla kotonani istuvan illallisen kahdessa kattauksessa. Mukana hyörivät myös Helsingin Sanomien toimittajat.

Tapasin juhannustansseissa niin ikään vasta eronneen, minua reilusti nuoremman miehen, ja haimme läheisyyttä toisistamme kesän ja syksyn ajan, vaikka tiesimme ettei suhteesta voisi tulla mitään vakavampaa. Useasti olen kiitellyt kohtaloa tuosta aamuöisestä kohtaamisesta, sillä miehestä tuli lopulta tärkeä tukipilari, joka kulkee rinnallani edelleen – ystävänä.

2014

Valmistuin maisteriksi ja tanssahtelin laakerinlehtiseppele päässä auringonnousuun Humanistisen tiedekunnan promootiossa. Kehitin omaksi ja ystävieni iloksi leffakeskiviikon, konseptin, jossa käydään elokuvissa joka keskiviikko klo 18 ja katsotaan elokuva, joka sillä kellonlyömällä valkokankaalle heijastetaan. Löysin instagramin ja perustin @piapas-tilin.

Surffasin internetin deittipalstoilla ja tapasin ihmisiä, mutta suhdeviritelmät kaatuivat yleensä viimeistään kolmansien treffien jälkeen. Ystävien kehotuksesta tsekkasin hakuilmoituksen, jossa etsittiin sopivia kandidaatteja “Ihana sinkku”-työnimellä kulkevaan tv-ohjelmaan. Sokeriövereissäni löin kättä päälle kaverini kanssa, kun sovimme, että molemmat haemme viime metreillä mukaan. Hän jänisti, minä menin naimisiin tuntemattoman kanssa kaiken kansan edessä.

Tunnustelimme tilannetta viikkojen ajan vielä kameroiden sammuttuakin. Eropaperit allekirjoitettiin sulassa sovussa syyskuun alkupuolella. Ohjelma tuli onneksemme ulos eetteristä vasta seuraavan vuoden tammikuussa, joten meillä oli aikaa sopeutua tilanteeseen. Käsittelin kokemustani terapiassa vajaan vuoden verran, ja sain purettua turhautumisen, haaveiden kaatumisen, pettymyksen ja surun ammattilaisen avulla.

2015

Avioero astui voimaan maaliskuussa 2015. 

Kevät oli keltaisen lehdistön juhlaa. Media räimi ja riepotteli suomatta ajatustakaan sille, millaisen upottavan suon läpi me jouduimme rämpimään. Yhtenä päivänä minulla oli vääränlaisia tapoja, toisena kulmakarvani kaipasivat ruokkoamista ja kolmantena minut leimattiin alkoholistiksi. Sisko luki vauva.fi:n repiviä ruotimisia ja iltalehtien kommenttipalstoja ja poimi minulle vain positiivisia kommentteja, kunnes ei enää pystynyt lukemaan ainuttakaan lannistavaa lausetta. Viimeisen jakson jälkeen järjestimme erojuhlat, sillä halusimme kertoa ystävillemme, että kaikki on ryöpytyksen ja kamalan kevään jälkeen yllättävän hyvin.

Ohjelman jälkimainingeissa perustin tämän blogin, sillä aavistelin, että elämäni saattaisi kiinnostaa sarjaa seuranneita. Tavattuani kesäkuussa Tinderissä nykyisen mieheni, ruokatarinat saivat nopeasti rinnalleen parisuhdepohdintaa ja yhteisten matkakokemusten pohjalta runoiltuja puolikuivia reissuriimejä.

Osallistuminen ohjelmaan on ollut varjopuolista huolimatta aikuisen elämäni suurin käännekohta. Ilman ohjelmaa ei olisi blogia, ilman blogia ei olisi yritystä, ilman yritystä ei olisi tätä vapautta ja tekemisen iloa. Hakuprosessin ja ajatuksia herättäneen kokemuksen myötä opin, mitä parisuhteelta haluan, joten ilman ohjelmaa ei todennäköisesti olisi myöskään nykyistä avioliittoa.

Kesä 2015 oli täynnä rakkautta. Syksyllä matkustimme Pariisiin ja pian sen jälkeen löimme hynttyyt yhteen.

