Tammikuisia tarinoita: Uunissa karamellisoidut veriappelsiinit

Jounin kauppa oli muuttunut sitten viime näkemän. Ei sinänsä ihme, sillä edellisestä kauppareissusta Äkäslompolossa on suurin piirtein 30 vuotta. Pienestä kyläkaupasta on kasvanut kunnon market, jonka hyllyissä on siistissä rivissä niin tofupaketteja kuin kaurajuomiakin tunturivieraita varten. Minun ostoslistallani on kilo veriappelsiineja, tummaa suklaata, chilirouhetta, minipakkaus sokeria ja purkillinen punaista maitoa eli ainekset chilikaakaoon ja karamellisoituihin veriappelsiineihin.

karamellisoidut veriappelsiinit

karamellisoidut veriappelsiinit

Tunturissa olisi aikaa ottaa ruokakuvia, ajattelin, ja pakkasin mukaan muutaman objektiivin. Lunta ja lumen valoa, sinisiä hetkiä ja auringossa kimmeltäviä hankia olisi vaikka muille jakaa. Kunnes ajattelin vähän tarkemmin. Jos aurinko nousee klo 10:41 ja laskee klo 14:17, peliaikaa on palttiarallaa neljä tuntia.

Aamuisin nousisimme parin sadan metrin päästä skibussiin, joka kuljettaisi meidät hissien ala-asemalle. Kun laskupäivän jälkeen palaisimme mökille, olisi valo jo vaihtunut siniseen hämärään. Missähän välissä meinasin niitä ruokakuvia ottaa?

karamellisoidut veriappelsiinit

karamellisoidut veriappelsiinit

Toinen laskupäivä oli pilvinen, tuuli puhalsi kovaa idästä ja huipulla oli yli 10 astetta pakkasta. Luovutimme kuuden mäen jälkeen ja palasimme valoisan aikaan kelomökin suojiin. Tilaisuuteni oli tullut! Sulatin tummaa suklaata kuumaan maitoon, lisäsin mausteita ja kaadoin mielestäni varsin kelpoisen lopputuloksen kuksaan. Mies nyrpisti nenäänsä. Kaakao oli kuulemma pahaa ja siinä oli kummallisia sattumia. Resepti ilmeisesti kaipasi vielä kehittelyä. Onneksi maku ei näy kuvissa, eikä se, että kaakao jäähtyä ennen kameran kaivamista esiin.

karamellisoidut veriappelsiinit

karamellisoidut veriappelsiinit

Karamellisoidut veriappelsiinit oli tarkoitus kattaa aamupalapöytään. Siinäkin tämän insinöörin logiikka mätti pahasti. Aamupalan aikaan ulkona oli vielä pimeää, joten kuvaushaaveilla sai viskoa hangessa vilistävää oravaa. Söimme suurimman osan vitamiinipommeista sellaisenaan, mutta lähtöpäivänä appelsiineja oli jäljellä vielä neljä. Juuri ennen mökin luovuttamista päätin heittää hedelmät terassin takana kohoaviin kinoksiin ja katsoa, miltä ne näyttävät ruudun läpi. Ruuduista tuli hauskoja, mutta ei niitä oikein ruokakuviksi voi kutsua.

Tänään oli vihdoin aikaa kokata ja kuvata karamellisoidut veriappelsiinit alkuperäisen suunnitelman mukaan. Ennen olen grillannut greippejä samalla menetelmällä ja vähän pelkäsin, että veriappelsiineista tulisi liian makeita, mutta ei suinkaan. Vastusten alla sulanut sokeri maustoi veriappelsiinit juuri sopiviksi ja päälle ripoteltu sormisuola korosti hedelmän omaa makua. Ihanaa!

karamellisoidut veriappelsiinit

karamellisoidut veriappelsiinit

Tämän helpommaksi ei luksusaamiaisen kokkaaminen tule, sillä tarvitset vain kolme raaka-ainetta! Muista pestä appelsiinit tai ainakin kädet käsittelyn jälkeen, sillä ainakin Pirkka-taroccojen kuorissa on jälkikäteen lisättyä, myrkylliseksi luokiteltua säilöntäainetta, joka ei varsinaisesti paranna makukokemusta.

Karamellisoidut veriappelsiinit

Veriappelsiineja
Ruskeaa sokeria
Sormisuolaa

Leikkaa veriappelsiinit puoliksi, jos haluat syödä ne greippien tapaan tai kuori ja viipaloi, jos syöt hedelmän esim. puuron tai jugurtin kanssa.

Lado veriappelsiinipuolikkaat tai -viipaleet pellille tai muuhun uuninkestävään astiaan. Ripottele ruskeaa sokeria niiden päälle ja lykkää grillivastusten alle noin 5 minuutiksi. Ota uunista, anna hieman jäähtyä ja sirottele sitten hiukan sormisuolaa hedelmille ja herkuttele!

karamellisoidut veriappelsiinit

karamellisoidut veriappelsiinit

Voit myös mehustaa karamellisoidut veriappelsiinit, sormisuola sopii yllättävän hyvin myös paahdetuista appelsiininpuolikkaista puristettuun mehuun!

Jos sinäkin olet hulluna veriappelsiineihin, tsekkaa myös nämä:
Vaaleanpunainen veriappelsiinirisotto
Värikäs veriappelsiiniceviche

Tuliaisia Ranskasta: Sinappinen sieni-sipulipiirakka

Kaikki viinit eivät matkusta hyvin. Näin minua neuvottiin, kun muutama vuosi sitten vietin lomaa viiniköynnösten keskellä viinitalolta toiselle vaeltaen. Tottahan tuo taitaa olla. Vihreiden kukkuloiden kupeessa, Välimeren auringon viimeisissä säteissä, lasin hikoillessa helteisessä illassa viini maistuu taatusti erilaiselta kuin kotisohvalla television ääressä. Vaikka viinipullo kulkeekin matkalaukussa kätevästi kotiin saakka, tunnelmaa ei pysty pakkaamaan kookkaimpaankaan kapsäkkiin.

sinappinen sieni-sipulipiirakka

Asettuminen arkeen ja palaaminen perustekemiseen ranskalaisten maalaismaisemien ja riemukkaan ruokakuvausretriitin jälkeen on ollut ymmärrettävästi vähän vaikeaa. Onneksi muistoja voi elvyttää myös kylmänkolean kivikaupungin keittiössä, vaikka eihän se tietenkään sama ole, ei lähellekään.

Pohjolan kylmässä valossa kasvaneista ja kaukaa maailmalta roudatuista raaka-aineista puuttuu se jokin. Tomaatit ovat vetisiä, persikat mauttomia ja vaisut viikunat kalpenevat suoraan puusta poimittujen rinnalla. Jotkut makumuistot kuitenkin kantavat kielelle saakka.

sinappinen sieni-sipulipiirakka

sinappinen sieni-sipulipiirakka

Siksi pari päivää sitten, kun isä toi kotiinkuljetuksena puoli ämpärillistä itse poimimiaan kantarelleja, päätin leipoa lautaselleni ranskalaisen maalaismaiseman. Sinappinen sieni-sipulipiirakka valmistui versiona, joka tuskin veti vertoja alkuperäiselle, Happy Hamletin vierastalon terassilla, kaislakaton alla nautitulle taideteokselle, mutta herkullista se silti oli. Ranskassa kokatun piirakan resepti oli Teresa Välimäen käsialaa, alla olevan ohjeen olen muokannut sen pohjalta.

Koska salvia rönsyilee mökin keittiöpuutarhassa niin, että timjamiraasu meinaa peittyä sen alle, ja koska isäni sieniämpärin kyljessä keittiööni kulkeutui myös säkillinen omenoita, päätin lisätä molempia piirakan pohjataikinaan. Niin olen tehnyt ennenkin, joten taikinasta tuli loppujen lopuksi toisinto vanhan suosikkini salottisipulipiirakan pohjasta.

sinappinen sieni-sipulipiirakka

Kaikkea ei todellakaan tehdä itse alusta asti, leivontaan voi hyvin käyttää vaikka kaupan valmista lehtitaikinaa. Tässä kohtaa voit siis hyvin oikoa. Sienet voit valita mielesi mukaan, myös herkkusienet maistuvat piirakassa mainioilta. Sipuliksi sopii se, mitä kaapista löytyy, mutta sinapin olisi hyvä olla dijonia. Ja sitten kokkaushommiin!

Sinappinen sieni-sipulipiirakka

Pohja:
150 g voita kuutioituna
1,5 dl grahamjauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
2–3 rkl silputtua salviaa
1 omena raastettuna
1 rkl (sherry)viinietikkaa

Täyte:
2 sipulia
2–3 valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä paistamiseen
Reilu litra tuoreita sieniä
Purkillinen maustamatonta tuorejuustoa tai mascarponea
1 dl turkkilaista jugurttia
2 rkl dijonsinappia
(loraus valkoviiniä tai sherryä)
Suolaa ja pippuria
Päälle juustoraastetta, jos siltä tuntuu

Raasta omena ja silppua salvia. Kaikki taikinan ainekset kulhoon ja nypi voi niiden joukkoon. Lisää tilkka viinietikkaa ja sekoita tasaiseksi. Kääri taikina sitten elmukelmuun ja siirrä jääkaappiin lepäämään täytteen valmistuksen ajaksi.