2016

Täytin 40 ja odotin kriisiä, jota ei koskaan tullut. Ostin elämäni ensimmäisen kunnon kameran. Käytettynä, mutta kuitenkin. Osallistuin ruokakuvauskurssille ja harjoittelin kuvaamisen kiemuroita. Ängin itseni puoliväkisin Ping Helsingin vaikuttajafestareille. Tutustuin uusiin ihmisiin ja ymmärsin, että tallaamaton polku, jota pitkin kuljen, saattaa hyvinkin johdattaa oikeaan suuntaan.

violetti taivas

saunan jälkeen

Jäin säästöjeni turvin 4,5 kuukauden palkattomalle vapaalle, sillä tarvitsin tauon oravanpyörästä. Matkustin Berliiniin, Latviaan, Andorraan, Pariisiin ja Pyhätunturille. Kesällä hurahdin mökkeilyyn ja päätimme yhdessä, että vielä joskus meillä on ikioma kesäparatiisi. Syksyllä mies marssi pankkiin ja lunasti puolet asunnostani.

Laulaminen jatkui, mutta kuorokoti vaihtui Savolaiselta Osakunnalta Helsingin Konservatoriolle. Minusta tuli osa Kamarikuoro Auditea.

2017

Jäin osittaiselle opintovapaalle ja tein vain 50-prosenttista päivää kustannustoimittajana. Suoritin webmasterin ammattitutkintoa, mutta opintojen loppusuoralla päätin, etten tarvitse neljättä paperia, enkä itse asiassa halua tulevaisuudessa keskittyä verkkosivujen rakentamiseen tai ketterään koodaamiseen, sillä kirjoittaminen ja sielukkaat sisällöt ovat leipälajini.

sallatunturi

Talvella hiihdimme Pyhällä, Sallassa ja Kolilla, kesällä mökkeilimme Luopioisissa, Juvalla, Soinissa ja Multialla. Ehdimme myös Piemonten viiniköynnösten katveeseen, Cinque Terren patikkapoluille ja Montenegron turkoosinsinisille vesille. Anoppiehdokkaan pyöreät vuodet veivät meidät Madridiin, Malagaan ja Fuengirolaan, työkuviot Lontooseen ja Coldplay Göteborgiin.

coldplay Ullevi balloons

Blogi ja siihen liittyvät yhteistyöt veivät entistä suuremman osan työpäivistäni. Onnistuin haalimaan itselleni ensimmäiset sisällöntuotantoasiakkuudet ja ymmärsin hyvin nopeasti, että osaamiseni kantaa silläkin saralla.

2018

Minusta tuli kolmatta kertaa kummi ja neljättä kertaa täti.

En enää osannut tai eds halunnut palata kokoaikaiseen päivätyöhön, joten anoin ja sain jatkoa 50-prosenttiselle työsopimukselleni. Perustin toiminimen ja ryhdyin tosissani miettimään yrittäjyyttä uravaihtoehtona. Rantasalmella vietetyn mökkikesän jälkeen päätin irtisanoutua viimeistään vuoden vaihteessa. Minulla oli muutamia kuukausilaskutettavia asiakkaita ja yksittäisiä keikkoja putkahteli tasaiseen tahtiin sieltä täältä.

luontopäiväkirja

mökkirannassa

Turvallisuushakuinen puoleni halusi kuitenkin etsiä ensin uutta työpaikkaa. Saalis oli heikonlainen. Pääsin muutamaan haastatteluun ja kerran kakkoseksi, mutta osa-aikainenkin pesti tuntui piiloutuneen järkälemäisten kivenlohkareiden alle. Vuoden lähestyessä loppuaan päätin repäistä, ja jättää irtisanomisilmoituksen, vaikka mitään varmuutta toimeentulosta ei todellakaan ollut. Hullua, sanoivat toiset, rohkeaa, kannustivat jäljelle jääneet. Niinpä päivää ennen joululomaa kiikutin paperin suoraan Aalto-yliopiston HR-osastolle. Kustannustoimittajasta tuli päätoiminen yrittäjä.

mas palomas dyynit

Matkustin niin paljon, että jälkikäteen vähän hävettää. Tampereen, Turun, Rovaniemen, Kymenlaakson, Rukan ja Sallatunturin lisäksi valloitin Utrechtin, Porton, Lissabonin ja Piemonten. Kanariallekin kerkesimme, mutta vain siksi, että pääsimme vilkuttamaan äidilleni hänen kipparoimansa veneen startatessa kohti Karibiaa.