Leikkaa sipulit ohuiksi viipaleiksi, silppua valkosipulinkynnet ja pieni sienet sopiviksi suupaloiksi. Hauduta sipuleita öljyssä 10-15 minuuttia. Lisää pannulle sitten sienet ja paista kunnes suurin osa nesteestä ehtii haihtua. Mausta suolalla ja pippurilla.

Pane viimeistään tässä vaiheessa uuni lämpenemään 225 asteeseen. Sekoita tuorejuusto ja turkkilainen jugurtti ja lisää seokseen pari ruokalusikallista dijon-sinappia sekä loraus valkoviiniä tai sherryä. Mausta suolalla.

Painele levännyt taikina käsin pyöreän taikinavuoan pohjalle ja reunoille. Levitä tuorejuusto-jugurtti alimmaiseksi ja lisää sienet ja sipulit sen päälle. Lisää päällimmäiseksi juustoraastetta, jos haluat. Paista uunissa 25–40 minuuttia, paistoaika riippuu uunista ja pohjataikinan koostumuksesta. Ylläolevalla kombolla taikina kypsyi meidän normiuunissa reilussa 30 minuutissa.

sinappinen sieni-sipulipiirakka

Nauti sinappinen sieni-sipulipiirakka vähän jäähtyneenä sellaisenaan tai vihreän salaatin kanssa!

Espanjalaisia tapaksia kotimaisesta kalasta – Silakat boquerones

Heti ensimmäisillä treffeillä oli hämmentävää huomata, että meillä oli samanlainen maku. Ei, nyt en puhu vaatetuksesta tai muustakaan ulkonäköön liittyvästä, vaan siitä, mitä lusikoimme suihimme, kaadamme laseihimme ja valitsemme lautasillemme. Jos meiltä kysyttäisiin yhdessä tai erikseen, mistä erityisesti pidämme, vastaukset todennäköisesti olisivat samoja tai ainakin liippaisivat hyvin läheltä.

Lempinaposteltavat? Kaikki pikkelöidyt asiat. Lempihedelmä? Sitrushedelmät. Lempikasvis? Fenkoli ja kyssäkaali. Lempimauste? Suola, pippuri, chili ja tuore inkivääri. Lempiproteiini? Kotimainen kala. Lempijuoma? Happamet oluet, skumppa ja gin & tonic. Ja niin edelleen. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Poikkeukset vahvistavat säännön: hän rakastaa suolakurkkuja, minä syön niitä vain blinien kanssa. Minä rakastan sieniä, hän ei voi sietää niiden hajua. Selleriäkin olen jo tottunut syömään, sillä herra on piilotellut sellerihakkelusta pikkuhiljaa muun muassa aamupalarahkani sekaan.

silakat boquerones

Miehen mukana yhteiseen kotiin saapui myös kymmenien etikkapullojen kokoelma. Minullekin se on mieluinen raaka-aine, mutta valikoimani kattoi yhteenmuuttoa ennen väkiviinaetikan lisäksi vain valkoviini- ja balsamicoversiot. Nykyään etikkaa kuluu keittiössä enemmän kuin öljyjä. Tätä kirjoittaessani nenään leijailee voin ja etikan omalaatuinen tuoksu, sillä hellalla valmistuu kevään ensimmäinen hollandaisekastike espanjalaisten parsojen kaveriksi. Jääkaapissa on jatkuvasti jos jonkinmoista pikkeliä tai etikkapohjaista marinadia, tällä hetkellä etikassa maustuu ainakin punasipulia, silakoita, kanttarelleja, inkivääriä ja punakaalia. Normirepertuaariin kuuluvat myös öljyssä ja etikkaisessa vinegretissä marinoitu kyssäkaali, mummonkurkut ja pikkelöity piparjuuri.

silakat boquerones

Etikkarakkaus määrittelee monesti myös sen, mitä tilaamme ravintolassa alkupalaksi. Jos jotain annoksen yhteydessä mainitaan pikkelöinti, vinegretti tai raakakypsytys, sitä tilataan. Näin eteemme pääty pari vuotta sitten espanjalainen tapasklassikko, boquerones en vinaigre, viinietikassa ja mausteöljyssä marinoidut tuoreet anjovikset. Ne olivat elämys suomalaisiin purkkianjoviksiin tottuneelle ja siksi niitä onkin ikävöity urakalla Espanjaan suuuntautuneiden reissujen jälkimainingeissa.

silakat boquerones

Olen kauan sitten haudannut haaveen siitä, että noita espanjalaisia ihanuuksia voisi kokeilla kotioloissa, onhan tuoreen anjoviksen saatavuus pohjoisilla leveysasteilla sula mahdollisuus. Pari päivää sitten sain kuitenkin herätyksen. Selailin työasioissa Pro Kala ry:n ja silmiini osui ohje, joka oli nimetty lupaavasti Silakat boquerones. Siltä seisomalta heitin takin niskaani ja marssin Tukkutorin kalan tiskille. Kahta päivää myöhemmin katoimme Espanjan lautasillemme. Meni täydestä. Kuka tässä enää anjoviksia kaipaa, kun meillä on omien vesien superterveellinen, älyttömän edullinen ja ilmastoystävällinen silakka!

(Suomalaiset muuten syövät silakkaa nykyään VAIN muutaman sata grammaa vuodessa, miksi ihmeessä??)

silakat boquerones

Resepti ei ole yksi yhteen alkuperäisen kanssa, sillä siinä käytetään viinietikan sijasta sitruunamehua. Minä taas halusin pysytellä perinteisellä espanjalaisella linjalla ja käyttää viinietikkaa. Kuiva-ainekaappiin oli joltain miehen kauppareissulta ilmaantunut samppanjaviinietikkaa, joten sillä mentiin. Originaaliohjeessa kehotettiin koristelemaan annos viipaloiduilla vihreillä oliiveilla. Niitä ei tällä kertaa kaapista löytynyt, mutta hyvin toimi ilmankin.

silakat boquerones

Jos havittelet näitä viettelevän valkosipulisia ja suussa sulavan pehmeitä tapaksia lautasellesi, ota huomioon, että silakat boquerones vaatii muutaman päivän muhiakseen herkulliseksi. Viinietikkana voi käyttää mitä tahansa paitsi sitä perinteistä Rajamäen tiukkaa tavaraa, ja tapakset onnistuvat hyvin myös punaisella versiolla. Silakat boquerones soveltuvat suuhun sellaisenaan, mutta maistuvat erinomaiselta myös vaalean leivän päällä tai osana isompaa tapas-tarjoilusettiä. Palanpainikkeena toimi parhaiten valkoviini, olut tai kuten meillä, blanc-de-blancs-kuohuviini. Reseptistä riittää ainoaksi alkupalaksi neljälle, jos muutakin on tarjolla tai pöydässä istuu vain kaksi ruokailijaa, ohje kannattanee puolittaa.

silakat boquerones

Silakat boquerones

250 g silakkafileitä
vähintään 1,5 dl viinietikkaa
saman verran oliiviöljyä
1–2 valkosipulin kynttä
iso kourallinen sileälehtistä persiljaa
suolaa ja pippuria
(sitruuna- tai limemehua)

Huuhtele silakkafileet hanan alla ja irrota sitten nahat. Olen tähän asti elänyt siinä luulossa, että nahka lähtee sormin vetämällä vasta kun silakat on raakakypsytetty, mutta ei, nahka lähtee näköjään irti varsin näppärästi vetämällä raa’astakin silakkafileestä. Etsi käsiisi laakea astia, jossa on tiivis kansi. Asettele sitten fisut astiaan limittäin ja lomittain, ja pyöräytä jokaisen kerroksen väliin vähän suolaa myllystä. Kaada sen jälkeen astiaan niin paljon etikkaa, että silakkafileet juuri ja juuri peittyvät. Sulje kansi ja siirrä jääkaappiin tekeytymään yön yli tai vähintään 12 tunnin ajaksi, jos ryhdyit kokkauspuuhiin aamupuhteiksi.

Seuraavana päivänä (tai aikaisintaan 12 tunnin päästä) valuta etikka pois astiasta. Silppua valkosipulin kynnet ja reilu kourallinen lehtipersiljaa. Nosta kalat kannen päälle ja lado ne uudestaan kerroksittain astiaan. Lisää kerrosten väliin suolaa, pippuria, valkosipulia ja persiljaa. Kaada lopuksi astiaan niin paljon oliiviöljyä, että silakkafileet peittyvät. Sulje kansi ja siirrä taas jääkaappiin tekeytymään. Anna muhia ainakin seuraavaan päivään, lisäpäivistä ei ole haittaa, päinvastoin. Purista halutessasi lautaselle silakoiden seuraksi sitruuna- tai limemehua ja nauti jokaisesta suupalasta.

silakat boquerones

Makumatka Espanjaan alkakoon!