gran canaria

2019

Siirtyessäni sivutoimisesta yrittäjästä päätoimiseksi hain starttirahaa ja sain myönteisen päätöksen. Ensimmäiset puoli vuotta oli siis joten kuten turvattu. Oman osaamisen myyminen ahdisti, mutta onneksi sattuma puuttui tälläkin kertaa peliin. Ahkera viestintäammattilaisten Facebook-ryhmien selaaminen tuotti tulosta, opiskelukaverin työnantaja tarvitsi sisällöntuottajaa, tuttu viestintätoimisto otti yhteyttä ja sopivia blogiyhteistöitäkin tarjottiin. Alkoi näyttää siltä, että pärjään kyllä.

ruokakuvausretriitti

Liikevaihtoni ei ensimmäisenä vuonna ylittänyt tavoitetta, mutta taloudellisesti pärjäsin silti paremmin kuin hyvin. Blogini lukijamäärä on vuodessa kasvanut 30 %, samoin kanavieni seuraajamäärät viime vuoteen verrattuna. Kaiken kukkuraksi löysin työhuoneen, jossa saan päivittäin sparrailla työasioita muiden ruoka-alan vaikuttajien ja ammattilaisten kanssa.

puolukkabellini

Olen kehittynyt kuvaajana ja ymmärtänyt oman työni ja osaamiseni arvon. Tiedän mitä haluan ja olen oppinut sanomaan ei. Haluan työskennellä vain vastuullisten yritysten kanssa, joiden arvot ovat linjassa omieni kanssa. Olen oppinut myös sen, että kollegoiden tuki on äärimmäisen tärkeää. Yhdessä olemme enemmän.

karolineburg kajaani

Alkuvuodesta matkustin maata pitkin Kainuuseen ja ihastuin niin, että palasin takaisin samoihin maisemiin elokuussa. Lensin kaksi kertaa Happy Hamletiin. Ensin valokuvausretriittiin ja sitten kirjoitusresidenssiin, jossa kohtalo saattoi minut yhteen Laine Magazinen perustajan Jonna Hietalan kanssa, joka yllättäen innostui kirjaideastani ja halusi tehdä kanssani kustannussopimuksen. Työnimellä Ruokaystävät kulkeva kirja julkaistaan suomeksi ja englanniksi vielä ennen ensi kesää. En ole vakuuttunut, että kaikki haaveet toteutuisivat vain uskomalla niihin, sillä nähdäkseni jokaisen eteen täytyy tehdä töitä. Silti on vieläkin vaikea uskoa, että minusta on tulossa kirjailija!

On mahtavaa, että saan tehdä työkseni niitä asioita, joista nautin. Tärkein tämän vuoden teemoista on kuitenkin ollut rakkaus. Menimme kihloihin juhannuksena ja astuimme avioon heti heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Sain elämääni avioliiton myötä aivan uudenlaisen turvallisuuden tunteen. Tiedän, että hän hyväksyy minut tällaisena kuin olen, eikä ole lähdössä mihinkään. Minun peruskallioni, minun rakkaani.

häähumua nuuksiossa

häähumua nuuksiossa

Tervetuloa uusi vuosi, täällä seistään seistään jo innokkaana käsi oven kahvalla! Tuokoon tuore vuosikymmen mukanaan hillittömästi hyvää ja kaikkea kaunista, sinulle, minulle ja meille kaikille. Kiitos, että olet seuranani, toivottavasti tapaamme myös ensi vuoden puolella. Hurraa, hiphei ja hyvää uutta vuotta 2020!

Unelmista totta – kustannussopimus allekirjoitettu!

Kesän korvilla pyörin lakanoissani, enkä saanut unta. Ajatukset heittivät kärrynpyörää, eikä mieli rauhoittunut millään. Oli pakko nousta ylös ja ottaa kynä käteen. Jos kirjaisin ylös kaiken, mitä mielessä liikkui, olisi ehkä helpompi nukahtaa. Kirjasin tekemättömiä töitä ja ideoita, jotka odottivat toteuttamistaan.

Sinä yönä pyörittelin päässäni myös kirjaideaa, joka omasta mielestäni oli erinomainen ja toimiva, ja johon en ainakaan itse vielä ollut törmönnyt. Ladoin ranskalaiset viivat allekkain ja lisäsin mustaa valkoiselle kaiken, mitä aamuyöstä itsestäni irti sain. Sitten suljin vihkon ja painoin pääni tyynyyn.

unelmista totta happy hamlet

Aamulla alkoi kiivas googlettaminen. Onko tosiaan niin, ettei tällaista kirjaa ole aiemmin tehty? Miten voi olla mahdollista, ettei ulkomailtakaan löydy vastaavaa? Kirjoitin siltä seisomalta kirjaehdotuksen, hahmottelin käsikirjoitusta ja sepitin saatekirjeen. Heti seuraavana päivänä uskaltauduin lähettämään tuotokseni muutamalle kustantajalle. Sydän pamppaillen jäin odottamaan vastauksia.

Nytkö se viimeinkin tapahtuu, yhdestä suuresta unelmasta tulee totta?

Keittokirjaa en halunnut kirjoittaa, mutta yhdessä syömistä halusin edistää. Uskoin omaan ideaani niin lujasti (kuten jokainen esikoiskirjailija todennäköisesti tekee), että tyrmistyin, kun ensimmäinen torjunta tuli. Kirjoitat hyvin, palautteessa sanottiin, mutta juuri nyt kyseinen kirja ei sovi kustannusohjelmaamme. Ole ihmeessä yhteydessä, jos muita ideoita ilmaantuu!

Samantapaisen palautteen sain useammalta kustantajalta ja aloin vähitellen lannistua. Kaiken huippuna yksi maamme suurimmista kustannustaloista puhutteli minua väärällä nimellä ja kertoi, kuinka keittokirjojen kustantaminen ei tällä hetkellä ole kovin kannattavaa. Jos he oikeasti olisivat lukeneet lähettämäni käsikirjoituksen saatteineen, olisi kustantamolle saattanut käydä ilmi, että kyseessä ei ole keittokirja, eikä nimeni ole Päivi.

unelmista totta happy hamlet

Kirjamessuilla ojentelin käynttikortteja kustantajalle jos toisellekin ja sanoin palaavani asiaan. En kuitenkaan koskaan ehtinyt tehdä niin, sillä seuraavalla viikolla matkustin Ranskaan. Happy Hamletin kiireettömässä ja lempeässä ilmapiirissä uskaltauduin jakamaan ideani residenssiin saapuneelle Jonna Hietalalle, kansainvälisesti menestyneen neulelehden, Laine Magazinen perustajalle.

unelmista totta kustannussopimus

Tapani mukaan vähättelin ideaani ja kerroin heti kättelyssä, että ei siitä varmaan koskaan tule mitään, kun niin moni kustantajakin on kirjan torpannut. Jonna kuitenkin maanitteli minut kertomaan ajatuksistani tarkemmin. Mitä pitemmälle pääsin, sitä enemmän hän innostui. Tiedätkö mitä, hän lopulta sanoi, minusta kirjaideasi on loistava, ja olisi mahtavaa saada kustantaa se! Lähetä minulle käsikirjoitushahmotelmasi ja katsotaan, onko yhtiökumppanini samaa mieltä.

unelmista totta kustannussopimus

Tuijotin hölmistyneenä vastapäätä istuvaa tyyppiä. Kuulinko oikein, halusiko joku oikeasti ottaa ideastani kopin? Suhtauduin entisen koulukiusatun varauksella: olin melkein varma, että minua pidetään pilkkanaan, ja että kyseessä on vain vitsi. Jonna joutui vakuuttelemaan minulle useaan otteeseen, että tarkoitti sanojaan. Ja kun en ottanut uskoakseni, hän tarttui lautasliinaan ja kirjaili siihen alustavan kustannussopimuksen.

Toissapäivänä, joulukuisena perjantaina matkustin Tampereelle allekirjoittamaan varsinaisen sopimuksen. Työnimellä Ruokaystävät kulkeva kirja julkaistaan kesän korvilla 2020, vain vuosi unettoman yön ja unelman heräämisen jälkeen. Se ilmestyy saman tien myös englanniksi ja lähtee kansainväliseen levitykseen. Voitte uskoa, että jännittää ja kauhistuttaa, vaikka tiedänkin, että kirjasta tulee hyvä ja hieno. Ja minusta kirjailija.

unelmista totta kustannussopimus

Uskokaa ihmiset itseenne, puhukaa haaveistanne ja tuokaa julki unelmianne, ja sillä saattaa hyvinkin käydä niin, että ne toteutuvat!